"Kivoja" asioita mitkä sinun mielestäsi tuntuu hirveän vastenmieliseltä pakkopullalta?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se on nämä työpaikan mukahauskat pikkujoulut ja tykypäivät.

Kaikkea typerää kännipäähäröilyä ym... Näitä sitten naureskellaan vuositolkulla eteenpäin ja muistellaan kuinka hienoa oli, vaikka oikeasti oli kaikkea muuta. 

Nämä on niitä pakkopullia, mihin ei haluaisi mennä, mutta on velvollisuus.

Niin toivon, että firmat alkaisivat säästää just näistä. Näitä ei kaipaa kukaan. Nekin, joista tuollainen työkavereiden kanssa hengailu on mukavaa, voivat hengailla ihan työajan ulkopuolella keskenään.

Työhyvinvointi- ja pikkujouluhössötys on kankkulan kaivoon kannettua rahaa. Työt seisoo ja rahaa palaa asiaan, josta ei tykätä edes. Ihan tarpeeksi tutustuu siinä työnteon yhteydessä muihin, mitään tyhjänpäiväisiä naurujoogia tai hengitysharjoituksia ei tarvita.

Kerrostaloon? Ei kiitos. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakotitalossa asuminen. Verrattuna kerrostalossa asumiseen.

Tiedän mitä se on, koska asuin lapsuuteni omakotitalossa. Se on kaikkien riskien kantamista itse, se on töitä töitä töitä ja se on naapurien varomista ja naapureihin törmäämistä ulkona. Sitä ajattelisi kerrostalossa, että "muutanpa omakotitaloon, niin saan omaa rauhaa". Et saa, ellei talo ole ison tontin keskellä kaukana naapureista.

Eikä sekään välttämättä riitä.

Minulla taas on täysin päinvastoin. Olen asunut 35 ensimmäistä ikävuottani kerrostaloissa, enkä todellakaan enää kaipaa sitä tylsää asumismuotoa: taloyhtiöiden yhteisiä sääntöjä, pieniä huoneita, pieniä parvekkeita (jos sellaista ylipätään asunnossa edes on), yhteisiä postimerkin kokoisia piha-alueita, yhteisiä kellaritiloja pienine kopperoineen, yhteisiä pihatalkoita "pakollisine" grillauksineen jne., jne.

Varsinaista toisten ehdoilla asumista kaiken kaikkiaan.

Kun reilu vuosikymmen sitten muutin omakotitaloon, muuttui elämä kertalaakista vapaaksi ja rauhalliseksi. Täällä on hyvä asua. Oma tupa, oma lupa.

Sama.

Kerrostalossa asuttiin 2vuotta kunnes saimme oman talon. Ei ikinä enää betonikoppiin nyhjöttämään.

Aina joudut lähtemään jonnekin pois kotoa jos jotain haluat tehdä. Nyt voi kotona ja pihalla puuhastella ihan mitä mieli tekee.

Ulkoilu. Suomessa on lähes aina kylmä ja tuulinen, sateinen/räntäinen/luminen keli, jolloin nenäni alkaa automaattisesti vuotamaan ja siinä sitten palelen ja niiskutan ja tuhisen, kunnes pääsen taas sisätiloihin. Myös pääni alkaa särkemään herkästi viimasta. Mun kroppa ei oo ollenkaan luotu Suomen ilmastoon. Lämpimällä ilmalla (n. 2 kk vuodessa) ulkoilen mielelläni.

Vierailija kirjoitti:

Pulkkamäki ja puistoilu lasten kanssa. Tiedän että pitäisi nauttia kun lapset pieniä, mutta en vaan jaksa.

Joo tuo puistoilu oli ihan sieltä _____. Inhosin sitä ainaista ulos pukemista ja puistoon lähtöä. Siellä sitten seisot jäässä ja vahdit lapsiasi. Joku toinen mamma seisoo samalla tavalla kauempana. Kukaan ei puhu mitään. Tai sitten se toinen äiti puhuu ja puhuu liikaakin ja kyselee sinulta kaikkea yksityistä. Tasapainoilet vastaustesi kanssa - kuinka avoin vieraalle haluaa olla. Sitten on näitä esittäjä-äitejä, jotka hihkuu ja hyppää ja huutaa lastensa kanssa liikaakin. Kamala show meneillään: Katsokaa meitä, meillä ulkoillaan täysillä! Vietämme Laatuaikaa!

