Olen 43 ja mun kaksi lasta on jo muuttaneet kotoa. Kauhistuttaa ajatuskin, että saisin tän ikäisenä vauvoja! :D

Kertokaa nyt millä ihmeellä noi lapset saa muuttamaan kotoa omilleen?!? Kiva toisaalta että viihtyy, mutta kyllä olis kiva asua taas yksin 🥳

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta sinun tapauksessasi jaksamiseesi epäilemättä vaikuttaa juuri se, että sinä olet jo lapsesi saanut ja maailmalle lähettänyt. Kukapa tuossa tilanteessa jaksaisi enää nollasta uudelleen aloittaa? Jos et olisi saanut aikoinaan perhettä, niin voi hyvinkin olla että ajatus lapsista vanhemmalla iällä ei olisi niin vastenmielinen.

Ja sitten se vasta hirveää on kun itse on yli nelikymppinen ja lapselle sattuu koliikki, meinasin ihan oikeasti kävellä junan alle.

Ei ikinä enää, tämä jää ainoaksi. Olen totaalisen uupunut. Tässä iässä töissäkin on vastuut kasvaneet, pitäisi uran takia tehdä pitkää päivää, miehellä Sanna juttu ja nyt meillä on taapero ja helkkarinmoinen uupumus ja kyllästyminen. Kavereilla on lapset maailmalla ja elämä helppoa. Ottaa päästä, voin myöntää.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt millä ihmeellä noi lapset saa muuttamaan kotoa omilleen?!? Kiva toisaalta että viihtyy, mutta kyllä olis kiva asua taas yksin 🥳

Minulla lähtivät yliopistoon heti kirjoitusten jälkeen. Kävivät viikonloppusin onneksi. Kuopus muutti kotoota kun olin 42 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta sinun tapauksessasi jaksamiseesi epäilemättä vaikuttaa juuri se, että sinä olet jo lapsesi saanut ja maailmalle lähettänyt. Kukapa tuossa tilanteessa jaksaisi enää nollasta uudelleen aloittaa? Jos et olisi saanut aikoinaan perhettä, niin voi hyvinkin olla että ajatus lapsista vanhemmalla iällä ei olisi niin vastenmielinen.

Ja sitten se vasta hirveää on kun itse on yli nelikymppinen ja lapselle sattuu koliikki, meinasin ihan oikeasti kävellä junan alle.

Ei ikinä enää, tämä jää ainoaksi. Olen totaalisen uupunut. Tässä iässä töissäkin on vastuut kasvaneet, pitäisi uran takia tehdä pitkää päivää, miehellä Sanna juttu ja nyt meillä on taapero ja helkkarinmoinen uupumus ja kyllästyminen. Kavereilla on lapset maailmalla ja elämä helppoa. Ottaa päästä, voin myöntää.

Tunnistan tunteen, olen 43 v ja minulla n nelivuotias. Olin hullu kun tähän rupesin.

No sehän riippuu muista asioista elämässä.

Minä haluan hyvän miehen, koulutuksen, työpaikan ja rahaa ennen kuin alan yrittää lasta. Olen nyt 28-vuotias ja kolme ensimmäistä on hankittu. Nyt haluan säästää ainakin vuoden ennen kuin voin harkita lapsen yrittämistä. En kestäisi venyttää penniä äitinä. Asun siis pk-seudulla ja on maisterinkoulutus eli en ole ehtinyt vielä kerryttää tarpeeksi säästöjä. Rahattomuus tuo stressiä ja haluan että on rahaa pitkälle vanhempainvapaalle. Ettei tarvitse pistää 1-vuotiasta päiväkotiin.

Maalla asuvat serkkuni eivät ole käyneet kouluja amiksen jälkeen, ottivat jonkun ihan ok miehen, pystyivät ostaa oman talon jo alle 25-vuotiaana, jne. Helppohan siinä on perhettä alkaa perustaa.

Vanhemmalla iällä lasten hankkiminen positiivinen puoli on myös se, että on kartuttanut todennäköisemmin enemmän vaurautta ja näin voi taata lapsille paremman elämän, kuin että heti opiskelujen jälkeen pyöräytetään se lapsi.

Minä en ymmärrä, miksi ihmiset loukkaantuvat, jos joku tekee erilaisia valintoja? Siis jos joku on minun kanssani eri mieltä, nin sitten hän on, ei minun tarvitse suuttua siitä ja alkaa kirjoittelemaan toisia vähätteleviä asioita, kuten: "Minusta olisi ihan kamalaa olla aikuisten lasten äiti jo tässä iässä. Tuntea olevani höppänä vanhempi tantta."

