Olen 43 ja mun kaksi lasta on jo muuttaneet kotoa. Kauhistuttaa ajatuskin, että saisin tän ikäisenä vauvoja! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta sinun tapauksessasi jaksamiseesi epäilemättä vaikuttaa juuri se, että sinä olet jo lapsesi saanut ja maailmalle lähettänyt. Kukapa tuossa tilanteessa jaksaisi enää nollasta uudelleen aloittaa? Jos et olisi saanut aikoinaan perhettä, niin voi hyvinkin olla että ajatus lapsista vanhemmalla iällä ei olisi niin vastenmielinen.

Mnä jaksoin helposti ”uudelleen aloittaa” kun vanhemmat lapset oli 16v ja 18v. Ei ongelmia! Vähän ihmettelen miten huonossa kunnossa muka 40-50v naiset ovat, jos se oikeasti on JAKSAMISESTA kiinni... vai olisiko kuitenkin niin, ettei enää HALUA lapsia. Se kun on ihan eri asia. Meidän nuorimmainen on kohta jo 15v, eikä edelleenkään ole tullut tunnetta ettenkö jaksaisi!

Aika moni on kirjoittanut täällä kenellä jo isoja lapsia, että eivät halua enää lasta. He jotka täällä ihmettelevät ja päivittelevät että kuinka huonossa kunnossa muka 40v ovat kun eivät jaksa niin ovat näitä "vanhoja" pienten lasten äitejä.

Varmasti jokainen jaksaa jos on pakko, mutta minä ainakin nautin laiskottelusta tai siitä ettei tarvitse lauantai aamuna puuroja keitellä saati sitten syöttää niitä jollekin.

Se on jo nähty ja ne hiekkalaatikot. Ei kiitos enää, vaikka ihan antoisaa se silloin 20 vuotta sitten oli. 😁

Kun viimeksi katsoin ketjua, nelikymppinen valitti, että selkä hajoaa jo lahjojen paketoinnista, niin ei voisi hoitaa pientä lasta.

Suosittelen liikuntaharrastusta kaikille ennenaikaisesti vanhentuneille lapsilukuun ja näiden ikään katsomatta.

Niinpä. Näiden, jotka ovat väsyneitä jo nelikymppisenä ei niitä iltatähtiä kannata tehdäkään. Itse olin kyllä elämäni kunnossa ja ei väsyttänyt yhtään. Samoin useampi ystäväni on tehnyt viimeisen lapsen yli nelikymppisenä ja ei kyllä väsymystä olla keskusteluissamme valiteltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta sinun tapauksessasi jaksamiseesi epäilemättä vaikuttaa juuri se, että sinä olet jo lapsesi saanut ja maailmalle lähettänyt. Kukapa tuossa tilanteessa jaksaisi enää nollasta uudelleen aloittaa? Jos et olisi saanut aikoinaan perhettä, niin voi hyvinkin olla että ajatus lapsista vanhemmalla iällä ei olisi niin vastenmielinen.

Mnä jaksoin helposti ”uudelleen aloittaa” kun vanhemmat lapset oli 16v ja 18v. Ei ongelmia! Vähän ihmettelen miten huonossa kunnossa muka 40-50v naiset ovat, jos se oikeasti on JAKSAMISESTA kiinni... vai olisiko kuitenkin niin, ettei enää HALUA lapsia. Se kun on ihan eri asia. Meidän nuorimmainen on kohta jo 15v, eikä edelleenkään ole tullut tunnetta ettenkö jaksaisi!

Aika moni on kirjoittanut täällä kenellä jo isoja lapsia, että eivät halua enää lasta. He jotka täällä ihmettelevät ja päivittelevät että kuinka huonossa kunnossa muka 40v ovat kun eivät jaksa niin ovat näitä "vanhoja" pienten lasten äitejä.

Varmasti jokainen jaksaa jos on pakko, mutta minä ainakin nautin laiskottelusta tai siitä ettei tarvitse lauantai aamuna puuroja keitellä saati sitten syöttää niitä jollekin.

Se on jo nähty ja ne hiekkalaatikot. Ei kiitos enää, vaikka ihan antoisaa se silloin 20 vuotta sitten oli. 😁

Ei noita koululaisia enää tarvitse syöttää ja itse pukevatkin. Harmi jos sun lapset oppi vasta kun kotoa olivat pois muuttamassa.

