Oletko koskaan itkenyt töissä?

Kyllä. Ensimmäisen kerran itkin kymmenen vuotta sitten, kun minulle tuli todella paskamainen ero. Yritin pitää yksityisasiat yksityisasioina,  mutta muutama päivä eron jälkeen tarkkasilmäinen ja empaattinen työkaveri tuli kysymään, onko minulla kaikki hyvin, kun vaikutan todella vaisulta. Se riitti laukaisemaan itkun. Muutin pois koko paikkakunnalta pian eron jälkeen, mutta tähän työkaveriin, samoin kuin muihin minua tilanteessa auttaneita, olen tavannut myöhemminkin. 

Sitten menikin melkein kymmenen vuotta, jona aikana olin mm. vastaanottamassa uutisia yksikön lakkauttamisesta tuotannollis-taloudellisista syistä ilman, että töissä olisi mikään itkettänyt. Muutama vuosi sitten kuitenkin työkaveriksi sattui mies, joka meni melko rajuihin henkilökohtaisuuksiin nykyistä miestäni kohtaan täysin töihin liittyvässä,  meidän välisessämme konfliktitilanteessa. Tämä kyseinen kaveri oli sen verran sosiaalisesti lahjakas, että sai tietoonsa henkilökohtaisia asioita työkavereista ennenkuin hänen todellinen luonteensa paljastui. Hän  itketti vuorollaan kaikkia toimiston naisia  ja paria miestäkin vastaavilla epäasiallisuuksilla. Hän sai asiasta kaksi kirjallista varoitusta, mutta lähti itse muualle, ennenkuin sai potkut. 

Olen itkenyt kolmesti. Ensimmäisen kerran itkin kun tein erään aika ison ja kalliin virheen. Pillahdin itkuun esimiehen kertoessa tästä virheestä. Hän teki sen hyvin asiallisesti ja hienovaraisesti mutta olin nuori ja juuri valmistunut. Miespomo koitti kovasti lohdutella että tekevälle sattuu ja tästä jatketaan virheestä viisastuneena ja että niin kauan kuin vahingot on paikattavissa rahalla niin niistä selvitään oikein hyvin.

Toisen kerran itkin samaisessa työpaikassa kun olin eronnut ex-miehestäni. Eron jälkeisenä aamuna töihin mennessä en pystynyt pidättelemään itkua. Kaikki työkaverit lohduttivat, tarjosivat apua, kaatoivat kahvia ja hakivat minulle suklaata. Parin tunnin jälkeen esimieheni vei minut kotiin ja käski levätä niin kauan kuin tarvitsee.

Kolmannen kerran itkin kun eräs asiakasyrityksen edustaja sätti minua työntekijöiden edessä. Olin siis tämän sättijän kanssa esimiehenä ja hän haukkui minua alaisten kuullen. Lopuksi hän sylki naamalleni. Tilanteen ollessa päällä pysyin tyynenä ja rauhallisena mutta kertoessani tilanteesta omalle esimiehelleni purskahdin jälleen itkuun. Hän sitten lohdutteli jälleen minua ja vei asiaa eteenpäin.

Olen kyllä melkoinen itkupilli. Meillä on onneksi töissä mahtava porukka ja esimiesten tuki. :)

Eräässä työpaikassani esimieheni haukkui ja moitti minua suurin piirtein kaikesta mitä tein, vaikka virheet olivat hänen itsensä aiheuttamia puutteellisella tehtävänannolla. Sama mies haukkui minut pystyyn monet kerrat mennen välillä henkilökohtaisuuksiin, veisasi viis hyvinvoinnistani ja pakotti ilmaisiin ylitöihin kiristämällä. Silloin menin useammankin kerran vessaan itkemään, olin niin järkyttynyt saamastani kohtelusta että tunteet nousivat pintaan. Olin silloin vielä nuori ja kokematon. 

Käsittämätöntä miten pomot voivatkaan alaisiaan kohdella!

Olisi tehnyt mieli ja jouduin puremaan hammasta, mutta en itkenyt. Vasta työpäivän jälkeen.

