Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä se ettei koskaan saa ”oikeita vanhempia”?
30.12.2020 |
Edelleen yli 40v iässä lapsellisesti toivon että vanhemmat, narsistiset, kylmät ja pahansuovat, lapsiaan hakanneet hirviöt muuttuisi mukaviksi.
JÄRKI ymmärtää että niin ei tule ikinä käymään mutta miten tunteen saa tottelemaan? Yhä on kaipaus ja lapsellinen turha toive että jospa ne vielä joskus muuttuisi ja edes vähän rakastaisi.
Olen siis ns syntipukki-roolissa, veli kultalapsi.
Ja en ole nyt siis ns äitihullu vaan mun lapsuus on ollut todellista kaltoinkohtelua täynnä.
Kommentit (61)
Opettele olemaan itsellesi se hoivaava vanhempi. Googlaa reparenting, jos englanti sujuu. Saattaa kuulostaa huuhaalta, mutta kyseinen menetelmä on auttanut monia. Siinä ihminen tosiaan antaa itselleen sen lohdun ja hoivan ikään kuin vanhemman roolissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettele olemaan itsellesi se hoivaava vanhempi. Googlaa reparenting, jos englanti sujuu. Saattaa kuulostaa huuhaalta, mutta kyseinen menetelmä on auttanut monia. Siinä ihminen tosiaan antaa itselleen sen lohdun ja hoivan ikään kuin vanhemman roolissa.
Tässä vielä linkki yhteen kirjaan (englanniksi): https://www.amazon.com/Parent-Yourself-Again-Always-Self-Compassion-ebo…
Suomeksikin varmaan löytyy materiaalia, kunhan jaksaa etsiä.
Vierailija kirjoitti:
Lisäys vielä että terapiaa en saa, olen liian reips ja työkykyinen, itse maksaen ei ole varaa (100e tunti on työssäkäyvällekin liikaa tahdilla 1-2krt vko/1-2v)
Minä tekisin tuossa tilanteessa niin, että kävisin yksityisesti niin usein, kun on varaa. Ei ihanteellinen tilanne, mutta ehkä kuitenkin parempi kuin ei mitään, että edes välillä pääsisit käsittelemään asiaa?
Itse kävin aikoinaan yksityisen terapian, 70e/krt, tapaamiset kestivät yleensä 1,5-2h. Kävin kolmisen vuotta, useimmiten kahden viikon välein, välillä viikoittain. Muutaman kerran tuli kuukauden tai reilun tauko, kun olin työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä oikein mitään konstia ole. Suru seuraa läpi elämän. Se on sama sellaisilla lapsilla jotka vanhemmat hylkäsivät pienenä esim orpokotiin. Samalla lailla narsistin lapsi on hylätty jo vauvana emotionaalisesti.
Tietty suru ja kaiho seuraa läpi elämän ja ei sitä väkisin pidä tukahduttaa. Eniten auttaa ajatusmalli että maailmassa on paskoja vanhempia paljon, ja nyt vain kävi niin että minä sain sellaiset. Monelle muullekin kävi samoin. Jotkut sai sitten hyvät vanhemmat, tuuripeliä tämä elämä on.
Sitten vaan pelataan vähän huonommilla korteilla, taitavasti pelaten voi paikata huonoja lähtökohtia.
Alanuoli narsistista. On 1000 muutakin syytä. Narsismi harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Ole kumminkin tarkka kenelle avaudut - jos avaudut jollekin ystävälle yms.
Itse menin tyhmyyksissäni avautumaan hiukan lapsuudestani ja äidistäni. Sen jälkeen tuttava on ollut närkästynyt minulle kun puhuin pahaa äidistä...äitimyytti elää.
Joo en todellakaan kerro kellekään enää. Kerran perhekerhon äitiporukassa kysyttäessä asiasta kerroin, ja samantien mut suljettiin porukasta ulos. Ihmiset ei kestä kuulla julmuuksista. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä oikein mitään konstia ole. Suru seuraa läpi elämän. Se on sama sellaisilla lapsilla jotka vanhemmat hylkäsivät pienenä esim orpokotiin. Samalla lailla narsistin lapsi on hylätty jo vauvana emotionaalisesti.
Tietty suru ja kaiho seuraa läpi elämän ja ei sitä väkisin pidä tukahduttaa. Eniten auttaa ajatusmalli että maailmassa on paskoja vanhempia paljon, ja nyt vain kävi niin että minä sain sellaiset. Monelle muullekin kävi samoin. Jotkut sai sitten hyvät vanhemmat, tuuripeliä tämä elämä on.
