Lue keskustelun säännöt.
Naapurin päivittäin raivoava lapsi - mitä toivoisitte naapurilta, jos kotonanne olisi samanlainen?
19.12.2020 |
Asutaan rivitalossa, ja seinänaapurissa on yksi lapsi, ehkä kuusivuotias. Emme tunne naapureita, mutta noin puolen vuoden asumisen aikana on käynyt selväksi, että lapsen kanssa taitaa olla tosi hankalaa. Meille kuuluu päivittäin kuinka lapsi sekoaa: alkaa tömistellä lattiaa, hakata seiniä, heitellä tavaroita ja huutaa. Joskus vanhempi joutuu pitämään lasta aloillaan ja lapsi yrittää lyödä. Kyllä, tiedämme tämän, koska se kuuluu oikein selvästi. Joskus tämä episodi on kestänyt toista tuntia yhteen mittaan ja tänä aikana lastaan komentavan äidin äänestä ja sanoista on kuulunut, että on ihan väsynyt.
Usein mietimme, miten ihmeessä vanhemmat jaksavat sellaista ja ovatkohan saaneet apua tilanteeseen ollenkaan. Tämä asia vaivaa aika usein. Olen jutellut tästä myös muutaman lapsellisen ystäväni kanssa, joiden mielestä vanhemmille saattaisi olla helpotus, jos lapsen raivon aikana soittaisi ovikelloa ja kysyisi vain "onko kaikki hyvin". Voisi kuulemma katkaista tilanteen siten, jos on kestänyt todella pitkään. Itse en oikein tiedä, kun pelkäänpä, että voisi tuntua liikaa sekaantumiselta. Emme tunne toisiamme.
Tiedän, että lapsilla on uhmaikää ym. Nämä päivittäiset sekoamiskohtaukset naapurin lapselta eivät kuitenkaan vaikuta ihan normaaleilta, vaan todella rajuilta ja jatkuvilta. Ja vanhemmat ovat varmasti väsyneitä.
Mitä te lapsiperheelliset toivoisitte tuntemattomalta naapurilta vastaavassa tilanteessa. Toivoisitteko, että huomioitaisiin jotenkin vaikkapa kysymällä akuutissa tilanteessa, onko kaikki hyvin tai tarvitaanko apua? Vai olisiko parempi, ettei kysellä vaan annetaan olla?
Kommentit (37)
Mä menin, siis soittamaan ovikelloa. Tästä sai alkumme ystävyytemme (erityislapsen) äidin kanssa. Paitsi että sain rakkaan ja luotettavan ystävän, saamme molemmat apua toisiltamme, hän lapsen ja minä koirieni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuin myös minä, menisin soittamaan ovikelloa . Tällä vuosituhannellahan on jopa outoa ( oudompaa kuin lapsen riehuminen) että naapuri soittaa ovikelloa. Ei tarvise ensi sanoikseen alkaa keskustelemaan lapsen käytösestä ! No, toiseksi sitten..... ja nätisti, tiedustellen, että voinkohan olla ehkä avuksi tai mitä lapselle kuuluu ? Ei mitään syytöksiä kehiin. JOS tilanne jatkuu ennallaan tai jopa pahenee, niin sit lastensuojelu on se seuraava linkki. Heillä on oikeanlaiset apukeinot tällaisiin.
Minusta olisi ihan kamalaa, jos tuollaisella hetkellä, joka on muutenkin vaikea, joutuisi vielä kesken kaiken naapurille antamaan selvitystä. Se ei auta ketään. Parhaiten autat jättämällä heidät rauhaan.
Onpa taas kommentointia! Joillakin on pahempi uhmaikä kuin toisilla, ei tarvi olla mitenkään erityislapsi. Anna naapureiden olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea aloitusta, mutta se voi olla erityislapsi eli sille ei voi mitään. Antakaa asian olla.
