Lue keskustelun säännöt.
Harrastelen sukututkimusta ja huvittaa
09.01.2021 |
kun jotkut muut harrastajat kokevat tarvetta häpeillä ja salailla jopa useiden sukupolvien ja vuosisatojen takaisia asioita, joita esivanhemmista tai muista sukulaisista paljastuu. Yhtä naurettavaa on tehdä numero ja tuntea ylpeyttä joistakin "merkittävistä" esivanhemmista. Ja ne aateliset, tuntuu että joidenkin mielestä he ovat jokin oma, ylivertainen ihmisrotunsa, joista polveutumista kannattaa korostaa :'D
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Ja kuka olikaan aatamin ja eevan isä?
Aatami ja Eeva niminä on käännösvirhe. Kyse on vain sanoista mies ja maatila. Adam = mies/henkilö, Eva/Chava = maatila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuka olikaan aatamin ja eevan isä?
Itse olen päässyt oman sukuni tutkimuksessa siihen asti.
Jotkut ihan tosiaan uskovat näin. Ethän sinä?
Kyllä minua suuresti ilahdutti kun sain tietää olevani eräiden aikanaan merkittävien aatelisten jälkeläinen. Vaikka se ei suoraan elämääni tietenkään mitenkään vaikuta, niin on ollut hienoa käydä esimerkiksi Turun linnassa tietäen, että esi-isäni on siellä joskus ollut käskynhaltija ja linnanherra. Samoin Turun tuomiokirkossa käynti muuttui jotenkin henkilökohtaiseksi kun sain tietää, että esivanhempiani on sinne haudattu. Samoin moni muu historian muistomerkki sai uutta, henkilökohtaista merkitystä.
Ja kyllä, aloin tuntea itseni hieman erityisemmäksi kuin aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä on merkitystä tänäkin päivänä, jos polveutuu paremmista piireistä. Näkyyhän se jälkeläisissä ja perimässä, jos on ollut vuosisatojen ajan mahdollisuus parempaan elintasoon, mahdollisuus valita parhaimmat kumppanit niin ulkonäön kuin terveyden kannalta jne. Kyllä aateliset ovat keskimääräistä paremman näköistä ja fiksua sakkia edelleen. Terkuin erään vanhan suvun vesa
😄 Suurimmalla osalla suomalaisia on esivanhemmissaan myös aatelissäätyyn kuuluvia, ja nyt en puhu mistään aviottomista lapsista, vaan ihan normaaleista avioliitossa muodostuneista sukuyhteyksistä.
Ilmankos me suomalaiset ollaankin niin hyvän näköisiä ja fiksuja.
Mutta minä puhuinkin meistä, jotka edelleen olemme aatelisia. Tavisten siniverisyys on laimennut, vaikka esivanhemmista löytyisikin meikäläisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä on merkitystä tänäkin päivänä, jos polveutuu paremmista piireistä. Näkyyhän se jälkeläisissä ja perimässä, jos on ollut vuosisatojen ajan mahdollisuus parempaan elintasoon, mahdollisuus valita parhaimmat kumppanit niin ulkonäön kuin terveyden kannalta jne. Kyllä aateliset ovat keskimääräistä paremman näköistä ja fiksua sakkia edelleen. Terkuin erään vanhan suvun vesa
😄 Suurimmalla osalla suomalaisia on esivanhemmissaan myös aatelissäätyyn kuuluvia, ja nyt en puhu mistään aviottomista lapsista, vaan ihan normaaleista avioliitossa muodostuneista sukuyhteyksistä.
Ilmankos me suomalaiset ollaankin niin hyvän näköisiä ja fiksuja.
Mutta minä puhuinkin meistä, jotka edelleen olemme aatelisia. Tavisten siniverisyys on laimennut, vaikka esivanhemmista löytyisikin meikäläisiä.
