Lue keskustelun säännöt.
Ero tuli miehelle "ihan puskista"
06.01.2021 |
Olin vasta vuoden etukäteen puhunut siitä. Ja kertonut mitkä on ne ongelmakohdat, mm. että vastuun on vaan jakauduttava tasaisemmin tai mä en jaksa enää. Ehdottanut pariterapiaa josta se ehdottomasti kieltäytyi lähtemästä jne. Ja silti se pääs yllättämään täysin, yhtään ei osannut aavistaa kun meillähän meni niin hyvin. Ainoa ongelma meillä kuulemma oli että mä nalkutin liikaa, mutta jos mä vaan oisin lopettanut nalkutuksen ni ei ois ollut mitään ongelmia.
Kommentit (1475)
Vierailija kirjoitti:
Koti on naisen reviiriä. Luuletteko että miestä motivoi olla siellä käskytettävänä ?
Mies voi hommata kodin, jossa ei ole yhtään naista reviiriä viemässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:
Jos nalkuttajat haluavat tulevaisuudessa elää onnellisessa parisuhteessa, höllätkää pipoanne. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä ja nähdä asioita, eli juuri teidän tapanne. Siisteyskäsityksissäkin on eroja. Tulette olemaan ikuisesti pahantuulisia ja katkeria nalkuttajia, jos ette opettele ottamaan vähän rennommin. Ei asiat niin vakavia ole, ettekä te ole maailman napa.
Eli eläkää paskassa, passatkaa aikuista ihmistä ja muistakaa että olette vain palvelija. Ei kiitos, mielummin elän yksin. Kyllä alkaa näkymään erittäin hyvin miksi olet nalkutuksen kohteena, säälin puolisoasi todella paljon. Mitä jos itse nostaisit selkänahkasi sieltä sohvan pinnasta ja lakkaisit olemasta passattavana, aikuinen ihminen.
Juu juu kyllähän se näin on totta tosiaan. Voi kun ikävää. *Kääntää kylkeä sohvalla*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä miehenä olen parisuhteessa naisen kanssa syystä ,että saan siistin kodin, lasten hoitajan ja seksiä.
En tiedä mitä naiset parisuhteelta odottaa.
Mutta nämä kun hoidatte hyvin, niin mies pysyy vierelläsi.Ja sinä raasu kuvittelet, että joku haluaa tuollaisen miehen pysyvän vierellä?
No, sopiipahan mainiosti ketjuun, jonka aiheena on erouutisista yllättyvät miehet.
Tässähän on kyse naisista, jotka ei halua sen miehen pysyvän vierellään, tietyistä päivänselvistä syistä. Luuletko sinä, että saat olla ihan minkälainen tahansa, kunhan nainen hoitaa lapset ja kodin ja saat seksiä, niin sinä pysyt hänen kanssaan, vaikka olisit minkälainen?
Eikö sulla ole minkäänlaisia odotuksia itseäsi kohtaan, että millainen sinun pitää olla, että se nainen pysyy vierelläsi?
Siitä sinun pitäisi olla huolissani, eikä siitä, onko vaimo nyt mielestäsi täydellinen.
Nämä on kyllä huvittavia nämä miehet, jotka kuvittelevat, että "vieressä pysyminen" (eli käytännössä se, että mies nukkuu ja on kirjoilla perheensä kanssa samassa osoitteessa) on joku naisen kannalta tavoiteltava asia. Mitä väliä sillä on missä sä yösi vietät, jos susta ei ole vaimollesi mitään käytännön iloa tai hyötyä elämässä?
Yllättävän monien niinkin ”nuorten” kuin kolmi-nelikymppisten äidit ovat vanhanaikaisia sovinisteja ja esimerkki omien vanhempien suhteesta on, että nainen on miehen suhteen passaava altavastaaja ja parisuhde on naiselle saavutus ja palkinto. Sellainen kokemus omassa lapsuudenperheessä toimii usein tyttärille varoittavana esimerkkinä ja valitettavasti joillekin pojille ihanteena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa, mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.
