Oletko sinäkin tipattomalla? Ja ei, ei tarvitse tulla ilmoittamaan, että olet aina tipattomalla. Ketju on tarkoitettu muuten alkoholia enemm...
Itse aion pitää. On muutenkin olo, että kaipaa nyt elämää ilman alkoholia.
Kommentit (228)
Juu myös täällä ollaan edelleen tipattomalla. Olo on hyvä ja paino on tippunut 3,2 kg ihan vaan jättämällä juomisen ja muuten olen syönyt kuten ennenkin. Kasvot näyttävät paljon paremmalta nyt.
Edelleen tipattomalla. Samalla ruokavalio ja treeniohjelma käytössä. Nyt saldo -3kg, vyötärö -8cm ja lantioltakin nyt -5cm. Viikonloppuna menoa, jossa vähän viiniä ja hyvää ruokaa, mutta sitten taas paluu arkeen, jolloin en ostele tissuttelujuomia kotiin, vaan juon vain silloin kun on jokin meno. Sellaisia ei ole luvassa ihan hetkeen. Unet ovat muuttuneet jotenkin erilaisiksi, näen nykyään paljon unia. En myöskään heräile aamuöisin
En. Aion juoda kohta viinaa taas. Varmaan tossa neljän aikaan aloitan, kun pääsen töistä.
Olen kaunis hoikka menestynyt nainen.. sanon vain sen takia, koska ihmiset luulee että alkoholistit ei pidä itsestään huolta jne..
Yleensä töissä humalassa. Alkoholistina en edes tule humalaan enään.
Tulin ilmoittamaan, että en ole koskaan tipattomalla ja tänäänkin vedän kännit. Ehdin jo aloittaa.
Kyllä olen tipattomalla Tammikuulla, ehkä olen ilman viinaa Pääsiäiseen saakka
Kaikkien muidenkin pitäisi olla
En ole koskaan pitänyt mitään tipattomia. Olen nauttinut tässä kuussa yhden alkoholiannoksen.
Mä juon aika harvoin, ehkä 4 kertaa vuodessa, mutta aina kun juon, juon PALJON ja sekoilen jotain omiani. Viimeksi join puoli litraa viinaa, muutaman siiderin sekä pari lasillista kuohuvaa ja olin aivan tossut solmussa ja selitin kaikkea noloa ja liukastuin ulkona ja loukkasin nilkkani 🙈 tästä syystä juon harvemmin, koska aina menee överiksi ja ei tee mieli alkoholia moneen kuukauteen.
Joskus osaan juoda vähemmänkin, mutta rehellisesti sanottuna silloin ei ole koskaan niin kivaa, kuin kunnon perskänneissä. Tiedän, aika nolo ajatusmaailma.
Ja olen 35-vuotias perheenäiti ja normaalipainoinen. Jostain kumman syystä mulla on vaan hyvä viinapää, että kykenen tollasiin määriin.
Vierailija kirjoitti:
Mä juon aika harvoin, ehkä 4 kertaa vuodessa, mutta aina kun juon, juon PALJON ja sekoilen jotain omiani. Viimeksi join puoli litraa viinaa, muutaman siiderin sekä pari lasillista kuohuvaa ja olin aivan tossut solmussa ja selitin kaikkea noloa ja liukastuin ulkona ja loukkasin nilkkani 🙈 tästä syystä juon harvemmin, koska aina menee överiksi ja ei tee mieli alkoholia moneen kuukauteen.
Joskus osaan juoda vähemmänkin, mutta rehellisesti sanottuna silloin ei ole koskaan niin kivaa, kuin kunnon perskänneissä. Tiedän, aika nolo ajatusmaailma.
Ja olen 35-vuotias perheenäiti ja normaalipainoinen. Jostain kumman syystä mulla on vaan hyvä viinapää, että kykenen tollasiin määriin.
Ja siis nyt olen todellakin tipattomalla!
Mä tuun jälkijunassa tähän ja pidän varmaan helmikuussa jonkinlaisen terveyskuukauden :D. Eli olisko alkoholi pois, tai vain kerran viikossa, ja jos keskittyisin siihen että joka aterialla olisi tuoreita kasviksia. Liikunta on jo kunnossa, mutta olo on vetämätön. Elämä on vain yhtä etätyösumua, sängystä koneelle ja koneelta lenkille ja lenkiltä nukkumaan. Tarttis keksiä jotain sisältöä ja tosiaan vähän parantaa tapoja.
