Lue keskustelun säännöt.
Kirjoitin tänne äskettäin odottavani yllätyskaksosia, ja mieheni
15.05.2014 |
toivovan aborttia ainakin toisen vauvan kohdalla. Sain paljon kannustusta, hyviä neuvoja ja ihania viestejä. Olen nyt osannut ottaa yhteyttä "oikeisiin tahoihin" selvittääkseni kaikki mahdollinen käytännön tuki mitä saisimme, ja ei se ihan vähäistä olisi, itse asiassa paljon enemmän kuin ikinä kuvittelin - jo tässä tilanteessani missä olen nyt, olisin saanut apua, jos olisin tajunnut hakea (mies masennuksesta/ burn outista sairaslomalla, tukiverkot kaukana, 4 alle kouluikäistä lasta + kotityöt lähes täysin yksin mun vastuulla).
Mieheni on uhkaillut aiemmin lähtemisellä, jos pidän vauvan/etenkin molemmat vauvat, siis en osa-abortoi. Tuo uhkaus vielä jotenkin... Siis, ajattelin, että sen "riskin" voisin mahdollisesti ottaa, että se on vaan painostusta, uhkailua, halua vääntää mut tekemään oman tahtonsa mukaan. En haluaisi että perheemme hajoaisi ja lapsemme menettäisivät isän (vaikkei kauheasti ole sairastumisensa jälkeen jaksanut käytännön tasolla isä ollakaan, silti rakas ja tärkeä meille kaikille).
Nyt viimeisimmän keskustelumme jälkeen itken vaan. Eroamisuhkauksen voisin vielä riskeerata, kuten sanoin, mutta nyt mies sanoi mulle, että tappaa itsensä jos synnytän enää yhtään lasta. Että on niin loppu, niin poikki, ei vaan jaksa, ei halua. Haluaa pitää nykyisen perheensä, siis minut ja meidän jo syntyneet 4 lasta, ei halua erota ja lupasi tosissaan hakea apua jos teen nyt abortin näille molemmille sikiöille. Hiljaiseksi veti, todella. Sinänsä positiivista että vihdoin saimme kontaktin toisiimme, ja hän otti jotain vastuuta omasta tilastaan, teki jopa lupauksia (joihin voinko luottaa?, en tiedä). Mutta yhtään lasta enää ei halua, ja kuulemma jos pidän tämän/nämä, tulee ero, ja sen myötä hänellä ei mitään syytä enää elää, siis tappaa itsensä.
Että näin meillä. Voisin vielä kaikki muut riskit ottaa, mutta en syytä toisen itsemurhasta. Olen ihan rikki, poikki ja loppu. Huomenna pääsen diakonille keskustelemaan tästä onneksi, mutta ihan kaaos sisälläni nyt. En ikinä kuvitellut, että miehen tilanne ois noin vakava. Googlettelin ja selvisi, että jos toinen on "vahingoksi itselleen tai muille", voisi soittaa ambulanssin, siis ihan joku pakkohoitolähete? Mutta onko tää sellanen tilanne? Ei oo uhannu mua eikä lapsia, eikä itseäänkään suoraan muuten kuin sitten jos en tee aborttia, sanoi tappavansa itsensä?
Mulla ei ole mitään kokemusta mistään vastaavasta ja taas niin paha olla etten varmasti saa unta, osaako joku sanoa mitään viisasta omasta kokemuksesta tai muuten? Tuntuu että hajoan tähän paikkaan.
Kommentit (146)
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 00:00"]
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 23:50"]
Ap, minua ihmetyttää yksi iso kysymys. Miksi miehesi ei ota sinun toiveitasi ja pelkojasi huomioon? Ymmärrän, että hän on sairas, mutta oletko kertonut hänelle (aivan kuten tänne) kuinka paljon ahdistusta sinulle tuottaa ajatus abortista ja miehesi uhkailuista? Enkä tarkoita, että sinun kuuluisi syytellä häntä, vaan kertoa, miten koet tilanteen. Et selvästi halua(?) tehdä aborttia kummallekaan sikiöistä, etkä halua(?) myöskään, että miehesi lähtee (saati tappaa itsensä). Ihanaa kuitenkin, että menet juttelemaan diakonille. Kaikkea hyvää.
