2.5v. kiljuu jatkuvasti
Kiljuu kun on iloinen, kiljuu kun on vihainen, kiljuu kun on surullinen, kiljuu kun haluaa huomioita. On kiljunut ihan vauvasta asti mutta nyt melkein koko ajan, ja illat on kamalia. Vanhemmilla pinna jatkuvasti kireällä ja 4v. vaan itkee kun korviin sattuu siskon kiljuminen.
Kieltäminen, komentaminen, jäähy, hyvästä käytöksestä palkitseminen, holding ote, lelujen pois ottaminen, lahjominen kun kiljuminen loppuu ja kiljumisen täysin huomiotta jättäminen eivät ole auttaneet. Eilen huomasin napsahtaneeni täysin kun pidin kättä hänen suunsa päällä kun kiljui suoraa huutoa sängyssä noin 45 min. kun ei halunnut mennä nukkumaan ja hei, kello oli jo 23:00 ja töihin pitää mennä aamulla. Ja tietysti viis omasta tai parisuhdeajasta. Tyttö kiljui tästä sitäkin enemmän ja sitten pidin häntä noin minuutin holding otteessa kun rupesi myös riehumaan, potkimaan, repimään muiden hiuskia. Yleensä menee ajoissa nukkumaan, nyt on ruvennut valvomaan ja kiljumaan iltaisin. Tietysti tuo kesän valo myös vaikuttaa tuohon mutta kun ei vaan valvo mutta myös kiljuu ja riehuu.
Lapsessa eikä meidän tilanteessa ole mitään vikaa, on terve, saa tarpeeksi kaikkea päiväsaikaan, tarpeeksi liikuntaa, huomiota, leikkiä. On isänsä kanssa kotona päivisin ja sitten vielä iltapäivällä mennään koko perhe puistoon kun tulen kotiin.
Tämä kiljuminen ei voi jatkua. Aloittaa päiväkodin nyt syksyllä eikä sekään ole hyvä jos siellä kiljuu. Apua!
Kommentit (25)
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 07:58"][quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 07:50"]
Siis lelujen poisottokaan ei auta? Oletko oikeasti ottanut lelut pois vai vaan uhkaillut? Minä olen pari kertaa toteuttanut sen, että lelut menevät jäähylle, jos ei tehdä niin kuin käsketään. Eilen illalla 2v tyttö taas piti iltashowta. Pyysin ja käskin rauhoittumaan ilman vaikutusta. Sitten ilmoitin, että jos ei se pää nyt mene tyynyyn niin nuket menevät huomiseksi jäähylle. Sängystä kuului kiltillä äänellä vastaus: "Nukun jo." Eli ihmettelen kyllä, jos ei silläkään ole mitään vaikutusta... Sitten tulee jo mieleen jonkinlaiset ongelmat itsesäätelyssä, eli kannattaisiko soittaa vaikka neuvolaan ja kysyä mistä voi saada tutkimuksia ja apua.
[/quote]
Olen todella toteuttanut nuo kaikki ylläolevat konstit mutta tyttö ei reagoi niihin, vaan kikattaa päälle.
ap
[/quote]
Kikattaako edelleen seuraavana päivänä, kun ei ole yhtään lelua, millä leikkiä? Kiljumisella ei saa saavuttaa mitään, ei myöskään huomiota. Oletko ihan varmasti johdonmukainen? Miehesi myös?
En usko johdonmukaisesti toimimiseen kohdallanne. Itse nauroin väkivaltaisille vanhemmilleni vaikka tukistivat. Äitini varmaan voisi kuvailla laillasi mutta todellisuudessa hän ei pitänyt kuria ja isä piti järjestystä. Holding väärin tehtynä on myös lapseen kohdistuvaa väkivaltaa, se on lastensuojelussa otettu huomioon. Jos minulla olisi tuollainen tilanne niin soittaisin neuvolaan ja pyytäisin aikaa perheneuvolaan. Näen vahvasti erittäin hyvänä että lapsi on menossa tarhaan koska siellä on paljon erilaisia tapoja joista osaavat löytää lapsellesi sopivat tyylit toimia tai näkevät jos lapsesi on erityislapsi ja hän pääsisi arvioon. On valitettavaa jos väsytät itsesi etkä pyydä apua.
Puhu vain kuiskaamalla. Älä provosoidu. ARvelen että tyttäresi ei oikeesti saa sinulta tarpeeksi kakdenkeskistä aikaa. Ja ihan mielenkiinnosta mitä syö iltapalaksi. Murot, varsinkin maissi, valmiskaakaojauheet etc, kaikki hedelmät, saa osan lapsia ihan riehukeiksi. Kaksi vuotias oppii vain matkimalla, sanalliset ohjeet on vaikea käsittää/ ymmärtää. Jos on hoidossa, onko suuressa ryhmässä? Miksi isä ei voi olla lapsien kanssa illalla, ja laittaa nukkumaan? Millainen on isänsä kanssa kaksistaan? Onko sinulla ap jotain ahdistavaa elämäntilanteessasi, jonka lapsi vaistoaa?
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 07:50"]
Siis lelujen poisottokaan ei auta? Oletko oikeasti ottanut lelut pois vai vaan uhkaillut? Minä olen pari kertaa toteuttanut sen, että lelut menevät jäähylle, jos ei tehdä niin kuin käsketään. Eilen illalla 2v tyttö taas piti iltashowta. Pyysin ja käskin rauhoittumaan ilman vaikutusta. Sitten ilmoitin, että jos ei se pää nyt mene tyynyyn niin nuket menevät huomiseksi jäähylle. Sängystä kuului kiltillä äänellä vastaus: "Nukun jo." Eli ihmettelen kyllä, jos ei silläkään ole mitään vaikutusta... Sitten tulee jo mieleen jonkinlaiset ongelmat itsesäätelyssä, eli kannattaisiko soittaa vaikka neuvolaan ja kysyä mistä voi saada tutkimuksia ja apua.
[/quote]
Ihmettelet. No, ihmettele vaan. Kaikki lapset eivät ole samanlaisia. Se, mikä tehoaa omaasi, ei ehkä tehoakaan toiseen lapseen.