Minulla on ystäviä, jotka ovat yli 40 ja heillä on pieniä taaperoita kotona. Ihailen heidän jaksamistaan ja tiedän, että heille juuri tämä ajankohta on ollut paras! Itse sain lapseni kolmekymppisenä ja hän on nyt 15. Aivan täydellinen ajoitus minulle. Olen maailman onnellisin teinistäni, tosin surkuttelen jo nyt sitä, että hän muuttaa melko varmasti seuraavan viiden vuoden sisällä pois kotoa. Pientä lasta en jaksaisi enää hoitaa.

Näin me ollaan hei erilaisia! Ja kaikki aivan varmasti yhtä hyviä äitejä! Nautitaan valinnoistamme itse kukin <3

Miksi et elänyt nuoruutta silloin nuorena?

Myönnän että olen itse vielä nuori, joten en käsitä tätä tarvetta päästä vanhempana elämään "nuoruuttaan". Tulee mieleen vanhemmat daamit mummotunnelissa, sormus katoaa ja toiveikkaana odottaa nuoria miehiä ympärilleen. Itse elin tämän vaiheen 18-24 -vuotiaana, jonka jälkeen yökerhot jäänyt sikseen ja nyt nautitaan "aikuisemmasta" seurasta juustoja ja viinejä maistellen ja koti-illoista. Vakityö ja omistusasunto löytyy, mutta vielä opiskelen korkeakoulussa. Todennäköisesti parin vuoden päästä naimisiin kun valmistun ja lapsia tulee jos tulee +30-vuotiaana.

Jokainen elää elämän tyylillään, mutta en vain käsitä miksi kukaan haluaisi vanhempana palata tuohon villiin nuoruuteen. Mieluummin nautin nuorena kun jaksaa, menojalka kun rauhoittuu on aikaa ja arvostusta enemmän perheelle.

Minäkin olisin alle 30-vuotiaana ollut niin hullu, että olisin hankkinut lapsia. Onneksi en löytänyt sopivaa kumppania. Nyt ikää 42, lapseton eikä tulisi enää mieleenkään hankkia lapsia tähän pahaan maailmaan kärsimään!

Aina tätä samaa ihmettelyä ja jeesustelua. Nelikymppisten lapset lienee pääasiassa erittäin toivottuja. Koulut on käyty, talous on kunnossa jne. Ja onhan tuo jaksaminen myös luonnekysymys. Joku ei parikymppisenäkään jaksa oikein mitään ja kuormittuu helposti, joku jaksaa kasikymppisenäkin vaikka mitä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et elänyt nuoruutta silloin nuorena?

Myönnän että olen itse vielä nuori, joten en käsitä tätä tarvetta päästä vanhempana elämään "nuoruuttaan". Tulee mieleen vanhemmat daamit mummotunnelissa, sormus katoaa ja toiveikkaana odottaa nuoria miehiä ympärilleen. Itse elin tämän vaiheen 18-24 -vuotiaana, jonka jälkeen yökerhot jäänyt sikseen ja nyt nautitaan "aikuisemmasta" seurasta juustoja ja viinejä maistellen ja koti-illoista. Vakityö ja omistusasunto löytyy, mutta vielä opiskelen korkeakoulussa. Todennäköisesti parin vuoden päästä naimisiin kun valmistun ja lapsia tulee jos tulee +30-vuotiaana.

Jokainen elää elämän tyylillään, mutta en vain käsitä miksi kukaan haluaisi vanhempana palata tuohon villiin nuoruuteen. Mieluummin nautin nuorena kun jaksaa, menojalka kun rauhoittuu on aikaa ja arvostusta enemmän perheelle.

Tämähän se. Korkkarit kattoon jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta sinun tapauksessasi jaksamiseesi epäilemättä vaikuttaa juuri se, että sinä olet jo lapsesi saanut ja maailmalle lähettänyt. Kukapa tuossa tilanteessa jaksaisi enää nollasta uudelleen aloittaa? Jos et olisi saanut aikoinaan perhettä, niin voi hyvinkin olla että ajatus lapsista vanhemmalla iällä ei olisi niin vastenmielinen.

Ja sitten se vasta hirveää on kun itse on yli nelikymppinen ja lapselle sattuu koliikki, meinasin ihan oikeasti kävellä junan alle.

