Lue keskustelun säännöt.
Olen 43 ja mun kaksi lasta on jo muuttaneet kotoa. Kauhistuttaa ajatuskin, että saisin tän ikäisenä vauvoja! :D
21.12.2020 |
En tarkoita pahalla kenellekään, kaikki tekee omat valintansa omista lähtökohdistaan. Sain omani heti parikymppisenä ja silloinkin oli jaksaminen koetuksella. Nyt kun mietin niitä naisia, jotka alkaa tehdä lapsia nelikymppisenä, niin kauhistuttaa. En enää jaksaisi. Kuopus oli koliikkivauva ja se oli suoraan sanottuna ihan hirveetä. Huokaisin helpotuksesta, kun hän muutti syksyllä omilleen, vaikka tietysti oli vähän surullistakin.
Nyt on taas niin vapaa ja huoleton olo! :D Uusi nuoruus! :DD
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samoja ikiä ja minunkin ainokaiseni muutti kotoa pois jo kaksi vuotta sitten. En todellakaan pysty edes kuvittelemaan raskautta, synnytystä, yövalvomisia, päiväkotipaikkojen etsimistä ja muuta vastaavaa vielä viisikymppisenä. Tai rippijuhlien järjestämistä kuuskymppisenä, lakkiaisia vielä vanhempana 🙄 Ei se varmasti lapsellekaan kivaa ole, jos oma äiti on samanikäinen kuin kavereiden mummot.
Vähän säälittää ne Facebook-kaverit, samanikäiset naiset kuin minä, jotka juhlii vasta lapsensa 5-vuotissynttäreitä tms. Siinähän se keski-ikä ja alkava vanhuus menee lapsia kasvattaessa, kun itse olen vapaa kuin taivaanlintu matkustelemaan ja tekemään mitä mieli tekee. Kerkiääkö kaverit ikinä edes mummoiksi, vai kuolevatko vanhuuteen ennen kuin omat lapset ehtii tehdä lapsia.
Rippijuhlien ja yo-juhlien järjestäminenhän olisi vaan positiivinen piristys varsinkin vanhemmilla vuosilla! Kaikille ne ei ole pakkopullaa niinkuin muutkaan tapahtumat lapsen ja itsensä elämässä, päinvastoin!
Juu, muistan. Kavereitten vanhemmat olivat n. 40-45 v, minun kuusikymppisiä. En nyt varsinaisesti hävennyt mutta kyllä ne porukasta erosivat kuin yö päivästä. Eikä mitenkään hyvässä mielessä.
Olin 38 v. Kun saimme lapsen eli vanhimmasta päästä lapsen kavereiden vanhempia. Joukossa on teiniäidistä 20+ äitiin, jostain syystä lapsen kaverit pitävät meistä ja kehuvat teinille.
Emme ole kuitenkaan kaverivanhempia, jotka roudaavat juomat teineille.
Äitini oli 25 v. Kun sai minut, teininä pidin ikäloppuna 😬
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta sinun tapauksessasi jaksamiseesi epäilemättä vaikuttaa juuri se, että sinä olet jo lapsesi saanut ja maailmalle lähettänyt. Kukapa tuossa tilanteessa jaksaisi enää nollasta uudelleen aloittaa? Jos et olisi saanut aikoinaan perhettä, niin voi hyvinkin olla että ajatus lapsista vanhemmalla iällä ei olisi niin vastenmielinen.
Mnä jaksoin helposti ”uudelleen aloittaa” kun vanhemmat lapset oli 16v ja 18v. Ei ongelmia! Vähän ihmettelen miten huonossa kunnossa muka 40-50v naiset ovat, jos se oikeasti on JAKSAMISESTA kiinni... vai olisiko kuitenkin niin, ettei enää HALUA lapsia. Se kun on ihan eri asia. Meidän nuorimmainen on kohta jo 15v, eikä edelleenkään ole tullut tunnetta ettenkö jaksaisi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain esikoiseni 44-vuotiaana enkä voisi olla onnellisempi asiasta. On nyt eskari. Ihana, rakastettu, toivottu lapsi, jonka vanhemmilla korkea koulutus ja uran teko valmiina. Ihan eri tavalla kykenen olemaan äiti kuin parikymppisenä, koska tiedän ja tajuan niin paljon enemmän eikä yhtään häiritse luopua esim omista iltamenoista ja harrstuksista, jos aika ei riitä. Ehdin myös nuorempana matkustella ja asua eri maissa töissä ja opiskellen vuosikausia, joka on nykyisin jotenkin mulle hyvin tärkeä tausta.
