Olen 43 ja mun kaksi lasta on jo muuttaneet kotoa. Kauhistuttaa ajatuskin, että saisin tän ikäisenä vauvoja! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko, nuorena lapsensa tehneet kertovat , että ovat tyytyväisiä ja iloisia ”valinnastaan”. Vanhana äidiksi tulleet ovat puolustuskannalla ja hyvin katkeran oloisia ja suoltavat halveksuva tekstiä?

Miksi?

Mitä sä höpötät? Itse olen saanut nuorena ja vanhana lapsia eli tiedän kummankin puolen. En edes ymmärrä tätä myyttiä, että nelikymppisenä on kuolemanpartaalla. Kuinka huonoon kuntoon te oikein olette itsenne päästäneet?

Olen onnellinen jokaisesta lapsestani ja en toivo tyhjää kotia. Kauhulla mieheni kanssa ajattelemme aikaa, kun meillä ei ole pieniä lapsia tai tyhjä koti.

Kuka on väittänyt olevansa kuoleman partaalla. Minä luin iloisista ihmisistä jotka nauttivat siitä että lapset on maailmalle kasvatettu ja nyt nuorena on vielä aikaa itselleen. Voi ottaa rennosti tai keskittyä työhön. Kuka mitenkin haluaa.

Kukaan ei ole sanonut olevansa huonossa kunnossa.

Onneksi minun ja mieheni suhde ei ole koskaan ollut lapsista riippuvainen , me olemme aina olleet ensin aviopari, sitten vanhemmat. On hirveä taakka lapsille jos niitten pitää täyttää vanhempien elämä olemassaolollaan.

Minä olen nyt mummo, kävin juuri hiihtämässä 20 kilsaa mieheni kanssa. Olemme Levillä meidän mökillä, poikani on lapsineen myös täällä. Lapsenlapset ovat aivan ihania, mutta kyllä tässä reilussa viidenkympin iässä en 24/7 enää pikkulapsiarkea viitsisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin 42 kun ainokaiseni syntyi. Oli terve, iloinen lapsi, joka alkoi nukkua täydet unet kahden kuukauden iässä. Nyt hän täyttää kuusi. Hyvin ollaan jaksettu ja on ihanaa kun on pieni lapsi. Nuorempana minusta ei ollut äidiksi, oli muut asiat päällimmäisenä ja nuoruuden avioliittokaan ei ollut lapsia kaipaava avioliitto. Nyt ollaan tällainen lähes viisikymppisten vanhempien ydinperhe, jossa on kohta eskariin menevä lapsi ja onnellisia. Tässä iässä on koulut käyty ja työmarkkina-asema vakaa. Talouskin on kunnossa. On mukavaa, kun sitä käteen jäävää rahaa saa kuluttaa lapseen, kun ei enää itseensä viitsi.

Taloudesta. Minä myös olen viisikymppinen ja hyvätuloinen. Kuopuskin muutti keväällä omilleen. Nyt ollaan miehen kanssa kahdestaan. Ja nautitaan täysillä elämästä! Ennen koronaa matkusteltiin, tänä vuonna on retkeilty ja melottu Suomessa. Mutta koska talous on kunnossa, ollaan voitu auttaa lapsia alkuun. Kolmelle lapselle on ostettu kaksio keskustasta opiskelija-asunnoksi.

Ja en todellakaan ole kateellinen ystävilleni, joilla on ala-asteikäisiä lapsia vielä viisikymppisenä.

Niin? Mekin matkailtiin ennen koronaa 3-4 kertaa vuodessa ulkomaille, nyt tietysti ei pääse minnekään. Lapselle voidaan ostaa se asunto aikanaan, kun vaan tiedetään mihin kaupunkiin/maahan aikoo opiskelemaan, suotta sitä vielä ostaa, kun rahastoissa tienaa paremmin kuin sijoitusasunnoissa.

Äidiksi tulemisen iän vaikutus tuloihin: tässä yksi lukuisista tutkimuksista, joita aiheesta on tehty.

Vastaavia on tehty muissakin maissa. Tulokset ovat hämmentävän samankaltaisia.