Siis hetkinen? Eikö mies olisi nimenomaan halunnut keskustella, mutta kuittasit tuon keskusteluavauksen vaan tuolla "enköhän ole hokenut asioista" ? Miksi miehen olisi pitänyt jäädä odottelemaan, jos myöhemmin haluatkin jutella? Täytyy sanoa, että tässä yksi harvoista tilanteista tässä ketjussa, kun olen miehen puolella.
Samat sanat, sympatiat täysin miehen puolella. Sen ymmärrän, että äkkijättäminen ilman selityksiä voi olla traumatisoivaa sille jätetylle, mutta näin päin en voi käsittää. Jätetyn pitäisi jotenkin jäädä huolehtimaan, että jättäjä on varmasti saanut puhuttua suunsa puhtaaksi ja voi lähteä hyvillä mielin uusiin seikkailuihin?
Kirjoitus oli mun mielestäni vähän epäselvä. Otti lokakuussa eron, ja mies kysyi, miksi. Ja oli siis sata kertaa sanonut asioista jne.
Ja sitten mies lähti, seuraavana päivänä. Siis että mitenkä? Otti eron, tämä kirjoittaja ja sitten on ihmeissään, että mies lähti eikä päässyt puhumaan tämän kanssa asioista.
Kumpi tässä jutussa oikeastaan sitten oli se, joka "otti eron?"
Jos oli jo sata kertaa yrittänyt miehen kanssa puhua, niin mistä hän vielä olisi halunnut keskustella? Kun ei puhumisella olisi mihinkään päässyt kuitenkaan, tilanne oli jo ohi, koska ero oli jo otettu.
Minä itse en halunnut enää keskustella exän kanssa, kun olin lähtenyt ja laittanut eron vireille. Sitä ennen olin lähtenyt jo pari kertaa, ja aina mies ruinannut takaisin ja luvannut ummet ja lammet. Mikään hänen käytöksessään ei silti muuttunut. Kun ensimmäisen kerran lähdin, mies halusi "keskustella." No, minä suostuin ja se keskustelu oli vain ja ainoastaan sitä, miten kurjaa hänellä nyt on, kun minä lähdin. Hän oli kuulemma käynyt läpi helvetin ja muuta höpö höpöä. Kun yritin selittää, miksi halusin erota, hän ei kuunnellut, vaan valitti vain omaa osaansa. Lopulta suostuin jäämään, kun hän kovasti sanoi haluavansa yrittää uudestaan jne.
Toisella kertaa sama juttu, mutta suuremman väännön kautta. Hänen elämänsä menee nyt täysin pieleen, hän ei pysty mihinkään, murhe on liian suuri, ei voi elää yksin, on kauheata, siis yhtä minä minä minää, niin kuin näillä itsekkäillä ihmisillä on. Syyt, miksi minä halusin erota, oli toisarvoisia sen rinnalla, miten kauheata hänellä itsellään on kun jää yksin.
Kolmannella kerralla en enää suostunut keskustelemaan, koska ero oli jo vireillä ja minulla ei ollut enää mitään sanottavaa hänelle. Käskin keskustella seinien kanssa. No, siitä alkoi sitten istuminen kapakoissa ja valittaminen siitä, miten kauhea muija hänellä oli ja kuinka kauheita vaatimuksia (ei minkäänlaisia) minulla muka oli ja miten minä haluan hänen rahansa (mitkä rahat?) ja pilaan koko hänen elämänsä jne jne. Ja uskomaton juttu, mutta aina löytyy ymmärtäjiä. Löytyy niitä kärsivien jätettyjen miesten paapojia, joitten pitää päästä sanansa sanomaan, vaikka eivät mistään mitään tiedä.
Huumorilla otin, milläpäs muullakaan, jos halusin mielenterveyteni säilyttää.
No, siitä on jo aikaa ja myrskyt tyyntyneet. Miehellä ollut jo monta ymmärtäjää, mutta eipä ole kukaan siihen loppujen lopuksi kuitenkaan jäänyt. Kun on ne suomut silmiltä tippuneet.
Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen.
En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa.
Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi.
Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten te naiset uskallatte erota miehestä, joka ei osaa pukea, tai ruokkia lastaan teidän mielenne mukaan. Lapsethan on monesti myös isällään . Suomessa pitäisi olla täten tuhansia väärin puettuja, paleltuneita ja kurasia lapsia. Lähes nälkään nääntyneitä ipanoita jne... Tuntuu että naiset on itse tehneet miehet avuttomiksi, omalla toiminnallaan. Kun ero tulee, monesti miehet oppii vastuuta . Eli tilanne muuttuu kun nainen lähtee.
Jaa että nainen on "tehnyt" miehestä avuttoman? Miehellä ei siis ole minkäänlaista vastuuta omista tekemisistään? (Ja kyllä, vaikka suurin osa miehistä petraakin eron tullessa ainakin hieman, rentoisyys ja löysäily usein jatkuu etäisänäkin niin, että iskän kanssa syödään nuggetteja, valvotaan pitkään ja jätetään läksyt tekemättä, ja äiti sitten ottaa kopin tästäkin ja on se ikävä tiukkis jonka aikana eletään terveellisesti ja hoidetaan velvollisuudet.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisen miehen kanssa olette menneet naimisiin alkaneet laittaa vielä lapsiakin? Onko mies ollut nahjus tai nyhverö jo yhteen mennessänne ja mikä on muuttanut miehen?
Palatkaa siihen aikaan kun menitte yhteen. Oletteko itse samanlaisia ja miten olette muuttuneet?
Kuka vie ketäkin ja mihin suuntaan yhteiselämässä?
Kuka on saanut määrätä " kaapinpaikan" ?Mun mies oli alussa ihan hyvä mies, kun lapset oli pieniä. Hoiti oman osuutensa siivouksista, lasten hoidosta ja ruuanlaitosta. Pikkuhiljaa lopetti kaiken ja lopuksi minä olin se, joka huolehti ja teki aivan kaiken. Sen lisäksi ilkkui ja ivasi minua, hänen kanssaan ei voinut enää keskustella. Hän huusi ja haukkui ja uhkaili. Sitten olin pari vuotta hiljaa, en valittanut mistään mutta eipä tämä asetelma muuttunut. Lopulta kävin paljon keskusteluja parisuhteemme tilasta, annoin hänelle kuukausia aikaa ymmärtää, mitä olin vailla ja mitä tältä parisuhteelta halusin. Hän ei ymmärtänyt ja ero tuli puun takaa.
Mitä myrkkyä Suomen juomavedessä oikein on? Mitä miehille on tapahtunut? Viimeiset 6 päivää on mennyt juuri näiden asioiden kanssa vääntäessä. Ennen niin hyvä ja vastuullinen mies on muuttunut ihan assholeksi, joka huutaa ja kiukuttelee, ei ota vastuuta mistään. Ja kun sille yrittää puhua tästä, niin häntä ei huvita, kun minä vain nalkutan. Olis niin paljon helpompi olla yksin. Tollasta itsekästä p*rseilyä ei kukaan itseäänkunnioittava nainen jaksa määräänsä enempää.
Välillä tulee jossain uutisissa että Suomessa on juomavedessä e-pillereiden ja mielialalääkkeiden jäämiä 😬
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen.
En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa.
Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi.
Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.
No me alettiin seurustella kun oltiin 19. Ero tuli kun oltiin 35. Ongelmat musta muodostui vasta lasten saamisen jälkeen. Ehkä ne olisi pitänyt sitten osata ennakoida. En vaan itsekään ennen lapsia tajunnut mitä kaikkea lasten saamiseen liittyy.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen.
En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa.
Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi.
Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.