Tämä. Meillä on tuollainen hyvin hankala,erikoinen lapsi 6v. Huutaa, raivoaa ja muutenkin erikoinen...Luojan kiitos asutaan ok-talossa. Jos naapuri tulisi ovelle, nuuskimaan...niin vetäisin kyllä oven kiinni ja herneet nokkaan.V.nkö minä sille voin,että lapseni on syntynyt erikoiseksi.Ei se ole mun vika.Eli kokisin asian lähinnä kyttäämisenä/arvosteluna.Vaikeaa ja raskasta on ilman teidän kyttäämistäkin. Älä sinä pahenna asiaa.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuin myös minä, menisin soittamaan ovikelloa . Tällä vuosituhannellahan on jopa outoa ( oudompaa kuin lapsen riehuminen) että naapuri soittaa ovikelloa. Ei tarvise ensi sanoikseen alkaa keskustelemaan lapsen käytösestä ! No, toiseksi sitten..... ja nätisti, tiedustellen, että voinkohan olla ehkä avuksi tai mitä lapselle kuuluu ? Ei mitään syytöksiä kehiin. JOS tilanne jatkuu ennallaan tai jopa pahenee, niin sit lastensuojelu on se seuraava linkki. Heillä on oikeanlaiset apukeinot tällaisiin.
Kyttäämistä...
Vierailija kirjoitti:
Lasu = sosiaalityö. Eivät tiedä mitään tai riittävästi esim. lastenpsykiatriasta tai neuropsykologiasta.
Tuntevat kyllä palvelujärjestelmän ja tukimuodot. Tosin niissäkin lasu viimesijainen, ensin pitäisi palvelut saada sosiaalipalvelulain, vammaispalvelulain tms. perusteella.
Kysy ihmeessä, mutta tee se nätisti. Ja muista, että viisas vanhempi ei lapsensa kuullen käsittele lapsensa ongelmia vieraiden kanssa.
Koskelassa ”kaverien” rankkaan väkivaltaan kuollut poika oli lastensuojelun asiakas. Siinä näemme, miten lasta suojellaan. Lapsi makaa kuolleena viikonlopun yli ulkona. Kukaan ei kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on noin jatkuvaa ja huoli herää perheen tilanteesta, voit tehdä lastensuojeluilmoituksen. Ei ilmoitus johda välttämättä edes lastensuojelullisiin toimenpiteihin vaan vaikka kevyempään perhetyöhön jne. Tärkeää että joku ammattilainen kartoittaa perheen tilanteen. Sinulla ei tarvitse olla sitä vastuussa. :) Mulla itelläni oli vaikea lapsuus yh-äidin kanssa (meillä oli lastensuojeluasiakkuus), ja koko talo raikui säännöllisesti kun huusin pienenä koska äitini kanssa oli niin mahdotonta asua. Toivon että naapurit olisivat puuttuneet huutoon juurikin noiden ilmoitusten osalta. Vaikka meillä olikin olemassa oleva asiakkuus niin en ole varma tiesikö työntekijät edes sitä, mitä tosiasiassa se arki oli silloin.. Tässä siis yksi näkökulma tilanteeseen..
Kiitos kommenteista. En tosiaan tiedä, miten olisi paras toimia. Kun en todellakaan halua aiheuttaa vanhemmille mitään lisäkuormitusta tilanteessaan, niin kynnys kysymiseen on korkea. Tuntuu pahalta erityisesti lapsen äidin vuoksi, kun hän kuuluu ne lapsen kanssa taistelemiset yleensä hoitavan.
Joku kommentoi, että ei kannata tarjota apua, jos ei ole oikeasti valmis auttamaan. Tämä on varmaan totta. Mitään konkreettista apuahan emme pystyisi varmaan tarjoamaan, kun ei ole mitään kokemusta eikä osaamista lasten hoitamisesta. Lähinnä ajattelin, että apu voisi ehkä olla, jos kysymällä pystyisi siinä hetkessä katkaisemaan tilanteen niin, että lapsi ehkä rauhoittuisi. Toisaalta tunnen työni takia palvelujärjestelmää ja pystyisin auttamaan tai neuvomaan vanhempia yhteydenotossa, jos tarvitsevat apua. Tosin en voi tietää, mitä kaikkea apua he jo saavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy olla tosi varovainen , kun tule tuputtamaan neuvojaan, tiedän sen omasta kokemuksesta.
