Nyt kun tytär lähestyy teini-ikää, elämä hänen kehitysviivästymänsä kanssa alkaa olla sietämätöntä

Tuossa aloituksessa ainoa erikoisempi asia on viereasä nukkuminen ja sekin on periaatteessa ihan harmiton juttu. Mä ainakin leikin ja luin sarjiksia vielä 14-vuotiaanakin ja keskiarvoni oli melkein kymppi. Parikymppisenä yliopisto-opiskelijana keräilin Barbie-nukkeja (tosin siitä sain usein ivailua tutuiltani). Ja edelleenkin päälle kolmekymppisenä kokoan Harry Potter ja Star Wars -legorakennelmia. Varmaan moni ihan keskivertokin unohtaa välillä vaihtaa siteen ajoissa.

Olen erittäin varma, että aloitus on provo ja vieläpä kömpelö sellainen.

Hae hormoonivalmiste millä kuukautiset jää pois. Helpottaa elämää kun sinulla on yksi asia vähemmän hoidettavana.

Anna lapsen olla lapsi, kyllä jokainen saa leikkiä leluilla niin kauan kuin haluaa.

Siirrä oman sängyn viereen hänelle sänky tai patja molemmat tarvitsee tilaa nukkua.

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on varsinkin tyttölapsille paha. He ihastuvat helposti ja ovat usein lähes kenen tahansa hyväksikäytettävissä ja huijattavissa. Valitettavasti nykyään korostetaan vammaisten itsemääräämisoikeutta. Aina se vammainen ei vaan ymmärrä tulevansa hyväksikäytetyksi.

Ehkäisyasiat pitää hoitaa kuntoon ajoissa ja sellaiseen muotoon, ettei tarvitse koko ajan huolehtia.

Ehdottomasti, myös mielialalääkkeitä +adhd lääkkeitä voi kokeilla rauhoittamaan elämää.

Tsemppiä ap äläkä välitä ilmeistä kommenteista, sinulla on oikeus purkautua.

Minullakin tuo dg mutta normaalisti elän nykyään, käyn töissä ja opiskelen enkä enää leiki leluilla.

N18

Käykö normaalissa koulussa? Monennellako luokalla?

Kyllä 12v. ns. normaalikin voi olla vielä lapsi. Meidän lapsi on ihan loppuvuodesta syntynyt, ja alakoulun loppuessa vähän säälitti ja tuntui, että olisi ollut hyvä saada viettää vielä vuosi lapsuutta. Yläkoulussa muuttui nopeasti teiniksi, vaikka keväällä vielä täysin leikki leluilla. Samoin 12v. synttärit oli vielä tyyliin HopLop, mitä osa kavereista piti lapsellisena, mutta osallistuivat kuitenkin ja tykkäsivätkin.

Teillä, jos mahdollista antaisin yläkoulun vielä odottaa.

Eräs sukulainen aikoinaan paljasti, miten heidän lapset halusivat vielä yläasteella nukkua vanhempien kanssa samassa huoneessa. Eivät uskaltaneet nukkua omissa huoneissaan. Normaaleja lapsia ja aikuisia nykyään. Sen älysivät, etteivät kavereille kehdanneet asiaa tunnustaa.

Aika silmiä avaava ketju. Aina puhutaan erityislapsista, ihan kuin heistä sitten tulisi tavallisia, kun aikuistuvat. On erityisnuoria ja -erityisaikuisia ja jos lastenkin kuntoutuksessa ym. on puutteita, aikuiset voivat olla ihan tyhjän päällä, koska heidän pitäisi itse osata hoitaa asiansa. Itselläni on Asperger-poika, kohta jo täysi-ikäinen. Koulu oli ihan tuskaa kunnes sai lyhennetyt koulupäivät ja kuormitus väheni. Pääsi ammattikouluun opiskelemaan alaa, josta on tosi kiinnostunut. Nyt on monta päivää jauhettu siitä, että pitäisi soittaa firmoihin ja kysyä harjoittelupaikkaa, mutta kun ei niin ei. Olin jo onnellisesti unohtanut nuo jumittumiset, jäätyy täysin, eikä tee mitään. Tietenkään ei koulusta aleta mitään paikkoja soittelemaan. No joo, pikku harmi moniin muihin verrattuna, mutta kyllä tässä tajuaa, että ei pojasta varmaan ikinä ihan ns. tavallista vaan tule. Luin, että suurin osa Aspergereista on työelämän ulkopuolella, osa-aikatyössä käyvät jos käyvät. Ei tätä kerrota missään, puhutaan vain erityisLAPSISTA. Pojan kanssa ei voi puhua mistään, ei hänellä mitään sairautta ole johon aikuisena hakisi apua. Meillä on sinänsä lämmin suhde, jos höpötellään kivaa meidän kissasta tms., mitään ns. oikeaa ei voi puhua. Tämä sitten omilleen asumaan ja asiansa hoitamaan, just joo :(