Lapsi oli luomulapsi, meille tavallaan yllätys, piti olla liian paha endometriooma raskautumiseen. Olimme tavanneet mieheni kanssa vasta kun olin 41. Yllätys oli hyvin tervetullut. Raskaus meni hyvin, samoin synnytys. Lapsi on terve, älykäs, Iloinen, ei mitään hätää. Tuttavapiirissä saman ikäisiä lapsia, oma tuttavapiirini on tosin monen ikäistä.
Minusta olisi ihan kamalaa olla aikuisten lasten äiti jo tässä iässä. Tuntea olevani höppänä vanhempi tantta. Siltä monesta kuulemma tuntuu teinien seukatessa ja parikymppisten sulkiessa äidit elämästä vähän ulos. Siis minulla myös tuossa elömäntilanteessa olevia ystäviä, joista jokainen avoimesti iloitsee ja on mielellään mukana ollut pikkulapsivaiheessa, moni kertoi halunneensa itsekin takaisin siihen. Yksi kyllä katosi elämästäni, yksi jolle ikääntymine on ollut kauhea kriisi ja olisi halunnut pikkulapsia ilmeisesti vähän sen takia, että näyttäisi deittimarkkinoilla nuoremmalta kuin aikuisen tytön äiti. Hänelle oli jotenkin kova pala minun yllätystyttäreni.
Mutta eniten siksi se olisi kamalaa, kun vaan nautin niin paljon tästä pikkulapsiajasta nyt kun rankin taaperosekoilu uhmaikineen ja pissahousuineen on ohi. Ja nautin jo silloin. Nautin sitten varmaan myös kun lapset ovat vanhempia, mutta omaan elämääni tämä on sopinut täydellisesti. Olisin halunnut äidiksi siitä lähtien kun täytin 30v ja valmistuin, mutta silloin se ei onnistunut. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen nyt päivittäin. Myös oma elämä osana pikkulapsiskeneä on mielekästä ja kivaa. Kukaan nuorempi ei ole koskaan dissannut mitenkään, olen täysin tervetullut myös Niiden 10-20 vuotta nuorempien äitien Ja isienkin maailmaan, meillä on lapsen kanssa paljon ystäviä ja kavereita päiväkodin ja leikkipuistojen kautta. Mutta kuten sanottu, omassa tuttavapiirissä paljonkin nelikymppisiä pikkulasten äitejä. Moni yrittänyt kauan ja hartaasti jo nuoresta lähtien.
Minä sain esikoiseni 18-vuotiaana ja 23-vuotiaana minulla oli jo kolme lasta. Mieheni on minua kaksi vuotta vanhempi.
Paras ystäväni lapsena oli iäkkäiden vanhempien lapsi. Hänen äiti oli siis mummoni ikäinen. Kun oltiin 16v, niin kyllä hänen vanhemmat erottui muista ja ystäväni taisi vähän hävetäkin, kun se ero oli niin räikeä. Hänen isänsä oli jo eläkeikäinen. Isovanhemmista oli elossa vain yksi ja tämä mummu oli palvelutalossa ja jo aika dementoitunut. Sisaruksia ei ystävälläni ollut. Parikymppisenä, kun itse olin jo perheellinen, niin ystäväni hoiti vanhempiaan, jotka sairasteli. Itse tein tuolloin sitä mitä muutkin nuoret, vaikka minulla oli jo perhe: opiskelin, matkustelin, haaveilin omasta kodista. Vanhempani ja mieheni vanhemmat otti meidän lapsia mielellään mukaan mökille, etelänmatkoille, viikonloppukylään jne. Vietettiin nuoruutta, rakennettiin talo, harrastettiin asioita perheenä ja kahdestaan.Nyt olen 40v ja mummokin jo. Vanhempani ovat eläköitymässä ja hoidan paljon heidän asioitaan: käytän lääkärissä, autan toipumaan leikkauksista, siivoan, autan tietokoneasioissa ym. Lapseni opiskelevat, yhdellä on jo perhe ja ammatti. Jaksan touhuta lapsenlapsen kanssa ja nautin, kun saa taas kokea vauva-ajan, taaperovaiheen ym. Ja toisaalta lapsi menee takaisin vanhemmilleen ja voin tehdä omiakin juttuja 😊 On ihan erilaista olla mummo ja nauttia lapsen kanssa elämästä nyt, kun ruuhkavuodet ovat takana. Ymmärrän ilosi ja sen, että lasta ei aiemmin vain siunaantunut. Mutta, kun mietin ystävääni ja sitä, että alle 30-vuotiaana hänen äiti oli jo kuollut, isä palvelutalossa. Sitä yksinäisyyttä, josta hän kertoi ja josta hän kärsi. Niin en voi ymmärtää miksi kukaan tarkoituksella elää villiä nuoruutta ja luo uraa, kunnes on tosiaan jo yli 40v esikoislapsen odottaja? Puhumattakaan niistä riskeistä mitä se asettaa äidin ja lapsen terveydelle, kun keho on jo niin ikääntynyt.
