Hahaha päiväkodissa yksi mamma kilahti xD
Oltiin hakemassa lapsia iltapäivällä pk:sta ja oli niin helteistä että lapset saivat leikkiä pihalla vesipumpulla. Lapsethan tekevät tietenkin hiekka-vesi-mömmöä. Yksi mamma tuli hakemaan kolmevuotiasta tyttöään ja tämän valkoinen t-paita oli vatsan kohdalta ruskea. Tyttö oli leikkinyt hiekalla ja vedellä.
Mamma kilahti ja alkoi huutamaan pk:n työntekijöille että miksi eivät vahdi lapsia, ei voi olla totta että pienet saavat leikkiä vedellä, eivät pienet osaa varoa vaatteitaan! Heidän pitäisi estää että pienet eivät pääse leikkimään vesipumpulla! Nyt vaatteet on pilalla jne.
Pk:n "täti" pahoitteli vain että eivät he voi estää lapsia, kaikki haluavat leikkiä vedellä ja heistä se on ihan normaalia.
Mamma lähti todella nyrpeänä ja valittaen pois ja näki minua vielä myöhemmin kadulla ja alkoi selittämään miten pettynyt on pk:seen, paita on ihan pilalla eikä siellä vahdita yhtään lapsia xD
Nauratti ja sanoin että eikös se ole lasten riemun arvoista, että paita vähän suttaantuu, voihan sen pestä, kokeile sappisaippuaa.
Minunkin lapseni oli likainen mutta en välitä yhtään. En laittaisi hienoimpia vaatteita pk:seen! Tavalliset t-paidat ym saakin likaantua. Kyllähän siellä askarrellaankin ja liimaa voi tulla vaatteisiin tai ruokaa syödessä. Mitä väliä?
Mamma valitti ja valitti ja sanoi että nyt pitää mennä pyykkäämään, eihän tässä aika riitä enää mihinkään. Ennen pk:tä pystyi pitämään lapsellaan kaksi tai kolme päivää samaa t-paitaa mutta nyt kun on aloittanut pk:ssa, pitää vaihtaa joka päivä t-paita! xD
Kommentit (83)
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 11:57"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 10:53"]
Onneksi ei oo ko äitylillä poikia.. olisi varmaan jo lataamossa raukka. Itsellä kolme poikaa ja jos yhdellä paidalla selvitään yksi päivä/ yksi poika kokonaan oon jo onnellinen. Eikä ole mistään vauvoista kyse, koulussa ovat jo kaikki. Viimeeksi tuli 12v puutyötunnilta 2 pvää vanha musta huppari valkoisessa maalissa.. "no mä vähän maalasin, enkä jaksanut riisua tätä pois..."
[/quote]
Ei toi siitä johdu että ovat poikia, vaan siitä että ovat tyhmiä ja laiskoja, jos ei ymmärrä maalauksen ajaksi riisua jtk vaatetta.
[/quote]
Ootko ajatellut selvänäkijän uraa? Älä ajattelekkaan. Ko. poijan ka joulutodistuksessa oli 9.5, kevääksi odotellaan parempaa (koennumeroiden valossa). Ei ihan enää 5:llä luokalla laiskalta ja tyhmältä luonnistu nuo arvosanat. Ajattelematon, kyllä ja kokematon maalushommissa, kyllä.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 12:11"][quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 11:57"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 10:53"]
Onneksi ei oo ko äitylillä poikia.. olisi varmaan jo lataamossa raukka. Itsellä kolme poikaa ja jos yhdellä paidalla selvitään yksi päivä/ yksi poika kokonaan oon jo onnellinen. Eikä ole mistään vauvoista kyse, koulussa ovat jo kaikki. Viimeeksi tuli 12v puutyötunnilta 2 pvää vanha musta huppari valkoisessa maalissa.. "no mä vähän maalasin, enkä jaksanut riisua tätä pois..."
[/quote]
Ei toi siitä johdu että ovat poikia, vaan siitä että ovat tyhmiä ja laiskoja, jos ei ymmärrä maalauksen ajaksi riisua jtk vaatetta.
[/quote]
Ootko ajatellut selvänäkijän uraa? Älä ajattelekkaan. Ko. poijan ka joulutodistuksessa oli 9.5, kevääksi odotellaan parempaa (koennumeroiden valossa). Ei ihan enää 5:llä luokalla laiskalta ja tyhmältä luonnistu nuo arvosanat. Ajattelematon, kyllä ja kokematon maalushommissa, kyllä.
[/quote]
Meillä lienee poikasi sukulaissielu, 6-luokkalainen. Maanmainio persoona :)
Aivan kauheeta, käsittämätöntä suorastaan. Annetaan lasten pilata tuollaisilla turhilta leikeillä, vielä valkoiset vaatteet. Kylmää vettä vaan päälle, tarhantädeille sanon minä.
