Poika sanoi, että meidän joulupöytä oli nolo
Ruokana oli:
rosolli (kaupasta)
silli (purkista)
4,5 kg kinkku
lanttulaatikko (tein itse)
porkkanalaatikko (tein itse)
keitetyt potut tillin kera
Lanttulaatikko tosin loppui jo aattona.
Jälkkäriä ei tänä vuonna ollut, kun ei sitä kukaan jaksa syödä kuitenkaan.
Ihan tavallinen joulu pöytä minusta ja nätä meillä on syöty 15 vuotta ja sitä ennen minun kotona.
Kommentit (734)
Koristele pöytä ensi vuonna. Joululiina ja kynttilänjalka. Sivupöydälle konvehtirasia ja satsumia.
Poika voisi itse ehdottaa jotain ruokaa ensi jouluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan tuo menu ennemminkin hiukan suppea, kuin juhlallinen. Meidän joulupöytään kuuluu paljon paljon muutakin, mutta kukin tyylillään! Ex-anoppini joulupöydässä oli myös paistettua makkaraa ja perunaa, koska ex-poikaystäväni (27v.) ei tykännyt jouluruuista. Se oli minusta noloa.
Minusta noloa on väkisin syödä kerran vuodessa ruokaa josta ei pidä, vain koska kerran vuodessa pitää muka syödä niitä ruokia.
Jos olisimme miehen kanssa kahden, ei meillä olisi mitään laatikoita jouluna pöydässä. Koska jouluna kuitenkin on myös pienet lapset, niin todellakin laitetaan peruslaatikot, koska haluamme opettaa jouluperinteitä heille, ja ehkä laatikoista puolestaan tulee heidän herkkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouluruokia kyllä mutta vähän aneeminen valikoima ja kattaus. Rosollille voisi tehdä punajuurikermavaahdon. Ostaa lisäksi valmiit laatikot täydentämään itsetehtyä ja todella noloa jos laatikot loppuivat kesken. Peruna-, bataatti-, lanttu- ja porkkanalaatikko valmiina lisäksi. Jos syötte sieniä niin metsäsienisalaatti. Suolakurkkuja, salaatti, lihapullia, cocktailpiirakoita. Sillin lisäksi joku kala, jos teini pitää sushista niin mikä ettei muutama pala.
Jouluateria pitää kattaa kauniisti, paremmat lautaset ja lasit taitellut lautasliinat, tarjoiluastiat, pöytäkoriste, kynttilät ja jälkiruokana vaikka paperikäärekonvehdit kauniissa astiassa.
Lähinnä teini valitti, että vanhemmat on niin juntteja, etteivät osaa juhlistaa juhlapyhiä.
Te perinteiden orjat olette oksettavia.
Rosollissa on lähinnä kasviksia ja sä haluut sen kanssa KERMAVAAHTOA, joka on värjätty?
Hyi saa**na.
Laitatko vihersalaatinkin päälle kermaa?
Voisitteko alapeukuttamisen sijaan kertoa, että miksi haluatte kermavaahtoa salaatinomaisen ruuan päälle?
Ensiksi pitäisi tietää, mitä tarkoitat sanalla "salaatinomainen".
Salaatti tarkoittaa useampaa asiaa: On ns. salaattikasveja (keräsalaatti, lehtisalaatti ym.) Joskus tarkoitetaan salaatilla näistä ja ehkä muista vesipitoisista vihanneksista (esim. tomaatti, kurkku) tehtyä kevyttä alkuruokaa, joka tosin Suomessa on tapana syödä lisäkkeenä eikä alkuruokana (ja tätä ulkkari kummastelee).
Sitten salaatilla voidaan tarkoittaa tukevampaa yleensä kylmää ruokalajia, johon pilkotaan erilaisia aineksia, joista osa voi olla kypsennettyjä, ja jota ei enää pilkomisen jälkeen kuumenneta. Esimerkiksi perunasalaatti on tällainen. Tällöin salaatti on usein pääruoka itsessään, tosin Suomessa on jokin vimma tarjota nämäkin salaatit lisäkkeenä.
Nämä merkitykset menevät usein sekaisin; ajatellaan että salaatissa on vihannesta ja että se siksi on automaattisesti kevyt muun ruoan lisäke, oli siinä sitten mitä tahansa juustoa ja majoneesia sun muuta sellaista.
Rosolli edustaa tuota jälkimmäistä sarjaa. Oikeastaanhan se on sillisalaatti. Kun katsoo vähän vanhemmista keittokirjoista ohjeita, niin niissä pilkotaan silli sinne muiden ainesten sekään. Joskus voidana lisätä kylmää paistiakin. Rosollin ei ole tarkoituskaan olla mikään kevyt lisäkkeenä tarjottava vihannessalaatti.