Ei kai kukaan päätä nuorena, että minäpä teen lapsen vasta 44 -vuotiaana. Miten typerää edes kuvitella niin. Elämää vaan ei voi ennakoida aina. Minä olin nuorena vela, olin naimisissa miehen kanssa, joka sairasteli. Mitä minä siihen suhteeseen lasta olisin tehnyt, kun jo miestäkin piti auttaa jatkuvasti. Olisin varmaan jäänyt lapsettomaksi ellei mies olisi ottanut ja kuollut. Siinä ollaan sitten 35 -vuotiaana leskenä, lapsenteko ei silloinkaan ollut ihan ensimmäisenä suunnitelmissa. Kävi kuitenkin niin, että tapasin miehen, josta oli isäksi ja joka sai minutkin haluamaan äidiksi ja lapsi tuli 42 -vuotiaana. Että sellainen tarina siitä sinun ihmettelemästäsi villistä nuoruudesta ja uran luomisesta, joita niin halveksit.
En halveksi, vaan pidän heitä vähän itsekkäinä, kun riskit tiedostaen tekevät lapsen +40v.
Kun itse tulin nuorena äidiksi, niin se oli tuohon aikaan monelle kauhistus. Jotkut jopa suoraan sanoi, että elämä loppuu lapsiin 😒 Ihan naurettava väite. Eikä lopu. Oikea järjestys olisi kuulemma ollut opiskelu/biletys-työpaikka-omaisuus-lapsi. Onneksi tehtiin oman pään mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain esikoiseni 44-vuotiaana enkä voisi olla onnellisempi asiasta. On nyt eskari. Ihana, rakastettu, toivottu lapsi, jonka vanhemmilla korkea koulutus ja uran teko valmiina. Ihan eri tavalla kykenen olemaan äiti kuin parikymppisenä, koska tiedän ja tajuan niin paljon enemmän eikä yhtään häiritse luopua esim omista iltamenoista ja harrstuksista, jos aika ei riitä. Ehdin myös nuorempana matkustella ja asua eri maissa töissä ja opiskellen vuosikausia, joka on nykyisin jotenkin mulle hyvin tärkeä tausta.
Lapsi oli luomulapsi, meille tavallaan yllätys, piti olla liian paha endometriooma raskautumiseen. Olimme tavanneet mieheni kanssa vasta kun olin 41. Yllätys oli hyvin tervetullut. Raskaus meni hyvin, samoin synnytys. Lapsi on terve, älykäs, Iloinen, ei mitään hätää. Tuttavapiirissä saman ikäisiä lapsia, oma tuttavapiirini on tosin monen ikäistä.
Minusta olisi ihan kamalaa olla aikuisten lasten äiti jo tässä iässä. Tuntea olevani höppänä vanhempi tantta. Siltä monesta kuulemma tuntuu teinien seukatessa ja parikymppisten sulkiessa äidit elämästä vähän ulos. Siis minulla myös tuossa elömäntilanteessa olevia ystäviä, joista jokainen avoimesti iloitsee ja on mielellään mukana ollut pikkulapsivaiheessa, moni kertoi halunneensa itsekin takaisin siihen. Yksi kyllä katosi elämästäni, yksi jolle ikääntymine on ollut kauhea kriisi ja olisi halunnut pikkulapsia ilmeisesti vähän sen takia, että näyttäisi deittimarkkinoilla nuoremmalta kuin aikuisen tytön äiti. Hänelle oli jotenkin kova pala minun yllätystyttäreni.
