Miten aiotte estää teiiänne juomasta koulujen loppumisen jälkeen?
Kaupunki on kohta taas täynnä ympärihumalaisia nuoria sikailemassa ja sammumassa. Mitä sinä teinin äiti teet sen eteen, että näin ei käy?
Kommentit (65)
Poikamme ovat absolutisteja, omasta halustaan (tytär vasta 13 v). Eivätkä myöskään ole menossa kaupungille hillumaan. Ensin käydään koko perheellä syömässä, illaksi lähdemme miehen kanssa kyläilemään. Lapsille, joita on kolme, tulee kavereita ja viettävät elokuvailtaa, pelaavat varmaan biljardia ja petankkia, on tehty yhdessä lasten kanssa pikkupizzoja ja muuta purtavaa, huomenna haetaan vielä limpparit, jätskit ja sipsit.
Meidän lasten mielestä kaupungilla hillumisessa ei ole mitään järkeä, inhoavat typerää känniörveltämistä yms. Kavereita heillä kyllä on ja muuten tykkäävät mennä, harrastaa, käydä leffassa ja syömässä ja konserteissa. Kaverit ovat samanhenkisiä, ei tarvitse pelätä, että täällä kukaan joisi. Toivon heille hauskaa iltaa.
Minäkin olin 'absolutisti', samoin kaikki kaverini. Olimme hyviä koulussa ja meillä oli harrastuksia. Silti joimme. Nuoruudessa on se hyvä puoli, että selviää melko nopsasti kun juomisen lopettaa ja kotijoukoille voi esittää kilttiä absolutistia. Parhaita oli vanhemmat, jotka mahdollisti juomisen hyväuskoisuuttaan. Näissä paikoissa oli myös paras tarjoilu. :-D Mutta olkaa toki sinisilmäisiä. Minä en ole. Ai niin, nykyään olen kuin olenkin lähes absolutisti.
Aijai koulun päättäjiäiset... Kaiholla muistelen niitö valoisia iltoja kaupungin uimarannalla jonne oli kerääntyneet kaikki lähiseutujen nuoret. Karmeassa kännissähän sitä pyörittiin puskapissalla pikkumekoissa ja tutustuttiin poikiin. Äiti reilusti haki autolla keskellä yötä eikä mitään muuta kommentoinut, kysyi vaan oliko hauskaa. Aamulla ei ollut edes paha olo vaikka muisti pätki. Mahtavia muistoja!
T. 24 v henkinen mummo, joka ei enää pysty edes viinipulloa juomaan saati hillumaan pihalla yömyöhään
Ei tarvitse mitenkään estää. Teinimme ei ole kiinnostunut humalajuomisesta, eivätkä kaikki hänen kaverinsakaan ole, joten enpä usko että tälläkään kertaa mitään kummempaa juomista tapahtuu.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 18:19"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 18:10"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 18:02"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 17:59"]
On kasvatus mennyt pieleen jo jos tarvitsee tuollaista pelätä. Järkevä nuori ei edes hengaa sellaisen porukan kanssa, missä alkoholia juodaan alaikäisenä. Kyllä sitä viinaa ehtii täysi-ikäisenäkin nauttia jos tarve on.
[/quote] Järkevä nuori. Voi jeesus. Kyllä ihan normaalitkin nuoret sitä alkoa saattaa välillä ottaa, ei se ole mikään kasvatuksen megalomaaninen epäonnistuminen! -Teinikännejä kaiholla muisteleva, yliopistossa opiskeleva nuori nainen. PS. en antanut pillua kellekään, kun sitä kuitenkin kohta joku epäilee.
[/quote]
Niin, järkevät nuoret ymmärtävät kyllä itsekin olla juomatta. Ensinnäkin alkoholi vaurioittaa jo aikuisenkin aivoja, saati sitten kasvavan nuoren. Kuka vanhempi haluaisi tietoisesti vahingoittaa lapsensa aivoja? Toisekseenkin jos nuori hengailee porukoissa, joissa on täysi-ikäisiä, jotka ostavat alaikäisille nuorille alkoholia, ei kaikki voi olla hyvin. Ei kukaan järkevä täysi-ikäinen osta alaikäiselle alkoholia. Pahimmassa tapauksessa tällaisellä ihmisellä on aikomus käyttää hyväkseen nuoren humalatilaa.
