Lue keskustelun säännöt.
Kun puoliso ei puhu
01.01.2021 |
Onko mitään toivoa? Onko kellään kokemuksia tilanteesta, jossa puoliso ei halua yrittää keskustella ongelmista? Kannattaako vaan suoraan erota vai odottaa kärsivällisesti?
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Hengittääkö?
- Puolisoni on hiljainen ja kamalan kylmä minua kohtaan, aivan jääkylmä.
- Kuinka kauan olet pitänyt häntä pakastimessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos et saa miestä terapiaan ei tule muuttumaan , miksi hän muuttuisi kun huolto pelaa muuttumattakin , sinuna eroaisin puhumattomuus on henkistä väkivaltaa
Siitä voi olla montaa mieltä mikä objektiivisesti on väkivaltaa, mikä loppujen lopuksi on väkivallan määritelmä. Se jos sinuun sattuu ei välttämättä tarkoita sitä että se toinen henkilö tekee väkivaltaa. Moneen sattuu sekin jos naapuri ei tervehdi rappukäytävässä. Mutta ehkä se naapuri on vain hiljainen ihminen eikä tarkoita tervehtimättömyyttä minkäänlaisena hyökkäyksenä ketään vastaan.
Mutta jos itse subjektiivisesti koet että kumppanisi tekee sinua kohtaan väkivaltaa niin se on syy lopettaa suhde. Se ei ole syy tehdä väkivaltaa takaisin, laittaa "kova kovaa vastaan". Se joka lyö takaisin on ihan yhtä tyhmä kuin se joka lyö ensin, kuten ala-asteellakin lapsille joskus opetettiin.
Se jos joudut edes pohtimaan että "hetkinen, onko tämä väkivaltaa, tekeekö kumppanini minua kohtaan väkivaltaa", niin jo se on syy poistua suhteesta. Väkivallan arveleminen tai epäileminen on ihan yhtä paha varoitusmerkki kuin se jos väkivaltaa ilmiselvästi esiintyy.
...
Oman hyvinvoinnin kannalta on merkitystä omilla subjektiivisilla kokemuksilla, omilla tunteilla.
Mutta omien subjektiivisten kokemusten mukaan ei tule mennä asettamaan vaatimuksia muille ihmisille. Heidän kokemuksensa saattaa olla aivan päinvastainen kuin sinun. Yhteisymmärrystä ja väkivallatonta yhteiseloa voidaan saavuttaa vain jos löydetään objektiivisia vastauksia.
Turhan moni ihminen on vakuuttunut että "minun kokemukseni on tosi". Niin, sinun kokemasi tunteet ovat totta. Mutta sinun käsityksesi kokemistasi asioista ei välttämättä ole totta, ei faktaa.
Kaikki käsityksemme voivat olla silkkaa harhaa.
mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa aina ja henkisen väkivallan pahinta muotoa , puhumaton hallitsee tilannetta tyyliin jos et toimi kuten haluan tämä on tulos , jos toimit kuten haluan puhun ,tällaisella henkilöllä on tunnetaidot lapsen tasolla
Meillä sama. Olemme olleet eron kynnyksella viimeisen vuoden ajan. Lapsen takia tällaista hullunmyllyä ollaan siedetty, mutta alkaa henkinen jaksaminen olla tapissaan.
Ero pelottaa, sillä ajattelen pilaavani (trauma vanhempien hylkäämisestä...) lapseni sillä.
En lukenut koko ketjua
AP mikä ongelma?
piereekö mies sohvalla..ja juo kaljaa???
Vierailija kirjoitti:
Hopeakettu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hopeakettu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen parisuhteessamme nykyään se puhumaton. Meni luottamus puolisoon; lähes kaikki mitä joskus puhuin auki ymmärrettiin väärin, käytettiin mua vastaan, levitettiin eteenpäin ja entistä enemmän vain meni sekaisin ja lukkoon koko suhde.
No hyvä että olette yhä yhdessä. Voi mitä rakkautta!
Mutta joo, monella sellaisella ihmisellä jotka aina väkisin lähtevät ratkomaan ongelmia puhumalla tulee kai jossain vaiheessa vastaan tällänen tilanne: "Mitä enemmän yritän selvittää asioita puhumalla, sitä enemmän tuo vain sekoittaa asioita, eihän tässä ole mitään järkeä!"