Mutta minä puhuinkin meistä, jotka polveudumme aatelisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua suuresti ilahdutti kun sain tietää olevani eräiden aikanaan merkittävien aatelisten jälkeläinen. Vaikka se ei suoraan elämääni tietenkään mitenkään vaikuta, niin on ollut hienoa käydä esimerkiksi Turun linnassa tietäen, että esi-isäni on siellä joskus ollut käskynhaltija ja linnanherra. Samoin Turun tuomiokirkossa käynti muuttui jotenkin henkilökohtaiseksi kun sain tietää, että esivanhempiani on sinne haudattu. Samoin moni muu historian muistomerkki sai uutta, henkilökohtaista merkitystä.
Ja kyllä, aloin tuntea itseni hieman erityisemmäksi kuin aiemmin.
Kun jo esi-isien yhteiskunnallinen asema on noin tärkeä asia, niin miten suhtaudut omaan asemaasi? Voitko itse olla ns. tavis, mutta kuitenkin tyytyväinen itseesi?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua suuresti ilahdutti kun sain tietää olevani eräiden aikanaan merkittävien aatelisten jälkeläinen. Vaikka se ei suoraan elämääni tietenkään mitenkään vaikuta, niin on ollut hienoa käydä esimerkiksi Turun linnassa tietäen, että esi-isäni on siellä joskus ollut käskynhaltija ja linnanherra. Samoin Turun tuomiokirkossa käynti muuttui jotenkin henkilökohtaiseksi kun sain tietää, että esivanhempiani on sinne haudattu. Samoin moni muu historian muistomerkki sai uutta, henkilökohtaista merkitystä.
Ja kyllä, aloin tuntea itseni hieman erityisemmäksi kuin aiemmin.
Minunkin sukujuuret vievät Turun linnaan. Saatetaan jopa olla sukua. On aika jännää, että ole suoraa sukua jopa kuninkaalle. Siis isoiso...jne.isäni oli kuningas. Vanhin kirjaus löytyy 1200-luvulta. Viime vuosisatoina sukulaiset olivat pitkälti aatelistoa ja papistoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua suuresti ilahdutti kun sain tietää olevani eräiden aikanaan merkittävien aatelisten jälkeläinen. Vaikka se ei suoraan elämääni tietenkään mitenkään vaikuta, niin on ollut hienoa käydä esimerkiksi Turun linnassa tietäen, että esi-isäni on siellä joskus ollut käskynhaltija ja linnanherra. Samoin Turun tuomiokirkossa käynti muuttui jotenkin henkilökohtaiseksi kun sain tietää, että esivanhempiani on sinne haudattu. Samoin moni muu historian muistomerkki sai uutta, henkilökohtaista merkitystä.
Ja kyllä, aloin tuntea itseni hieman erityisemmäksi kuin aiemmin.
Hassu olet. Ymmärrät kai, että lukemattomat muutkin polveutuvat noista hepuista, et ole millään lailla erityinen. Sitäpaitsi, johonkin 15 sukupolveen (tai montako johonkin keskiajalla eläneeseen onkaan väliä) mahtuu aika monta kertaa, kun lapsen isäksi on merkitty vallan väärä mies;) Vanhat lähteet ovat epävarmoja ja monitulkintaisia jne. Et siis välttämättä polveudu heistä ollenkaan. Sorry, jos järkytti.
Jokaisesta suvusta löytyy kyllä avioton lapsi tai jotain muuta ”skandaalinkäryistä” kun tarpeeksi tongitaan.
Minusta olisi vähintäänkin epäilyttävää jos joku yrittäisi väittää että hänen sukunsa on elänyt kunnollista sataprosenttisen lainkuuliaista ja moraalista elämää viimeiset kolmesataa vuotta. Tulisi mieleen että mitäköhän luurankoja löytyy kaapista.
Kyllä niistä ”vaakunasuvuistakin” löytyy niitä vaiettuja salaisuuksia, ehkä jopa enemmän kuin tavallisista kun täytyy pitää kulisseja yllä mikä tuottaa paineita...
