Äitisi tai isäsi sairastuu, ottaisitko kotiisi hoitoon heidän loppuelämän ajalle?

En olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja omakin vointi on välillä niin huono että äitini tekee turvasoittoja pitääkseen tilannetta silmällä.

Voisin ottaa, jos siinä vaiheessa olisi hänelle huone tyhjillään, mutta edellyttäisi että vanhemman varoilla hankitaan myös hoitoapua. En alkaisi omaishoitajaksi, vaikka rakastan molempia vanhempiani todella paljon. En vaan jaksaisi.

Kumpikin vanhemmistani olisi kuitenkin luultavasti onnellisempi hyvässä palveluasumisyksikössä oman tai itseään parempikuntoisten naapurina. Ovat seurallisia ja olisi enemmän seuraa heille siellä kuin yksin päivät meillä. Kunhan tämä olisi lähellä niin että voisi useamman kerran viikossa käydä tarvittaessa kylässä.

En ottaisi.

Isän ottamista voisin harkita, jos olosuhteet sen sallisivat, ja kyse olisi vain isästä. Mutta kun reaaliteeti ovat sellaiset, että koko suku kävisi sitten isääni tapaamassa minun kodissani. Joko minun pitäisi laittaa heille tarjottavat pöytään, tai sukulaiseni hääräisivät keittiössäni. Se vaan ei minun luonteelleni sovi. Pahimmassa tapauksessa minun odotettaisi myös majoittavan ainakin osaa sukulaisistani.

En ottaisi. Olen kyllä valmis muilla tavoin auttamaan, mutta kun tilanne on se etteivät pärjää kotona, niin sitten etsitään oikea hoitopaikka kodin ulkopuolelta.

En pystyisi, ei ole tiloja. Asumme jo nyt pienehkössä asunnossa perhekokoon nähden.

Äitini asuu nykyisin turvallisesti ja hyvin hoivakodissa.

Näille kieltäytyjille olisi heidän vanhempien aikoinaan myös pitänyt kieltäytyä hoitamasta ja viedä lastenkotiin.

Joo jos lapset on jo isoja. Isää tuskin tarvis ees ottaa ku nuori vaimo hällä mut äiti tarvis kyl jotakuta auttamaan. Ja tosiaa et lapset ei tarvis enää mun jatkuvaa huomiota vaa ois itsenäisiä tai jopa muuttanu pois kotoa

Ikävä maa Suomi kun kukaan ei välitä kenestäkään muuta kuin jos siitä maksetaan. Italiassa on kunnia huolehtia vanhoista vanhemmistaan ja perhe pitää tiiviisti yhtä ja huolehtii toisistaan.

Ottaisin mutta ei suostu.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä maa Suomi kun kukaan ei välitä kenestäkään muuta kuin jos siitä maksetaan. Italiassa on kunnia huolehtia vanhoista vanhemmistaan ja perhe pitää tiiviisti yhtä ja huolehtii toisistaan.

Miksi huolehtiminen tarkoittaisi sitä että vanhempien pitäisi muuttaa esim. lasten luo asumaan? Moniko vanhus sitä meillä Suomessa haluaisi? Suomalainen haluaa asua mahdollisimman pitkään omassa kodissa. Ei meillä nykyisin enää haluta toisten nurkkiin asumaan.

Ensin pitäisi päästä siihen että se koti voisi mahdollisesti myös vanhuudessa muuttua. Nykyisin ajatus on liikaakin se että kyllä tässä pärjätään vaikka huomattavasti helpommalla pääsisi kun muutettaisiin paremmin toimivaan kotiin tai vaihtoehtoisesti muutettaisiin sitä omaa kotia paremmin toimivaksi.

Eikös sairaita hoideta sairaalassa eikä kenenkään kotona? Outo kysymys.

En todellakaan. Äitini ei ole tehnyt mitään hyväkseni vuosikausiin. Olen monesti pyytänyt apua, ja hän ei ole sitä voinut antaa. Niin makaa kuin petaa. Mädäntykööt sitten jonnekin, kun aika on.

Riippuu sairaudesta ja siitä, tarvitseeko hän koko ajan apua. 