Ehkä sinulla on se käsitys, että salaatti on kevyt vihannesruoka? Ymmärrän, että kerma sellaisen yhteydessä oudoksuttaisi. Rosolli ei kuitenkaan ole mikään kevytsalaatti, vaan ihan toisenlainen ruoka. Siinä on paljon happamia ainesosia. Kermavaahto tasapainottaa tätä makukokonaisuutta. Samasta syystä myös esim. hedelmäsalaattiin tai muihin hedelmäruokiin tai kesällä mansikoiden kanssa voi haluta kermavaahtoa. Kerma taittaa happoa, jolloin kokonaisuus on herkullinen.
Ehkä sinulla on myös se ajatus, että kerma kuuluu vain makeisiin ruokiin, mutta sehän on ihan virheellinen käsitys. Kermaahan käytetään esim. kastikkeissa ja joissakin keitoissa ja laatikkoruoissa.
Eli sinusta rosollin ja kermavaahdon yhdistelmä ehkä kuulostaa yhtä oudolta kuin syödä pieniä vaniljajäätelöpallosia salaatinlehteen käärittynä, mutta siitä ei suinkaan ole kysymys.
Itse syön jouluna kylmät kalat aina omana aterianaan enkä yritäkään ahtaa samalla kertaa vatsaan vielä kinkkua ja laatikoita, jostain riisipuurosta puhumattakaan. Rosolli kermavaahtoineen sopii hyvin osaksi tätä kalapöytää.
Meillä rosollissa on punajuurta, porkkanaa, omenaa ja maustekurkkua.
= todellakin salaatinomainen.
Ei mitään oksettavaa kermahuntua, sipulia tai silliä.
Nimenomaan näin siksi, että haluan jonkun astetta freesimmän jouluruuan pöytään.
Te siis kutsutte rosolliksi ruokaa, joka oikeastaan ei ole rosolli. Jos saisin tuollaista, kun on luvattu rosollia, olisin aika pettynyt. Ovatko punajuuri ja porkkana edes kypsennettyjä?
Samahan se, jos te pidätte tuollaisesta salaatista, eikä kukaan kiellä sitä syömästä tai käske sekoittaa mukaan kermavaahtoa, jos tuo maistuu teille tuollaisena.
Mutta jos kysytään, miksi joku haluaa rosolliinsa kermavaahtoa, pitää kestää myös se vastaus, että monelle rosolli tarkoittaa aika toisenlaista salaattia. Sellaista, jossa on sipulia, jopa sillia, ja kermahuntu. Ja perunaa nyt ainakin.
Öö tietenkin on kypsennettyä, miksei olisi?
Perunaa oli, se vain unohtui listasta.
Kyllähän rosollia kaupassakin myydään ilman silliä, silti se on rosollia.
Kerman laitto rosollin päälle vie sen freesiyden pois ja maistuu kamalalta. Todella oksettavaa laittaa kasvisten ja mahdollisesti sillin päälle KERMAA.
Meillä kukaan ei halua raakaa sipulia pilaamaan rosollia, mutta kyllä se silti on rosolli, ihan sama vaikka sipuli uupuu.
Rosolliin kuuluu punajuuri, porkkana, maustekurkku ja sipuli. Ei mitään perunaa tai omenaa. Jos on silliä mukana, nimi on sillosalaatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takkii se pöytä pitää aina jouluksi vaihtaa? meillä nii sama pöytä kesän talven, pyhän ja arjen.
Se luo sitä juhlan tuntua, kun vaihtaa.
Meillä on normaalisti mäntypuinen pöytä. Jouluksi otetaan käyttöön kuusipuinen, juhannukseksi koivusta tehty. Toistaiseksi ei ole ollut erikseen pääsiäis- tai vappupöytää, mutta mieli kyllä tekisi hankkia pajusta punottu keväisiä juhlia varten.
Voi luoja🙄
Tämä oli jo ennen kommenttiasi todella outo ketju.
Mä jo ihmettelin, että pitääkö oikeasti olle erilainen joulupöytä. Mulla sama koivukantinen valkoisille jaloilla kesät ja talvet. Ihan kelpaa juhlapyhinäkin makaroonia sille pöydälle nostaa. Terveisin kotitalousopettaja
Vierailija kirjoitti:
NO kysyin vielä pojalta et mitä olis pitänyt olla joulu pöydäss' et ei olisi hänen mielestä nolo.
Kuulema ainakin lohta, kinkun kuorrutus, kastike ja sinappi. sit joku makea jälki ruoka ja pöytäliina,.
ihan perus no kyl sä tiedät vastaus, olan kohautti ja sit et nämä nyt ainaskin pitäis oilla, in kuulema kaikilla
ainiin ja italiam salattia.
mikä toi kinkun ku0rotus edes on,,?
ap
Oletko joku apukoululainen ?
