Lue keskustelun säännöt.
Kun puoliso ei puhu
01.01.2021 |
Onko mitään toivoa? Onko kellään kokemuksia tilanteesta, jossa puoliso ei halua yrittää keskustella ongelmista? Kannattaako vaan suoraan erota vai odottaa kärsivällisesti?
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne täällä miehen kanssa. Puhumattomuus vaikeista asioista on johtanut siihen,ettei puhuta enää muustakaan. Paitsi arkiasioista,kauppalistasta ja ruoanlaitosta. Mieheni on hyvä,luotettava, turvallinen ja yllättää minua usein. Näyttää rakkauttaan. Olen siitä kiitollinen ja olen kasvanut hänen kanssaan paljon. Silti mä haluaisin puhumista,ajatusten jakamista, mitä vaan. Koen avoimempaa olemista työkavereidenkin kanssa, heidän kanssaan puhutaan elämän asiat,fiilikset,kuulumiset jne.. mun mies ei edes tunnista (kertomansa mukaan) mitä hän haaveilee,mitä hänelle kuuluu ( paitsi hyvää/väsyttää), mistä hän tykkää minussa tai meidän parisuhteessa jne.
Ei hän ymmärrä yhtään mitään tunnetason juttuja. Jos meillä on taas sama riita jostain samasta asiasta,niin hän käsittelee sen yhden riidan siinä hetkessä,eikä tajua,että me toistetaan samaa kaavaa jossain asiassa ja se pitäisi rikkoa, vaikka siitä sanonkin.
Ikävää sanoa, mutta pidän häntä tämän takia todella yksinkertaisena enkä arvosta häntä, mikä tietysti syö minua ja suhdetta. Sosiaalisesti hän on etevä, ystävällinen ja kiltti,reilu. Ja tosiaan luotettava.
Mietin vaan paljon,että riittääkö se? Toisaalta en halua ketään muutakaan. Ja jos uusi löytyisikö,niin tuskin hänessä olisi kaikki muut toivomani ominaisuudet..
Tämä on tätä keski-iän kriisiä.. jotenkin ymmärrän hyvin, miten tässä iässä niitä eroja alkaa tulla.
Meillä vähän samaa kuin tässä. Mies on sanonut että heillä kotona opetettu että pitää olla kova ja kylmä. Itse olen aika herkkä. Hän ei ole tainnut näin herkkää aiemmin tavata. Itse ei esim. itke koskaan. Ei osaa puhua tunteistaan ja asioista joista haluaisin puhua, kuten juuri vaikka haaveista. Voi olla että sekin vaikuttaa kun äitinsä aika rajaton, niin hänen vaikea miettiä mitä itse haluaisi. Ei ole ennen kysytty/miettinyt. Vaatisi myös reilusti enemmän miettimisaikaa tällaisiin asioihin, ei pysty vastaamaan ainakaan heti. Sanoo sitten entä sinä? Ei kuitenkaan oma-aloitteisesti palaa silloin vaikka parin päivän päästä, että nyt miettinyt asiaa, mistä vaikka haaveilee. Juttelee kyllä kavereiden tai sukulaisten kanssa välillä paljonkin jostain asioista kuten remontoinnista tms, niin sitten olen että miksi ei minun kanssa. Mutta kun ovat eri tyyppisiä juttuja, sanoo.
Ärsyttää myös kun pitää olla aina eri mieltä joka jutusta ja sanoa vastaan, keksiä joku selitys tms, Olen sanonut että parisuhteessa pitäisi olla samalla puolella välillä. Sanoo mua vaikka sitten sinisilmäiseksi jos en ole jostain samaa mieltä, kun hän jotenkin luulee olevansa varmaan kokeneempi (kyynisempi) asioissa. Minusta tosiasiassa on aika paljolti elänyt lapsuudenperheensä kuplassa, johon kokemukset rajoittuvat.
Tuota asioiden tunteisiin menoa on myös, ärtymys heijastuu äänestä jos vaikka riidellään. Pyydän rauhoittumaan ja että voitaisiin puhua kun voi puhua neutraalilta äänensävyllä. Vaikea tehdä tätä kuitenkaan, mutta joskus on voinut onnistua jos aihepiiri vaikka vaihtuu.