Siinä vaiheessa puhuja saattaa alkaa epäillä itseään, tyyliin "Puhumallahan asiat aina ratkotaan, puhumalla asiat aina saadaan paremmaksi. Niin se menee, niin se aina on. Mutta miksi tuon kumppanin kanssa käy päinvastoin? Ihan hullua! Eihän tässä tiedä mitä ajatella, mitä uskoa!"
Tällöin puhuja saattaa kokea että tuo on niin absurdi ja kaiken järjen vastainen tilanne, että sehän saattaa ajaa puhujan hulluksi. Ja silloin puhuja ymmärtää: juuri sitä kumppani yrittää tehdä! Kumppani on narsisti joka vain kaasuvalottaa, vain sekoittaa asioita entistäkin enemmän ihan vain ajaakseen puhujan hulluksi. Kun puhuja tulee hulluksi niin kumppani saa suhteessa kaiken vallan. Hullu ihminen on nimittäin puolustuskyvytön, häntä on helppo kontrolloida. Törkeä temppu kumppanilta! Eihän noin saa tehdä!
Joten nyt kun puhuja on perillä siitä mitä salakavalaa manipulointia kumppani pelaa, niin puhuja voi ryhtyä vastahyökkäykseen! Puhuja tietää ettei hänen tarvitse kuunnella mitä kumppani sanoo. Kumppanin puheille ei ole mitään väliä, koska ne ovat vain hulluksiajamisyritystä. Väliä on vain sillä mitä puhuja sanoo. Ja puhuja tietysti antaa samalla mitalla takaisin, yrittää ajaa kumppanin hulluksi. Kunhan tarpeeksi kauan ajaa kumppania hulluksi, niin lopulta hän ei enää kykene vastustamaan, niin sitten puhuja voi väkisin painostaa asiansa läpi, niin sitten saadaan ongelmat ihan pakolla ratkaistua. Ongelmat ratkaistu, loppu hyvin kaikki hyvin, rakastava parisuhde voi jatkua!
Eli kyllä narsistinkin kanssa voi olla parisuhteessa kunhan tietää miten manipuloida häntä, kunhan osaa ajaa hänet sekaisin. Kunhan ihminen ajetaan sekaisin ja sairaaksi, niin hän ei pysty vastustamaan, sitten hänen on pakko suostua kaikkeen, pakko tehdä kaikki mitä vaaditaan, pakko ratkoa kaikki ongelmat. Eipähän vastustele enää, eipähän ole puhumatta enää, alkaapahan huolehtia parisuhteesta ja asioista! Niin!
Se puhuja tekee AINA oman osuutensa. SE HILJAINEN EI TEE OMAA OSUUTTAAN. Puhujan täytyy pakottaa se hiljainen tekemään osuutensa. Vain siten suhde voi toimia, kun kumpikin tekee osuutensa.
Kummaa tekstiä, ainoa mistä olen samaa mieltä on toi kursivoitu kohta. Jos ongelma on puhumattomuus niin puhuvan osapuolen on ymmärrettävä että jos mykkä yrittää jotain sanoa niin puhujalla muuttuu rooli. Mykkä silloin tekee osuttaan ja se joka on yleensä äänessä pitää tehdä oma osuutensa, olla hiljaa ja antaa mahdollisuus puhumiselle.
Narsisminkin mainitset! Tiedoksi vaan että mykkyys on lähinnä passiivis-aggressiivista käytöstä, ei narsismia. Passiivis-aggressiivinen käytös yleesä johtuu siitä että ihminen kokee ettei hänen puhumisella ole merkitystä, sanoi mitä sanoi niin toinen jyrää todellisuuden kuitenkin oman mielensä mukaan, ei arvosta ihmisenä, kumppanina.
Saattaa olla jopa niin että käytös (mykkyys) on vain suojamekanismi narsistia vastaa joka omaa narsismia peittääkseen näkee puolisonsa narsistina.
Kyllä mykkyys yleisemmin on vallankäyttöä. Pidetään itsellä tieto suhteen tilasta. Normaali puhumaton ihminen osaa etsiä itselleen sellaisen parisuhteen jossa kumpikaan ei puhu kumppanilleen juuri mitään, eikä naruta vierelleen ihmistä jolle puhuminen on tapa kommunikoida ja pitää suhteesta huolta. Passiivis-aggressiivisuus on oma opittu toimintatapa, ei toisen ihmisen vika. Ei toista ihmistä voi syyttää siitä ettei itse viitsi/osaa/halua puhua.