Eihän ne koululaiset mitään pieniä enää ole. Puhehan oli näistä ketkä pykäävät sen vauvan 40vuotiaana. Siinä kyllä ollaan kiinni 24/7. Ymmärsit vähän väärin.

Mikä ihme juttu on tämä, että olet mummo, jos sulla on nelikymppisenä isot lapset? Ei pienet lapset ikää yhtään vähennä, numerot on ja pysyy. Pienten lasten kanssa telmiminen voi pitää mielen virkeänä, mutta pikkulapsiarki ja vähät unet voi toisaalta myös uuvuttaa - ja vanhentaa. Jos on isot lapset, on enemmän aikaa pitää itsestään huolta. Mun mielestä naisten pitäisi tukea toisiaan äitiydessä, osuu se vaihe mihin kohtaan elämää tahansa. Lapsen kasvattaminen kestää tosiaan ihan yhtä kauan riippumatta siitä, minkä ikäinen äiti on. Itse sain lapset siinä kaikkein tavallisimmassa iässä, hiukan 30-vuotispäivän molemmin puolin. Tulin raskaaksi juuri silloin kuin halusin. Tunnen, että olen ollut onnekas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko, nuorena lapsensa tehneet kertovat , että ovat tyytyväisiä ja iloisia ”valinnastaan”. Vanhana äidiksi tulleet ovat puolustuskannalla ja hyvin katkeran oloisia ja suoltavat halveksuva tekstiä?

Miksi?

Mitä sä höpötät? Itse olen saanut nuorena ja vanhana lapsia eli tiedän kummankin puolen. En edes ymmärrä tätä myyttiä, että nelikymppisenä on kuolemanpartaalla. Kuinka huonoon kuntoon te oikein olette itsenne päästäneet?

Olen onnellinen jokaisesta lapsestani ja en toivo tyhjää kotia. Kauhulla mieheni kanssa ajattelemme aikaa, kun meillä ei ole pieniä lapsia tai tyhjä koti.

Kuka on väittänyt olevansa kuoleman partaalla. Minä luin iloisista ihmisistä jotka nauttivat siitä että lapset on maailmalle kasvatettu ja nyt nuorena on vielä aikaa itselleen. Voi ottaa rennosti tai keskittyä työhön. Kuka mitenkin haluaa.

Kukaan ei ole sanonut olevansa huonossa kunnossa.

Onneksi minun ja mieheni suhde ei ole koskaan ollut lapsista riippuvainen , me olemme aina olleet ensin aviopari, sitten vanhemmat. On hirveä taakka lapsille jos niitten pitää täyttää vanhempien elämä olemassaolollaan.

Minä olen nyt mummo, kävin juuri hiihtämässä 20 kilsaa mieheni kanssa. Olemme Levillä meidän mökillä, poikani on lapsineen myös täällä. Lapsenlapset ovat aivan ihania, mutta kyllä tässä reilussa viidenkympin iässä en 24/7 enää pikkulapsiarkea viitsisi.

Yhdestä lauseesta analysoit avioliittoni huonoksi?😂😂😂 No meille on lapset se elämän ykkösjuttu. Siksi halusimme suuren perheen. Silti olen ehtinyt opiskella pitkälle ja tehdä uraa. Nautin tästä ihanasta elämänvaiheesta, koska lapset eivät ikuisesti kotona asu. Vanhin jo muuttunutkaan kotoa.

Missä sanoin sinua huonoksi?

Sanoin vain, että lasten tehtävä ei ole pitää vanhempiensa avioliittoa koossa? Esitätkö sinä heitä lähtemästä kotoa, kun tyhjyyttä pelkäät?

Kannattaa miettiä asiaa.

Sivusta seuraten, ensin sanot, että missä olet sanonut huonoksi. Seuraavassa lauseessa lataat taas piikin. Seuraavassa kai, että mikä hiton piikki.

Vierailija kirjoitti:

Sain ihanan lapsen 43-vuotiaana.

Ajatus lapsesta parikymppisenä oli nounou.

Mutta jokaisen elämä on hänen omansa.

Ainiin, virtaa kyllä riittää. Isäni on yli 90 ja lenkkeilee edelleen...

Ihanaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta sinun tapauksessasi jaksamiseesi epäilemättä vaikuttaa juuri se, että sinä olet jo lapsesi saanut ja maailmalle lähettänyt. Kukapa tuossa tilanteessa jaksaisi enää nollasta uudelleen aloittaa? Jos et olisi saanut aikoinaan perhettä, niin voi hyvinkin olla että ajatus lapsista vanhemmalla iällä ei olisi niin vastenmielinen.

Mnä jaksoin helposti ”uudelleen aloittaa” kun vanhemmat lapset oli 16v ja 18v. Ei ongelmia! Vähän ihmettelen miten huonossa kunnossa muka 40-50v naiset ovat, jos se oikeasti on JAKSAMISESTA kiinni... vai olisiko kuitenkin niin, ettei enää HALUA lapsia. Se kun on ihan eri asia. Meidän nuorimmainen on kohta jo 15v, eikä edelleenkään ole tullut tunnetta ettenkö jaksaisi!

Aika moni on kirjoittanut täällä kenellä jo isoja lapsia, että eivät halua enää lasta. He jotka täällä ihmettelevät ja päivittelevät että kuinka huonossa kunnossa muka 40v ovat kun eivät jaksa niin ovat näitä "vanhoja" pienten lasten äitejä.

Varmasti jokainen jaksaa jos on pakko, mutta minä ainakin nautin laiskottelusta tai siitä ettei tarvitse lauantai aamuna puuroja keitellä saati sitten syöttää niitä jollekin.

Se on jo nähty ja ne hiekkalaatikot. Ei kiitos enää, vaikka ihan antoisaa se silloin 20 vuotta sitten oli. 😁

No eikös tuossa juuri niin sanottukin? Kyse on siis siitä ettei enää halua lapsia, ei siitä etteikö jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta sinun tapauksessasi jaksamiseesi epäilemättä vaikuttaa juuri se, että sinä olet jo lapsesi saanut ja maailmalle lähettänyt. Kukapa tuossa tilanteessa jaksaisi enää nollasta uudelleen aloittaa? Jos et olisi saanut aikoinaan perhettä, niin voi hyvinkin olla että ajatus lapsista vanhemmalla iällä ei olisi niin vastenmielinen.

Mnä jaksoin helposti ”uudelleen aloittaa” kun vanhemmat lapset oli 16v ja 18v. Ei ongelmia! Vähän ihmettelen miten huonossa kunnossa muka 40-50v naiset ovat, jos se oikeasti on JAKSAMISESTA kiinni... vai olisiko kuitenkin niin, ettei enää HALUA lapsia. Se kun on ihan eri asia. Meidän nuorimmainen on kohta jo 15v, eikä edelleenkään ole tullut tunnetta ettenkö jaksaisi!

Aika moni on kirjoittanut täällä kenellä jo isoja lapsia, että eivät halua enää lasta. He jotka täällä ihmettelevät ja päivittelevät että kuinka huonossa kunnossa muka 40v ovat kun eivät jaksa niin ovat näitä "vanhoja" pienten lasten äitejä.

Varmasti jokainen jaksaa jos on pakko, mutta minä ainakin nautin laiskottelusta tai siitä ettei tarvitse lauantai aamuna puuroja keitellä saati sitten syöttää niitä jollekin.

Se on jo nähty ja ne hiekkalaatikot. Ei kiitos enää, vaikka ihan antoisaa se silloin 20 vuotta sitten oli. 😁

Ei noita koululaisia enää tarvitse syöttää ja itse pukevatkin. Harmi jos sun lapset oppi vasta kun kotoa olivat pois muuttamassa.

Eihän ne koululaiset mitään pieniä enää ole. Puhehan oli näistä ketkä pykäävät sen vauvan 40vuotiaana. Siinä kyllä ollaan kiinni 24/7. Ymmärsit vähän väärin.

Niin, minä olen saanut lapset n. 40-v. Nyt jo koululaisia ja aamulla saa ihan laiskotella jne. Lapsilla kun on tapana kasvaa ja moni asia on ohi menevä vaihe.