Olin huoltoasemalla töissä missä oli aina todella todella todella kiire ja liian vähän työntekijöitä

Yritin iloisesti ja hymyillen palvella kaikkia asiakkaita samalla pahoitellen odottamista, kun yksi asiakas rupesi avoimesti haukkumaan ja vittuilemaan millainen laiska luuska olen. Rakas narsistinen esimieheni sattui paikalle ja lupasi asiakkaalle pitää minulle puhuttelun ja vei syrjään saman tien. Totesin reippaasti, että ihmisiä on aivan liikaa työntekijöiden määrään nähden, emmekä voi ylläpitää hyvää palvelutasoa tällä määrällä. Esimies alkoi huutamaan naama punaisena asennevammasta ja hitaudesta eikä antanut suunvuoroa.

Silloin olisin halunnut vain kiljua itkusta. En itkenyt vaan menin takaisin töihin ja olin loppupäivän kuin zombin ja ameeban risteytys. En työskentele kyseissä paikassa enään. Tekisi mieli ilmiantaa kyseinen pulju ja sen ahne pomo & kusipäinen esimies. Rikkoivat usein mm. Työsuojelulakeja, harrastivat työpaikkakiusaamista ja asiakkaiden tietosuojan rikkomista.

Kolme kertaa. Olen opettaja ja eräs oppilaani sairastui vakavaan syöpään. Itkin päivänä jolloin tuli tieto ettei hän selviä, sinä päivänä kun hän nukkui pois, sekä koulun muistotilaisuudessa. En ollut ainoa... Kyseinen oppilas oli lapseni kaveri ja tunsin hänen vanhempansakin. 

Olen itkenyt kaupassa töissä ollessani avoimesti työkavereiden nähden koska olin työpaikkakiusattu ja siitä johtuen lievästi masentunut. Vain yksi työkaveri puuttui kiusaamiseen ja sanoi kiusaajalle suorat sanat. Edes pomo ei useista pyynnöistä huolimatta puuttunut asiaan. Jouduin itse kyseisestä paikasta lähtemään ja kiusaaja sai jäädä..

Olen itkenyt useasti, niin monta kertaa, etten edes tiedä. Itku liittyy myötätuntoon jotakin ihmistä kohtaan. Yleensä itken surevan omaisen kanssa, mutta olen itkenyt myös ilosta. Itku ei kuitenkaan ole vuolasta räminää vaan ihan hillittyä silmien kostumista :) Ammatiltani olen ensihoitaja.

Up

Koiran kuolemaa taisin itkeä pari päivää, yksin työhuoneessa sopivissa väleissä. Tällä viikolla oli itku kurkussa ihan siitä syystä että työ ahdistaa ja v*tuttaa niin paljon. Vähän hämmennyin ja huolestuin siitä. Tarttis varmaan tehdä jotain asialle.

Olen itkenyt, kun työskentelen ravintolassa ja siellä käy päivittäin paljon lapsiperheitä. Yhtäkkiä mulla tuli mieleen, etten enää koskaan pääse yhdessä perheeni kanssa syömään, koska he erosivat. En voinut ajatella koko päivänä kuin, että muut ovat etuoikeutettuja kun saavat elää yhdessä perheenä toisin kuin minä. Kukaan tuskin näki itkemistäni, sillä lähdin vessaan.
Vanhempien erosta on jo kaksi vuotta, mutta jätin asian täysin käsittelemättä silloin kun he erosivat.

Monestikin. Yleensä on liittynyt yksityiselämään.
Edellisen työkaverin kanssa itkettiin yhdessäkin kun molemmat avautui elämässään tapahtuneista asioista.

Viimeksi taisin itkeä täällä töissä kun radiosta tuli I'm still loving you. Usein itken kun moppailen luokkia illalla yksikseni. Tää on työ on aika hirveetä ja saattaahan tässä olla masennustakin ainakin oloista päätellen.