Minä leikin vielä 13-vuotiaana ollessani 7. luokalla... :D Ja nukuin välillä äidin vieressä, koska minua pelotti nukkua yksin.

Tsemppiä ap! 12 vuotiaiden kehityksessä on muutenkin isoja eroja, voi tasoittua vielä.

Miten tytöllä nykyään menee, jos aloittaja käy vielä palstalla?

Senhän pitäisi olla normaalia että 12-vuotias leikkii, eikä vietä kaikkea aikaansa puhelimella kuvaten belfieitä ja TikTokissa heiluen. Itse leikin vielä 12-vuotiaana ja niin kaverinikin. Antakaa lastenne olla lapsia.

Vanha keskustelu, mutta mielenkiintoinen aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien(monikossa) rakkaus voi auttaa jonkun verran kasvun tukena. Seurasin sivusta, kun ensin asuntolassa asunut tyttö muutti täysi-ikäisenä omilleen ja kaikki lähialueen baarin juopot piti patjanaan. Vanhemmat eivät käyneet juurikaan katsomassa. Myös jo asuntolassa asuessaan taisi miehet käyttää hyväksi. Oksettaa ne miehet vieläkin. Nauroivat ja pilkkasivat tätä päin naamaa ja silti lähti heidän mukaansa. Näin tälläisen tapauksen omin silmin kerran, kun olimme miehen kanssa samassa baarissa terassilla.

Se on se itsemääräämisoikeus: saat asua rauhassa sotkuisessa kodissa heikosti ravittuna ja puettuna, kaiken maailmat hampit tulevat hyväksikäyttämään seksuaalisesti kuin rahallisesti. Eikä pelkästään normaaliälyiset hyväksikäytä, vaan myös toiset kehitysvammaiset hyväksikäyttävät toisia kehitysvammaisia. Tämä on nähty ihan kentällä. Ei saa puuttua edes hyväksikäyttötapauksiin, koska on se itsemääräämisoikeus. Todella hienoa, kun saa olla itsenäinen ja samanarvoinen, mutta millä hinnalla. Pahimmassa tapauksessa näitä heikkolahjaisia (nykyään laaja-alaiset oppimisvaikeudet) ja lievästi kehitysvammaisia istuu vankiloissa tai on päihdehuollon kirjoilla normaaliälyisen statuksella. Ihmisen kannalta on paljon parempi, että saa kehitysvamma-diagnoosin kuin laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Olen huomannut, että laaja-alaisia oppimisvaikeuksia potevien henkiöiden vaikeudet ovat konkretiassa kehitysvammatasoa ja jopa enemmänkin, jo arkisten asioiden suorittaminen on hankalaa puhuttamakaan peruskoulun suorittamisesta, edes perustiedot eivät ole hallussa. Ennen kehitysvammaisten määrä oli suurempi kuin nyt, kun silloin ennen heikkolahjaiset luokiteltiin kehitysvammaisiksi ja näin ollen heitä koski vajaavaltaisuus, mikä suojeli heitä iljettäviltä hyväksikäyttäjiltä. Todella pirullinen säästökeino, kun kehitysvammaisiksi luokitellaan nykyään pieni joukko ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi off-topic.

Miksi sitä sanotaan kehitysviivästymiseksi, kun eihän se ihminen ikinä saavuta normaalia kehitystasoa? Tuosta termistä tulee mielikuva että kehittyisi hitaasti. Eivätkös nämä jää ns. hitaalla käyviksi, yksinkertaisiksi?