Minusta olisi hirveen kurja ajatus, että kun nuorena sain ekat lapset niin sen jälkeen olisin jotenkin ”kärsinyt” 20-vuotta ja odotanut että pääsen taas helpolla..saipa lapset missä iässä tahansa olisi tärkeää ettei äidit uhraudu vaan sitä elämää jo eletään koko ajan eikä sitten kun lapset muuttaa..tehdään niitä kivoja juttuja ystävien ja miehen kanssa kaksinkin ja itse olen tykännyt matkustella koko perheen voimin ja muutenkin nauttinut elämästä..meillä on siis aikuiset lapset ja tämä vauva iltatähti. Kurjimmassa tapauksessa vielä käyn niin, että saa jonkun vakavan sairauden ja elämä jäi elämättä..

Ihmiset ovat niin erilaisia. Olen itse 37-vuotias köyhä työtön ja joudun yhä asumaan vanhan ja sairaan isäni kanssa lapsuudenkodissani. Koskaan en ole päässyt muuttamaan omilleni. Ainoa tuloni on työmarkkinatuki, eikä minulla ole säästöjä, eikä omaisuutta. Toki AMK-tutkinto minulla on,mutta päivääkään en ole tuota vastaavaa päivätyötä tehnyt. Vuosien kuluessa on tapahtunut paljon kaikkea ikävää, eikä monestakaan syystä johtuen muuttoni omilleni ole mahdollinen. Kaiken tapahtuneen jälkeen kärsin myös mm. mielenterveysongelmista ja ilmeisesti myös neuropsykiatrisesta poikkeamasta. Jos olisin nykyään lapsi, olisin varmaankin "erityislapsi".

Onneksi sentään tiesin jo teininä, että en halua koskaan lapsia, eikä vaikeaan elämääni niiden hankkiminen ei olisi ollut mahdollista, eikä varsinkaan järkevää. Jotenkin outoa ajatella, että jollakin minun ikäisillä on jo teini-ikäisiä ja mahdollisesti jo täysi-ikäisiäkin kotona muuttaneita lapsia kun oma tilanteeni on mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset aloittajan kanssa, itse tosin vähän nuorempi. 37v ja esikoinen muuttanut omilleen ja nuorempi lähtee vuoden päästä, ihan huippua!

Ja on se yliopistotutkinto, omakotitalo ja koulutusta vastaava hyväpalkkainen työ 😊

Ajatuskin pienistä lapsista tässä iässä kauhistuttaa!

Varmaan onnelliset lapset sulla ja ap:lla, kun äiti vain odottanut kieli pitkällä, koska ne muuttaa h*lvetiin, että voi aloittaa ELÄMÄN!

Näistä paistaa kyllä kateus, kun ei voi hyväksyä millään erilaista valintaa. Eipä se vanhana lapsen saaminen näköjään onnelliseksi tee, kun täytyy haukkua erilaisen valinnan tehneen joka on onnellinen valinnoistaan :)

Ei se ole haukkumista, jos AP itse antaa itsestään sellaisen kuva. Niin myös minulle tuli sellainen kuva AP:sta, että odottamalla odotti, että lapset muuttavat omilleen, kun kuopuskin oli niin kamala

eri

Jälleen malliesimerkki vauva- palstan luetun' ymmärtämisestä'- ei kykyä käsittää, mitä on kirjoitettu. Olen apn kanssa aivan samaa mieltä, ihanaa, että lapset on hoidettu nuorempana, jotta jää äidillekin jotain muutakin olemassaolon tarkoitusta kuin olla toiseen ihmiseen jatkuvasti sidottu 'äiti' -niminen henkilö. Lasten lähdön jälkeen saa vielä hetken ennen hautaa jopa elää ihan vain itselleen.

Keskustelussa ei ole oikeastaan määritelty, minkä ikäinen on ' vanha' äiti? Missä se raja kulkee? Onko esim. 30- vuotias jo vanha äidiksi? 35- vuotias? 37- vuotias? Vai onko tuo maaginen raja juuri se 40- vuotta ja siitä eteenpäin pelkää alamäkeä?

Lapset saavat tulla silloin kun sen kokee parhaiten omaan elämäntilanteeseen sopivan. Itse ajattelen, että onneksi lapsia ei ollut alle kolmikymppisenä.

Ikävä ajatus, että lapset ovat ”taakka”, josta pitää päästä eroon, että voi elää menetettyä nuoruutta.