Kerran aloin itkemään käytävää mopatessani kun musiikkiluokasta kuului Kelly Clarksonin Because of you.

t.itkupilli

Itkin kun palsin sairauslomalta töihin. Läheiseni oli kuollut. Osanotot ja halit töissä pääsrivät tunteet valloilleen

Olen. Jouduin perusteettomasti syytetyksi ja tarkkailluksi vakavasta asiasta, johon en ollut lainkaan osallinen.

Olen nuorempana, kun työskentelin huoltoasemalla. Asiakas sanoi pullukaksi. En siinä tilanteessa kuin hämmentynyt, mutta jälkeenpäin varastossa tirautin kyyneleen. Itse koen itseni normaalikokoiseksi?

Kyllä. Olin työharjoittelussa ollut joitakin päiviä. Yksinäinen, meluisa seisomatyö. Painoin kahta nappia tahdissa 8h. Edellisenä päivänä toinen pomo oli lupaillut, että keksitään sulle huomenna jotain toimistohommaa. Heillä olisi ollut tekemistä kyllä ja paljon, en nyt ala erittelemään tässä. Aamulla toinen pomo ilmoittikin, että jos menet tuonne koneelle täksikin päivää. Silloin pääsi kyllä pukkarissa ahdistusitku.

Loppujen lopuksi olin koneella miltei koko 3,5viikkoa, enkä oppinut yhtään mitään koko työharjoittelusta. Koitin ehdotella kaikkea, mitä voin tehdä, joka olisi ollut sekä minulle mielekästä että heille erittäin hyödyllistä, mutta toinen pomo ei halunnut mitään muutoksia mihinkään, edes sen vertaa, että valtavat roskaläjät olisi viety ulos. Oli tarkoitus olla 3kk, mutta etsin paniikissa toisen paikan ja lopetin tuolla kesken ekan kuukauden.

Olen itkenyt, kun kuulin mieheltä puhelimessa, että lapseni on joutunut sairaalaan ja kerran, kun rupesi todella raivostuttamaan työkaverien valittaminen yhdestä jutusta, jota olin suunnittelemassa.

Olen. Paras kaverini kuoli 36-vuotiaana aivan yllättäen lukiessaan nuorimmaiselle lapselleen iltasatua. Kolme lasta, 7v, 6v ja 3v. Lyyhistyi nojatuoliin, eikä saatu enää pelastettua. Joku massiivinen repeämä aortassa. 3v luuli, että äiti nukahti ja meni vasta hetken päästä kertomaan isälle. Ambulanssi tuli parissa minuutissa.

Kuolinsyytä ei tiedetty pitkään, mutta kaverin äiti soitti seuraavana aamuna töihin. Sanoi vain, että kuoli sydänkohtaukseen. Loppupäivästä ei tullut mitään, monet työkaverini itkivät mukana. Samaistuivat tilanteeseen, kun oli samanikäinen ja monella oli lapsia.

Edelliselä työpaikallani (onneksi vain pidempi sijaisuus) oli tosi huono työilmapiiri. Purskahdin itkuun pariin otteeseen yksin vessassa, ihan vaan väsymyksestä ja pahasta olosta siinä tilanteessa. Sitten jouduinkin pian jäämään sairauslomalle masennuksen takia. Pelkkä ajatuskibn kyseisestä paikasta puistattaa, vaikka työ itsessään oli ihanaa.

Pari kertaa, ensimmäinen kerta oli kun heräsin aamulla viestiin että koira on kuollut ja seuraavan kerran kun sisko laittoi viestiä, että mummu oli kuollut. Molemmilla kerroilla pidin muutaman ylimääräisen tauon ja tehoitkin vessassa, jonka jälkeen palasin jatkamaan töitä niin hyvin kun pystyin.

Olen itkenyt joka työpaikassani. Välillä asiakas haukkunut tms, välillä ollut jotain henkilökohtaista. Nuorena sain kaupan kassalla asiakkaalta huudot (ei liittynyt omaan virheeseeni, oli kaupan tapa tehdä asiat, asiakas paheksui), hirveä jono ja aloin itkeä siinä kassalla. Aivan kamala tilanne, vedin vielä ostoksia siinä kyyneleet valuen.