[/quote]
Tekeekö se nuoresta sitten jotenkin idiootin, jos ei aina kasvuiässä osaa täysin arvioida asioden hyötyjä ja haittoja. Tuossa iässä kavereiden kanssa vietetty hauskanpito saattaa olla suuremmassa arvossa kuin "sivuvaikutuksena" kuolevat aivosolut. Vanhempien suhtautuminen on tietenkin oma asiansa, ei vanhempien kuullu ryyppäämistä mielestäni ainakaan kovin näkyvästi hyväksyä. Täydellinen kotiin vangitseminen aiheuttaa kuitenkin sosiaalisen haitan.
Ja ainakaan itse ei "hengattu" missään täysi-ikäisien porukoissa, vaan ihan oman ikäisten kanssa, max vuoden vanhempia tais olla mukana. Hakija oli joku tyyliin kaverin isoveli tms, ei heitä kiinnostanut meidän kanssa edes olla. Ketään ei yritetty hyväksikäyttää tai raiskata. Olihan sitten nää ihan eri porukat, jotka istui amispoikien takapenkillä jo seiskaluokkalaisena, niistä menoista en minä "normaali" nuori tiedä mitään.
[/quote]
Kyllä tekee, jos sen nyt noin haluat esittää. Ei lapset mitään tyhmiä ole. Valistusta alkoholin vaaroista on koulussa jo alakoulusta asti. Ei se 18 vuoden ikäraja alkoholille ole turhaan laitettu. Sillä yritetään laittaa ihmisten päähän se ymmärrys, että alkoholi on vaarallinen päihde, joka ei sovi kasvavalle nuorelle (eikä tosin kyllä aikuisillekaan, kuten huomata voi jo pelkästään alkoholin vaikutuksen alaisena tehtyjen rikosten määrästä saatika katselemalla alkoholisteja).
Kenenkään ei ole pakko nuorena mennä niihin porukoihin, joissa alkoholia käytetään. Ei nuoruus ole mikään tekosyy käyttäytyä tyhmästi, juoda alkoholia ja kiusata toisia. Mikä siinä on niin vaikeaa odottaa sitä muutamaa vuotta, että saa laillisesti juoda? Hauskaa voi pitää ilman alkoholiakin. Kyllä minua jotenkin säälittää lukea, miten osa on juonut niin paljon alkoholia jo nuorena, että sitten 18 vuotta täytettyä bilettäminen ei enää kiinnosta.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 18:59"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 18:55"]
On kotona. Kuten aina. ei tartte pelätä.
[/quote]
Eli lapsella ei kavereita... Nyhjöttää mamman kainalossa päivät ja yöt.
[/quote]
täällä kans istutaan nuorten kanssa kotona. Sama juttu myös huomenna. Tytöt 16 ja 18vuotiaita. Minkäs teet, ei kavereita, eivät ole koskaan juoneet, haluavat olla kaiket illat kotona ja netissä. Huonosti kasvatettu ilmeisesti...
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 20:25"][quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 18:59"]

Ei kavereita? Ikävää!
En nyt tarkoita että ikävää että ei ole kännissä, mutta nuoruus on ainutlaatuista aikaa ja siihen kuuluu myös erilaiset uudet asiat ja kokemukset.
Niin ja kaverit, ne on tärkeitä.
En ole tehnyt mitään. Epäilen, että hän on kotona tyttöystävänsä kanssa ja lukevat yhdessä AV:tä. Terveisiä vaan!
