Miksi olet lopettanut yhteydenpidon johonkin ihmiseen?

Jos olen huomannut että toinen ei vaivaidu yhteyttä pitämään niin annan olla.

Ystävä muuttui takakireäksi, ja sain aina varoa sanomisiani hänen kanssaan. Yritin pitää yhteyttä, mutta tuntui, että se oli yksipuolista. Koronan takia ei nähty kuukausiin, edes mikään ulkona kävely ei onnistunut. Kesällä kyseinen ihminen otti yhteyttä ja ehdotti tapaamista, mutta yhteydenoton syyksi paljastui se, että hän tarvitsi pientä palvelusta. Sanoin asiasta, mitä seurasi pitkä välienselvittely, joka ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Jotenkin meni maku koko tästä ystävyydestä. Näin kirjoitettuna kuulostaa ehkä vähäiseltä, mutta jotenkin eri asiat vain alkoivat hiertää. Tuntuu, että toinen ei ole enää sama ihminen kuin ennen. Lopetin yhteydenpidon.

Meitä oli kolmen naisen porukka joista nämä kaksi olivat tunteneet toisensa jo lapsuudesta. Aina kun olimme porukalla minulla oli jotenkin ulkopuolinen olo.

sitten sattui eräänlainen välikohtaus, jossa toinen näistä otti itseensä minun ja kolmannen naisen keskustelusta. Tämä kolmas Nainen kuitenkin pääsi kuin koira veräjästä ja minua läksytettiin kunnolla ja alleviivattiin kuinka nämä kaksi muuta ovat parhaita kavereita. Eipä sen jälkeen enää kiinnostanut roikkua porukassa.

Keskusteli vain työasioista.

Alkoi mielenkiinnon kohteet erityä liiaksi että ois kannattanut yhteyttä pitää.

Jotkut ihmissuhteet vain hiipuvat itsekseen. Ensin yhteydenpito supistuu joulukortteihin ja sitten nekin jäävät lähettämättä. Toisaalta on sitten sellaisia suhteita, jotka on pakko lopettaa, koska ne imevät toisesta kaiken energian. En ole Leelian lepotuoli, joka jaksaisi jatkuvasti kuunnella jonkun ihmisen isekeskeskeisiä jorinoita turhanpäiväisistä ongelmista tyyliin kun työpaikalla ei ymmärretä ko. henkilön erinomaisuutta ja huippupätevyyttä.

Vanha rouva halusikin lakeijan ja jonkun jolle huutaa. Oli aluksi yritystä ystävystyä ja olla avuksi molemminpuolin. Tuntui huonolta katkaista välit vanhukseen mutta vanhuus sinänsä ei oikeuta törkeään käytökseen.

Sisko on aina kuvitellut, että hänen sanansa on laki. Lapsesta asti on yrittänyt kontrolloida minua, laittaa johonkin oman päänsä sisällä olevaan "hyvän ihmisen" muottiin, johon en siis millään tavalla istu. En ole pariin vuoteen puhunut hänelle, nyt joudun saman katon alla olemaan pari yötä. Katsotaan mitä tästä tulee :D

Jännä miten niin monilla on samansuuntaisia vastauksia. Itsellä jäänyt opiskelukaveri toiselle paikkakunnalle ja etäystävyys laimeni niin pahasti että ei järkeä yhteillä.

Hän ei ollut enää kiinnostunut asioistani, sellainen spontaani viestittely ajatuksista ja tapahtumista jäi. En tosiaan ole mikään pommittaja, helposti jää viikkojenkin väli. Mutta jos tuntuu että häiritsee ystävää niin ei halua viestitellä mitään " turhaa".

Silti oli kovinkin vaativa tapaamisten suhteen vaikka toisen luo kulkemiseen menee puoli päivää. Kolmas syy olivat nuo puheenaiheet; hänkin halusi puhua töistä lähinnä ja sävy oli välillä minua kohtaan " tenttaava".

Ystävyys siis otti enemmän kuin antoi. Surullista, mutta aika panostaa joihinkin joilla jutut ja toiveet ystävyyden suhteen menee paremmin yksiin.

Meitä oli 4 naisen porukka. Yksi meistä piti itseään vähän kuin porukan patriarkkana. Määräsi muiden elämää ja halusi myös tietää niistä kaiken. Loukkaantui jos joku oli tehnyt jotain hänen tietämättään. Hänellä oli oikeus arvostella ulkonäköäni, pukeutumistani, kotini siisteyttä ja mitä tahansa. Kaikki mitä tein ja sanoin oli naurettavaa ja halveksittavaa. Miehensä kanssa kuulemma yhdessä nauroivat minun edesottamuksilleni. Yhden meistä hän otti lakeijakseen ja takanapäin puhuivat muista, vaikea uskoa, että hyvää. Vaihtelivat merkitseviä katseita keskenään muka huomaamatta. Tullessani paikalle, heidän keskustelunsa loppui toisillensa luotuihin merkitseviin katseisiin. Ja kyse ei ole ihan nuorista naisista. Toivotin hyvää loppuelämää 3 v. sitten ja olen tosi helpottunut kun voin elää miten haluan. Olisi pitänyt tehdä tuo 30v. sitten.