Sitten vaan pelataan vähän huonommilla korteilla, taitavasti pelaten voi paikata huonoja lähtökohtia.Alanuoli narsistista. On 1000 muutakin syytä. Narsismi harvoin.
No jos on jotain muuta on pahempi kuin narsu. On potkinut, hakannut, kuristanut, pitänyt nälässä, pakottanut matelemaan lattialla, lukinnut pimeään varastoon... jos tää susta normaalia niin sitten varmaan ei ole narsismi kyseessä. ap
Vierailija kirjoitti:
Mun kylmä ja ilkeä äiti muuttui paljon pehmeämmäksi vanhemmiten, nyt on oikein itse herttaisuus kun minä olen aikuinen ja olen saanut oman perheen. Ja tiedätkö, mua sellainen vaan ällöttää. Äiti aiheutti niin paljon vaurioita minulle lapsuudessani, ettei sitä pyyhitä pois käyttäytymällä hyvin nyt kun en enää häntä tarvitse. Asia pitää vaan hyväksyä ja jatkaa elämää vaikka on hieman rikki.
Ei sitä voi pyyhkiä pois. Mutta itse paranet, kun ymmärrät myös mistä äitisi on tullut ja ehkä opit arvostamaan, että hän on oppinut ja kehittynyt. Meille kaikille käy niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä oikein mitään konstia ole. Suru seuraa läpi elämän. Se on sama sellaisilla lapsilla jotka vanhemmat hylkäsivät pienenä esim orpokotiin. Samalla lailla narsistin lapsi on hylätty jo vauvana emotionaalisesti.
Tietty suru ja kaiho seuraa läpi elämän ja ei sitä väkisin pidä tukahduttaa. Eniten auttaa ajatusmalli että maailmassa on paskoja vanhempia paljon, ja nyt vain kävi niin että minä sain sellaiset. Monelle muullekin kävi samoin. Jotkut sai sitten hyvät vanhemmat, tuuripeliä tämä elämä on.
Sitten vaan pelataan vähän huonommilla korteilla, taitavasti pelaten voi paikata huonoja lähtökohtia.Alanuoli narsistista. On 1000 muutakin syytä. Narsismi harvoin.
No jos on jotain muuta on pahempi kuin narsu. On potkinut, hakannut, kuristanut, pitänyt nälässä, pakottanut matelemaan lattialla, lukinnut pimeään varastoon... jos tää susta normaalia niin sitten varmaan ei ole narsismi kyseessä. ap
Ei tietenkään ole normaalia. Kuulostaa paljon pahemmalta kuin narsismi. On niin paljon muita häiriöitä, jotka ovat paljon pahempia. Esim sinun esinerkkisi on jotain paljon pahempaa kuin narsismi.
Jos yhtään lohduttaa niin meitä on muitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos yhtään lohduttaa niin meitä on muitakin.
Tämä kyllä lohduttaa. Ei missään nimessä siksi, että toivoisi jollekulle samaa. Vaan siksi että joku toinen aidosti ymmärtää mistä puhun. Useimmat ei ymmärrä. Eivät ollenkaan tajua edes millaista voi olla olemassakaan, kun oma lapsuus on ollut pumpulipallon sisällä turvassa.
Mua suorastaan sattuu sydämeen ajatella että tänäänkin on yhä lapsia jotka kärsivät samalla lailla. Narsismi/paykopatia ei ole häviämään päin vaan lisääntymään päin. Luonnevikaisen ei pitäisi ikinä tehdä lapsia. :(. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne. Ajatuksesi ovat erittäin ymmärrettäviä, mutta jollain tavalla sinun pitäisi pystyä hyväksymään menneisyys ja lapsuutesi ja se, että sinä et ole sitä itse voinut valita, asiat meni niin kuin meni. Harkitsisin ammattiauttajan kanssa juttelua edes muutaman kerran. Sanoit, että 100 euroa/tunti 1-2 krt viikossa parin vuoden ajan on taloudellisesti liikaa. Mutta olisiko varaa käydä edes muutaman kerran juttelemassa? Se olisi panostus omaan hyvin vointiisi ja kannattaisi varmasti. On kurjaa, että julkisin varoin apua saa vasta, kun on työkyvytön, ei ennalta ehkäisevästi.
