mistä syystä sinä tunnet, ettet kuulu joukkoon
tai sinulla on tunne ettei sinua hyväksytä? Mistä syystä tunnet olosi aina ulkopuoliseksi?
Kommentit (52)
Tällä hetkellä siksi, että täällä, missä asun, en tunne ketään eikä minulla ole yhtään ystävää tai edes hyvänpäiväntuttua. Käyn kyllä töissä, mutta koska asumme poissa Suomesta, en puhu töissä äidinkieltäni. Kieli kyllä sujuu, mielestäni vieälpä ihan kohtuullisesti. On kuitenkin eri asia puhua työjuttuja kuin kertoa omista henkilökohtaisista asioistaan. Lisäksi työkaverit eivät vaikuta kiinnostuneita minusta ja asioistani. Aluksi kyllä yritin lähestyä heitä, mutta tultuani torjutuksi useamman kerran katsoin parhaaksi lopettaa yrittämisen. Olen sitten aika paljon itsekseni, teen työni ja that's it. Kotona olemme perheen kesken, emmekä koskaan käy missään yhdessä. Mies tapaa silloin tällöin sukulaisiaan lasten kanssa, ja minä vietän aikaani kotona. On vaikea tuntea kuuluvansa joukkoon, jos sosiaalinen kanssakäyminen tapahtuu ainoastaan työpaikalla, jossa juuri kukaan ei ota kontaktia.
Kun joku puhuu päälleni tai kääntää selkänsä minulle kun puhun.
Koska en jaksa keskustella vaatteista ja muista ostoksista, en oikein edes kuunnella ja nyökytellä niille jutuille.
Koska tunnen eläväni ihan eri ulottovuudessa, kuin kaikki muut täällä.
Siksi, etten ole löytänyt enää muututtuani ja muutettuani samanhenkistä seuraa. En ole kovin valtavirtaan kuuluva monestakaan syystä, enkä oikeastaan edes mihinkään valmiista vaihtoehtoisemmista muoteista.
Koska suomalaiset ovat sitä mieltä, että hampun käyttö rentoutumiseen viinilasin sijaan on muka rikollista ja oikeuttaa yhteiskunnasta syrjäyttämisen. Vähemmästäkin kyseenalaistaa yhteisöllisyyden kun harmaa massa vaatii hysteerisenä ties mitä kyykytyspaskaa ja sakkoja niskaan.
Moni ajattelee liikaa rahaa, pientä palkkaa, joka ei nyt mikään varsinainen rahanippu kuitenkaan ole, kun siitä vähennetään pakolliset menot. Kuitenkin tuon pienen palkan ympärille muodostuu rinki, joka ei enää muistuta ihmisiä, jotka siinä alunperin ovat. He vahtivat koko ajan sitä rahanippua, eivät rentoudu kovinkaan paljon... ovat diplomaattisen varuillaan. Ei saa suoraa kontaktia ja pelkäävät, että joku monottaa niitä lättyyn... Tuntee itsensä ulkopuoliseksi ulkopuolisten seurassa. Moderni kehitys ei näy vielä aivoissa. :D
Monet ihmiset ovat aikuisena etäisiä ja puhuvat lähinnä pinnallisista asioista tuttujen kesken. Harvalla lienee todellisia ystäviä, ainakaan montaa, joiden kanssa voisi puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Yhteisten pinnallisten jutunaiheiden vähyys kanssaihmisten kanssa tai syvällisempi ajatusmaailma voivat tehdä ihmisestä yksinäisen.
Poikkeavan ulkonäön takia:< Sokeiden maailmassa pärjäisin hyvin.
Suomalaiset ovat niin sulkeutuneita, en jaksa sitä möllöttämistä ja keskusteluja jotka ovat yhdentekeviä. En ymmärrä miten ihmiset saavat niistä jonninjoutavuuksista sen jonkin joka yhdistää.
On yksi lapsi ja sekin saatu 'liian nuorena'. Kyllä minä porukoissa tulen hyvin toimeen, mutta AINA on se ainut erilainen. Lapsettomissa ja lapsellisissa piireissä.
Ystäväpiirin ainoana lapsettomana tuntuu, että jää joskus vähän ulkopuoliseksi ja sama tilanne on esim. sisarusten kanssa, joilla jo kaikilla on lapsia.
En tiedä, juuri koulun tapaamisessa mietin, että mitäköhän olen eräällekin rouvalle sanonut, tehnyt tai jättänyt edelliset tekemättä, kun vaihtoi pöytää heti kun oli mahdollista. Lapsemme ovat olleet samalla luokalla kuusi vuotta.
Ei sillä ole väliä, en jaksa välittää, ihmettelin vain.
Muutenkin jään yleensä yksin noissa tapaamisissa,olen jo tottunut, mutta syytä en tiedä. Mielestäni olen ihan tavallinen, ehkä sitten liian tavallinen?
Koska minut pakotettiin lopettamaan koulu paikkakunnalla, jonne muutin ko. koulupaikan takia. En tiedä edes syytä pärstäkertoimen lisäksi. Sen jälkeinen koulupaikka taas on ollut terveydellisten syiden vuoksi katkolla. Minulla ei myöskään ole yhtään sukulaista, kaveria tai edes tuttua tällä paikkakunnalla.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 17:01"]
Et puhu muista selän takana siis et juoruile, et ole tarpeeksi tyhmä niin kuin suurin osa yai joku muu määrittelemätön syy.
[/quote]
Tämä osui. Jos ei välitä juoruilla, niin jää 80 % ulkopuolelle. Ja eri aaltopituudella olo. Onks kukaan muu kuullut kommenttia, että mikä sekin luulee olevansa.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 17:28"]
Kun joku puhuu päälleni tai kääntää selkänsä minulle kun puhun.
[/quote]
...tai ei ole kuulevinaan kun puhun tai mitätöi sanoin tai sanattomasti, suoraan tai epäsuoraan. (jatkoin kommenttiasi omasta kokemuksestani)
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 03:10"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 17:01"]
Et puhu muista selän takana siis et juoruile, et ole tarpeeksi tyhmä niin kuin suurin osa yai joku muu määrittelemätön syy.
[/quote]
Tämä osui. Jos ei välitä juoruilla, niin jää 80 % ulkopuolelle. Ja eri aaltopituudella olo. Onks kukaan muu kuullut kommenttia, että mikä sekin luulee olevansa.
[/quote]
Tuttua.
En ole riittävän puhelias, riittävän itsevarma tai riittävän kiinnostunut "miesten asioista" löytääkseni kavereita miehistä.
Naisten seurassa tulen kyllä toimeen.
En ole homo.
On ollut aina. Siis lapsuudesta lähtien. En tiedä jaksanko alkaa listaamaan, mutta elämäni on ollut kaikenkaikkiaan hyvin kummallista.
Et puhu muista selän takana siis et juoruile, et ole tarpeeksi tyhmä niin kuin suurin osa yai joku muu määrittelemätön syy.