En saanutkaan ADHD-diagnoosia
Itsetuntoni romahti. En ole koskaan pärjännyt elämässä ja jokainen päivä on taistelua. En kykene samoihin asioihin kuin muut. Kun minulle ehdotettiin tutkimuksia ja tutustuin aiheeseen niin tuntui kuin olisi ollut toivon kipinä. Oireet täsmäsivät. Samastuin ihmisten tarinoihin ja tapahtumiin. Kaikessa oli järkeä. Kun sain selityksen, niin oli helpompi käsitellä ja hyväksyä asioita. Kun saa hiukan ymmärrystä, niin saa rohkeutta yrittää enemmän.
Maailmani romahti viime viikolla kun sain soiton, jossa lääkäri totesi, ettei aseta diagnoosia. Hän oli haastatellut puhelimessa äitiäni, joka oli kumonnut kaikki kertomukseni. Hän oli kertonut, että lapsena olin iloinen, rauhallinen, suosittu ja minulla oli paljon ystäviä. Yksikään kohta ei pitänyt paikkaansa. Hän kertoi, että hoidan kotini hyvin, mutta se ei pidä paikkaansa. Minulla on tiskikoneessa tälläkin hetkellä astioita, jotka ovat olleet siellä viime vuodesta. En ole imuroinut puoleen vuoteen. En ole vuosiin pessyt ikkunoita. En muista, olenko uunia pessyt kertaakaan muutettuani tänne. Lapset olen hoitanut tunnollisesti, mutta siihen kaikki voimani menevätkin. Lasten isästä ei ole apua, koska asuu muualla eikä välimme ole parhaat.
Unohdin jo mitä tällä aloituksella hain. Oli pakko purkaa jonnekkin, kun olen koko viikonlopun itkenyt. Diagnoosi ei poista ongelmia tai muuta mitään, mutta silti tuntui kuin kaikki ongelmat ja epäonnistumiset olisi isketty kerralla naamaan. Anteeksi, että jouduit lukemaan.
Kommentit (252)
Jos on fiksu ja älykäs, sillä voi pärjätä opinnoissa pitkälle, kunnes tehtävät alkavat vaatia niin paljon keskittymistä, ettei enää onnistu. Mulla on suvussa paljon tällaisia.
Vierailija kirjoitti:
Jos on fiksu ja älykäs, sillä voi pärjätä opinnoissa pitkälle, kunnes tehtävät alkavat vaatia niin paljon keskittymistä, ettei enää onnistu. Mulla on suvussa paljon tällaisia.
Kyllä sen kiinnostuksen pitäisi olla niin vahvaa, että se kuljettaa opiskelun läpi ilman että seinä tulee vastaan. Menköön sitten loppuvaihe vaikka ryömimällä, mutta jos seinä tulee vastaan, niin ei ole tarkoitettu kyseiselle alalle. Näin se on.
Vierailija kirjoitti:
Jos on fiksu ja älykäs, sillä voi pärjätä opinnoissa pitkälle, kunnes tehtävät alkavat vaatia niin paljon keskittymistä, ettei enää onnistu. Mulla on suvussa paljon tällaisia.
Tämä tapahtuu yleensä ihan sen takia, että ei ole ennen tarvinnut nähdä vaivaa opiskelun eteen. Ei oikeiden keskittymisongelmien vuoksi. Laiskuus ei ole ADHD/ADD.
En väitä etteikö sinulla voisi olla keskittymishäiriötä, mutta mielestäni oireesi kuulostavat enemmän esimerkiksi masennukselta (huom. En tiedä sinusta muuta kuin kirjoittamasi). Ihmiset diagnisoivat itseään samaistumalla lukemiinsa teksteihin ja voi olla että sinulla on mielestäsi keskittymishäiriö, koska se olisi "helppo" selitys ja haluat hankalaan tilanteeseen helpotuksen.
Oliko tämä julkiselta puolelta vai asiaan erikoistunut psykiatri yksityisellä?
Asiallisesti tehdyssä diagnostisessa arvioinnissa vanhempien kertomusten ei pitäisi voida jyrätä (aikuisen) diagnosoitavan omaa arviota ja haastattelussa/testeissä esiin tulleita asioita! Vaikuttaa siltä, että joko kokonaisuudessa painoi muukin kuin vain äidin kertomus - tai sitten psykiatri ei ollut tehtäviensä tasalla.