Kyllä Kelan terapia on nimenomaan tarkoitettu niille joilla on työkyvyn menettämisen vaara. Eli jos ap käy psykiatrilla ja saa vaikka masennus diagnoosin niin sitten voi hakea Kelan terapiaa. Työssäkäyvä kaverini sai sitä, mikä hieman vitutti minua kun tää kaveri sanoi ettei oikeastaan tarvitse sitä edes
Näin se on mutta mulla ei ole tuota masennusdiagnoosia, siksi en saa kelan tukemaa terapiaa. Olen liian ”reipas”. Ihmettelen itsekin miten monet saa paljon minun ongelmia ”pienemmillä” huolilla terapiaa, mutta heillä sit ilmeisesti on dg. Ap
Mene yksityiselle psykiatrille, kyllä hän löytää diagnoosin.
No ei sitä nyt kai väkisin pidä keksiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäys vielä että terapiaa en saa, olen liian reips ja työkykyinen, itse maksaen ei ole varaa (100e tunti on työssäkäyvällekin liikaa tahdilla 1-2krt vko/1-2v)
Minä tekisin tuossa tilanteessa niin, että kävisin yksityisesti niin usein, kun on varaa. Ei ihanteellinen tilanne, mutta ehkä kuitenkin parempi kuin ei mitään, että edes välillä pääsisit käsittelemään asiaa?
Itse kävin aikoinaan yksityisen terapian, 70e/krt, tapaamiset kestivät yleensä 1,5-2h. Kävin kolmisen vuotta, useimmiten kahden viikon välein, välillä viikoittain. Muutaman kerran tuli kuukauden tai reilun tauko, kun olin työttömänä.
Nykyään halvin hinta on 85e/45min. On kyllä kova paukku jos 85e kerta itse maksaen. 2krt vko tahdissa 2v ajan hinta 17 680e. Ei mullakaan olisi tuota rahaa.
"Ei voi koskaan ollaan liian huolellinen valitessaan vanhempiaan."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos yhtään lohduttaa niin meitä on muitakin.
Tämä kyllä lohduttaa. Ei missään nimessä siksi, että toivoisi jollekulle samaa. Vaan siksi että joku toinen aidosti ymmärtää mistä puhun. Useimmat ei ymmärrä. Eivät ollenkaan tajua edes millaista voi olla olemassakaan, kun oma lapsuus on ollut pumpulipallon sisällä turvassa.
Mua suorastaan sattuu sydämeen ajatella että tänäänkin on yhä lapsia jotka kärsivät samalla lailla. Narsismi/paykopatia ei ole häviämään päin vaan lisääntymään päin. Luonnevikaisen ei pitäisi ikinä tehdä lapsia. :(. Ap
Narsismi/psykopatia on väärä rinnastus ja väärä diagnoosi.
Vierailija kirjoitti:
On hyvin lapsellista, tuossa iässä pitäisi keskittyä omaan perheeseen, eikä märehtiä tyhmyyksiä. Mennyt on mennyttä.
Väärin. Mennyt määrittää hyvinkin paljon nykyhetkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne. Ajatuksesi ovat erittäin ymmärrettäviä, mutta jollain tavalla sinun pitäisi pystyä hyväksymään menneisyys ja lapsuutesi ja se, että sinä et ole sitä itse voinut valita, asiat meni niin kuin meni. Harkitsisin ammattiauttajan kanssa juttelua edes muutaman kerran. Sanoit, että 100 euroa/tunti 1-2 krt viikossa parin vuoden ajan on taloudellisesti liikaa. Mutta olisiko varaa käydä edes muutaman kerran juttelemassa? Se olisi panostus omaan hyvin vointiisi ja kannattaisi varmasti. On kurjaa, että julkisin varoin apua saa vasta, kun on työkyvytön, ei ennalta ehkäisevästi.
Kyllä Kelan terapia on nimenomaan tarkoitettu niille joilla on työkyvyn menettämisen vaara. Eli jos ap käy psykiatrilla ja saa vaikka masennus diagnoosin niin sitten voi hakea Kelan terapiaa. Työssäkäyvä kaverini sai sitä, mikä hieman vitutti minua kun tää kaveri sanoi ettei oikeastaan tarvitse sitä edes
Näin se on mutta mulla ei ole tuota masennusdiagnoosia, siksi en saa kelan tukemaa terapiaa. Olen liian ”reipas”. Ihmettelen itsekin miten monet saa paljon minun ongelmia ”pienemmillä” huolilla terapiaa, mutta heillä sit ilmeisesti on dg. Ap
Mene yksityiselle psykiatrille, kyllä hän löytää diagnoosin.
