Lue keskustelun säännöt.
Olen 43 ja mun kaksi lasta on jo muuttaneet kotoa. Kauhistuttaa ajatuskin, että saisin tän ikäisenä vauvoja! :D
21.12.2020 |
En tarkoita pahalla kenellekään, kaikki tekee omat valintansa omista lähtökohdistaan. Sain omani heti parikymppisenä ja silloinkin oli jaksaminen koetuksella. Nyt kun mietin niitä naisia, jotka alkaa tehdä lapsia nelikymppisenä, niin kauhistuttaa. En enää jaksaisi. Kuopus oli koliikkivauva ja se oli suoraan sanottuna ihan hirveetä. Huokaisin helpotuksesta, kun hän muutti syksyllä omilleen, vaikka tietysti oli vähän surullistakin.
Nyt on taas niin vapaa ja huoleton olo! :D Uusi nuoruus! :DD
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Sama fiilis täällä, paitsi että yksi 17v asuu vielä kotona. Muut (sain nuorena lapset) lentäneet jo pesästä. Voi sanoa, että elämä on aika helppoa. 😁
N40.
Mitä tekee 40v naisella? Ei mitään. Vielä ehdit raskautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samat fiilikset aloittajan kanssa, itse tosin vähän nuorempi. 37v ja esikoinen muuttanut omilleen ja nuorempi lähtee vuoden päästä, ihan huippua!
Ja on se yliopistotutkinto, omakotitalo ja koulutusta vastaava hyväpalkkainen työ 😊
Ajatuskin pienistä lapsista tässä iässä kauhistuttaa!
Kannattaa muistaa se, että olemme erilaisia kaikin tavoin. Kukin elää kuin haluaa ja niin pitääkin olla. Ei kannata tuhlata energiaansa toisten arvosteluihin heidän ratkaisuihinsa eri asioissa.
Kun pysyy neutraalina on paljon helponpaa elää ja hengittää.
Niin, ihmisten elämät on erilaisia. Minuakin kauhistuttaa ajatus, että olisin esimerkiksi formulakuljettaja tai amerikan presidentti.
Niin, ap vain iloitsi uudesta elämänvaiheesta, mutta hitaasti kypsyneet ei kestä sitä, että kaikilla ei vie 30-40v aikuistua :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset aloittajan kanssa, itse tosin vähän nuorempi. 37v ja esikoinen muuttanut omilleen ja nuorempi lähtee vuoden päästä, ihan huippua!
Ja on se yliopistotutkinto, omakotitalo ja koulutusta vastaava hyväpalkkainen työ 😊
Ajatuskin pienistä lapsista tässä iässä kauhistuttaa!
Varmaan onnelliset lapset sulla ja ap:lla, kun äiti vain odottanut kieli pitkällä, koska ne muuttaa h*lvetiin, että voi aloittaa ELÄMÄN!
Vierailija kirjoitti:
Niin, ap vain iloitsi uudesta elämänvaiheesta, mutta hitaasti kypsyneet ei kestä sitä, että kaikilla ei vie 30-40v aikuistua :)
Kyllä minä kestän ihan hyvin toisten erilaiset valinnat. Mutta jos aikuistuminen tarkoittaa niin vanhaksi ja raihnaiseksi tulemista, ettei jaksa enää vauvaa hoitaa, ei minulla ainakaan ole mikään kiire aikuistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset aloittajan kanssa, itse tosin vähän nuorempi. 37v ja esikoinen muuttanut omilleen ja nuorempi lähtee vuoden päästä, ihan huippua!
Ja on se yliopistotutkinto, omakotitalo ja koulutusta vastaava hyväpalkkainen työ 😊
Ajatuskin pienistä lapsista tässä iässä kauhistuttaa!
Sama tilanne mulla ja tuntuu tosi kivalta, että on tavallaan "saanut kaiken", eikä ole tarvinnut luopua mistään. 😊
Enkä todellakaan vittuile kenellekään. Tiedän kyllä, että nelikymppisenä vauvoja saavat ajattelevat ihan toisin. Mitä siitä? Minä olen tyytyväinen tähän, he omaan elämäänsä. Mietin lasten saamista kauheana nyt vain omalta kohdaltani, niin kuin sanoin heti ekassa lauseessa. En olis kuvitellut, että tämäkin asia saa jonkun suuttumuaan! Ja minähän en ole haukkunut ketään, mutta minua on kyllä tässä ketjussa haukuttu. 🙄
ap
Vierailija kirjoitti:
Niin, toiset mummoutuvat aiemmin kuin toiset.