Kummasti tutkimustieto kertoo, että nuorena äidiksi tulleet tienaavat työurallaan vähemmän kuin vanhemmat äidit silloinkin, kun koulutustaso otetaan huomioon.

https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.01469…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko, nuorena lapsensa tehneet kertovat , että ovat tyytyväisiä ja iloisia ”valinnastaan”. Vanhana äidiksi tulleet ovat puolustuskannalla ja hyvin katkeran oloisia ja suoltavat halveksuva tekstiä?

Miksi?

Mitä sä höpötät? Itse olen saanut nuorena ja vanhana lapsia eli tiedän kummankin puolen. En edes ymmärrä tätä myyttiä, että nelikymppisenä on kuolemanpartaalla. Kuinka huonoon kuntoon te oikein olette itsenne päästäneet?

Olen onnellinen jokaisesta lapsestani ja en toivo tyhjää kotia. Kauhulla mieheni kanssa ajattelemme aikaa, kun meillä ei ole pieniä lapsia tai tyhjä koti.

Kuka on väittänyt olevansa kuoleman partaalla. Minä luin iloisista ihmisistä jotka nauttivat siitä että lapset on maailmalle kasvatettu ja nyt nuorena on vielä aikaa itselleen. Voi ottaa rennosti tai keskittyä työhön. Kuka mitenkin haluaa.

Kukaan ei ole sanonut olevansa huonossa kunnossa.

Onneksi minun ja mieheni suhde ei ole koskaan ollut lapsista riippuvainen , me olemme aina olleet ensin aviopari, sitten vanhemmat. On hirveä taakka lapsille jos niitten pitää täyttää vanhempien elämä olemassaolollaan.

Minä olen nyt mummo, kävin juuri hiihtämässä 20 kilsaa mieheni kanssa. Olemme Levillä meidän mökillä, poikani on lapsineen myös täällä. Lapsenlapset ovat aivan ihania, mutta kyllä tässä reilussa viidenkympin iässä en 24/7 enää pikkulapsiarkea viitsisi.

Yhdestä lauseesta analysoit avioliittoni huonoksi?😂😂😂 No meille on lapset se elämän ykkösjuttu. Siksi halusimme suuren perheen. Silti olen ehtinyt opiskella pitkälle ja tehdä uraa. Nautin tästä ihanasta elämänvaiheesta, koska lapset eivät ikuisesti kotona asu. Vanhin jo muuttunutkaan kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Kun vertaan 20+v. biletystä 40+ biletykseen, niin kyllä selkeästi hauskempaa oli 20+ ikäisenä. Vanhempana baarissa näyttää olevan liikenteessä lähinnä eronneet ja karanneet, katkeralla twistillä, kun elämä on ehtinyt koulia.

Eikö teillä vanhoilla pikkulasten äideillä ole mihinkään muuhun mielenkiintoa kuin biletykseen.

Minua kiinnostaa paljon enemmän ihan muut asiat nyt kun taas on aikaa keskittyä kun lapset ovat jo aikuisia. Biletys ei käy mielessänikään. Matkustelu, teatteri, näyttelyt, melonta, laskettelu jne. kyllä. Ja mieheni kanssa hengailu ja oleilu, pitkään saunominen mökillä, koko päivän vuoteessa hengailu ja rakastelu jne. Viina ja kapakassa roikkuminen, ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko, nuorena lapsensa tehneet kertovat , että ovat tyytyväisiä ja iloisia ”valinnastaan”. Vanhana äidiksi tulleet ovat puolustuskannalla ja hyvin katkeran oloisia ja suoltavat halveksuva tekstiä?

Miksi?

Mitä sä höpötät? Itse olen saanut nuorena ja vanhana lapsia eli tiedän kummankin puolen. En edes ymmärrä tätä myyttiä, että nelikymppisenä on kuolemanpartaalla. Kuinka huonoon kuntoon te oikein olette itsenne päästäneet?

Olen onnellinen jokaisesta lapsestani ja en toivo tyhjää kotia. Kauhulla mieheni kanssa ajattelemme aikaa, kun meillä ei ole pieniä lapsia tai tyhjä koti.

