Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ero tuli miehelle "ihan puskista"
06.01.2021 |
Olin vasta vuoden etukäteen puhunut siitä. Ja kertonut mitkä on ne ongelmakohdat, mm. että vastuun on vaan jakauduttava tasaisemmin tai mä en jaksa enää. Ehdottanut pariterapiaa josta se ehdottomasti kieltäytyi lähtemästä jne. Ja silti se pääs yllättämään täysin, yhtään ei osannut aavistaa kun meillähän meni niin hyvin. Ainoa ongelma meillä kuulemma oli että mä nalkutin liikaa, mutta jos mä vaan oisin lopettanut nalkutuksen ni ei ois ollut mitään ongelmia.
Kommentit (1475)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut vielä ihan koko ketjua, mutta tässä kohtaa jo pakko kommentoida, että ymmärrän niin hyvin kaikkia ketjun naisia (ja ehkä jotain harvoja miehiä), joilla on vapaamatkustajapuoliso, joka ei vain tajua tilannetta. Olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa molemmat vanhemmat kävivät täysipäiväisesti töissä, ja sen lisäksi äiti hoiti kaiken kodinhoidon ja lasten asiat. Töiden jälkeen isä rentoutui sohvalla, äiti taas pyykkäsi, kokkasi, pesi tiskejä, imuroi, kävi kaupassa jne .
Meillä oli ihan karmiva ilmapiiri kotona. Muistan koko lapsuuteni ajan äitini lopen uupuneena ja vihaisena. Isää taas ei vaan jotenkin mikään hetkauttanut - ei värähtänyt sohvalta mihinkään. Jostain syystä (varmaan lapset ja yhteinen asuntolaina) vanhempani kuitenkin pysyivät yhdessä, kunnes nuorin meistä oli 15v. Sitten erosivat ja ero tuli isälle täytenä järkytyksenä. Masentui eikä osannut yhtään pitää kodistaan huolta, se oli kuin sikolätti. (Äiti taas pärjännyt täysin ja nauttii yksin asumisesta silmin nähden).
Joskus myöhemmin vähän riitaisessa tilanteessa sanoin isälle tästä, että eiköhän siihen eroon vaikuttanut vaikuttanut aikalailla se, että äiti vaan uupui ja sai tarpeekseen siitä raatamisesta ja epäreilusta työnjaosta. Tästä isäni aivan täysin pöyristyi ja suuttui, kuulemma tasan tarkkaan on reilua ollut ja hommat jakautuneet tasaisesti! Tälle perusteluna, että isä hoiti miesten työt kuten auton renkaiden vaihdon ja lumenluonnin. Jep, asioita jotka pitää tehdä SILLOIN TÄLLÖIN, ei joka päivä usean tunnin ajan, kuten äitin hoitamat hommat. Mutta isä ei siis lainkaan käsittänyt tätä työnjakoasiaa, hänen mielestään ero johtui jostain äidin päähänpistosta tai vaihdevuosista 🙄
Pitkä tekstini jatkuu vielä vähän... Kun sitten itse aikuistuin, niin minulle jäi tuosta epätasa-arvoisesta perheen mallista ja siitä järkyttävästä vihaisesta ilmapiiristä suorastaan jonkinlainen trauma. Kun aloin itse seurustella vakavammin, niin ehdoton kriteeri nro 1 minulle on ollut miehen kyky ja halu jakaa arjen hommat tasapuolisesti. Olen ihan korostuneen tarkkana tästä, en siedä vapaamatkustelua yhtään. Kaikki kiinnostus kumppaniehdokkaaseen lopahtaa sillä hetkellä jos esim. laiskuutta kotitöihin tulee esille, tai asenne että ne ovat "naisten hommia". Vaikka olisi muuten kuinka täydellisen oloinen mies, niin sillä hetkellä tunteeni häntä kohtaan vaihtuvat lähestulkoon vastenmielisyydeksi.
Vajaa kolmekymppisenä löysin nykyisen puolisoni. Hänellä oli tavatessamme edellisestä suhteesta jo kaksi lasta ja pääsin heti näkemään, että hän pyörittää kotia ahkerasti ja vastuuntuntoisesti. Hän on hyvin toimelias ja meillä tulee ihan tilanteita, että havaitsen esim. jonkun sotkun ja ajattelen, että täytyy siivota se ihan kohta. Kun tulen toisesta huoneesta takaisin, niin mies onkin jo siivonnut sen. Olemme jakaneet kotityöt tehtävittäin suunnilleen tasan, ja tämä toteutuu, kumpikaan ei jätä "omia hommiaan" roikkumaan tai toisen tehtäväksi. Omasta taustastani johtuen tämä on minulle ihan kullanarvoista ja saa minut arvostamaan miestäni. Meidän parisuhteemme ei ole muuten täydellinen ja ongelmiakin on, mutta tämä työnjaon tasapuolisuus on minulle niin äärettömän tärkeä asia, että koska se toimii näin hyvin, olen valmis sietämään ja tekemään töitä muunlaisten ongelmien ratkomiseksi hyvin pitkällekin.
ja edelleen, tilastojen mukaan miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset.
Eivät loppupeleissä tee, usein miehet istuvat tehtaan valvomoissa tms. kovalla palkalla hanuri hiessä, siinä missä eukko tekee vaikkapa hoitotyötä perse ruvella. Palkkaerot eivät korreloi työn määrän kanssa. Siihen sitten oletus että emäntä hoitaa safkat, siivoukset ja pentujen hoidot kotona.. Onneksi minulla on hyvä kumppani, muuten olisin laittanut hänet kuoppaan tai eronnut.
usein miehet istuvat
Puhutko omasta parisuhteestasi, vai yleistitkö mitä miehet ja naiset tekee?
Joku narttu tuossa selitti kuinka puhutte aina omasta suhteestanne, ettekä yleistä. Siksi nyt varmistelen.
*miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset.*
Kuka narttu tämän kirjoitti? Tulkoon heti pyytämään anteeksi yleistystään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nosto tälle aiemmalle kommentille:
Luin ihan koko ketjun läpi. Olen pari kertaa asunut miehen kanssa yhdessä ja tätähän se aina oli. Suoraan sanominen ja keskustelu ei koskaan auttanut.
Niitä ikäviä yllätyseroja ei tulisi niin paljon jos miehet ottaisi tästä opikseen ja alkaisivat käskemättä osallistua yhteiseen arkeen 50/50-panoksella. Sen ei pitäisi olla terveelle (kaikki raajat tallella, ei aivovammaa tai rappeuttavaa sairautta) aikuiselle vaikeaa. Sluibailu kertoo vakavista asenneongelmista.Sitten täällä ulimiehet vielä vikisevät jostain miesvihasta. Mitätöinnillä ja vääristelyllä on monet kasvot. Voi ja kannattaa elää sinkkuna jos ei koskaan kykene ajattelemaan muita kuin itseään.
Miksi minua, miehenä, kiinnostaisi jonku toisen miehen ero?
Tai sen elämässään epäonnistuneen naisen valinnat joka on ihan itse omat päätöksensä tehnyt?
Mutta täällä te katkerot miesvihaajat kerrotte kuinka kaikki miehet....
Pojille pitäisi opettaa jo ekalta luokalta mitä naiset heistä ajattelevat. Materiaalin voisi koostaa tältä palstalta. Voisi korvata peniksillisillä uskonnontunnit. 2-4h joka viikko.
Siitä vain. Perusta konsulttifirma ja lähde kiertämään Suomen kouluja. Se, että syyllistät naista siitä, että mies MUUTTUU laiskaksi vasta lasten synnyttyä, kertoo sinusta paljon.
Se että väitätte että kaikki miehet muuttuvat laiskoiksi paskoiksi lasten synnyttyä kertoo teistä paljon.
Oikeasti, älkää sekaantuko miehiin. Tehän tienaatte niin hyvin että pärjäätte ilmankin, ja valtio kustantaa keinosiemennyksen jos sun on aivan pakko päästä porsimaan.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Jos miehet ovat laiskoja ja veteliä, miksi pitää elää niiden kanssa. Eikö olisi aika kokeilla naista miehen sijaan.
Palstatotuuden mukaan se ei ole "jos" vaan "koska"
Jotain kertoo lukutaidon ja ymmärryksen tasosta, jos kuvittelee että kun joku kertoo omasta tilanteestaan ja samassa tilanteessa olevat komppaavat, se tarkoittaa että kaikki, ihan kaikki ovat sama mieltä. Ei tule ollenkaan mieleen, että ne eivät peukuta eivätkä komppaa, joille tuo tilanne ei ole tuttu.