Kuitenkin kyllä hänessä välillä hienoista kehittymistä saattaa tapahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei vaan puhu, en minäkään ole ikinä kertonut miehelleni mitään mitä oikeasti ajattelen. Puhun vain pintapuolista höpinää, mutta ei pääse pintaa syvemmälle.
En minäkään nuorempana, mutta oman kasvun ja kehityksen myötä on tullut tarve jakaa itsensä toiselle kaikkineen. Itse koen,etten edes tunne puolisoni kun en yhtään tiedä,mitä hän mistään ajattelee,toivoo,tuntee,käy läpi... Ja jos miestäni ei kiinnosta minun sisäinen maailmani,niin mitä hän minussa rakastaa?
Tämä on niin oleellinen asia. Jos ei edes kiinnosta toisen ajatukset, tunteet tai elämä, niin miksi OIMIKSI ollaan sitten yhdessä? Mikä se on se "parisuhde", joka ei edes sisällä kahden ihmisen välistä ihmissuhdetta, jossa ollaan vuorovaikutuksessa tai ainakin jotenkin osoitetaan molemminpuolin jonkinlaista kiintymystä edes?
Olisin ollut onnellinen parisuhteessani, jos puoliso olisi (alun huuman jälkeen) osoittanut edes vähän kiinnostusta minua kohtaan. Se puhuminen olisi ollut hyvä alku. Ihminen näivettyy pois, kun on näennäisesti suhteessa mutta ei oikeasti saa siitä suhteesta mitään.
Kaikki ei hae suhteilta samoja asioita tai kumppanin parasta, moni hakee omaa parasta ja onhan siinä jo etuja jos saa vakituista seksiä, seuraa jonka kanssa tulee kutsutuksi juhliin saadakseen huomiota muilta, voi jakaa asumiskustannuksia ja niin edelleen. Moni joka kaipaa merkittävää ihmissuhdetta etsii sitä jotain mikä tekee hyvästä elämästä merkittävämpää. Joillekin kuitenkin ainakin muuta odotellessa riittää ne jotkut käytännön hyvätkin puolet jos kumppani on ok mukautuvainen ja sietää omaa naamaa ja käytöstä. Ei pidä olettaa että kumppani haluaa samoja asioita.
Vierailija kirjoitti:
Joulutähti kirjoitti:
Juuri tuli ero ihan samasta syystä, ainakin osittain.
Kamalan vaikeaa on olla ihmisen kanssa joka ei suostu puhumaan ollenkaan ja itse on ylitunteellinen ja liiankin avoin tunteistaan. Aiheuttaa todella paljon konflikteja ja tekee elämästä vaikeaa kummallekin osapuolelle. Vaikka kumpikin kuitenkin rakastaa.Meillä mies vaan suuttuu jos yrittää puhua mistään. Päätettiin juuri muutama päivä sitten erota. On paljon muitakin syitä mutta minulla tämä päällimmäisenä koska aina kun haluaisin puhua jostain ensin vaikenee ja sitten suuttuu kun en heti anna periksi sille mykkyydelle.
Tunnen tuskan siitä että järki sanoo että nyt on jo syytä luovuttaa mutta sydän sanoo toista ja uskoo ja toivoo että vielä tässä toivoa on. Tunteet ailahtelevat syvästä tuskasta ja surusta äärimmäiseen raivoon.
Mutta valitettavasti meillä ei ole 💔
Kerroit, miten haluaisit keskustella puolisosi kanssa, mutta hän suuttuu ja poistuu paikalta vihaisena.
Kommentistasi tuli mieleeni oma parisuhteeni ennen avioeroa.
Ex on sitä tyyppiä, joka kiihtyy nollasta sataan alle aikayksikön ja rupeaa välittömästi karjumaan ja vaatimaan selitystä. Suuttuessaan hän usein puhui minulle hyvin loukkaavasti ja pyrki provosoimaan minua vihaiseksi.
Joka kerta näissä tilanteissa säikähdin ja vetäydyin (taustalla lapsuudenaikaista perheväkivaltaa ja siitä johtuva trauma). Tietysti halusin selvittää ongelman, mutta en silloin, kun mies kävi kierroksilla ja vaati sinnikkäästi selityksiä - ei siis selvittämään ristiriitojamme vaan minun selityksiäni.
