SYYSKEIJUT; keskiviikko ja torstai :)

Taas on viikko vierähtänyt.

Vielä en oo kaikkia juttuja kerinnyt lukemaan, mutta yritetään.



RUUSUNEN: Miten teidän edellisen vauvan kävi? Jos saa kysyä. (On mennyt multa ihan ohi, jos oot kertonut.)

Siksi vaan kyselen kun itsekin toivon tämän vauvan saavani elävänä, kun edellinen menehtyi rv37. Ja peon tunteita alkaa täälläkin olla enenevässä määrin.



Niin sitä käytiin siis siellä maalla. Kyllä kävi sapettaa, kun mies on koko ajan inttänyt että miksei me olla siellä maalla sen kanssa (ei ole lomaa enää, vaan käy sieltä käsin töissä), nyt kun oltiin niin eipä tuota ukkoa paljon näkynyt kun hommaa on vaikka millä mitalla.

Nyt se on ollu jopa kolmatta päivää täällä kaupungissa, mutta lähtee taas tänään illalla :(. Oon ollu oikee kesäleski tän kesän.

Oli mieheltä työkaverit jo kysyny että onko meille tullut ero :D



Väsynyt on olo ja tyttökin nousi tänään jo 6.30.

Jospa lähtis pihalle, ehkä se vähän virkistää.



-kirsikka rv32+6-

HUHHEI!



Meinas jo tulla vierotusoireet kun oli nettiyhteys pari päivää liittymän vaihdon takia poikki! Nyt siis taas täällä entistä nopaemmalla yhteydellä.



PIIAS JA TUISKU: täällä samoja tunteita tulokkaan suhteen..alakuloa ja ihmetystä. Kävin viikonloppuna sylittelemässä 5viikkoista poikaa ja suoraansanottuna tunsin ihan epäuskoa että tällänenko meille tulee taas? Ehkä en siks ole saanu oikein vielä valmisteltua koko vauva tuloakaan (vaatteet pestynä ja pinasänky anoppilasta haettuna, kaikki muu ajatusasteella). Ja koko ajan tuntuu että ei tämä ole totta ja että ei ole oikein kun en ole pystynyt nauttimaan raskaudesta samalla tavalla kuin aiemmista. Ennen olen rakastanut vauvaa jo ensi potkusta lähtien, nyt ihmettelen välillä vieläkin että mikä miun mahassa myllää, joskus se myllääminen on suorastaan vastenmielistä.JA ajatus että alotat kaiken taas alusta: yövalvomiset ja kaikki se kiinni oleminen...koetan vaan vakuutella itelleni että " no, vielä viimesen kerran" ja uskoa lujasti että rakastun päätä pahkaa synnytyksen jälkeen tähän vauvaan. Tietoa tulokkaan sukupuolesta ei ole, mutta kovasti odotin poikaa 20vkolle asti, kunnes näin pimpikkeen (olevinaan, en ole varma) ultrassa ja olin hieman pettynyt ja hämilläni ajatuksesta että oliskin tyttö. Nyt en tiedä, kumpi on. Ja miusta tytön ja äidin suhde on erilainen kun pojan ja äidin. AInakin omassa tyttäressäni näen niin paljon itseäni että ihan ärsyttää, jotenkin osaan suhtautua poikaan kärsivällisemmin. Kurjaa myöntää, mutta ei se rakkaus ole samanlaista lapsien kesken. En sano että rakastasin jompaa kumpaa vähemmän, mutta eri tavalla. Ja parisuhde...pelkään että käy kuten ennenkin. Että 6kk vauvan syntymän jälkeen miehelle iskee joku menokausi. Esikoisesta kesti puoli vuotta. Toisesta melekin vuoden, joskin mulla oli oma 30v kriisi ja sen myötä parisuhdekriisikin päällä samaan aikaan (eropaperitkin odotti jo allekirjotuksia yöpöydän laatikossa.Onneks siitä selvittiin ja saatiin suhde järjestykseen, en muuten olis uskaltanu tähän ikinä ryhtyäkään, täähn hulluuteen) " Vitsailinkin" miehelle että meneekö tällä kertaa sit puolitoista vuotta kapakoissa?? Rukoilen ettei nin käy, en ihan oikeasti jaksas sellasta...



Olen muutenkin ihan kypsä koko raskauteen. Kaipaan mahallaan nukkumista, omaa aikaa, omaa vartaloani tai oikeastaan sitä että vartaloni on minun. Näen jo unia lapsivesien menemisestä (molemmat synnytykset käynnistyneet vesien menolla) ja synnyttämisestä. Ja 34 ois vasta täynnä....



SUPISTUKSET: kovottelut on saaneet lisäkseen kiristelyt alamahalla ja jomotukset alaselässä. Odotan huomista neuvolaa, jossa katotaan onko sf-mitta taas kasvanut ja pitääkö lähteä äitipolille tarkistukseen jo ennen 37vkoa (kiitos mielellään), haluaisin tietää kohdunsuun tilanteenkin.



Maha tuntuu kasvavan jooka päivä, olo on tukala ja ahdas, täysi. Vauva on todella alhaalla, hikka tuntuu peräsuolessa. Hiljaa mielessäni toivon ettei miun oikeesti tarviis enää reipasta 5ttä viikkoa odotella, kunpa tulis vaikka 38+ viikolla jo...*hahahahhahaaa, aiemmatkin menneet yli, tuskinpa siis*



RINNAT: ovat kipeät. En muista että olis ollu tälasta rintajen kipuilua aiemmista. Ja JANOTTAA täälläkin.



NIMISTÄ: meillä nimet on pidetty salassa (paitsi kummeilta tarpeen mukaan) kastejuhliin saakka. Niin käynee nytkin. Mulla ois nimi ehdotukset valmiina muttei mies ole niitä vielä hyväksynyt, jos ei kyllä tyrmännytkään.