Mutta jos syvästi ja tunteella kokee, että yksittäinen mies = kaikki miehet ja yksittäinen kommentoija = kaikki naiset, niin mitäpä muuta voisi odottaakaan. 🙄
Ette puhu omasta tilanteestanne enää siinä vaiheessa kun kirjoitatte "miehet"
Lue otsikko ja aloitus. Puhutaanko siellä miehistä yksikössä vai monikossa?
Sinun kannattaisi ihan oikeasti huolestua lukutaitosi ja ymmärryksesi tasosta.
Lue viestejä joita olette kylväneet ketjuun. Sinun kannattaisi ihan oikeasti huolestua lukutaitosi ja ymmärryksesi tasosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut vielä ihan koko ketjua, mutta tässä kohtaa jo pakko kommentoida, että ymmärrän niin hyvin kaikkia ketjun naisia (ja ehkä jotain harvoja miehiä), joilla on vapaamatkustajapuoliso, joka ei vain tajua tilannetta. Olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa molemmat vanhemmat kävivät täysipäiväisesti töissä, ja sen lisäksi äiti hoiti kaiken kodinhoidon ja lasten asiat. Töiden jälkeen isä rentoutui sohvalla, äiti taas pyykkäsi, kokkasi, pesi tiskejä, imuroi, kävi kaupassa jne .
Meillä oli ihan karmiva ilmapiiri kotona. Muistan koko lapsuuteni ajan äitini lopen uupuneena ja vihaisena. Isää taas ei vaan jotenkin mikään hetkauttanut - ei värähtänyt sohvalta mihinkään. Jostain syystä (varmaan lapset ja yhteinen asuntolaina) vanhempani kuitenkin pysyivät yhdessä, kunnes nuorin meistä oli 15v. Sitten erosivat ja ero tuli isälle täytenä järkytyksenä. Masentui eikä osannut yhtään pitää kodistaan huolta, se oli kuin sikolätti. (Äiti taas pärjännyt täysin ja nauttii yksin asumisesta silmin nähden).
Joskus myöhemmin vähän riitaisessa tilanteessa sanoin isälle tästä, että eiköhän siihen eroon vaikuttanut vaikuttanut aikalailla se, että äiti vaan uupui ja sai tarpeekseen siitä raatamisesta ja epäreilusta työnjaosta. Tästä isäni aivan täysin pöyristyi ja suuttui, kuulemma tasan tarkkaan on reilua ollut ja hommat jakautuneet tasaisesti! Tälle perusteluna, että isä hoiti miesten työt kuten auton renkaiden vaihdon ja lumenluonnin. Jep, asioita jotka pitää tehdä SILLOIN TÄLLÖIN, ei joka päivä usean tunnin ajan, kuten äitin hoitamat hommat. Mutta isä ei siis lainkaan käsittänyt tätä työnjakoasiaa, hänen mielestään ero johtui jostain äidin päähänpistosta tai vaihdevuosista 🙄
Pitkä tekstini jatkuu vielä vähän... Kun sitten itse aikuistuin, niin minulle jäi tuosta epätasa-arvoisesta perheen mallista ja siitä järkyttävästä vihaisesta ilmapiiristä suorastaan jonkinlainen trauma. Kun aloin itse seurustella vakavammin, niin ehdoton kriteeri nro 1 minulle on ollut miehen kyky ja halu jakaa arjen hommat tasapuolisesti. Olen ihan korostuneen tarkkana tästä, en siedä vapaamatkustelua yhtään. Kaikki kiinnostus kumppaniehdokkaaseen lopahtaa sillä hetkellä jos esim. laiskuutta kotitöihin tulee esille, tai asenne että ne ovat "naisten hommia". Vaikka olisi muuten kuinka täydellisen oloinen mies, niin sillä hetkellä tunteeni häntä kohtaan vaihtuvat lähestulkoon vastenmielisyydeksi.
Vajaa kolmekymppisenä löysin nykyisen puolisoni. Hänellä oli tavatessamme edellisestä suhteesta jo kaksi lasta ja pääsin heti näkemään, että hän pyörittää kotia ahkerasti ja vastuuntuntoisesti. Hän on hyvin toimelias ja meillä tulee ihan tilanteita, että havaitsen esim. jonkun sotkun ja ajattelen, että täytyy siivota se ihan kohta. Kun tulen toisesta huoneesta takaisin, niin mies onkin jo siivonnut sen. Olemme jakaneet kotityöt tehtävittäin suunnilleen tasan, ja tämä toteutuu, kumpikaan ei jätä "omia hommiaan" roikkumaan tai toisen tehtäväksi. Omasta taustastani johtuen tämä on minulle ihan kullanarvoista ja saa minut arvostamaan miestäni. Meidän parisuhteemme ei ole muuten täydellinen ja ongelmiakin on, mutta tämä työnjaon tasapuolisuus on minulle niin äärettömän tärkeä asia, että koska se toimii näin hyvin, olen valmis sietämään ja tekemään töitä muunlaisten ongelmien ratkomiseksi hyvin pitkällekin.
ja edelleen, tilastojen mukaan miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset.
Eivät loppupeleissä tee, usein miehet istuvat tehtaan valvomoissa tms. kovalla palkalla hanuri hiessä, siinä missä eukko tekee vaikkapa hoitotyötä perse ruvella. Palkkaerot eivät korreloi työn määrän kanssa. Siihen sitten oletus että emäntä hoitaa safkat, siivoukset ja pentujen hoidot kotona.. Onneksi minulla on hyvä kumppani, muuten olisin laittanut hänet kuoppaan tai eronnut.
usein miehet istuvat
Puhutko omasta parisuhteestasi, vai yleistitkö mitä miehet ja naiset tekee?
Joku narttu tuossa selitti kuinka puhutte aina omasta suhteestanne, ettekä yleistä. Siksi nyt varmistelen.
*miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset.*
Kuka narttu tämän kirjoitti? Tulkoon heti pyytämään anteeksi yleistystään!
Se on tilastokeskuksen tiedoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut vielä ihan koko ketjua, mutta tässä kohtaa jo pakko kommentoida, että ymmärrän niin hyvin kaikkia ketjun naisia (ja ehkä jotain harvoja miehiä), joilla on vapaamatkustajapuoliso, joka ei vain tajua tilannetta. Olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa molemmat vanhemmat kävivät täysipäiväisesti töissä, ja sen lisäksi äiti hoiti kaiken kodinhoidon ja lasten asiat. Töiden jälkeen isä rentoutui sohvalla, äiti taas pyykkäsi, kokkasi, pesi tiskejä, imuroi, kävi kaupassa jne .
Meillä oli ihan karmiva ilmapiiri kotona. Muistan koko lapsuuteni ajan äitini lopen uupuneena ja vihaisena. Isää taas ei vaan jotenkin mikään hetkauttanut - ei värähtänyt sohvalta mihinkään. Jostain syystä (varmaan lapset ja yhteinen asuntolaina) vanhempani kuitenkin pysyivät yhdessä, kunnes nuorin meistä oli 15v. Sitten erosivat ja ero tuli isälle täytenä järkytyksenä. Masentui eikä osannut yhtään pitää kodistaan huolta, se oli kuin sikolätti. (Äiti taas pärjännyt täysin ja nauttii yksin asumisesta silmin nähden).
Joskus myöhemmin vähän riitaisessa tilanteessa sanoin isälle tästä, että eiköhän siihen eroon vaikuttanut vaikuttanut aikalailla se, että äiti vaan uupui ja sai tarpeekseen siitä raatamisesta ja epäreilusta työnjaosta. Tästä isäni aivan täysin pöyristyi ja suuttui, kuulemma tasan tarkkaan on reilua ollut ja hommat jakautuneet tasaisesti! Tälle perusteluna, että isä hoiti miesten työt kuten auton renkaiden vaihdon ja lumenluonnin. Jep, asioita jotka pitää tehdä SILLOIN TÄLLÖIN, ei joka päivä usean tunnin ajan, kuten äitin hoitamat hommat. Mutta isä ei siis lainkaan käsittänyt tätä työnjakoasiaa, hänen mielestään ero johtui jostain äidin päähänpistosta tai vaihdevuosista 🙄
Pitkä tekstini jatkuu vielä vähän... Kun sitten itse aikuistuin, niin minulle jäi tuosta epätasa-arvoisesta perheen mallista ja siitä järkyttävästä vihaisesta ilmapiiristä suorastaan jonkinlainen trauma. Kun aloin itse seurustella vakavammin, niin ehdoton kriteeri nro 1 minulle on ollut miehen kyky ja halu jakaa arjen hommat tasapuolisesti. Olen ihan korostuneen tarkkana tästä, en siedä vapaamatkustelua yhtään. Kaikki kiinnostus kumppaniehdokkaaseen lopahtaa sillä hetkellä jos esim. laiskuutta kotitöihin tulee esille, tai asenne että ne ovat "naisten hommia". Vaikka olisi muuten kuinka täydellisen oloinen mies, niin sillä hetkellä tunteeni häntä kohtaan vaihtuvat lähestulkoon vastenmielisyydeksi.