Minä ottaisin sukuhistoriaani mielummin jonkun kirkonpolttajan tai muun mielenkiintoisen tarinan kuin aatelisia.
Mutta olenkin ottolapsi, niin ainakin biologiset juuret jäävät selvittämättä. En halua herättää kenenkään sukuintoilijan mielenkiintoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua suuresti ilahdutti kun sain tietää olevani eräiden aikanaan merkittävien aatelisten jälkeläinen. Vaikka se ei suoraan elämääni tietenkään mitenkään vaikuta, niin on ollut hienoa käydä esimerkiksi Turun linnassa tietäen, että esi-isäni on siellä joskus ollut käskynhaltija ja linnanherra. Samoin Turun tuomiokirkossa käynti muuttui jotenkin henkilökohtaiseksi kun sain tietää, että esivanhempiani on sinne haudattu. Samoin moni muu historian muistomerkki sai uutta, henkilökohtaista merkitystä.
Ja kyllä, aloin tuntea itseni hieman erityisemmäksi kuin aiemmin.
Kun jo esi-isien yhteiskunnallinen asema on noin tärkeä asia, niin miten suhtaudut omaan asemaasi? Voitko itse olla ns. tavis, mutta kuitenkin tyytyväinen itseesi?
Olen tavis, enkä ole koskaan ollut erityisen kunnianhimoinen. Akateeminen koulutus toki on. Tyytyväinen olen elämääni ja itseeni.
Keskiajan, saati sitä vanhemman ajan sukujohteisiin kannattaa suhtautua aika varauksella :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtälailla ne aatelisetkin syövät, juovat, käyvät paskalla ja kuolevat. Ihmisillä on sellainen ennakkoluulo, että aateliset olisivat jotenkin erityisiä tai vaikkapa rikkaita, kaikki aateliset eivät ole. Tunsin yhden aatelisen joka oli ihan samalla lailla sossun ja kelan asiakas kuten meikäläinenkin:).
Itse en tiedä suvustani yhtään mitään isovanhempien jälkeen. En koe minkäänlaista yhteyttä niihin ihmisiin, joten en ole kokenut paloa alkaa asioita selvittämäänkään. En myöskään kykene ymmärtämään häpeän tai ylpeyden kokemista mistään muusta kuin omista tekemisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua suuresti ilahdutti kun sain tietää olevani eräiden aikanaan merkittävien aatelisten jälkeläinen. Vaikka se ei suoraan elämääni tietenkään mitenkään vaikuta, niin on ollut hienoa käydä esimerkiksi Turun linnassa tietäen, että esi-isäni on siellä joskus ollut käskynhaltija ja linnanherra. Samoin Turun tuomiokirkossa käynti muuttui jotenkin henkilökohtaiseksi kun sain tietää, että esivanhempiani on sinne haudattu. Samoin moni muu historian muistomerkki sai uutta, henkilökohtaista merkitystä.
Ja kyllä, aloin tuntea itseni hieman erityisemmäksi kuin aiemmin.
Minunkin sukujuuret vievät Turun linnaan. Saatetaan jopa olla sukua. On aika jännää, että ole suoraa sukua jopa kuninkaalle. Siis isoiso...jne.isäni oli kuningas. Vanhin kirjaus löytyy 1200-luvulta. Viime vuosisatoina sukulaiset olivat pitkälti aatelistoa ja papistoa.
Sukututkimusta tuntemattomille tiedoksi, että tällaiset löydöt ovat aivan tavallisia. Vaikka et tietäisi sukujuuriasi, se ei tarkoita, etteikö esivanhemmissasi ole voinut olla vaikka mitä mielenkiintoista.
Esivanhempien määrä tuplaantuu eksponentiaalisesti ja jo muutaman sukupolven jälkeen esivanhempia on valtava lauma. Kyllä siihen joukkoon kaikenlaisia jänniä ihmiskohtaloita sattuu. Ja samat hemmot ovat monien nykyään elävien esivanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisesta suvusta löytyy kyllä avioton lapsi tai jotain muuta ”skandaalinkäryistä” kun tarpeeksi tongitaan.