Ei ikinä enää, tämä jää ainoaksi. Olen totaalisen uupunut. Tässä iässä töissäkin on vastuut kasvaneet, pitäisi uran takia tehdä pitkää päivää, miehellä Sanna juttu ja nyt meillä on taapero ja helkkarinmoinen uupumus ja kyllästyminen. Kavereilla on lapset maailmalla ja elämä helppoa. Ottaa päästä, voin myöntää.

Minä itse olin melkein 41 kuopuksen syntyessä. Jaksoin ihan hyvin, ehkä siksi ettei miehellä ollut ”Sanna juttua”, vaan hän antoi kaiken aikansa ja huomionsa omalle perheelle.

Sain lapsen 35-vuotiaana. Olen usein ajatellut, että nyt nelikymppisenä jaksan paremmin olla kotona ja kierrellä lapsen kanssa metsissä. Oon jo istunut baareissa tarpeeksi. Siskoni sai lapset nuorempana, ja hänellä on ollut kova kiire jatkaa "omaa elämäänsä", matkustaa ja juhlia ilman lapsia, oli jo silloin kun lapset ovat olleet pieniä. Mutta jokaisella on omanlaisensa tilanne. En halua tätäkään liikaa yleistää. 

Vierailija kirjoitti:

Uusi nuoruus? Ei oo.

Ensinnäkin, et voi elää täysillä, kuten nuorena, koska kaikissa täytyy ajatella jälkikasvua (huumekokeilut jne)

Toisekseen, nyt olet ruma, menettänyt nuoruuden hehkun , kukaan ei sua enää himoitse.

Nuorena kukaan ei halunnut koskea, koska olit saa staa( nuori äiti)

Nyt olet vanhuus saastaa.

2-3 v, niin palvelutalon sänky odottaa, näin käy kaikille +45v naisille.

Hyödyttömiä, sukupuolettomia olentoja.

Miten jotkut voivat yläpeukuttaa näin sairasta viestiä?

Väsynein äiti jonka olen koskaan nähnyt, oli alle 20 -vuotias entinen naapurini. Onneksi muutin pian pois siitä talosta. Olisi muuten joutunut pian tekemään lasun, kun perheen alle 20 -vuotias mies aina karjui parkuvalle parin kuukauden ikäiselle vauvalle, kun niillä oli niin hermot kireällä ja vuorokausirytmit sekaisin. Eikä se vauva edes parkunut kuin muutaman tunnin vuorokaudessa! Eli täysin normaali terve vauva. Äidillä oli siniset silmänaluset ja ilme kuin zombilla.

Se on pelkkä uskomus, että nuoret jaksaisivat vanhemmuutta paremmin. Mutta kiva että ap pitää lapsilukunsa kahdessa.

Mistä tulee oletus että kaikki haluavat nuorina bilettää? On monia, joita se ei voisi vähempää kiinnostaa.

Olitpa laiska vätys jo parikymppisenä kun noin koville otti jo silloin.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmalla iällä lasten hankkiminen positiivinen puoli on myös se, että on kartuttanut todennäköisemmin enemmän vaurautta ja näin voi taata lapsille paremman elämän, kuin että heti opiskelujen jälkeen pyöräytetään se lapsi.

Ikä ei valitettavasti takaa hyvää taloutta. Joillakin talous menee jopa takapakkia erilaisista syistä.

Herranen aika että olisi hirveää alkaa elää nuoruutta uudelleen! En jaksaisi kyllä enää sitä elämää, se oli ylisosiaalista, railakasta ja matkustamista täynnä. En jaksaisi. Kyllä mieluummin teen palapelejä lasten kanssa kotona mehua juoden ja matkustan Lappiin hiihtämään ja olemaan rauhassa perheen kanssa. Aikansa kaikelle!

Kaikki on tosiaan yksilöllistä. Itse en missään nimessä olisi halunnut lapsia parikymppisenä, halusin opiskella ja matkustella + lähteä vaihtoon ulkomaiseen yliopistoon. Esikoisen sain 32-vuotiaana, kuopuksen paria vuotta myöhemmin. Ei mitään ongelmia jaksamisen kanssa, nautin joka hetkestä.

Nyt esikoinen on muuttanut pois ja kuopus kirjoitti keväällä ja nyt armeijassa. Haikeutta ilmassa.

Ystäväni sai kuopuksensa (kymmenen vuoden ikäero isompiin sisaruksiin) 43-vuotiaana ja on moneen kertaan sanonut, miten ikä ja elämänkokemus ovat tuoneet ihan uusia ulottuvuuksia äitiyteen.