Vajaa kolmekymppisenä löysin nykyisen puolisoni. Hänellä oli tavatessamme edellisestä suhteesta jo kaksi lasta ja pääsin heti näkemään, että hän pyörittää kotia ahkerasti ja vastuuntuntoisesti. Hän on hyvin toimelias ja meillä tulee ihan tilanteita, että havaitsen esim. jonkun sotkun ja ajattelen, että täytyy siivota se ihan kohta. Kun tulen toisesta huoneesta takaisin, niin mies onkin jo siivonnut sen. Olemme jakaneet kotityöt tehtävittäin suunnilleen tasan, ja tämä toteutuu, kumpikaan ei jätä "omia hommiaan" roikkumaan tai toisen tehtäväksi. Omasta taustastani johtuen tämä on minulle ihan kullanarvoista ja saa minut arvostamaan miestäni. Meidän parisuhteemme ei ole muuten täydellinen ja ongelmiakin on, mutta tämä työnjaon tasapuolisuus on minulle niin äärettömän tärkeä asia, että koska se toimii näin hyvin, olen valmis sietämään ja tekemään töitä muunlaisten ongelmien ratkomiseksi hyvin pitkällekin.
ja edelleen, tilastojen mukaan miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset.
Sinun komentti on täysin turha vastaus tuohon asialliseen kirjoitukseen.
Siitä miesvihavuodatuksesta oli asiallisuus kaukana:
ymmärrän niin hyvin kaikkia ketjun naisia (ja ehkä jotain harvoja miehiä), joilla on vapaamatkustajapuoliso
Olen tuo jonka tekstiä alun perin lainasit. Kyllä, voin myöntää ja tunnistan itsessäni tietynlaisen miesvihan. Se on lähtöisin siitä lapsuudenperheeni dynamiikasta ja vanhempieni suhteesta saamastani mallista. Lapsuudenperheessäni kasvaminen opetti minulle, että mies elää helppoa elämää, rentoutuu ja tulee valmiiseen pöytään, kun taas nainen raataa, kunnes on lopenuupunut hermoraunio. Tämä ei ole mikään keksimäni kuvitelma, vaan tämä oli TOTTA lapsuudenperheessäni. Sillä lapsuuden kasvuympäristöllä on ihmiseen valtava vaikutus, silloin ihminen omaksuu peruskäsityksensä siitä, miten asiat maailmassa ovat.
Joten kyllä, tunnistan itsessäni lähtökohtaisesti sellaisen oletuksen, että miesten kanssa on vaara, että joutuu kotiorjan rooliin, ja tämän suhteen täytyy olla valppaana ja pitää omat puolensa, ettei näin käy. Ja kun kuulen/näen vapaamatkustajamiehiä, niin se aiheuttaa minussa vihan tunnetta.
Mutta tiedän myös, että kaikki miehet eivät ole tällaisia ja että myös nainen voi olla vapaamatkustaja perhe-elämässä (tosin harvoin olen näin päin nähnyt). Hyviä ja vastuunsa ottavia miehiä on, esimerkiksi omakin puolisoni. En vihaa häntä, vaan arvostan, kunnioitan ja rakastan. Ja vastuun otto on ihan olennaisena siinä taustalla, että näin tunnen häntä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nosto tälle aiemmalle kommentille:
Luin ihan koko ketjun läpi. Olen pari kertaa asunut miehen kanssa yhdessä ja tätähän se aina oli. Suoraan sanominen ja keskustelu ei koskaan auttanut.
Niitä ikäviä yllätyseroja ei tulisi niin paljon jos miehet ottaisi tästä opikseen ja alkaisivat käskemättä osallistua yhteiseen arkeen 50/50-panoksella. Sen ei pitäisi olla terveelle (kaikki raajat tallella, ei aivovammaa tai rappeuttavaa sairautta) aikuiselle vaikeaa. Sluibailu kertoo vakavista asenneongelmista.Sitten täällä ulimiehet vielä vikisevät jostain miesvihasta. Mitätöinnillä ja vääristelyllä on monet kasvot. Voi ja kannattaa elää sinkkuna jos ei koskaan kykene ajattelemaan muita kuin itseään.
Miksi minua, miehenä, kiinnostaisi jonku toisen miehen ero?
Tai sen elämässään epäonnistuneen naisen valinnat joka on ihan itse omat päätöksensä tehnyt?
Mutta täällä te katkerot miesvihaajat kerrotte kuinka kaikki miehet....
Pojille pitäisi opettaa jo ekalta luokalta mitä naiset heistä ajattelevat. Materiaalin voisi koostaa tältä palstalta. Voisi korvata peniksillisillä uskonnontunnit. 2-4h joka viikko.
Vastaavat infopaketit voisi koostaa uliksen sisällöistä, jotta kaikki tasapuolisesti näkisivät, mitä peniksilliset naisista, parisuhteesta ja tästä maailmasta ihan yleisestikin ajattelevat. Ei tulisi sitten kenellekään mikään puskista ja yllätyksenä.
Sopii toki.
Herttaista että vertailet teinipoikia aikuisiin naisiin sisällöntuottamisen tasossa, mutta on pakko myöntää: et ole väärässä.
Ihan aikuiset miehet siellä niitä peniksenkuviaan postailevat ja huorulilangoissa vinkkejään jakelevat. Mene sinne, siellä on sinulle tasoistasi, samanmielistä seuraa.
Olet selvästi viihtynyt siellä minua enemmän. Toki, samaa tasoa tämän palstan kanssa jos tuo on tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut vielä ihan koko ketjua, mutta tässä kohtaa jo pakko kommentoida, että ymmärrän niin hyvin kaikkia ketjun naisia (ja ehkä jotain harvoja miehiä), joilla on vapaamatkustajapuoliso, joka ei vain tajua tilannetta. Olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa molemmat vanhemmat kävivät täysipäiväisesti töissä, ja sen lisäksi äiti hoiti kaiken kodinhoidon ja lasten asiat. Töiden jälkeen isä rentoutui sohvalla, äiti taas pyykkäsi, kokkasi, pesi tiskejä, imuroi, kävi kaupassa jne .
Meillä oli ihan karmiva ilmapiiri kotona. Muistan koko lapsuuteni ajan äitini lopen uupuneena ja vihaisena. Isää taas ei vaan jotenkin mikään hetkauttanut - ei värähtänyt sohvalta mihinkään. Jostain syystä (varmaan lapset ja yhteinen asuntolaina) vanhempani kuitenkin pysyivät yhdessä, kunnes nuorin meistä oli 15v. Sitten erosivat ja ero tuli isälle täytenä järkytyksenä. Masentui eikä osannut yhtään pitää kodistaan huolta, se oli kuin sikolätti. (Äiti taas pärjännyt täysin ja nauttii yksin asumisesta silmin nähden).
Joskus myöhemmin vähän riitaisessa tilanteessa sanoin isälle tästä, että eiköhän siihen eroon vaikuttanut vaikuttanut aikalailla se, että äiti vaan uupui ja sai tarpeekseen siitä raatamisesta ja epäreilusta työnjaosta. Tästä isäni aivan täysin pöyristyi ja suuttui, kuulemma tasan tarkkaan on reilua ollut ja hommat jakautuneet tasaisesti! Tälle perusteluna, että isä hoiti miesten työt kuten auton renkaiden vaihdon ja lumenluonnin. Jep, asioita jotka pitää tehdä SILLOIN TÄLLÖIN, ei joka päivä usean tunnin ajan, kuten äitin hoitamat hommat. Mutta isä ei siis lainkaan käsittänyt tätä työnjakoasiaa, hänen mielestään ero johtui jostain äidin päähänpistosta tai vaihdevuosista 🙄
Pitkä tekstini jatkuu vielä vähän... Kun sitten itse aikuistuin, niin minulle jäi tuosta epätasa-arvoisesta perheen mallista ja siitä järkyttävästä vihaisesta ilmapiiristä suorastaan jonkinlainen trauma. Kun aloin itse seurustella vakavammin, niin ehdoton kriteeri nro 1 minulle on ollut miehen kyky ja halu jakaa arjen hommat tasapuolisesti. Olen ihan korostuneen tarkkana tästä, en siedä vapaamatkustelua yhtään. Kaikki kiinnostus kumppaniehdokkaaseen lopahtaa sillä hetkellä jos esim. laiskuutta kotitöihin tulee esille, tai asenne että ne ovat "naisten hommia". Vaikka olisi muuten kuinka täydellisen oloinen mies, niin sillä hetkellä tunteeni häntä kohtaan vaihtuvat lähestulkoon vastenmielisyydeksi.