Tää on niin paras :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, toiset mummoutuvat aiemmin kuin toiset.
Tää on niin paras :D
Mummo AP! :"D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, toiset mummoutuvat aiemmin kuin toiset.
Tää on niin paras :D
Miksi nostat omaa huonoa vitsiäsi? Mitä vikaa siinä on, että saa lapsenlapsia? Neli-viisikymppisenä jaksaa vielä olla aidosti nuorten vanhempien apuna. Seitsenkymppisenä ei jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain esikoiseni 44-vuotiaana enkä voisi olla onnellisempi asiasta. On nyt eskari. Ihana, rakastettu, toivottu lapsi, jonka vanhemmilla korkea koulutus ja uran teko valmiina. Ihan eri tavalla kykenen olemaan äiti kuin parikymppisenä, koska tiedän ja tajuan niin paljon enemmän eikä yhtään häiritse luopua esim omista iltamenoista ja harrstuksista, jos aika ei riitä. Ehdin myös nuorempana matkustella ja asua eri maissa töissä ja opiskellen vuosikausia, joka on nykyisin jotenkin mulle hyvin tärkeä tausta.
Lapsi oli luomulapsi, meille tavallaan yllätys, piti olla liian paha endometriooma raskautumiseen. Olimme tavanneet mieheni kanssa vasta kun olin 41. Yllätys oli hyvin tervetullut. Raskaus meni hyvin, samoin synnytys. Lapsi on terve, älykäs, Iloinen, ei mitään hätää. Tuttavapiirissä saman ikäisiä lapsia, oma tuttavapiirini on tosin monen ikäistä.
Minusta olisi ihan kamalaa olla aikuisten lasten äiti jo tässä iässä. Tuntea olevani höppänä vanhempi tantta. Siltä monesta kuulemma tuntuu teinien seukatessa ja parikymppisten sulkiessa äidit elämästä vähän ulos. Siis minulla myös tuossa elömäntilanteessa olevia ystäviä, joista jokainen avoimesti iloitsee ja on mielellään mukana ollut pikkulapsivaiheessa, moni kertoi halunneensa itsekin takaisin siihen. Yksi kyllä katosi elämästäni, yksi jolle ikääntymine on ollut kauhea kriisi ja olisi halunnut pikkulapsia ilmeisesti vähän sen takia, että näyttäisi deittimarkkinoilla nuoremmalta kuin aikuisen tytön äiti. Hänelle oli jotenkin kova pala minun yllätystyttäreni.
Mutta eniten siksi se olisi kamalaa, kun vaan nautin niin paljon tästä pikkulapsiajasta nyt kun rankin taaperosekoilu uhmaikineen ja pissahousuineen on ohi. Ja nautin jo silloin. Nautin sitten varmaan myös kun lapset ovat vanhempia, mutta omaan elämääni tämä on sopinut täydellisesti. Olisin halunnut äidiksi siitä lähtien kun täytin 30v ja valmistuin, mutta silloin se ei onnistunut. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen nyt päivittäin. Myös oma elämä osana pikkulapsiskeneä on mielekästä ja kivaa. Kukaan nuorempi ei ole koskaan dissannut mitenkään, olen täysin tervetullut myös Niiden 10-20 vuotta nuorempien äitien Ja isienkin maailmaan, meillä on lapsen kanssa paljon ystäviä ja kavereita päiväkodin ja leikkipuistojen kautta. Mutta kuten sanottu, omassa tuttavapiirissä paljonkin nelikymppisiä pikkulasten äitejä. Moni yrittänyt kauan ja hartaasti jo nuoresta lähtien.
Ihmiset ovat erilaisia.