Ystävä hyvä. Kun takana on 25 vuotta yhdessä asumista täysin tolkullisen ja vastuullisen miehen kanssa - joka sitten yhtäkkiä muuttuu itsekkääksi, töykeäksi, ilkeäksi huutajaksi, jota ei huvita tehdä omaa osaansa yhtään mistään - niin aika kirkas kristallipallo olisi silloin viime vuosisadalla pitänyt olla, että tämän olisi ennakkoon osannut nähdä. Ihmiset muuttuvat, kun aika kuluu. Tuskin olen itsekään yhtä hunajainen kuin 20-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen.
En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa.
Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi.
Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.
Osin olen samaa mieltä ylläolevan kirjoittajan kanssa. Itselleni on aina ollut miehen ja omien arvojeni yhteensopivuus iso juttu suhdetta harkitessa. Jos ajatellaan isoista asioista samaan tapaan (hommataanko lapsia, panostetaanko heidän hoitamiseen kotona vai molempien uraan, missä haluaa asua, miten käyttää rahaa, mitä haluaa tulevaisuudeltaan jne) sitten homma toiminee pääosin hyvin. Onneksi löysin miehen jolla samantapaiset arvot ja yhteiselämä sujuu vaikka ollaan oltu jo 20 v naimisssa.
Mutta ei kaikkea ei voi ennakoida. Käsittääkseni monilla miehillä napsahtaa jotain päässä kun menevät naimisiin/saavat lapsen. Itse olen tulkinnut osassa tapauksia että nainen on miehelle tyttöystävä johon panostetaan. Sitten kun tyttöystävä muuttuu vaimoksi saattaa elämä muuttua koska miehellä onkin jostain syystä ajatuksia siitä että vaimo käyttäytyy tietyllä tavalla (esim tekee aina ruuat ja siivoaa, tai ei käy koskaan ”naisten reissuilla” ym). Ja näitä ajatuksia siis ei ollut tyttöystävästä koska tälle on varattu erilainen ”rooli” elämässä. Tai viimeistään sitten kun syntyy lapsi niin siitä naisesta tulee miehen mielessä äiti. Ja mies taantuu tiedostamattaan pikkupojaksi jonka äiti huolehtii ruuat, siivoukset ym ym. Joskus miehen tukahdetut lapsuuden kokemukset nousevat esiin ja muuttavat miehen käytöstä paljon. Eli osa miehistä ei tee sitä laskelmoidusti ja tietoisesti. Mutta erittäin ärsyttävää se silti on naisen kannalta kun toinen koettaa luistaa vastuistaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä miehenä olen parisuhteessa naisen kanssa syystä ,että saan siistin kodin, lasten hoitajan ja seksiä.
En tiedä mitä naiset parisuhteelta odottaa.
Mutta nämä kun hoidatte hyvin, niin mies pysyy vierelläsi.
Naiset odottaa parisuhteelta sitä, että mies tekee osuutensa ja kuuntelee, mitä nainen haluaa. Nainen ei halua olla miehelle ilmainen piika eikä patja. Hän ei halua olla yksin vastuussa yhteisistä lapsista eikä kotitalouskone. Rakkauskin on monelle tarpeen, mutta kovin moni nainen ei miellä rakkaudeksi pelkästään sitä, että mies asuu samassa asunnossa.
Nämä kun ymmärtää ja hoitaa asiansa hyvin, nainen pysyy vierellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen.
En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa.
Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi.
Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.
Ei tarvitse olla mikään mestarimanipulaattori joka tahallaan huijaa tulevaa partneriaan, mutta ihan sekä omakohtaisesta kokemuksesta että muiden suhteita seuranneena on todettava että aika monella miehellä tuntuu napsahtavan joku kytkin aivoissa viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi tulee kuvioihin siihen asentoon, että nyt on taas taloudessa äiti joka hoitaa kaikki asiat, ja toiminta rupeaa hiljalleen ja kuin huomaamatta lipsumaan juurikin siihen suuntaan. Näin jälkiviisaana on todettava että ehkä miehen lapsiperheen kuvioon olisi ollut syytä kiinnittää enemmän huomiota, se kun tuntui olevan se mitä mies rupesi toistamaan siinä vaiheessa kun oma parisuhde muuttui pitämään sisällään myös vanhemmuuden. Nuorempana mies ei todellakaan tuntenut mitään halua imitoida vanhempiaan missään asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen.
