Onko tavallista, että 5v lapsi kertoo monipolvisia satuja?
Nyt 5v lapseni kertoi ensimmäisen juonelliset tarinan 2-vuotiaana. Nyt 5-vuotiaana hän kertoo todella pitkiä, juoneltaan rönsyileviä mutta silti ehyitä satuja. Lisäksi hän eläytyy kertomaansa, on erilaisia äänenpainoja ja muutenkin elävää kerrontaa.
Onko tämä yleistä? Keksiikö suurin osa 5-vuotiaista itse pitkiä satuja? 30 min-tunnin voi esim automatkalla hyvin sepittää pitkää satua.
Kommentit (27)
On ainakin meidän lapsilla ollut ihan tavallista.
Kyllä täällä onnistuu nelivuotiaalta. :)
Hänelle on koko lapsuutensa luettu todella paljon.
Keksi aiemmin tarinoita leikkiessään leluilla samalla. Mutta nyt ei tarvitse niitä lelujakaan enää tueksi siihen vaan keksii ihan omasta päästä niitä satuja. Toki niissä on vaikutteita leluhahmoista, kuulemastaan saduista, jne - mutta eihän mikään kertomus synny tyhjiössä.
Ollaan kyllä ihan pienestä hänen kanssa mm pelattu tarinanopilla ja olen mm leikkinyt Kylli-tätiä, piirtänyt ja kertonut samalla tarinaa hänelle.
Ap
Laita teatteriharrastukseen. Selvästi on lahjoja itseilmaisuus.
Lisäksi piirtää tarinoita kuviksi. Voi piirtää monta kymmentä paperia, sitten tulee kertomaan niihin liittyvän tarinan.
Vierailija kirjoitti:
Laita teatteriharrastukseen. Selvästi on lahjoja itseilmaisuus.
No voisikin. Mutta taitaa olla vasta kouluikäisille.
Kirjoittakaa tarinoita ylös! Niitä on varmasti kiva lukea myöhemmin. :)
Ei varmasti onnistu kaikilta lapsilta tuo, vaatii hyvää mielikuvitusta ja lukemisharrastusta.
Onko tavallista, että on pakonomainen tarve kehua omaa pentua muille?
Vierailija kirjoitti:
Onko tavallista, että on pakonomainen tarve kehua omaa pentua muille?
Minua van kiinnosti, onko tämä ihan tavanomaista tämän ikäisille vai keksiikö kaikki lapset tässä iässä satuja.
Vierailija kirjoitti:
Kannustakaa hänen lahjakkuutta.
On kyllä kehuttu tarinoita ja kannustettu kertomaan lisää.
Tuon ikäisillähän on aivan rajaton mielikuvitus, eli on ihan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittakaa tarinoita ylös! Niitä on varmasti kiva lukea myöhemmin. :)
Ei varmasti onnistu kaikilta lapsilta tuo, vaatii hyvää mielikuvitusta ja lukemisharrastusta.
Ollaan kirjoitettu ylöskin. Niitä tarinoita tulee vaan niin solkenaan, että kaikkia ei pysty. Olen yrittänyt nauhoittaa, mutta silloin lapsi nappaa suun kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäisillähän on aivan rajaton mielikuvitus, eli on ihan normaalia.
Minne se mielikuvitus sitten on myötä katoaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita teatteriharrastukseen. Selvästi on lahjoja itseilmaisuus.
No voisikin. Mutta taitaa olla vasta kouluikäisille.
Tiedän ainakin Tampereelta ja Oulusta sanataideharrastuksia myös viisivuotiaille.
Kannattaa selvittää, löytyiskö teidän seudulta.
Onpa teillä kyllä uniikki lumihiutale.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi piirtää tarinoita kuviksi. Voi piirtää monta kymmentä paperia, sitten tulee kertomaan niihin liittyvän tarinan.
Tää oli sympaattisempaa ennen kuin teit viidennen tällaisen lisäyksen siinä toivossa, että saisit sittenkin vastaukseksi, että AI, ei meidän lapsi NOIN luova ja nerokas ollut viisivuotiaana. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita teatteriharrastukseen. Selvästi on lahjoja itseilmaisuus.
No voisikin. Mutta taitaa olla vasta kouluikäisille.
Tiedän ainakin Tampereelta ja Oulusta sanataideharrastuksia myös viisivuotiaille.
Kannattaa selvittää, löytyiskö teidän seudulta.
Asutaan Turussa. Täytyypä selvittää!
Ei ole mielestäni tavallista. Toinen lapsi meillä ei kertoillut oikein minkäänlaisia satuja. Toinen on tarinaniskijä, mutta ei siltäkään viisivuotiaana noin pitkiä tarinoita tullut.