Tuosta olen kyllä samaa mieltä että harvapa meistä mykkänä tänne syntynyt eli opittu tapa on. Jos näin niin silloinhan voi kukanenkin miettiä että miksi ennen puhelias kumppani on mykäksi oppinut?
Helpompi, järkevämpi, ja oikeampi tapa on sen puhumattoman kumppanin kertoa itse miksi ei puhu. Muut eivät ole ajatustenlukijoita, ja tuo että toisen aivoituksia pitää miettiä, on taas sitä vallankäyttöä. Tiedänpä miksi en sinulle puhu, mutta enpäs kerro, mieti sitä!
Niin, edelleen kyllä väitän että aika isolta osalta mykkyys johtuu siitä ettei olemassa henkilöä joka haluaisi kuulla. Se joka vaatii puhumaan ei osaa olla kuuntelija ja ei hyväksy toista tai toisen mielipiteitä, tuntemuksia. Puuttuu perusluottamus, siis puolisoa kohtaan oleva molemminpuolinen perusluottamus.
Tuossa joku mainitsi pariterapian, yks kaveri kävi sellaisessa, juuri sen takia koska naisen mielestä se mies oli mykkä. Kielellisesti lahjakkaana nainen dominoi istuntoja ja sai puhuttua terapeutin puolelleen. Siinä ne sitten molemmat syyllistivät miestä, miksi ei puhu!
Erohan siitä sitten tuli. Terapiat olivat täysin hyödyttömiä koska suhteessa oli vain yksi ihminen ja yhden ihmisen totuus ja se että nainen ei osannut keskustella, puhua kylläkin osasi. Miehen oli ihan turhaa yrittää terapiassa sanoa että käteni ovat sidottu, tai enneminkin suu tukittu. Yritti kertoa tuntemuksistaan ettei häntä kuunnella jos yrittää keskustella eikä hänen mielipidettään arvosteta. Terapeutti ja nainen ohittivat huolen ja terapian jälkeen nainen kotosalla huusi ja raivosi siitä miten mies kehtaa sanoa terapissa ettei nainen kuuntele, lasten kuulten tietenkin. Seuraava aika oli viikon päästä ja sen viikon nainen käytti hyväksi, haukkui ja sätti miestä, lasten kuullen taas.
Toisessa ja viimeisessä terapissa mies sanoi ettei sano täällä mitään kun nainen kostaa terapian jälkeen jos jotain sanoo ja nainen ei hyväksy mitään muuta keskustelua tai keskustelun lopputulosta sopivaksi kuin sen mikä on naisen mielipide. No, nainen ja terapeutti väänsivät asian siten että miehen pitäisi kertoa miksi ei hyväksy naista.
Jälkiepisodi tapahtuneeseen oli se että mies löysi myöhemmin uuden puolison, lapsia lisää, elelevät ihan normaalia arkea, ylä sekä alamäkineen, onnellisina. Ei ole ollut aihetta terapiaan koska ovat tasa-arvoisia, eivät läheskään aina ole samaa mieltä asioista mutta koska arvostavat toistensa mielipiteitä he pystyvät keskustelemaan huolet pois.
Naisella on vähä tapahtumarikkaampaa elo ollut. Sattunut paska mäihä koska aina uudet miehet ovat alun jälkeen mykiksi menneet tai sitten olleet älyttömän kovia riitelemään.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hopeakettu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hopeakettu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hopeakettu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen parisuhteessamme nykyään se puhumaton. Meni luottamus puolisoon; lähes kaikki mitä joskus puhuin auki ymmärrettiin väärin, käytettiin mua vastaan, levitettiin eteenpäin ja entistä enemmän vain meni sekaisin ja lukkoon koko suhde.
No hyvä että olette yhä yhdessä. Voi mitä rakkautta!
Mutta joo, monella sellaisella ihmisellä jotka aina väkisin lähtevät ratkomaan ongelmia puhumalla tulee kai jossain vaiheessa vastaan tällänen tilanne: "Mitä enemmän yritän selvittää asioita puhumalla, sitä enemmän tuo vain sekoittaa asioita, eihän tässä ole mitään järkeä!"
Siinä vaiheessa puhuja saattaa alkaa epäillä itseään, tyyliin "Puhumallahan asiat aina ratkotaan, puhumalla asiat aina saadaan paremmaksi. Niin se menee, niin se aina on. Mutta miksi tuon kumppanin kanssa käy päinvastoin? Ihan hullua! Eihän tässä tiedä mitä ajatella, mitä uskoa!"