Kuka on väittänyt olevansa kuoleman partaalla. Minä luin iloisista ihmisistä jotka nauttivat siitä että lapset on maailmalle kasvatettu ja nyt nuorena on vielä aikaa itselleen. Voi ottaa rennosti tai keskittyä työhön. Kuka mitenkin haluaa.

Kukaan ei ole sanonut olevansa huonossa kunnossa.

Onneksi minun ja mieheni suhde ei ole koskaan ollut lapsista riippuvainen , me olemme aina olleet ensin aviopari, sitten vanhemmat. On hirveä taakka lapsille jos niitten pitää täyttää vanhempien elämä olemassaolollaan.

Minä olen nyt mummo, kävin juuri hiihtämässä 20 kilsaa mieheni kanssa. Olemme Levillä meidän mökillä, poikani on lapsineen myös täällä. Lapsenlapset ovat aivan ihania, mutta kyllä tässä reilussa viidenkympin iässä en 24/7 enää pikkulapsiarkea viitsisi.

Yhdestä lauseesta analysoit avioliittoni huonoksi?😂😂😂 No meille on lapset se elämän ykkösjuttu. Siksi halusimme suuren perheen. Silti olen ehtinyt opiskella pitkälle ja tehdä uraa. Nautin tästä ihanasta elämänvaiheesta, koska lapset eivät ikuisesti kotona asu. Vanhin jo muuttunutkaan kotoa.

Missä sanoin sinua huonoksi?

Sanoin vain, että lasten tehtävä ei ole pitää vanhempiensa avioliittoa koossa? Esitätkö sinä heitä lähtemästä kotoa, kun tyhjyyttä pelkäät?

Kannattaa miettiä asiaa.

Tärkeintä ei ole se milloin saa lapsia, vaan se että ei katkeroidu, uskoo hyvään tulevaisuuteen ja myös pyrkii siihen. Monenlaiset elämäntilanteet voi olla hyviä tai huonoja, ihan turha on vertailla omaa elämäänsä muiden elämään, koska ei voi aidosti edes tietää millaista on olla joku toinen.

Ihmiset usein tykkää antaa kuvan että itse elää juuri täydellistä ja kadehdittavaa elämää, mutta todellisuudessa jokaisella on omat murheensa ja epävarmuutensa. Koittakaa tehdä oma elämänne mahdollisimman miellyttäväksi niillä korteilla mitä teillä on, typerää tuollainen oman paremmuuden todistelu ja muiden haukkuminen.

Olen samanikäinen ja vanhimmat ovat muuttaneet kotoa pois, mutta minulla on täällä vielä vauvakin😊Itse en kokenut nuorena enkä nyt vauva-aikaa raskaana.

Musta on ihanaa että nykyään voi valita milloin niitä lapsia haluaa vai haluaako ollenkaan joillekin sopii nuorena, toiselle vanhempana. Live and let live

Ja tähän toki disclaimerina että tiedän ettei lapsia tehdä vaan saadaan ja kaikki eivät saa vaikka haluaisivatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vertaan 20+v. biletystä 40+ biletykseen, niin kyllä selkeästi hauskempaa oli 20+ ikäisenä. Vanhempana baarissa näyttää olevan liikenteessä lähinnä eronneet ja karanneet, katkeralla twistillä, kun elämä on ehtinyt koulia.

Eikö teillä vanhoilla pikkulasten äideillä ole mihinkään muuhun mielenkiintoa kuin biletykseen.

Minua kiinnostaa paljon enemmän ihan muut asiat nyt kun taas on aikaa keskittyä kun lapset ovat jo aikuisia. Biletys ei käy mielessänikään. Matkustelu, teatteri, näyttelyt, melonta, laskettelu jne. kyllä. Ja mieheni kanssa hengailu ja oleilu, pitkään saunominen mökillä, koko päivän vuoteessa hengailu ja rakastelu jne. Viina ja kapakassa roikkuminen, ei kiitos.