Ymmärrän tätä äitiä, jos ei voinut mistään tietää, mitä kuraleikkejä tarhassa on luvassa. Eli esimerkiksi ei ollut varautunut ylimääräisillä vaihtovaatteilla.
Kukapa riemusta hyppisi, jos ajatuksena olisi tarhasta hakemisen jälkeen esimerkiksi kauppareissu. Istuta sitten se kurainen lapsi autoon ja käy kaupassa.
Tiki varmaan vesileikit tällä säällä on kiva idea. Mutta tarhatädit voisivat sen verran varmistaa, että lapsella todella on vielä vaihtovaatteita, ettei ole ainoat.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 12:23"]Ymmärrän tätä äitiä, jos ei voinut mistään tietää, mitä kuraleikkejä tarhassa on luvassa. Eli esimerkiksi ei ollut varautunut ylimääräisillä vaihtovaatteilla.
Kukapa riemusta hyppisi, jos ajatuksena olisi tarhasta hakemisen jälkeen esimerkiksi kauppareissu. Istuta sitten se kurainen lapsi autoon ja käy kaupassa.
Tiki varmaan vesileikit tällä säällä on kiva idea. Mutta tarhatädit voisivat sen verran varmistaa, että lapsella todella on vielä vaihtovaatteita, ettei ole ainoat.
[/quote]
Kyllä se on vanhempi, joka sen vaihtovaatetilanteen tarkastaa. Pk:ssa tehdään yhtä sun toista ja vaikkei tehtäisi, pienen lapsen vaatteet on arjessa suojattomalla tulilinjalla, sen tietää yksinkertaisempikin.
JOS on tilanne, ettei pysty tästä huolehtimaan, on avauduttava hlökunnalle sen verran, että osaavat erityisesti huomioida.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 11:27"]Ei mamma ole eroamassa, on naimisissa ja lapsi on virikehoidossa pk:ssa, mamma on kotona.
Ap
[/quote]Höpö höpö satutäti.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 11:27"]Ei mamma ole eroamassa, on naimisissa ja lapsi on virikehoidossa pk:ssa, mamma on kotona.
Ap
[/quote]Höpö höpö satutäti.
Kyllä se on jokaiselle päiväkotiasiakkaan vanhemmalle ilmoitettu, että sopii tuoda varavaatteita. Voihan joku lapsista vaikka oksentaakin päälle. Tai ruuat kaatua.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 12:06"]Aika nyhveröitä lapsia jos 2-3 pv menee sama paita... :D meidän tytöillä 2-3 paitaa/pv. Ja kotona ollaan kyllä tällä hetkellä.
[/quote]Nyhveröitä? Voi luoja, että sinäkin olet äiti. Ei uskoisi aikuisen kommentiksi.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 12:38"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 11:27"]Ei mamma ole eroamassa, on naimisissa ja lapsi on virikehoidossa pk:ssa, mamma on kotona.
Ap
[/quote]Höpö höpö satutäti.
[/quote]
Niin no, jos se saa kotona samanlaisia kilareita, niin kyllä se varmasti tulevaisuudessa on eroamassa.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 12:27"] Kyllä se on vanhempi, joka sen vaihtovaatetilanteen tarkastaa. Pk:ssa tehdään yhtä sun toista ja vaikkei tehtäisi, pienen lapsen vaatteet on arjessa suojattomalla tulilinjalla, sen tietää yksinkertaisempikin.
JOS on tilanne, ettei pysty tästä huolehtimaan, on avauduttava hlökunnalle sen verran, että osaavat erityisesti huomioida.
[/quote]
Tietenkin. :D
Mutta vaikka laittaisi kolmetkin vaihtovaatteet mukaan, joskus voi ne kaikki tulla käyttöön saman päivn aikana. Ja ymmärrettäväähän se on.
Lähinnä sitä tarkoitin, että tarhatätien sietäisi varmistaa ennen lasten kuraleikkeihin päästämistä, että niitä vaihtovaatteita on VIELÄ jäljellä. Varsinkin, jos vanhemmat eivät ole ennakkoon olleet tietoisia varatakseen vielä ekstravaihtovaatetta mukaan.
Vanhemmat kun ei voi päivän aikana yleensä käydä täyttämässä vaihtovaatepussia, vaan vaihtovaatteiden tarve tarvitsee arvioida ennakkoon.
No jo menee monimutkaiseksi. Siitä sitten vaan puoleksi tunniksi ropuamaan jokaisen vaihtovaatenykeröä ennen jokaista ulkoilua.
Ehkä tosiaan on helpompi unohtaa kaikki ekstraohjelma lapsilta. Niin ei tule sanomista. Vai tuleeko sittenkin?
Sen muutaman kerran vuodessa kun mennään tarhasta suoraan jonnekin muualle kuin kotiin, olen ottant vielä kolmannet vaatteet autoon mukaan. Eli lapsella vaatteet päälle, tarhassa normaali setti vaihtovaatteita ja jos katastrofi on tapahtunut ja kaikki sotkettu eikä ole aikaa mennä kotoa kautta, niin ylimääräistä löytyy sillä kertaa vielä autosta.