Mutta eniten siksi se olisi kamalaa, kun vaan nautin niin paljon tästä pikkulapsiajasta nyt kun rankin taaperosekoilu uhmaikineen ja pissahousuineen on ohi. Ja nautin jo silloin. Nautin sitten varmaan myös kun lapset ovat vanhempia, mutta omaan elämääni tämä on sopinut täydellisesti. Olisin halunnut äidiksi siitä lähtien kun täytin 30v ja valmistuin, mutta silloin se ei onnistunut. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen nyt päivittäin. Myös oma elämä osana pikkulapsiskeneä on mielekästä ja kivaa. Kukaan nuorempi ei ole koskaan dissannut mitenkään, olen täysin tervetullut myös Niiden 10-20 vuotta nuorempien äitien Ja isienkin maailmaan, meillä on lapsen kanssa paljon ystäviä ja kavereita päiväkodin ja leikkipuistojen kautta. Mutta kuten sanottu, omassa tuttavapiirissä paljonkin nelikymppisiä pikkulasten äitejä. Moni yrittänyt kauan ja hartaasti jo nuoresta lähtien.
Minä sain esikoiseni 18-vuotiaana ja 23-vuotiaana minulla oli jo kolme lasta. Mieheni on minua kaksi vuotta vanhempi.
Paras ystäväni lapsena oli iäkkäiden vanhempien lapsi. Hänen äiti oli siis mummoni ikäinen. Kun oltiin 16v, niin kyllä hänen vanhemmat erottui muista ja ystäväni taisi vähän hävetäkin, kun se ero oli niin räikeä. Hänen isänsä oli jo eläkeikäinen. Isovanhemmista oli elossa vain yksi ja tämä mummu oli palvelutalossa ja jo aika dementoitunut. Sisaruksia ei ystävälläni ollut. Parikymppisenä, kun itse olin jo perheellinen, niin ystäväni hoiti vanhempiaan, jotka sairasteli. Itse tein tuolloin sitä mitä muutkin nuoret, vaikka minulla oli jo perhe: opiskelin, matkustelin, haaveilin omasta kodista. Vanhempani ja mieheni vanhemmat otti meidän lapsia mielellään mukaan mökille, etelänmatkoille, viikonloppukylään jne. Vietettiin nuoruutta, rakennettiin talo, harrastettiin asioita perheenä ja kahdestaan.Nyt olen 40v ja mummokin jo. Vanhempani ovat eläköitymässä ja hoidan paljon heidän asioitaan: käytän lääkärissä, autan toipumaan leikkauksista, siivoan, autan tietokoneasioissa ym. Lapseni opiskelevat, yhdellä on jo perhe ja ammatti. Jaksan touhuta lapsenlapsen kanssa ja nautin, kun saa taas kokea vauva-ajan, taaperovaiheen ym. Ja toisaalta lapsi menee takaisin vanhemmilleen ja voin tehdä omiakin juttuja 😊 On ihan erilaista olla mummo ja nauttia lapsen kanssa elämästä nyt, kun ruuhkavuodet ovat takana. Ymmärrän ilosi ja sen, että lasta ei aiemmin vain siunaantunut. Mutta, kun mietin ystävääni ja sitä, että alle 30-vuotiaana hänen äiti oli jo kuollut, isä palvelutalossa. Sitä yksinäisyyttä, josta hän kertoi ja josta hän kärsi. Niin en voi ymmärtää miksi kukaan tarkoituksella elää villiä nuoruutta ja luo uraa, kunnes on tosiaan jo yli 40v esikoislapsen odottaja? Puhumattakaan niistä riskeistä mitä se asettaa äidin ja lapsen terveydelle, kun keho on jo niin ikääntynyt.