No ei sitä nyt kai väkisin pidä keksiä!
Diagnoosin pitää olla Kelan hyväksymää tyyppiä. On paljon psykologisia ongelmia, joihin terapia auttaisi, mutta joille ei ole kelvollista diagnoosikoodia. Luova psykiatri osaa sovitella oireet johonkin kelvolliseen diagnoosiin. Terapeuttia ei sido alkuperäinen diagnoosi, hän voi auttaa varsinaisessa ongelmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne. Ajatuksesi ovat erittäin ymmärrettäviä, mutta jollain tavalla sinun pitäisi pystyä hyväksymään menneisyys ja lapsuutesi ja se, että sinä et ole sitä itse voinut valita, asiat meni niin kuin meni. Harkitsisin ammattiauttajan kanssa juttelua edes muutaman kerran. Sanoit, että 100 euroa/tunti 1-2 krt viikossa parin vuoden ajan on taloudellisesti liikaa. Mutta olisiko varaa käydä edes muutaman kerran juttelemassa? Se olisi panostus omaan hyvin vointiisi ja kannattaisi varmasti. On kurjaa, että julkisin varoin apua saa vasta, kun on työkyvytön, ei ennalta ehkäisevästi.
Kyllä Kelan terapia on nimenomaan tarkoitettu niille joilla on työkyvyn menettämisen vaara. Eli jos ap käy psykiatrilla ja saa vaikka masennus diagnoosin niin sitten voi hakea Kelan terapiaa. Työssäkäyvä kaverini sai sitä, mikä hieman vitutti minua kun tää kaveri sanoi ettei oikeastaan tarvitse sitä edes
Näin se on mutta mulla ei ole tuota masennusdiagnoosia, siksi en saa kelan tukemaa terapiaa. Olen liian ”reipas”. Ihmettelen itsekin miten monet saa paljon minun ongelmia ”pienemmillä” huolilla terapiaa, mutta heillä sit ilmeisesti on dg. Ap
Mene yksityiselle psykiatrille, kyllä hän löytää diagnoosin.
No ei sitä nyt kai väkisin pidä keksiä!
Jos haluaa kelaterapiaa, se kyllä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kylmä ja ilkeä äiti muuttui paljon pehmeämmäksi vanhemmiten, nyt on oikein itse herttaisuus kun minä olen aikuinen ja olen saanut oman perheen. Ja tiedätkö, mua sellainen vaan ällöttää. Äiti aiheutti niin paljon vaurioita minulle lapsuudessani, ettei sitä pyyhitä pois käyttäytymällä hyvin nyt kun en enää häntä tarvitse. Asia pitää vaan hyväksyä ja jatkaa elämää vaikka on hieman rikki.
Ei sitä voi pyyhkiä pois. Mutta itse paranet, kun ymmärrät myös mistä äitisi on tullut ja ehkä opit arvostamaan, että hän on oppinut ja kehittynyt. Meille kaikille käy niin.
Pitäisi kai olla ylpeä siitä, että on saanut olla yhtenä askelmana hänen polullaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäys vielä että terapiaa en saa, olen liian reips ja työkykyinen, itse maksaen ei ole varaa (100e tunti on työssäkäyvällekin liikaa tahdilla 1-2krt vko/1-2v)
Minä tekisin tuossa tilanteessa niin, että kävisin yksityisesti niin usein, kun on varaa. Ei ihanteellinen tilanne, mutta ehkä kuitenkin parempi kuin ei mitään, että edes välillä pääsisit käsittelemään asiaa?
Itse kävin aikoinaan yksityisen terapian, 70e/krt, tapaamiset kestivät yleensä 1,5-2h. Kävin kolmisen vuotta, useimmiten kahden viikon välein, välillä viikoittain. Muutaman kerran tuli kuukauden tai reilun tauko, kun olin työttömänä.
Nykyään halvin hinta on 85e/45min. On kyllä kova paukku jos 85e kerta itse maksaen. 2krt vko tahdissa 2v ajan hinta 17 680e. Ei mullakaan olisi tuota rahaa.
Jos miettis vaan kuukausitasoa eli se 350. Tai etsii esim terapeuttiopiskelijan.
Mene yksityiselle psykiatrille, kyllä hän löytää diagnoosin.