Itse en nimittäin olisi jaksanut parikymppisenä opiskelun ja töiden ohessa vielä lapsia hoitaa. Olin muutenkin ihan puhki ja vielä kadoksissa itseni kanssa.
Vasta yli kolmekyppisenä opin pitämään itsestäni huolta ja löytyi enemmän energiaa. Ja muutenkin ymmärsin asioita enemmän ja laajemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nelikympisenä voi jo jaksaa pysyä neljän seinän sisällä. Parikymppisenä ei olisi tullut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset aloittajan kanssa, itse tosin vähän nuorempi. 37v ja esikoinen muuttanut omilleen ja nuorempi lähtee vuoden päästä, ihan huippua!
Ja on se yliopistotutkinto, omakotitalo ja koulutusta vastaava hyväpalkkainen työ 😊
Ajatuskin pienistä lapsista tässä iässä kauhistuttaa!Varmaan onnelliset lapset sulla ja ap:lla, kun äiti vain odottanut kieli pitkällä, koska ne muuttaa h*lvetiin, että voi aloittaa ELÄMÄN!
Näistä paistaa kyllä kateus, kun ei voi hyväksyä millään erilaista valintaa. Eipä se vanhana lapsen saaminen näköjään onnelliseksi tee, kun täytyy haukkua erilaisen valinnan tehneen joka on onnellinen valinnoistaan :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, toiset mummoutuvat aiemmin kuin toiset.
Tää on niin paras :D
Miksi nostat omaa huonoa vitsiäsi? Mitä vikaa siinä on, että saa lapsenlapsia? Neli-viisikymppisenä jaksaa vielä olla aidosti nuorten vanhempien apuna. Seitsenkymppisenä ei jaksa.
Riippuu vähän suvuista ja elintavoista.
Oma äitini on 83 ja aktiivisesti, iloisena ja ihanasti isoäitinä mukana kuvassa. Monella voi olla tevryes tai henkikin siihen mennessä mennyttä, mutta tuo että seiskakymppisenä ei jaksaisi, on ihan hölmöä. Minusta olisi kamalaa olla isoäiti nelikymppisenä.
Kukin tavallaan ja kukin ajallaan. MeidN suvussa on aina saatu lapsia vanhempana. Hyvät geenit, korkeat koulutukset, avoimet mielet.
Vierailija kirjoitti:
Nelikympisenä voi jo jaksaa pysyä neljän seinän sisällä. Parikymppisenä ei olisi tullut mitään.
Nelikymppisenä äitinä voin sanoa, että kannattaa lähteä joka päivä pois sieltä neljän seinän sisältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset aloittajan kanssa, itse tosin vähän nuorempi. 37v ja esikoinen muuttanut omilleen ja nuorempi lähtee vuoden päästä, ihan huippua!
Ja on se yliopistotutkinto, omakotitalo ja koulutusta vastaava hyväpalkkainen työ 😊
Ajatuskin pienistä lapsista tässä iässä kauhistuttaa!Varmaan onnelliset lapset sulla ja ap:lla, kun äiti vain odottanut kieli pitkällä, koska ne muuttaa h*lvetiin, että voi aloittaa ELÄMÄN!
Näistä paistaa kyllä kateus, kun ei voi hyväksyä millään erilaista valintaa. Eipä se vanhana lapsen saaminen näköjään onnelliseksi tee, kun täytyy haukkua erilaisen valinnan tehneen joka on onnellinen valinnoistaan :)
Ei se ole haukkumista, jos AP itse antaa itsestään sellaisen kuva. Niin myös minulle tuli sellainen kuva AP:sta, että odottamalla odotti, että lapset muuttavat omilleen, kun kuopuskin oli niin kamala
eri
Jokainen tyylillään. Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Itse olin 32 vuotias kun sain ainokaisen lapseni ja mielestäni liian vanha, nyt lapseni täyttää kuukauden perästä 18 vuotta ja itse kesällä 50.
Minä olen saman ikäinen kuin ap. Kuopukseni täytti juuri kolme vuotta, ja elän elämäni parasta aikaa. Koti täynnä naurua, itkua, rakkautta. Olisi ihan kamalaa jos olisi tyhjä syli.
Aika aikaa kutakin ja jokainen tavallaan, eikö vain.