Ei kai kukaan päätä nuorena, että minäpä teen lapsen vasta 44 -vuotiaana. Miten typerää edes kuvitella niin. Elämää vaan ei voi ennakoida aina. Minä olin nuorena vela, olin naimisissa miehen kanssa, joka sairasteli. Mitä minä siihen suhteeseen lasta olisin tehnyt, kun jo miestäkin piti auttaa jatkuvasti. Olisin varmaan jäänyt lapsettomaksi ellei mies olisi ottanut ja kuollut. Siinä ollaan sitten 35 -vuotiaana leskenä, lapsenteko ei silloinkaan ollut ihan ensimmäisenä suunnitelmissa. Kävi kuitenkin niin, että tapasin miehen, josta oli isäksi ja joka sai minutkin haluamaan äidiksi ja lapsi tuli 42 -vuotiaana. Että sellainen tarina siitä sinun ihmettelemästäsi villistä nuoruudesta ja uran luomisesta, joita niin halveksit.
En halveksi, vaan pidän heitä vähän itsekkäinä, kun riskit tiedostaen tekevät lapsen +40v.
Kun itse tulin nuorena äidiksi, niin se oli tuohon aikaan monelle kauhistus. Jotkut jopa suoraan sanoi, että elämä loppuu lapsiin 😒 Ihan naurettava väite. Eikä lopu. Oikea järjestys olisi kuulemma ollut opiskelu/biletys-työpaikka-omaisuus-lapsi. Onneksi tehtiin oman pään mukaan.
Minä puolestani pidän sinua yksinkertaisena. Et kykene ymmärtämään ettei kaikkia asioita ihmisen elämässä ole omassa päätäntävallassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain viimeisimmän 44 -vuotiaana. Ei minulla mitään jaksamisongelmia ole ollut. Esikoisen sain nuorempana ja silloin olin paljon stressantuneempi. Nyt sitä osaa jo olla rento äiti.
Mistä teidän piireihin noita raihnaisia nelikymppisiä löytyy? Itse olenn ainakin loistavassa kunnossa.Höpö höpö, on itsestään selvää että 25 v on raskauteen ja äitiyteen paremmassa kunnossa ja voimissa kuin 44 v. Toki niitä lapsia saa jotkut vielä noinkin vanhana mutta koko ajan riskit kasvaa, sekä äidille että lapselle.
Joka muuta väittää valehtelee.
T. Lääkäri, gynekologiNo olen saanut lapsia 2-, 3- ja 4-kymppisenä. En ole yhtään sen väsyneempi nyt, nuorimmainen on vajaa vuoden vanha. En ole kiloja kerryttänyt ja olen terve. Helpompaa minulla ollut näiden vanhempana saatujen kanssa. Elämänkokemus ja itseluottamus auttaa paljon.
Sanoinkin, että riskit kasvaa. Joka muuta väittää valehtelee.
Älä viitsi inttää asian vierestä. Jos olet tyytyväinen niin se ei kyllä näy ulospäin, vaikutat katkeralta ja äkäisestä, olet puolustuskannalla, ihmettelen miksi, jos olet valintaasi tyytyväinen.En ole mistään riskistä mitään kirjoittanutkaan eli mistä tuon revit? Ei kukaan ole aellaistabäittänyt. Kai minä nyt itseni tunnen eli olen täysin oikeutettu kertomaan omasta kokemuksestani. En ole nyt yhtään SN väsyneempi kuin reilu parikymppisenä, kun sain ensimmäisen lapsen. Miksi Hämeessä koitat ampua alas minun henkilökohtaista kokemustani?
Minä kerroin, että riskit kasvaa. Lääkärinä se tiedän. Ja sinä tuli väittämään, että no.....
Puhuit väsymyksestä, minä riskeistä.
Lääkörinä tiedät sitten varmaan myös sen, että vaikka riskit toki kasvaa, ne on edelleen hyvin pienet. Ylivoimaisesti suurin osa myös yli 40-vuotiaiden äitien lapsista syntyy terveinä ilman suurempia komplikaatioita. T. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin saanut lapset 20-vuotiaana, ja pysynyt ydinperheessä, niin tuskinpa olisin päälle 40v halunnuit lisää lapsia.
Mutta erosin, jouduin jätettyksi, 30-vuotiaana ja aloin uudestaan vakavammin seurustella 35-vuotiaana. Ennen kuin oltiin naimisissa ja olin tullut raskaaksi olin jo 39-vuotias, ja toisen kerran 41- vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidiksi tulemisen iän vaikutus tuloihin: tässä yksi lukuisista tutkimuksista, joita aiheesta on tehty.
