Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Auttakaa :/ olenko yliherkkä vai sanooko mies väärin?
19.05.2014 |
En ole varma olenko yliherkkä kun loukkaannun seuraavista asioista, kertokaa mielipiteenne (olen tosi nuori, toisessa suhteessa ja en paljoa käsitä suhteista/siitä mikä on niinku normaalia, jotenka olisin kiitollinen kaikesta hyvästä palautteesta), haluaisin tietää olenko tyhmä jos loukkaannun seuraavista asioista hieman ja onko kukaan muu koskaan loukkaantunut semmoisista:
mies on jo muutaman kerran kommentoinut jalankokoani että se on iso naiseksi (koko 40 ja olen 173 cm pitkä), hänellä itsellä on koko 43 ja on 165 cm pitkä, nyt kun otin asian puheeksi hyvin rauhallisesti niin alkoi nauramaan ettei ole ikinä sanonut jalkaani isoksi (vaikka on usein, no onhan minulla iso jalka mutta kun minusta aina löytää negatiivista sanottavaa)
lääkäri sanoi että minun pitäisi saada lisää painoa koska kuukautiset loppuivat, painan 49 kiloa, mies sanoi että en ole laiha, ja sitten monesti sanonut että olen iso yms. vain koska no olen hoikkarakenteinen mutta lantioni on esim 90 cm niin ajatteleeko hän minun olevan iso siksi? hän itse painaa minua 35 kiloa enemmän enkä ole ikinä sanonut mitään.
samaan aikaan mies "kehuu" kaveriaan pieniluiseksi ja pieneksi yms. ja minua isoksi ja nauraa kun loukkaannun, olenko sitten tyhmä kun loukkaannun?
mies ei oikein tee mitään "uhrauksia" minun puolestani, vaikka minusta tuntuu että itse teen hänen puolestaan (henkilökohtainen tuntemukseni, me maksetaan esim kaikki puoliksi mutta itse joudun tekemään enemmän hänen vuokseen entä mitä hän tekee minun vuokseni)
tilasin hienot alusvaatteet ja olin eka kertaa miehen edessä hienoilla alusvaatteilla ja hän alkoi nauraa
koen yleisesti oloni jotenkin rumaksi ja riittämättömäksi hänen kanssaan, mutta en tiedä onko kyse miehestä vai minusta koska koin samalla tavalla edellisessä suhteessa (siinä kyllä minulla olikin useita painavia syitä kokea itseni huonoksi esim se että mies oli suurimman osan ajasta eksänsä kanssa ja epäilin pettämistä vaikka kuulemma vaan katsoivat elokuvia yms. ja sanoi minua vainoharhaiseksi, mutta myöhemmin kuulin sen kaverilta että sillä on vieä tunteita eksäänsä kohtaan ja että käyttäytyy itsekkääst ja käyttää hyväksi myös häntä kaveriaan (esim. ottaa yhteyttä vain kun tarvitse kyydin).
mies kehuu usein esim näyttelijöidn ja mallien ulkonäköä mutta olen koko 2 vuoden suhteen aikana kuullut vain muutaman kehun itseäni kohtaan vaikka olen varsin kaunis ja nätti (ainakin monien mielestä, tässäkin minulta on lähtenyt itsetunto osittain pois).
Mies tuntuu tykkäävän ja kehuvan pienikokoisia naisia mutta hän ei ymmärrä että jos hänen kaverinsa painaa 40 kiloa ja on 150 cm niin se ei tarkoita että minä olen lihava kun olen 49 kiloa ja paljon pidempi. Hän näkee vain painon tai oikeastaan ei des sitä. hän ajattelee että hänen naispuolinen ystävänsä on minua paljon laihempi koska hänellä on ilmeisesti vielä kevyempi ja ohuempi luurakenne entä minulla. Tosin kuulen ihmisten sanovan että oleva erittäin siro yms enkä ole romuluinen vaan minulla on ohuet käsivarret ranteet ymns. niin miksi olen miehen mielestä iso?
ja miksi kaikki muut ovat aina niin paljon kauniimpia? esim. näytin hänelle yhtä kuvaa jossa yksi parturi laittoi naisten hiuksia ja hän sanoi; ovatko nuo kaikki malleja, näyttävät ihan malleilta
sitten minulle vain sanoo että kaikki ovat erilaisia (ne mallit olivat ihan normaalin näköisiä, tekeekö se sitten ihmisestä kauniimkman jos on malli? jotkut miehet ovat minua luulleet malliksi mutta en ilmeisesti ole minlkään arvoine kun en ole työskennellyt mallina
mies esim sanoi että näkee aataminomenani ihan selvästi (naisillakin on aataminomena minulla se ei kyllä näy kun sillooin kun varjo osuu niin vähän)
mies huomaa kaikki pienet epätäydellisyydet minussa esim heti sanoo että tuossa on finni tai tuossa luomi jos huomaa jonkun.