Tällöin puhuja saattaa kokea että tuo on niin absurdi ja kaiken järjen vastainen tilanne, että sehän saattaa ajaa puhujan hulluksi. Ja silloin puhuja ymmärtää: juuri sitä kumppani yrittää tehdä! Kumppani on narsisti joka vain kaasuvalottaa, vain sekoittaa asioita entistäkin enemmän ihan vain ajaakseen puhujan hulluksi. Kun puhuja tulee hulluksi niin kumppani saa suhteessa kaiken vallan. Hullu ihminen on nimittäin puolustuskyvytön, häntä on helppo kontrolloida. Törkeä temppu kumppanilta! Eihän noin saa tehdä!
Joten nyt kun puhuja on perillä siitä mitä salakavalaa manipulointia kumppani pelaa, niin puhuja voi ryhtyä vastahyökkäykseen! Puhuja tietää ettei hänen tarvitse kuunnella mitä kumppani sanoo. Kumppanin puheille ei ole mitään väliä, koska ne ovat vain hulluksiajamisyritystä. Väliä on vain sillä mitä puhuja sanoo. Ja puhuja tietysti antaa samalla mitalla takaisin, yrittää ajaa kumppanin hulluksi. Kunhan tarpeeksi kauan ajaa kumppania hulluksi, niin lopulta hän ei enää kykene vastustamaan, niin sitten puhuja voi väkisin painostaa asiansa läpi, niin sitten saadaan ongelmat ihan pakolla ratkaistua. Ongelmat ratkaistu, loppu hyvin kaikki hyvin, rakastava parisuhde voi jatkua!
Eli kyllä narsistinkin kanssa voi olla parisuhteessa kunhan tietää miten manipuloida häntä, kunhan osaa ajaa hänet sekaisin. Kunhan ihminen ajetaan sekaisin ja sairaaksi, niin hän ei pysty vastustamaan, sitten hänen on pakko suostua kaikkeen, pakko tehdä kaikki mitä vaaditaan, pakko ratkoa kaikki ongelmat. Eipähän vastustele enää, eipähän ole puhumatta enää, alkaapahan huolehtia parisuhteesta ja asioista! Niin!
Se puhuja tekee AINA oman osuutensa. SE HILJAINEN EI TEE OMAA OSUUTTAAN. Puhujan täytyy pakottaa se hiljainen tekemään osuutensa. Vain siten suhde voi toimia, kun kumpikin tekee osuutensa.
Kummaa tekstiä, ainoa mistä olen samaa mieltä on toi kursivoitu kohta. Jos ongelma on puhumattomuus niin puhuvan osapuolen on ymmärrettävä että jos mykkä yrittää jotain sanoa niin puhujalla muuttuu rooli. Mykkä silloin tekee osuttaan ja se joka on yleensä äänessä pitää tehdä oma osuutensa, olla hiljaa ja antaa mahdollisuus puhumiselle.
Narsisminkin mainitset! Tiedoksi vaan että mykkyys on lähinnä passiivis-aggressiivista käytöstä, ei narsismia. Passiivis-aggressiivinen käytös yleesä johtuu siitä että ihminen kokee ettei hänen puhumisella ole merkitystä, sanoi mitä sanoi niin toinen jyrää todellisuuden kuitenkin oman mielensä mukaan, ei arvosta ihmisenä, kumppanina.
Saattaa olla jopa niin että käytös (mykkyys) on vain suojamekanismi narsistia vastaa joka omaa narsismia peittääkseen näkee puolisonsa narsistina.
Kyllä mykkyys yleisemmin on vallankäyttöä. Pidetään itsellä tieto suhteen tilasta. Normaali puhumaton ihminen osaa etsiä itselleen sellaisen parisuhteen jossa kumpikaan ei puhu kumppanilleen juuri mitään, eikä naruta vierelleen ihmistä jolle puhuminen on tapa kommunikoida ja pitää suhteesta huolta. Passiivis-aggressiivisuus on oma opittu toimintatapa, ei toisen ihmisen vika. Ei toista ihmistä voi syyttää siitä ettei itse viitsi/osaa/halua puhua.
Tuosta olen kyllä samaa mieltä että harvapa meistä mykkänä tänne syntynyt eli opittu tapa on. Jos näin niin silloinhan voi kukanenkin miettiä että miksi ennen puhelias kumppani on mykäksi oppinut?