Vastaavia on tehty muissakin maissa. Tulokset ovat hämmentävän samankaltaisia.Kummasti tutkimustieto kertoo, että nuorena äidiksi tulleet tienaavat työurallaan vähemmän kuin vanhemmat äidit silloinkin, kun koulutustaso otetaan huomioon.
https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.01469…
Lisää faktaa ahtaasti ajatteleville elämänkoululaisille.
https://www.terve.fi/artikkelit/yli-35-vuotiaina-aidiksi-tulleiden-laps…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain esikoiseni 44-vuotiaana enkä voisi olla onnellisempi asiasta. On nyt eskari. Ihana, rakastettu, toivottu lapsi, jonka vanhemmilla korkea koulutus ja uran teko valmiina. Ihan eri tavalla kykenen olemaan äiti kuin parikymppisenä, koska tiedän ja tajuan niin paljon enemmän eikä yhtään häiritse luopua esim omista iltamenoista ja harrstuksista, jos aika ei riitä. Ehdin myös nuorempana matkustella ja asua eri maissa töissä ja opiskellen vuosikausia, joka on nykyisin jotenkin mulle hyvin tärkeä tausta.
Lapsi oli luomulapsi, meille tavallaan yllätys, piti olla liian paha endometriooma raskautumiseen. Olimme tavanneet mieheni kanssa vasta kun olin 41. Yllätys oli hyvin tervetullut. Raskaus meni hyvin, samoin synnytys. Lapsi on terve, älykäs, Iloinen, ei mitään hätää. Tuttavapiirissä saman ikäisiä lapsia, oma tuttavapiirini on tosin monen ikäistä.
Minusta olisi ihan kamalaa olla aikuisten lasten äiti jo tässä iässä. Tuntea olevani höppänä vanhempi tantta. Siltä monesta kuulemma tuntuu teinien seukatessa ja parikymppisten sulkiessa äidit elämästä vähän ulos. Siis minulla myös tuossa elömäntilanteessa olevia ystäviä, joista jokainen avoimesti iloitsee ja on mielellään mukana ollut pikkulapsivaiheessa, moni kertoi halunneensa itsekin takaisin siihen. Yksi kyllä katosi elämästäni, yksi jolle ikääntymine on ollut kauhea kriisi ja olisi halunnut pikkulapsia ilmeisesti vähän sen takia, että näyttäisi deittimarkkinoilla nuoremmalta kuin aikuisen tytön äiti. Hänelle oli jotenkin kova pala minun yllätystyttäreni.
Mutta eniten siksi se olisi kamalaa, kun vaan nautin niin paljon tästä pikkulapsiajasta nyt kun rankin taaperosekoilu uhmaikineen ja pissahousuineen on ohi. Ja nautin jo silloin. Nautin sitten varmaan myös kun lapset ovat vanhempia, mutta omaan elämääni tämä on sopinut täydellisesti. Olisin halunnut äidiksi siitä lähtien kun täytin 30v ja valmistuin, mutta silloin se ei onnistunut. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen nyt päivittäin. Myös oma elämä osana pikkulapsiskeneä on mielekästä ja kivaa. Kukaan nuorempi ei ole koskaan dissannut mitenkään, olen täysin tervetullut myös Niiden 10-20 vuotta nuorempien äitien Ja isienkin maailmaan, meillä on lapsen kanssa paljon ystäviä ja kavereita päiväkodin ja leikkipuistojen kautta. Mutta kuten sanottu, omassa tuttavapiirissä paljonkin nelikymppisiä pikkulasten äitejä. Moni yrittänyt kauan ja hartaasti jo nuoresta lähtien.
Ottamatta kantaa muuhun niin ikääsi ei vaikuta lapsesi ikä. Se että sinulla on pieni lapsi, ei tee SINUSTA sen nuorempaa. Minulla on aikuinen lapsi, eskari-ikäinen lapsi ja lapsia siitä väliltä. Minkähän ikäiseksi minun pitäisi tuntea itseni, kerta lapsen ikä määrittää ”tanttauden”.
Siteerasin omia plus-nelikymppisiä ystävättäriäni, joilla aikuiset lapset tai teinit. Ja tantta ei kyllä ole ikämääritelmä vaan henkinen tai tyylillinen. Heidän puheissan vilkkunut termi. Meidän isässä on kyllä tanttoja ja ihan iättömiä, itselleni asia ei ole kauhean mekrityksellinen.