Vajaa kolmekymppisenä löysin nykyisen puolisoni. Hänellä oli tavatessamme edellisestä suhteesta jo kaksi lasta ja pääsin heti näkemään, että hän pyörittää kotia ahkerasti ja vastuuntuntoisesti. Hän on hyvin toimelias ja meillä tulee ihan tilanteita, että havaitsen esim. jonkun sotkun ja ajattelen, että täytyy siivota se ihan kohta. Kun tulen toisesta huoneesta takaisin, niin mies onkin jo siivonnut sen. Olemme jakaneet kotityöt tehtävittäin suunnilleen tasan, ja tämä toteutuu, kumpikaan ei jätä "omia hommiaan" roikkumaan tai toisen tehtäväksi. Omasta taustastani johtuen tämä on minulle ihan kullanarvoista ja saa minut arvostamaan miestäni. Meidän parisuhteemme ei ole muuten täydellinen ja ongelmiakin on, mutta tämä työnjaon tasapuolisuus on minulle niin äärettömän tärkeä asia, että koska se toimii näin hyvin, olen valmis sietämään ja tekemään töitä muunlaisten ongelmien ratkomiseksi hyvin pitkällekin.
ja edelleen, tilastojen mukaan miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset.
Sinun komentti on täysin turha vastaus tuohon asialliseen kirjoitukseen.
Siitä miesvihavuodatuksesta oli asiallisuus kaukana:
ymmärrän niin hyvin kaikkia ketjun naisia (ja ehkä jotain harvoja miehiä), joilla on vapaamatkustajapuoliso
Olen tuo jonka tekstiä alun perin lainasit. Kyllä, voin myöntää ja tunnistan itsessäni tietynlaisen miesvihan. Se on lähtöisin siitä lapsuudenperheeni dynamiikasta ja vanhempieni suhteesta saamastani mallista. Lapsuudenperheessäni kasvaminen opetti minulle, että mies elää helppoa elämää, rentoutuu ja tulee valmiiseen pöytään, kun taas nainen raataa, kunnes on lopenuupunut hermoraunio. Tämä ei ole mikään keksimäni kuvitelma, vaan tämä oli TOTTA lapsuudenperheessäni. Sillä lapsuuden kasvuympäristöllä on ihmiseen valtava vaikutus, silloin ihminen omaksuu peruskäsityksensä siitä, miten asiat maailmassa ovat.
Joten kyllä, tunnistan itsessäni lähtökohtaisesti sellaisen oletuksen, että miesten kanssa on vaara, että joutuu kotiorjan rooliin, ja tämän suhteen täytyy olla valppaana ja pitää omat puolensa, ettei näin käy. Ja kun kuulen/näen vapaamatkustajamiehiä, niin se aiheuttaa minussa vihan tunnetta.
Mutta tiedän myös, että kaikki miehet eivät ole tällaisia ja että myös nainen voi olla vapaamatkustaja perhe-elämässä (tosin harvoin olen näin päin nähnyt). Hyviä ja vastuunsa ottavia miehiä on, esimerkiksi omakin puolisoni. En vihaa häntä, vaan arvostan, kunnioitan ja rakastan. Ja vastuun otto on ihan olennaisena siinä taustalla, että näin tunnen häntä kohtaan.
Et arvosta, kunnioita tai rakasta miestäsi. Se kaikki on ehdollista.
Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Miksette etsi itsellenne sitä oikeaa jonka kanssa homma toimii, vaan kituutatte ja kärsitte paskoissa suhteissa? Sama kysymys valittajille sukupuolesta riippumatta. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen parisuhde näillä "yllätyseron" kokeneiden vanhemmilla on?
Mietin sitä, että ovatko lapsuudessaan kuulleet vanhemmiltaan toistuvaa erolla uhkaamista, joka ei koskaan ole toteutunut? Tai on toteutunut vasta lapsen muutettua omilleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nosto tälle aiemmalle kommentille:
Luin ihan koko ketjun läpi. Olen pari kertaa asunut miehen kanssa yhdessä ja tätähän se aina oli. Suoraan sanominen ja keskustelu ei koskaan auttanut.
Niitä ikäviä yllätyseroja ei tulisi niin paljon jos miehet ottaisi tästä opikseen ja alkaisivat käskemättä osallistua yhteiseen arkeen 50/50-panoksella. Sen ei pitäisi olla terveelle (kaikki raajat tallella, ei aivovammaa tai rappeuttavaa sairautta) aikuiselle vaikeaa. Sluibailu kertoo vakavista asenneongelmista.Sitten täällä ulimiehet vielä vikisevät jostain miesvihasta. Mitätöinnillä ja vääristelyllä on monet kasvot. Voi ja kannattaa elää sinkkuna jos ei koskaan kykene ajattelemaan muita kuin itseään.
Miksi minua, miehenä, kiinnostaisi jonku toisen miehen ero?
Tai sen elämässään epäonnistuneen naisen valinnat joka on ihan itse omat päätöksensä tehnyt?
Mutta täällä te katkerot miesvihaajat kerrotte kuinka kaikki miehet....
Pojille pitäisi opettaa jo ekalta luokalta mitä naiset heistä ajattelevat. Materiaalin voisi koostaa tältä palstalta. Voisi korvata peniksillisillä uskonnontunnit. 2-4h joka viikko.
Siitä vain. Perusta konsulttifirma ja lähde kiertämään Suomen kouluja. Se, että syyllistät naista siitä, että mies MUUTTUU laiskaksi vasta lasten synnyttyä, kertoo sinusta paljon.
Se että väitätte että kaikki miehet muuttuvat laiskoiksi paskoiksi lasten synnyttyä kertoo teistä paljon.
Oikeasti, älkää sekaantuko miehiin. Tehän tienaatte niin hyvin että pärjäätte ilmankin, ja valtio kustantaa keinosiemennyksen jos sun on aivan pakko päästä porsimaan.
Hyvin monet miehet muuttuvat, ja jotkut pysyvästikin. Oma mieheni luisui tuohon *äiti hoitaa* -moodiin, mutta ymmärsi kuulemaansa, kun riittävän selkeästi, havainnollisesti ja painokkaasti kertoi, mitä tapahtuu jos tilanne ei muutu. Nyt on palautunut aikuisvauvaharhastaan takaisin aikuiseksi ihmiseksi, ja parisuhde toimii jälleen.
Mutta sehän tässä nykyään on näköjään ollut suurena huolen aiheena, että naiset pärjäävät ilmankin eivätkä sekaannu laiskoihin mieslapsiin. Porsiakaan eivät enää halua, ja tästä on syntynyt lähes kansallinen hätätila.
Ei se ole huolenaihe tai hätätila.
Vihaatte miehiä sellaisina kuin ne ovat, jättäkää ne rauhaan ja eläkää keskenänne.
Ei ole vaikeaa.
Sinulle näyttää olevan erittäin vaikeaa hyväksyä, että juuri noin naiset ovat sinun kohdallasi toimineet: jättäneet rauhaan.
Entä jos nyt lopultakin lähtisit sinne omille poluillesi ja jättäisit naiset rauhaan. Eläisit ihan keskenäsi. Olisi kaikilla kivempaa.
Olen naimisissa. Kommentoin vain teidän miesvihaanne ja tarjoan ratkaisuja ongelmiisi.
Vaimollasi on siis puolisona erittäin aggressiivinen palstamamma. Aamusta iltaan istut palstalla raivoamassa, ja vaimosi joutuu tekemään yksin kaikki kotityöt. Ihanaa. Kerro hänelle terveiset, että voi tulla hakemaan vertaistukea täältä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nosto tälle aiemmalle kommentille:
Luin ihan koko ketjun läpi. Olen pari kertaa asunut miehen kanssa yhdessä ja tätähän se aina oli. Suoraan sanominen ja keskustelu ei koskaan auttanut.
Niitä ikäviä yllätyseroja ei tulisi niin paljon jos miehet ottaisi tästä opikseen ja alkaisivat käskemättä osallistua yhteiseen arkeen 50/50-panoksella. Sen ei pitäisi olla terveelle (kaikki raajat tallella, ei aivovammaa tai rappeuttavaa sairautta) aikuiselle vaikeaa. Sluibailu kertoo vakavista asenneongelmista.Sitten täällä ulimiehet vielä vikisevät jostain miesvihasta. Mitätöinnillä ja vääristelyllä on monet kasvot. Voi ja kannattaa elää sinkkuna jos ei koskaan kykene ajattelemaan muita kuin itseään.