Pyysin useita kertoja, että hän rauhoittuisi ensin. Usein ehdotin hänelle taukoa, voisimme mennä vaikka eri huoneisiin rauhoittumaan, mutta tämä ei sopinut hänelle ja hän rupesi raivoamaan kahta kauheammin, mikä ei todellakaan auttanut siihen, että minua rupesi pelottamaan miehen karjunta.
Jos kuitenkin läksin paikalta (vessaan, kävelylle, toiseen huoneeseen), hän seurasi minua ja käyttäytyi aggressiivisesti ja vaativasti. Yleensä hän vaati minua palaamaan takaisin, jotta asia voitaisiin selvitellä. Hänellä ei ollut ollenkaan ymmärrystä sille, että en halunnut puhua hänen kanssaan, kun hän raivosi ja itsekin jo siinä vaiheessa melkoisen kiihtyneenä. Eihän sellaisessa tilassa pysty ajattelemaan eikä puhumaan järkevästi ja sovittelevasti. Minusta tuntui näissä tilanteissa ja jälkeekin päin muistellessani siltä, että hän halusi pikemminkin lietsoa riitaa kuin sopia asiosta.
Lopulta olin niin lukossa, että en halunnut puhua hänelle enää mistään enkä milloinkaan, koska yhä useammin keskusteluista kehkeytyi aivan jumalaton riita, milloin mistäkin, mistä hän sattui raivostumaan. Tietenkään hän ei myöskään halunnut mennä pariterapiaan selvittämään ongelmiamme. Hän oli sitä mieltä, ettei halua mennä sinne haukuttavaksi - kieltämättä todella kummallinen asenne. Minulla ei ollut pienintäkään aikomusta haukkua häntä vaan saada välimme kuntoon.
Lopulta minun oli pakko katsoa totuutta silmiin ja todeta, että ei ole minkäänlaista toivoa saada parisuhdetta toimivaksi.
Mulla tuli tosi paha mieli kun luin tätä, tunnisTan itsessäni tollaisen puolen että suutun ja tivaan ja roikun perässä kun mies sulkeutuu riidellessä. Mulla se johtuu siitä että nuo riidat on ainoa keino jolla olen koskaan saanut miestä avautumaan mistään - ei yleensä riidan aikana mutta jälkeenpäin joskus hän puhuu oikeasti tärkeistä asioista. En tahallani aiheuta (tietääkseni) riitoja mutta jos joku kaivelee mieltä niin mulle tulee paniikki riidan alkuvaiheessa että tämä on käsiteltävä nyt koska rauhallisesti mies ei koskaan suostu siitä puhumaan ja se sitten jää kytemään ja seuraava riita on kahta kauheampi... Nyt kun meillä on lapsikin niin mua hävettää igan hirveästi että hän joutuu kuulemaan joskus mun purkauksia mutta pelkään että jos luovutan niin sitten kuolee koko suhde kun mitään ei enää käsitellä, murjotetaan vaan.
Mietin sitä, että jos kuitenkin miehesi on monella tavalla hyvä (ymmärsin, että ongelma on lähinnä tuo puhumattomuus) niin kannattaa miettiä mitkä on ne konkreettiset muutokset, joita toivot. Mikä olisi se muutos miehen käyttäytymisessä, mikä "riittää" sinulle osoittamaan, että hän yrittää. Jos hän siis haluaa yrittää. Samallahan hänkin voi toivoa sinulta jotain. Voihan olla, että hän harmittelee mielessään, että kun vaimo ei tee sitä tai tätä asiaa. Eli muista jos toivot toiselta jotain niin tärkeää että hänkin saa sanoa mitä muutosta toivoo tai kaipaa.
Mutta voi olla vaikeata muuttaa käytöstään, jos ei ihan tarkkaan tiedä, mitä toivotaan. Kyllä tuossa ehkä kannattaa ulkopuolista apuakin hakea pariterapiasta tai noilta leireiltä, jotka joku mainitsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
The Problems kirjoitti:
Onko ne puolisonkin mielestä ongelmia?