Minulla on kehitysvammainen lapsi ja minulle on tultu neuvomaan aivan ihmeellisissä asioissa.
Lapsi ei siis raivoa, vaan neuvoja on tullut muissa asioissa naapurin taholta,
joka luulee tietävänsä kaiken, kun on apuvälinelainaamossa töissä.
Itse aloitukseen.
Meillä on mökki naapurina lapsi, joka kirkuu, jos ei saa tahtoaan läpi ja näitä vaatimuksia kuuluu lapsella riittävän.
Kyse ei ole ihan supi suomalaisesta perheestä. Käsittääkseni siinä kulttuurissa poikalapset on jalustalla, tyttäret lähinnä piikoja.
( ~ eivät käytä kuitenkaan ”kansallispukua”).
Nyt alueen mökkiläiset on hermostuneet pojan huutoon ja joku on yrittänyt puhua perheen isälle tilanteesta. Tuloksetta.
Miten tähän edes voi puuttua, voiko edes puuttua ?
Alue on siirtolapuutarha, jossa naapurit on välittömästi pensasaidan takana.
Toisaalta olen surullinen pojan puolesta, joku asia on pielessä perheessä.
En menisi kesken raivarin, silloin on äidillä varmasti kädet täynnä kirjaimellisesti.
Mutta jollain toisella hetkellä voisit mennä soittamaan ovikelloa ja kerrot, että olet huomannut, että heidän lapsensa taitaa antaa aika kovasti haastetta tai on tempperamenttinen, joka ei varmaan ole aina helppoa teille vanhemmilme Ja jatkat, että olet miettinyt, voisitko jotenkin olla avuksi, jotta he jaksaisivat paremmin.
Todennäköisesti tuon tyyppisen lapsen kanssa on vaikea suoranaisesti auttaa, mutta välilisestä avusta voisi olla iloa, vaikka jos joskus saisi valmiin aterian tms. Mutta vanhemmat itse tietävät varmasti parhaiten, joten kysy heiltä avoimin mielin.
Olet ap ihana, kun haluat auttaa. Vanhempia voi helpottaa jos se, että tietävät naapureilla olevan myötätuntoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En menisi kesken raivarin, silloin on äidillä varmasti kädet täynnä kirjaimellisesti.
Mutta jollain toisella hetkellä voisit mennä soittamaan ovikelloa ja kerrot, että olet huomannut, että heidän lapsensa taitaa antaa aika kovasti haastetta tai on tempperamenttinen, joka ei varmaan ole aina helppoa teille vanhemmilme Ja jatkat, että olet miettinyt, voisitko jotenkin olla avuksi, jotta he jaksaisivat paremmin.
Todennäköisesti tuon tyyppisen lapsen kanssa on vaikea suoranaisesti auttaa, mutta välilisestä avusta voisi olla iloa, vaikka jos joskus saisi valmiin aterian tms. Mutta vanhemmat itse tietävät varmasti parhaiten, joten kysy heiltä avoimin mielin.
Olet ap ihana, kun haluat auttaa. Vanhempia voi helpottaa jos se, että tietävät naapureilla olevan myötätuntoisia.
Minua taas ärsyttää, kun säälitään ja lässytetään kuinka raskasta minulla on lapsen kanssa joka ei ole terve.
Me pärjätään omalla tyylillä ja enemmän koen haittaa olevan tietämättömästi ihmisistä.
Minä jaksan ja pärjään lapsen kanssa, mutta ”asiantuntevat ”ihmiset ottaa kupoliin.