Kiusallista. Sitten, kun oli aika lähteä, se helpotuksen tunne oli niin ihana.

Vierailija kirjoitti:

Kerrostaloon? Ei kiitos. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakotitalossa asuminen. Verrattuna kerrostalossa asumiseen.

Tiedän mitä se on, koska asuin lapsuuteni omakotitalossa. Se on kaikkien riskien kantamista itse, se on töitä töitä töitä ja se on naapurien varomista ja naapureihin törmäämistä ulkona. Sitä ajattelisi kerrostalossa, että "muutanpa omakotitaloon, niin saan omaa rauhaa". Et saa, ellei talo ole ison tontin keskellä kaukana naapureista.

Eikä sekään välttämättä riitä.

Minulla taas on täysin päinvastoin. Olen asunut 35 ensimmäistä ikävuottani kerrostaloissa, enkä todellakaan enää kaipaa sitä tylsää asumismuotoa: taloyhtiöiden yhteisiä sääntöjä, pieniä huoneita, pieniä parvekkeita (jos sellaista ylipätään asunnossa edes on), yhteisiä postimerkin kokoisia piha-alueita, yhteisiä kellaritiloja pienine kopperoineen, yhteisiä pihatalkoita "pakollisine" grillauksineen jne., jne.

Varsinaista toisten ehdoilla asumista kaiken kaikkiaan.

Kun reilu vuosikymmen sitten muutin omakotitaloon, muuttui elämä kertalaakista vapaaksi ja rauhalliseksi. Täällä on hyvä asua. Oma tupa, oma lupa.

Sama.

Kerrostalossa asuttiin 2vuotta kunnes saimme oman talon. Ei ikinä enää betonikoppiin nyhjöttämään.

Aina joudut lähtemään jonnekin pois kotoa jos jotain haluat tehdä. Nyt voi kotona ja pihalla puuhastella ihan mitä mieli tekee.

Minä taas nautin kerrostaloasumisesta. Asuin elämäni ensimmäiset 22 vuotta omakotitalossa ja se oli kärsimystä. Naapurit kyyläsivät jatkuvasti aidan takana, kyselivät muka tuttavallisesti asioitani ”mites sun yo-kirjoitukset edistyy?” ja joka kesäsunnuntaiaamu piti jossain leikata nurmikkoa moottori huutaen tai naulata jotakin hemmetin terassia. Öisin autonrassaaja-junttien pilluralliautot mennä jumputti ja mopoilla kierrettiin ympyrää. Tuli pakkokutsuja pihajuhliin, naapurinpenskojen (ei kiinnosta) rippijuhliin, kyseltiin kukkienkastelijaksi matkoilla, myytiin joulukalentereita, tultiin väkisin virpomaan... Naapurustossa oli meneillään jatkuva vertailu: kenellä on minkäkinlainen grilli, auto, verhot, pihaistutukset, jouluvalot, onko piha hoidettu tai lumet kolattu, entä mitäs teidän lapset harrastaa ai meillä jääkiekkoa ja ratsastusta, - mitäs te hiihtolomalla -me mennään Lanzarotelle. Ihan syvältä koko naapurusto.

Kun pääsin asumaan kauniiseen kerrostalooni, olen niin nauttinut! Ei kyttääviä, meluisia ja puheliaita naapureita, saa elää omaa elämäänsä just kuinka tahtoo, voi tulla ja mennä. Kukaan ei tunge iholle ellei itse hakeudu. Tapahtumia ja viihdettä löytyy, kun menee kaupungille. Kauppaan on kävelymatka, töihin myös. Olen kai sitten urbaani ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vihaan talvea ja lunta sekä Lappia ja Lapin kuvia instassa. Nyt tällä hetkellä, kun pitää olla niin ilmastotrendikäs, niin samalla pitää myös RAKASTAA lunta ja kylmyyttä ja mennä sinne hiton Lappiin, vaikkei kiinnostaisi pätkääkään, koska se nyt vaan on niin hiton trendaavaa tällä hetkellä.

