Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En saanutkaan ADHD-diagnoosia
10.01.2021 |
Itsetuntoni romahti. En ole koskaan pärjännyt elämässä ja jokainen päivä on taistelua. En kykene samoihin asioihin kuin muut. Kun minulle ehdotettiin tutkimuksia ja tutustuin aiheeseen niin tuntui kuin olisi ollut toivon kipinä. Oireet täsmäsivät. Samastuin ihmisten tarinoihin ja tapahtumiin. Kaikessa oli järkeä. Kun sain selityksen, niin oli helpompi käsitellä ja hyväksyä asioita. Kun saa hiukan ymmärrystä, niin saa rohkeutta yrittää enemmän.
Maailmani romahti viime viikolla kun sain soiton, jossa lääkäri totesi, ettei aseta diagnoosia. Hän oli haastatellut puhelimessa äitiäni, joka oli kumonnut kaikki kertomukseni. Hän oli kertonut, että lapsena olin iloinen, rauhallinen, suosittu ja minulla oli paljon ystäviä. Yksikään kohta ei pitänyt paikkaansa. Hän kertoi, että hoidan kotini hyvin, mutta se ei pidä paikkaansa. Minulla on tiskikoneessa tälläkin hetkellä astioita, jotka ovat olleet siellä viime vuodesta. En ole imuroinut puoleen vuoteen. En ole vuosiin pessyt ikkunoita. En muista, olenko uunia pessyt kertaakaan muutettuani tänne. Lapset olen hoitanut tunnollisesti, mutta siihen kaikki voimani menevätkin. Lasten isästä ei ole apua, koska asuu muualla eikä välimme ole parhaat.
Unohdin jo mitä tällä aloituksella hain. Oli pakko purkaa jonnekkin, kun olen koko viikonlopun itkenyt. Diagnoosi ei poista ongelmia tai muuta mitään, mutta silti tuntui kuin kaikki ongelmat ja epäonnistumiset olisi isketty kerralla naamaan. Anteeksi, että jouduit lukemaan.
Kommentit (252)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tieteellisestä tutkimukseta tämä väittämä tulee? Kuulosta todella vahvasti sun omalta mielipiteeltä, mikä tekee minusta todella törkeän siitä, että väität oman mielipiteesi olevan "oikea adhd"
En sano etteikö olisi mahdollista, että adhd jää lapsena huomaamatta ja rampauttaa arjen vasta aikuisiällä. Mutta sen sanon, että en oikein usko että adhd-lapsi pystyisi maskaamaan kaikki oireet pois vanhemmiltaan ja menestymään vielä koulussakin erinomaisesti, kyseessähän on nimenomaan hermostollinen kypsymättömyys.
Tämänkin ketjun perusteella näyttää olevan muotia ajatella, että älykkyydellä pystyy kompensoimaan adhd-oireet. Jossakin määrin varmasti näin onkin. Mutta kannattaa miettiä, tekeekö itselleen karhunpalveluksen ripustaessaan identiteettinsä toisaalta älykkyyteen ja toisaalta tarkkaavuushäiriöön. Se, mitä moni kutsuu älykkyydeksi, on usein trivian ahmimista kirjoista ja verkosta, silloin kun oikeasti viisas söisi puuroa ja nukkuisi pitkät yöunet että jaksaa käyttää älyään töissä.
Nykyäänkin on vielä paljon sen ikäisiä ihmisiä joiden lapsuudessa huomattiin lähinnä pahimmat hyperit. Tarkkaamattomuuspainotteinen ADHD on huomaamaton. Esimerkiksi minulla vanhempien ohjaus on ollut erittäin vahvaa. Lisäksi äly auttaa kompensoinnissa. Se on voima jolla taistellaan oireita vastaan koska se johtaa järkevämpään lopputulokseen ja vähempiin ongelmiin. Voisi ajatella että osaat maskata taitavammin, toteuttaa sitä vanhempien ohjausta. Viisaus ottelee ADHD:n kanssa. Viisaus on normaali ihminen ja ADHD supersankari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mihin tämä maailma vielä menee kun nyt itketään että on ihan normaali terve ihminen ilman diagnoosia. Ihmisten resilienssi on nolla.
Vierailija kirjoitti:
Mä en myös saanut. Mun tapauksessa se on kyllä totta, että lapsena ei ollut mitään ADHD viittaavaa. Alkoi vasta vaikeassa teini-iässä. Join silloin paljon viinaa ja käytin huumeitakin aina jos jostain niitä sain, joten mietin että näinköhän olen vaurioittanut alun perin normaalit aivot ihan itse... joka tapauksessa apua ei ole saatavissa, pitää vaan pärjäillä.
Et siis itsekään muista lapsuudesta niitä oireita että olisit kärsinyt niistä?
Mulla oli jo lapsuudessa näitä oireita muttei tyttöjen ADD:ta vielä tunnistettu. Olen vieläkin jäänyt ilman diagnoosia vaikka kokoajan pitääkin sinnitellä, jotenkin sentäs selviää älyn avulla.
Lapsi sai ADHD diagnoosin ja lääkityksen mutta silti opiskelu tuntuu olevan vaikeaa. Tieto ei vaan jää päähän.
