Miksi ihmisestä tulee alisuorittaja?

Mitä tarvitset elämääsi? Lisää rahaa, haasteita, mielekästä työtä? Yksinkertainen neuvoni: pohdi mitä haluat ja yritä tavoitella sitä. Se on vaikeaa, siitä tulee kunnianhimoa kun ei luovuta omissa tavoitteessaan. 

Epäonnistumisen pelko lamauttaa...

hyvä aihe! Itse olen tätä nykyä joka elämäni osa-alueella alisuoriutuja: töissä, opinnoissa, kaverisuhteissa, liikkumisessa, ainiin ja suhdekin just kaatui. Ei minua vaan huvita enää "taistella" minkään puolesta. En kaipaa rahaa, siksi olen huonossa ja alipalkatussa työssä jota teen vain kattaakseni pakolliset kulut. Opinnot ei etene, en jaksa paneutua aiheisiin ollenkaan. Kavereitakaan en jaksa tavata ja liikkuminen tuntuu turhalta.

Olen miettinyt onko kunnianhimon puute kuitenkin masennusta? En minä nyt todellakaan onnellinen ole, siitä ei ole kyse, että tyytyväinen tähän olisin. Olen vaan nykyään laiska, en saa mistään enää "kicksejä" ja elämä tuntuu hel*tin tasapaksulta puurtamiselta päivästä toiseen.

Tarvitsen itse elämääni lisää kaikkea, mutta tosiasiassa en jaksa minkään eteen tehdä mitään.

Minusta on tullut patalaiska ja flegmaattinen. Onnea minulle sitten niin. :)

Suoritan elämän mitenkuten. Vapaa-ajalla pääsen tutkimaan asioita ja toteuttamaan omia projektejani. En koe olevani onneton vaikka olen satavarmasti alisuorittaja.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 15:17"]Syitä? Olen itse melko paha sellainen, etenkin työn suhteen. Ei mitään kunnianhimoa. On myös ollut rankka lapsuus monella tapaa. Kiinnostaisi myös tietää, että mistä sitä kunnianhimoa voisi aikuisiällä saada lisää, jos ei ole koskaan ollut?

[/quote]

vähänkuin minun tilanne. Älyä olisi mutta en edes yliopistota ole saanut ulos kuin kandin paprut. Ei vain ole kunnianhimoa tai määrätietoisuutta. Kun vain saisi elämässään mielenrauhan ja jonkinlaisen tulotason. Ehkä olen masentunut. Ehkälaiska. En tiedä. Nuorena vielä oli intoa.

Patalaiska ja flegu. Ne kuvaavat myösminua hyvin. Kiitos uusista termeistä ;) t. Vitonen

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 21:52"]Patalaiska ja flegu. Ne kuvaavat myösminua hyvin. Kiitos uusista termeistä ;) t. Vitonen

[/quote]

kutonen siis kiittää :)

Tosiasiassa uskon, että meidän "ilmiön" taustalla voisi olla jotakin puuttumisen arvoista? En usko, että tämä on ihan oikeanlainen tahtotila olla ja elää :D  itse koen jopa hieman luovuttaneeni jollakin tavalla :o

Mulla taas on kunnianhimoa ja olen tosi aikaansaava - melkein loppuun saakka. Jätän aina sen viimeisen askeleen ottamatta. Tulen kipeäksi juuri kun pitäisi esitellä idea rahoittajille, menetän mielenkiintoni juuri kun olen saamaisillani jonkin ison projektin valmiiksi. Se viimeinen kappale jää aina kirjoittamatta ja viimeinen kilometri juoksematta.

Vihaan tätä itsessäni! Haluaisin menestyä! Mutta torpedoin itse aina mahdollisuuteni. Johtuuko tämäkin lapsuudesta? En ole keksinyt muutakaan selitystä. Perheessäni mikään tekemäni ei ollut koskaan tarpeeksi hyvää. Vain puhdas kymppi riitti kokeista, kymppimiinus oli huono. Kaikista käsitöistä huomautettiin niistä liian pitkistä pistoista ja pullan päällä oli liikaa sokeria. Mistään ei kehuttu, onnistumisistakin sai haukut.