Minun tapauksessani äitini oli - ja on edelleen - täysin vakuuttunut, että minulla ei voi olla ADHD:ta. Olen kuulemma masentunut, vaikka olen moneen kertaan todistanut, että masennuksen diagnostiset kriteerit eivät kohdallani yksinkertaisesti täyty, vaikka totta kai ADHD vaikuttaa mielialaan (saman päivän aikana laidasta laitaan sahaavat mielialat).
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapahtuu yleensä ihan sen takia, että ei ole ennen tarvinnut nähdä vaivaa opiskelun eteen. Ei oikeiden keskittymisongelmien vuoksi. Laiskuus ei ole ADHD/ADD.
Juu juu. Laiskuus varmaan selittää sen, että keskittyminen ei onnistu millään vaikka oikeasti yrittää. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on fiksu ja älykäs, sillä voi pärjätä opinnoissa pitkälle, kunnes tehtävät alkavat vaatia niin paljon keskittymistä, ettei enää onnistu. Mulla on suvussa paljon tällaisia.
Tämä tapahtuu yleensä ihan sen takia, että ei ole ennen tarvinnut nähdä vaivaa opiskelun eteen. Ei oikeiden keskittymisongelmien vuoksi. Laiskuus ei ole ADHD/ADD.
Eikö ADHD tee juuri sen, että epäkiinnostavien juttujen eteen joutuu ponnistelemaan ihan mahdottoman paljon? Niitä epäkiinnostavia osioita kuuluu väkisinkin kaikkiin opintoihin ja ADHD voi tehdä sen, ettei vaan saa suoritettua niitä. Normityypit saa tehtyä, vaikka vähän tylsältä tuntuukin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on fiksu ja älykäs, sillä voi pärjätä opinnoissa pitkälle, kunnes tehtävät alkavat vaatia niin paljon keskittymistä, ettei enää onnistu. Mulla on suvussa paljon tällaisia.
Kyllä sen kiinnostuksen pitäisi olla niin vahvaa, että se kuljettaa opiskelun läpi ilman että seinä tulee vastaan. Menköön sitten loppuvaihe vaikka ryömimällä, mutta jos seinä tulee vastaan, niin ei ole tarkoitettu kyseiselle alalle. Näin se on.
No kuule, yliopisto-opintoihin kuuluu sellaisiakin sivuaineita, joista ei ole niin hirveän kiinnostunut.
Tai sitten mulla on vaan niin paljon laiskureita suvussa; varmaan juutaskäkriäisiä suoraan alenevassa polvessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on fiksu ja älykäs, sillä voi pärjätä opinnoissa pitkälle, kunnes tehtävät alkavat vaatia niin paljon keskittymistä, ettei enää onnistu. Mulla on suvussa paljon tällaisia.
Tämä tapahtuu yleensä ihan sen takia, että ei ole ennen tarvinnut nähdä vaivaa opiskelun eteen. Ei oikeiden keskittymisongelmien vuoksi. Laiskuus ei ole ADHD/ADD.
Eikö ADHD tee juuri sen, että epäkiinnostavien juttujen eteen joutuu ponnistelemaan ihan mahdottoman paljon? Niitä epäkiinnostavia osioita kuuluu väkisinkin kaikkiin opintoihin ja ADHD voi tehdä sen, ettei vaan saa suoritettua niitä. Normityypit saa tehtyä, vaikka vähän tylsältä tuntuukin.
Minä koen valtavaa ahdistusta, jos yritän pakottaa itseäni tekemään epäkiinnostavia asioita. Jos saan homman tehtyä, niin seuraa uupumus minkä voittamisessa voi mennä loppu päivä tai toinenkin.
Vierailija kirjoitti:
Tampereella yksityisen puolen erikoislääkärin alkuaan kirjoittaman reseptin uusii tavallinen tk-lääkäri, kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.
Noin tiheäänkö reseptejä pitää uusia? Onko aina noin vai vaihteeleeko tiheys? Minulla ei ole kokemusta reseptien uusimisesta niin millainen tapahtuma se on käytännössä?
Minä sain diagnoosin noin 12vuotta sitten kaksi päivää kestäneiden tutkimusten jälkeen, diagnoosin sain lääkäriltä/neuropsykiatrilta, joka on perehtynyt nimenomaan ADHD-potilaisiin.
