Lue keskustelun säännöt.
Pelkäätkö kuolemaa? miksi ,jos et ,miksi et?
06.01.2021 |
Itse hyväksyn elämän ja kuoleman sattumanvaraisuuden.
Uskon että elämällä ei ole merkitystä.
Myös uskonto on sattumusten summa (minne syntyy vaikuttaa siihen)
Silti elämä on silmissäni kaunis ja hyvä, kuin perhonen.
En tieten tahtoen loukkaa toisia ja noudatan lakia.
En tajua miksi en pelkää kuolemaa , vaikka tiedän että tietoisuuteni sammuu...
Kommentit (68)
Kertokaapa onko taivaassa kaikki rakkaat ja läheiset myös? Vaikka oma lapsi joka ei uskoisi Jumalaan, niin pääseekö se taivaaseen, jos minä kuitenkin uskon Jumalaan? Ei se olisi kyllä mikään taivas minulle, jos omat rakkaani eivät kaikki sinne pääsisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolema ei pelota yhtään. Olen vajaa 60 vuotias, elänyt terveenä hyvää, taloudellisesti turvattua elämää pitkässä parisuhteessa. Lapset ammateissa ja pitkissä parisuhteissa. Ystäviä on. Onnea on mahtunut. Tämän enempäähän ei ihminen voi kohtuudella olemassa ololtaan vaatia. Häviävän pieni prosentti ihmisistä koskaan saa tämän. Kiitollisuus on syvää.
Kuoleminen vähän mietityttää, josko sitä edeltää kovinkin epämukavia vaiheita fyysisesti ja psyykkisesti, itselle ja muille. Aionkin huijata kohtaloa ja ottaa omani omiin käsiini, kun aika on täysi.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaapa onko taivaassa kaikki rakkaat ja läheiset myös? Vaikka oma lapsi joka ei uskoisi Jumalaan, niin pääseekö se taivaaseen, jos minä kuitenkin uskon Jumalaan? Ei se olisi kyllä mikään taivas minulle, jos omat rakkaani eivät kaikki sinne pääsisi.
Kaikki maailman uskonnot on ihminen keksinyt osin polittiikkaan ja osin kuolemanrajakokemuksiin perustuen. Ne kaikki kertovat samasta asiasta. Kuolemanjälkeiselle tilalle ei ihmisellä sanasto riitä. Jumala tai jumaluus on kaikkialla ja niin ääretön, ettei me edes tajuta sitä. Jumala ei ole mikään sadistinen tuomitsija, ei pidä kenenkään puolia tai hyljeksi toisia, hän vain on ja ymmärtää.
Miettikää, jos Jumala tuomitsisi kadotukseen ne, jotka eivät koskaan ole edes kuulleet tästä tietystä uskonnosta? Sehän olisi ihan täysin vastaan rakkauden sanomaa. Ääretön rakkaus rakastaa koko ajan kaikkea ja kaikkia, uskomuksiin katsomatta.
Vastaus: kuolemanrajan takana on ihan kaikki rakkaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaapa onko taivaassa kaikki rakkaat ja läheiset myös? Vaikka oma lapsi joka ei uskoisi Jumalaan, niin pääseekö se taivaaseen, jos minä kuitenkin uskon Jumalaan? Ei se olisi kyllä mikään taivas minulle, jos omat rakkaani eivät kaikki sinne pääsisi.
Kaikki maailman uskonnot on ihminen keksinyt osin polittiikkaan ja osin kuolemanrajakokemuksiin perustuen. Ne kaikki kertovat samasta asiasta. Kuolemanjälkeiselle tilalle ei ihmisellä sanasto riitä. Jumala tai jumaluus on kaikkialla ja niin ääretön, ettei me edes tajuta sitä. Jumala ei ole mikään sadistinen tuomitsija, ei pidä kenenkään puolia tai hyljeksi toisia, hän vain on ja ymmärtää.
Miettikää, jos Jumala tuomitsisi kadotukseen ne, jotka eivät koskaan ole edes kuulleet tästä tietystä uskonnosta? Sehän olisi ihan täysin vastaan rakkauden sanomaa. Ääretön rakkaus rakastaa koko ajan kaikkea ja kaikkia, uskomuksiin katsomatta.
Vastaus: kuolemanrajan takana on ihan kaikki rakkaat.
Hyvä tietää, että rakas poikani pääsee taivaaseen kanssani, vaikka hän olisi sarjamurhaaja raiskari saatananpalvoja.
“Eskimo: "If I did not know about God and sin, would I go to hell?"
Priest: "No, not if you did not know."
Eskimo: "Then why did you tell me?”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että kuollessa "sielu palaa kotiin". Se on kaunis tapahtuma. Ja oikeastaan koko kuolemahan on illuusio, tämän maallisen kulkuvälineen on vain aika mennä. Kuin vaihtaisi pyörän uuteen vanhan tullessa tiensä päähän. Tai kuin puusta putoaisi ruskea lehti tai kuiva oksa. Se ei silti tarkoita koko puun kuolemaa.