Miten ihmeessä opin viemään asiat loppuun???

Epäonnistumisen pelko ja stressisietokyky voi olla heikko. Minulla erittäin rankkoja kokemuksia elämässä läpi elämän ja ne ovat vaikuttaneet huomattavasti miten suoriudun elämässä. Olen kyllä pystynyt opiskelemaan 2 tutkintoa, mutta en pääse työelämässä koulutusta vastaaviin työtehtäviin. Suurin este tälle olen minä itse. Olen liian vaativa itseäni kohtaan ja pelkään kuollakseni että mokaan.

Johan tuota itse luettelit syitä koko joukon. Tuohon voisi lisätä kannustuksen puutteen, heikon itsetunnon ja suoritusten ivailun, jos ei mene ihan putkeen. Koulkuväsymys saattaa myös johtaa alisuoriutumiseen. Väärät valinnat. Väärä ystäväpiiri, jossa koulu ja opiskelu ovat halveksittuja tyyliin "Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista." Useamman polven syrjäytymishistoria perheessä ja suvussa ei kannusta opiskelemaan siitäkään huolimatta, että se olisi hyvä keino päästä pois marginaalista. Vaikka useimmat syyt näyttäisivät olevan ulkoisten tekijöiden aiheuttamia, niin loppujen lopuksi ihminen itse on vastuussa teoistaan.

Mä koen että olen alisuorittanut kouluja. Opin helposti, ei tarvinut peruskoulussa paljon vaivautua ja todistus aina hyvä.

Itsetunto taas huono, jotain liittyen lapsuuteen. En tässä halua avata enempää mutta äidillä oli omat ongelmansa jotka vaikutti muhun. En halunnut koskaan tehdä mitään missä en varmasti ollut tosi hyvä, vedin ihan puihin heti lukiossa kun olis pitänyt vähän vaivautua. Jätin kesken koko lukion, vaihdoin ammattikouluun ja keskeytin senkin kun tuli jotain hankalampaa asiaa vastaan. Valtava ahdistus kun piti olla esillä tai olla yksin vastuussa jostakin mitä en varmasti hallinnut.

Töissä pärjäsin mutta ahdistus pysyi, ratkaisuksi tein lapsia heti parikymppisenä. Kotiäitinä sain pitää kaikki langat käsissä, tein varmasti oikein ja oli oikea syy vetäytyä kaikista sosiaalisista kuvioista.

Nyt kokoilen itseäni, näen kyllä että tämä ei ole loppuelämän ratkaisu. Lapsia en halua enempää, varmasti on olemassa jotakin mitä haluan tehdä. Älyä riittää kyllä, olen opiskellut vaikka mitä asioita kotiäitivuosina. En siis suorittanut tutkintoja mutta lukenut valtavan määrän tietoa kolmelta eri alalta joista kiinnostuin. Johonkin niistä aion suunnata, käytännön järjestelyt vielä tehtävä. Ikää on n 30, ehdin varmasti. Terapia jatkuu.

Muakin kiinnostaa.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 21:59"]

Epäonnistumisen pelko ja stressisietokyky voi olla heikko. Minulla erittäin rankkoja kokemuksia elämässä läpi elämän ja ne ovat vaikuttaneet huomattavasti miten suoriudun elämässä. Olen kyllä pystynyt opiskelemaan 2 tutkintoa, mutta en pääse työelämässä koulutusta vastaaviin työtehtäviin. Suurin este tälle olen minä itse. Olen liian vaativa itseäni kohtaan ja pelkään kuollakseni että mokaan.