Etkös itse sanonut että olisi kauheaa olla tantta, jo aikuisten lasten höppänä äiti? Jos se ei ole merkityksellistä niin miksi sitten se olisi kauheaa? Tuntuu että yrität vakuutella itsellesi että olet jotenkin nuorekkaampi, kun sinulla on pieni lapsi ja niputat kaikki nuorena äidiksi tulleet yhteen lokeroon, ”tantoiksi” nelikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niitä lapsia haluakaan sen jälkeen kun koko homman on käynyt läpi. Se on vähän kuin olisi junan perässä vedetty parikymmentä vuotta ja joku tulisi kysymään otetaanko uusiksi. Ei helvetissä enää ikinä, ja se ensimmäinenkin reissu jäisi tekemättä näillä tiedoilla.
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä lapsia haluakaan sen jälkeen kun koko homman on käynyt läpi. Se on vähän kuin olisi junan perässä vedetty parikymmentä vuotta ja joku tulisi kysymään otetaanko uusiksi. Ei helvetissä enää ikinä, ja se ensimmäinenkin reissu jäisi tekemättä näillä tiedoilla.
No tuolla asenteella todellakin kannattaa jättää lapset tekemättä. Jos ei tunne iloa ja nauti lapsiperheajasta, ei lapsia kannata tehdä. Itse en vaihtaisi päivääkään pois. Elämäni parasta alaa kotona pienten lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei jaksais nelikymppisenä??? No mä oon 55 ja viimeiset pari vuotta on vasta ollut fiilis etten jaksaisi yövalvomisia jne.
Niin koska tiedät mitä se on.
Anna olla sellaisen jolla ei lapsia vielä ole. Hän on onnensa ansainnut.
Viimeisin omani muutti kuukausi sitten omilleen ja nyt on vain tyhjä syli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta sinun tapauksessasi jaksamiseesi epäilemättä vaikuttaa juuri se, että sinä olet jo lapsesi saanut ja maailmalle lähettänyt. Kukapa tuossa tilanteessa jaksaisi enää nollasta uudelleen aloittaa? Jos et olisi saanut aikoinaan perhettä, niin voi hyvinkin olla että ajatus lapsista vanhemmalla iällä ei olisi niin vastenmielinen.
Mnä jaksoin helposti ”uudelleen aloittaa” kun vanhemmat lapset oli 16v ja 18v. Ei ongelmia! Vähän ihmettelen miten huonossa kunnossa muka 40-50v naiset ovat, jos se oikeasti on JAKSAMISESTA kiinni... vai olisiko kuitenkin niin, ettei enää HALUA lapsia. Se kun on ihan eri asia. Meidän nuorimmainen on kohta jo 15v, eikä edelleenkään ole tullut tunnetta ettenkö jaksaisi!
Aika moni on kirjoittanut täällä kenellä jo isoja lapsia, että eivät halua enää lasta. He jotka täällä ihmettelevät ja päivittelevät että kuinka huonossa kunnossa muka 40v ovat kun eivät jaksa niin ovat näitä "vanhoja" pienten lasten äitejä.
Varmasti jokainen jaksaa jos on pakko, mutta minä ainakin nautin laiskottelusta tai siitä ettei tarvitse lauantai aamuna puuroja keitellä saati sitten syöttää niitä jollekin.
Se on jo nähty ja ne hiekkalaatikot. Ei kiitos enää, vaikka ihan antoisaa se silloin 20 vuotta sitten oli. 😁
Minua ei nuorena lapset kiinnostaneet yhtään. Sain lapsen tavallista vanhemapana ja oon ajatellut että miksi kukaan ei sanonut että miten antoisaa on olla äiti. Lapsi aikuinen ja nyt taas vapaa ku taivaan lintu. Liian nopeasti meni se aika. Nauttikaa kaikista ajoista lapsenne/lastenne kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta sinun tapauksessasi jaksamiseesi epäilemättä vaikuttaa juuri se, että sinä olet jo lapsesi saanut ja maailmalle lähettänyt. Kukapa tuossa tilanteessa jaksaisi enää nollasta uudelleen aloittaa? Jos et olisi saanut aikoinaan perhettä, niin voi hyvinkin olla että ajatus lapsista vanhemmalla iällä ei olisi niin vastenmielinen.