Millä tavalla tuo ei onnistu pienen lapsen taloudessa? No ehkä se koko päivän rakastelu vaatii jonkun lapsenvahdin, mutta muuten?

Oi miten turhaa. Ap varmaan tajuat myös, että joka viides suomalainen ei päätä itse koska niitä lapsia tulee vai tuleeko koskaan. Eiks nää väsynyttäkin väsyneemmät "missä iässä vanhemmaksi" -jauhamiset voisi jo unohtaa? Jollekin joku on hyvä, toiselle toinen. Tosi monet olis kiitollisia että sais edes yhden missä iässä tahansa, mutta kun ei.

Ihmiset on tosi erilaisia, ja eri jaksuilla ja eri kuntoisia nelikymppisinä.

Vierailija kirjoitti:

Sain esikoiseni 44-vuotiaana enkä voisi olla onnellisempi asiasta. On nyt eskari. Ihana, rakastettu, toivottu lapsi, jonka vanhemmilla korkea koulutus ja uran teko valmiina. Ihan eri tavalla kykenen olemaan äiti kuin parikymppisenä, koska tiedän ja tajuan niin paljon enemmän eikä yhtään häiritse luopua esim omista iltamenoista ja harrstuksista, jos aika ei riitä. Ehdin myös nuorempana matkustella ja asua eri maissa töissä ja opiskellen vuosikausia, joka on nykyisin jotenkin mulle hyvin tärkeä tausta.

Lapsi oli luomulapsi, meille tavallaan yllätys, piti olla liian paha endometriooma raskautumiseen. Olimme tavanneet mieheni kanssa vasta kun olin 41. Yllätys oli hyvin tervetullut. Raskaus meni hyvin, samoin synnytys. Lapsi on terve, älykäs, Iloinen, ei mitään hätää. Tuttavapiirissä saman ikäisiä lapsia, oma tuttavapiirini on tosin monen ikäistä.

Minusta olisi ihan kamalaa olla aikuisten lasten äiti jo tässä iässä. Tuntea olevani höppänä vanhempi tantta. Siltä monesta kuulemma tuntuu teinien seukatessa ja parikymppisten sulkiessa äidit elämästä vähän ulos. Siis minulla myös tuossa elömäntilanteessa olevia ystäviä, joista jokainen avoimesti iloitsee ja on mielellään mukana ollut pikkulapsivaiheessa, moni kertoi halunneensa itsekin takaisin siihen. Yksi kyllä katosi elämästäni, yksi jolle ikääntymine on ollut kauhea kriisi ja olisi halunnut pikkulapsia ilmeisesti vähän sen takia, että näyttäisi deittimarkkinoilla nuoremmalta kuin aikuisen tytön äiti. Hänelle oli jotenkin kova pala minun yllätystyttäreni.

Mutta eniten siksi se olisi kamalaa, kun vaan nautin niin paljon tästä pikkulapsiajasta nyt kun rankin taaperosekoilu uhmaikineen ja pissahousuineen on ohi. Ja nautin jo silloin. Nautin sitten varmaan myös kun lapset ovat vanhempia, mutta omaan elämääni tämä on sopinut täydellisesti. Olisin halunnut äidiksi siitä lähtien kun täytin 30v ja valmistuin, mutta silloin se ei onnistunut. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen nyt päivittäin. Myös oma elämä osana pikkulapsiskeneä on mielekästä ja kivaa. Kukaan nuorempi ei ole koskaan dissannut mitenkään, olen täysin tervetullut myös Niiden 10-20 vuotta nuorempien äitien Ja isienkin maailmaan, meillä on lapsen kanssa paljon ystäviä ja kavereita päiväkodin ja leikkipuistojen kautta. Mutta kuten sanottu, omassa tuttavapiirissä paljonkin nelikymppisiä pikkulasten äitejä. Moni yrittänyt kauan ja hartaasti jo nuoresta lähtien.

Minä sain esikoiseni 18-vuotiaana ja 23-vuotiaana minulla oli jo kolme lasta. Mieheni on minua kaksi vuotta vanhempi.