Itse yritän tehdä joulupöydän kattauksesta juhlavan.
Otan huomioon myös teiniemme toiveet. Tytär toivoi erilaisia juustoja juhlapöytään, joten niitä hankittiin, vaikka en itse niistä niin perusta. Hän myös toivoi itse tehtyä imellettyä perunalaatikkoa, tein myös sitä. Kalaa meillä on joulupöydässä aina, sekä graavattuna että savustettuna, koska nimenomaan myös teinit tykkäävät niistä. Rosollin sekä lanttu- ja porkkanalaatikot olivat kaupasta, mutta tuunasin niitä mausteilla, voilla ja kermalla. Kinkku oli itse paistettu ja kauniisti tarjolla, Perunat siikliä ja valmiiksi kuorittuja. Mitään en laittanut tarjolle folioissa tai muovirasioissa. Pöydässä olivat myös kauniit servetit ja kynttilät tunnelmaa tuomassa.
Juhlavuus syntyy usein puitteista; kaunis kattaus, tunnelmavalaistus, taustalla joulumusiikkia, kiireettömyys ja iloinen tunnelma. Ne eivät maksa juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Missä salaatit/hedelmät? Kaikki tuore loistaa poissaolollaan.
No mutta ystävä hyvä, juuri tuolla keinolla joulupöytä saa perinteisen loistonsa!
Miten muulla tavoin voi muka joulupöytä loistaa kuin sillä, että poissaolevat tarvikkeet loistavat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouluruokia kyllä mutta vähän aneeminen valikoima ja kattaus. Rosollille voisi tehdä punajuurikermavaahdon. Ostaa lisäksi valmiit laatikot täydentämään itsetehtyä ja todella noloa jos laatikot loppuivat kesken. Peruna-, bataatti-, lanttu- ja porkkanalaatikko valmiina lisäksi. Jos syötte sieniä niin metsäsienisalaatti. Suolakurkkuja, salaatti, lihapullia, cocktailpiirakoita. Sillin lisäksi joku kala, jos teini pitää sushista niin mikä ettei muutama pala.
Jouluateria pitää kattaa kauniisti, paremmat lautaset ja lasit taitellut lautasliinat, tarjoiluastiat, pöytäkoriste, kynttilät ja jälkiruokana vaikka paperikäärekonvehdit kauniissa astiassa.
Lähinnä teini valitti, että vanhemmat on niin juntteja, etteivät osaa juhlistaa juhlapyhiä.
Te perinteiden orjat olette oksettavia.
Rosollissa on lähinnä kasviksia ja sä haluut sen kanssa KERMAVAAHTOA, joka on värjätty?
Hyi saa**na.
Laitatko vihersalaatinkin päälle kermaa?
Voisitteko alapeukuttamisen sijaan kertoa, että miksi haluatte kermavaahtoa salaatinomaisen ruuan päälle?
Ensiksi pitäisi tietää, mitä tarkoitat sanalla "salaatinomainen".
Salaatti tarkoittaa useampaa asiaa: On ns. salaattikasveja (keräsalaatti, lehtisalaatti ym.) Joskus tarkoitetaan salaatilla näistä ja ehkä muista vesipitoisista vihanneksista (esim. tomaatti, kurkku) tehtyä kevyttä alkuruokaa, joka tosin Suomessa on tapana syödä lisäkkeenä eikä alkuruokana (ja tätä ulkkari kummastelee).
Sitten salaatilla voidaan tarkoittaa tukevampaa yleensä kylmää ruokalajia, johon pilkotaan erilaisia aineksia, joista osa voi olla kypsennettyjä, ja jota ei enää pilkomisen jälkeen kuumenneta. Esimerkiksi perunasalaatti on tällainen. Tällöin salaatti on usein pääruoka itsessään, tosin Suomessa on jokin vimma tarjota nämäkin salaatit lisäkkeenä.
Nämä merkitykset menevät usein sekaisin; ajatellaan että salaatissa on vihannesta ja että se siksi on automaattisesti kevyt muun ruoan lisäke, oli siinä sitten mitä tahansa juustoa ja majoneesia sun muuta sellaista.
Rosolli edustaa tuota jälkimmäistä sarjaa. Oikeastaanhan se on sillisalaatti. Kun katsoo vähän vanhemmista keittokirjoista ohjeita, niin niissä pilkotaan silli sinne muiden ainesten sekään. Joskus voidana lisätä kylmää paistiakin. Rosollin ei ole tarkoituskaan olla mikään kevyt lisäkkeenä tarjottava vihannessalaatti.