Mnä jaksoin helposti ”uudelleen aloittaa” kun vanhemmat lapset oli 16v ja 18v. Ei ongelmia! Vähän ihmettelen miten huonossa kunnossa muka 40-50v naiset ovat, jos se oikeasti on JAKSAMISESTA kiinni... vai olisiko kuitenkin niin, ettei enää HALUA lapsia. Se kun on ihan eri asia. Meidän nuorimmainen on kohta jo 15v, eikä edelleenkään ole tullut tunnetta ettenkö jaksaisi!
Aika moni on kirjoittanut täällä kenellä jo isoja lapsia, että eivät halua enää lasta. He jotka täällä ihmettelevät ja päivittelevät että kuinka huonossa kunnossa muka 40v ovat kun eivät jaksa niin ovat näitä "vanhoja" pienten lasten äitejä.
Varmasti jokainen jaksaa jos on pakko, mutta minä ainakin nautin laiskottelusta tai siitä ettei tarvitse lauantai aamuna puuroja keitellä saati sitten syöttää niitä jollekin.
Se on jo nähty ja ne hiekkalaatikot. Ei kiitos enää, vaikka ihan antoisaa se silloin 20 vuotta sitten oli. 😁
Kun viimeksi katsoin ketjua, nelikymppinen valitti, että selkä hajoaa jo lahjojen paketoinnista, niin ei voisi hoitaa pientä lasta.
Suosittelen liikuntaharrastusta kaikille ennenaikaisesti vanhentuneille lapsilukuun ja näiden ikään katsomatta.
Ei noita koululaisia enää tarvitse syöttää ja itse pukevatkin. Harmi jos sun lapset oppi vasta kun kotoa olivat pois muuttamassa.
Ap, ajattele, jos olisit jättänyt lapset pykäämättä, mikä pitkä vapaa aikuisuus sinulla olisi ollut. Paha sanoa, milloin ne lapset kannattaa tehdä, onko ne riesa vai rikkaus? Usein asiat menevät painollaan, mutta onhan se oma aika jotain ja jos nuorena saa lapset niin isompi todennäköisyys päästä näkemään useampi jälkipolvi. Toisaalta nuoruus eletään vain kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta sinun tapauksessasi jaksamiseesi epäilemättä vaikuttaa juuri se, että sinä olet jo lapsesi saanut ja maailmalle lähettänyt. Kukapa tuossa tilanteessa jaksaisi enää nollasta uudelleen aloittaa? Jos et olisi saanut aikoinaan perhettä, niin voi hyvinkin olla että ajatus lapsista vanhemmalla iällä ei olisi niin vastenmielinen.
Mnä jaksoin helposti ”uudelleen aloittaa” kun vanhemmat lapset oli 16v ja 18v. Ei ongelmia! Vähän ihmettelen miten huonossa kunnossa muka 40-50v naiset ovat, jos se oikeasti on JAKSAMISESTA kiinni... vai olisiko kuitenkin niin, ettei enää HALUA lapsia. Se kun on ihan eri asia. Meidän nuorimmainen on kohta jo 15v, eikä edelleenkään ole tullut tunnetta ettenkö jaksaisi!
Aika moni on kirjoittanut täällä kenellä jo isoja lapsia, että eivät halua enää lasta. He jotka täällä ihmettelevät ja päivittelevät että kuinka huonossa kunnossa muka 40v ovat kun eivät jaksa niin ovat näitä "vanhoja" pienten lasten äitejä.
Varmasti jokainen jaksaa jos on pakko, mutta minä ainakin nautin laiskottelusta tai siitä ettei tarvitse lauantai aamuna puuroja keitellä saati sitten syöttää niitä jollekin.
Se on jo nähty ja ne hiekkalaatikot. Ei kiitos enää, vaikka ihan antoisaa se silloin 20 vuotta sitten oli. 😁
Ei noita koululaisia enää tarvitse syöttää ja itse pukevatkin. Harmi jos sun lapset oppi vasta kun kotoa olivat pois muuttamassa.
Sain ihanan lapsen 43-vuotiaana.
Ajatus lapsesta parikymppisenä oli nounou.
Mutta jokaisen elämä on hänen omansa.
Ainiin, virtaa kyllä riittää. Isäni on yli 90 ja lenkkeilee edelleen...