Paras ystäväni lapsena oli iäkkäiden vanhempien lapsi. Hänen äiti oli siis mummoni ikäinen. Kun oltiin 16v, niin kyllä hänen vanhemmat erottui muista ja ystäväni taisi vähän hävetäkin, kun se ero oli niin räikeä. Hänen isänsä oli jo eläkeikäinen. Isovanhemmista oli elossa vain yksi ja tämä mummu oli palvelutalossa ja jo aika dementoitunut. Sisaruksia ei ystävälläni ollut. Parikymppisenä, kun itse olin jo perheellinen, niin ystäväni hoiti vanhempiaan, jotka sairasteli. Itse tein tuolloin sitä mitä muutkin nuoret, vaikka minulla oli jo perhe: opiskelin, matkustelin, haaveilin omasta kodista. Vanhempani ja mieheni vanhemmat otti meidän lapsia mielellään mukaan mökille, etelänmatkoille, viikonloppukylään jne. Vietettiin nuoruutta, rakennettiin talo, harrastettiin asioita perheenä ja kahdestaan.

Nyt olen 40v ja mummokin jo. Vanhempani ovat eläköitymässä ja hoidan paljon heidän asioitaan: käytän lääkärissä, autan toipumaan leikkauksista, siivoan, autan tietokoneasioissa ym. Lapseni opiskelevat, yhdellä on jo perhe ja ammatti. Jaksan touhuta lapsenlapsen kanssa ja nautin, kun saa taas kokea vauva-ajan, taaperovaiheen ym. Ja toisaalta lapsi menee takaisin vanhemmilleen ja voin tehdä omiakin juttuja 😊 On ihan erilaista olla mummo ja nauttia lapsen kanssa elämästä nyt, kun ruuhkavuodet ovat takana. Ymmärrän ilosi ja sen, että lasta ei aiemmin vain siunaantunut. Mutta, kun mietin ystävääni ja sitä, että alle 30-vuotiaana hänen äiti oli jo kuollut, isä palvelutalossa. Sitä yksinäisyyttä, josta hän kertoi ja josta hän kärsi. Niin en voi ymmärtää miksi kukaan tarkoituksella elää villiä nuoruutta ja luo uraa, kunnes on tosiaan jo yli 40v esikoislapsen odottaja? Puhumattakaan niistä riskeistä mitä se asettaa äidin ja lapsen terveydelle, kun keho on jo niin ikääntynyt.

Joo sama! Olen hyvässä kunnossa ja 40 v. Unettomuus vähän vaivaa. Onneksi ei ole pakko valvoa.

Lapset muuttavat kohta pois kotoa opiskelemaan! Ei sitten, kun olen 60 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko, nuorena lapsensa tehneet kertovat , että ovat tyytyväisiä ja iloisia ”valinnastaan”. Vanhana äidiksi tulleet ovat puolustuskannalla ja hyvin katkeran oloisia ja suoltavat halveksuva tekstiä?

Miksi?

Mitä sä höpötät? Itse olen saanut nuorena ja vanhana lapsia eli tiedän kummankin puolen. En edes ymmärrä tätä myyttiä, että nelikymppisenä on kuolemanpartaalla. Kuinka huonoon kuntoon te oikein olette itsenne päästäneet?

Olen onnellinen jokaisesta lapsestani ja en toivo tyhjää kotia. Kauhulla mieheni kanssa ajattelemme aikaa, kun meillä ei ole pieniä lapsia tai tyhjä koti.

Kuka on väittänyt olevansa kuoleman partaalla. Minä luin iloisista ihmisistä jotka nauttivat siitä että lapset on maailmalle kasvatettu ja nyt nuorena on vielä aikaa itselleen. Voi ottaa rennosti tai keskittyä työhön. Kuka mitenkin haluaa.

Kukaan ei ole sanonut olevansa huonossa kunnossa.

Onneksi minun ja mieheni suhde ei ole koskaan ollut lapsista riippuvainen , me olemme aina olleet ensin aviopari, sitten vanhemmat. On hirveä taakka lapsille jos niitten pitää täyttää vanhempien elämä olemassaolollaan.