Vierailija kirjoitti:

Eikös sairaita hoideta sairaalassa eikä kenenkään kotona? Outo kysymys.

Missä takapajulassa aloittaja oikein asuu? Meilläpäin sairaat ihmiset pääsevät ammatti-ihmisten hoitoon sairaalaan. Ei heitä kenenkään kotinurkkiin piilotella..

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin mutta ei suostu.

https://yle.fi/uutiset/3-10421446

Ei se tarvi olla oma äiti tai isä, mut ota joku pariskunta, koska usein heistä toinen osaa hyvin sen mikä toiselta ei enää onnistu:-)

Vierailija kirjoitti:

Ikävä maa Suomi kun kukaan ei välitä kenestäkään muuta kuin jos siitä maksetaan. Italiassa on kunnia huolehtia vanhoista vanhemmistaan ja perhe pitää tiiviisti yhtä ja huolehtii toisistaan.

Kyllä me huolehditaan vanhuksista, mutta eivät missään tapauksessa suostuisi muuttamaan meille vaan haluavat ehdottomasti asua kotonaan. Sitten kun eivät enää enää kotonaan pysty asumaan, eivät pärjäisi meilläkään, koska oma kotimme ei ole esteetön ja koska käymme töissä, ei täällä olisivat hoivaa vailla suurimman osan päivästä. Siinä vaiheessa, kun on oikeasti huonokuntoinen, ettei kotona pärjää, ei siinä enää auta, että reipas perheenäiti tekee aamiaisen ja päivällisen ja auttaa mummolle sukat jalkaan, vaan kyllä silloin tarvitaan ihan oikeasta jatkuvaa sairaanhoitoa ja apua, ei sellaista työssäkäyvän perheenäidin "kaapissa on ruokaa, lämmittele sieltä".

En. Äitini sairasti pari vuotta ennen kuolemaansa, oli lähes koko ajan sairaalassa. Aluksi tietysti luultiin, että paranee ja palaa kotiin, mutta tarvitsee tukea kaikkeen. Ilmoitin vanhemmilleni heti, etten jätä työtäni, olin 46-vuotias tuolloin.

Kun isäni sairasti pitkään en käynyt kertaakaan hänen luonaan, isä joi välit minuun kurkustaan alas.

Äitiä kävin sairaalassa katsomassa lähestulkoon joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

En ottaisi. Olen kyllä valmis muilla tavoin auttamaan, mutta kun tilanne on se etteivät pärjää kotona, niin sitten etsitään oikea hoitopaikka kodin ulkopuolelta.

Kyllähän ne pärjää, kun joku muu ymmärtää vähentää lääkityksiä sitä mukaa kun ei ole tarvetta. Sitä nimittäin ei tee ainakaan kotisaraanhoito! Kun ihminen - sinäkin! - vanhenee, myös aineenvaihdunta h i d a s t u u , jolloin elimistön vierasainemetabolia (kai nykyään tunnetaan sanalla metabolinen oireyhtymä, en tiedä) h e i k k e n e e ja erilaisten myrkkyjen sietokyky vaikeutuu. Siihen ei pidä mennä lisäämään uusia aineita eikä tietenkään lääkkeitäkään! Olen nähnyt vierestä, enkä lapsena pysty tekemään mitään, kun ylilääkäriä ei kiinnosta:-(

Hoidan äitiäni ja olen lapseni yksinhuoltaja. Hän ei ole kovin sairas mutta tarvitsee päivittäistä apua arjessa joten raskasta ja masentavaahan tämä elämä on. Oma elämä menee hukkaan.

Isäni saattaisin ottaa, riippuen sairaudesta ja luulen että hän kuitenkin mieluummin menisi johonkin palvelutaloon. Tiedän että hän saattaisi olla hankala jos ei pääsisi liikkumaan itsenäisesti, eli kiukuttelisi jos tulisi liikuntarajoitteita, mutta silti pitäisin mieluummin hänestä huolen, kuin ns. ”äidistäni”. Sen olion kohdalla on mulle aivan sama missä lojuu. Toivottavasti jossain missä karma toteutuu.