Lopetin yksipuolisuuden takia. Otin aina yhteyttä ja mainitsin asiasta, niin oli heti, että joo meidän pitää nähdä ja jutella jne jne. Aina, kun sovittiin milloin tavataan, niin olikin muuta menoa. Kaikki muu meni edelle aina. Sitten kun sanoin, että voisitko ystävällisesti sanoa suoraan jos ei kiinnosta nähdä, niin se on mulle ok. Vastas aina, että ikävä on kova ja pitää nähdä ja olen todella tärkeä ihminen.. Silti ei nähdä ikinä. Välillä ei vastaa mihinkään viestiin mitään ja puheluita en soita, koska niihin ei vastaa ikinä. Hyvin usein vastasi kovasta ikävästä jne jne. En usko, että tapaan hänet enää, joten lopetin jouluna yhtpidon. Jouluna toivotin hyvät joulut johon tosin vastasi samoin. Sen viestin jälkeen päätin etten ota enää yhteyttä. En kovin tärkeä ole hänelle, mutta ainakin tein kaikkeni ja yritin. Eipä pääse sanomaan miksi en ole yhteyksissä. En ymmärrä miksi pitää sanoa asioita mitä ei edes tarkoita.

Vierailija kirjoitti:

Lopetin yksipuolisuuden takia. Otin aina yhteyttä ja mainitsin asiasta, niin oli heti, että joo meidän pitää nähdä ja jutella jne jne. Aina, kun sovittiin milloin tavataan, niin olikin muuta menoa. Kaikki muu meni edelle aina. Sitten kun sanoin, että voisitko ystävällisesti sanoa suoraan jos ei kiinnosta nähdä, niin se on mulle ok. Vastas aina, että ikävä on kova ja pitää nähdä ja olen todella tärkeä ihminen.. Silti ei nähdä ikinä. Välillä ei vastaa mihinkään viestiin mitään ja puheluita en soita, koska niihin ei vastaa ikinä. Hyvin usein vastasi kovasta ikävästä jne jne. En usko, että tapaan hänet enää, joten lopetin jouluna yhtpidon. Jouluna toivotin hyvät joulut johon tosin vastasi samoin. Sen viestin jälkeen päätin etten ota enää yhteyttä. En kovin tärkeä ole hänelle, mutta ainakin tein kaikkeni ja yritin. Eipä pääse sanomaan miksi en ole yhteyksissä. En ymmärrä miksi pitää sanoa asioita mitä ei edes tarkoita.

Voi miten ikävä kokemus. Minulla oli ihan vastaavanlainen ystävä. Olin kuulemma yksi hänen elämänsä tärkeimmistä ihmisistä. Kertoi ikävästään ja miten haluaisi tehdä yhdessä sitä ja tätä. Kun aina kysyin, että milloin sopisi, ei vastannut tai jätti aikataulun auki. Emme sitten nähneet moneen kuukauteen. Fb kertoi uutisissa (kiitos fb), että hän oli ystävystynyt vanhan ystävänsä kanssa uudelleen hiljattain tapaamiskuvien ja sydänten kera. Otin asian puheeksi ja hänellä ei kuulemma ole aikaa tavata ketään, mutta samassa lauseessa sanoi, että minulle on aina aikaa.. Hän jätti vastaamatta viimeiseen viestiini ja annoin sitten olla.

Tästä on aikaa jo vuosia ja olen joutunut toteamaan etten tainnutkaan olla tärkeä. Aavistelen, että hän alun perin tarvitsikin oikeasti vain olkapäätä murheissaan. Kun aloitti terapian, tarve näkemiseeni loppui selvästi nopeasti. Vieläkin ikävöin tuota ihmistä. Ehkä hän merkitsi minulle paljon enemmän kuin minä koskaan hänelle.

Ei aikaa nähdä minua mutta muita kyllä., katsoin parhaaksi lopettaa "ystävyyden".

