poikaystävä lähtee 3viikoksi espanjaan
Onko teistä okei, että poikaystävä lähtee 3 viikoksi ja 3 päiväksi Espanjaan kaverin talolle heinäkuussa. Matkaan lähtee n 4 henkilöä. Mitä mieltä olisitte jos teidän kumppani lähtisi toksi ajaksi ulkomaille?
Kommentit (23)
Olin itse vaihdossa kolme kuukautta, mitähän olisi pitänyt tehdä, jättää menemättä? Monessa suhteessa on normaalia että toinen on ulkomalla pidempiäkin aikoja esim. töissä. Minkä ikäinen ap on?
Onhan se mälsää, mutta minkäs teet. Omakin poikaystäväni lähtee kolmeksi viikoksi eli melkein koko heinäkuuksi pois. Menköön kun kerran tahtoo, suhde on vielä tuore ja olisin halunnut viettää kiihkeän ja kuuman heinäkuun hänen kanssaan, mutta aion kyllä tehdä kaikkea mukavaa ilman häntäkin.
Se harmittaisi, jos mies käyttäisi 4 lomaviikostaan 3 ilman minua. Jos jostain syystä lomailtaisiin eri aikaan tai kyseessä olisi työmatka, ok. Kyllähän siinä kova ikävä tulisi.
Pahimmillaan ollaan oltu eri valtioissa 3kk näkemättä toisiamme. En ole ikinä odottanut mitään niin kuin sitä jälleennäkemistä silloin.