mistä syystä sinä tunnet, ettet kuulu joukkoon

Olen todella miettinyt tätä asiaa syvällisestikin. Tällähetkellä olen siinä tuloksessa että kotiolot ovat tehneet minusta tälläisen oudon.

Nuorempana olin poikatyttö vaikka halusin olla tyttömäinen tyttö.

Ehkä se oli jotainsellaista että pitää olla kova. Äiti oli alkoholisti ja isäni todella vaativa.

Naisenmallini oli ristiriitainen. Välillä äiti oli hyvin äidillinen ja hoiti asiat ja kodin normaalisti ja sitte nvälillä taas erittäin masentunut, itsetuhoinen ja juopotteleva.

Se asia vaikutti minuun jotenkin alitajuntaisesti.

Peittelin tunteitani ja todellista itseäni. Häpesin itseäni ja häpeän edelleen. En uskalla pyytää apua. Vanhempani eivät välitä ongelmistani. Ei ole ketään kenelle purkaa patoutumia. Välillä hajoan täysin. Välillä olen todella onnellinen.

Mutta joku perusturva puuttuu. En uskalla avautua ihmisille. En kunnolla pysty antamaan itsestäni mitään. En edes tiedä tarkalleen itsekään millainen olen.

Välillä olen kuin mies ja välillä taas nainen. Haluaisin olla naisellinen nainen mutta tunnen itseni hyvin epänaiselliseksi.

Yritän aina miellyttää kaikkia. Mietin tarkkaan mitä sanon ja murehdin jälkeenpäin sanomisiani. Olen välillä ihan kynnysmatto :(

Olen introvertti ja oloni on seurassa usein "irrallinen". Olen fyysisesti paikalla, mutta henkisesti olen jossain muualla. Seurassa joudun myös teeskentelemään sellaista ihmistä, millainen en oikeasti ole, eli laitan ns. työnaaman päälle. Työnaama on minulle eräänlainen teatterirooli, ja sen ylläpitäminen vie voimia paljon. Seurusteluhetken jälkeen minun pitää viettää hetki jos toinenkin yksin, että saan hengähtää.

Harvoin tapaan ihmisiä, joiden seurassa voisin olla oma itseni. Silloin en koe olevani ulkopuolinen. 

En oikein tiedä mistä se irrallisuus johtuu. En kai vain osaa olla joukossa ja roolin ylläpitäminen vie liikaa voimia. 

Ja ennenkin haukutte tuosta roolista, niin se on selviytymiskeino. Jos olisin oma itseni vieraille ja osalle tutuista ihmisistä, minua pidettäisiin ylimielisenä ja/tai joutuisin "kiusaamisen" kohteeksi. Kun osaan esittää sosiaalista, en joudu silmätikuksi.

Tuttavapiiriini ja sukuuni kuuluu paljon uskovaisia. En itse edes kuulu kirkkoon, joten tunnen oloni aina hiukan ulkopuoliseksi.

Koska en tahdo olla jopa viikonloppu ryyppäämässä niinkuin kaikki muut ystäväin, eikä bileet ja baarihengailu niinkään iske. 

Ulkopuolisuutta ruokkii se, että ei löydä samanhenkistä turvallista seuraa. Teidänkin pitäisi etsiä toisenne irl ettekä enää tuntisi itseänne ulkopuolisiksi tai ainakin voisitte tuntea itsenne ulkopuolisiksi yhdessä ;)

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 09:21"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 08:10"]

Mä en jaksaisi sosiaalisia pelejä työpaikalla. Kummallista taktikointia, yritetään omalla siirrolla saada vastapuoli hämmentyneeksi, epäonnistumaan, nolostumaan. Ensin aloitetaan peli kivalla meiningillä, mutta jossain vaiheessa tosi moni alkaa pelaamaan ihan tosissaan. On pakko voittaa, vaikkei voitosta edes kilpailla. Ja se pahansuopaisuus, tosi moni on jotenkin niin paha sisimmältään. Mutta onneksi ei kaikki, osan kanssa tykkään todella olla

[/quote]

Tälle olisin halunnut painaa monta peukkua.

[/quote]

Mä taas meinasin kirjoittaa etten tajua mitä tällä tarkoitetaan ja pyytää käytännön esimerkkiä. Kirjoitus tuollaisenaan kuulosti melkeinpä vainoharhaiselta, mutta ehkä mä olen vain sokea enkä tajua mitä ympärilläni tapahtuu (ehkä onneksi?).

Up

Ihmiset sanoo sen kyllä. Ei tarvitse itse ihmetellä.

Ei ole mitään yhteistä kenenkään naisen kanssa mistä voisi keskustella ja kiinnostaisi oikeasti. Minua ei kiinnosta esim ohjelmasarjoista, vaatteista, ruuasta, ulkonäköasioista, toisista ihmisistä puhuminen. Ei kiinnosta myöskään toisten normaali elämä, enkä halua kertoa omasta elämästäni. Tästä syystä minulla ei olekaan yhtään ystävää, koska koen ettei minulla olisi mitään annettavaa hänelle. Syvälliset asiat kiinnostaa, mutta en halua niistä puhua kenenkään kanssa,eikä muita näytä ne edes kiinnostavan. Minulla on aviomies, jonka kanssa synkkaa ihan hyvin ja tyydyttää kaikki sosiaaliset tarpeeni.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään yhteistä kenenkään naisen kanssa mistä voisi keskustella ja kiinnostaisi oikeasti. Minua ei kiinnosta esim ohjelmasarjoista, vaatteista, ruuasta, ulkonäköasioista, toisista ihmisistä puhuminen. Ei kiinnosta myöskään toisten normaali elämä, enkä halua kertoa omasta elämästäni. Tästä syystä minulla ei olekaan yhtään ystävää, koska koen ettei minulla olisi mitään annettavaa hänelle. Syvälliset asiat kiinnostaa, mutta en halua niistä puhua kenenkään kanssa,eikä muita näytä ne edes kiinnostavan. Minulla on aviomies, jonka kanssa synkkaa ihan hyvin ja tyydyttää kaikki sosiaaliset tarpeeni.

Et halua puhua syvällisistä vai et puhu koska muita ei kiinnosta??

Asun maalla ja mieheni on maajussi, jolla ei ole lomia. Ei kesämökkiä, ei seurapiirejä, vain työtä.

Olen hauska ja iloinen tylsien työyhteisössä. Asiakkaat pitävät minusta joten siinä vielä viimeinen niitti.