Minusta olisi vähintäänkin epäilyttävää jos joku yrittäisi väittää että hänen sukunsa on elänyt kunnollista sataprosenttisen lainkuuliaista ja moraalista elämää viimeiset kolmesataa vuotta. Tulisi mieleen että mitäköhän luurankoja löytyy kaapista.
Kyllä niistä ”vaakunasuvuistakin” löytyy niitä vaiettuja salaisuuksia, ehkä jopa enemmän kuin tavallisista kun täytyy pitää kulisseja yllä mikä tuottaa paineita...Minä ottaisin sukuhistoriaani mielummin jonkun kirkonpolttajan tai muun mielenkiintoisen tarinan kuin aatelisia.
Mutta olenkin ottolapsi, niin ainakin biologiset juuret jäävät selvittämättä. En halua herättää kenenkään sukuintoilijan mielenkiintoa.
Löydät vielä biologiset juuresi dna-sukututkimuksen avulla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua suuresti ilahdutti kun sain tietää olevani eräiden aikanaan merkittävien aatelisten jälkeläinen. Vaikka se ei suoraan elämääni tietenkään mitenkään vaikuta, niin on ollut hienoa käydä esimerkiksi Turun linnassa tietäen, että esi-isäni on siellä joskus ollut käskynhaltija ja linnanherra. Samoin Turun tuomiokirkossa käynti muuttui jotenkin henkilökohtaiseksi kun sain tietää, että esivanhempiani on sinne haudattu. Samoin moni muu historian muistomerkki sai uutta, henkilökohtaista merkitystä.
Ja kyllä, aloin tuntea itseni hieman erityisemmäksi kuin aiemmin.
Minunkin sukujuuret vievät Turun linnaan. Saatetaan jopa olla sukua. On aika jännää, että ole suoraa sukua jopa kuninkaalle. Siis isoiso...jne.isäni oli kuningas. Vanhin kirjaus löytyy 1200-luvulta. Viime vuosisatoina sukulaiset olivat pitkälti aatelistoa ja papistoa.
Jatkan vielä, että isoisoäitini ei synnyttänyt aatelisia. Hänestä jatkui patriarkaalisen (kuninkaasta asti) jälkeen matriarkaalinen isovanhempilinja minuun. Aatelisuus peirytyi vain poikien kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua suuresti ilahdutti kun sain tietää olevani eräiden aikanaan merkittävien aatelisten jälkeläinen. Vaikka se ei suoraan elämääni tietenkään mitenkään vaikuta, niin on ollut hienoa käydä esimerkiksi Turun linnassa tietäen, että esi-isäni on siellä joskus ollut käskynhaltija ja linnanherra. Samoin Turun tuomiokirkossa käynti muuttui jotenkin henkilökohtaiseksi kun sain tietää, että esivanhempiani on sinne haudattu. Samoin moni muu historian muistomerkki sai uutta, henkilökohtaista merkitystä.
Ja kyllä, aloin tuntea itseni hieman erityisemmäksi kuin aiemmin.
Hassu olet. Ymmärrät kai, että lukemattomat muutkin polveutuvat noista hepuista, et ole millään lailla erityinen. Sitäpaitsi, johonkin 15 sukupolveen (tai montako johonkin keskiajalla eläneeseen onkaan väliä) mahtuu aika monta kertaa, kun lapsen isäksi on merkitty vallan väärä mies;) Vanhat lähteet ovat epävarmoja ja monitulkintaisia jne. Et siis välttämättä polveudu heistä ollenkaan. Sorry, jos järkytti.