Kehitysviivehän yleensä annetaan, kun havaitaan lapsen kehityksessä poikkeamaa. Se voi liittyä vaikka puheeseen. Hyvin pienelle lapselle kun ei vielä uskalleta antaa kehitysvamma-diagnoosia, ellei olla aivan varmoja että kyseessä on kehitysvammaisuutta aiheuttava syndrooma tai kehitysvamma on niin vaikea, että se on havaittavissa. Yleensä kyse on syystä ja seurauksesta. Tosin kehitysviivekään ei aina ole mikään "tuomio", vaan lapsi voikin kiriä kehityksessä ja diagnoosi tarkentuu lopulta lieväksi autismin kirjon häiriöksi, kehitykselliseksi kielihäiriöksi, adhd:ksi tai muuksi sellaiseksi "pikku jutuksi". Olihan yksi kuntoutuslääkäri kertonut aikuisten kehitsyvamma-diagnoosia käsittelevässä artikkelissa, että kehitysviive voi tasoittua jopa teininä eikä näin ollen ole automaattisesti kehitysvamma-diagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Aika silmiä avaava ketju. Aina puhutaan erityislapsista, ihan kuin heistä sitten tulisi tavallisia, kun aikuistuvat. On erityisnuoria ja -erityisaikuisia ja jos lastenkin kuntoutuksessa ym. on puutteita, aikuiset voivat olla ihan tyhjän päällä, koska heidän pitäisi itse osata hoitaa asiansa. Itselläni on Asperger-poika, kohta jo täysi-ikäinen. Koulu oli ihan tuskaa kunnes sai lyhennetyt koulupäivät ja kuormitus väheni. Pääsi ammattikouluun opiskelemaan alaa, josta on tosi kiinnostunut. Nyt on monta päivää jauhettu siitä, että pitäisi soittaa firmoihin ja kysyä harjoittelupaikkaa, mutta kun ei niin ei. Olin jo onnellisesti unohtanut nuo jumittumiset, jäätyy täysin, eikä tee mitään. Tietenkään ei koulusta aleta mitään paikkoja soittelemaan. No joo, pikku harmi moniin muihin verrattuna, mutta kyllä tässä tajuaa, että ei pojasta varmaan ikinä ihan ns. tavallista vaan tule. Luin, että suurin osa Aspergereista on työelämän ulkopuolella, osa-aikaty

Jep ja työelämän ulkopuolella olevissa aspergereissa on jopa koulutettujakin ihmisiä. Joskus tähän tietoon törmäsin. Oma lapseni on vain liikuntavammainen, jonka kohdalla oli alusta asti selvää että käy samaa lähikoulua kuin sisaruksensa, kun mitään estettä ei nähty. Sai edetä lukuaineissa tehokkaasti. Ainoa huomioon otettava seikka oli sitten liikunnan toteuttaminen käytännössä, mikä toteutui sovelletusti: lajeja, joita pystyi suorittamaan pyörätuolista käsin, onnistui, kun taas monet muut kuten Cooperin testi tai luistelu, suoritettiin korvaavasti fysioterapiassa.

Tilanne olisi ollut taatusti eri, jos lapsellani olisi todettu liikuntavamman lisäksi pahoja oppimisvaikeuksia tai käytöshäiriöitä, mutta harvoin liikuntavammaisella sellaista häikkää on. Kävin itse asiassa lapsen kanssa tutustumassa siihen erityiskouluun, jossa oli hänen kaltaisiaan mutta siitä luokasta huomasi, että kaikki olivat samassa tilassa tasoon katsomatta, eikä näin ollen lahjakkaimmille ollut tarjolla resursseja. Olisi voinut lukioon hakeminen vaikeutua ja tulla jopa mahdottomaksi, jos olisi suorittanut perusopetuksen erityiskoulussa ja pahimmassa tapauksessa olisi karsittu sisältöä. Uskon, että kyseessä oli hyvä koulu niille, jotka tarvitsivat liikuntavamman lisäksi paljon tehostetumpaa opetusta johtuen laaja-alaisista oppimisvaikeuksista.