Ehkä sinulla on se käsitys, että salaatti on kevyt vihannesruoka? Ymmärrän, että kerma sellaisen yhteydessä oudoksuttaisi. Rosolli ei kuitenkaan ole mikään kevytsalaatti, vaan ihan toisenlainen ruoka. Siinä on paljon happamia ainesosia. Kermavaahto tasapainottaa tätä makukokonaisuutta. Samasta syystä myös esim. hedelmäsalaattiin tai muihin hedelmäruokiin tai kesällä mansikoiden kanssa voi haluta kermavaahtoa. Kerma taittaa happoa, jolloin kokonaisuus on herkullinen.
Ehkä sinulla on myös se ajatus, että kerma kuuluu vain makeisiin ruokiin, mutta sehän on ihan virheellinen käsitys. Kermaahan käytetään esim. kastikkeissa ja joissakin keitoissa ja laatikkoruoissa.
Eli sinusta rosollin ja kermavaahdon yhdistelmä ehkä kuulostaa yhtä oudolta kuin syödä pieniä vaniljajäätelöpallosia salaatinlehteen käärittynä, mutta siitä ei suinkaan ole kysymys.
Itse syön jouluna kylmät kalat aina omana aterianaan enkä yritäkään ahtaa samalla kertaa vatsaan vielä kinkkua ja laatikoita, jostain riisipuurosta puhumattakaan. Rosolli kermavaahtoineen sopii hyvin osaksi tätä kalapöytää.
Meillä rosollissa on punajuurta, porkkanaa, omenaa ja maustekurkkua.
= todellakin salaatinomainen.
Ei mitään oksettavaa kermahuntua, sipulia tai silliä.
Nimenomaan näin siksi, että haluan jonkun astetta freesimmän jouluruuan pöytään.
Te siis kutsutte rosolliksi ruokaa, joka oikeastaan ei ole rosolli. Jos saisin tuollaista, kun on luvattu rosollia, olisin aika pettynyt. Ovatko punajuuri ja porkkana edes kypsennettyjä?
Samahan se, jos te pidätte tuollaisesta salaatista, eikä kukaan kiellä sitä syömästä tai käske sekoittaa mukaan kermavaahtoa, jos tuo maistuu teille tuollaisena.
Mutta jos kysytään, miksi joku haluaa rosolliinsa kermavaahtoa, pitää kestää myös se vastaus, että monelle rosolli tarkoittaa aika toisenlaista salaattia. Sellaista, jossa on sipulia, jopa sillia, ja kermahuntu. Ja perunaa nyt ainakin.
Öö tietenkin on kypsennettyä, miksei olisi?
Perunaa oli, se vain unohtui listasta.
Kyllähän rosollia kaupassakin myydään ilman silliä, silti se on rosollia.
Kerman laitto rosollin päälle vie sen freesiyden pois ja maistuu kamalalta. Todella oksettavaa laittaa kasvisten ja mahdollisesti sillin päälle KERMAA.
Meillä kukaan ei halua raakaa sipulia pilaamaan rosollia, mutta kyllä se silti on rosolli, ihan sama vaikka sipuli uupuu.
Rosolliin kuuluu punajuuri, porkkana, maustekurkku ja sipuli. Ei mitään perunaa tai omenaa. Jos on silliä mukana, nimi on sillosalaatti.
Ei.
Rosolli eli sallatti on perunasta, porkkanasta ja punajuuresta valmistettu suomalainen kylmä ruokalaji, jota tarjotaan nykyisin etenkin jouluruokana. Keitetyt punajuuret, porkkanat ja perunat pilkotaan rosolliin pieniksi kuutioiksi.
Mukana voi olla valmistajan tavoista riippuen silliä, omenaa, silputtua sipulia, suolasilakoita tai suolakurkkuja. (!!!)
Kaupallisena tuotteena sillillä lisättyä rosollia sanotaan sillisalaatiksi.
Hän sanoi niin ja sinä päätät kertoa sen tällä palstalla? Miksi? Etkö olekaan lapsesi huoltaja ja kasvattaja, joka on ajatusmaailmaltaan aikuinen, eikä keskenkasvuinen ja lapsekas?
Luen aina ennen joulua äitini ruokavihkoja. Hän on tarkkaan merkinnyt mm.ruuat, joita tehtiin, kun vieraat kävivät. Tarkoitus varmaan oli, että samaa ruokaa ei olisi tarjottu samoille vieraille. Niistä vihkosista poimin aina myös joulun jälkiruuat kuten myyränpesä, luumukohokas tai jouluriisi.
Kinkun kuorrutus: ota kamara pois. Riko muna ja lisää siihen sinappia. Voitele kinkku. Ripottele päälle korppujauhoja ja paista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NO kysyin vielä pojalta et mitä olis pitänyt olla joulu pöydäss' et ei olisi hänen mielestä nolo.