Tietysti tiedän, että esi-isilläni on paljon muitakin jälkeläisiä, mutta ei se iloani himmennä. Enkä usko, että aatelisperheissä kovin tavanomaista oli, että aviomies ei olisi ollut lapsensa biologinen isä. Toki mahdollista, mutta hullua olisi sellaista epäillä ilman mitään perusteita.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisesta suvusta löytyy kyllä avioton lapsi tai jotain muuta ”skandaalinkäryistä” kun tarpeeksi tongitaan.
Minusta olisi vähintäänkin epäilyttävää jos joku yrittäisi väittää että hänen sukunsa on elänyt kunnollista sataprosenttisen lainkuuliaista ja moraalista elämää viimeiset kolmesataa vuotta. Tulisi mieleen että mitäköhän luurankoja löytyy kaapista.
Kyllä niistä ”vaakunasuvuistakin” löytyy niitä vaiettuja salaisuuksia, ehkä jopa enemmän kuin tavallisista kun täytyy pitää kulisseja yllä mikä tuottaa paineita...Minä ottaisin sukuhistoriaani mielummin jonkun kirkonpolttajan tai muun mielenkiintoisen tarinan kuin aatelisia.
Mutta olenkin ottolapsi, niin ainakin biologiset juuret jäävät selvittämättä. En halua herättää kenenkään sukuintoilijan mielenkiintoa.
Mitä väliä jollain sukuhistorialla on? Ihan sama, vaikka joku olisi polttanut vaikka kaikki Suomen kirkot.
Kaipa näistä sukuhommista vääntävät ne, jotka muun muassa myös pitävät toisia alempiarvoisina ihonvärin takia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua suuresti ilahdutti kun sain tietää olevani eräiden aikanaan merkittävien aatelisten jälkeläinen. Vaikka se ei suoraan elämääni tietenkään mitenkään vaikuta, niin on ollut hienoa käydä esimerkiksi Turun linnassa tietäen, että esi-isäni on siellä joskus ollut käskynhaltija ja linnanherra. Samoin Turun tuomiokirkossa käynti muuttui jotenkin henkilökohtaiseksi kun sain tietää, että esivanhempiani on sinne haudattu. Samoin moni muu historian muistomerkki sai uutta, henkilökohtaista merkitystä.
Ja kyllä, aloin tuntea itseni hieman erityisemmäksi kuin aiemmin.
Hassu olet. Ymmärrät kai, että lukemattomat muutkin polveutuvat noista hepuista, et ole millään lailla erityinen. Sitäpaitsi, johonkin 15 sukupolveen (tai montako johonkin keskiajalla eläneeseen onkaan väliä) mahtuu aika monta kertaa, kun lapsen isäksi on merkitty vallan väärä mies;) Vanhat lähteet ovat epävarmoja ja monitulkintaisia jne. Et siis välttämättä polveudu heistä ollenkaan. Sorry, jos järkytti.
Tietysti tiedän, että esi-isilläni on paljon muitakin jälkeläisiä, mutta ei se iloani himmennä. Enkä usko, että aatelisperheissä kovin tavanomaista oli, että aviomies ei olisi ollut lapsensa biologinen isä. Toki mahdollista, mutta hullua olisi sellaista epäillä ilman mitään perusteita.
Ja sinunko sukupuussasi on sitten pelkkiä aatelisia sinne keskiajalle asti? ;) Polku on voinut (ja hyvin todennäköisesti onkin, meillä kaikilla) lähteä ihan väärään suuntaan jo paljon aiemmin. Ja tosiaan, kun puhutaan satoja vuosia vanhoista lähteistä, niin ei niihin voi 100 % luottaa. Huomaat suku- tai historiankirjoja lukemalla, että siellä toistuu "mahdollisesti", "oletetaan olleen" jne. sukulaisuussuhteisiin liittyen.
😄 Suurimmalla osalla suomalaisia on esivanhemmissaan myös aatelissäätyyn kuuluvia, ja nyt en puhu mistään aviottomista lapsista, vaan ihan normaaleista avioliitossa muodostuneista sukuyhteyksistä.
Ilmankos me suomalaiset ollaankin niin hyvän näköisiä ja fiksuja.