Piti korona-aikaa tekosyynä, ettei voi nähdä, olin ensin ymmärtäväinen. Kuitenkin selvisi, että tapasi muita yhteisiä kavereita/tuttuja koko kevään (somessa kuvia), ja jopa tutustui uuteen mieheenkin.  Tuli kyllä tosi ulkopuolinen olo, voin vaan kuvitella että keskenään porukalla naureskelivat minulle ja yksinäisyydelleni., näillä kun oli aina tapana naureskella muiden someprofiileillekin, todella inhottavia ihmisiä...

Ärsyttäviä ja/tai epäluotettavia.

En saanut takaisin yhtään mitään heidän "ystävyydestä".

Kahteen kaveripariskuntaan olen katkaissut välit.

Toisessa mies täysi hidalgo, aina kaikkea pyytämässä, niin lainaan kuin talkooavuksi. Lainatavarat ja työkalut palautui rikkonaisena ja olivat kuulemma huonoja, koska rikki menivät. Rakennustalkoissa sai olla apuna ja huudettiin että en osaa mitään tehdä, vaikka tuolloin tein rakentamista työkseni.

Toinen pariskunta täysiä taivaanrannan maalareita. Mikään lupaus ei pitänyt ja emännällä on vieläkin maksamatta miehensä syntymäpäivälahjasta kertynyt osuus luokkaa 70€. Huomautin asiasta pari kertaa ja vastaus oli: "aijaa?". Aina sai olla apuna taas yllättäen rakennustalkoissa ja lainata työkaluja joista osa ei ole palautunut vieläkään. Jos kummaltakaan pariskunnalta apua pyysi, niin vastaus: "no just nyt ei päästä". Mutta viikon päästä taas soitettiin: "no sinullahan on runkonaulain tms." Tuotko päiväksi lainaan?

En halua viestiä tuonpuoleiseen. Tiedä kenet viestini tavoittaa.

Oikeastaan vain odotan, että hän ottaisi minuun yhteyttä. - Olen nyt odottanut reilut 10 vuotta. Minulla ttosin ei ole lapsia, eikä edes parisuhdetta tai niin hienoa uraa tai autoa, että voisin sanoa, että etkö näe, että en nyt oikein ehdi... 

Toisen kanssa aas huomasin, etttä siinä missä minä menini eteenpäin, niin hän jumitti ja junnaa edelleen samoissa asioissa. kuin reilu 21 vuotta sitten. Ei se miään lukio aikoja on mukava muistella ja yläasteen aikaiset "kokeiluissakin" riittää muisteltavaa mutta jos ja kun ne ovat hänen kanssaan aina vain näitä kahta, niin myönnän, että en oikein enää jaksa ihan niin paljon olla häneen yheydessä, kuin joskus ennen. Saattaa olla, eä vielä joskus olen mutta enpä juuri nyt osaa kiirehtiä asian kanssa. Kun on muka niin paljon muuta tärkeämpää tehtävää ja puuhaa, jollei muuta niin pöllöillä ällä palstalla....  

Vierailija kirjoitti:

Lopetin yhteydet vanhempiini kun olin aina se huonompi lapsi. Miehen ja minun hyvästä tulotasosta syyllistettiin ja meitä haukuttiin leuhkijoiksi jos kehtasimme vaihtaa autoa. Äitini surutta vertasi minua perheen ulkopuolisiin tuttuihin, joita kehui joka asiassa minua paremmiksi. Siis puolitututkin on parempia ihmisiä kuin hänen tyttärensä?? En voi ymmärtää.

Appivanhempiin katkesi välit kun kyllästyttiin siihen ettei osata tehdä mitään oikein. Ollaan kuitenkin menestytty elämässä, mutta umpikateelliset appikset ei pysty näkemään mitään hyvää missään saavuttamassamme asiassa, vaan saimme aina osaksemme nälvimistä ja vähättelyä. Kateus on kamala sairaus. Jokin persoonallisuushäiriö taustalla on varmasti, koska omat vanhemmat ei pysty olemaan ylpeitä poikansa saavutuksista vaan ainoa reaktio on vähättely ja irvailu.

Sama, mutta ilmeisesti minä olen pettymys ja suuri häpeä narsistivanhemmalle, joka piikittelee, vähättelee ja alistaa. En ole tietääkseni loukannut ketään, elän omannäköistä vaatimatonta elämää ja olen onnellinen. Narsisti muistaa aina ylistää rikkaita ja menestyviä sisaruksia ja lempisukulaisiaan, jotka tanssii hänen pillinsä mukaan. Enää en suostu moiseen kyykytykseen enkä edes kaipaa vanhempaani. Onneksi saan rakkautta ja hyväksyntää muualta.

Meidän porukassa oli niin että aina kun nähtiin toisemme, piti juoda. Eli mentiin jonkun kotiin tai sitten baariin ja kännättiin koko ilta. En nykyään käytä alkoholia