PINNASÄNGYSTÄ ISOJEN PETIIN: esikoinen siirty vähän yli vuosikkaana ja sitä sai kyllä roudata takasin omaan petiin pari viikkoa kun nauraen siltä kipotteli pois, mutta kun tottu ja ymmärsi niin sinne jäi ja nukahtaa itse (meillä on alusta asti opeteltu nukahtamaan itse, mies ei ole innokas nukuttaja enkä koe reiluks jos miun pitää joka ilta istua lastenhuoneessa 45min.nukuttelemassa, minä tarvitsen omaakin aikaa, joten opettelemme nukahtamaan itse.) Toinen siirty n puolitoista vuotiaana ja se suju paremmin kuin isosiskolla, ei tarvinnun ravautua kuin muutamana iltana.



Jahans, nyt kotituohuihin ja ystävän luo katsastamaan vauvavaate pinoja, jokso löytys sieltä se pikkuruinen neutraali fleecehaalari?



Minjuska 34+2 (vasta)

TAHTOO TREFFEJÄ!!!!

Huomenta! Plääh, taas yksi päivä jaksettavana eikä millään jaksais :-\ Hitsi kun saisi itsensä reippaammaksi.



KIRSIKKA82: Minun edellinen raskaus päättyi käynnistettyyn synnytykseen rv:llä 17+5. Koko raskaus oli katastrofi, pieleen mennyt kaksoisraskaus, vuosin eka kerran verta saman tien kun tein raskaustestin, luulin jo et kesken meni. Sairaalassa näkyi kuitenkin syke ja kohtuontelossa oleva hematooma ja toinen ruskuaispussi eli toinen tuli pois ja toinen jäi. RV:lle 13 kaikki meni normaalisti kunnes aloin vuotaa verta ja sitä hulahteli ajoittain lammikoittain koko lopun ajan, olin todella huonossa kunnossa, ja hb:tä ei juuri ollut. Sitten RV:llä 17 kaikki näytti olevan hyvin ja ajattelin jo että vauva saadaan kunnes sairastuin a-virukseen 40 asteen kuumeeseen ja lapsivedet meni. Sehän oli sitten selvää, kun vettä ei alkanut kertyä että vauvalla ei ole mitään mahkuja selvitä. Tulehdusarvoni olivat tähtitieteelliset ja lääkäri painosti minut synnytyksen käynnistämiseen. Meille syntyi kaunis pieni kämmenen kokoinen poikavauva, kuolleena. Raukka pieni oli imenyt alahuultaan lohdutukseksi, sitä näkyä en unohda koskaan. Kuinka niin pieni voi olla niin täydellinen ulkoisesti? Hautasimme vauvan juuri ennen joulua 2003. Tämä nykyinen raskaus on ensimmäinen tuon tapauksen jälkeen alkanut raskauteni, ennestään minulla on 6v tyttö ja 4 v poika. Jos saa kysyä, mitä teille tapahtui? Oli varmasti vielä kovempi paikka kuin itselläni. Meillä naapurista kuoli maaliskuussa vauva laskettuna aikana ja ystäni menetti vauvansa pari vuotta sitten rv:llä 37 matkalla tutkimushuoneesta synnytyssaliin. Siksipä tässä masentelen, pelkään ja synkistelen että mitenkäköhän itselle nyt käy. MUUT; yrittäkää ottaa nämä jutut ihan kevyesti.



Ruusunen ja pikku ruu 33+5.

Ensin pahoitteluni kirsikalle ja ruususelle.



Mä oon itte vouhottanu alusta asti, ostanu vaatteita ja vaunutki tais olla jo maaliskuussa. Oon valmistellu kaikki vauvaa varten, mitää ei puutu mutta mitä jos se äitiys onki ihan shokki? Mitä jos mä sairastun masennukseen?



Eilen katoin synnytysvideon ja sen perään jonku näin hoidat vauvaasi videon. Oli niitten jälkeen vähä sekavat tunnelmat kun aluksi oli onnellinen että raskaus kestää viä hetken eikä tarvi synnyttää mutta sitte tuliki kuvaruutuun pieni vauva ja heti tuli semmonen olo että tulis ny jo!



Eräällä toisella palstalla oli hyvä galluppi, ärsyttävimmät asiat kun on raskaana. Aluksi ajattelin kirjottaa sinne vaan pienen jutun mutta sitte kirjotinki jo höyry korvista nousten kuinka ihmiset luulee tietävänsä saanko mä ison vai pienen lapsen. =)



Ens viikolla pitäis mennä seinäjoelle. Taas. Mä en ihan oikeesti jaksais. Mä haluan kyllä kans tietää tilanteen alapääs mutta just mä siä vasta olin, se on ensiksiki ihan kauhee matka ja siä saa aina odotella. Mä inhoon odottamista!! Taidan kyllä sanoo lääkärille että jos ei mitää ihmeellistä oo nii en mielelläni enää tulisi.



En oo saanu edes seuraavaa aikaa neuvolaan, täti jää nyt lomallekki että tutkiikohan mua sitte kukaa koko elokuuna. Jännä nähdä. Mä en pääse tääkää enää lääkärille ku joudun kuitenki seinäjoella tutkittavaksi, eli koko raskauden aikana yks lääkärillä käynti! Varmaan joku ennätys.



Mun verensokeriarvot on pysyny tosi hyvinä, 4-7 on haarukka suurinpiirtein ja kyllä sitä lääkäriki kehu. Rupee vaan jo ärsyttään noi pistämiset ku tulokset noin hyviä.



Kannattaako sairaalaan mennä tutustuun? Mulle jäi niin paskan maku suuhun koko valmennuksesta että mietin jo että pitäiskö seki peruuttaa.