Minä olen nyt mummo, kävin juuri hiihtämässä 20 kilsaa mieheni kanssa. Olemme Levillä meidän mökillä, poikani on lapsineen myös täällä. Lapsenlapset ovat aivan ihania, mutta kyllä tässä reilussa viidenkympin iässä en 24/7 enää pikkulapsiarkea viitsisi.

Yhdestä lauseesta analysoit avioliittoni huonoksi?😂😂😂 No meille on lapset se elämän ykkösjuttu. Siksi halusimme suuren perheen. Silti olen ehtinyt opiskella pitkälle ja tehdä uraa. Nautin tästä ihanasta elämänvaiheesta, koska lapset eivät ikuisesti kotona asu. Vanhin jo muuttunutkaan kotoa.

Missä sanoin sinua huonoksi?

Sanoin vain, että lasten tehtävä ei ole pitää vanhempiensa avioliittoa koossa? Esitätkö sinä heitä lähtemästä kotoa, kun tyhjyyttä pelkäät?

Kannattaa miettiä asiaa.

Lue mitä kirjoitit, sinun mukaan avioliittoni on riippuvainen lapsista ja lapsille kamala taakka. Sitähän sinä sanoit, kun kehuit omaasi.

Et tiedä avioliitostani yhtään mitään, joten älä ala vertaamaan omaasi. Onko se niin vaikea ymmärtää, että joillekin pienet lapset ja perhe-elämä on unelmien täyttymys?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuplapotti: lapsi maailmalla, asuntolaina maksettu. 

Näinpä se on!

Yks kaks olet tilanteessa jolloin voit keskittyä itseesi, pankkitili kasvaa, työpäivän jälkeen voit tehdä mitä haluat tai olla tekemättä. Minä pidin vuorotteluvapaan ja läksin Lontooseen 6 kuukaudeksi. Kielitaito parani ja opin luottamaan, että pärjään, hain töihin kansainväliseen yritykseen ja jäin sielä eläkkeelle. Ja nyt voin tehdä mitä haluan kun talous on kunnossa. Jos terveyttä riittää niin elän kolmannen nuoruuden.

Ne on nähty ja kuultu jotka hankkii sen ”kielitaidon” vanhana 😂. Suosittelen lämpimästi lähtemään nuorena maailmalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain esikoiseni 44-vuotiaana enkä voisi olla onnellisempi asiasta. On nyt eskari. Ihana, rakastettu, toivottu lapsi, jonka vanhemmilla korkea koulutus ja uran teko valmiina. Ihan eri tavalla kykenen olemaan äiti kuin parikymppisenä, koska tiedän ja tajuan niin paljon enemmän eikä yhtään häiritse luopua esim omista iltamenoista ja harrstuksista, jos aika ei riitä. Ehdin myös nuorempana matkustella ja asua eri maissa töissä ja opiskellen vuosikausia, joka on nykyisin jotenkin mulle hyvin tärkeä tausta.

Lapsi oli luomulapsi, meille tavallaan yllätys, piti olla liian paha endometriooma raskautumiseen. Olimme tavanneet mieheni kanssa vasta kun olin 41. Yllätys oli hyvin tervetullut. Raskaus meni hyvin, samoin synnytys. Lapsi on terve, älykäs, Iloinen, ei mitään hätää. Tuttavapiirissä saman ikäisiä lapsia, oma tuttavapiirini on tosin monen ikäistä.

Minusta olisi ihan kamalaa olla aikuisten lasten äiti jo tässä iässä. Tuntea olevani höppänä vanhempi tantta. Siltä monesta kuulemma tuntuu teinien seukatessa ja parikymppisten sulkiessa äidit elämästä vähän ulos. Siis minulla myös tuossa elömäntilanteessa olevia ystäviä, joista jokainen avoimesti iloitsee ja on mielellään mukana ollut pikkulapsivaiheessa, moni kertoi halunneensa itsekin takaisin siihen. Yksi kyllä katosi elämästäni, yksi jolle ikääntymine on ollut kauhea kriisi ja olisi halunnut pikkulapsia ilmeisesti vähän sen takia, että näyttäisi deittimarkkinoilla nuoremmalta kuin aikuisen tytön äiti. Hänelle oli jotenkin kova pala minun yllätystyttäreni.