Itsekin olen joutunut opettelemaan rennompaa asennetta vaatteiden suhteen nyt kun meillä on kaksi vilkasta poikaa. Tuo äiti ei ollut sitä vielä oppinut, antakaa hänelle armoa! Ehkä hän tajuaa hölmön käytöksensä ja pyytää ensi kerralla anteeksi.
Olen melko tarkka vaatteiden suhteen, arvostan laatua mutten kuitenkaan niin varakas että ostelisin heti uudet tilalle jos joku menee rikki tai likaantuu. Mun ratkaisu ongelmaan on että ostan paljon kirppareilta. onneksi pk-seudulla on lastenvaatekirppareita joista saa hyviäkin vaatteita pikkurahalla. En enää osta mitään mikä olisi niin kallista ettei saisi likaantua. Ja vältän vaikeita värejä, kuten vaaleita ulkoiluhousuja tms. Korjaan ja paikkaan jos mahdollista. Aina ei vaatteet jää niin hyvään kuntoon että niistä jäis pienemmälle, mutta useimmiten ovat ihan ok.
Oikeasti hei, pitäisikö jonkun tarkistaa 20 lapsen vaihtovaatetilannetta ennen kuin päästetään lapset hellepäivänä pihalle? Ei ne siellä mitään mutapainia harrastaneet! Kesä kuivaa! Ja mitä yksi tahra haittaa ruokakaupassa??? Jos haen lapsen suoraan tarhasta jonnekin juhliin tms., niin silloin huolehdin itse lapselleni siistit vaihtovaatteet mukaan! Kyllähän se valkoinen t-paita on altis kaikille tahroille, olisko AP:n lapsi sitten pitänyt jättää sisälle palapeliä tekemään? Onneksi en ole vielä moisiin vanhempiin törmännyt....
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 10:54"]
Nyt, ap, vittuilet. Yrititkö ymmärtää, miksi mamma kilahti? Yh, jolla muutakin pestävää? Tiukka tilanne töissä ja hommia illaksi? Avioero meneillään? Toisaalta mamma kohtaus on turha ja haukkuu väärää puuta, ei lasta voi estää leikkimästä. Mutta sinun, ap:n ilkkuminen on vain vittuilua.
[/quote]Ai yksinhuoltajat eivät ehdi pesemään pyykkiä? No johan on, kone sen pesee.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 10:54"]
Nyt, ap, vittuilet. Yrititkö ymmärtää, miksi mamma kilahti? Yh, jolla muutakin pestävää? Tiukka tilanne töissä ja hommia illaksi? Avioero meneillään? Toisaalta mamma kohtaus on turha ja haukkuu väärää puuta, ei lasta voi estää leikkimästä. Mutta sinun, ap:n ilkkuminen on vain vittuilua.
[/quote]
Miten tuo yh tuohon liittyi? Olen yh enkä kyllä koskaan kieltäisi lastani leikkimästä sen takia, että vaatteet menee likaiseksi.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 12:58"]
Oikeasti hei, pitäisikö jonkun tarkistaa 20 lapsen vaihtovaatetilannetta ennen kuin päästetään lapset hellepäivänä pihalle? Ei ne siellä mitään mutapainia harrastaneet! Kesä kuivaa! Ja mitä yksi tahra haittaa ruokakaupassa??? Jos haen lapsen suoraan tarhasta jonnekin juhliin tms., niin silloin huolehdin itse lapselleni siistit vaihtovaatteet mukaan! Kyllähän se valkoinen t-paita on altis kaikille tahroille, olisko AP:n lapsi sitten pitänyt jättää sisälle palapeliä tekemään? Onneksi en ole vielä moisiin vanhempiin törmännyt....
[/quote]
Ainakin niiden, ketkä ovat tiedettävästi menossa vaatteensa kastelemaan ja hiekkaamaan. Vai liekö tarhatädille ylivoimainen tehtävä?
Toivottavasti eivät muuten suhtaudu työhönsä yhtä ylenkatsovasti. "Ai pitäiskö kaikki 30 kersaa muka laskea ennen ja jälkeen bussimatkan..??!!!? Et oo tosissas!!!11?"
Tai mites olisi esim. edellisenä päivänä ilmoittaminen "Hei huomanne tarvittais vielä yksi vaatekerta lisää, kun on luvassa tällaista."?
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 12:50"]
No jo menee monimutkaiseksi. Siitä sitten vaan puoleksi tunniksi ropuamaan jokaisen vaihtovaatenykeröä ennen jokaista ulkoilua.
Puolentunnin ronkkimisen jälkeen todetaan "Ei onnistu! Samilla ei ole kuin pitkähihainen vaihtopaita ja ulkona on hellettä!"
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 11:59"]
Hoitaa itse kotona jos on niin hyvä.
Mies
[/quote]
Onko vaippa taas vaihtamatta ja istut taas vanhojen sontien päällä?