Oletko koskaan itkenyt töissä?

itkin kun sain 3,5 kukauden työpaikkakiusaamisen jälkeen potkut, koska kiusaajani savustivat ulos valehtelemalla pomolle "tekemistäni virheistä". Toinen kerta itkin, kun olin opiskellut uuden ammatin (lähihoitaja) ja jouduin hoitamaan saattohoitoon laitettua vanhusta ja omaseit tulivat vielä viimeisen kerran katsomaan. Purskahdin itsekin itkuun ja tajusin, etten sovi alalle senkään vuoksi.

Olen, pomon syyllistävä asenne, epäoikeudenmukaisuus ja kykenemättömyys  arvioida tilannetta oikealta kantilta. Se tilanne kyllä selvitettiin oikein päin myöhemmin, mutta paha mieli siitä jäi, sekä luottamuspula pomoa kohtaan.

Ei kaikista tyypeistä ole esimieheksi, vaikka itse kuvittelevat suuria itsestään.

Olen kerran. Jouduin käymään asiakkaan kanssa erittäin i9kävän puhelun, jossa kerroin, että jos hän ei hoida omaa velvollisuuttaan lapsen asiassa, joudun tekemään viranomaisena ls-ilmoituksen. Asiakas haukkui minut todella pystyyn melko rumin sanoin ja en voinut sille mitään, että puhelun jälkeen tämä purkautui itkuna. Onneksi ei asiakkaan kuullen sentään.

Olen muutamankin kerran. Olen ope, ja olen itkenyt vielä oppilaiden edessä: kerran äitini kuolemaa, kerran läheisen työkaverini kuolemaa. Kerran itkimme porukalla opehuoneessa, kun muuan oppilaamme sairastui todella pahaan syöpään.

Pian valmistuttuani lähihoitajaksi olin töissä mielenterveyskuntoutujien "keskuksessa" siis asuivat siellä. Olin yksin iltavuorossa ja diabeetikko mies suuttui kun en antanut laittaa enempää sokeria kahviinsa (oli jo jtn 4 palasta laittanu) laitoin sokerin pois ja hän suuttui ja otti ranteistani tiukat otteet. Sanoin monta kertaa, että hänen täytyy irrottaa, mutta n. 5 min päästä vasta luovutti. Apua ei ollut saatavilla yksin kun olin. Tämän jälkeen menin vessaan ja romahdin siellä.
Arkipäivää hoitoalalla siis.

Opiskeluaikoina olin eräässä kaupassa töissä. Sinne tuli eräs mummo, joka haluasi ostaa joitain tarjouksessa olleita muovilaatikoita. Laatikot olivat loppu, enkä voinut myydä hänelle samaan hintaan toisia hänen haluamiaan laatikoita, joten hän karjui minulle naama punaisena piiitkien jonojen edessä. Olin hänen mukaansa huora (ironista sinänsä, että en oluut siihen ikään mennessä vielä edes suudellut miestä...:)), saisin haistaa paskat, olin laiska läskiperse (160 cm / 50 kg -joo...) jne. Nyt jo vanhempana naurattaa, mutta silloin tuli vedet silmiin ja heti kassajonon hoidettuani ryntäsin takahuoneeseen itkemään...

Kerran työkaverin itsemurhan vuoksi. Toisen kerran kovasti lasta toivoneen työkaverin keskenmenon vuoksi.

Koiran kuoleman vuoksi ja kun työkaveri sai huonoja uutisia odottamansa vauvansa tilanteesta.

Olen pari kertaa. Syynä todella epäpätevä pomo yhdistettynä ikävään työhön. Enkä ollut suinkaan ainoa, joka kyseisessä paikassa itki.

Olen kerran, hermoromahduksen takia.

Olen muutaman kerran. Puhutteluun joututuminen pomon eteen ja työkaverilta saadut haukut kirvoittivat pahimmat itkut. Olen tunnollinen (ja vaikka itsekin sanon) hyvä työntekijä noin yleensä. Ikää noin 35v.

Olen muutaman kerran.

Kerran mursin nilkkani töissä. Sattui ihan hirveästi. Asiakas näki ja ihmetteli kun itkin mokoman mitättömän jutun takia, mutta en voinut mitään, sattui niin paljon.

Toisella kertaa työkaverini/kaverini kuoli. Mut soitettiin äkkiä tuuraamaan häntä. Itkin töissä, mutta kukaan ei onneksi nähnyt. Oli aika kamala työpäivä.

Kerran open sijaisena tuli niin epätoivoisen hirveä päivä, että aloin itkeä, kun yksi oppilas kaiken muun päälle vielä sanoi erityisen pahasti. Keräsin kyllä itseni aika pian, mutta sana levisi kyllä tehokkaasti. Oppilaat siinä koulussa kyselevät vieläkin, oonko mä se sijainen joka alkoi itkeä kesken tunnin. Jep, minähän se olen.