Mutta eniten siksi se olisi kamalaa, kun vaan nautin niin paljon tästä pikkulapsiajasta nyt kun rankin taaperosekoilu uhmaikineen ja pissahousuineen on ohi. Ja nautin jo silloin. Nautin sitten varmaan myös kun lapset ovat vanhempia, mutta omaan elämääni tämä on sopinut täydellisesti. Olisin halunnut äidiksi siitä lähtien kun täytin 30v ja valmistuin, mutta silloin se ei onnistunut. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen nyt päivittäin. Myös oma elämä osana pikkulapsiskeneä on mielekästä ja kivaa. Kukaan nuorempi ei ole koskaan dissannut mitenkään, olen täysin tervetullut myös Niiden 10-20 vuotta nuorempien äitien Ja isienkin maailmaan, meillä on lapsen kanssa paljon ystäviä ja kavereita päiväkodin ja leikkipuistojen kautta. Mutta kuten sanottu, omassa tuttavapiirissä paljonkin nelikymppisiä pikkulasten äitejä. Moni yrittänyt kauan ja hartaasti jo nuoresta lähtien.

Minä sain esikoiseni 18-vuotiaana ja 23-vuotiaana minulla oli jo kolme lasta. Mieheni on minua kaksi vuotta vanhempi.

Paras ystäväni lapsena oli iäkkäiden vanhempien lapsi. Hänen äiti oli siis mummoni ikäinen. Kun oltiin 16v, niin kyllä hänen vanhemmat erottui muista ja ystäväni taisi vähän hävetäkin, kun se ero oli niin räikeä. Hänen isänsä oli jo eläkeikäinen. Isovanhemmista oli elossa vain yksi ja tämä mummu oli palvelutalossa ja jo aika dementoitunut. Sisaruksia ei ystävälläni ollut. Parikymppisenä, kun itse olin jo perheellinen, niin ystäväni hoiti vanhempiaan, jotka sairasteli. Itse tein tuolloin sitä mitä muutkin nuoret, vaikka minulla oli jo perhe: opiskelin, matkustelin, haaveilin omasta kodista. Vanhempani ja mieheni vanhemmat otti meidän lapsia mielellään mukaan mökille, etelänmatkoille, viikonloppukylään jne. Vietettiin nuoruutta, rakennettiin talo, harrastettiin asioita perheenä ja kahdestaan.

Nyt olen 40v ja mummokin jo. Vanhempani ovat eläköitymässä ja hoidan paljon heidän asioitaan: käytän lääkärissä, autan toipumaan leikkauksista, siivoan, autan tietokoneasioissa ym. Lapseni opiskelevat, yhdellä on jo perhe ja ammatti. Jaksan touhuta lapsenlapsen kanssa ja nautin, kun saa taas kokea vauva-ajan, taaperovaiheen ym. Ja toisaalta lapsi menee takaisin vanhemmilleen ja voin tehdä omiakin juttuja 😊 On ihan erilaista olla mummo ja nauttia lapsen kanssa elämästä nyt, kun ruuhkavuodet ovat takana. Ymmärrän ilosi ja sen, että lasta ei aiemmin vain siunaantunut. Mutta, kun mietin ystävääni ja sitä, että alle 30-vuotiaana hänen äiti oli jo kuollut, isä palvelutalossa. Sitä yksinäisyyttä, josta hän kertoi ja josta hän kärsi. Niin en voi ymmärtää miksi kukaan tarkoituksella elää villiä nuoruutta ja luo uraa, kunnes on tosiaan jo yli 40v esikoislapsen odottaja? Puhumattakaan niistä riskeistä mitä se asettaa äidin ja lapsen terveydelle, kun keho on jo niin ikääntynyt.

