Lue keskustelun säännöt.
Harrastelen sukututkimusta ja huvittaa
09.01.2021 |
kun jotkut muut harrastajat kokevat tarvetta häpeillä ja salailla jopa useiden sukupolvien ja vuosisatojen takaisia asioita, joita esivanhemmista tai muista sukulaisista paljastuu. Yhtä naurettavaa on tehdä numero ja tuntea ylpeyttä joistakin "merkittävistä" esivanhemmista. Ja ne aateliset, tuntuu että joidenkin mielestä he ovat jokin oma, ylivertainen ihmisrotunsa, joista polveutumista kannattaa korostaa :'D
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua suuresti ilahdutti kun sain tietää olevani eräiden aikanaan merkittävien aatelisten jälkeläinen. Vaikka se ei suoraan elämääni tietenkään mitenkään vaikuta, niin on ollut hienoa käydä esimerkiksi Turun linnassa tietäen, että esi-isäni on siellä joskus ollut käskynhaltija ja linnanherra. Samoin Turun tuomiokirkossa käynti muuttui jotenkin henkilökohtaiseksi kun sain tietää, että esivanhempiani on sinne haudattu. Samoin moni muu historian muistomerkki sai uutta, henkilökohtaista merkitystä.
Ja kyllä, aloin tuntea itseni hieman erityisemmäksi kuin aiemmin.
Tämä sama tapahtuu adoptoiduille ihmisille, jotka saavat lopulta tietää juurensa ja esivanhempansa. Kyllä ihmisen kuuluu saada tietää paikkansa sukupolvien ketjussa, oli se sitten missä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi sukututkija kertoi ylpeänä, että heidän suvun historia ylettyy 1500-luvulle asti. Nauratti, koska ihan jokaisen suvun historia ulottuu sinne asti :D
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa paljon enemmän autenttinen kirjeenvaihto. Omassa suvussa on säästetty kirjeitä ja päiväkirjoja 1800-luvun alusta alkaen.
No kiinnostaisi minuakin, jos sellaista olisi.
Vierailija kirjoitti:
Yksi sukututkija kertoi ylpeänä, että heidän suvun historia ylettyy 1500-luvulle asti. Nauratti, koska ihan jokaisen suvun historia ulottuu sinne asti :D
Ei ylety välttämättä jos haetaan esim. pelkkää nimilinjaa joka kulkee miesten kautta. Esim. moni aatelissuku on sammunut kun nimenkantajia ei enää ole. Mutta tietenkin kaikkien suku biologisesti kulkee ns. aatamiin ja eevaan saakka.
Eräs tuttu on kovasti ylpeä isoisästään, joka oli tunnettu ja arvostetu mies. Kaveri ei kuitenkaan tiedä, että tiedämme hänen isänsä olleen ko. isosisän ottopoika. Ei ole siis oikeasti mitään sukua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä on merkitystä tänäkin päivänä, jos polveutuu paremmista piireistä. Näkyyhän se jälkeläisissä ja perimässä, jos on ollut vuosisatojen ajan mahdollisuus parempaan elintasoon, mahdollisuus valita parhaimmat kumppanit niin ulkonäön kuin terveyden kannalta jne. Kyllä aateliset ovat keskimääräistä paremman näköistä ja fiksua sakkia edelleen. Terkuin erään vanhan suvun vesa
Ei se ihan noin mene! Ison talon perintö meni yleensä vanhimmalle pojalle. No, mitä tekivät ne muut noin kymmenkunta perillistä? Rahaa ja maata ei vaan riittänyt kaikille jaettavaksi. Ei se riitä, että 6 sukupolvea sitten joku on ollut ison kartanon isäntä. Osa perillisistä väkisinkin putosi alemmalle tasolle ja osa jopa köyhtyi. On runsaasti kertomuksia köyhtyneistä sukuhaaroista. Ja se kartanon perinyt nuori-isäntä ei useinkaan ollut kovin sisarus rakas. Muita sisaruksia ei aina autettu, vaikka olisi kerjäläisenä tullut anomaan apua entisestä kotitalostaan. Nuori-isäntä saattoi potkaista kerjäävän sisaruksen ulos hankeen. Kirjaimellisesti.