En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa.
Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi.
Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.Ei tarvitse olla mikään mestarimanipulaattori joka tahallaan huijaa tulevaa partneriaan, mutta ihan sekä omakohtaisesta kokemuksesta että muiden suhteita seuranneena on todettava että aika monella miehellä tuntuu napsahtavan joku kytkin aivoissa viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi tulee kuvioihin siihen asentoon, että nyt on taas taloudessa äiti joka hoitaa kaikki asiat, ja toiminta rupeaa hiljalleen ja kuin huomaamatta lipsumaan juurikin siihen suuntaan. Näin jälkiviisaana on todettava että ehkä miehen lapsiperheen kuvioon olisi ollut syytä kiinnittää enemmän huomiota, se kun tuntui olevan se mitä mies rupesi toistamaan siinä vaiheessa kun oma parisuhde muuttui pitämään sisällään myös vanhemmuuden. Nuorempana mies ei todellakaan tuntenut mitään halua imitoida vanhempiaan missään asiassa.
korjaus: lapsuusperheen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen.
En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa.
Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi.
Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.Ei tarvitse olla mikään mestarimanipulaattori joka tahallaan huijaa tulevaa partneriaan, mutta ihan sekä omakohtaisesta kokemuksesta että muiden suhteita seuranneena on todettava että aika monella miehellä tuntuu napsahtavan joku kytkin aivoissa viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi tulee kuvioihin siihen asentoon, että nyt on taas taloudessa äiti joka hoitaa kaikki asiat, ja toiminta rupeaa hiljalleen ja kuin huomaamatta lipsumaan juurikin siihen suuntaan. Näin jälkiviisaana on todettava että ehkä miehen lapsiperheen kuvioon olisi ollut syytä kiinnittää enemmän huomiota, se kun tuntui olevan se mitä mies rupesi toistamaan siinä vaiheessa kun oma parisuhde muuttui pitämään sisällään myös vanhemmuuden. Nuorempana mies ei todellakaan tuntenut mitään halua imitoida vanhempiaan missään asiassa.
Se on varmaan äitiysloma/vanhempainvapaa joka sen saa aikaan. Kun nainen jää kotiin niin hän monesti sitten tekee niitä kotihommia enemmän. Monet naiset ajattelee, että kompensoivat sillä sitä, että talous jää enemmän miehen harteille. Ekan lapsen kanssa se vielä onnistuu suht helposti. Mies vaan tottuu siihen, että ruoka on valmiina ja koti siivottu ja ettei hänen tarvi tehdä kotona mitään muuta kuin vähän leikittää vauvaa. Siitä on ikävän hankalaa palata siihen normaaliin, että alkaakin taas osallistua kotihommiin ja lastenhoitoon. Jotkut siinä onnistuu, mutta jotkut miehet pitää kiinni saavutetuista eduista eivätkä tajua, että parisuhteen loppumetrit on aloitettu.
Tollasia ukkeleita pyörii kaverien nurkissa ja ne muijat vaan valittaa mieslapsistaan. Yhh. Mä lähtisin samantien kun ukko alkais mulle vierittämään omia kotihommiaan vaikka tällä olisi aikaa ja energiaa tehdä. Nalkutus huomautuksista myös. Ei minkäännäköistä kunnioitusta tai välittämistä toista kohtaa tollasissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No toi on jo ihan aiheellinen ero. Mutta miksi sä suret exän asioita? Eihän niiden enää pitäis sua liikuttaa.
Sä pystyt veitsellä leikaten lopettamaan rakastamisen?
===========
Sitten kun eropäätös on tehty, tuloksettomien keskustelu-yritysten jälkeen, ja käytännön järjestelyt aloitettu: sen jälkeen ei kuunnella exän vollotuksia, vaan rakkaus tapetaan, revitään juurineen irti rinnasta, näivetetään, kuihdutetaan lopullisesti.