Ja hän oli huolissaan omasta laihtumisestaan mutta minun laihtuminen ei kuulemma haitta vaikka kohta ei ole mitään jäljellä!
hänellä on toisten naisten kuvia kännykässä, tiedän kuitenkin ettei hän petä mutta ne naiset eivät näyttäneet miltään se nainen ilmeisesti oli tämä hänen ystävänsä eikä ollut minkään näköinen kysyin hänen ikäänsä ja sanoi vain : hän on nuori. ei paljastanut ikää
, mies on minua vanhempi joten kiinnosti tietää
Kommentit (85)
Voi ap, tarinasi on aivan kuin minun näppäimistöltäni. Minäkin olin lapsena "hyljeksitty" lapsi. Kun olin vauva, perheessämme tapahtui pahoja asioita ja minusta ei pidetty huolta. Pienestä asti olen joutunut pärjäämään yksin, samalla huolehtien pienemmistä sisaruksistani. Murrosiässä huomionkipeänä jouduin vanhempien miesten hyväksikäyttämäksi. Tämä jätti sisälleni syvät haavat, jotka eivät täysin ole vieläkään parantuneet.
Aikuisiällä tapasin miehen, joka aluksi tuntui turvalliselta ja mukavalta, juurikin tuo, ettei hän painostanut minua mihinkään viehätti minua, seksiä harrastettiin ekan kerran vasta kuukauden seurustelun jälkeen.
Mutta sitten alkoi se piikittely, ehkä 6 kk seurustelun jälkeen hän alkoi huomautella painostani. Olin kyllä normaalipainon ylärajoilla, mutta en varsinaisesti lihava. Samalla hän syytteli, että olen huono sängyssä, hän ei halunnut seksiä kanssani koska olin lihava ja huono sängyssä. Laihdutin normaalipainon alarajoille ja edelleen olin huono sängyssä. Kuuntelin tätä 10 vuotta, ulospäin olimme ihana pari, monet ystävistä joilla meni huonosti omassa parisuhteessaan oli minulle kateellisia kun minulla on niin ihana mies. Miten olisin voinut kenellekään kertoa, että mies on kyllä ihana, mutta minä olen lihava ja huono sängyssä?
Viimeisinä vuosina minä en osannut tehdä mitään oikein ja kaikki mitä minulla oli, oli huonoa, minulla oli ihan paska auto, huono tietokone, puhelin oli väärää merkkiä jne. Lopulta sain sen verran voimia, että erosin. Nyt olen asunut vuoden omillani ja nautin yksinäisyydestäni. Olen aloittanut uusia harrastuksia, luen ja ulkoilen paljon. Uutta seurustelusuhdetta en uskalla edes ajatella, keräilen itsetuntoni rippeitä vielä pitkään.
Mutta minä pärjään.
Ja nyt tiedostan, että miehellä oli vain huono itsetunto, en tiedä miksi. Minua haukkumalla ja lyttäämällä hän koitti kohottaa omaa itsetuntoaan.
Hyvä ap, teet itsellesi suuren palveluksen jos nyt otat ja jätät sen miehen. Muutat pois sieltä pikkupaikkakunnalta, aloitat jonkun kivan harrastuksen ja opiskelet jotain / menet töihin. Unohdat kaikki miehet hetkeksi ja keskityt itseesi. Tie on pitkä ja vaikea, mutta sinä pystyt siihen, minäkin pystyin. Pitää opetella olemaan ensin itsensä kanssa, ennen kuin voi alkaa olemaan kenenkään muun kanssa. Ja kyllä se oikea vielä vastaan kävelee, kun vähiten odotat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap täällä vastaa viestiin 78 jonka alku: "Voi ap, tarinasi on aivan kuin minun näppäimistöltäni. Minäkin olin lapsena "hyljeksitty" lapsi. Kun olin vauva, perheessämme tapahtui pahoja asioita ja minusta ei pidetty huolta. Pienestä asti olen joutunut pärjäämään yksin, samalla huolehtien pienemmistä sisaruksistani. Murrosiässä huomionkipeänä jouduin vanhempien miesten hyväksikäyttämäksi. Tämä jätti sisälleni syvät haavat, jotka eivät täysin ole vieläkään parantuneet."
On todella inhottavaa kuulla että muillakin on tällaisia kokemuksia mutta toisaalta mukava kuulla että pärjäilet. Tuo tarinasi oli kuin minun näppäimistöltä tullut. Minäkin olen huomannut että koko ajan lisääntyy asiat, joissa olen "huono". Tuntuu että monikin mies olisi tyytyväinen kun yritän panostaa niin paljon suhteeseen, mutta minä saan enemmänkin naurut osakseni kun yritän "miellyttää" miestä, jotta saisin vastarakkautta, jota ei sitten koskaan tulekaan. Luin juuri jonkun jutun netistä mikä meni jotenkin näin: Älä koskaan rakasta saadaksesi vastarakkautta. Tosiaankin tuntuu että vaikka kuinka yritän, ei mies tule koskaan rakastamaan minua tarpeeksi (mikä olisi samalla lailla kuin muissa normaaleissa suhteissa, tietenkään itseään unohtamatta mutta että olisi minullakin olo että olen jonkin arvoinen). Mutta tuntuu liki mahdottomalta löytää tilanne jossa tunteet ei olisi yksipuolisia :( eräs kaverini sanoi minulle 2 vuotta sitten että on ihastunut/miltei rakastunut mutta minulla ei ollut häneen mitään tunteita, olimme olleet kavereita muutaman vuoen, nyt hänkin on muuttanut muualle töihin, mutta joka tapauksessa tuntuu ankealta ajatella myöskään tilannetta jossa toinen rakastaa ja minä itse en. Tuntuu milteipä mahdottomalta löytää suhde jossa kumpikin rakastaisi paljon/tarpeeksi ainakin.