Tähän yksi korjaus. Brittiläisessä aatelistossa perintö tosiaan meni vanhimmalle pojalle, mutta Ruotsissa ja Suomessa näin ei ollut vaan perintö jaettiin kaikkien perijöiden kesken. Tämä johti usein suvun köyhtymiseen, sillä ymmärrettävästi maaosuudet pienenivät kun niitä pilkottiin sukupolvi toisensa jälkeen. Aika harva aatelissuku onkaan onnistunut pysymään varakkaana vuosisata toisensa jälkeen; yleinen kertomus on se, että jonkinlainen arvonalennus tuli ennen pitkään useimpien kohdalle.
Joka väittää että 1/4 lapsista (25%) on eri miehelle kuin virallisissa papereissa, puhuu lööperiä. Joskus oli tutkimus, jossa todettiin että noin 20% isyysTESTATUISTA lapsista on jonkun toisten. Ja lapsi testastaan useimmiten silloin, kun on muutekin jo epäilys kuka isä on. Tästä lähti leviämään harha, että lukema tarkoittaa kaikkia lapsia.
Ennen vanhaan ei olla oltu yhtään sen siveämpiä näissä asioissa, päinvastoin. Kun isyystestejä ei ollut, nainen saattoi käytännössä valita lapselleen isäksi kenet tahansa. Ja se valinta oli pakko tehdä, koska aviottomat lapset olivat synti ja häpeä. Nykyään lapselle saa elatuksen valtiolta, joten isään yhteyden pitäminen ei ole siinä mielessä pakollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näkyyhän se jälkeläisissä ja perimässä, jos on ollut vuosisatojen ajan mahdollisuus parempaan elintasoon, mahdollisuus valita parhaimmat kumppanit niin ulkonäön kuin terveyden kannalta jne.
Unohdit sen tärkeimmän kriteerin: puolisolla täytyy olla mahdollisimman paljon maata ja hänen täytyy olla mahdollisimman läheistä sukua, että maat pysyvät samalla suvulla.
Eli sukupolvesta toiseen serkkuavioliittoja ja hyvällä tuurilla joku pikkuserkku saattaa eksyä joukkoon.
Joten perimässä se kyllä jo näkyykin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkyyhän se jälkeläisissä ja perimässä, jos on ollut vuosisatojen ajan mahdollisuus parempaan elintasoon, mahdollisuus valita parhaimmat kumppanit niin ulkonäön kuin terveyden kannalta jne.
Unohdit sen tärkeimmän kriteerin: puolisolla täytyy olla mahdollisimman paljon maata ja hänen täytyy olla mahdollisimman läheistä sukua, että maat pysyvät samalla suvulla.
Eli sukupolvesta toiseen serkkuavioliittoja ja hyvällä tuurilla joku pikkuserkku saattaa eksyä joukkoon.
Joten perimässä se kyllä jo näkyykin.
Ei kai maaseudulla tätä ole harrastettu kuin lähinnä pakon sanelemana, kun 50km säteeltä ei löydy kuin pikkuserkkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun synkin salaisuuteni sukulaisuussuhteisiin liittyen on se, että olemme Dannyn kanssa 13. serkkuja.
Ai kamala, kyllä mä yrittäisin polttaa kirkonkirjat, jos tollasia luurankoja ois piiloteltavana suvussa.
Siinähän sitten harrastelet. Onnea valitsemallasi tiellä.
By the way, meidän suvussa on paljon ihmisiä jotka ovat tehneet tietojenluovutuskiellon (maistraatti, väestörekisterikeskus). Yleensä nuo kiellot tehdään samana päivänä, kun lapsi täyttää 18 vuotta.
Seurasin huvittuneena lehtikirjoittelua, jossa meuhkattiin Vastaamo -psykoterapiakeskusten tietovuodoista. Tuon tapauksen jälkeen "kansan syvät rivit" heräsivät lopulta tajuamaan, että tietovuotoja on tapahtunut viimeksi kuluneiden 40 vuoden aikana PALJON ja niitä tapahtuu edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä sukututkimus on mielenkiintoista, ihan siitä riippumatta mitä sieltä löytyy. Omalla kohdallani on ollut hauska huomata, että toisen vanhempani suku on kauttaaltaan täynnä köyhää tilatonta väestöä lähes keskiajalle asti ja toinen taas polveutuu Keski-Euroopan aatelissuvuista. Ja onhan se tietty hauska bongata julkkiksia ja muita jos sattuu löytämään. Erittäin hyvä harrastus on ollut näin koronan aikaan varsinkin. Eikä pidä olla liian tiukkapipoinen asioiden suhteen. Virheiden mahdollisuus lisääntyy mitä kauemmas mennään eikä kaikkea pysty saamaan selville riittävän luotettavasti. Oletettu tietokin on itselleni ihan riittävää.