Itse en edes epäillyt itselläni ADHD:ta vaan mieheni ja samoin äitini - äidin mielestä olen aina ollut erilainen lapsi - olen myös itse tuntenut aina itseni erilaiseksi kuin muut.
En ole koskaan ollut kiusaaja tai tehnyt pahoja, olen iloinen, reipas ja herkkä. Olen levoton ja tietyt askareet jotka eivät kiinnosta ”unohtuvat”, minulla on jatkuva tyhjyyden tunne ja innostun todella helposti asioista.
Asioissa jotka kiinnostavat minua olen todella todella hyvä ja niissä jotka eivät kiinnosta, olen todella huono.
En kestä pettymyksiä, enkä odottamista.
En ole kestänyt diagnoosistani muuta kuin lähipiirille, koska diagn.leimaa ihmisen. Lisäksi ärsyttää kun osa ADHD:ta sairastavista käyttäytyy niin että tulee vähän huono kuva kaikista joilla on tämä diagnoosi, toki heillä voi olla taustalla muutakin esim.mielenterveysongelmia.
Olen nyt 38v ja opiskelen korkeakoulututkintoa, olen esimiesasemassa töissä ja olen ollut pitkään naimisissa menestyvän toimitusjohtajan kanssa eli voisi sanoa, että kaikesta huolimatta olen pärjännyt elämässä ihan hyvin.
se tyhjyyden tunne on pahinta, tai että pitäisi tehdä jotain,mennä johonkin,vaan minne ja miksi.Tuohon ei edes lääke auta.
ja on dg.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muutenkin aivan v i t u n syvältä, että jotain sukulaisia sotketaan mukaan ylipäätänsä mihinkään omiin mt-asioihin liittyviin tutkimuksiin.
Autisminkirjolla oleminen ei ole mt ongelma.
Tosin autismin kirjolla oleminen ilman diagnoosia ja tarvittavaa tukea voi johtaa hyvin vakaviinkin mt-ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joku vinkki pitäisi olla, että on jatkunut lapsuudesta sti. Ei sen tarvitse olla vanhemman lausunto. Itselläni oli vaikka mitä: onnettomuuksia, merkintöjä tunnilla haaveilusta, todistettavasti kömpelö liikunnassa, huonoakin huonompi käsiala lapsena.. Myöhemmässä elämässä pahoipitely, raha-asioiden sössiminen, -> ei siis mitään "no kun musta tuntuu siltä" shaibaa".
Ärsyttää kun noissa netin vertaistukiryhmoissä on paljon NAISIA, joilla ei ole dg:a mutta käyvät siellä kysymässä vinkkejä, kuinka sellaisen saisi. Toivon että joukossa on ihmisiä, jotka ottavat screenshotteja ja välittävät psykiatriliittoon tms.
Näppituntuma: vähä-älyiset ja normalialyiset ADHD:t saavat dg:n lapsena, älykkäät ADHD:t aikuisena, jos käyvät sen hakemassa.
Aijaa, senkö takia oon vähä-älyinen että diagnoosin sain jo lapsena niin selkeiden oireiden takia? Enpä usko, äo 128 kuitenkin. En mikään superälykkö mut monikohan meistä on...Mut joo itse sain diagnoosin kun aivosähkökäyrässä ja magneettikuvauksessa näkyi molemmissa poikkeamia, mulla on siis ihan fyysisesti aivoissa joku poikkeama ja as-piirteitä löytyy myös. Ja toki ne oireet mitä oli, tiiätte kyllä niin en nyt niitä jaksa erikseen luetella. Myös opettaja otti kotiin yhteyttä kun tyttö ei keskity tunneilla vaan vajoaa omiin maailmoihinsa.
Noi oireet voi johtua muustakin ja sitä vahvasti epäilen jos tiskit on vuoden koneessa on joku pahemmin vialla, adhd kyllä pystyy hoitamaan asioita, nissä voi vähän kestää, mutta ei nyt sentään vuosia. Onko tutkittu masennus?
Vierailija kirjoitti:
Noi oireet voi johtua muustakin ja sitä vahvasti epäilen jos tiskit on vuoden koneessa on joku pahemmin vialla, adhd kyllä pystyy hoitamaan asioita, nissä voi vähän kestää, mutta ei nyt sentään vuosia. Onko tutkittu masennus?
Aloitus on tammikuulta, joten edellisestä vuodesta oli viikkoja, ei kuukausia kuten nyt vaikuttaa. Masennus ja päihde-ongelmat selvitetään ennen kuin tutkimuksia edes aloitetaan.