Tuskin on. Nainen on taas tyypillisesti ylianalysoinut jonkun mitättömän pikkuasian valtavan suureksi ongelmaksi.
Taidat olla sellainen oppikirjaesimerkki henkisesti väkivaltaisen asenteesta. Toivottavasti et ole suhteessa ennen kuin hoidat itsesi kuntoon. Ap
No huomasin että ongelmat on sen miehenkin mielestä ongelmia, perun puheeni. Onhan tämä huvittavaa jankkausta sinänsä.
Eli onko mielestäsi niin, että asia on ongelma vain jos se on sitä molempien mielestä? Esimerkiksi tilanne, jossa seksi on loppunut toisen haluttomuudesta. Asia on ongelma toiselle,
mutta toinen on tyytyväinen. Suhteessa ei siis ole ongelmia? Vai päteekö tämä vain, jos sukupuolet menevät oikein päin?
No ihmettelin vain puhuuko nainen "ongelmista" samaan aikaan kun mies ei tiedä minkään olevan vialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joulutähti kirjoitti:
Juuri tuli ero ihan samasta syystä, ainakin osittain.
Kamalan vaikeaa on olla ihmisen kanssa joka ei suostu puhumaan ollenkaan ja itse on ylitunteellinen ja liiankin avoin tunteistaan. Aiheuttaa todella paljon konflikteja ja tekee elämästä vaikeaa kummallekin osapuolelle. Vaikka kumpikin kuitenkin rakastaa.Meillä mies vaan suuttuu jos yrittää puhua mistään. Päätettiin juuri muutama päivä sitten erota. On paljon muitakin syitä mutta minulla tämä päällimmäisenä koska aina kun haluaisin puhua jostain ensin vaikenee ja sitten suuttuu kun en heti anna periksi sille mykkyydelle.
Tunnen tuskan siitä että järki sanoo että nyt on jo syytä luovuttaa mutta sydän sanoo toista ja uskoo ja toivoo että vielä tässä toivoa on. Tunteet ailahtelevat syvästä tuskasta ja surusta äärimmäiseen raivoon.
Mutta valitettavasti meillä ei ole 💔
Kerroit, miten haluaisit keskustella puolisosi kanssa, mutta hän suuttuu ja poistuu paikalta vihaisena.
Kommentistasi tuli mieleeni oma parisuhteeni ennen avioeroa.
Ex on sitä tyyppiä, joka kiihtyy nollasta sataan alle aikayksikön ja rupeaa välittömästi karjumaan ja vaatimaan selitystä. Suuttuessaan hän usein puhui minulle hyvin loukkaavasti ja pyrki provosoimaan minua vihaiseksi.
Joka kerta näissä tilanteissa säikähdin ja vetäydyin (taustalla lapsuudenaikaista perheväkivaltaa ja siitä johtuva trauma). Tietysti halusin selvittää ongelman, mutta en silloin, kun mies kävi kierroksilla ja vaati sinnikkäästi selityksiä - ei siis selvittämään ristiriitojamme vaan minun selityksiäni.
Pyysin useita kertoja, että hän rauhoittuisi ensin. Usein ehdotin hänelle taukoa, voisimme mennä vaikka eri huoneisiin rauhoittumaan, mutta tämä ei sopinut hänelle ja hän rupesi raivoamaan kahta kauheammin, mikä ei todellakaan auttanut siihen, että minua rupesi pelottamaan miehen karjunta.
Jos kuitenkin läksin paikalta (vessaan, kävelylle, toiseen huoneeseen), hän seurasi minua ja käyttäytyi aggressiivisesti ja vaativasti. Yleensä hän vaati minua palaamaan takaisin, jotta asia voitaisiin selvitellä. Hänellä ei ollut ollenkaan ymmärrystä sille, että en halunnut puhua hänen kanssaan, kun hän raivosi ja itsekin jo siinä vaiheessa melkoisen kiihtyneenä. Eihän sellaisessa tilassa pysty ajattelemaan eikä puhumaan järkevästi ja sovittelevasti. Minusta tuntui näissä tilanteissa ja jälkeekin päin muistellessani siltä, että hän halusi pikemminkin lietsoa riitaa kuin sopia asiosta.