En menisi soittelemaan ovikelloa kesken lapsen raivarin. Jos oikeasti haluaisin auttaa perhettä, alkaisin ottamaan heihin enemmän kontaktia. Esim. pihalla kohdatessa rupeaisin juttelemaan ihan vaan jotain small takia säästä tms. Kun olisimme aikamme olleet jutteluväleissä, sanoisin jotain lapsesta esim. Onko Kallella / Pirjolla uhmaikä menossa? Tietysti tällainen juttelu on helpompaa, jos itsellä on lapsia tm. kokemusta lapsista. Raivoavat lapsen vanhempana pelkää eniten naapurien paheksuntaa: ajattelevatko he, että olen huono / laiminlyövä vanhempi. Juuri tänään 16-vuotias raivosi meillä perusteellisesti. Hän on ex raivoava lapsi. Vaikeuksia tunteiden säätelyssä, kuten minullakin. Ei ole erityislapsi, enkä minäkään ole erityisvanhempi. Emme vaan osaa... Naapurina on hillitty eläkeläispariskunta. Olemme ihan tuttuja, eivät ole ikinä maininneet mitään meiltä kuuluvista huutamisista. Ennen asuimme huonosti äänieristetyssä kerrostalossa. Naapurit tervehtivät meitä ihan normaalisti eikä kukaan tehnyt meistä lastensuojeluilmoituksia, vaikka sitä pelkäsin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä sitten sellainen tilanne, jossa perheellä selkeästi haastava lapsi, MUTTA pahinta on kuunnella äidin päivittäistä raivoamista tälle lapselle, ja vielä pihalla- eli eivät häpeä ollenkaan käytöstään. Onko tämä normaalia? Kuuluuko naapureiden sietää tällaista meteliä päivittäin? Mitä voi tehdä?
Entäpä jos koko kylä alkaisi kasvattamaan lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Minä miettisin ensimmäiseksi onko lapsella kotiolot kunnossa. Jos vähänkin mietityttää, niin lasua kehiin. Esimerkiksi minä, kun olin lapsi naapurimme valitti huudostani. Olin välillä hankala lapsi, koska olin todella ahdistunut. Isäni harjoitti kuritusväkivaltaa enkä muutenkaan kokenut positiivista asennetta vanhemmiltani itseäni kohtaan.
Eli sinä heittäydyit tahallasi hankalaksi, ja sitten ihmettelet kun tulee turpaan ja kaikki muut perheenjäsenet inhoavat sinua. Tottahan oma ahdistus kannattaa kostaa muille tekemällä heidän elämästään helvettiä.
Mystinen juttu tosiaan. Auttoi varmaan tosi hyvin siihen ahdistukseenkin?
En ole se jota lainasit, mutta esimerkiksi autistisen lapsen kanssa kehitys voisi olla hyvinkin tällaista:
1v toimintaterapiaa: lapsi oppii piirtämään ympyrän ja viivat mallista, pukemaan osan vaatteista itsenäisesti, oppii sanomaan hei ja heippa, sekä ottamaan katsekontaktia enemmän. Lapsi edelleen saa raivokohtauksia siirtymätilanteissa ja kun aistit ylikuormittuvat. Lapsi vielä harjoittelee omien tunteiden tunnistamista ja itsesäätelyä. Lapsella esiintyy haastavaa käytöstä, esim. lyömistä.
2v toimintaterapiaa: lapsen wc-käynnit itsenäistyvät, lapsi oppii piirtämään mallista haasteellisempia kuvioita, lapsi oppii pukemaan kaikki vaatteet itsenäisesti, lapsi oppii osallistumaan jonkin verran yhteisleikkiin sopivilla tavoilla, lapsi kykenee paremmin vuorovaikutukselliseen keskusteluun, lapsi osaa nimetä ja sanoittaa tunteitaan, lapsi saa edelleen herkästi raivokohtauksen siirtymätilanteissa, kun lapsi kuormittuu hän osaa joskus pyytää omaa tilaa ja rauhaa, mutta ei edelleenkään lähellekään aina. Lapsen haastava käytös on helpottunut, mutta edelleen välillä lapsi saattaa vaikkapa kiljua kun asiat eivät mene mielen mukaan.
Tässä samassa lapsi on saattanut esim. oppia lukemaan ja laskemaan ennen aikojaan, sekä osaa kertoa mielenkiinnon kohteista syvällisesti, eli tavallaan kehittyy joissain asioissa normaalisti ja joissain hyvin hitaasti. Toimintaterapia ei ole mikään pikalääke, vaan kyllä siinä vuositasolla tehdään töitä. Suomessa toimintaterapiassa käydään tyypillisesti kerran viikossa 45min kerrallaan, ja lasta kuntouttavat myös päiväkoti ja koti hyvin ahkerasti samalla.