Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen niin yksinäinen äiti. Olo on niin surkea.
08.06.2014 |
Otsikossa se jo tuli. Olen niin yksin. On minulla lapsi ja mies, mutta muuten olen yksin. Mies on paljon töissä ja mä 2-vuotiaan kanssa kotona. Kaksin lapseni kanssa kaikki päivät ollaan.
Äsken pihalla iski kunnon ahdistus. Olisi niin mukavaa, jos siinä olisi joku toinen äiti ja lapset saisi leikkiä yhdessä. Mutta ei. Kaksin ollaan. Vaikka kyllä tuohon mahtuisi. Asutaan kyllä pks, mutta pientaloalueella ja kaikki leikkivät omilla pihoillaan.
Ei mulla ole oikein edes aikuisystäviä tai kontakteja. Kun en ole töissä vaan hoitovapaalla. Ahdistaa elää miehen kautta vaan. Ja nyt kesällä ei oikein ole mitään kerhoakaan missä aloittaa tai jotain. Kyllä mies päästäisi lähtemään shoppaamaan ja kahville ja terassille, mutta kun ei ole ketään. Opiskelu ja sinnuajan kaverit ovat ties missä (olen jo vanhempi äiti.) Olen vaan niin totaalisen yksin.
Niin olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia muiden äitien kanssa. Ja lapset voisivat leikkiä tai jotain. Mutta mitään tai ketään ei ole.
Tämä on oikeasti tosi masentavaa. En tajua onko vika missä. En ole mikään outolintu. Tai sitten oikesti olen vaan ihan paska tyyppi, enkä sitä itse ymmärrä. Olen yrittänyt ponnistella koko kevään saadakseni omia tai lapsi/äiti kavereistä, mutta kaikililla on jo jotenkin ystäväkiintiöt täynnä. Tai olen kai jo niin arka ja en enää uskalla yrittää.
Mä alan just vaan itkemään. Olen ihan loppu tähän. Ei tämän tällaista pitänyt elämän olla.
Kommentit (78)
Taidan lähteä huomenna puistoon lapseni kanssa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ymmärrän ap:tä.
Itse kahden lapsen (7v ja 5v) äiti. Itse työtön.
Mieskin on, paljon töissä.
Nyt siis paljon kotona lasten kanssa. Ja itsekin kaipaisin juttu seuraa ja lapset ikäisiään kavereita.
Nuoremmalle ei tällä alueella tunnu meidän kylässä olevan kaveria.
Mulla on paljon kavereita ja heillä lapsia mutta yleensä kaikki on niin kiireisiä ettei ehdi ikinä näkemään.
Useimmat tietysti päivät töissä, sitten aika rientää iltatoimiin sun muihin.
Lasten harrastuksissa ihmiset puhuvat vaan lapsilleen ja välttelevät kaikkia, huvittavaa.
Täällä on noita kerhoja minne mennä mutta siellä ovat lähinnä äidit jotka ovat äityislomalla tai hoitovapaalla.
Meidän isommat lapset (siis 5v. lähinnä. Vanhempi lapsi ollut näinä aikoina joko esikoulussa tai nyt viimeisen vuoden ensimmäisellä luokalla, joka nyt siis kesälomalla) eivät siellä todellakaan viihdy.
Sitten kun itse pääsisi vaikka yksin lähteen liikenteeseen niin kaverit on niin väsyneitä, hohhoijaa...
Tulipa vuodatus :D
Tsemppiä yksinäisille.
64 vielä, unohtu.
Puistoja on ja niissä käydään ja paljon
Mutta eipä näy ketään muita niissä olevan.
Outoa.
