Miksi olet lopettanut yhteydenpidon johonkin ihmiseen?
Itse lopetin yhteydenpidon kun tajusin ettei toista osapuolta kiinnosta minun kuulumiseni oikeasti.
Kommentit (62)
Yhteiset mielenkiinnon kohteet loppuivat.
Äärimmäisen rasittava ja itsekäs ihminen. Kauheita kriisejä mm työelämässä, ja niitä pitää puida yökaudet. Tyrkyttäytyy perheineen kylään, jos sovitaan joku ulkoilu, aina myöhässä reilusti, ja kaikessa muussakin äärimmäisen rasittava ihminen.
Muutaman kerran tuon takia että yhteydenpito oli niin yksipuolista. Kerran sen takia etten enää jaksanut kuulla kaverin sekoiluja, kihloja suunniteltiin useamman miehen kanssa ja viime hetkellä ero ja samalla viikolla uusi mies, välillä haaveiltiin lapsista ja välillä tehtiin abortteja...
Ihminen oli kiinnostunut vain työstäni ja uteli kaikkea sitten kävi ilmi että haluaa perustaa samanlaisen yrityksen. Väitti minun töitäni omikseen.
Hän myös ei opiskele koskaan mitään vaan väittää samantien olevansa asiantuntija nyt jo 5 eri asiassa.
Good bye.
Ystävästäni paljastui fanaattisuus vihervasemmistolaisuutta kohtaan.
Kyllästyin yksipuoliseen yhteydenpitoon sekä hänen tapaansa hierarkioida ja luokitella ihmisiä. On koronan vuoksi nyt itse lomautuksilla kuten miehensäkin. Ihan karmaa, pakko myöntää että vähän hymyilyttää.
Kun alkoivat tyypin vastaukset esim. sähköpostiin venyä venymistään. Heinäkuussa esittämääni kutsuun tulla luokseni grillaamaan sain marraskuussa vastauksen, jonka sisältönä oli, että kauheen paljon on kiirettä ja sitä sun tätä. Se oli siinä. En enää koskaan vastannut puheluihin enkä mihinkään.
Vastapuolen tahdosta. Syytä hänen tahtoonsa en tiedä.
En kiinnosta toista osapuolta. Minun pitäisi laukkoa kylässä ja pitää yhteyttä. Ei jaksa, koska omassakin elämässä on kaikenlaista.
Aika vähän on enää oikeaa ystävyyttä.
Mikä idioottimaisinta somessa julkisesti sanotaan oot niin rakas ja ihana ystävä.
Oikeesti ei nähdä ikinä.
Mies viestitteli lähes aina kännissä, olisi halunnut minut luokseen tunnin varoitusajalla, ei pystynyt suunnittelemaan ja sopimaan etukäteen mitään. Kaikki olisi pitänyt tapahtua ad hoc silloin kuin hänelle sopi.
Minä en tähän suostunut, joten olin hänen mielestään marttyyri tiukkapipo. Tätä jatkuin pari vuotta välillä tiheämmin, välillä harvemmin. Sitten kyllästyin täysin koko paskanjauhajaan ja estin kaikkialla somessa. Puhelinnumeroa en estänyt, joten voisi soittaa, jos on asiaa. Ei ole soittanut.
Vierailija kirjoitti:

Mitä hitsiä? Olenko piilokamerassa? Niin on kuin elämästäni tämä teksti paitsi että vuoden jälkeen pistin pillit pussiin.
Kyllä soittaa jos on oikeaa asiaa. Eipä ole soittanut.
Alkoholia kului päivittäin, työelämässä menestynyt, mutta todella epämiellyttävästi puhui kaikille, tapasin muutaman kerran kaveripiiriään, samanlaisia alkoholin suurkuluttajia kaikki.
Mitään ei voinut suunnitella yhdessä ja sai raivokohtauksen mm. siitä, että klo 11 on liian aikaista herätä (olimme ajatelleet lähteä ip-brunssille).
Lähettää säännöllisesti edelleen kännissä viestejä, joista ei saa mitään selvää, joihin en vastaa.
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän on enää oikeaa ystävyyttä.
Tämä! Takkia käännettään ja ollaan "ystävä" sellaisen kanssa josta on jotain hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän on enää oikeaa ystävyyttä.
Tämä! Takkia käännettään ja ollaan "ystävä" sellaisen kanssa josta on jotain hyötyä.Nykyihmisen pitää hyötyä kaikesta, etenkin ihmissuhteistaan.
Lopetin yhteydet vanhempiini kun olin aina se huonompi lapsi. Miehen ja minun hyvästä tulotasosta syyllistettiin ja meitä haukuttiin leuhkijoiksi jos kehtasimme vaihtaa autoa. Äitini surutta vertasi minua perheen ulkopuolisiin tuttuihin, joita kehui joka asiassa minua paremmiksi. Siis puolitututkin on parempia ihmisiä kuin hänen tyttärensä?? En voi ymmärtää.
Appivanhempiin katkesi välit kun kyllästyttiin siihen ettei osata tehdä mitään oikein. Ollaan kuitenkin menestytty elämässä, mutta umpikateelliset appikset ei pysty näkemään mitään hyvää missään saavuttamassamme asiassa, vaan saimme aina osaksemme nälvimistä ja vähättelyä. Kateus on kamala sairaus. Jokin persoonallisuushäiriö taustalla on varmasti, koska omat vanhemmat ei pysty olemaan ylpeitä poikansa saavutuksista vaan ainoa reaktio on vähättely ja irvailu.

Aika jännä että kummankin vanhemmat ovat teille ”kateellisia”? Onko käytöksenne erikoista?
Ei mun vanhemmat ole todellakaan kateellisia, tai ei ainakaan myönnä sitä. Heillähän on kaikki mitä mainioimmin, hirvittävän huono tytär vaan. Mutta onneksi ovat saaneet aikaan myös hyviä poikalapsia, jousta riittää kehuttavaa.
17
Mun mies on britti ja kaverini tuli usein meille kylään vain juttelemaan mieheni kanssa vaikka siis leikki olevansa ystäväni. Tästä on vuosia enkä edelleen ymmärrä mitä ihmettä😡
Riitauduttiin niin pahoin ettei kiinnosta koko tyyppi.