Minusta Lappi on kiva paikka, mutten tajua sitä, että nyt sinne pitää rynnistää tartuttamaan korona kaikille lappilaisille. Olen käynyt Lapissa monet kerrat kesät talvet silloin, kun se ei ollut edes trendikästä. Miksei ihmiset mene Lappiin silloin, kun eletään ihan normaalia aikaa ilman tauteja? Tukekaa niitä yrittäjiä siellä silloin!

Ehkä vihaan eniten trendejä ja mielikuvituksettomia ihmisiä, jotka näitä erilaisia trendejä noudattavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrostaloon? Ei kiitos. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakotitalossa asuminen. Verrattuna kerrostalossa asumiseen.

Tiedän mitä se on, koska asuin lapsuuteni omakotitalossa. Se on kaikkien riskien kantamista itse, se on töitä töitä töitä ja se on naapurien varomista ja naapureihin törmäämistä ulkona. Sitä ajattelisi kerrostalossa, että "muutanpa omakotitaloon, niin saan omaa rauhaa". Et saa, ellei talo ole ison tontin keskellä kaukana naapureista.

Eikä sekään välttämättä riitä.

Minulla taas on täysin päinvastoin. Olen asunut 35 ensimmäistä ikävuottani kerrostaloissa, enkä todellakaan enää kaipaa sitä tylsää asumismuotoa: taloyhtiöiden yhteisiä sääntöjä, pieniä huoneita, pieniä parvekkeita (jos sellaista ylipätään asunnossa edes on), yhteisiä postimerkin kokoisia piha-alueita, yhteisiä kellaritiloja pienine kopperoineen, yhteisiä pihatalkoita "pakollisine" grillauksineen jne., jne.

Varsinaista toisten ehdoilla asumista kaiken kaikkiaan.

Kun reilu vuosikymmen sitten muutin omakotitaloon, muuttui elämä kertalaakista vapaaksi ja rauhalliseksi. Täällä on hyvä asua. Oma tupa, oma lupa.

Sama.

Kerrostalossa asuttiin 2vuotta kunnes saimme oman talon. Ei ikinä enää betonikoppiin nyhjöttämään.

Aina joudut lähtemään jonnekin pois kotoa jos jotain haluat tehdä. Nyt voi kotona ja pihalla puuhastella ihan mitä mieli tekee.

Minä taas nautin kerrostaloasumisesta. Asuin elämäni ensimmäiset 22 vuotta omakotitalossa ja se oli kärsimystä. Naapurit kyyläsivät jatkuvasti aidan takana, kyselivät muka tuttavallisesti asioitani ”mites sun yo-kirjoitukset edistyy?” ja joka kesäsunnuntaiaamu piti jossain leikata nurmikkoa moottori huutaen tai naulata jotakin hemmetin terassia. Öisin autonrassaaja-junttien pilluralliautot mennä jumputti ja mopoilla kierrettiin ympyrää. Tuli pakkokutsuja pihajuhliin, naapurinpenskojen (ei kiinnosta) rippijuhliin, kyseltiin kukkienkastelijaksi matkoilla, myytiin joulukalentereita, tultiin väkisin virpomaan... Naapurustossa oli meneillään jatkuva vertailu: kenellä on minkäkinlainen grilli, auto, verhot, pihaistutukset, jouluvalot, onko piha hoidettu tai lumet kolattu, entä mitäs teidän lapset harrastaa ai meillä jääkiekkoa ja ratsastusta, - mitäs te hiihtolomalla -me mennään Lanzarotelle. Ihan syvältä koko naapurusto.

Kun pääsin asumaan kauniiseen kerrostalooni, olen niin nauttinut! Ei kyttääviä, meluisia ja puheliaita naapureita, saa elää omaa elämäänsä just kuinka tahtoo, voi tulla ja mennä. Kukaan ei tunge iholle ellei itse hakeudu. Tapahtumia ja viihdettä löytyy, kun menee kaupungille. Kauppaan on kävelymatka, töihin myös. Olen kai sitten urbaani ihminen.