Rakasta, kärsi ja unhoita.
Vierailija kirjoitti:
Erolla uhkailu on asia, jonka voi tehdä kerran. Seuraavalla kerralla se pitää sitten toteuttaa, muuten sen pelotearvo putoaa nollaan. Vähän niinkuin lasta uhkailisit viikkorahan menetyksellä, mutta aina kuitenkin maksaisit sen, niin uhkaus on aivan tyhjä.
Erolla uhkailu ja sen ilmoille tyhjä heittely (ilman todellista aikomusta ja harkintaa todella tehdä niin, vain uhkailumielessä tai suutuspäissään) on typerää ja loukkaavaa, mutta on eri asia kuin se, että kertoo hyvin pohditun ja punnitun faktan: Että toivoo ratkaisevan asia vielä muuttuvan, jotta voitaisiin jatkaa yhdessä, mutta tietää, että suhteen jatko on oikeasti mahdotonta ja ero on vääjäämättä edessä, jos tämä asia ei muutu. Tällainen ei ole mikään uhkaus tai pelote, vaan tosiasia ja suhteen jatkumisen edellytyksestä informoimista. Siinä vaiheessa mieskin voi vielä sitten punnita, mitä pitää oikeasti tärkeänä ja onko valmis tekemään muutoksia suhteen takia, vai valitseeko mieluummin eron ja ko asian. Mun mielestä ihan reiluakin kertoa, että jos on oikeasti kyse kynnyskysymyksestä.
Näin voi tehdä esim. silloin, kun asiasta on jo puhuttu vaikka pari kertaa ennenkin. Jos toinen ei tunnu ymmärtävän, kuinka ratkaisevasta asiasta on todella kyse. Ero sitten väjäämättä seuraa, jos asia ei ota muuttuakseen.
Niin tuttua tuo, että lasten syntymien jälkeen se mies heittäytyy avuttomaksi. Ja meillä vielä mies oli se joka nalkutti. Tein suurimman osan kotitöistä, mutta en koskaan tarpeeksi hyvin. Aina löytyi jotain arvosteltavaa. Kehuja ei tietenkään koskaan saanut yhtään mistään. Jos mies taas oli lasten kanssa tunninkin päivässä, oli hän sankari ja aina muka lasten kanssa. Ero ei sentään tullut yllätyksenä, se päätettiin yhdessä, tosin miehellä oli toki jo uusi kiikarissa. Nyt en kyllä yhtään kaipaa parisuhdetta. Riittää että on hupina pari komeaa rakastajaa, jotka jaksaa olla ihania ja jakaa niitä kehuja. Ex saa rauhassa jatkaa pornolle runk kaamista. Kun se seuraavakaan muija ei sitä kauaa jaksanut.
Mun ukolla napsahti kun sai eturauhassyövän. Siitä alkoi hoitojen aikana tolkuton pettäminen ja viimein lähti yhden riidan jälkeen hutsunsa luo. Ukko 60 v. Ja alkoi tosiaan tolkuton hutsaaminen heti kun sai syöpädg. Otti minua vuosia vuosia vanhemman mummelin ja nyt on sille ilmaisena työmiehenä ja hoitelee tuon mummin lastenlapsia.....minätyttö se nautiskellen elämästä.ei arvaakaan tuo mummi millaisen ”kultakimpaleen” sai......hah hah
Mitä myrkkyä Suomen juomavedessä oikein on? Mitä miehille on tapahtunut? Viimeiset 6 päivää on mennyt juuri näiden asioiden kanssa vääntäessä. Ennen niin hyvä ja vastuullinen mies on muuttunut ihan assholeksi, joka huutaa ja kiukuttelee, ei ota vastuuta mistään. Ja kun sille yrittää puhua tästä, niin häntä ei huvita, kun minä vain nalkutan. Olis niin paljon helpompi olla yksin. Tollasta itsekästä p*rseilyä ei kukaan itseäänkunnioittava nainen jaksa määräänsä enempää.