Lopulta olin niin lukossa, että en halunnut puhua hänelle enää mistään enkä milloinkaan, koska yhä useammin keskusteluista kehkeytyi aivan jumalaton riita, milloin mistäkin, mistä hän sattui raivostumaan. Tietenkään hän ei myöskään halunnut mennä pariterapiaan selvittämään ongelmiamme. Hän oli sitä mieltä, ettei halua mennä sinne haukuttavaksi - kieltämättä todella kummallinen asenne. Minulla ei ollut pienintäkään aikomusta haukkua häntä vaan saada välimme kuntoon.
Lopulta minun oli pakko katsoa totuutta silmiin ja todeta, että ei ole minkäänlaista toivoa saada parisuhdetta toimivaksi.
Mulla tuli tosi paha mieli kun luin tätä, tunnisTan itsessäni tollaisen puolen että suutun ja tivaan ja roikun perässä kun mies sulkeutuu riidellessä. Mulla se johtuu siitä että nuo riidat on ainoa keino jolla olen koskaan saanut miestä avautumaan mistään - ei yleensä riidan aikana mutta jälkeenpäin joskus hän puhuu oikeasti tärkeistä asioista. En tahallani aiheuta (tietääkseni) riitoja mutta jos joku kaivelee mieltä niin mulle tulee paniikki riidan alkuvaiheessa että tämä on käsiteltävä nyt koska rauhallisesti mies ei koskaan suostu siitä puhumaan ja se sitten jää kytemään ja seuraava riita on kahta kauheampi... Nyt kun meillä on lapsikin niin mua hävettää igan hirveästi että hän joutuu kuulemaan joskus mun purkauksia mutta pelkään että jos luovutan niin sitten kuolee koko suhde kun mitään ei enää käsitellä, murjotetaan vaan.
Meillä myös tuo täysin sama,että isojen riitojen jälkeen on joskus ollut ne hyvät hetket,kun molemmat on auki ja tunteita ja kokemuksia voidaan jakaa. Ja samoin,tunnistan tuon roikkuminen ja fiiliksen,että tämä asia täytyy selvittää.
T. Tunnetampion vaimo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
The Problems kirjoitti:
Onko ne puolisonkin mielestä ongelmia?
Tuskin on. Nainen on taas tyypillisesti ylianalysoinut jonkun mitättömän pikkuasian valtavan suureksi ongelmaksi.
Taidat olla sellainen oppikirjaesimerkki henkisesti väkivaltaisen asenteesta. Toivottavasti et ole suhteessa ennen kuin hoidat itsesi kuntoon. Ap
No huomasin että ongelmat on sen miehenkin mielestä ongelmia, perun puheeni. Onhan tämä huvittavaa jankkausta sinänsä.
Eli onko mielestäsi niin, että asia on ongelma vain jos se on sitä molempien mielestä? Esimerkiksi tilanne, jossa seksi on loppunut toisen haluttomuudesta. Asia on ongelma toiselle,
mutta toinen on tyytyväinen. Suhteessa ei siis ole ongelmia? Vai päteekö tämä vain, jos sukupuolet menevät oikein päin?No ihmettelin vain puhuuko nainen "ongelmista" samaan aikaan kun mies ei tiedä minkään olevan vialla.
Niin no mies ei tiedä ongelmista, koska ei suostu puhumaan niistä. Jos suostuisi puhumaan, saattaisi tulla niistä tietoiseksi. Toki ihminen voi myös aavistaa ongelman olemassaolon siitä, että parisuhteessa ei puhuta. Luulen, että puhumaton ihminen kyllä kokee myös jotain ongelmia olevan. Jos kaikki olisi hyvin, niin kai hän sitten juttelisi jotain? En ole ap mutta vastasin nyt kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä oltu 30v ja puoliso ei edellenkään puhu, ainakaan mistään suhteen ongelmista. Mutta oikeasti niitä ongelmia ei olekaan. En itsekään jaksaisi syvällisiä keskusteluja.