Minä taas koin tuota samaa hullua levottomuutta kerrostaloissa asuessani, enkä todellakaan kaipaa enää sellaista elämänmenoa.

Mieluummin elelen täällä maaseudulla kaikessa rauhassa kuin jatkuvassa kaupungin hälinässä.

Yhteislaulu

Naurujooga

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pulkkamäki ja puistoilu lasten kanssa. Tiedän että pitäisi nauttia kun lapset pieniä, mutta en vaan jaksa.

Joo tuo puistoilu oli ihan sieltä _____. Inhosin sitä ainaista ulos pukemista ja puistoon lähtöä. Siellä sitten seisot jäässä ja vahdit lapsiasi. Joku toinen mamma seisoo samalla tavalla kauempana. Kukaan ei puhu mitään. Tai sitten se toinen äiti puhuu ja puhuu liikaakin ja kyselee sinulta kaikkea yksityistä. Tasapainoilet vastaustesi kanssa - kuinka avoin vieraalle haluaa olla. Sitten on näitä esittäjä-äitejä, jotka hihkuu ja hyppää ja huutaa lastensa kanssa liikaakin. Kamala show meneillään: Katsokaa meitä, meillä ulkoillaan täysillä! Vietämme Laatuaikaa!

Kiusallista. Sitten, kun oli aika lähteä, se helpotuksen tunne oli niin ihana.

Oon noita "esittäjä äitejä". Tosin tykkään riehua lasten kanssa ja siinä se aika menee nopeemmin kun osallistuu menoon itsekkin. Oma suhtautuminen noihin leikkeihin johtuu puhtaasti siittä että kaipasin itse sitä lapsena. Kotona ei halattu taikka tuettu esim koulunkäynnissä. Saatika sitte leikitty yhdessä tai päästetty kavereita leikkimään. Omat vanhemmat monesti ääneen puhui "lapset on vain riesa ja este minun omalle elämälleni" tyylillä. Seuraavan kerran kun olet siellä puistossa ja vedät sen naaman nyrpyyn tai pyörität silmiäsi minunlaiseni nähdessä, voisit ajatella että se tapa olla lasten kanssa voi johtua jonkun huonoista kokemuksista, mitä ei omien lasten halua ikinä joutuvan kokemaan. Sinne puistoon lähdetään niitten lasten takia eikä muitten vanhempien.

Asun perheeni kanssa taloyhtiössä, jossa on lähes kaikki asunnot isoja asuntoja.

Muutama yksiökin on, mutta valtaosaltaan on väh 2 huonetta, eniten on 3 ja 4 huoneen asuntoja.

Lisäksi taloyhtiö on pieni. Tietääkseni jokainen omistaja on asunut talossa, osa on laittanut myöhemmin asunnon vuokralle, mutta ei ns asuntosijoittajia ole ollut liikkeellä.

Tämä myös tarkoittaa sen, jos joku pitää bileet, omistaja saa tietää asiasta hyvin nopeasti.

Yhden omistajan kanssa oli ongelmia, koska hän halusi välttämättä vuokrata asuntonsa nuorelle ja tämä toi mukanaan sitä lisäongelmaa. Tytön kanssa juttelin kauniisti, kun oli ilmoittanut ehkä 5.n kerran pitää bileet laittamalla lapun ilmoitustaululle. Soitin ovikelloa ja ilmoitin jos on meteliä yhtään klo 22, soitan samantien poliisit paikalle.

Bonuksena yksi asukas on poliisi ja hän meni moikkaamaan ja selitti tytölle säännöt esim mitä tarkoittaa hiljaisuus.

Omistaja sitten myin asuntonsa hänen asuntonsa naapurille, joka tarvitsi lisätilaa.

Meillä taloyhtiön hallitus koostuu ihmisistä, jotka tietävät asioista ja mm putkiremontti meni todella helposti ja aikataulun mukaisesti.

En ikinä suostuisi muuttamaan omakotitaloon. Lapsuudessa sai siitä traumat, kun aina tapahtui jotain vanhempien ollessa mökillä.

Itse tarvitsee vain katsoa ovi tulee perässä kiinni ja yhtiövastike menee suoraveloituksena.