[/quote]
hän tietää ahdistukseni abortista - hänestä minun täytyy se tuska olla valmis käymään läpi, perheemme hyvinvoinniksi
[/quote]
Ja itse hän ei ole valmis ottamaan lääkitystä, käymään terapiassa jne. perheenne hyvinvoinniksi? Minkälainen suhde teillä oli ennen miehen masennusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
118, olet niin väärässä. Parisuhde on jo mennyttä. Vaihtoehtoina on vain a) 4 lasta ei miestä tai b) 6 lasta ei miestä. Jos AP tekee abortin, omaa tahtoaan vastaan, hän tulee katkeroitumaan miehelle siitä, ja perhe hajoaa (vaihtoehto a)). Jos AP ei tee aborttia, mies häipyy/tekee itsarin, ja taas perhe hajoaa (vaihtoehto b)).
Eikö kukaan muu tajua, että tämä on ilmiselvä provo? Tälläinen samanlainen aloitus oli muutama vuosi sitten ja eteni samaan tyyliin. Ei kukaan itsemurhauhkailujen vuoksi aborttia edes harkitse, saati toisen kaksosen abortoimista. Kuinka huijattavia oikein olette?
ei voi kuin ihmetellen lukea näitä kommentteja.Ap:n mies on kaikesta päätellen todella sairas,eikä hänellä näy olevan enää mitään toivoa paremmasta huomisesta.
mammat täällä syyttelee ihmistä joka on vakavasti masentunut,vaikka luulisi tajuavan että kun ihminen on tuossa tilanteessa niin seuraavan tunninkin eläminen on kaiken työn ja tuskan takana.Ei tuossa tilanteessa osaa/pysty enää ottamaan hartioilleen toisenkin ongelmia.
Masennus koskettaa koko perhettä.
Lääkityskään ei ole mikään taikasana.Toipuminen on pitkä prosessi ja vaatii aikaa jopa vuosia.
Ap:lla ei paljon ole vaihtoehtoja,hän joko tekee abortin tai sitten huolehtii lapsistaan itse.
Nyt hänellä on tilanne jossa hän ei voi vaatia mieheltä muuta kuin että tämä hakisi apua ja yrittäisi saada toipumista eteenpäin.
Itselleni ei olisi tullut miehen masennusvaiheessa mieleenikään lisätä miehen taakka,omilla vaatimuksillani saati että osin tehnyt siihen tilanteeseen lisää lapsia.
En ole lukenut koko ketjua mutta sen voin sanoa, törkeimpiä asioita mitä voi toiselle tehdä on alkaa kiristää itsemurhalla. Monta pientä lasta ja lisää tulossa. Sairaaseen perheeseen, mies sairastuttaa kaikki. Miten siinä takaa tasapainoisen kodin edes jo olemassaoleville lapsille?
Erittäin kurja tilanne, siellä kaikki tarvitsevat apua. Kyllä aloittajan ensimmäinen tehtävä on nyt pelastaa itsensä ja lapsensa, miehen avulla ei onnistu mikään.
En tiedä mitä itse tekisin mutta se on varma etten noin saitraan antaisi pilata lasteni ja omaa elämääni uhkailuillaan. Mies saisi kyllä jäädä jatkamaan omien sotkujensa kanssa ja minä siirtyisin lasten kanssa normaaliin elämään joko abortilla tai ilman, ihan niinkuin itse päättäisin! On jo jonkun aika ajatella lastenkin mielenterveyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 10:05"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 00:00"]
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 23:50"]
Ap, minua ihmetyttää yksi iso kysymys. Miksi miehesi ei ota sinun toiveitasi ja pelkojasi huomioon? Ymmärrän, että hän on sairas, mutta oletko kertonut hänelle (aivan kuten tänne) kuinka paljon ahdistusta sinulle tuottaa ajatus abortista ja miehesi uhkailuista? Enkä tarkoita, että sinun kuuluisi syytellä häntä, vaan kertoa, miten koet tilanteen. Et selvästi halua(?) tehdä aborttia kummallekaan sikiöistä, etkä halua(?) myöskään, että miehesi lähtee (saati tappaa itsensä). Ihanaa kuitenkin, että menet juttelemaan diakonille. Kaikkea hyvää.
[/quote]
hän tietää ahdistukseni abortista - hänestä minun täytyy se tuska olla valmis käymään läpi, perheemme hyvinvoinniksi
[/quote]
Ja itse hän ei ole valmis ottamaan lääkitystä, käymään terapiassa jne. perheenne hyvinvoinniksi? Minkälainen suhde teillä oli ennen miehen masennusta?