Olette oikeassa että on varmaan parasta opetella ensin olemaan yksin :( vaikka toisaalta tuntuu että olen koko elämäni ollut enemmän tai vähemmän yksin, tosin silloin yksin oleminen ei mikään uusi asia olekaan, kun olen nytkin miltei yksinäisempi miehen kanssa entä kun olin oikeasti yksin, vaikka jotenkin hänen läsnäolonsa hieman lohduttaa vaikka se onkin vain fyysistä läsnäoloa.
Meillä sama juttu myös tuon seksin harrastamisen kanssa, pidän miestä jotenkin "turvallisena" koska hänellä meni puoli vuotta ennenkuin edes suuteli minua ja että mentiin sänkyyn, jolloin olin jo ehtinyt tottua tarpeeksi eikä tarvinnut pelätä mitään. En tiedä löydänkö sitten enää koskaan suhdetta kun suurin osa ei jaksa odottaa edes paria viikkoa ennen kuin kiinnostus lopahtaa ja eivät jaksa enää odottaa :( tai ainakin niin kuvittelen, tämä kun ei ole kuin toinen suhteeni ja ensimmäinen jäikin varsin lyhyeksi, mutta sen periusteella kuinka aikaisin nykyään ihmiset haluavat mennä sänkyyn nin tuntuu hankalalta löytää joku joka voisi odottaa edes hetken.
Kiitoksia yritän pitää pään pystyssä ja toivoa että tosiaan tulisi joskus se oikea vastaan. Saa nähdä miten käy kun sulattelen asiaa ja puhun miehelle uudestaan että meidän yhdessäolo ei välttämättä jatkukaan :( hän tuntuu olevan murheenmurtama sen jälkeen kuin mainitsin asiasta ja minulle itselle tuli hirveä paniikki että mitä sitten sen jälkeen enää teen :( mutta nyt emme ole puhuneet asiasta ja minun täytyy todella tehdä suunnitelmia tulevan varalta ja miettiä josko eroaisin :( tosin nut kun sitä kirjoitan niin se tuntuu jotenkin niin todelliselta enkä ole varma olenko valmis eroamaan :( tosin olen jo sitä kauemmin miettinyt eikä ihan yllätuksenä tule tämä asia, kunn olen jo pari kuukautta miettinyt asiaa ja olen entistä varmempi pelottaa vaan miten minun käy kun joudun omille jaloilleni kun ei ole kovin hyviä eväitä tähän elämään annettu :(
Kannattaa lähteä NYT.
Kuulostaa nimittäin ikävästi siltä, että jatkossa tulee olemaan pahempaa.
Monet väkivaltaiset ja alistavat suhteet alkavat sillä, että ensin ollaan ihania, jotta saadaan suhde aikaiseksi. Sitten on vuorossa hidas henkinen lyttääminen, mikä sinulla siis nyt on alkanut. Tarkoituksena on saada toinen tuntemaan itsensä niin rumaksi ja arvottomaksi, että kokee olevan oikein onnenpotku, että joku on hänet huolinut.
Ja sitten kun vaihe on ohi, niin alkaa helvetti. Sinua saa piestä, syytellä, haukkua jne. aivan vapaasti, koska pelkäät jääväsi yksin jo jätä hänet, kun itsetuntosi on palasina etkä tunne, että saisit enää koskaan ketään.
Eli kannattaa vaan tässä vaiheessa todeta miehelle kohteliaasti, että painupa helvettiin sen napoleon-kompleksisi kanssa, ja itse lähdet viettämään parempaa elämää.
Törkeetä käytöstä. Sulla siis synnyttäjän lantio :) et todellakkaan oo iso mitenkää! Hei, ota jalat alle ja ota parempi mies, et tarvi tollast joka näkee muissa plussa puolia. Todellakin sun itsetunto laskee vaan laskemist ja alat pian itsekkin uskoo sen puheisiin. Kaikki miehet ei pidä laihoista naisista. Kerroppa sille et vaikka vielä laihtusit, se ei lantiota kavenna, jos sä et kelpaa tuollasena, ni yrittäköön sitä pienempää sitte. Mulla(oon nainen) kengän koko 43-44, jäis kiva kengän kuva persiille :) pituutta vielä 10 cm enemmä ku sulla ja omistan myös leveen lantion.
Alue: Aihe vapaa
Ap, googleta "henkinen väkivalta" ja tutustu erityisesti niihin sivuihin, joissa se on lähisuhdeväkivallan alla.