Miisa84 & Pirkko, rv 32+6

Olen pahoillani puolestanne, Kirsikka ja Ruusunen! Ihan itku tuli, kun luin kirjoituksianne, teille on käynyt toteen pahin pelkoni. Pelkään niin kovasti, että jotakin tapahtuu tälle masukille ja aina kun on pidemmän aikaa liikkumatta, oon tönimässä masukkia hereille. Miulla oli alkuraskaudessa nää pelot aika isot ja ne helpottivat tuossa joku aika sitten, kunnes nyt viime metreillä taas huolettaa. Miksi, en tiedä, ehkä syynsä sillä, että kun odotin kakkosta ja oli vahva tunne, ettei kaikki ole niinkuin pitäisi ja ei sitten ollutkaan. Ehkä pelkään omia ennustajanlahjojani...

Perjantaina vasta se neuvola, miulla varmasti kaikki ok, toivottavasti pyöriäiselläkin. Toivottavasti ei tuu taas laskuja sydänääniin, viime kertainen säikytti jo ihan tarpeeks tätä hysteerikkoa.

Ajattelin lähteä tästä ostelemaan isyyspakkaukseen täytettä, kivaa päästä yllättämään isi!

Hyvää päivän jatkoa kaikille!



Niina ja pyöriäinen rv 33+5

Ei himskatti, nykyään ei pitäs syödä mitään. On niin ähky pienestä annoksesta kaalikeittoa, että meinaa tulla ylöspäin. Tosi tukala olo, enkä uskalla pitkälleenkä mennä, kun sit saa nieleksiä. Ois tää ähkytauti tullu vaan jo aiemmin, niin olisin syöny vähemmän raskauden aikana ;)



SUPPARIT: No nyt niitä täälläkin! Eilinen varsinkin oli kumma päivä, muutenkin oli koko ajan kuuma ja sitten tuli suppareita, joiden seurauksena oli tuskanhiki ja ihan henkeä ahdisti. Enää eivät siis ole pelkkiä kovettumisia. Huomenna lääkäri, saa nähä onko mitään tapahtunut alapäässä.



Hurjaa, meillä on vauva viimeistään ensi kuussa! Yritin saaha miestä eilen ees vähän hysterisoimaan miun kanssa, mut kommentti oli vaan kaikenpuhuva " Niin on" .. Se siitä sitten. Tänään tai huomenna käyn kestiksiä ostamassa Joensuun Lastenmaailmasta, sitten onkin vauvalle kaikki valmiina. Kun vielä sais inspiksen opetella kantoliinasidontoja ja laittaa kamppeet kaappiin, joka siis tyhjennettävä.



Nyt kun on tullut katseltua kaikkea tyttövauvalle valmiiksi, niin entäs jos tämä onkin poika?! No uskoisin voivani luottaa lääkäriin ja voi kai sitä kysästä vielä rv 37 ultrassa.



POHJOIS-KARJALAN KEIJUT: Joo, joo :) Treffejä vaan! Milloin? Jo ensi viikolla???



-piias- rv 34+2

Aluksi pahoittelut Kirsikalle ja Ruususelle ja onnea Ittalle.



Mun ensimmäinen raskaus pysyi salassa juuri peloista ettei kaikki mene hyvin, enkä uskaltanut ostaa juuri mitään etukäteen. Minun tutullani oli alla monta keskenmenoa ja juuri jäämässä äitiyslomalle, kun taas kävi niin... Vieläkin mietin sitä, mutta olen raskauksistani silti osannut nauttia. Raskauteni on sujunut hyvin, mutta alkumetreillä joku tuttu on kuollut. Se on sitä elämän kaarta.



Iloisempiin juttuihin: Meillä hoito on aloitettu kesän jäljiltä ja nautin tästä hiljaisuudesta ja siitä että kaupassa saa käydä rauhassa. Toisin täällä kotonakin olisi hommaa vaikka kuinka, mutta kerkeehän ne tehdä myöhemminkin.



Meillä on PINNASÄNGYSSÄ vain laskettava/nostettava pohja. Ostaessa ajattelin laskettavaa laitaa ja pyöriä alla, mutta tämä oli meidän näköinen sänky ja hyvin toimis. (jos niin voi sanoa). SITTERI ostettiin nytkäytettynä ja autoon pitäisi saade kaukalo. Viimeksi meillä oli laina vehkeet, mutta nyt pitää ostaa, kun tarjonnan ja kysynnän laki ei kohtaa. Onneksi VAUNUT on hyvät ja tulokkaan pitäisi olla samaa merkkiä mitä edellisenkin niin niissä säästetään. Nyt vaan ajatuksiin on tullut että mitä jos... niin varma poika onkin tyttö



No nyt päiväkahviseura saapui, joten iloisiin kuulemiin ja näkemiin. Koittakaa jaksaa vielä vähän aikaa!



mun rv (käy tarkistamassa) 33+4

Miisa84:

Kannattaako sairaalaan mennä tutustuun? Mulle jäi niin paskan maku suuhun koko valmennuksesta että mietin jo että pitäiskö seki peruuttaa.

Ehdottomasti kannattaa mennä sairaalaan tutustumaan. Saat siitä varmasti paljon enemmän irti kuin neuvolan synnytysvalmennuksesta. Oma kokemukseni on juuri tuo ja moni muukin on kertonut, että tutustumiskäynti synnärille on ollut tosi antoisa. Onhan se hyvä nähdä etukäteen, minne olet sitten muutaman viikon päästä menossa tositoimiin. Eli tutustumaan vaan :-)!

ON: Jotkut on kirjoitelleet sekavista tunnelmistaan vauvan syntymän lähestyessä. Kyllä itsellekin tulee välillä sellainen olo, että Apua, onko meille tulossa vauva! Tuntuu, että tässä on niin monta muuta asiaa mielessä ennen vauvan syntymää. Siis olen ahkerasti kerännyt vattuja (keräisin enemmänkin, mutta kun nuo perkuleen helteet rajoittaa puskissa oloa!). Kuun puolessa välissä on pojan 8-v. synttärit. Seuraavana päivänä poika lähtee toiselle luokalle ja vanhin tyttö eskariin. Huushollin perusteellisempi siivous olis myös vielä mielessä ennen LA:ta. Kaikkea tällasta. Tuntuu, etten ole vielä ollenkaan henkisesti valmistautunut vauvan tuloon. Kaiken lisäksi kun olen vahvasti varautunut, että synnytys menee 2 vk yli la:n, kuten kolmella aiemmallakin kerralla. Jospa mä ehtisin vielä tämän kuun lopusta lähtien aloittaa henkisen valmentautumisen vauvan tuloon.