Helpompi, järkevämpi, ja oikeampi tapa on sen puhumattoman kumppanin kertoa itse miksi ei puhu. Muut eivät ole ajatustenlukijoita, ja tuo että toisen aivoituksia pitää miettiä, on taas sitä vallankäyttöä. Tiedänpä miksi en sinulle puhu, mutta enpäs kerro, mieti sitä!
Niin, edelleen kyllä väitän että aika isolta osalta mykkyys johtuu siitä ettei olemassa henkilöä joka haluaisi kuulla. Se joka vaatii puhumaan ei osaa olla kuuntelija ja ei hyväksy toista tai toisen mielipiteitä, tuntemuksia. Puuttuu perusluottamus, siis puolisoa kohtaan oleva molemminpuolinen perusluottamus.
Tuossa joku mainitsi pariterapian, yks kaveri kävi sellaisessa, juuri sen takia koska naisen mielestä se mies oli mykkä. Kielellisesti lahjakkaana nainen dominoi istuntoja ja sai puhuttua terapeutin puolelleen. Siinä ne sitten molemmat syyllistivät miestä, miksi ei puhu!
Erohan siitä sitten tuli. Terapiat olivat täysin hyödyttömiä koska suhteessa oli vain yksi ihminen ja yhden ihmisen totuus ja se että nainen ei osannut keskustella, puhua kylläkin osasi. Miehen oli ihan turhaa yrittää terapiassa sanoa että käteni ovat sidottu, tai enneminkin suu tukittu. Yritti kertoa tuntemuksistaan ettei häntä kuunnella jos yrittää keskustella eikä hänen mielipidettään arvosteta. Terapeutti ja nainen ohittivat huolen ja terapian jälkeen nainen kotosalla huusi ja raivosi siitä miten mies kehtaa sanoa terapissa ettei nainen kuuntele, lasten kuulten tietenkin. Seuraava aika oli viikon päästä ja sen viikon nainen käytti hyväksi, haukkui ja sätti miestä, lasten kuullen taas.
Toisessa ja viimeisessä terapissa mies sanoi ettei sano täällä mitään kun nainen kostaa terapian jälkeen jos jotain sanoo ja nainen ei hyväksy mitään muuta keskustelua tai keskustelun lopputulosta sopivaksi kuin sen mikä on naisen mielipide. No, nainen ja terapeutti väänsivät asian siten että miehen pitäisi kertoa miksi ei hyväksy naista.
Jälkiepisodi tapahtuneeseen oli se että mies löysi myöhemmin uuden puolison, lapsia lisää, elelevät ihan normaalia arkea, ylä sekä alamäkineen, onnellisina. Ei ole ollut aihetta terapiaan koska ovat tasa-arvoisia, eivät läheskään aina ole samaa mieltä asioista mutta koska arvostavat toistensa mielipiteitä he pystyvät keskustelemaan huolet pois.
Naisella on vähä tapahtumarikkaampaa elo ollut. Sattunut paska mäihä koska aina uudet miehet ovat alun jälkeen mykiksi menneet tai sitten olleet älyttömän kovia riitelemään.
No tässä on tosi tärkeä kommentti ja oleellinen pointti. Keskusteluun tarvitaan kaksi, ja tosiaan myös sen, joka toivoo puhetta, pitää osata myös kuunnella. Joskus sen toisen osapuolen keskusteluyritykset voi olla niin varovaisia, että toinen ei edes huomaa niitä.
Tässä ketjussahan oli tosi myönteistä se, että ap itse oli halukas saamaan neuvoja puhumiseen ja kuuntelemiseen. Myönsi myös, että näissä taidoissa on petraamista. No, kenelläpä ei olisi. Edes edellisen esimerkin terapeutti ei osannut kuulla toista osapuolta. Monet (pari)terapeutit kuitenkin osaavat.
Vuorovaikutus parisuhteessa on kyllä joskus tosi vaikeaa. Ei kuunnella toista tai ei puhuta toiselle. Puhutaan liikaa tai vääristä asioista ja väärään aikaan. Useimmat meistä osaavat paremmin keskustella kavereiden, työkavereiden, asiakkaiden, vanhempiensa sekä lastensa kanssa, kuin puolisonsa kanssa. Johtuu varmaan tunteista, tai odotuksista toista kohtaan tai jostain mallin mukaan opitusta käyttäytymisestä.