Vierailija kirjoitti:

Ystävien tapaaminen (ihan muulloinkin siis kuin koronan aikana). Nyt ei onneksi tartte nähdä ketään, kun sanon, etten halua tartuntaa.

Miksi sinulla on ystäviä?? Tai ehkä ei edes ole.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan joku on jo tämän sanonut, mutta SEKSI. En ole koskaan ymmärtänyt miksi siitä on tehty niin hypetetty asia? Ihmiset on valmiita tekemään kauheita asioita saadakseen vaan nussia ja varsinkin pillu pyörittää koko maailmaa!

Itselleni seksi oli parisuhteessa alusta asti pelkkää pakkopullaa. Miehen mieliksi suostuin. Nautin paljon enemmän kaikesta muusta mitä me yhdessä tehtiin, esimerkiksi kalastuksesta ja pitkistä kävelylenkeistä. Pussaaminenkin on ihan kivaa, mutta seksi on epämiellyttävää.

Haluan kuitenkin uuden parisuhteen, niin joutuu siihen seksiinkin taas suostumaan. Onneksi mun ikäisillä miehillä on usein jo seisokki vaikeutta. Mutta siihenkin ovat pirulaiset keksineet lääkkeen.

Miten ihmeessä voi olla näin, onko sulla hormonit ihan OK vai onko lapsuustraumoja asian suhteen? Tykkäsitkö siitä edes teininä? Miten ylipäänsä päädyt parisuhteeseen, eikö sinua edes haluta pussailla sitä ihanaa uutta ihmistä? En ymmärrä. Minusta seksi oikeanlaisen ihmisen kanssa on ihanista ihaninta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pulkkamäki ja puistoilu lasten kanssa. Tiedän että pitäisi nauttia kun lapset pieniä, mutta en vaan jaksa.

Joo tuo puistoilu oli ihan sieltä _____. Inhosin sitä ainaista ulos pukemista ja puistoon lähtöä. Siellä sitten seisot jäässä ja vahdit lapsiasi. Joku toinen mamma seisoo samalla tavalla kauempana. Kukaan ei puhu mitään. Tai sitten se toinen äiti puhuu ja puhuu liikaakin ja kyselee sinulta kaikkea yksityistä. Tasapainoilet vastaustesi kanssa - kuinka avoin vieraalle haluaa olla. Sitten on näitä esittäjä-äitejä, jotka hihkuu ja hyppää ja huutaa lastensa kanssa liikaakin. Kamala show meneillään: Katsokaa meitä, meillä ulkoillaan täysillä! Vietämme Laatuaikaa!

Kiusallista. Sitten, kun oli aika lähteä, se helpotuksen tunne oli niin ihana.

Oon noita "esittäjä äitejä". Tosin tykkään riehua lasten kanssa ja siinä se aika menee nopeemmin kun osallistuu menoon itsekkin. Oma suhtautuminen noihin leikkeihin johtuu puhtaasti siittä että kaipasin itse sitä lapsena. Kotona ei halattu taikka tuettu esim koulunkäynnissä. Saatika sitte leikitty yhdessä tai päästetty kavereita leikkimään. Omat vanhemmat monesti ääneen puhui "lapset on vain riesa ja este minun omalle elämälleni" tyylillä. Seuraavan kerran kun olet siellä puistossa ja vedät sen naaman nyrpyyn tai pyörität silmiäsi minunlaiseni nähdessä, voisit ajatella että se tapa olla lasten kanssa voi johtua jonkun huonoista kokemuksista, mitä ei omien lasten halua ikinä joutuvan kokemaan. Sinne puistoon lähdetään niitten lasten takia eikä muitten vanhempien.

Kauheinta maailmassa on sellaiset vanhemmat puistoissa, uimarannoilla yms. jotka ovat naama norsun sillä, kun on ollut pakko lapset sinne viedä. Ei tule mieleenkään, että lähtisi lasten KANSSA sinne touhuamaan ja pitämään hauskaa. Pitää tehdä lapsia ja ajatusmaailma on kuitenkin minäminä.