Kyllä mä silti helliä tunteita tunnen pikkuista masukkiani kohtaan. Välillä tuntuu ihan uskomattoman ihanalle, että mulla on masussa elävä vauva, joka potkii ja myllertää. Mitään kielteisiä tunteita ei varsinaisesti ole ollut. Se vaan lähinnä, ettei tahdo täysin aina sisäistää sitä, että meille syntyy kohta vauva. Ja välillä tulee välähdyksen omaisesti mieleen, että mitenkähän se arki lähtee sujumaan, kun on vielä nuo koululainen ja eskarilainen (aivan uusi tilanne meille, kun on sekä vauva että koululaisia). Toivottavasti nää helteet jo loppuis syyskuun alkuun mennessä. Kammottaa ihan ajatus pinkeistä, kivistävistä, maitoa valuvista rinnoista ja siihen päälle vielä hiostava helle, kun muutenkin hormonitoiminta hikoiluttaa...

Vielä lopuksi Kirsikalle ja Ruususelle jaksamista näihin viimeisiin viikkohin. Kovia olette joutuneet kokemaan, mutta eiköhän tällä kertaa kaikki suju hyvin!!!

neronja rv 35+3

Onnea Itta ja pahoittelut Kirsikalle ja Ruususelle myös täältä...



Kyllä tippa tuli linssiin, kun luin tuota Ruususen juttua siitä pienestä... Nyyh! Kun Piias ja olikohan Tuisku ovat miettineet miten vauva-arkea taas jaksaa ym. niin minulla itsellä ei taas sellaista pelkoa ole ollut, vaan pelko nimen omaan siitä, että synnytyksessä tapahtuu jotakin vauvalle se kuolee tai minä itse kuolen tai vauva kuolee jo ennen kohtuun! Kai nämä on näitä pelkoja kun synnytys väistämättä lähenee...



Neuvolassa on tänään taas käyty ja täällä on kanssa yksi jonka vauva edelleen viihtyy perätilassa. Toivottavasti nyt vielä kääntyisi, en halua joutua sektioon!!!



Muuten kaikki ok. Painoa oli tullut +700 g...



Eipä muuta kun hyvää keskiviikon jatkoa kaikille!



t. Tuittu 33+4

Pahoitteluni Ruususelle ja Kirsikalle! Tuli niin pahaolo teidän puolestanne, kun luin kirjoituksenne. Toisaalta elämässä on mentävä eteenpäin, mutta jakssamista silti, koska sitä te varmasti tarvitsette! *ISO HALI*.



OMAAN (.): Olin tänään neuvolassa ja ei siellä taaskaan mitään ihmeellistä ollut.

Paineet: 108/73

Painoa/vko: +730 (eli tähän menessä tullut raskauden alusta 11.6 kg)

Sf-mitta: 29

Vauva oli edelleenkin raivotarjonnassa( huh huh)

Ensi viikolla olis sitteen viimeinen lääkäri käynti. Kiva saa tietää onko alakerrassa tapahtunut jotain.



Kirjoittelen taas kun jakselen!

Vointeja kaikille!



Mami ja " erkki" 34+5

Voi ei mitä kohtaloita, ruusunen ja kirsikka. Minä itse en tiedä selviäisinkö lainkaan järjissäni jos joutuisin kokemaan jotain noin kovaa. Siitäkin syystä nämä omat mietteet tuntuu välillä niin vääriltä kun tietää että ihan oikeasti voisi jotain tapahtua. Kun pitäisi itse osata suhtautua kaikkiin odotuksiin ja lapsiin lahjoina ja suurina aarteina ja välillä, kuten jälleen tänään tuntemukset on ihan jotain muuta. Kun lapset nukkuu tai on itse poissa kotoa, muistaa aina sen hurjan rakkauden ja sen miten ihania nuo ovat, mutta kun tätä arkea tahkoaa omien aatosten kanssa niin ei osaa aina nähdä positiivisesti. Tänäänkin olen taas jälleen kerran taistellut juniorin kanssa unista ja minä hävisin. Lokakuussa vasta täyttää 3 ja todella minusta tarvitsisi edes jokatoinen päivä unet, eilenkin sitten nukahti kauppareissulla autoon viideltä ja voitte vaan uskoa mikä raivo ja tappelu kun oli pieni mies puolen tunnin päästä herätettävä. Silmäpussit roikkuu sekä pojalla että äidillä, mutta edes yöunet ei hänellä pitene. Olen ihan ihmeissäni ja turhautunut mitä ihmette voin tehdä!!?? Pimennysverho on, olen kokeillut nukuttaa ja lukea satua ja soittaa musiikkia ja vain istua huoneen lattilla ja vaikka mitä. Tänään sain sitten päähäni että pitäisiköhän minun kysäistä päiväkodista kuitenkin olisiko mitään mahdollisuuksia saada lapsia sinne 2pvä/vko. Saisivat ohjattua toimintaa, kavereita, sosiaalisia taitoja ja kun kaikki siellä voohtyivät niin hyvin. Mitäs mieltä keijut on? Pidättekö lapset kotona vai jatkuuko hoito? Periaatteeni on ennen ollut että jos äiti kotona, lapset myös.



Minjuska ja piias ihana kuulla etten ole yksin ajatusteni kanssa. Joskus yritän miehelleni näitä puhella, mutta eihän hän ymmärrä kun ei kertakaikkiaan koe samalla tavalla. Joskus utelen että eikö muka kukaan lapsista ole hänelle jollain tavalla spesiaali ja ei kuulemma ole. Myöntää kuitenkin huomanneensa sen että minulla tosiaan itselläni pinna venyy paremmin pojan kanssa kun tyttöjeni. Olen sitä samaa miettinyt myös että näenkö tytöissä niin paljon itseäni ja yleensä minua ärsyttäviä naisellisia piirteitä että sen takia suhtaudune ritavalla. Pojathan ovat kuitenkin välittömämpiä tavallaan ja suoria, sitä saa sitä mitä tilaa =) en tiedä.