Kuulema ainakin lohta, kinkun kuorrutus, kastike ja sinappi. sit joku makea jälki ruoka ja pöytäliina,.
ihan perus no kyl sä tiedät vastaus, olan kohautti ja sit et nämä nyt ainaskin pitäis oilla, in kuulema kaikilla
ainiin ja italiam salattia.
mikä toi kinkun ku0rotus edes on,,?
ap
Oletko joku apukoululainen ?
Ihanan lämpöistä joulutunnelmaa sinullekin, rauhaa ja rakkautta. t. eri
Vierailija kirjoitti:
Teinit saattavat töksäytellä töykeän kuuloisesti, mutta ehkä tuossa oli jotain perää. Voit varmaan ottaa jatkossa hänet mukaan suunnittelemaan juhla-aterioita ja tekemäänkin. Jos hän olisi toivonut jotain muutakin joulupöytään niin ei kai siinä mitään pahaa ole - vaikka asian ilmaisutapa ei ollutkaan paras mahdollinen.
Yllä mainitusta saattaa tulla kallis ratkaisu, ellei mene kirpparille. Eläkeläismummo veikkaa, että juhlava joulupöytä someaikana on sellainen, että siitä saa näyttävän valokuvan Instagramiin, Whatsup:iin, tai johonkin muuhun nuoren kaveripiirissä käytettyyn pikaviestisovellukseen. Siinä ei tarvitse olla yhtään ruokalajia.
Juu'u niinpä! Eihän sitä makumaailmaansa kannata laajentaakaan, vaan mamma tekee pojalle makkaraa! <3 Ravintolaankin jos mentiin niin herran oli saatava pelkkiä ranskalaisia, kun kaikki muu listalla olisi ollut kuitekin vain pahaa... :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kinkun kuorrutus tuo makua ja näyttää hyvältä. Se on helppoa, kinkun rasvat poistetaan, levitetään sinappia kerros päälle ja sitten korppujauhetta. Uuniin kovalla lämmöllä kunnes korppujauhe saa hieman väriä. Eli ei tarvitse olla kauan. Toiset koristelevat neilikat kanssa. Kun laitat kinkun tarjoiluastian päälle ja viereen herneitä, niin se on kaunis. Myös valmiskinkkua voi kuorruttaa jos ei paista omaa.
Ja minä, lähes 50v. nainen, en tykkää kinkun kuorrutuksesta, koska en syö sinappia koskaan. Sinappi on mielestäni pahaa. Kenenkään jouluruokapöytä ei ole toistaan huonompi tai parempi - jokainen tekee ne jouluruoat joista oikeasti pitää ja tulee syödyksi. Mitään tiettyä ei PIDÄ olla jouluna, koska joku av-mamma niin sanoo.
Ajattelin ensi joulun viettää yksin ja saatan syödä vaikkapa porkkanalaatikkoa ja kanankoipia. Mitä sitten? Joulu tulee omasta fiiliksestä, ehkä osittain perinteistä, mutta ei pelkästään siitä, että pöydässä "täytyy" olla sen sata erilaista ruokalajia ja pellavapöytäliina kynttilöineen.
Pitää olla sitä mitä perhe toivoo ja ei vain sitä mitä äiti haluaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä laitan mätiin smetanaa ja sipulia, tilliä. Eli ihan raakalaismaisesti sotken kalan mätiä, kasviksia ja hapatettua kermaa. Ei ole enää freesi! Maistuu varmaan kamalalta! Todella oksettavaa laittaa mädin ja kasvisten päälle kermainen smetana!
Onko mäti tuore kasvis?
Etkö näe eroa porkkanan ja mädin kesken?
Rosolli on kylmä lisuke, jossa on silliä lukuunottanatta 100 pros kasviksia. Eri asia kuin kalan tuottamat pallot sekä mausteena oleva sipuli ja yrtti.
”Kalan tuottamat pallot”? Huima yleissivistys... Mäti on naaraskalojen tuottamaa munamassaa. Sammen mätiä kutsutaan kaviaariksi. Ja sipuli ja tilli eivät ole sinusta kasviksia vaan mausteita?
Tilli on ruohokasvi, sipuli on kasvi, tarkemmin turvonnut lehtityvi. Kasviksilla tarkoitetaan meheviä kasvinosia, kuten vihanneksia, marjoja, hedelmiä sekä vihanneshedelmiä. Kasvikset voidaan jakaa lehtivihanneksiin, varsikasveihin, kasvishedelmiin, palkokasveihin, sipulikasveihin, kaaleihin, mukulakasveihin, maustevihanneksiin, hedelmiin, marjoihin ja sieniin.
Ei luoja olette anaaleja. Pitääkö kaikkeen tarttua ja esittää tyhmää?