Vierailija kirjoitti:

Vieralja kirjoitti:

Seksi. Ei kiinnosta yhtään eikä kenenkään kanssa. Annan väkisin miehelleni pari kertaa kuussa ja se on ihan kamalaa. Homma alkaa aina niin, että mies kysyy että olisiko tänään seksiä, heti kun olen saanut lapsen nukkumaan. Sitten mennään makkariin ja makaan haarat levällään että saa räpeltää alapäätä (jos en suostu levittämään, niin mankuu niin kauan että suostun tai vääntää jalat auki puoliväkisin)ja sitten pano. Joka kerran jälkeen raiskattu olo ja toisaalta helpottunut, että nyt saa jonkin aikaa olla iltansa rauhassa ilman että pitää antaa. Mies ihmettelee et miks ei seiso kunnolla. En kyllä yhtään ihmettele ettei, ei kai nyt vähänkään normaalilla ihmisellä seiso kun seksipartneria ei kiinnosta yhtään. Mä olen iloinen, että mulla on nykyään menkat noin kolmen viikon välein ja kestää usein yli viikon niin asiasta saa vapaata enemmän. Pahinta on, että on alkanut etätyön myötä kysymään seksin perään päivällä ("ettei tarttis sitten illalla myöhään"), mikä ahdistaa. Ennen sai sentään olla työaikana rauhassa.

Miksi ihmeessä suostut seksiin? Mun tietääkseni kenelläkään ei ole velvollisuutta sitä harrastaa ellei itse tahdo.

Ehkä velvollisuudentunnosta. Kun kerran ollaan naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vieralja kirjoitti:

Seksi. Ei kiinnosta yhtään eikä kenenkään kanssa. Annan väkisin miehelleni pari kertaa kuussa ja se on ihan kamalaa. Homma alkaa aina niin, että mies kysyy että olisiko tänään seksiä, heti kun olen saanut lapsen nukkumaan. Sitten mennään makkariin ja makaan haarat levällään että saa räpeltää alapäätä (jos en suostu levittämään, niin mankuu niin kauan että suostun tai vääntää jalat auki puoliväkisin)ja sitten pano. Joka kerran jälkeen raiskattu olo ja toisaalta helpottunut, että nyt saa jonkin aikaa olla iltansa rauhassa ilman että pitää antaa. Mies ihmettelee et miks ei seiso kunnolla. En kyllä yhtään ihmettele ettei, ei kai nyt vähänkään normaalilla ihmisellä seiso kun seksipartneria ei kiinnosta yhtään. Mä olen iloinen, että mulla on nykyään menkat noin kolmen viikon välein ja kestää usein yli viikon niin asiasta saa vapaata enemmän. Pahinta on, että on alkanut etätyön myötä kysymään seksin perään päivällä ("ettei tarttis sitten illalla myöhään"), mikä ahdistaa. Ennen sai sentään olla työaikana rauhassa.

Kuulostaa molemmille osapuolille kammottavalta tilanteelta.

Jos ero ei lasten vuoksi tule kyseeseen, voisitko ehdottaa miehellesi vapaata suhdetta?

Ei se ole kovin innoissaan asiasta. Jotenkin en näkisi että olisi edes niin aloitteellinen, että hommaisi sitä seksiseuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieralja kirjoitti:

Seksi. Ei kiinnosta yhtään eikä kenenkään kanssa. Annan väkisin miehelleni pari kertaa kuussa ja se on ihan kamalaa. Homma alkaa aina niin, että mies kysyy että olisiko tänään seksiä, heti kun olen saanut lapsen nukkumaan. Sitten mennään makkariin ja makaan haarat levällään että saa räpeltää alapäätä (jos en suostu levittämään, niin mankuu niin kauan että suostun tai vääntää jalat auki puoliväkisin)ja sitten pano. Joka kerran jälkeen raiskattu olo ja toisaalta helpottunut, että nyt saa jonkin aikaa olla iltansa rauhassa ilman että pitää antaa. Mies ihmettelee et miks ei seiso kunnolla. En kyllä yhtään ihmettele ettei, ei kai nyt vähänkään normaalilla ihmisellä seiso kun seksipartneria ei kiinnosta yhtään. Mä olen iloinen, että mulla on nykyään menkat noin kolmen viikon välein ja kestää usein yli viikon niin asiasta saa vapaata enemmän. Pahinta on, että on alkanut etätyön myötä kysymään seksin perään päivällä ("ettei tarttis sitten illalla myöhään"), mikä ahdistaa. Ennen sai sentään olla työaikana rauhassa.