Miksi minua, miehenä, kiinnostaisi jonku toisen miehen ero?
Tai sen elämässään epäonnistuneen naisen valinnat joka on ihan itse omat päätöksensä tehnyt?
Mutta täällä te katkerot miesvihaajat kerrotte kuinka kaikki miehet....
Pojille pitäisi opettaa jo ekalta luokalta mitä naiset heistä ajattelevat. Materiaalin voisi koostaa tältä palstalta. Voisi korvata peniksillisillä uskonnontunnit. 2-4h joka viikko.
Siitä vain. Perusta konsulttifirma ja lähde kiertämään Suomen kouluja. Se, että syyllistät naista siitä, että mies MUUTTUU laiskaksi vasta lasten synnyttyä, kertoo sinusta paljon.
Se että väitätte että kaikki miehet muuttuvat laiskoiksi paskoiksi lasten synnyttyä kertoo teistä paljon.
Oikeasti, älkää sekaantuko miehiin. Tehän tienaatte niin hyvin että pärjäätte ilmankin, ja valtio kustantaa keinosiemennyksen jos sun on aivan pakko päästä porsimaan.
Hyvin monet miehet muuttuvat, ja jotkut pysyvästikin. Oma mieheni luisui tuohon *äiti hoitaa* -moodiin, mutta ymmärsi kuulemaansa, kun riittävän selkeästi, havainnollisesti ja painokkaasti kertoi, mitä tapahtuu jos tilanne ei muutu. Nyt on palautunut aikuisvauvaharhastaan takaisin aikuiseksi ihmiseksi, ja parisuhde toimii jälleen.
Mutta sehän tässä nykyään on näköjään ollut suurena huolen aiheena, että naiset pärjäävät ilmankin eivätkä sekaannu laiskoihin mieslapsiin. Porsiakaan eivät enää halua, ja tästä on syntynyt lähes kansallinen hätätila.
Ei se ole huolenaihe tai hätätila.
Vihaatte miehiä sellaisina kuin ne ovat, jättäkää ne rauhaan ja eläkää keskenänne.
Ei ole vaikeaa.
Sinulle näyttää olevan erittäin vaikeaa hyväksyä, että juuri noin naiset ovat sinun kohdallasi toimineet: jättäneet rauhaan.
Entä jos nyt lopultakin lähtisit sinne omille poluillesi ja jättäisit naiset rauhaan. Eläisit ihan keskenäsi. Olisi kaikilla kivempaa.
Olen naimisissa. Kommentoin vain teidän miesvihaanne ja tarjoan ratkaisuja ongelmiisi.
Vaimollasi on siis puolisona erittäin aggressiivinen palstamamma. Aamusta iltaan istut palstalla raivoamassa, ja vaimosi joutuu tekemään yksin kaikki kotityöt. Ihanaa. Kerro hänelle terveiset, että voi tulla hakemaan vertaistukea täältä. :)
Ties vaikka riitelee palstalla oman vaimonsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut vielä ihan koko ketjua, mutta tässä kohtaa jo pakko kommentoida, että ymmärrän niin hyvin kaikkia ketjun naisia (ja ehkä jotain harvoja miehiä), joilla on vapaamatkustajapuoliso, joka ei vain tajua tilannetta. Olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa molemmat vanhemmat kävivät täysipäiväisesti töissä, ja sen lisäksi äiti hoiti kaiken kodinhoidon ja lasten asiat. Töiden jälkeen isä rentoutui sohvalla, äiti taas pyykkäsi, kokkasi, pesi tiskejä, imuroi, kävi kaupassa jne .
Meillä oli ihan karmiva ilmapiiri kotona. Muistan koko lapsuuteni ajan äitini lopen uupuneena ja vihaisena. Isää taas ei vaan jotenkin mikään hetkauttanut - ei värähtänyt sohvalta mihinkään. Jostain syystä (varmaan lapset ja yhteinen asuntolaina) vanhempani kuitenkin pysyivät yhdessä, kunnes nuorin meistä oli 15v. Sitten erosivat ja ero tuli isälle täytenä järkytyksenä. Masentui eikä osannut yhtään pitää kodistaan huolta, se oli kuin sikolätti. (Äiti taas pärjännyt täysin ja nauttii yksin asumisesta silmin nähden).
Joskus myöhemmin vähän riitaisessa tilanteessa sanoin isälle tästä, että eiköhän siihen eroon vaikuttanut vaikuttanut aikalailla se, että äiti vaan uupui ja sai tarpeekseen siitä raatamisesta ja epäreilusta työnjaosta. Tästä isäni aivan täysin pöyristyi ja suuttui, kuulemma tasan tarkkaan on reilua ollut ja hommat jakautuneet tasaisesti! Tälle perusteluna, että isä hoiti miesten työt kuten auton renkaiden vaihdon ja lumenluonnin. Jep, asioita jotka pitää tehdä SILLOIN TÄLLÖIN, ei joka päivä usean tunnin ajan, kuten äitin hoitamat hommat. Mutta isä ei siis lainkaan käsittänyt tätä työnjakoasiaa, hänen mielestään ero johtui jostain äidin päähänpistosta tai vaihdevuosista 🙄
Pitkä tekstini jatkuu vielä vähän... Kun sitten itse aikuistuin, niin minulle jäi tuosta epätasa-arvoisesta perheen mallista ja siitä järkyttävästä vihaisesta ilmapiiristä suorastaan jonkinlainen trauma. Kun aloin itse seurustella vakavammin, niin ehdoton kriteeri nro 1 minulle on ollut miehen kyky ja halu jakaa arjen hommat tasapuolisesti. Olen ihan korostuneen tarkkana tästä, en siedä vapaamatkustelua yhtään. Kaikki kiinnostus kumppaniehdokkaaseen lopahtaa sillä hetkellä jos esim. laiskuutta kotitöihin tulee esille, tai asenne että ne ovat "naisten hommia". Vaikka olisi muuten kuinka täydellisen oloinen mies, niin sillä hetkellä tunteeni häntä kohtaan vaihtuvat lähestulkoon vastenmielisyydeksi.
Vajaa kolmekymppisenä löysin nykyisen puolisoni. Hänellä oli tavatessamme edellisestä suhteesta jo kaksi lasta ja pääsin heti näkemään, että hän pyörittää kotia ahkerasti ja vastuuntuntoisesti. Hän on hyvin toimelias ja meillä tulee ihan tilanteita, että havaitsen esim. jonkun sotkun ja ajattelen, että täytyy siivota se ihan kohta. Kun tulen toisesta huoneesta takaisin, niin mies onkin jo siivonnut sen. Olemme jakaneet kotityöt tehtävittäin suunnilleen tasan, ja tämä toteutuu, kumpikaan ei jätä "omia hommiaan" roikkumaan tai toisen tehtäväksi. Omasta taustastani johtuen tämä on minulle ihan kullanarvoista ja saa minut arvostamaan miestäni. Meidän parisuhteemme ei ole muuten täydellinen ja ongelmiakin on, mutta tämä työnjaon tasapuolisuus on minulle niin äärettömän tärkeä asia, että koska se toimii näin hyvin, olen valmis sietämään ja tekemään töitä muunlaisten ongelmien ratkomiseksi hyvin pitkällekin.
ja edelleen, tilastojen mukaan miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset.
Eivät loppupeleissä tee, usein miehet istuvat tehtaan valvomoissa tms. kovalla palkalla hanuri hiessä, siinä missä eukko tekee vaikkapa hoitotyötä perse ruvella. Palkkaerot eivät korreloi työn määrän kanssa. Siihen sitten oletus että emäntä hoitaa safkat, siivoukset ja pentujen hoidot kotona.. Onneksi minulla on hyvä kumppani, muuten olisin laittanut hänet kuoppaan tai eronnut.
usein miehet istuvat
Puhutko omasta parisuhteestasi, vai yleistitkö mitä miehet ja naiset tekee?
Joku narttu tuossa selitti kuinka puhutte aina omasta suhteestanne, ettekä yleistä. Siksi nyt varmistelen.
*miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset.*
Kuka narttu tämän kirjoitti? Tulkoon heti pyytämään anteeksi yleistystään!
Se on tilastokeskuksen tiedoista.
Ja miksi sinä narttu sen tänne yleistyksenä postasit? Kylvääksesi sukupuolivihaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Miksette etsi itsellenne sitä oikeaa jonka kanssa homma toimii, vaan kituutatte ja kärsitte paskoissa suhteissa? Sama kysymys valittajille sukupuolesta riippumatta. :D
Ihmiset muuttuu vuosien myötä. Et itsekään ole nelikymppisenä samanlainen mitä parikymppisenä olit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nosto tälle aiemmalle kommentille:
Luin ihan koko ketjun läpi. Olen pari kertaa asunut miehen kanssa yhdessä ja tätähän se aina oli. Suoraan sanominen ja keskustelu ei koskaan auttanut.