Kyllä mä tiedän, miten mäti syntyy. Kuhan kuvailin korostaakseni sitä, että tulevat eläimestä eli eivät ole kasviksia.
Olisin voinut vaan sanoa mäti, mutta päätin kuvailla, anteeksi.
En myöskään väittänyt, että sipuli ei ole kasvis.
Sitä nyt useimmiten käytetään maustamaan ruokaa, kuten vaikka kastikkeita tai makaronilaatikkoa.
Pieni määrä tilliä ja sipulia jonkun maitotuotteen seassa sitä maustamassa on ihan eri asia kuin se, että otetaan joku kasa kasviksia jonka päälle tungetaan perinnesyistä kuohukermaa.
Sillee edes kermaviili, jossa on vaikka sitä sipulia (vaikka valkosipulia ja ruohosipulia) = eli makua ja ei yhtä raskas kuin joka plain kerma, joka heitetty siihen.
Rosolli eli sallatti on perunasta, porkkanasta ja punajuuresta valmistettu suomalainen kylmä ruokalaji, jota tarjotaan nykyisin etenkin jouluruokana. Siis RUOKALAJI, ei lisuke.
Keitetyt punajuuret, porkkanat ja perunat pilkotaan rosolliin pieniksi kuutioiksi. Mukana voi olla valmistajan tavoista riippuen silliä, omenaa, silputtua sipulia, suolasilakoita tai suolakurkkuja. Kaupallisena tuotteena sillillä lisättyä rosollia sanotaan sillisalaatiksi.
Rosollin mukana voidaan tarjota kastiketta. Kastike tehdään usein maustamalla kermavaahtoa (viini)etikalla ja värjäämällä se punajuuriliemellä. Joskus kastike tehdään myös kermaviiliin. Kastikkeen voi siis tehdä KERMAVIILIIN jos niin haluaa.
Sana rosolli tulee venäjän sanasta 'rassol' (рассо́л), joka merkitsee alkuaan suola- tai säilöntälientä. Sitä ei tiedetä, miten sana on siirtynyt ruokalajin nimeksi. Venäjäksi rosolli eli sillisalaatti on 'vinegret', joka puolestaan tarkoittaa ranskaksi öljy-viinietikka-salaattikastiketta (ransk. vinaigrette). Rosolli tunnetaan suunnilleen samanlaisena koko Pohjois-Euroopassa Hollannista Venäjälle.
Tämänhän sinä toki taas tiesit, hohhoijaa.
Ja minä ihmettelen miten henkilö, joka suvereenisti nimittelee muita ”anaali pälleiksi” ja ties miksi, on kuitenkin niin TYHMÄ, ettei tajua, että rosolliin tulevan kermavaahdon voi laittaa tarjolle eri astiaan ja sitä voi ottaa vähän eikä koko kippoa. Tai sen voi tehdä kermaviiliin tai jättää tekemättä.
Ei-tervetuloa sinulle meidän joulupöytään kiroilemaan, nimittelemään ja ahmimaan itselleen kaiken, mitä tarjolla on.
Miksi en tietäisi mitä rosolliin tulee? Johan kerroin, että aina teen sen itse.
Joo kermaviili parempi, mutta silti kuulostaa karsealta.
Kermaviili josta itse puhuin oikeasti sisältäisi jotain makua, mutta ei se kyllä missään muodossa sovi rosolliin, teillä ei taida olla makunystyröitä.
Ja tietenkin se tehdään eri astiaan. Miksei tehtäisi? Oikeastiko joku heittää koko rosollin päälle kermat?
Minusta sinun makumieltymyksesi ovat rajoittuneita ja voit varmaan helposti luetella ruokia, mitkä ovat mielestäsi pahoja. Minä en pysty luettelemaan yhtään pahaa ruokalajia jos ei mennä mihinkään extreemiin ruokaan. Tosin sirkkoja ei kiinnostanut viime villityksen aikana edes maistaa, joten en edes tiedä ovatko ne pahoja vai hyviä.
Kyllä meillä muillakin ihmisillä on makunystyrät vaikka rosolliin kuuluu mielestämme punajuurikermavaahto. Se on itseasiassa oikein hyvää ja tasapainottaa rosollin. Tunnettu myös koko Pohjois-Euroopassa. Puhut kermasta mutta rosolliin tulee kastike. Kastike tehdään usein maustamalla kermavaahtoa (viini)etikalla ja värjäämällä se punajuuriliemellä.
Onneksi vanhemmat osasivat jo lapsuudessani tarjota erilaisia ruokia ja opettaa, ettei mikään ruoka ole lähtökohtaisesti pahaa. Eri makumieltymyksiä on mutta minusta on vain tyhmää jankuttaa rosollin kastikkeen olevan pahaa ja muiden olisi se myönnettävä jos se sinun mielestäsi on pahaa ja tuhansien mielestä taas ei. Mikä logiikka? Ei mikään, joten olet stupido. Päätän kommentointini tähän.