Minulla diagnosoitiin ADHD julkisella puolella.
Vanhemmat erosivat kun olin alakoulussa, sitten asuin äidin kanssa joka kuoli kun olin parikymppinen. Suostuin siihen että isää haastatellaan, vaikka epäilytti mitä hän muka osaa tai haluaa edes kertoa. Ilmeisesti paljonkin. Haastattelija kuulemma osaa nähdä sen päällimmäisen "aivan normaali lapsi oli" vastauksen taakse ja lopulta olivat puhuneet yli tunnin. Kiinnostaisi aika paljon tietää mitä isä kertoi, kun itse muistan lapsuuteni/nuoruuteni tosi hatarasti.
Diagnoosin myötä sain lääkityksen ja sen avulla on toimintakyky parempi, koti siistimpi enkä enää nuku koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
241: Mutta tuohan tarkoittaisi, että adhd ei ole meissä ihmisissä vaan kulttuurissa. Ennen samat ihmiset eivät täyttäneet diagnostisia kriteerejä, nykyään täyttävät.
- se jota lainasit.
Vierailija kirjoitti:
241: Mutta tuohan tarkoittaisi, että adhd ei ole meissä ihmisissä vaan kulttuurissa. Ennen samat ihmiset eivät täyttäneet diagnostisia kriteerejä, nykyään täyttävät.
- se jota lainasit.
Kyllä ennenkin on ollut adhd:ta. Esiintyvyys noin 5% ? Eli 20 lapsen luokassa vaikkapa 1 lapsi olisi adhd. Kyllä mun lapsuudessa kasarilla ihan joka luokalta löytyi tuon verran, niitä takapulpetin poikia, enemmän tai vähemmän häiritseviä, impulsiivisia, niitä jotka oli ongelmissa ja opettajat sai poistaa niitä luokasta ja laittaa jälki-istuntoon jne. Taatusti ainakin osa näistä olisi täyttänyt adhd-kriteerit. Lisäksi vielä ne add-tyypit joista ei päälle huomannut mitään.
...jostainhan ne tämän päivän adhd-lasten isät on tulleet??
Tuohon aikaan se nimettiin ihan yksioikoisesti huonosti käyttäytymiseksi, ei muuta. ADHD oli tuohon aikaan vielä MBD ja tunnistettiin varmasti paljon huonommin kuin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon naisena todennäköisesti ADD kun yliopisto takkuaa mut en saa diagnoosia kun peruskoulusta ei ole jäänyt mitään mikä viittaisi adhd, hitto. Olin se kympin tyttö joka vietti jokaisen tunnin omissa maailmoissaan ja unohti lukea ja tehdä läksyt. Luulen että älykkyyteni kantoi minut yliopistoon asti ja nyt ADD oireet ovat alkaneet puskea päälle..
Mietin pitäisikö käydä yksityisellä kun kunnallisella eivät ymmärrä kärsimystäni. Oireeni eivät vain näy mitenkään ulospäin paitsi ainoana se että älyni.. siis keskittymiseni ei riitä suorittaa yliopistoa loppuun. Perus
Se diagnoosin saaminen voi olla mutkikas tie. Minun vanhemmat sanoi, että heillä ei ole vammaisia lapsia ja väittivät kaiken olleen aina kunnossa. Ei todellakaan pitänyt paikkaansa, ongelmat alkoi jo ennen kouluikää. Onneksi ammatti-ihmiset näki oikean tilanteen, koska diagnoosiin tarvittiin myös liuta papereita eri paikoista.
Ei kannata vajota synkkyyteen. Asiat järjestyy kyllä.
N51
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä psykiatriaan tulee, kannattaa ymmärtää että on täysin psykiatrista riippuvainen asia mikä diagnoosi/mitä diagnooseja sieltä läsähtää. Joskus ne osuvat oikeaan, usein eivät.
Vierailija kirjoitti:
Oireeni eivät vain näy mitenkään ulospäin
Jos ulospäin ei näy mitään niin ei silloin diagnoosikriteerit täyty.
Alue: Aihe vapaa
Miksei ADHD-piirteet ole näkyneet lapsena? Osa meistä keski-ikäisistä on vielä käynyt hyvin strukturoitua, rauhallista koulua. Etenkin tytöillä levottomuus on kääntynyt sisäänpäin, haaveiltu mielikuvitusmaailmoissa. Ja jos/kun vanhemmat ovat vielä pitäneet huolta, että läksyt tehdään, laittaneet kunnon ruokaa jne. Ympäristö on tukenut hermoston toimintaa.
Nyt aikuisena vaaditaan paljon enemmän itseohjautuvuutta, mutta sitä ei ole samalla tavalla opittu.
Sama autismin piirteiden kanssa. Rauhallinen ympäristö, ennakoitava elämä lapsena -> helpompi olla ja käytöshäiriöt jne. (meltdowns, shutdowns) on voitu laittaa esim. murrosiän piikkiin. Nyt aikuisena tulevat vahvemmin näkyviin, koska vaaditaan enemmän eri tilanteisiin sopeutumista, eikä ole valmista polkua.