Ja jokainen tietysti loppupeleissä pyrkii suojelemaan itseään, siinä vaiheessa kun parisuhde ei enää toimi. Juututaan poteroihin ja heitellään kranaatteja, kun toisen puolustus vähänkin hellittää. Tai aloitetaan tiukka väsytystaistelu kuuromykkänä. Hohhoijaa. Hyvää uutta vuotta vaan kaikille pariskunnille :D
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Olemme olleet eron kynnyksella viimeisen vuoden ajan. Lapsen takia tällaista hullunmyllyä ollaan siedetty, mutta alkaa henkinen jaksaminen olla tapissaan.
Ero pelottaa, sillä ajattelen pilaavani (trauma vanhempien hylkäämisestä...) lapseni sillä.
eroamalla sinä pelastat lapsesi , jos jäät lapsi oppii sairaan käyttäytymismallin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Olemme olleet eron kynnyksella viimeisen vuoden ajan. Lapsen takia tällaista hullunmyllyä ollaan siedetty, mutta alkaa henkinen jaksaminen olla tapissaan.
Ero pelottaa, sillä ajattelen pilaavani (trauma vanhempien hylkäämisestä...) lapseni sillä.
eroamalla sinä pelastat lapsesi , jos jäät lapsi oppii sairaan käyttäytymismallin
Noi on vähä hankalia hommia, tuossa mitä aiemmin kerroin niin miehen puolelta yksi syy erota oli se ettei hän halunnut lapsia riitoihin mukaan ja sitä että toinen vanhempi lasten kuullen väheksyy ja haukkuu toista.
Yhteishuoltajuus ei mitenkään pelastanut lapsia sairaalta käyttäytymismallilta koska osan aikaa lapset väistämättä äidillään olivat.
Nyt kun lapset vähän kasvaneet niin isälle on toinen muuttanut, eli lähivanhemmaksi, pienempi edelleen siten että äiti lähivanhempi.
Eroissa useasti oletetaan että vanhemmat käyttäytyvät vastuullisesti lapsien hyväksi. Todellisuudessa ei toinen lapsen vanhemmista mitään voi jos katkerampi/hullumpi/epävakaampi alkaa manipuloimaan lasta/lapsia tai ei voi mitään sille jos huonoja käyttäytymismalleja jälkikasvulle näyttää eron jälkeen.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä oltu 30v ja puoliso ei edellenkään puhu, ainakaan mistään suhteen ongelmista. Mutta oikeasti niitä ongelmia ei olekaan. En itsekään jaksaisi syvällisiä keskusteluja.
Hoidan asiat kertomalla miehelle suoraan, jos joku hänen käytöksessään vaivaa. En kaunistele, enkä etsi sen kummempia syitä tai (piilo)merkityksiä. Kestää tai ei kestä, niin parempi kuitenkin että sanon minua vaivaavat asiat, eikä hänen tarvitse olla ajatusten lukija. Joskus mies on vähän loukkaantunut, mutta ei se ole niin vaarallista.
Ymmärrän jos on joskus väsynyt tai ollut raskas työviikko ja ei ole silloin parhaimmillaan. Annan olla rauhassa ja juttelen enemmän seuraavana päivänä. Puuhailun voi usein siirtää myös tilanteen mukaan.
Jos turhan monta päivää miehellä menee ärtymyksen kanssa tai muuten on minusta ylilyöntiä/todella ärsyttävä, niin olen kehoittanut vaihtamaan asennetta. Ja ei tuo jaksa kanssani alkaa jänkäämään, kun ei siitä ole apua.
Ja jos joku miettii, niin kyllä tuo mies osaa myös sanoa minulle asioita suoraan. Eli on molemmin puolista.
Entä jos mies ei sano asioista, eikä ota muutenkaan tärkeitä asioita tai ongelmia puheeksi? Ei kai ratkaisu voi olla että vaikenisi itsekin? Ei kai se sen puhuvan osapuolen syy ole, jos toinen ei puhu. Vaikkakin juuri näin puhumaton osapuoli haluaisi dynamiikan näyttävän. Että hän ei ole se riitojen aiheuttaja. Koska riitoja niistä yleensä tulee, ja silloin jossain vaiheessa tämä puhumaton osapuoli kuittaa toisen kokemuksen ja selittää muitakin ongelmia toisen nepsydiagnoosilla. Muissa yhteyksissä ei ota diagnoosia puheeksi, tai jos siitä kysyy, kiistää että se haittaisi parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[ Ei kuunnella toista tai ei puhuta toiselle.