Aloitin 6.1. ja on suht helposti mennyt.
Mutta olen aika pettynyt, ei ole parantunut olo, ei uni eikä iho. Ei oikeastaan mikään. Toki tili on tykännyt ja vaaka väittää että on vähän lähtenyt painoa.
Uskoisin että jatkan pientä tissuttelua jatkossakin, tekee tylsästä elämästä edes vähän kivempaa. Täytyy vain olla tarkkana ettei lähde käsistä.
En siis harrasta baareja tai änkyräkännejä, mutta se modernien äitien pahe eli viiniä ruuhkavuosien tylsyyteen on minun paheeni...
Itselläni on jo pidempi aika takana tipattomana, mutta nämä asiat on nyt paremmin:
- ei enää närästystä
- ei enää krapulaa
- sydän ei muljahtele (tätä tapahtui yleensä muulloin kuin humalassa tai krapulassa)
- rahaa säästyy
- ei morkkista kun ei tule hölmöiltyä
Enpä usko että tulee enää palattua edes tissuttelijaksi.
Kuukausi aikalailla taputeltu. Yllättävän helppoa on ollut 😊 eilen teki ekaa kertaa mieli, mutta muutin mieliteon kävelylenkiksi.
Nyt sitten katsellaan miten jatko, ainakaan viikolla en juo mitään...
Muutoksia: ei ole. Iho ehkä ei punota niin paljoa, mutta finnejä on tullut ihan järkyttävästi. Naama kuin teini-ikäisellä.
En ole nukkunut yhtään paremmin, paino ei ole pudonnut lainkaan (vaikka laskin, että alkoholin mukana viikossa on tullut nautittua kaloreita n. 3500-5000)... Yhtä väsynyt olen kuin muutenkin.
Noh, morkkiksia ja krapulaa ei ole ollut, siinäpä ne positiiviset jutut sit onkin.
Ei se elo sen kummosempaa ole juo tai ei.
Kuinkas moni jatkaa tipatonta vielä?
Täällä jatkuu, en tiedä kuinka kauan mutta on ollut helppoa tähän asti.
No itse aion jatkossakin juoda huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Kuntosalilla treenit sujuu ja tulosta tulee
Olen 45v juoppo ja vasta pari vuotta olen alkanut pitää pitempiä 3-4 viikon viinalakkoja. Viime syyskuussa pidin 5 viikkoa, mikä ennätys. En koko 16 vuotta kestäneen juomiseni aikana ole ollut niin pitkään tipattomalla.
Joulu ja uusivuosi oli enemmän tai vähemmän luttaamista minkä sain poikki vasta tammikuun viimeisellä viikolla. Nyt kunnianhimoinen tavoite olla 10 viikkoa tipattomalla aina huhtikuulle asti.
Alkaisko kukaan tipattomalle toukokuulle kaveriksi? Tullut taas tissuteltua joka vkonloppu ja krapulassa ei saa mitään tehtyä. Tuntuu että vkonloput valuvat hukkaan. Ajattelin aloittaa nyt ja olla toukokuun ilman.
Tipaton on mennyt yllättävän hyvin ja ennen kaikkea nopeasti! Ensimmäinen viikonloppu oli vaikein, mutta sen jälkeen alkoi olla helpompaa. Monia, uusia hyviä holittomia juomia on testattu ja osa tulee pitkäaikaisempaan käyttöön (esim. saunaolueksi) ja juhlavampiin arkihetkiin. Holittomat oluet ovat näköjään parantuneet vuosien aikana ja niitä oon tykännyt juoda. Eli oon saanut tästä korvikkeita holillisten juomien käyttöön. Nyt tosin koetellaan, kun lauantaina on tulossa yökylään eräs läheinen (reipas juomaan alkoholia seurassa eikä nähdä kuin lähinnä kerran vuodessa) ja tiedän, että kaikki aikovat juoda silloin ja olisin ainoa, joka ei juo, jos pidän tipattomasta kiinni helmikuun alkuun saakka....
Kiitos muuten hyvästä ja asiallisesta ketjusta, harvinaista herkkua palstalla jälkimmäinen. Kiva keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa, jotka ei ole heti ihmettelemässä ("tipatonhan on juopoille" yms.) tai julistamassa "minulle ei ole mikään ongelma, kun tipattomalla ollaan oltu jo 10 vuotta" Tuli lämmin olo!
-ap