Tänään yhtäkkiä tajusin kun lastasin lapsia autoon (pakko käydä päivittäin jossain puistossa, oma multapiha on kammottava ja sitä saamarin multapölyä on sisä- ja ulkotilat täynnä, sohvat seinät lattiat täynnä mustia jälkiä, lattian pesun jälkeen sukat on viidessä minuutissa taas mustat...) että herranen aika, ensi kuu on oikeasti syyskuu ja kohta se vauva oikeasti tulee. Mihin tämä aika on hävinnyt??? Ja oma olo on jo niin tukala ja tuskainen että onneksi on enää hetki jäljellä!!!! Ja tosiaan, olisipa tämä ällö ähkyolo, jota en ole ennen kokenut, tullut jo siinä vaiheessa kun kiloja oli kerätty 10! =))



eipä taas muuta. maanantaina taas politarkistus supistuksista, mutta en usko että tulee mitään uutisia.



T.tuisku 32 (vai 33+ ei vaan muista enää =))

Päällimmäinen asia, mikä tämänpäiväisestä lääkärineuvolasta jäi mieleen, oli lääkärin kommentti: " synnytys kyllä lähestyy, mutta ei kuitenkaan ihan vielä" Ihanko totta, viikolla 34+ voidaan siis sanoa, että synnytys lähestyy ;) Naureskelin kommenttia koko kotimatkan.



Terkkarilla käynnin tulokset: painoa +500g/vko, paineet 113/80, hemppa noussut 93->104 (eli ihan turhaan sitä kamalanmakuista rautalitkua ei oo juotu), mut silti saa kuulemma huoletta ottaa edelleen tupla-annoksen päivittäin. Pissasta löytyi sekä proteiineja että leukkareita yhden plussan verran, mut kukaan ei viitsiny kertoa mulle, mitä ne oikeesti tarkoittaa. No, samalla kun tuon aikaisemman alhaisen hempan takia otetaan pieni verenkuva, niin vien pissanäytteen labraan ja tutkivat sitten, johtuuko noi plussat mahdollisesta tulehduksesta vai jostain muusta. Leukkarit voivat kuulemma olla peräisin hiivalääkkeestä, mut sen ei pitäis lääkärin mukaan selittää kuitenkaan tuota proteiinia. Samalla kun piikittävät tuon verenkuvan, ottavat kuulemma rh-vasta-aineet, niin ei erikseen tarvitse neuvolassa enää piikittää. Mä kun inhoan niitä piikkejä yli kaiken. Hempan saa sormenpäästä ottaa, mutta kyynärtaipeeseen sohimisesta en tykkää yhtään. Lisäksi joudun luultavasti ottamaan esikoisen ens kerralla neuvolan mukaan, niin eipähän sitten tarvii piikittää.



Lääkäri totesi Jalmarin olevan edelleen rt:ssa ja pää on kuulemma hyvää vauhtia kiinnittymässä. Sykkeet oli tasaista 150. Kohdunsuu oli edelleen kiinni, mutta neuvolakortin mukaan sekä kiinteä että pehmeä. Pituutta lääkäri puhui mulle olevan 2 cm, mutta kortissa lukee silti 3 cm. Sf-mitta on pompsahtanut vähän keskikäyrän yläpuolelle, tosin kolmena viime kertana on ollut joka kerta eri mittaaja. Mitään kokoarviota se lääkäri ei tehnyt, mutta terkka totesi, että jos jotain voi vatsan koosta päätellä, niin selvästi isompi vauva on tulossa kuin mitä esikoinen. Tahtoo kyllä ultraan ja kokoarvioon ennen synnytystä!



Sairaalakassin pakkaamista tässä oon suunnitellu pikkuhiljaa aloittavani. Jalmarin kotiintulovaatteet katsoin samalla kun viikonloppuna järjestin vaatekaappiin pienimmät vaatteet ja otin 68 cm ja sitä isommat vielä pois sieltä viemästä tilaa. Eli vaatteet ovat valmiina, äitiyspakkauksesta tarvis pedata ensimmäinen sänky ja pinnasänky pitäisi koota, kunhan mies saisi roudattua tuon akvaarion mäkeen täältä. Rattaat ja kaukalo on hankittu ja muut isommat hankinnat on valmiina, enää puuttuu jotain pientä, kuten liivinsuojia, siteitä ja tuttipullojen tutit. Tosin noi on sellaisia, että mieskin voi ne käydä ostamassa sillä aikaa, kun olen sairaalassa, jos tiukka paikka tulee. Tosin tänään olen menossa kaupungille, joten voisihan sitä samalla yrittää ostaa kaiken valmiiksi.



Tänään on eka kesälomapäivä ja sen kunniaksi en olekaan tehnyt juuri mitään. Jospa sitä huomenna aktivoituisi ja saisi tän kämpän siivottua. Nyt voisi mennä pienille päikkäreille, kun isäntä oli saanut esikoisen nukahtamaan sillä aikaa kun olin neuvolareissulla.