[/quote]
Kuten olen kertonut (ainakin siinä ekassa ketjussani), että ennen miehen sairastumista meillä oli todella hyvä suhde, olimme paitsi rakastavaiset myös toistemme parhaat ystävät. Kaikki jo olemassa olevat lapsemme ovat olleet toivottuja. Miehen sairastuminen on ollut kauhea kriisi paitsi hänelle, meille kaikille. Kuten aiemmin kerroin, enää enää välillä tunne tuota ihmistä; ennen niin rakastava, huolehtiva, nyt vaan passiivinen, kylmä, ärtyisä - joka pahimmmalta tuntuu lastemme puolesta, Rakastan, haluan auttaa, ja vaikka olen perusluonteeltani tosi reipas, aikaansaava, lapsirakas, empaattinen, vahvakin kai... Nyt muakin pelottaa. ap
Ap sun on pakko ajatella jo niitä olemassa olevia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uppia. Jos näet tämän ap, niin kerro nykyinen tilanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon voimia vaikeaan tilanteeseesi. Toivottavasti keskusteluapu diakonin kanssa auttoi edes hiukan - ja pääset sinne pian uudestaan. Ymmärrän täysin huolta miehestäsi / rakkauttasi häntä kohtaan huonoinakin hetkinä. Olen itse läpikäynyt aviomieheni vaikean masennuksen ja vaikka välillä olin enemmän kuin väsynyt elämään yhdessä täysin tuntemattomaksi muuttuneen ihmisen kanssa, "jättäminen" tai "lähteminen" (kuten täällä on ehdoteltu) ei ollut koskaan vaihtoehto. Tiedän, miten loppuunpalanut olet suhteessasi mieheesi, joka sairautensa vuoksi kohtelee sinua nyt kuin eteismattoa. Te MOLEMMAT tarvitsette apua. Niin radikaalilta kun se kuulostaakin, yhdyn niihin kommentoijiin, jotka ovat suositelleet miehellesi pakkolähetettä hoitoon. Riippuen paikkakunnastanne (ja lääkäristänne), miehesi saatetaan ottaa suoraan seurantajaksolle sisään; vähintään teille tarjotaan lisäapua sekä keinoja selviytyä vaikeimman ylitse. Kun kyse on masennuksen vuoksi sairaslomalla olevasta ihmisestä, joka jatkuvasti uhkailee itsemurhalla (ts. on vaaraksi itselleen), ei mikään taho voi käännyttää teitä pois. Mikäli miehesi ei suostu vapaaehtoisesti hoitoonlähtemiseen, hänet voidaan tulla kotoa hakemaan ambulanssilla (tarvittaessa poliisin avustuksella). Pakkohoito on äärimmäinen vaihtoehto, mutta kun muita mahdollisuuksia ei (parantumiseen) ole, valitettavasti ainoa (miehesi kaltaisissa tapauksissa, kun lääkehoito/terapiamyönteisyys on olematonta, eikä potilaalla ole realistista käsitystä omasta tilanteestaan). Ja apua jaksamiseen tarvitset myös sinä - ymmärrettävistä syistä kuulostat myös masentuneelta ja ehdottoman ylikuormittuneelta. Tosi hyvä, että olet jo hakenut keskusteluapua; toivottavasti diakonin kautta saat myös ihan konkreettistakin tukea raskaaseen arkeesi. Kenenkään ei tarvitse jaksaa yksin.
Mitä raskauteesi tulee - päätös kaksosvauvojen pitämisestä on tässä tilanteessa mielestäni täysin sinun itsesi. Kyllä, normaalisti sanoisin, että isän mielipidettä tulisi ehdottomasti kuunnella ja kunnioittaa, MUTTA tällä hetkellä miehesi on täysin hukassa itsensä sekä todellisuuden kanssa. Mitä itse haluat? Mieti myös, mitä miehesi haluaisi, JOS olisi täysin terve (toipumiseen on kaikki mahdollisuudet tehokkaan avun myötä). Antaisitko aborttia itsellesi anteeksi? Antaisiko mies koskaan itselleen anteeksi, että uhkauksillaan pakotti sinut siihen?
Joka tapauksessa, hurjasti jaksua vaikeisiin päätöksiin - kyllä kaikki vielä paremmaksi muuttuu. Ihan varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 11:00"][quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 10:05"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 00:00"]
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 23:50"]
Ap, minua ihmetyttää yksi iso kysymys. Miksi miehesi ei ota sinun toiveitasi ja pelkojasi huomioon? Ymmärrän, että hän on sairas, mutta oletko kertonut hänelle (aivan kuten tänne) kuinka paljon ahdistusta sinulle tuottaa ajatus abortista ja miehesi uhkailuista? Enkä tarkoita, että sinun kuuluisi syytellä häntä, vaan kertoa, miten koet tilanteen. Et selvästi halua(?) tehdä aborttia kummallekaan sikiöistä, etkä halua(?) myöskään, että miehesi lähtee (saati tappaa itsensä). Ihanaa kuitenkin, että menet juttelemaan diakonille. Kaikkea hyvää.