Olen.Sain kuulla ,että poikani oli joutunut tapaturmaan päiväkodissa ja viety sairaalaalaan.Hätäännyin kovasti,vaikka tiesin ,että mistään kuolemanvakavasta ei ollut kyse.Olen myös pari kertaa surrut potilaan kuolemaa,oli tullut läheiseksi.(en nyt suorastaan itkenyt muiden läsnäollessa,mutta kahvihuoneessa tirautin pari kyyneltä).

Olen. Oli erään mukavan henkilön läksiäiset ja itku tuli väkisin.

Joo. Pomo oli veemäinen ja oli muutenkin koko päivä mennyt päin persettä, niin toi oli sellanen viimeinen niitti joka avas itkuhanat.

Toinen kerta oli, kun oli tapahtunut lähipiirissä vakava onnettomuus.

En ole, enkä voisi kuvitellakaan itkeväni minkään työhön liittyvän asian takia. Se on vaan työtä. Vaikka pomo haukkuisi kuinka pystyyn varmaan lähinnä vain naurattaisi..

Yksityiselämään liittyvät asiat sitten erikseen.

Olen useastikin. Jäädessäni itse äitiyslomalle tai hyvästellessäni työkavereita heidän vaihtaessaan työpaikkaa (en siis joka kerta kun joku on lähtenyt, mutta muutamien läheisten, hyvien työkavereiden vuoksi). Olen itkenyt myös erään erittäin hankalan ja epäoikeudenmukaisen vanhemman tapaamisen jälkeen ja samaisen vanhemman puhelinsoiton jälkeen (olen luokanopettaja). 

Olen monta kertaa, sekä omia asioitani että työhön liittyviä. Olen sairaanhoitaja ja kyllä olen itkenyt sekä potilaiden että omaisten kanssa. Tilanteet ovat aina liittyneet kuolemaan jollain tavalla. Tämä ei todellakaan ole ollut ongelma, kokoan itseni aika nopeasti ja keskustelu, tms tilanne jatkuu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että itkisin joka kerta kun potilas kuolee, tilanneriippuvaista. Saa hoitajakin olla ihminen.

Kun olin eka päivää töissä keskenmenon jälkeen, siis seuraavana päivänä keskenmenosta.

Väsyneenä työpäivän jälkeen, ku työmaakuljetus lähti nenän edestä ja ajomestari vaan sano, että oma moka ku en ehtiny.

Alkuraskauden ultran jälkeen: olin yrittäny vaihtaa ultra-aikaa ja työvuoroa, oli pieni mahdollisuus ehtiä ajoissa. Ultra-ajat oli myöhässä, mä makasin ultrattavana ja hoputin lääkäriä. Tämä arvioi raskauden olevan kolme päivää pidemmällä kuin kuukautisten mukaan ja alkaa tarkistaa jollain kiekolla laskettua aikaa, ei osannu käyttää sitä kiekkoa. Sanoin, että kun kerran raskaus on 3pvä pidemmällä ni laskettu aika on kolme päivää aiemmin. Ei riittäny, vaan kävi laskettamassa ajan kätilöllä. Sen veivaamisen takia myöhästyin vaihdolta muutaman minuutin, aamuvuorolainen myöhästyi kuljetuksesta ja ohitti mun anteeksi pyynnön ja selityksen murahduksella. Sen lisäks yks mummo pomppas pysäkiltä lähdettäessä pystyyn ja huusi jotain. Säikähdin, jarrutin tiukemmin, mummo tuli syöksmällä busdin etuosaan ja haukku mut. Sitä en sit enää kestäny, ku toinen asiakas sanoi, ettei se mummo osoittanu mitään merkkejä pois jäämisestä ennen liikkeelle lähtöä ja totes, että se oli sen mummon oma syy. Asiakkaan osoittama myötätunto siis oli liikaa.

Raskaus tekee herkäksi, erityisesti alkuraskaus. En siis ollu ku just positiivisen testin tehny, ku työkaveri alko isoon ääneen tenttaamaan, millon "tuo" syntyy. Se tuntui siinä tilanteessa kurjalta. Totesin vaan, että ei kuulu sulle. Se alko jankata jotain ja mä sit sanoin, että fiksut ihmiset älyää olla utelematta henkilökohtaisuuksia. En ollu vielä rv8 kertomaan laumalle työkavereita uutista.. Jostain syystä se harmistus purkautui itkuna. Onneks vasta vessassa..

Kerran. Asiakas ahdisteli ja poliisilla kesti niin kauan saapua paikalle