Vammaisena ihmisenä työllistyminen on muutenkin extra vaikeaa, vaikka olisi miten koulutettu. Jo senkin takia ajattelin, että on siitä edes vähän apua, kun on käynyt lähikoulua, jos vaikeudet ovat tosiaan sitä tasoa, ettei niistä koidu suurempaa haittaa muille (häiriökäytöstä, tarvitsee enemmän räätälöityä opetusta ja opettaja vääntää rautalangasta, kun muut saavat selviytyä itse). Tavallisen peruskoulun suorittaminen on yksi valtti todistaa muille, että lapseni pystyy suoriutumaan samoista asioista lukuun ottamatta liikuntaa. Tiedän hyvin, ettei lapsestani koskaan tule pikajuoksijaa, mutta sen sijaan hänestä tuli ylioppilas, joka lähti lukemaan sosiaalityötä. Tiedän tietysti, että tänä päivänä töiden saaminen on hankalaa vammattomanakin. Hyvä, jos oma lapseni on päässyt edes haastatteluun. Oma lapseni on ottanut puheeksi liikuntavamman, jotta tietää, miten hän pääsee kulkemaan esteettömästi haastatteluun. Sanoi, että on säästänyt tällä tavoin myös työnantajien aikaa, jos työnantaja on ollut sitä mieltä, ettei halua kutsua edes haastateltavaksi. Onneksi lapsellani on sentään nyt työpaikka ja on oikein arvostettu työntekijä mielenterveyspuolella. Kohdannut työssään niitä erityisiäkin (tosin nuoria aikuisia), joten hän tietää millaista on olla siellä toisella puolella.

Okei Niko Petteri 17 v trolli.1/5

Poika ja ei pahempia ongelmia. 

Itse olisin oman lapsen hankalan nuoruusajan vaihtanut ap:n lapsen tilanteeseen. Olisi tuntuneet murheet pieniltä. Tyttäreni on nyt 17-vuotias, jota koitan saada tutkimuksiin vaikka vaikeaa on. Ei ole läpihuutojuttu, huomattu on. Herää epäilys, että jotain on jäänyt huomaamatta.

Hänellä todettiin toisella luokalla "vain" oppimishäiriö ja oli sen jälkeen mukautetussa opetuksessa pienryhmässä. Koulumenestys on silti ollut huonoa. 13-vuotiaana alkoi kotoa karkaileminen sekä päihteiden käyttäminen. Tyttö jutteli netissä aikuisten miesten kanssa, jotka houkutteli hänet toisiin kaupunkeihin ja käyttivät hyväksi. Omasta toiveestani lapsi otettiin huostaan kokiessani olevani ihan loppu. Ammattikoulutuksia tyttö on kokeillut, mutta ne ovat jääneet kesken. Syynä keskeyttämisiin ovat olleet "ei kiinnosta" tai "ei jaksa". Taas aloitti uuden koulun, joka tietysti jää kesken. Minä vahvasti epäilen, että hän ei ymmärrä mitä asioista seuraa. 

Masennus on poissuljettu. Tyttö kävi lyhyen ajan nuorisopsykiatrilla, mutta ei puhunut siellä mitään psykiatrin sanojen mukaan ja tästä syystä psykiatri ei halunnut ottaa häntä enää vastaan. Epäilen, että ei ymmärtänyt mitä puhua ja mistä. J

Pitkään ollut sellainen epäilys, että tytär on "ihan pihalla" asioista. Hän ei selvästikään ole ikäisensä tasolla, vaan noin 10-vuotiaan tasolla. Vertailukohtaa löytyy 15- ja 19-vuotiaisiin sisaruksiin: tyttö ei menesty työharjoitteluissa eikä kouluissa, itsestään huolehtimisessa puutteita, ei osaa pukeutua säänmukaisesti vaan menisi pakkasella ulos kesävaatteissa, sulkeutuu ja on puhumaton, lähtee ties minkälaisten hyväksikäyttäjien matkaan.

Nukkumisongelmaan voisi kokeilla, että nukutat tytön omaan sänkyynsä ja sitten siirryt muualle nukkumaan. Laita joku iso nalle kainaloon tytölle.