Lue keskustelun säännöt.
Yksinäinen vanhus isossa omakotitalossa
29.12.2020 |
Juu, anoppi. Jäi leskeksi muutama vuosi sitten. Mieheni on ainoa lapsi ja oletuksena on, että hän huolehtii anopin omakotitalossa ja isosta pihassa kaikesta siitä, mistä appiukko huolehti eläessään. Talo on ollut aivan liian iso ja työläs kahdellekin iäkkäälle ihmiselle, mutta yksinäiselle naisihmiselle se on täysin älytön.
Miten houkutella anoppi muuttamaan helppohoitoisempaan asuntoon? Syyttäkää vain anoppivihasta, mutta mieskin kokee olevansa jumissa tilanteessa, jossa oman työn, oman kodin ja perinnöksi jääneen mökin lisäksi on huolehdittava myös äitinsä talosta - ja toki muistakin asioista.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme omakotitalossa on niin työlästä, ettei siinä vanhus voisi asua.
Asun rintamamiestalossa, eikä tässä asuminen kyllä miltään työltä tunnu.
Nyt talven aikana ei ole tarvinnut tehdä kertaakaan lumitöitä ja aiempina vuosinakin on riittänyt pieni polku portille.
Kesällä ei ole kuin ruohikon leikkaus muutaman kerran kesässä.
Ruoan saa kaupasta kotiinkuljetuksena, sähkö lämmittää, vesi tulee ja menee kuten kerrostaloasunnossakin.
Jätteet haetaan kaksi kertaa kuukaudessa ja joutuu ne viemää kerrostalossakin jätekatokseen.
AIomme asua tässä vaimoni kanssa elämämme loppuun saakka ja annamme talon "kuolla" meidän mukana.
Sanokaa yksikin syy miksi vanhukset eivät voisi asua omakotitalossa elämänsä loppuun saakka:
Kerroppa jos luulet vaimosi kauankin pärjääväs jos sinä lähde ensin? Mummonikin asui aikansa, onnistui vain koska lapsensa kävivät tekemässä kaikki tarvittavat rempat, lumenluonnit jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs kun vanha mummeli asuu vanhaa rintamamiestaloa muuttotappiokunnassa.
Myyntihalua olisi vaan ei ostajaa. Pieni eläke ei riitä kerrostalo osakkeen ostoon taajamasta. Eikä vuokraankaan koska mitään tukea ei saa, onhan se tölli omaisuutta.
Onneksi pärjään vielä omillani, mutta kauhulla odotan tulevaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhus on siinä kunnossa, että yksikin porrasaskelma on vaikea ja käyttää rollaattoria, suurin osa omakotitaloista on hankalia. Yksitasoisessakin ratkaisussa on yleensä joku porras tai vastaava.
Usein miten omakotitaloasumiseen liittyy pihaa, leikattavaa nurmikkoa, leikattavia pensaita, istutuksia, lumen luontia, haravointia, takkapuiden hankkimista... Huterasti liikkuvalta vanhukselta nämä asiat ei usein suju. Ja vaikka jotenkin sujuisikin, moni ei enää jaksa entiseen malliin.
Jos okt on mitoitettu aikanaan isolle lapsiperheelle, siellä on ihan turhia siivottavia neliöitä huonosti liikkuvalle vanhukselle.
Usein okt:ssa on tehtävä pieniä kunnostuksia ja korjauksia koko ajan, tyhjennettävä syksyn lehdet kouruista, jne. Siellä kun ei voi soittaa talonmiestä paikalle niin kuin kerrostalossa, jos viemäri ei vedä tai patterit ei lämpene. Usein se asioista huolehtiminen, vaikkapa likakaivon tyhjennys tai nuohous, jää niiden aikuisten lasten huolehdittavaksi.
Höpsistäkukkuu.
Siinä vaiheessa kun liikuntakyky heikkenee, vanhus ei enää kulje yläkertaan, vaan järjestää olonsa siellä yhdessä kerroksessa mukavaksi.
Sähkö lämmittää joten puiden hommaaminen lakkaa.
Kuvitteletko sinä ettei talo kestä muutamaa kymmentä vuotta ilman jatkuvaa kohkausta ja korjaamista.
Kokemuksesta sanon, että meidän rintamamiestalo on sen kestänyt aivan hyvin ja tulee kestämään sen muutaman kymmentä vuotta mitä meillä elämää on jäljellä.
Turha kuvitella, että kaikilla perillisillä olisi huoli siitä, että räystäissä ei ole lehtiä.
Puulämmityksen loputtua lakkaa myös nuohous ja pikku kunnostukset jäävät perikunnan tehtäväksi :-)
Tässähän just on sitä ajatusta että annetaan talon ränsistyä vanhusten mukana. Yläkertaa ei tartte mennä koska rappuset. Vintistä puhumattakaan. Jne.
Mummoni kiukutteli ja riiteli kun poikansa pistivät myymään talonsa. Pojathan olivat hoitaneet kaikki taloon liittyvät jo kymmeniä vuosia. Heillä omat perheet, talot, työpaikat jne. Tämä oli 80 luvun loppua, sillonhan näitä palveluja ja ruuan kotiin kuljetuksia pahemmin ollut.
Saivat myytyä ja mummoni pääsi muuttamaan taloon missä hänellä vaan pari rappua asuntoonsa. Ja mitä mahtavinta pihapiiri täynnä leskijä mitkä tuttuja. Siellä kun kävi käymässä niin oli ihanaa nähdä mummoni isumassa taloyhteisön puutarhassa juttelemassa ystävättäreni kanssa. Luulen että monet vanhukset pelkäävät muutoksia.
1980-luvulla sai kodinhoitajan jos ei selvinnyt itse kodinhoidosta.
Teki viikoksi ruoat ja siivosi ja leipoi pullaa ja haki polttopuut ym.
Monessa kunnassa kiinteistöyhdistyksillä on omakotitalkkareita.