Ei kai kukaan päätä nuorena, että minäpä teen lapsen vasta 44 -vuotiaana. Miten typerää edes kuvitella niin. Elämää vaan ei voi ennakoida aina. Minä olin nuorena vela, olin naimisissa miehen kanssa, joka sairasteli. Mitä minä siihen suhteeseen lasta olisin tehnyt, kun jo miestäkin piti auttaa jatkuvasti. Olisin varmaan jäänyt lapsettomaksi ellei mies olisi ottanut ja kuollut. Siinä ollaan sitten 35 -vuotiaana leskenä, lapsenteko ei silloinkaan ollut ihan ensimmäisenä suunnitelmissa. Kävi kuitenkin niin, että tapasin miehen, josta oli isäksi ja joka sai minutkin haluamaan äidiksi ja lapsi tuli 42 -vuotiaana. Että sellainen tarina siitä sinun ihmettelemästäsi villistä nuoruudesta ja uran luomisesta, joita niin halveksit.

Mammat luulee että pääsee viettään parisuhde aikaa, yli 40v,mutta fakta on että miehiä ei enää vahdita niin tarkkaan,kun lapset lentää pesästä , ja mies pääsee helpommin pan e maan 18 v tse kki läisiä maksu llis ia

Oletteko sattuneet lukemaan Yl i la u Dan ho ro ketjua? Siellä varatut miehet arvostelee..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Plus sitä on työmarkkinoilla halutumpaa kuin 40v äiti kenellä pieniä lapsia. Omat isoja ja ei tarvitse olla sairaan lapsen takia poissa.

Siitähän aiheesta täällä aina aika ajoittain keskustellaan. No me ei riidellä siitä mieheni kanssa kun lapset muuttaneet jo pois.

Ette tietenkään riitele, kohta ette ollenkaan, sinut pian dumpataan, koska miehellä ei ole mitään syytä pitää mummoa kämpässä, koska lapset jo poissa.

Päinvastoin!!! Nyt on ihanasta aikaa toisillemme miehen kanssa. Teemme kuherrusmatkoja mökille ja hotelliviikonloppuja, mikään ei ole parempaa <3

Paitsi miehellä, kun se pääsee sulta salaa t se kki läisiin teineihin

Vierailija kirjoitti:

Olen 39-vuotias. Lapseni on 3-vuotias, haluaisin vielä toisen. Mun mielestä elämä on ihanaa ja helppoa nytkin, ei tarvitse odottaa että kukaan muuttaa pois kotoa. Äitiys ei ole rangaistus.

On se ap:lle ja monelle muulle "tyhjän pesän" sydroomasta kärsivälle 40v mummolle....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuplapotti: lapsi maailmalla, asuntolaina maksettu. 

Näinpä se on!

Yks kaks olet tilanteessa jolloin voit keskittyä itseesi, pankkitili kasvaa, työpäivän jälkeen voit tehdä mitä haluat tai olla tekemättä. Minä pidin vuorotteluvapaan ja läksin Lontooseen 6 kuukaudeksi. Kielitaito parani ja opin luottamaan, että pärjään, hain töihin kansainväliseen yritykseen ja jäin sielä eläkkeelle. Ja nyt voin tehdä mitä haluan kun talous on kunnossa. Jos terveyttä riittää niin elän kolmannen nuoruuden.

Sinähän olit sitten oikein läsnäoleva aikuinen lapsillesi kun Lontooseen oikein lähdit. Not. Minä tein tuon ennen lapsia, reilu parikymppisenä.

Yliopistossa opiskelivat lapset, siellä Lontoossa. Taisin heidän kielestään olla liiankin läsnä. 😂

Miksi olet noin katkera ja etsit ja keksit ilkeyksiä. Nauti lapsistasi ja anna muitten nauttia omasta elämästään.

Minäkin ”tein sen” ennen lapsia, asuin vuoden Ranskassa, kun isäni äiti on ranskalainen. Että en ihan peräkammarin likka ole.

Mistä sait päähäsi että olen katkera? Tyypillistä av-tyyliä. Olet joko katkera tai kateellinen tai molempia. Muuta vaihtoehtoa ei vaan ole. Naurettavaa lähinnä tuo sinun kirjoituksesi, ei mitään muuta.