Miksi ihmeessä suostut seksiin? Mun tietääkseni kenelläkään ei ole velvollisuutta sitä harrastaa ellei itse tahdo.

Ei varmaan kivaa kummallekaan, suosittelen terapiaa, läheisyysharjoitteita tai hätätilassa avioeroa vaikka yleensä en sitä lapsellisille suositakaan. Jos taas ap tiesi jo naimisiin mennessään olevansa aseksuaali on hän antanut miehelleen katteettomia lupauksia koska kyllähän terveeseen suhteeseen kuuluu seksi.

En ollut aseksuaali kun mentiin naimisiin, alussa seksiä oli päivittäin. Toisaalta, ei kiinnosta terapia, jonka tavoitteena on harrastaa enemmän seksiä. Ja mies ei todellakaan lähtisi sellaiseen. Todennäköisesti sanoisi vaan että "rentoudut vaan ja annat mun nuolla vähän niin kyllä se siitä"

Vierailija kirjoitti:

Varmaan joku on jo tämän sanonut, mutta SEKSI. En ole koskaan ymmärtänyt miksi siitä on tehty niin hypetetty asia? Ihmiset on valmiita tekemään kauheita asioita saadakseen vaan nussia ja varsinkin pillu pyörittää koko maailmaa!

Itselleni seksi oli parisuhteessa alusta asti pelkkää pakkopullaa. Miehen mieliksi suostuin. Nautin paljon enemmän kaikesta muusta mitä me yhdessä tehtiin, esimerkiksi kalastuksesta ja pitkistä kävelylenkeistä. Pussaaminenkin on ihan kivaa, mutta seksi on epämiellyttävää.

Haluan kuitenkin uuden parisuhteen, niin joutuu siihen seksiinkin taas suostumaan. Onneksi mun ikäisillä miehillä on usein jo seisokki vaikeutta. Mutta siihenkin ovat pirulaiset keksineet lääkkeen.

Ihana löytää samalla tavalla ajatteleva! Välillä saa sen kuvan, että kaikki harrastaa innoissaan seksiä jatkuvasti ja sen pitäisi olla aina mielessä. 

Marjastus ja muutenkin liikkuminen metsässä kesällä ihanaa, mutta siellä on, itikat, hirvikärpäset ja punkit jotka käy kimppuun.

Suomen järvissä uiminen nuorena oli mukavaa, nyt vanhempana huomannut miten likaisia vesistöt on, ei mieli tee mennä uimaan.

Televisio ohjelmat, ei tule enää katsottavaa

Uusia esitellään kk kaupalla

ennakkoon.

Mainosten tulva, mainoskatkot jopa 7-8 min.

Kuukausia uusintoja, uusintoja, eri kanavilla

monta kertaa samasta ohjelmasta.

Samat naamat aina vaan.

Hiihtoharrastus erittäin mukavaa ollut aikoinaan, mutta nykyisin riehuu laturaivo, ns. URHEILIJA hiihtäjät, jopa tyrkkii, jos eivät pääse ohi, tökkivät sauvoila. Ei ole normaalia.

.

Leijonat ja jääkiekko. Suomi menee sekaisin, jos joukkue voittaa jonkun arvokisan. Jääkiekko on pelinäkin vastenmielistä vilinää, mailoilla sohimista ja kiekolla paukuttamista. Kypärän alta paljastuu harvahampainen hikipää, jolle tungetaan mikki suuhun ja tivataan miltä nyt tuntuu. Minusta on se ja sama, vaikka Suomi tulisi viimeiseksi. Ei jääkiekkomenestys minun arvoani suomalaisena laske tai nosta. Ja tämä aihe on tabu, tulee varmaan paljon alapeukkuja.

Saunaillat,musiikkikonsertit ym vastaavat ja tiernapoikien esitykset.Onneksi on tämä korona-aika,niin kaikki tälläiset on pois ohjelmasta.Toivottavasti jatkuu vielä pitkään rajoitteet!