En tosin tarkoita että tämä sama yksilöllinen minä jatkaisi elämää. Kuten eivät jatka näyttämön hahmotkaan esityksen päätteeksi. Mutta elämän energia jää, ja siitä me kaikki koostumme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaapa onko taivaassa kaikki rakkaat ja läheiset myös? Vaikka oma lapsi joka ei uskoisi Jumalaan, niin pääseekö se taivaaseen, jos minä kuitenkin uskon Jumalaan? Ei se olisi kyllä mikään taivas minulle, jos omat rakkaani eivät kaikki sinne pääsisi.
Kaikki maailman uskonnot on ihminen keksinyt osin polittiikkaan ja osin kuolemanrajakokemuksiin perustuen. Ne kaikki kertovat samasta asiasta. Kuolemanjälkeiselle tilalle ei ihmisellä sanasto riitä. Jumala tai jumaluus on kaikkialla ja niin ääretön, ettei me edes tajuta sitä. Jumala ei ole mikään sadistinen tuomitsija, ei pidä kenenkään puolia tai hyljeksi toisia, hän vain on ja ymmärtää.
Miettikää, jos Jumala tuomitsisi kadotukseen ne, jotka eivät koskaan ole edes kuulleet tästä tietystä uskonnosta? Sehän olisi ihan täysin vastaan rakkauden sanomaa. Ääretön rakkaus rakastaa koko ajan kaikkea ja kaikkia, uskomuksiin katsomatta.
Vastaus: kuolemanrajan takana on ihan kaikki rakkaat.
Hyvä tietää, että rakas poikani pääsee taivaaseen kanssani, vaikka hän olisi sarjamurhaaja raiskari saatananpalvoja.
Olen miettinyt tuota dilemmaa. Luulenpa, että tuollaisen ihmisen tekemisten takana on joku kamala traumaattinen lapsuus tai kieroutunut luonne, sairaat aivot. Jokin syy käytökselle on. Jumaluus tietää senkin, miksi tämä ihminen on tehty tekemään tällaista. Karma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
“Eskimo: "If I did not know about God and sin, would I go to hell?"
Priest: "No, not if you did not know."
Eskimo: "Then why did you tell me?”
:D Mä kysyin just tätä asiaa uskonnonopelta lukiossa ja hän suuttui ja haukkui mua saivartelijaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia, joka siinä pelottaa, on se, m i k ä kuolemani aiheuttaa. Kuolenko kivuliaasti? Hitaasti? Jonkun mielipuolen käsissä kituen ja peläten?
Itse kuoleman tilaa en pelkää, se on kuulemma miellyttävä. Näkee edesmenneet tutut ja pääsee huolista. Mitään tuomiota en pelkää, Valo-olento on huumorintajuinen, myötätuntoinen ja rakastava.
Isosetäni ”kuoli” leikkauksessa ja kävi rajan takana. Hän kertoi, että kuolleet vanhempansa siellä valossa tulivat vastaan ja olisi mielellään jäänyt sinne, mutta ääni sanoi:”Sinun aikasi ei ole vielä. Palaa takaisin!” Isosetä ei pelännyt enää kuolemaa ja sanoi, ettei muidenkaan kannata pelätä.
Niin ja lisään vielä, että isosetä ei ollut mikään uskovainen, ihan tavis massaluterilainen, joka kävi kirkossa lähinnä pakolliset kerrat. Eikä se ääni siellä edustanut mitään tiettyä uskontokuntaa kuulemma. Ei siis näkynyt mitään Jeesusta, ainakaan silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää kuolemaa, mutta sama juttu kun muillakin täällä, eli pelkään kuolemaan johtavia olosuhteita. En halua kitua tai kuolla tuskissa. Toivon kuolevani nopeasti ja mielellään nukkuessani.
Elämäni on ollut hyvää, en kadu mitään, paljon on nähty ja koettu. Lapsia ei ole. Toivon, että saan elää loppuikäni hyväkuntoisena ja mieli kirkkaana. Jos kuolisin nyt, niin kuolisin onnellisena. 50 vuotta takana.
Enempi pelkää sitä onko kuolema kivulias ja kuinka kauan sitä tuskaa saa kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään, koska minulla on alaikäisiä lapsia, enkä tiedä, kuinka he pärjäisivät, jos kuolisin.
En pelkä, koska en usko, että kuoleman jälkeen on ainakaan mitään elämää pahempaa luvassa. Olen uskova kristitty, joten ajattelen, että jos ihmisen tietoisuus jatkaa jossain muodossaan olemassaoloaan, päädyn sellaiseen olotilaan, jossa on hyvä olla. Toisaalta ajattelen, ettei ihmisen tietoisuus voi ainakaan samanlaisena jatkaa olemassaoloaan sen jälkeen kun keho kuolee, koska tietoisuus perustuu vähintäänkin suurimmaksi osaksi aivotoimintaan.