Jossu ja Jalmari 34+2

elikkäs tällasia terkkuja,neuvolan tätin mukaan masussa asustelee pieni ja siro vauva,itestäni tuntuu että siellä asustelee jättiläinen.nuorimmainen painoi syntyessään 4445g ja vähän hirvittää tuo vauvan koko ja meneekö paljon yli lasketun ajan.raskausviikkoja siis 35+1.

painoa tullut lisää 850g

verenpaine 106\66

kohdunpohjan korkeus 34,5

pää laskeutunut mukavasti jo alas

sydämensyke 144,kumpikohan sieltä tulisi noiden sykkeiden mukaan.en ole niistä oikein koskaan ottanut selvää,kun niistäkin voi veikata että kumpi on masussa.

ensi viikolla taas neuvola ja seuraavalla viikolla lääkäri.

olisi kyllä kiva kun vauva syntyisi hieman aikasempaa ennen laskettua aikaa,kun isommat on aina mennyt yli lasketun ajan.



mulla oli edellisessä raskaudessa pelko siitä että vauva ei selviäis.ensin oli alussa verenvuotoa,sanoinkin jo miehelle silloin että tekeekö ne sairaalassa kaavinnan vai lääkkeellisen tyhjennyksen.verenvuodon aikana ulos tuli pieni möykky.siitä kun kerroin lääkärille,niin hänen mielestään ulos tuli pieni sikiö.ei ollut kyllä aivan varma.mutta marraskuussa synnytin sitten tytön,joten kaipa sieltä olisi sitten kaksoset tulleet jos kaikki olis mennyt ok.

saman raskauden aikana miehen työkaveri ja hänen vaimonsa saivat tytön,hän syntyi etuajassa ja kärsi hapenpuutteesta.tyttö oli hengityskoneessa reilun kuukauden.sitten hengityskoneet sammutettiin ja tyttö pääsi taivaaseen.silloin oli tosi ahdistavaa olla raskaana,näin painajaisia öisin ja koko ajan pelkäsin että jotain kauheaa tapahtuu.kävin PHKS:ssa keskustelemassa peloistani,siellä oli tosi mukava naislääkäri.

mutta nyt iloisempiin mietteisiin ja odotukseen.

hauskaa viikkoa syysmameille!







äityliini-81,matias,heidi,amanda ja vaavi 35+1

Minulle iski flunssa... Ihan hassua näillä helteillä niiskutella. Ja juuri kun toivuin siitä kahden viikon vatsataudista...



Maanantaina ultrassa lääkäri sanoi vauvan painavan hiukan vajaa 3kg. Ja minä kun olen koko ajan ajatellut synnyttäväni pari viikkoa etuajassa sellaisen pienen vauvan ja synnytys tietenkin nopea ja kivuton :) nyt sitten ekaa kertaa vasta ymmärrän, että sieltä voikin tulla ihan isokokoinen vauva ja ilmeisesti pitää tosiaan vielä ne viisi viikkoa odottaa... Vauva on kyllä jo pääalaspäin, mutta muuten on kaikki kiinni eikä vauva vielä ainakaan ole tulossa.

Huomenna on taas ultra, katsotaan tuleeko sama painoarvio kun on toinen lääkäri kyseessä ja paremmat laitteet.



Mulla on isyyspakkaus jo tehty, tilasin kanssa t-paidan omalla tekstillä. Toivottavasti vaan koko sopii, näytti niin pieneltä. Siis paita on miehelle ei vauvalle. Sairaalakassin ruoat ostin eilen, tuli pari muovipussillista suklaata, keksejä jne. Juomat on vielä ostamatta. Ja tänään ajattelin sänkyyn koota sellaisen vesiesteen, että jos vedet menee nukkuessa, niin patja ei mene sitten pilalle. Eli en ole kokonaan luopunut toivosta, että tuo etuajassa tulisi.. :) Varsinkin jos se nyt jo on tosiaan melkein kolmekiloinen, niin voisihan se jo kohta tullakkin! Pitänee parin viikon päästä aloittaa miehen kanssa kunnon vauvan patistus treenit sängyssä! :)



Seirana 34 +5

Ruususelle ja Kirsikalle pahoittelut minultakin. Oman lapsen menetys on varmasti suruista suurin ja ei ihme, jos seuraavaissa raskauksissa pelottaa kun sitä pelkää silloinkin kun kaikki sujunut ihan mallikkaasti.



Itselläni keskemeno pelko oli tässä raskaudessa isompi kuin aijemmissa ja pitkään alkuraskaudessa oli tunne, ettei kaikki välttämättä suju hyvin. Rakenneultrassa jo huokaisin helpotuksesta kun vauva näytti kaikinpuolin terveeltä, sitten aloin jännäämään viikkoja. Meille yllätyksenä tuli vauvan huulihalkio, joka ensin tuntui maailmanlopulta, mutta johon nyt on onneksi jos sopeutunut ja tajunut kuinka onnekkaita me olemme, jos tosiaan halkio on vauvan ainoa poikkeavuus. Edelleen on takaraivossa pelko siitä, että jotain muuta löytyy ja sitten tämä, mitä kaikki odottavat äidit tuntuvat pelkäävän eli syntyykö lapsi elävänä... Nyt kun viikkoja alkaa olla kasassa sen verran, että vauvalla hyvät mahdollisuudet selvitä jos sattuu synnytys käynnistymään, mutta silti se mietityttää.



Oma olo on aika... väsynyt. Viime yönä valvoin puolitoista tuntia, heräsin siihen että kuopus oli pissannut sänkyyn ja siinä lakanoita vaihtaessa ilmesesti piristyi sen verran, ettei uni tullutkaan heti. Aamuyöstä sitten vihoitteli alaselkä ja lonkat huonosta nukkuma-asennosta tai mistälie. Onni ja autuus, että olen sairaslomalla, töihin nouseminen olisi ollut tuskaa. Mieheni on vielä tämän viikon lomalla ja hoitaa kaikki raskaimmat kotityöt&lapset, mutta ensi viikko sitten pitäisi selvitä itsekeen ennen koulun- ja hoidonalkua, mikä ehkä hieman helpottaa.