[/quote]
hän tietää ahdistukseni abortista - hänestä minun täytyy se tuska olla valmis käymään läpi, perheemme hyvinvoinniksi
[/quote]
Ja itse hän ei ole valmis ottamaan lääkitystä, käymään terapiassa jne. perheenne hyvinvoinniksi? Minkälainen suhde teillä oli ennen miehen masennusta?
[/quote]
Kuten olen kertonut (ainakin siinä ekassa ketjussani), että ennen miehen sairastumista meillä oli todella hyvä suhde, olimme paitsi rakastavaiset myös toistemme parhaat ystävät. Kaikki jo olemassa olevat lapsemme ovat olleet toivottuja. Miehen sairastuminen on ollut kauhea kriisi paitsi hänelle, meille kaikille. Kuten aiemmin kerroin, enää enää välillä tunne tuota ihmistä; ennen niin rakastava, huolehtiva, nyt vaan passiivinen, kylmä, ärtyisä - joka pahimmmalta tuntuu lastemme puolesta, Rakastan, haluan auttaa, ja vaikka olen perusluonteeltani tosi reipas, aikaansaava, lapsirakas, empaattinen, vahvakin kai... Nyt muakin pelottaa. ap
[/quote]
Syytä pelätäkkin. Vaikka teidän paeisuhteen tulevaisuudesta ei voi kukaan sanoa mitään, haluatko että lapsillasi olisi edes se viikonloppuisä vai ei isää ollenkaan? Miehesi on kiintynyt näihin olemassaoleviin lapsiinsa ollessaan terve. Luuletko, että hän pystyisi koskaan kiintymään näihin kaksosiin, kun he syntyvät miehen mielen pimeimpänä aikana? Jos et tee aborttia, synnytät tietoisesti kaksi isätöntä lasta. Silloin sinun pitää ainakin vahvistaa muiden lasten isäsuhdetta. Nämä kaksi isättömäksi syntyvää eivät saa tuomita muitakin lapsia isättömyyteen. Usko jo, et voi saada kaikkea.
Jätä itse se mies. Pärjäät paremmin ykisinhuoltajana kuin tuollaisen miehen kanssa, joka vain lisää tuskaasi ja työtäsi. Jokainen aikuinen on itse vastuussa elämästään: Jos hän tappaisi itsensä, koska sinä päätät pitää vauvat, niin se ei ole missään nimessä sinun vikasi.
Mies ei rakasta sinua tippaakaan, kun laittaa sinut valitsemaan itsensä ja vauvojen välillä.
Miehen masennus ja uhkailu vaikuttaa myös koko perheen ilmapiiriin ja on pahasta kasvaville lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä tilanne :(
Miehesi todella tarvitsee hoitoa. Vakavasti masentunut on monesti myös äärettömän itsekäs.
Voisiko vaikka sieltä diakoniasta olla mahdollista saada ulkopuoleista apua esim. lasten hoitoon ja kodin hoitoon?
En välttämättä haluaisi sanoa tätä mutta mielestäni miehesi kaltainen riippakivi on liikaa sinun kuormassasi. En nyt mitään eroa ehdota tässä, mutta mielestäni miehesi tuska ei tässä ole se nro 1 vaan ne kaksi syntymätöntä lasta (ja neljä muuta).
Miehesi voi (ja pitää) hakea apua, mutta abortti, vieläpä tuplana voi olla todellakin liikaa sinulle, todennäköisesti katkeroituisit etkä pystyisi antamaan miehellesi anteeksi sitä että hän vaati tappamaan kaksi lastasi.
Mielenterveyden voi saada takaisin, abortoituja lapsia ei.
Miksi ihmiset uhraa aikaansa tämmösen provon selvittelyyn? Hohhoijaa.
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 20:46"]
Ymmärrän miestäsi.
[/quote]miksi ei mene hoitoon, en ymmärrä tuollaista ollenkaan. Tekeytyy vaan muka sairaaksi. Hän on roiskuttanut siittiöt sinne minne ne ei olisi kuuluneet vaan kortsun sisään jos ei halua lisää perikuntaa ja nyt on vastuunoton aika.