Vierailija kirjoitti:
Joka väittää että 1/4 lapsista (25%) on eri miehelle kuin virallisissa papereissa, puhuu lööperiä. Joskus oli tutkimus, jossa todettiin että noin 20% isyysTESTATUISTA lapsista on jonkun toisten. Ja lapsi testastaan useimmiten silloin, kun on muutekin jo epäilys kuka isä on. Tästä lähti leviämään harha, että lukema tarkoittaa kaikkia lapsia.
Ennen vanhaan ei olla oltu yhtään sen siveämpiä näissä asioissa, päinvastoin. Kun isyystestejä ei ollut, nainen saattoi käytännössä valita lapselleen isäksi kenet tahansa. Ja se valinta oli pakko tehdä, koska aviottomat lapset olivat synti ja häpeä. Nykyään lapselle saa elatuksen valtiolta, joten isään yhteyden pitäminen ei ole siinä mielessä pakollista.
Tiedät ilmeisen vähän menneiden aikojen sosiaalisista normeista ja lainsäädännöstä. Ei se mitään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinähän sitten harrastelet. Onnea valitsemallasi tiellä.
By the way, meidän suvussa on paljon ihmisiä jotka ovat tehneet tietojenluovutuskiellon (maistraatti, väestörekisterikeskus). Yleensä nuo kiellot tehdään samana päivänä, kun lapsi täyttää 18 vuotta.
Seurasin huvittuneena lehtikirjoittelua, jossa meuhkattiin Vastaamo -psykoterapiakeskusten tietovuodoista. Tuon tapauksen jälkeen "kansan syvät rivit" heräsivät lopulta tajuamaan, että tietovuotoja on tapahtunut viimeksi kuluneiden 40 vuoden aikana PALJON ja niitä tapahtuu edelleen.
Miksi minua kiinnostaisi teidän tietojenluovutuskieltonne? Se koskee elossa olevia ihmisiä ja kun he ovat kuolleet, heidän perustietonsa ovat julkista tietoa ja 50 v. päästä kuolemasta aivan kaikki tiedot. Ei minulla ole tarvetta lisäillä julkiseen nettisukupuuhun eläviä ihmisiä joita en henk.koht. tunne ja voi kysyä lupaa, enkä kirjoita sukukirjaa tms. Voit siis lopettaa vauhkoamisesi :)
-ap
Minulla on kysymys tähän liittyen. 1900-luvulla on varmasti rekisteröity jokainen kuolema? Isoisoäitini on ollut Venäjän ortodekseja, mennyt naimisiin suomalaisen miehen kanssa Suomessa ja kuollut todennäköisesti 20- tai 30- luvulla Karjalassa, mutta YHTÄÄN MISTÄÄN ei löydy tietoa kuolemasta. Kai tämä jossain täytyy olla rekisteröitynä?
Mistä saisin tietää suvusta löytyneen vaakunan tiedot? My heritage ja yhden sukuhaaran ihmisillä vaakuna!
00001
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa paljon enemmän autenttinen kirjeenvaihto. Omassa suvussa on säästetty kirjeitä ja päiväkirjoja 1800-luvun alusta alkaen.
No kiinnostaisi minuakin, jos sellaista olisi.
Moni on konmarittanut omansa/sukunsa vanhat paperit roskiin.
Olen huomannut kansalaisopistoissa olevan usein tarjolla sukututkimuskursseja, mutta ne on suunnattu vanhuksille ja ovat yllättävän kalliita. Miksi ne kurssit on ainakin nimensä perusteella suunnattu senioreille? Onko niissä joku erityinen lähestymistapa omaan historiaan vai onko kursseille annettu seniorileima vain kuvittelua, että sukututkimus ei kiinnosta nuorempia? Vai aloitetaanko sukututkimuksen ohjaaminen siitä, miten tietokone laitetaan päälle? Vai kannattaako tuollaiselle kurssille osallistua iästä huolimatta?
Suvustani tehtyä tutkimusta oli mukava lukea.
Selvisi, että vaikka suku onkin vanha, niin ollaan aina oltu aika tavallisia. Suku on nykyään tosi pieni, kun 1800-luvun loppupuolelta suurin osa lähtenyt ympäri maailmaa ja aika moni ollut lapseton. Minun osaltani sukumme sammuu minuun.
Minua kiinnostaa paljon enemmän autenttinen kirjeenvaihto. Omassa suvussa on säästetty kirjeitä ja päiväkirjoja 1800-luvun alusta alkaen.