TUISKU meillä keskimmäinen eli 3v8kk ikäinen jatkaa hoidossa osapäiväisenä elokuun puolivälistä ja vapaa-päiviä sovitaan kun nähdään miten arki sujuu parhaiten. Luulisin että 2-3 päivää/vkossa on hyvä määrä. Poika on todella vilkas ja kaipaa paljon puuhaa, kavereita ja tuttuja rutiineja, joten hänen kohdallaan hoidossa jatkaminen on varmasti paras vaihtoehto. Nyt kun tiedän, että vauvan kanssa syömispuuhat voivat olla aika aikaavievää touhua, niin olen entistä tyytyväisempi tähän päätökseen. Isoveljensä menee kouluun ekalle, joten seuraa heistä on vain iltapäivisin toisilleen ja nyt saan aikaa levätäkin mikä taas on koko perheen kannalta paras vaihtoehto. Kukin parhaansa mukaan :)



MIISA kyllä synnärille kannattaa tutustumaan mennä, sieltä sai paljon paremmin tietoa esim eri kivulievityksistä, synnytysasennoista jne kuin valmennuksesta ja minusta oli kauhean tärkeää tietää etukäteen esim se mistä ovesta mennään sisälle, mitä sitten tapahtuu jne.



ITTALLE onnea rouviintumisesta! :) Mekin menimme naimisiin minun ollessa raskaana neljä vuotta sitten kesällä. Häät olivat ihanat, raskausaikana sitä fiilisteli niitäkin vielä enemmän :)



Yhtäkkiä alkoi tehdä ihan kamalasti mieli herneitä! Pakko kävellä kaupalle katsomaan saako niitä..



Mayella ja Onni 32+0

Ensin kiitokset kaikille jaksamis-toivotuksista!!



ja sitten Ruususelle tarkemmin:

Elikkäs mun edellinen raskaus sujui aivan mallikkaasti, ilman mitään ongelmia sinne rv37 asti. Silloin neuvolassa ei löydetty sydänääniä ja sf-mitta oli pudonnut, silloin kun aloin miettimään niin huomasin etten osannut tarkkaan sanoa milloin vauva oli viimeksi liikkunut.

Sairaalassa totesivat sen minkä jo tiesin; eihän siellä enää eloa ollut.

Seuraavana aamuna synnytys käynnistettiin ja meille syntyi enkelipoika. Kuoleman syykin siinä selvisi: napanuora solmussa ja kaulan sekä vartalon ympärillä tiukasti. Vauvan laskeutuessa solmu oli kiristynyt. (Tämä siis helmikuussa 2005.)



Kummasti ne pelot lisääntyy kun se rv37 lähestyy. Eilenkin oli vauva vähän hiljaisempi ja heti aloin hermoileen. Tänään on kuitenkin taas muksinut ihan reippaasti! :)

Kaikki lääkärit ym. ovat sanoneet ettei kahta tällaista tapausta samalle ihmiselle osu. Kovasti yritän uskoa siihen.



No niin, mutta pidetään kuitenkin ne iloisemmat asiat päässä päällimäisenä.



-kirsikka rv32+6-

...kaikille jaksamista toivottaneille. :-) Tänään tunnistin viimein oman " masennukseni" , nyt kun vähimmäisviikot alkavat olla täynnä, toivon vaan että vauva syntyisi pian ja pääsisi aloittamaan normaalin elämän. JA että se vauva todella syntyisi elävänä ja mahdollisimman terveenä.



KIRSIKKA; olen pelännyt hysteerisesti tässä raskaudessa juuri sitä, että vauva kuristuu synnytyksen aikana. Tiedän että se on turhaa, ei ole keinoa tutkia asiaa etukäteen tai auttaa asiaa synnytyksen edetessä paitsi sektiolla, jota myös pelkään hysteerisesti, ei siis ole helppoa. Onneksi pääsen keskustelemaan synnytyspelkokätilön kanssa 15.8. jos saisi jotakin tilastotietoa asian suhteen että voisi mieltänsä rauhoittaa.



LAPSET HOIDOSSA VS KOTONA: Aikaisemmin olen ollut sitä mieltä, että jos äippä on kotona on lapsetkin kotona, nyt olen toista mieltä. Meillä esikko menee eskariin nyt syksyllä, se on aina 8-12 ja päätin että poika jatkaa hoidossa saman ajan eli puoli päiväisenä. Ihan siksi, ettei tässä kotimme lähistöllä ole hänelle kaveriseuraa ja haluan aloittaa vauva-arjen rauhassa. Uskon että lapsen uhmassa hoito on parempi kuin se, että muksu tuijottelisi imettävää äitiä ja vauvaa kotosalla. Varsinkin kun siskokin on poissa kotoa samaan aikaan. Saa nähdä miten käytännössä on, mutta nyt kesäloman aikaan poika aidosti kärsii siitä kun siskolla ramppaa kavereita kylässä ja hänellä ei ole seuraa koska kauempana asuva kaveri on lomalla eri aikaan. Tämä tilanne siis ainakin helpottuu hoidon suhteen. Hänellä on siellä kavereita ja erilaista ohjelmaa kuin kotona. Edellisen kerran kun esikoinen oli 2v pojan syntyessä oli selvää että hän on kotona kun vauvakin on, lisäksi hänellä on runsas kaverikatras kotipihassa. Ehkä jos poika olisi nyt nuorempi, pitäisin hänet kotona, mutta 4,5v on jo sillä tavalla isompi että kaipaa kavereitaan.



SAIRAALAAN TUTUSTUMINEN: Mies haluaa mennä tutustumaan että voi virittyä synnytystunnelmiin!!! Uskomatonta, mutta kaipa se on sitten mentävä. Edellisestä kunnon synnytyksestä on 4v aikaa, joten on tietysti kiva nähdä jos on tullut jotakin uutta saataville esim. kivunlievityksen tms suhteen. Edellisen kerran esittelyssä olimme 6 v sitten kun esikko syntyi, silloin esitystä piti joku ihme kätilö joka koko ajan korosti että isän tehtävä synnytyksessä on pysyä poissa kätilön tieltä!!!