Tänä vuonna ei mene juhlimaan, aloittaa työt maanantaina. Mennään varmaan pyöräilemään ja tehdään himassa pitsaa. Kahtena aikaisempana vuonna on ollut kaisaniemessä luokkakavereidensa/koululaistensa kanssa. Hyvin on mennyt ja tullut sovitusti kotiin, eikä ole oksennellut tai muuten mokaillut. Fiksu 17v. kohta 18v. Ikinä en ostaisi edes yhtä kaljaa hänelle sen olen tehnyt selväksi. Kiva viikonloppu tiedossa, ei tarvitse äidin jännittää. aina niitä ikäviä ilmiöitä isoissa porukoissa esiintyy vaikka itse olisi fiksussa seurassa.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 20:30"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 20:25"][quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 18:59"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 18:55"]
On kotona. Kuten aina. ei tartte pelätä.
[/quote]
Eli lapsella ei kavereita... Nyhjöttää mamman kainalossa päivät ja yöt.
[/quote]
täällä kans istutaan nuorten kanssa kotona. Sama juttu myös huomenna. Tytöt 16 ja 18vuotiaita. Minkäs teet, ei kavereita, eivät ole koskaan juoneet, haluavat olla kaiket illat kotona ja netissä. Huonosti kasvatettu ilmeisesti...
[/quote]
Ei kavereita? Ikävää!
En nyt tarkoita että ikävää että ei ole kännissä, mutta nuoruus on ainutlaatuista aikaa ja siihen kuuluu myös erilaiset uudet asiat ja kokemukset.
Niin ja kaverit, ne on tärkeitä.
[/quote]
niinpä, tiedän ja se surettaa. Esikoisella yksi kaveri joka kököttää kotona hänkin. Nuoremmalla pari, mutta ei bilettäjä hekään. Yritin aikani työntää heitä ulos mutta sain kuulla olevani kamala äiti joka painostaa lapsensa ryyppäämään ja haluaa etsiä lapsiaan ympäri kaupunkia katsojista. luovutin. Peli on jo menetetty, kaikki muut taitaa pitää näitä ihan outoina friikkeinä joita ei haluta mennä lähellekään. Mutta on ne niin rakkaita, omanlaisiaan, ei mitään laumatyyppejä.
Ei ole vielä ollut kännissä, fiksu poika lukiossa.
Kenen kakarat sitten örveltää tuolla kännissä koska av mammojen kakarat ei ainakaan.
Meillä myös 14-vuotias on aivan taatusti huomisenkin kotona. Tytöllä on kyllä kavereita, mutta viettää silti aikaansa mieluiten itsekseen. Soittelee kitaraa, datailee, katsoo leffoja sekä kirjoittaa ja piirtää. En viitsi enää puolipakolla innostaa kavereiden kanssa ulos, kun viihtyy mieluiten kotona ja on selvästi tyytyväinen elämäänsä ja puuhasteluunsa. On aina ollut hieman varhaiskypsän oloinen.
Meidän teiniltä loppuu peruskoulu, enkä todellakaan ole kieltänyt menemästä juhlimaan. Hieno etappi nuoren elämässä. Kotiintuloajasta ollaan sovittu ja puhelimeen on vastattava. Jos kotiintuloajasta myöhästyy, olen sanonut että tulen sitten paikan päältä hakemaan koska tiedän minne rantsuun kaikki nuoret kokoontuu, aina. Tuskinpa on siis pelkoa että kotiin ei poika ajoissa tule, sen verran nolo mutsi kuulin olevani jos rannalle menen häntä huutelemaan :D Poika tasantarkkaan tietää että sen teen jos kundia ei kuulu.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 21:23"]
Kenen kakarat sitten örveltää tuolla kännissä koska av mammojen kakarat ei ainakaan.
[/quote]
Niin, AV- mammojen kaikki lapset ovat kilttejä absolutisteja, jotka viettävät mieluiten aikaa äitinsä kanssa pyöräilen, katsoen leffoja, kokkaillen, netissä ollaan varmaan yhdessä katsomassa hauskoja Youtube videoita ja sitten mennään nukkumaan klo 21, myös 16-19 vuotiaat. Ja sama jatkuu päivästä toiseen..
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 20:30"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 20:25"][quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 18:59"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 18:55"]
On kotona. Kuten aina. ei tartte pelätä.