Ehkä teini ajattelikin lähinnä, että tarjollepano oli nolo, eikä ruokalajit. Jos pöytä olisi katettu juhlavasti, liina, koristeet ja kynttilät laitettu pöytään ja ruuat tarjouíluastioihin esille, ei hellan päälle kaupan foliovuokissa, olisi jouluateria juhlava, vaikka ruokalajeja olisi niukasti. Vai haluaisiko teini juhla-aterialle jotain ihan muuta,kuin perinteisiä jouluruokia, jos ei niistä todellakaan tykkää? Miksipä ei voisi seuraavalla kerralla olla treinin valitsemaa juhlaruokaa? Ei ole mikään pakko olla rosollia ja lanttulaatikkoa vuodesta toiseen. Meillä on eri vuosina kinkusta vaihtoehtoisesti joko uunissa paistettu tai savustettu kinkku, tai naudan/hirven paisti. Uunikinkun liemestä saa kastikkeen, mutta savustetun kinkun kanssa täytyy olla jotain muuta kuin paljaat kuoritut perunat, eli sitten savukinkun kanssa on hasselbackan perunat, kermaperunat tai perunamuusi. Jonain vuosina on ollut karjalanpaisti, ja silloin sitten kuoritut perunat, jos kinkku on ollut pienempi tai vaatimattomampi, ja on haluttu enemmän lihavaihtoehtoja. Meidän joulupöytään kuuluvat myös kalat, mutta jos ei kaloista välitä, ei niitä kannata vain tavan vuoksi hankkia. Yhtä hyvin lisukkeena voi toimia esim. uunijuurekset, jos rosolli ei maistu. Periaatteena on, että pöydästä löytyy jokaiselle jotakin, eli muutakin suuhunpantavaa joka makuun, kuin pelkät perunat. Jos tiedetään, että joku ei syö sen enempää kinkkua kuin laatikoitakaan, valitaan maistuva lisäke, jolla saa vatsan täyteen, esim. punajuurivuoka. Jos pöydässä on vain kinkun ystäviä, niitä kasviksia on turha tuputtaa. Varalle voi aina laittaa hyvää leipää ja juustoja, joilla voi täydentää nirsoilijan joululautasta. Sitten vielä lohdun sana, meilläkin teinit inhosivat muutama vuosi sitten jouluruokia, mutta nyt kelpaa jo kinkut ja laatikot. Eli osin kyse on totuttelusta, uusiin ruokiin tottuminen vie aikansa, eikä lanttulaatikkoon kerkiä rakastumaan, jos sitä on kerran vuodessa tarjolla.
Meillä oli tänä vuonna tarjolla mm. seuraavaa: Uunissa paistettu kinkku, savusaunapaisti, kylmäsavulohi, lämminsavulohi, lämminsavusiika, silli, sienisalaatti, korvasienimuhennos, karjalanpaisti, keitetyt perunat, perunasose, juustotarjotin, karjalanpiirakat, joululeipä,ruisleipä, rieska, vaalea leipä, punajuurivuoka, etikkapunajuuret,lanttulaatikko, porkkanalaatikko, 2 erilaista maksalaatikkoa, 2 erilaista perunalaatikkoa, punajuurisalaatti, riisipuuro, luumu-rusinakiisseli, vadelma-puolukkamehukeitto, joulutortut, kakut, piparit ym. leivonnaiset... Siis jouluaaton, joulupäivä ja tapaninpäivän pääruokailu, aamupäivisin söimme voileivän päällä kylmiä leikkeleitä. Lähes kaikki oli itse tehtyä ja syöjiä oli max 9, eri päivinä eri määrä, eikä toki kaikkea ollut joka aterialla tarjolla. En laskenut hintaa joulun tarjoiluille, mutta noin 200 euroa meni sellaisilla ostosreissuilla rahaa, jotka olisi jääneet väliin, ellei olisi ollut joulu, ja olisimme syöneet vain arkista makkarasoppaa tms.
Kai vetelit teinikullia ympäri korvia. Ja tekee seuraavan vuoden itse ruokansa. Katsotaan sitten uliseeko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä laitan mätiin smetanaa ja sipulia, tilliä. Eli ihan raakalaismaisesti sotken kalan mätiä, kasviksia ja hapatettua kermaa. Ei ole enää freesi! Maistuu varmaan kamalalta! Todella oksettavaa laittaa mädin ja kasvisten päälle kermainen smetana!
Onko mäti tuore kasvis?