Nyt syömään ja suihkuun,



Ruusunen ja pikku ruu 33+4

Eipä oikein tiedä, mistä sitä aloittaisi. Jotenkin tuntuu, että jonkinlaista vakavoitumista raskauden suhteen on syyskeijuilla liikkeellä - kenellä mistäkin syystä. Itse jo ehdin tuossa välillä unohtaa pelot alkuraskauden jälkeen, mutta täytyy myöntää, että jostakin syystä näin raskauden loppupuolella pelot ovat palanneet, tosin erilaisina kuin ennen. Itsellänikin on taustalla kolmannen raskauteni epäonnistuminen. Olen sen jo useampaan kertaan täälläkin kertonut eli niskapoimu-ultrassa, johon mennessäni en tietenkään osannut pelätä mitään ilmenevän, kun ei aikaisemmissakaan raskauksissa ollut mitään poikkeavaa, todettiin valtava turvotus ja seuraavana päivänä kävin istukkanäytteen otossa. Tulos oli 18-trisomia eli trisomia, jossa vauvalla ei ole eloonjäämismahdollisuutta. Raskaus keskeytettiin lääkkeellisesti, kun viikkoja oli täynnä 13. Olin toivonut vauvaa jo pitkään ja raskautuminen ei ole ollut minulle koskaan helppoa. Ensimmäisen kerran tulin raskaaksi vasta kahden vuoden yrittämisen jälkeen. Tärppiä ei niin vain ole koskaan tullut, vaikka ajoitukset ovat olleet kohdallaan ja keskeytyksen jälkeen vuotoni oli pitkään ihan sekaisin, joten toivottomalta alkoi tuntua raskautuminen. Siksi tämä nykyinen raskaus on niiiiiiin hartaudella toivottu. Ikänikin vuoksi alkoi olla epätoivo, että onnistuuko tämä enää koskaan. Raskauden alussa tietysti pelkäsin, että onko kaikki kunnossa ja vasta ehkä kun vauva alkoi liikkua, tunsin pelkojen haihtuvan. Nyt sitten on alkanut pelottaa, että jos kuitenkin jotain menee pieleen joko raskauden loppuvaiheissa tai synnytyksessä. Jaksamista kaikille, joiden mielessä nämä pelot myllertävät.



Muutoinkin on selittämätön alakulo astunut kuvioihin. Vaikka raskaus on siis erittäin toivottu, välillä tahtoisin peruuttaa koko jutun. Ihmettelen, että miten sitä tähän tultiinkaan. Epätodelliseltakin raskaus välillä tuntuu - luultavasti juuri siitä syystä, kun pitkän aikaa oli jo tunne, että tämä ei tule enää onnistumaan ja tässä sitä nyt kuitenkin ollaan.



Onneksi iloisiakin uutisia on täällä kerrottu eli oikein paljon onnea Ittalle! Toivottavasti minullekin tuo päivä vielä joskus koittaa. Se on toinen suuri haaveeni tämän vauvan jälkeen.



Ja sitten kevyempiin asioihin: neronja kyseli rintojen arkuudesta. Jep, kyllä ovat. Itse asiassa koko tämän raskauden aikana olivat rinnat kivuttomat vain hetken aikaa tuossa keskiraskaudessa. Nytkin ovat nännit tosi herkät. Ja ukkoehdokas kun niin tykkäisi muhevista leikkikaluistaan... Aikaisemmissa raskauksissa ei tätäkään oiretta ollut.



Kyllä niin monen kanssasisaren jutut olisin voinut minäkin allekirjoittaa, että tuntuu ihan hassulta, että tätäkö se on muillakin. Piias kertoi muiden vaivojen ohella tuosta alapään karvojen ajosta. Ei onnistu enää täälläkään. Taitaa tämä masu nyt olla isompi kuin aiemmilla kerroilla, koska silloin kyllä pystyin ihan loppuun saakka näkemään, mitä teen. Nyt menee arvauksen puolelle ;-D



Jos nyt sitten vielä kuitenkin kertauksen vuoksi omaa napaa (siis mikä se on, tuo nappiko tuossa): turvottaa ihan mielettömästi, jalkoja särkee, JANOTTAA, vasen kankku niin jumissa, ettei vasenta jalkaa meinaa saada nostettua autoon ja kohta sitä ei varmaan saa siirrettyä edes kävellessä eteenpäin. Ihan niinkuin Minjusta, mikäkin kaipaan tuota mahallaan nukkumista ja oman vartalon saamista takaisin hallintaan. Istua ei oikein kärsi, seistä ei jaksa ja maatessa paikat puutuu. Mitäs vielä... enää kaksi päivää töitä!



fullmoon 34+2

pahoittelut näin jälkikäteenkin teille!Itsellä oli 15+ viikolla menehtynyt pieni viime kesänä,ja nyt viimeksi kun polilla kävin(näissä sokeriasioissani) niin avauduin kätilölle ja kerroin että kun alussa pelkäsin km:oa ihan hemmetisti ja koko ajan mä oon tässä raskaudessa pelännyt jotain,niin nyt iski sellanen kaamea kauhu,että aloin kuvitella että mitä piedempään raskaus kestää,sen varmemmin tää vauva kuolee mahaan :( joten mä olisin valmis saamaan tän vauvan vaikka heti,ettei ainakaan mahaan kuole.Kätilä sanoi että tietenkin menetys jättää jälkensä joka sit näkyy tulevissa raskauksissa.Olen vaan niin onnellinen jos tän viimeisen viel syliin saa,sit muutenkin loppuu minusta tää vauvatehtailu(johan tämä kuudes kullannuppu onkin,elävä siis)



Yöt on nykyään ihen peestä,asentoo ei löydy ja kun löytyy,se tuntuu hyvälle vaan hetken,eli enemmän tai vähemmän kierimistä koko yö.Toisekseen,vaikka olisin kuinka väsynyt,en saa nukuttua!!!!Vähänkö tämä on ärsyttävää.Ja sitte vessassa miljoonasti yössä.huoh.Kunnon suppareita en saa aikaiseksi en sitte millään,mutta mun laiska kohtuni käyttäytyy juuri niin kuin aina ennenkin:olemalla laiska.Siksihän mulla on kaikkia synnytyksiä pitänyt vähintään auttaa oksitosiinilla...huoh.



Femmis ja Pimuli 34+1