Niitä ikäviä yllätyseroja ei tulisi niin paljon jos miehet ottaisi tästä opikseen ja alkaisivat käskemättä osallistua yhteiseen arkeen 50/50-panoksella. Sen ei pitäisi olla terveelle (kaikki raajat tallella, ei aivovammaa tai rappeuttavaa sairautta) aikuiselle vaikeaa. Sluibailu kertoo vakavista asenneongelmista.Sitten täällä ulimiehet vielä vikisevät jostain miesvihasta. Mitätöinnillä ja vääristelyllä on monet kasvot. Voi ja kannattaa elää sinkkuna jos ei koskaan kykene ajattelemaan muita kuin itseään.
Miksi minua, miehenä, kiinnostaisi jonku toisen miehen ero?
Tai sen elämässään epäonnistuneen naisen valinnat joka on ihan itse omat päätöksensä tehnyt?
Mutta täällä te katkerot miesvihaajat kerrotte kuinka kaikki miehet....
Pojille pitäisi opettaa jo ekalta luokalta mitä naiset heistä ajattelevat. Materiaalin voisi koostaa tältä palstalta. Voisi korvata peniksillisillä uskonnontunnit. 2-4h joka viikko.
Vastaavat infopaketit voisi koostaa uliksen sisällöistä, jotta kaikki tasapuolisesti näkisivät, mitä peniksilliset naisista, parisuhteesta ja tästä maailmasta ihan yleisestikin ajattelevat. Ei tulisi sitten kenellekään mikään puskista ja yllätyksenä.
Sopii toki.
Herttaista että vertailet teinipoikia aikuisiin naisiin sisällöntuottamisen tasossa, mutta on pakko myöntää: et ole väärässä.
Ihan aikuiset miehet siellä niitä peniksenkuviaan postailevat ja huorulilangoissa vinkkejään jakelevat. Mene sinne, siellä on sinulle tasoistasi, samanmielistä seuraa.
Olet selvästi viihtynyt siellä minua enemmän. Toki, samaa tasoa tämän palstan kanssa jos tuo on tilanne.
Sinä taas viihdyt täällä minua enemmän. Kerro, mikä ajaa sinua tänne suu vaahdossa röhkimään ja porsimisista vinkumaan? Lapsuudenkokemuksetko sinullakin ohjaa ajattelua? Äitisi oli emakko, joka sinut porsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut vielä ihan koko ketjua, mutta tässä kohtaa jo pakko kommentoida, että ymmärrän niin hyvin kaikkia ketjun naisia (ja ehkä jotain harvoja miehiä), joilla on vapaamatkustajapuoliso, joka ei vain tajua tilannetta. Olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa molemmat vanhemmat kävivät täysipäiväisesti töissä, ja sen lisäksi äiti hoiti kaiken kodinhoidon ja lasten asiat. Töiden jälkeen isä rentoutui sohvalla, äiti taas pyykkäsi, kokkasi, pesi tiskejä, imuroi, kävi kaupassa jne .
Meillä oli ihan karmiva ilmapiiri kotona. Muistan koko lapsuuteni ajan äitini lopen uupuneena ja vihaisena. Isää taas ei vaan jotenkin mikään hetkauttanut - ei värähtänyt sohvalta mihinkään. Jostain syystä (varmaan lapset ja yhteinen asuntolaina) vanhempani kuitenkin pysyivät yhdessä, kunnes nuorin meistä oli 15v. Sitten erosivat ja ero tuli isälle täytenä järkytyksenä. Masentui eikä osannut yhtään pitää kodistaan huolta, se oli kuin sikolätti. (Äiti taas pärjännyt täysin ja nauttii yksin asumisesta silmin nähden).
Joskus myöhemmin vähän riitaisessa tilanteessa sanoin isälle tästä, että eiköhän siihen eroon vaikuttanut vaikuttanut aikalailla se, että äiti vaan uupui ja sai tarpeekseen siitä raatamisesta ja epäreilusta työnjaosta. Tästä isäni aivan täysin pöyristyi ja suuttui, kuulemma tasan tarkkaan on reilua ollut ja hommat jakautuneet tasaisesti! Tälle perusteluna, että isä hoiti miesten työt kuten auton renkaiden vaihdon ja lumenluonnin. Jep, asioita jotka pitää tehdä SILLOIN TÄLLÖIN, ei joka päivä usean tunnin ajan, kuten äitin hoitamat hommat. Mutta isä ei siis lainkaan käsittänyt tätä työnjakoasiaa, hänen mielestään ero johtui jostain äidin päähänpistosta tai vaihdevuosista 🙄
Pitkä tekstini jatkuu vielä vähän... Kun sitten itse aikuistuin, niin minulle jäi tuosta epätasa-arvoisesta perheen mallista ja siitä järkyttävästä vihaisesta ilmapiiristä suorastaan jonkinlainen trauma. Kun aloin itse seurustella vakavammin, niin ehdoton kriteeri nro 1 minulle on ollut miehen kyky ja halu jakaa arjen hommat tasapuolisesti. Olen ihan korostuneen tarkkana tästä, en siedä vapaamatkustelua yhtään. Kaikki kiinnostus kumppaniehdokkaaseen lopahtaa sillä hetkellä jos esim. laiskuutta kotitöihin tulee esille, tai asenne että ne ovat "naisten hommia". Vaikka olisi muuten kuinka täydellisen oloinen mies, niin sillä hetkellä tunteeni häntä kohtaan vaihtuvat lähestulkoon vastenmielisyydeksi.
Vajaa kolmekymppisenä löysin nykyisen puolisoni. Hänellä oli tavatessamme edellisestä suhteesta jo kaksi lasta ja pääsin heti näkemään, että hän pyörittää kotia ahkerasti ja vastuuntuntoisesti. Hän on hyvin toimelias ja meillä tulee ihan tilanteita, että havaitsen esim. jonkun sotkun ja ajattelen, että täytyy siivota se ihan kohta. Kun tulen toisesta huoneesta takaisin, niin mies onkin jo siivonnut sen. Olemme jakaneet kotityöt tehtävittäin suunnilleen tasan, ja tämä toteutuu, kumpikaan ei jätä "omia hommiaan" roikkumaan tai toisen tehtäväksi. Omasta taustastani johtuen tämä on minulle ihan kullanarvoista ja saa minut arvostamaan miestäni. Meidän parisuhteemme ei ole muuten täydellinen ja ongelmiakin on, mutta tämä työnjaon tasapuolisuus on minulle niin äärettömän tärkeä asia, että koska se toimii näin hyvin, olen valmis sietämään ja tekemään töitä muunlaisten ongelmien ratkomiseksi hyvin pitkällekin.
ja edelleen, tilastojen mukaan miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset.
Sinun komentti on täysin turha vastaus tuohon asialliseen kirjoitukseen.
Siitä miesvihavuodatuksesta oli asiallisuus kaukana:
ymmärrän niin hyvin kaikkia ketjun naisia (ja ehkä jotain harvoja miehiä), joilla on vapaamatkustajapuoliso
Olen tuo jonka tekstiä alun perin lainasit. Kyllä, voin myöntää ja tunnistan itsessäni tietynlaisen miesvihan. Se on lähtöisin siitä lapsuudenperheeni dynamiikasta ja vanhempieni suhteesta saamastani mallista. Lapsuudenperheessäni kasvaminen opetti minulle, että mies elää helppoa elämää, rentoutuu ja tulee valmiiseen pöytään, kun taas nainen raataa, kunnes on lopenuupunut hermoraunio. Tämä ei ole mikään keksimäni kuvitelma, vaan tämä oli TOTTA lapsuudenperheessäni. Sillä lapsuuden kasvuympäristöllä on ihmiseen valtava vaikutus, silloin ihminen omaksuu peruskäsityksensä siitä, miten asiat maailmassa ovat.
Joten kyllä, tunnistan itsessäni lähtökohtaisesti sellaisen oletuksen, että miesten kanssa on vaara, että joutuu kotiorjan rooliin, ja tämän suhteen täytyy olla valppaana ja pitää omat puolensa, ettei näin käy. Ja kun kuulen/näen vapaamatkustajamiehiä, niin se aiheuttaa minussa vihan tunnetta.
Mutta tiedän myös, että kaikki miehet eivät ole tällaisia ja että myös nainen voi olla vapaamatkustaja perhe-elämässä (tosin harvoin olen näin päin nähnyt). Hyviä ja vastuunsa ottavia miehiä on, esimerkiksi omakin puolisoni. En vihaa häntä, vaan arvostan, kunnioitan ja rakastan. Ja vastuun otto on ihan olennaisena siinä taustalla, että näin tunnen häntä kohtaan.