Ja joskus sama ihminen ei kuuntele eikä puhu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä oltu 30v ja puoliso ei edellenkään puhu, ainakaan mistään suhteen ongelmista. Mutta oikeasti niitä ongelmia ei olekaan. En itsekään jaksaisi syvällisiä keskusteluja.
Hoidan asiat kertomalla miehelle suoraan, jos joku hänen käytöksessään vaivaa. En kaunistele, enkä etsi sen kummempia syitä tai (piilo)merkityksiä. Kestää tai ei kestä, niin parempi kuitenkin että sanon minua vaivaavat asiat, eikä hänen tarvitse olla ajatusten lukija. Joskus mies on vähän loukkaantunut, mutta ei se ole niin vaarallista.
Ymmärrän jos on joskus väsynyt tai ollut raskas työviikko ja ei ole silloin parhaimmillaan. Annan olla rauhassa ja juttelen enemmän seuraavana päivänä. Puuhailun voi usein siirtää myös tilanteen mukaan.
Jos turhan monta päivää miehellä menee ärtymyksen kanssa tai muuten on minusta ylilyöntiä/todella ärsyttävä, niin olen kehoittanut vaihtamaan asennetta. Ja ei tuo jaksa kanssani alkaa jänkäämään, kun ei siitä ole apua.
Ja jos joku miettii, niin kyllä tuo mies osaa myös sanoa minulle asioita suoraan. Eli on molemmin puolista.
Entä jos mies ei sano asioista, eikä ota muutenkaan tärkeitä asioita tai ongelmia puheeksi? Ei kai ratkaisu voi olla että vaikenisi itsekin? Ei kai se sen puhuvan osapuolen syy ole, jos toinen ei puhu. Vaikkakin juuri näin puhumaton osapuoli haluaisi dynamiikan näyttävän. Että hän ei ole se riitojen aiheuttaja. Koska riitoja niistä yleensä tulee, ja silloin jossain vaiheessa tämä puhumaton osapuoli kuittaa toisen kokemuksen ja selittää muitakin ongelmia toisen nepsydiagnoosilla. Muissa yhteyksissä ei ota diagnoosia puheeksi, tai jos siitä kysyy, kiistää että se haittaisi parisuhdetta.
Siis saako se toinen yksinään riidat aikaiseksi jos toinen ei puhu ollenkaan?
Kyllä voi sanoa suoraan, vaikka toinen ei puhuisikaan. Jos joku toisen toiminta on ikävää, niin kyllä se on hyvä kertoa. Mutta ei siitä huutamaan kannata alkaa, tai edes syyttelemään. Voi kertoa miltä se itsestä tuntuu ja pyytää toista toimimaan toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole lukenut alkua pidemmälle, mutta itsellä kokemus muutaman vuoden helvetistä, missä mies piti mykkäkoulua ja asiat piti lakaista maton alle jotta herra suvaitsisi puhua. Se mistä sai puhua oli melko rajoittunutta, rahasta ei koskaan, exänsä tempuista ei koskaan (tämän ex-parin lastenhoito jäi mulle kun viikonloppuisin tavattiin). Kun mitäänvei selvitelty, kohta taas törmättiin samaan ongelmaan ja sama laulu jälleen.
Muisti kyllä huomauttaa ettei hän riitoja aloita vaan minä. Kävi metsästämässä ja oletti että mä hoidan hänen lapsensa ja teen safkat. Ei siinä mitään mutta mykkyyden lisäksi oli hälle ok että exrva laitteli viestejä mulle mm.miten olin lihavan lapsen ruokajuomaksi vaihtanut rasvattoman maidon. On kuulema kusilaarin pesuvettä. En tiennyt mikä se on mutta selvisi kun kysyin mieheltä. Häivyin sitten kun mitta täyttyi, äijältä tuli haukkuviestejä ja minä puolestani pidin sen viimeisen mykkäkoulun. Ei hyvältä vaikuta jos sama sonta esissä tämän tästä kun ei haluta selviä ongelmaa. Enää en huoli mykkäkoululaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helvata! Eroa! ASAP
Järki sanoo näin, mutta sydän sanoo toista. Ap
Riippuvuus ja ripustautumissuhde ja sä vain kestät henkistä väkivaltaa.