[/quote]
Eli lapsella ei kavereita... Nyhjöttää mamman kainalossa päivät ja yöt.
[/quote]
täällä kans istutaan nuorten kanssa kotona. Sama juttu myös huomenna. Tytöt 16 ja 18vuotiaita. Minkäs teet, ei kavereita, eivät ole koskaan juoneet, haluavat olla kaiket illat kotona ja netissä. Huonosti kasvatettu ilmeisesti...
[/quote]
Ei kavereita? Ikävää!
En nyt tarkoita että ikävää että ei ole kännissä, mutta nuoruus on ainutlaatuista aikaa ja siihen kuuluu myös erilaiset uudet asiat ja kokemukset.
Niin ja kaverit, ne on tärkeitä.
[/quote]
Olin itse nuorena absolutisti. Alkoholivalistus toimi minuun hyvin. Tosin enpä ollut kyllä muutenkaan innostunut alkoholista. Minulla ei ollut ystäviä ja kaikki vapaa-aika meni lähinnä netissä. Enpä tiennyt tuolloin, että muut ikäiseni pitävät hauskaa... Harmi, etten edes yliopistoiässä päässyt mukaan porukoihin ja ole bilettänyt niin kuin muut normaalit nuoret. Alkoholia olen kuitenkin alkanut käyttämään. Mutta sitäkin juon yksin kotona. Joskus sitä miettii, että mitähän kaikkea hauskaa sitä on elämässään menettänytkään, kun on tällainen yksinäinen susi.
Sovittu, että haen autolla klo 00 kotiin. Osaa olla sellaisessa kunnossa, että kehtaa kyytiin tulla. Tähän mennessä ei ole ollut alko-ongelmia (himourheilija), mutta peruskoulunpäättäjäiset voi olla eri juttu. Tupakkaa en usko kokeilevan - on sovittu, että saa minulta 1000€ jos ei ole polttanut kertaakaan 21v:nä.
57,en ole sinisilmäinen. Jossain vaiheessa tuo meidänkin hikikomori mahdollisesti riehaantuu. En tiedä, olisinko edes kovin pahoillani, jos näin kävisi, koska kieltämättä olen tästä mökkiytymisestä ollut vähän huolissani. Minä itse aloin viisitoistavuotiaana hillumaan kavereiden kanssa ihan urakalla ja tiedän, että se on suurimmalle osalle teineistä se ns. normaali ajanviettotapa. Miten ulkopuoliseksi hän joutuu, jos seuraavat viisi vuotta istuu soittelemassa kitaraa ja fanittelemassa mangaa ja animea? Pitääkö huolestua, jos mitään merkkiä irtiotosta ei edes tule?
55
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 21:59"]

Sama juttu. En ole sinisilmäinen. Näinhän nytkin koko ajan kun toinen chattaa koneella ja toinen istuu sohvalla katsomassa elokuvaa. Kun muiden nuorten elämää sivusta katsoo, tuntuu että nämä liukuvat päivä päivältä kauemmas siitä ja vieraantuvat. Ei ole mitään yhteistä ja juteltavaa kun ovat kaiket päivät kotona eivätkä halua mennä kaupungille elokuviin tai minnekään. Odotan milloin joku mainitsee sanan masennus. Joskus kysyin, että pitäiskö jutella jonkun kanssa niin sain pitkän katseen että mene keskenäistä vaan jos siltä tuntuu. Niin, kaikkien nuorten ilmeisesti kuuluu ryypätä ja bilettää, olla paljubileissä ja rannoilla juhlimassa. Muuten olet surkea luuseri jolla ei ole mitään elämää ja katsotaan vinoon. It's reality.
Mä kun pääsin ylä-asteelta pois niin meillä oli kaveriporukassa varattuna yksi pullo skumppaa josta jokainen sai sen lasillisen, se oli äidillenikin ok. Loppuillan vietinkin kotonani.
Sitten kun lähdin toiselle paikkakunnalle amikseen niin tuli ne kolme vuotta tintattua aika kovasti.. Nyt täysi-ikäisenä ei paljoa tuo alkoholi enää maistu..