Et arvosta, kunnioita tai rakasta miestäsi. Se kaikki on ehdollista.
Tietenkin se on ehdollista.
Kun valitsee sellaisen kumppanin, jota on helppo arvostaa ja kunnioittaa sellaisena kuin hän on, ei se ehdollisuus siinä ole enää mikään ongelma. Sellaista ihmistä on helppo rakastaa, jolta saa osakseen kunnioitusta.
Miksi rakastamisen pitäisi olla jotain muuta kuin helppoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut vielä ihan koko ketjua, mutta tässä kohtaa jo pakko kommentoida, että ymmärrän niin hyvin kaikkia ketjun naisia (ja ehkä jotain harvoja miehiä), joilla on vapaamatkustajapuoliso, joka ei vain tajua tilannetta. Olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa molemmat vanhemmat kävivät täysipäiväisesti töissä, ja sen lisäksi äiti hoiti kaiken kodinhoidon ja lasten asiat. Töiden jälkeen isä rentoutui sohvalla, äiti taas pyykkäsi, kokkasi, pesi tiskejä, imuroi, kävi kaupassa jne .
Meillä oli ihan karmiva ilmapiiri kotona. Muistan koko lapsuuteni ajan äitini lopen uupuneena ja vihaisena. Isää taas ei vaan jotenkin mikään hetkauttanut - ei värähtänyt sohvalta mihinkään. Jostain syystä (varmaan lapset ja yhteinen asuntolaina) vanhempani kuitenkin pysyivät yhdessä, kunnes nuorin meistä oli 15v. Sitten erosivat ja ero tuli isälle täytenä järkytyksenä. Masentui eikä osannut yhtään pitää kodistaan huolta, se oli kuin sikolätti. (Äiti taas pärjännyt täysin ja nauttii yksin asumisesta silmin nähden).
Joskus myöhemmin vähän riitaisessa tilanteessa sanoin isälle tästä, että eiköhän siihen eroon vaikuttanut vaikuttanut aikalailla se, että äiti vaan uupui ja sai tarpeekseen siitä raatamisesta ja epäreilusta työnjaosta. Tästä isäni aivan täysin pöyristyi ja suuttui, kuulemma tasan tarkkaan on reilua ollut ja hommat jakautuneet tasaisesti! Tälle perusteluna, että isä hoiti miesten työt kuten auton renkaiden vaihdon ja lumenluonnin. Jep, asioita jotka pitää tehdä SILLOIN TÄLLÖIN, ei joka päivä usean tunnin ajan, kuten äitin hoitamat hommat. Mutta isä ei siis lainkaan käsittänyt tätä työnjakoasiaa, hänen mielestään ero johtui jostain äidin päähänpistosta tai vaihdevuosista 🙄
Pitkä tekstini jatkuu vielä vähän... Kun sitten itse aikuistuin, niin minulle jäi tuosta epätasa-arvoisesta perheen mallista ja siitä järkyttävästä vihaisesta ilmapiiristä suorastaan jonkinlainen trauma. Kun aloin itse seurustella vakavammin, niin ehdoton kriteeri nro 1 minulle on ollut miehen kyky ja halu jakaa arjen hommat tasapuolisesti. Olen ihan korostuneen tarkkana tästä, en siedä vapaamatkustelua yhtään. Kaikki kiinnostus kumppaniehdokkaaseen lopahtaa sillä hetkellä jos esim. laiskuutta kotitöihin tulee esille, tai asenne että ne ovat "naisten hommia". Vaikka olisi muuten kuinka täydellisen oloinen mies, niin sillä hetkellä tunteeni häntä kohtaan vaihtuvat lähestulkoon vastenmielisyydeksi.
Vajaa kolmekymppisenä löysin nykyisen puolisoni. Hänellä oli tavatessamme edellisestä suhteesta jo kaksi lasta ja pääsin heti näkemään, että hän pyörittää kotia ahkerasti ja vastuuntuntoisesti. Hän on hyvin toimelias ja meillä tulee ihan tilanteita, että havaitsen esim. jonkun sotkun ja ajattelen, että täytyy siivota se ihan kohta. Kun tulen toisesta huoneesta takaisin, niin mies onkin jo siivonnut sen. Olemme jakaneet kotityöt tehtävittäin suunnilleen tasan, ja tämä toteutuu, kumpikaan ei jätä "omia hommiaan" roikkumaan tai toisen tehtäväksi. Omasta taustastani johtuen tämä on minulle ihan kullanarvoista ja saa minut arvostamaan miestäni. Meidän parisuhteemme ei ole muuten täydellinen ja ongelmiakin on, mutta tämä työnjaon tasapuolisuus on minulle niin äärettömän tärkeä asia, että koska se toimii näin hyvin, olen valmis sietämään ja tekemään töitä muunlaisten ongelmien ratkomiseksi hyvin pitkällekin.
ja edelleen, tilastojen mukaan miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset.
Sinun komentti on täysin turha vastaus tuohon asialliseen kirjoitukseen.
Siitä miesvihavuodatuksesta oli asiallisuus kaukana:
ymmärrän niin hyvin kaikkia ketjun naisia (ja ehkä jotain harvoja miehiä), joilla on vapaamatkustajapuoliso
Olen tuo jonka tekstiä alun perin lainasit. Kyllä, voin myöntää ja tunnistan itsessäni tietynlaisen miesvihan. Se on lähtöisin siitä lapsuudenperheeni dynamiikasta ja vanhempieni suhteesta saamastani mallista. Lapsuudenperheessäni kasvaminen opetti minulle, että mies elää helppoa elämää, rentoutuu ja tulee valmiiseen pöytään, kun taas nainen raataa, kunnes on lopenuupunut hermoraunio. Tämä ei ole mikään keksimäni kuvitelma, vaan tämä oli TOTTA lapsuudenperheessäni. Sillä lapsuuden kasvuympäristöllä on ihmiseen valtava vaikutus, silloin ihminen omaksuu peruskäsityksensä siitä, miten asiat maailmassa ovat.
Joten kyllä, tunnistan itsessäni lähtökohtaisesti sellaisen oletuksen, että miesten kanssa on vaara, että joutuu kotiorjan rooliin, ja tämän suhteen täytyy olla valppaana ja pitää omat puolensa, ettei näin käy. Ja kun kuulen/näen vapaamatkustajamiehiä, niin se aiheuttaa minussa vihan tunnetta.
Mutta tiedän myös, että kaikki miehet eivät ole tällaisia ja että myös nainen voi olla vapaamatkustaja perhe-elämässä (tosin harvoin olen näin päin nähnyt). Hyviä ja vastuunsa ottavia miehiä on, esimerkiksi omakin puolisoni. En vihaa häntä, vaan arvostan, kunnioitan ja rakastan. Ja vastuun otto on ihan olennaisena siinä taustalla, että näin tunnen häntä kohtaan.
Et arvosta, kunnioita tai rakasta miestäsi. Se kaikki on ehdollista.
Tottakai arvostukseni, kunnioitukseni ja rakkauteni häntä kohtaan on ehdollista siten, että ehtona on, että hän on hän. Kunnioitan ja rakastan häntä sen takia, millainen hän on ihmisenä. Jos hän yhtäkkiä lakkaisi välittämästä minun hyvinvoinnistani, tunteistani ja jaksamisestani, ja sikailisi vain menemään ottamatta mitään vastuuta, niin silloinhan hän olisi muuttunut ihan eri ihmiseksi. En pystyisi enää kunnioittamaan häntä ja alkujärkytyksen jälkeen rakkauskin varmasti hiipuisi. Ihan vastaavasti en odota, että mieheni arvostaisi minua ja hänen rakkautensa minua kohtaan kestäisi ikuisesti, jos käyttäytyisin ihan miten sattuu ja olisin jatkuvasti itsekäs.
Tuo se ongelmallinen asenne varmasti onkin, että ajatellaan, että voi tehdä mitä vaan ja se puoliso silti jotenkin vaan pysyy rinnalla, "koska rakkaus". Sitä rakkautta pitää hoitaa ja vaalia, ei se parisuhteessa muuten pysy yllä.
Vierailija kirjoitti:
Nalkuttava nainen on tutkitusti vaarallista miehen terveydelle ja lyhentää jopa ikää. Ei se iso kirjakaan suotta totea: parempi olla taivasalla kuin toraisan(lue nalkuttavan) vaimon seurassa.