Huono lääkäri jos nyt ihan pelkästään jonkun äidin puheiden perusteella laatii diagnoosin. Kannattaa valmentaa äiti kyllä sitten edes vastaamaan kysymyksiin oikein. Minkä ikäinen olet? Jos on yli 18v, niin silloin lääkäri ei yleensä suoraan kysele varmaan äidiltä mitään, vaan lääkäri pyytää ehkä sinua kysymään äidiltäsi asoita ja kirjaamaan ne ylös. Tämä on ainakin yksityisellä sektorilla yleensä käytäntö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti se vaan menee niin, että jos lapsuuden oireita ei pystytä todentamaan ei diagnoosia voi asettaa koska olennainen kriteeri on oireiden näkyminen jo lapsuudessa. Jos haluaa kuitenkin vielä tutkia uudestaan niin yksityiselle luultavasti mentävä. Muistettava myös, että niitä oireitahan voi olla myös ilman että riittävät diagnoosiin asti. Aiheuttajana voi myös olla joku ihan muu kuin ADHD. Ei se diagnoosi autuaaksi ketään tee.
Yksityinen on siinä mielessä haastava, että siellä joutuu uusimaan sitten myös lääkkeet. Toki vähän kunnasta riippuen. Esimerkiksi täällä ei julkisella hyväksytä yksityisen tekemiä diagnooseja, jolloin joutuu käymään julkisilla tutkimuksissa uudelleen, jos sitä kautta haluaa jatkossa apua. On totta (ja hyvä niin) että lapsuusajoiltakin pitää olla oireita. Täytyy silti sanoa, että tuntuuhan se epäreilulta, että vanhemman sana voi mitätöidä kaiken muun, koska usein kuitenkin adhd itse tuntee itsensä parhaiten. Myös ystäviä, puolisoa tai muuta lähipiiriä pitäisi kuunnella paremmin. Jossain kuunnellaan, esimerkiksi täällä ei ollenkaan. Diagnosointi vanhemman sanan kautta on siinäkin mielessä haastavaa, että esimerkiksi tytöillä se vilkkaus ei aina näy ulospäin.
Tai sitten on ADD eikä vilkkautta juuri ole. Älykäs ADD pystyy kompensoimaan oireita pitkälle, kunnes kuormitus kasvaa liian suureksi joko esim. lukiossa tai yliopistossa.
Vierailija kirjoitti:
Huono lääkäri jos nyt ihan pelkästään jonkun äidin puheiden perusteella laatii diagnoosin. Kannattaa valmentaa äiti kyllä sitten edes vastaamaan kysymyksiin oikein. Minkä ikäinen olet? Jos on yli 18v, niin silloin lääkäri ei yleensä suoraan kysele varmaan äidiltä mitään, vaan lääkäri pyytää ehkä sinua kysymään äidiltäsi asoita ja kirjaamaan ne ylös. Tämä on ainakin yksityisellä sektorilla yleensä käytäntö.
Ainakin Helsingissä julkisella haluttiin haastatella läheistä nykytilanteesta ja mielellään myös vanhempaa, sisarusta tai muuta joka kertoo osaa kertoa lapsuudesta. En tiedä onko tutkija kohtaista ja halutaanko tällä ehkäistä "ylimääräisiä" diagnooseja. Nämäkin ovat vapaaehtoisia, eikä tutkimuksia keskeytetä, jos haastateltavaa ei löydy.
Tarkoitan lähinnä sitä, että jos ihminen ei menesty opinnoisaan, lienee yleensä kyse siitä, että ala jota opiskelee, ei olekaan hänelle sopiva. Onkin siis ehkä enempi käytännön ihminen. Ei kukaan oikea ADHD pysty peittämään olojaan lapsena ja nuorena, ja sitten yliopistossa tajuta, että gradun teko onkin vaikeaa. Kympin tytön oireet eivät ole vakavia, jos hänestä on voinut tulla kympin tyttö (siis muissakin aineissa, kuin itseä kiinnostavissa).
Kaikki hyötyisivät ADHD lääkkeistä. Niiden motivoiva vaikutus ei kuitenkaan kestä loputtomiin. Muualla maailmassa voi Modafiniilia tilata Intiasta. Siinä on lääke josta olisi oikeasti apua opiskelussa, mutta sääntösuomi estää.