Etkö näe eroa porkkanan ja mädin kesken?
Rosolli on kylmä lisuke, jossa on silliä lukuunottanatta 100 pros kasviksia. Eri asia kuin kalan tuottamat pallot sekä mausteena oleva sipuli ja yrtti.
”Kalan tuottamat pallot”? Huima yleissivistys... Mäti on naaraskalojen tuottamaa munamassaa. Sammen mätiä kutsutaan kaviaariksi. Ja sipuli ja tilli eivät ole sinusta kasviksia vaan mausteita?
Tilli on ruohokasvi, sipuli on kasvi, tarkemmin turvonnut lehtityvi. Kasviksilla tarkoitetaan meheviä kasvinosia, kuten vihanneksia, marjoja, hedelmiä sekä vihanneshedelmiä. Kasvikset voidaan jakaa lehtivihanneksiin, varsikasveihin, kasvishedelmiin, palkokasveihin, sipulikasveihin, kaaleihin, mukulakasveihin, maustevihanneksiin, hedelmiin, marjoihin ja sieniin.
Ei luoja olette anaaleja. Pitääkö kaikkeen tarttua ja esittää tyhmää?
Kyllä mä tiedän, miten mäti syntyy. Kuhan kuvailin korostaakseni sitä, että tulevat eläimestä eli eivät ole kasviksia.
Olisin voinut vaan sanoa mäti, mutta päätin kuvailla, anteeksi.
En myöskään väittänyt, että sipuli ei ole kasvis.
Sitä nyt useimmiten käytetään maustamaan ruokaa, kuten vaikka kastikkeita tai makaronilaatikkoa.
Pieni määrä tilliä ja sipulia jonkun maitotuotteen seassa sitä maustamassa on ihan eri asia kuin se, että otetaan joku kasa kasviksia jonka päälle tungetaan perinnesyistä kuohukermaa.
Sillee edes kermaviili, jossa on vaikka sitä sipulia (vaikka valkosipulia ja ruohosipulia) = eli makua ja ei yhtä raskas kuin joka plain kerma, joka heitetty siihen.
Rosolli eli sallatti on perunasta, porkkanasta ja punajuuresta valmistettu suomalainen kylmä ruokalaji, jota tarjotaan nykyisin etenkin jouluruokana. Siis RUOKALAJI, ei lisuke.
Keitetyt punajuuret, porkkanat ja perunat pilkotaan rosolliin pieniksi kuutioiksi. Mukana voi olla valmistajan tavoista riippuen silliä, omenaa, silputtua sipulia, suolasilakoita tai suolakurkkuja. Kaupallisena tuotteena sillillä lisättyä rosollia sanotaan sillisalaatiksi.
Rosollin mukana voidaan tarjota kastiketta. Kastike tehdään usein maustamalla kermavaahtoa (viini)etikalla ja värjäämällä se punajuuriliemellä. Joskus kastike tehdään myös kermaviiliin. Kastikkeen voi siis tehdä KERMAVIILIIN jos niin haluaa.
Sana rosolli tulee venäjän sanasta 'rassol' (рассо́л), joka merkitsee alkuaan suola- tai säilöntälientä. Sitä ei tiedetä, miten sana on siirtynyt ruokalajin nimeksi. Venäjäksi rosolli eli sillisalaatti on 'vinegret', joka puolestaan tarkoittaa ranskaksi öljy-viinietikka-salaattikastiketta (ransk. vinaigrette). Rosolli tunnetaan suunnilleen samanlaisena koko Pohjois-Euroopassa Hollannista Venäjälle.
Tämänhän sinä toki taas tiesit, hohhoijaa.
Ja minä ihmettelen miten henkilö, joka suvereenisti nimittelee muita ”anaali pälleiksi” ja ties miksi, on kuitenkin niin TYHMÄ, ettei tajua, että rosolliin tulevan kermavaahdon voi laittaa tarjolle eri astiaan ja sitä voi ottaa vähän eikä koko kippoa. Tai sen voi tehdä kermaviiliin tai jättää tekemättä.
Ei-tervetuloa sinulle meidän joulupöytään kiroilemaan, nimittelemään ja ahmimaan itselleen kaiken, mitä tarjolla on.
Kun lainaa lähteitä, on asianmukaista kertoa, mistä lainaus on peräisin. Olet siis Wikipedialla näköjään käynyt (https://fi.wikipedia.org/wiki/Rosolli). Wikipedia-artikkeli puolestaan lainaa mm. Emännän tietokirjaa vuodelta 1958. En menisi siihen täysin luottamaan, varsinkaan väitteeseen, että rosolli olisi suomalainen ruokalaji. Vähän lähdekritiikkiä saisi olla!
(Ja ei, en ole se, joka muita nimittelee anaali pälleiksi.)