Suurin osa tutkimuksista sanoo päinvastaista: Nainen on keskimäärin onnellisempi sinkkuna, mies parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää on kyllä jänniä monesti. Mulle kävi nuorempana niin että mieheni jäi kiinni peliriippuvuudestaan, johon olis siis mennyt ne minun hänelle antamat "vuokra"rahatkin. Tämä peliriippuvuus tuli minulle puskista.
Kun hän jäi toisen kerran kiinni valehtelusta pelaamiseen liittyen, ja aneli armoa, sanoin että saat vielä yhden mahdollisuuden. Jos tulee vielä seuraava kerta niin muutan pois. Seuraava kerta tulikin aika piakkoin,, ja mies oli ymmyrkäisenä ihmetyksestä että miksi pakkaan kamojani ja olen muuttamassa pois. Liekö vika ollut älyssä vai kuulossa.
Riippuvuutta hoiditte kiristyksellä? just just. :D
Ei.
Naisen tehtävä ei ole "hoitaa" miehensä riippuvaisuutta. Hän sanoi miehelle että asia on korjattava, eli miehen itsensä hoitaa itsensä.
Ei hoitanut. Järkevintä mitä nainen tässä tilanteessa voi tehdä, on se että hoitaa oman elämänsä kuntoon, eli hankkiutuu tuosta miehestä, joka ei itseään hoida, eroon.
Fiksusti toimittu tässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nosto tälle aiemmalle kommentille:
Luin ihan koko ketjun läpi. Olen pari kertaa asunut miehen kanssa yhdessä ja tätähän se aina oli. Suoraan sanominen ja keskustelu ei koskaan auttanut.
Niitä ikäviä yllätyseroja ei tulisi niin paljon jos miehet ottaisi tästä opikseen ja alkaisivat käskemättä osallistua yhteiseen arkeen 50/50-panoksella. Sen ei pitäisi olla terveelle (kaikki raajat tallella, ei aivovammaa tai rappeuttavaa sairautta) aikuiselle vaikeaa. Sluibailu kertoo vakavista asenneongelmista.Sitten täällä ulimiehet vielä vikisevät jostain miesvihasta. Mitätöinnillä ja vääristelyllä on monet kasvot. Voi ja kannattaa elää sinkkuna jos ei koskaan kykene ajattelemaan muita kuin itseään.
Miksi minua, miehenä, kiinnostaisi jonku toisen miehen ero?
Tai sen elämässään epäonnistuneen naisen valinnat joka on ihan itse omat päätöksensä tehnyt?
Mutta täällä te katkerot miesvihaajat kerrotte kuinka kaikki miehet....
Pojille pitäisi opettaa jo ekalta luokalta mitä naiset heistä ajattelevat. Materiaalin voisi koostaa tältä palstalta. Voisi korvata peniksillisillä uskonnontunnit. 2-4h joka viikko.
Vastaavat infopaketit voisi koostaa uliksen sisällöistä, jotta kaikki tasapuolisesti näkisivät, mitä peniksilliset naisista, parisuhteesta ja tästä maailmasta ihan yleisestikin ajattelevat. Ei tulisi sitten kenellekään mikään puskista ja yllätyksenä.
Sopii toki.
Herttaista että vertailet teinipoikia aikuisiin naisiin sisällöntuottamisen tasossa, mutta on pakko myöntää: et ole väärässä.
Ihan aikuiset miehet siellä niitä peniksenkuviaan postailevat ja huorulilangoissa vinkkejään jakelevat. Mene sinne, siellä on sinulle tasoistasi, samanmielistä seuraa.
Olet selvästi viihtynyt siellä minua enemmän. Toki, samaa tasoa tämän palstan kanssa jos tuo on tilanne.
Sinä taas viihdyt täällä minua enemmän. Kerro, mikä ajaa sinua tänne suu vaahdossa röhkimään ja porsimisista vinkumaan? Lapsuudenkokemuksetko sinullakin ohjaa ajattelua? Äitisi oli emakko, joka sinut porsi?
KUKAAN ei viihdy tällä palstalla sinua enemmän. Sen kertoo sadat, jopa tuhannet kommentit ketjuissa, joissa vain mainitaan sana "mies". Sinä olet se, joka oksennat täällä juuri noita lainaamiani kommentteja IHAN JATKUVASTI tälle palstalle. Toimit, kuten kaasuvalottajat yleensäkin: syyllistät, käännät asian aidasta aidanseipääseen, vähättelet, haukut ja lyttäät. Sinun mielestäsi miehistä ei saa koskaan sanoa mitään negatiivista, tai on miesvihaaja. Puhut porsimisesta, emakoista ja nartuista kuin naiset olisivat jotain eläimiä.
Sinun olisi oikeasti aika hakea apua, sillä tätä on kestänyt jo monta vuotta. En voi käsittää millainen mies tekee tällaista päivittäin tällä palstalla. Terve sinä et ainakaan ole.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nosto tälle aiemmalle kommentille:
Luin ihan koko ketjun läpi. Olen pari kertaa asunut miehen kanssa yhdessä ja tätähän se aina oli. Suoraan sanominen ja keskustelu ei koskaan auttanut.
Niitä ikäviä yllätyseroja ei tulisi niin paljon jos miehet ottaisi tästä opikseen ja alkaisivat käskemättä osallistua yhteiseen arkeen 50/50-panoksella. Sen ei pitäisi olla terveelle (kaikki raajat tallella, ei aivovammaa tai rappeuttavaa sairautta) aikuiselle vaikeaa. Sluibailu kertoo vakavista asenneongelmista.Sitten täällä ulimiehet vielä vikisevät jostain miesvihasta. Mitätöinnillä ja vääristelyllä on monet kasvot. Voi ja kannattaa elää sinkkuna jos ei koskaan kykene ajattelemaan muita kuin itseään.
Miksi minua, miehenä, kiinnostaisi jonku toisen miehen ero?
Tai sen elämässään epäonnistuneen naisen valinnat joka on ihan itse omat päätöksensä tehnyt?
Mutta täällä te katkerot miesvihaajat kerrotte kuinka kaikki miehet....
Pojille pitäisi opettaa jo ekalta luokalta mitä naiset heistä ajattelevat. Materiaalin voisi koostaa tältä palstalta. Voisi korvata peniksillisillä uskonnontunnit. 2-4h joka viikko.
Siitä vain. Perusta konsulttifirma ja lähde kiertämään Suomen kouluja. Se, että syyllistät naista siitä, että mies MUUTTUU laiskaksi vasta lasten synnyttyä, kertoo sinusta paljon.
Se että väitätte että kaikki miehet muuttuvat laiskoiksi paskoiksi lasten synnyttyä kertoo teistä paljon.
Oikeasti, älkää sekaantuko miehiin. Tehän tienaatte niin hyvin että pärjäätte ilmankin, ja valtio kustantaa keinosiemennyksen jos sun on aivan pakko päästä porsimaan.
Hyvin monet miehet muuttuvat, ja jotkut pysyvästikin. Oma mieheni luisui tuohon *äiti hoitaa* -moodiin, mutta ymmärsi kuulemaansa, kun riittävän selkeästi, havainnollisesti ja painokkaasti kertoi, mitä tapahtuu jos tilanne ei muutu. Nyt on palautunut aikuisvauvaharhastaan takaisin aikuiseksi ihmiseksi, ja parisuhde toimii jälleen.
Mutta sehän tässä nykyään on näköjään ollut suurena huolen aiheena, että naiset pärjäävät ilmankin eivätkä sekaannu laiskoihin mieslapsiin. Porsiakaan eivät enää halua, ja tästä on syntynyt lähes kansallinen hätätila.
Ei se ole huolenaihe tai hätätila.
Vihaatte miehiä sellaisina kuin ne ovat, jättäkää ne rauhaan ja eläkää keskenänne.
Ei ole vaikeaa.
Sinulle näyttää olevan erittäin vaikeaa hyväksyä, että juuri noin naiset ovat sinun kohdallasi toimineet: jättäneet rauhaan.
Entä jos nyt lopultakin lähtisit sinne omille poluillesi ja jättäisit naiset rauhaan. Eläisit ihan keskenäsi. Olisi kaikilla kivempaa.
Olen naimisissa. Kommentoin vain teidän miesvihaanne ja tarjoan ratkaisuja ongelmiisi.
Vaimollasi on siis puolisona erittäin aggressiivinen palstamamma. Aamusta iltaan istut palstalla raivoamassa, ja vaimosi joutuu tekemään yksin kaikki kotityöt. Ihanaa. Kerro hänelle terveiset, että voi tulla hakemaan vertaistukea täältä. :)
Kaikki joilla on paska mies: asiat voisivat olla huonomminkin. Teillä voisi olla miesvihaauuuli puolisona. Taivas varjele.
Alue: Aihe vapaa
Sinä sitä apua tarvitset miesvihassasi.