Hoidan asiat kertomalla miehelle suoraan, jos joku hänen käytöksessään vaivaa. En kaunistele, enkä etsi sen kummempia syitä tai (piilo)merkityksiä. Kestää tai ei kestä, niin parempi kuitenkin että sanon minua vaivaavat asiat, eikä hänen tarvitse olla ajatusten lukija. Joskus mies on vähän loukkaantunut, mutta ei se ole niin vaarallista.
Ymmärrän jos on joskus väsynyt tai ollut raskas työviikko ja ei ole silloin parhaimmillaan. Annan olla rauhassa ja juttelen enemmän seuraavana päivänä. Puuhailun voi usein siirtää myös tilanteen mukaan.
Jos turhan monta päivää miehellä menee ärtymyksen kanssa tai muuten on minusta ylilyöntiä/todella ärsyttävä, niin olen kehoittanut vaihtamaan asennetta. Ja ei tuo jaksa kanssani alkaa jänkäämään, kun ei siitä ole apua.
Ja jos joku miettii, niin kyllä tuo mies osaa myös sanoa minulle asioita suoraan. Eli on molemmin puolista.
Apua, tajuan vasta klo 22.59, että ilmeisesti on olemassa ihmisiä, joiden mielestä parisuhteessa ei tarvitse/kuulu puhua mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
The Problems kirjoitti:
Onko ne puolisonkin mielestä ongelmia?
Tuskin on. Nainen on taas tyypillisesti ylianalysoinut jonkun mitättömän pikkuasian valtavan suureksi ongelmaksi.
Taidat olla sellainen oppikirjaesimerkki henkisesti väkivaltaisen asenteesta. Toivottavasti et ole suhteessa ennen kuin hoidat itsesi kuntoon. Ap
No huomasin että ongelmat on sen miehenkin mielestä ongelmia, perun puheeni. Onhan tämä huvittavaa jankkausta sinänsä.
Eli onko mielestäsi niin, että asia on ongelma vain jos se on sitä molempien mielestä? Esimerkiksi tilanne, jossa seksi on loppunut toisen haluttomuudesta. Asia on ongelma toiselle,
mutta toinen on tyytyväinen. Suhteessa ei siis ole ongelmia? Vai päteekö tämä vain, jos sukupuolet menevät oikein päin?No ihmettelin vain puhuuko nainen "ongelmista" samaan aikaan kun mies ei tiedä minkään olevan vialla.
Sekin on varmasti yleinen ongelma ja esimerkki miten naiset ovat myös usein puhumattomia.
Vierailija kirjoitti:
"She wants to figure out why he gets so upset, so that she can help him break his pattern of ups and downs. She gets drawn into the complexities of his inner world, trying to uncover clues, moving pieces around in an attempt to solve an elaborate puzzle"
Joko olen sokea itselleni tai sitten en vaan ole niin kiltti ihminen, mutta en tunnista tästä itseäni. En halua parantaa ketään, se olisi kamalan ahdistava ajatus. Haluan ainoastaan parantaa parisuhteen ja tehdä sen yhdessä ja mietin, mikä on reilu määrä aikaa antaa toiselle että hoitaa oman osansa. En aio tehdä kuin omani.
Mutta en tiedä onko mun itsereflektoinnin taitoihin luottaminen.
Kyllähän sinä nyt ainakin vaikutat kantavan huolta sekä omasta osuudestasi että siitä miten saat sekä miehen prosessin että yhteisen prosessin alulle. Miehesi ei tee mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"She wants to figure out why he gets so upset, so that she can help him break his pattern of ups and downs. She gets drawn into the complexities of his inner world, trying to uncover clues, moving pieces around in an attempt to solve an elaborate puzzle"
Joko olen sokea itselleni tai sitten en vaan ole niin kiltti ihminen, mutta en tunnista tästä itseäni. En halua parantaa ketään, se olisi kamalan ahdistava ajatus. Haluan ainoastaan parantaa parisuhteen ja tehdä sen yhdessä ja mietin, mikä on reilu määrä aikaa antaa toiselle että hoitaa oman osansa. En aio tehdä kuin omani.
Mutta en tiedä onko mun itsereflektoinnin taitoihin luottaminen.