No just. Oikein keittiöpsykologi taas tietää kaiken yhden nettikommentin perusteella. Ja muutenkin nykyaika on tehnyt sen, että mitenkään ei saa olla riippuvainen suhteessa. Pitää olla täysin itsenäinen, ja tehdä vain omia asioita, ja harrastuksia. Sitten voimaannutaan. Myös rakkaus voi olla syy jäädä. Tuliko mieleen? Jos joku ei puhu, niin ei se aina ole henkistä väkivaltaa. Jotkut vaan on sellaisia. Toisissa ihmisissä on sitten toisenlaisia vikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut alkua pidemmälle, mutta itsellä kokemus muutaman vuoden helvetistä, missä mies piti mykkäkoulua ja asiat piti lakaista maton alle jotta herra suvaitsisi puhua. Se mistä sai puhua oli melko rajoittunutta, rahasta ei koskaan, exänsä tempuista ei koskaan (tämän ex-parin lastenhoito jäi mulle kun viikonloppuisin tavattiin). Kun mitäänvei selvitelty, kohta taas törmättiin samaan ongelmaan ja sama laulu jälleen.
Muisti kyllä huomauttaa ettei hän riitoja aloita vaan minä. Kävi metsästämässä ja oletti että mä hoidan hänen lapsensa ja teen safkat. Ei siinä mitään mutta mykkyyden lisäksi oli hälle ok että exrva laitteli viestejä mulle mm.miten olin lihavan lapsen ruokajuomaksi vaihtanut rasvattoman maidon. On kuulema kusilaarin pesuvettä. En tiennyt mikä se on mutta selvisi kun kysyin mieheltä. Häivyin sitten kun mitta täyttyi, äijältä tuli haukkuviestejä ja minä puolestani pidin sen viimeisen mykkäkoulun. Ei hyvältä vaikuta jos sama sonta esissä tämän tästä kun ei haluta selviä ongelmaa. Enää en huoli mykkäkoululaisia.[/quote
Niin, tuossa vielä nuorin lapsi vaihtoi koulua vuoden sisällä neljästi, aina sen mukaan lensikö exrouva uuden miehen huushollista pellolle. Isä ei reagoinut ennenkuin minä puutuin asiaan ja ilmoitin kouluun miten lasta heitellään. Lapsi tuli isälleen mutta yllätyksekseni isäkään ei kovin paljon paremmin lasta kohdellut. En jaksanut, sossu otti vetovastuun ja minä lähdin.
onko menopaussi? hiljaseks vetää kun ei saa edes suikkaria, vaikka syödä ja höpöttää pystyy
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä, en puhu kenelläkään koska en halua. Ahdistaa kun jotkut idiootit utelwvat ja utelevat silloin räjähdän.
Minusta on turhaa vatvoa jotakin asioita kun ne ei sillä pälätyksellä muuksi muutu. Teot on ne mitkä on tärkeämpiä, keskusteluapua saa terapiasta ei kanssa ihmisistä.
Olen kyllä opetellut hieman puhumaan että jättää minut rauhaan koska jos vain seuraa paikasta toiseen ja yrittää pakottaa puhumaa sulkeudun pahemmin. Tai jos minua ahdistellaan pakottamisella saatan räjähtää kunnolla ja sitten vingutaan kuinka olen ilkeä ja yyhyyhyy.
Selkeintä on kirjoittaa asiat paperille ja siitä sitten käydä läpi YKSIN ja muuttaa käytöstään jos haluaa tai erota.
Jos olet parisuhteessa hyväksyt ihmisen sellaisena kuin hän on tai et ollenkaan, ketään et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi ja reagtioitasi voit muuttaa. Olet myös itse vastuussa tunteistasi, ei kukaan muu.
Hei kommentoija, lue viimeinen kirjoittamasi kappale ajatuksella. 😊
Häh? Hallitsemaan elämääsi ja itseäsi? Siis hallitsemaan itseään?
Tarvitseeko sinun hallita itseäsi? Siis käyttää valtaa itseesi? Minkälainen ristiriita, konflikti tai sotatila sisälläsi oikein on jos sinun tarvitsee käyttää valtaa itseesi?
Eihän sinun tuollaisessa tilassa kannata mennä ollenkaan muiden ihmisten kanssa tekemisiin, ennen kuin olet parantanut itsesi. Jos sinulla on sisäisiä ristiriitoja niin tietysti päädyt ristiriitoihin myös muiden ihmisten kanssa. Aivan turhaan selvittelet sosiaalisia ristiriitoja, selvittelet ja selvittelet. Et voi sosiaalisella selvittelyllä mihinkään päästä, koska kaikki ongelmat tulevat sinun sisältäsi.