Miksi ihmiset uppoutuvat aina kulloiseenkin elämäntilanteeseensa niin täysillä, että kaikki vanha jää ja pitää aloittaa ystävystyminen aina alusta? Siis minä en ymmärrä, että millainen ihminen ehdottaa ystävien hakua esim. työpaikoilta tms. Töihin mennään tekemään töitä. Nykypäivänä suuri osa työpaikoista on määräaikaisia ja samoin kaverisuhteet, jos ainoa yhteinen nimittäjä on sama työpaikka tai työ. Myös kotiäitiys on vain yksi elämänvaihe. Jos sinä kaipaat nyt puistoseuraa, niin kantaako puistoystävyys sen jälkeen kun toinen tai kumpikin lopettaa aktiivisen puistoilun? Naiset saa lapsia niin eri aikoihin, eri määriä. Lapset on usein eri ikäisiä. Jos sinä haluat nyt kavereita, joilla olisi saman ikäisiä lapsia, niin mitä jos teillä on joku päivä eri ikäisiä lapsia ja eri määriä? Miten se ryhmädynamiikka toimii sen jälkeen? Mielestäni kannattaa miettiä laajemmin kuka oikein on ja mitä kaikkea haluaa tehdä elämässään. Ei kaikkien harrastusten tarvitse olla lapsilähtöisiä, vaikka lapsi olisi nyt elämän pääsisältö. Tottakai on kiva, jos lapsella ja äidillä on seuraa, mutta ei se mene aina niin. Miksei niissä kerhoissa ja muissa voisi käydä puhtaasti lapsen takia? Välttämättä lapsikaan ei ystävysty kaikkien kanssa, mutta käy jossain harrastuksessa niiden uusien opittavien taitojen takia. Mielestäni harrastuspaikkoihin mennään sen takia, että se harrastus itsessään kiinnostaa. Ihmiset ovat vain bonusta. Kuvitellaan joku tyyppi, joka lähtee vaikkapa käsityökurssille etsimään ystäviä, vaikkei käsityöt kiinnosta ollenkaan. Ei sitten jaksa jatkaa harrastusta, kun ei saanut sitä mitä etsi. Minun pointtini on se, että mieti ihan ensimmäiseksi kuka sinä itse olet. Mitä sinä haluat tehdä elämässäsi? Kaikkien kaveri ei voi olla.
Ap kuulostaa puolisoltani. Ainoa ero aloitukseen on se, ettemme asu pk-seudulla. Varmaankin yleinen ongelma. Itsekin olen yksinäinen. Vaikka olisi onnellinen perheestään, niin kyllä kavereiden puute voi olla isokin asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olisiko sinulla antaa sähköpostiosoitetta? Jotain mistä henkilöllisyytesi ei paljastu että uskallat sen täällä julkaista? Olen myös pääkaupunkiseudulta ja ystävää vailla, voisin kirjoitella sinulle:)
Ap, olisiko sinulla antaa sähköpostiosoitetta? Jotain mistä henkilöllisyytesi ei paljastu että uskallat sen täällä julkaista? Olen myös pääkaupunkiseudulta ja ystävää vailla, voisin kirjoitella sinulle:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, Ap tässä vielä.
Kiitos kaikista vinkeistä. Yritän nyt ottaa suunnan uusiksi ja rohkaistua tutustumaan. Ei oikein muutakaan voi!
Alussa kerroin tunteistani aika sekavasti. Mutta oikeastaan ongelma on kahdenlainen. Olisi mukavaa, jos mulla olisi lapseni ikäisiä äitikavereita, joiden kanssa rupatella ja lapset voisivat leikkiä yhdessä. Toisaalta olisi mukava olla ihan omia ystäviä -oli heillä lapsia tai ei. Tai nämä voisivat toki olla samojakin ihmisiä.
Olen vaan jäänyt vähän sivuun ystävistä. En tiedä syytä, ihan tavallinen ihminen olen ja aina tullut hyvin juttuun töissä ja harrastuksissa jne. Nyt olen vaan tipahtanut yksinäisyyteen yksin ja lapsen kanssa.
Palaan vuoden päästä töihin, kun lapsi täyttää 3v. Sitten on ainakin työpaikan aikuiskontaktit. Mutta siihen on pitkä vuosi edessä. Ja tämä yksinäisyys tuntuu niin musertavalta kestää.
Tulin koneelle etsimään jotain leikkipuistoa, jonne voitaisiin lapsen kanssa tänään lähteä. Aion ainakin yrittää.