Kyllähän sinä nyt ainakin vaikutat kantavan huolta sekä omasta osuudestasi että siitä miten saat sekä miehen prosessin että yhteisen prosessin alulle. Miehesi ei tee mitään.
Myönnän kantavani huolta hänenkin osastaan, mutta tekojen tasolla en aio sitä tehdä. Alunperin tarkoitus oli lähinnä katsoa tekeekö mies jotain. Mietin lähinnä miten suureksi annan turhautumisensa kasvaa ennen kuin laitan eropaperit vetämään, vai laitanko heti.
Olen kuitenkin oman osani hoitanut aika minimaalisesti ja parantamisen varaa on, joten tämän keskustelun innoittamana harkitsen tekeväni jotain muutakin, kuten kirjoittaa kirjeen ja miettiä voinko olla parempi kuuntelija. Ennen kirjettä aion kuitenkin kertoa että puhumatta jatkamalla ero odottaa nurkan takana ja katsoa mitä mies tekee. Lisäksi aion asettaa odotukselleni aikarajan. Leirejä ja terapioita mietitään sitten yhdessä, jos mietitään.
Olisi toki fiksua ajatuksen tasollakin huolehtia vain omasta osuudestaan. Ap
Minä olen tuollainen puhumaton, minua alkaa suunnattomasti vituttaa jos minulta tivataan ja jankataan asioita. Toisekseen kukaan ei voi minua pakottaa puhumaan jos en halua ja se on joillekin kamala ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkää ap:ta ja on lukossa. Miten olet sen tehnyt?
Parisuhteissa käy helposti niin, että ajan kanssa toisesta tulee itsestäänselvyys. Näin käy varsinkin ihmisillä, joilla nyt ei lähtökohtaisestikaan ole kauheasti kiinnostusta toisen ihmisen sielunelämää kohtaan, jos ri niin kauheasti omaansakaan. Tällaisia ihmisiä on paljon. Moni kyllä ihastuksen ensihuumassa jaksaa ainakin esittää kiinnostunutta ja haluaa jakaa omia asioitaan. Jos mietitte puhumattomia puolisojanne, niin kuvitelkaa heidät uuteen ihmissuhteeseen - puhuidivatko siinä, jakaisivatko tunteitaan? Varmaan ainakin jossain määrin. Kyse ei siis aina ole kyvystä vaan halusta. Ja etäisyyden pitäminen ja tunneilmaisun rajoittaminen on myös tehokas vallankäytön muoto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helvata! Eroa! ASAP
Järki sanoo näin, mutta sydän sanoo toista. Ap
Riippuvuus ja ripustautumissuhde ja sä vain kestät henkistä väkivaltaa.
Kyse ei ole mökötyksestä. Vai mitä tarkoitat? Puhumme kyllä muista arkisista asioista, muttemme suhteen ongelmista. Ap
Ei ole mitään ongelmia, kaikki on normaalia elämää ei elokuvaa.
Aina löytyy keinoja saada toinen ihminen puhumaan. Täytyyhän asiat käsitellä! Kunhan asiat on keskustellen käsitelty niin sitten kaikki on hyvin.
Ja jos lopuksi hyvää lopputulosta ei saada aikaiseksi, niin sitten ei vain saada. Mutta ainakin on yritetty! Täytyy yrittää! Yritä lisää! Lisää!
Vierailija kirjoitti:
Olette varmaan outo pari.
Vierailija kirjoitti:
Pelkää ap:ta ja on lukossa. Miten olet sen tehnyt?
Saisitte hävetä. Ketjua on mennyt jo monta sivua ilman trolleja ja sitten kun lopulta heräätte niin miten kehtaatte näin laimeilla heitoilla edes näyttäytyä. Vähän ryhtiä tähän. Ap
Täällä on niin monta ja niin viisasta vastausta että olen hämmästynyt. Odotin enemmänkin trolliarmeijaa.
Nyt kun mietin asiaa, niin tämä käy erittäin paljon järkeen. Ajattelin ehdottaa että ensin koitetaan hoitaa itse ja jos ei toimi niin leirit, pariterapiat ja vastaavat. Voi olla että ei suostu ja silloin vähintään asumusero.
Voo olla hyvinkin että eroa kohden kuljetaan.