En pelkää, se tapahtunee sitten kun sen aika on. Eikä kuoleman jälkeen mitään tapahdu, sitä yksinkertaisesti kuolee ja on poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kateellinen kuoleville ja kuolleille. He pääsevät henkimaailmaan, valoon ja rakkauteen tästä kammottavasta maanpäällistä elämästä.
Minulle tämä maapallolla tapahtuva elämä on sama kuin helvetti.
Olen todella iloinen kun täältä pääsee pois
En elä kuolemanpelossa.
Varmasti kun aika koittaa pelkään jollain tasolla, jos nyt olen sellaisessa tilassa että ymmärrän mitään.
En myöskään ajattele asiaa aktiivisesti ja lähinnä kituminen, pitkään kuolemaa tekeminen ja kipu herättävät jonkinlaista "pelkoa huolestumista".
Kaipaan myös ajoittain kuolemaa.
Mielestäni nopeat kevyet johtopäätelmät masentuneisuudesta tai mielenterveysongelmista eivät ole vastaus kuolemankaipuuseen.
Luultavasti olen myös jollain tasolla "hullu" kuten valtaosa ihmisistä.
Hiljalleen suomessa voisi kyllä ottaa taas esiin eutanasian mahdollisuuden eikä antaa uskonnollisten piirien räsäsläisten fanaatikkojen tai senkaltaisten ajatusten vaikuttaa asiaan niin voimakkaasti, varmasti rationaalisessa loogisessa suomessa asia pystyttäisiin järjestämään ilman ongelmia kohtuullisen prosessin kautta.
En koe kovin inhimillisenä, että kituvaa kärsivää ihmistä auttava joutuu vankeuteen saati rangaistaan jos kyseessä ei ole ns "rikos" tai jo itse ratkaisunsa tehnyttä ihmistä painetaan automaattisesti vähätellen mielenterveysongelmaisten kategoriaan saati sitten ettei ratkaisunsa tehtyään aneta kunnollisia välineitä vaan hänet pakotetaan yhteiskunnan puolesta uskontojen painostuksesta vaikutuksesta tekoihin joissa on aina suurempi riski epäonnistua, kärsiä kun ammattilaisen avustuksella.
Synnyn, elän ja kuolen. Siinähän tuo.
Miksi pelätä mitään etukäteen, kun tilanne on edessä ja tapahtuu, ei ehdi kuitenkaan pelätä?
Rakasta eläessäsi, ja arvosta kanssaihmisiä.
Älä jää murehtimaan, vaan katse aina eteenpäin.
Vain päivä kerrallaan. Kyllä se viimeinen päivä kuitenkin tulee, ja sitten kaikki on ohitsesi, joten nauti tästä elämästäsi niin lyhyestä, vaikka välillä se pitkästyttääkin.
Uusintaa ei tule. Tässä ja nyt, hetki kerrallansa.
En oikeastaan omaa kuolemaa. Enempi pelkään, että se olisi pitkä ja kivulias, kuten vaikka syöpäsairaalla äidilläni
Läheisten kuolemaa pelkään
Vierailija kirjoitti:
Pelkään, koska minulla on alaikäisiä lapsia, enkä tiedä, kuinka he pärjäisivät, jos kuolisin.
Leskenä tämä oli myös oma pelkoni lasten ollessa alaikäisiä ja lähinnä varassani. Huoletti mihin joutuvat jos kuolen, eroitetaanko heidät myös suvusta vai jaksaako joku läheinen kantaa heistä vastuun.
En ikinä selvittänyt olisinko voinut tehdä esim. jonkun toiveen siitä mihin sijoittuvat jos kuolen. Onneksi nyt ovat aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan omaa kuolemaa. Enempi pelkään, että se olisi pitkä ja kivulias, kuten vaikka syöpäsairaalla äidilläni
Läheisten kuolemaa pelkään
Ja olipa hyvä, kun kysyit. En ole oikeastaan aiemmin edes tajunnut tätä.
Ainoa asia, joka siinä pelottaa, on se, m i k ä kuolemani aiheuttaa. Kuolenko kivuliaasti? Hitaasti? Jonkun mielipuolen käsissä kituen ja peläten?
Itse kuoleman tilaa en pelkää, se on kuulemma miellyttävä. Näkee edesmenneet tutut ja pääsee huolista. Mitään tuomiota en pelkää, Valo-olento on huumorintajuinen, myötätuntoinen ja rakastava.
Isosetäni ”kuoli” leikkauksessa ja kävi rajan takana. Hän kertoi, että kuolleet vanhempansa siellä valossa tulivat vastaan ja olisi mielellään jäänyt sinne, mutta ääni sanoi:”Sinun aikasi ei ole vielä. Palaa takaisin!” Isosetä ei pelännyt enää kuolemaa ja sanoi, ettei muidenkaan kannata pelätä.