Jos uhkaa vahingoittaa itseään, voi soittaa ambulanssin ja pakkohoitoon joutuu.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 13:22"][quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 20:46"]
Ymmärrän miestäsi.
[/quote]miksi ei mene hoitoon, en ymmärrä tuollaista ollenkaan. Tekeytyy vaan muka sairaaksi. Hän on roiskuttanut siittiöt sinne minne ne ei olisi kuuluneet vaan kortsun sisään jos ei halua lisää perikuntaa ja nyt on vastuunoton aika.
[/quote]
Ei sitä äitiäkään käsittääkseni ole raiskattu. Nyt olisi myös äidillä vastuunkannon paikka. Jos ei niistä lapsista pysty yksin huolehtimaan, pitäisi pitää jalat ristissä. Sama kaikille liikaa lapsia haalineille. Puoliso voi kuulkaa koska vaan vaikka kuolla. Henkivakuutuksiakin otetaan varmuuden vuoksi.
Olen kyllä hieman järkyttynyt kuinka moni edelleenkin pitää miestä täydellisenä kusipäänä. On totta, että on totaalisen väärin ettei mies ole halunnut mitään apua -mutta tuo on juuri tuota sairautta. Yhteys niin omaan itseen kuin ulkopuoliseen maailmaan on jotenkin aivan vinksallaan. Minun mieheni yritti todella pitkään olla puhumatta minulle ongelmistaan, hän kuvitteli tällä tavalla suojelevansa minua vaikka se, että jouduin jakamaan elämääni joka päivä sen valtavan, mustan, puhumattoman möykyn kanssa oli tuhat kertaa ahdistavampaa.
Minä jouduin monta kertaa pistämään mieheni selkä seinää vasten, että hän viimein tajusi, ettei tule selviytymään tästä yksin, ja vetää ahdingossaan meidät muutkin syvyyksiinsä mukaan. Se on vahvalle miehelle kova paikka kun joutuu myöntämään itselleen ja muille olevansa aivan rikki. Menin myös mukaan lääkärin luokse kun jotenkin tajusin, ettei mieheni pysty antamaan realistista kuvaa tilanteesttaan. Hän jätti paljon kertomatta, ja sen mitä kertoi, kertoi jotenkin etäisen neutraalisti, jolloin kuulijalle syntyi hlposti kuva ihmisestä, jolla on kaikki hallussa -vaikka todellisuudessa itki lohduttomasti sängynpohjalla, haukkui kaikki, ei nähnyt missään mitään hyvää, saattoi olla päiväkaupalla puhumatta kenellekkään jne...
Ja silti rakastin tätä miestä, koska tiesin ettei tämä ole se todellinen ihminen, vaan sairastunut. Tämän kymmenen vuoden aikana rakkaus on kyllä painunut jonnekin taka-alalle, mutta hän on minulle ja lapsille tärkeä. Ja mikä hyvin tärkeää; hän on oppinut alun jälkeen, että hän ei sairasta yksin, vaan masennus vaikuttaa vahvasti meihin kaikkiin. Ja siksi hän hakee apua, ottaa sitä vastaan, on avoin erillaisille ehdotuksille ja hoitaa itseään.
Ap: vain sinä tiedät kuinka vahva olet. Oletko luonteeltasi perus optimistinen. Jaksatko kantaa vastuun kuudesta lapsesta ja -myös (ainakin osittain) miehestäsi, sekä itsestäsi. Meille tuli myös yllätysvauva, mutta tilanne oli muuten aika eri kuin sinulla; mies ei halunnut aborttia, vaikka itkikin melkein kaksi päivää kuultuaan uutisen, ja meillä oli vain kaksi jo yli kymmenen vuotiasta lasta ennestään. Ja silti tämä on ollut vaikeaa. Mutta vain sinä tiedät voimavarasi. Hyvä kun olet ottanut mahdollisista turvaverkoista selvää. Miten taloudellinen tilanne, onko se ok, vai onko siitä lisämurhetta (niinkuin esim meillä). Toivotan sinulle hirveästi voimia, itseään ja omia arvoja vastaan on hyvin vaikea toimia (joskus niinkin ehkä pitää tehdä), tee ne itsellesi selväksi. Ja pistä se miehesi menemään hoitoon, vaikka sitten uhkailemalla, ja mene itse mukaan (tämä olisi tärkeää vaikka et olisi nyt edes raskaana). Sanot vaikka että hän hakisi apua jos ei itsensä, niin ainakin lasten ja sinun vuoksesi. Toivottavasti hän saa toimivaa apua, ja sieltä kuoriutuisi taas se todellinen mies esiin.
102