Yksinäisyyden tunne ei ole kiva, joskus itsekin päiväunien (en nuku joka päivä) jälkeen voi tulla sellainen tunne. Muuten kyllä on ihan ok ja kivaa, vaikka olen eronnut ja parivuotias lapsi on jonka kanssa asutaan sekä jäin viime vuonna työttömäksi. Kavereita näen livenä joskus sekä kirjoittelen FB ja lapsuudenperheessäkin käyn usein sekä sisarukseni kanssa pidän yhteyttä. Myös lapsen isää näen usein ihan kaveripohjalta tai siis tehdään yhdessä asioita lapsen takia. Ystäviä ja kavereita ei tosin koskaan ole liikaa, mutta ehkä se yksinäisyyden tunteen käsittely jonkun kanssa olisi hyväksi kaikille jotka sitä kokevat ja sitten todellakin tuo, että lähtee ihmisten ilmoille, vaikka yksinkin esim. johonkin kansalaisopiston kurssille tai kahville tms. Itse pääsen kohta lähtemään yksin salille (vuokrajäsenyys vähäksi aikaa) ja huomenna lapsen kanssa uimahalliin kun ovat vielä pari pv auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos oot niipperistä niin voin lähteä kahville!
Mä elin tuon saman kokemuksen läpi. Jälkeenpäin mä ihmettelen, miksei kukaan sanonut sitä kaikkein oleellisinta minulle, mutta minä sanon sen nyt sinulle ap:
Hienoa että olet lapsesi kanssa kotona! Sinnittelet läpi vaikeiden tunteiden ja olet silti kotona. Se on kaikkein tärkeintä. Hali!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi sinua! Kauheeta olla yksin, tiedän tunteen. Ei minulla ole muita vinkkejä kuin täällä ko annetut kerhot ja leikkipuistot ja niissä täytyy käydä paljon, että tutustuu. Monet muutkin on yksinäisiä, vaikka päälle näyttää muulta. Samasta syystä kaikki niissä harrastuksissa käy. Tsemppiä ap, toivottavasti löydät pian kavereita!
Me käytiin aluksi lapsen kanssa leikkipuistossa ja asukastalossa satunnaisesti ja luulin, että kaikki tunsi toisensa ja tunsin olevani sielläkin ihan yksin. Sitten tajusin, että siellä täytyy käydä koko ajan, että muut tulee tutuksi. Monet käy leikkipuistossa joka päivä. Huomasin viikossa muutoksen, kun mentiin kolmena päivänä peräkkäin. Muut tuli enemmän juttelemaan ja oli koko ajan enemmän puhuttavaa. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me käytiin aluksi lapsen kanssa leikkipuistossa ja asukastalossa satunnaisesti ja luulin, että kaikki tunsi toisensa ja tunsin olevani sielläkin ihan yksin. Sitten tajusin, että siellä täytyy käydä koko ajan, että muut tulee tutuksi. Monet käy leikkipuistossa joka päivä. Huomasin viikossa muutoksen, kun mentiin kolmena päivänä peräkkäin. Muut tuli enemmän juttelemaan ja oli koko ajan enemmän puhuttavaa. Tsemppiä!
Alottakaa joku vauvaharrastus (muskari, uinti, kerho), kyllä siellä tutustuu :)
Vinkkinä, kannattaa Facebookista tai Googlesta etsiä äiti-lapsi-kerhoja. Löytyy joka ikäluokan äideille omia! :)
[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 20:48"]
Alottakaa joku vauvaharrastus (muskari, uinti, kerho), kyllä siellä tutustuu :)
[/quote] Hahhahahahahaha!!!!! Ei muuten tasan tutustu tai sitten pitää lähteä toiseen kaupunkiin vauvakerhoilemaan. Tällä paikkakunnala toimivassa muskarissa kaikki äidit tulivat kahdestaan tai kolmistaan jonkun kaverinsa kanssa. Ja tervehdittiin kyllä, mutta muuten tehtiin hyvin selväksi, että seuraa on jo, eikä sitä kaivata. Kaikki nyherti vaan sen oman kaverinsa kanssa. Tietenkin toisissa isommissa kaupungeissa on varmasti erilainen meininki.
Onko lähistöllä perhetaloja tai leikkipuistoja?
Helsingissä ainakin näissä paljon ohjattua toimintaa ja helposti tutustuu alueen muihin perheisiin.
Alue: Aihe vapaa
Itsella oli niin paljon puuhaa kun vauva oli, välillä ei hesarin lukemisesta tullut mitään. Kirjojakin yritin lukea. Välillä nukuin itsekin kun vauva nukkui. Olen puhelias mutta en halunnut seuraa, mies riitti vauvan lisäksi. Vauvan kanssa pääsee liikkumaan kun laittaa vaunuihin ja saa samalla itsekin liikuntaa. Olin tavallista vanhempi äiti joten alle 30 v jutut ei edes kiinnostaneet hiekkalaatikoilla jne. Otin kirjan esiin.