[/quote]

Yksi alisuoriutuja liittyy myös keskusteluun. Tämä kuvaus pätee muhunkin tosi hyvin. Olen tosi vaativa ja kriittinen. Siinä missä joku voi olla ärsyttävälläkin tavalla suorastaan katteettoman itsevarma (uskoo aina olevansa niin hyvä ja osaavansa, vaikka tulisi ihan sekundaa), mä olen sitten toinen ääripää -ärsyttävä siis myös kaikessa epävarmuudessani, varmistelemisessa ja neuroottisessa virheettömyyden tavoittelemisessa.

Mulla syinä masennus, lapsuus, jossa minua ei tuettu vaan haukuttiin, ja se, etten itse jaksa uskoa kykyihini. 

Mutta itseasiassa olisin onnellisin, jos mun ei tarttis käydä töissä ollenkaan. Koska en keksi sellaista kykyjäni vastaavaa työtä, josta tykkäisin, jossa ei voisi tulla joku vastaan, joka sanoisi, että en ole hyvä siinä mitä teen (vaikka nauttisinkin siitä) ja silloin itsetuntoni olisi pihamaalla murusina enkä näkisi enää syytä jatkaa. 

Sillä myös minä haluan olla oikeastaan virheetön siinä mistä mulle maksetaan. 

Itse ainakin olen perfektionisti. T. Eräs alisuorittaja

Täällä myös alisuoriutuja. Jotain juttuja olen kyllä saanut aikaan elämässäni, mutta paljon on jäänyt tekemättä. Ideoita ja halua on tavallaan paljon, mutta mä olen myös patalaiska haahuilija. Luulen, että mulla on myös nettiriippuvuus, jolla varmaan puran (tai itse asiassa pikemmin patoan) ahdistusta.

Itse olen jotenkin yliherkkä ollut aina ja luulen että lapsesta asti kärsin aika paljon ympäristön asioista. Se on jotenkin jäänyt päälle ja musta on tullut sellainen todella rasittava ihminen, jolle kaikki on aina hankalaa ja raskasta. Toisaalta myös en ole koskaan joutunut ponnistelemaan minkään asian eteen elämässäni, en siis oikeasti ole oppinut tekemään hommia tai kaipaamaan jotain asiaa ihan mielettömästi. Mulla ei siis oikein ole mitään, mikä ajaisi eteenpäin.

Huono itseluottamus, kyvyttömyys paineen edessä, keskittymishäiriö. Näin mulla.

Jos ihan oikeita "syitä" miettii niin heikko itsetunto ja itseluottamus, sekä passiivis-aggressiivisuus ovat sellaisia, mitkä johtavat usein ihmisellä alisuorittamiseen. Molemmat voivat olla seurausta rankasta lapsuudesta.

Heikosta itsetunnosta ja -luottamuksesta olet varmasti kuullut sen verran, että sinulla on jonkinlainen käsitys millainen omasi on. Passiivis-aggressiivisuus on sitä, kun ihminen ei osaa avoimesti näyttää vihaansa ja esimerkiksi kieltäytyä muiden ehdottamista asioista, vaan "kapinoi" passiivisen vastarinnan avulla. Esimerkiksi hyvin tyypillinen esimerkki on, kun vanhempi komentaa lapsen siivoamaan huoneen, ja lapsi sanoo "Joo, kohta", eikä edes aio siivota huonettaan. Lapsilla ihan tyypillistä, mutta aikuisilla ei. Passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen ilmenee mm avuttomuutena, vitkutteluna ja "tarkoituksellisena" epäonnistumisina tehtävissä joista on itse yksin vastuussa (esim oma koulutus, työtehtävä, kouluun hakeminen jne jne). Ihminen ei siis osaa näyttää vihan tunteita avoimesti, joten hän alkaa kapinoimaan ikään kuin kaikkia vastaan salaisesti, esimerkiksi alisuorittaen ja epäonnistuen tehtävissä, jossa muut odottavat hänen onnistuvan/hoitavan. Mutta siis tuossa tuli nyt nuo pari asiaa ihan psykologiselta kannalta mieleen, mitkä voivat johtaa alisuorittamiseen.

Aika paljon itsensä piiskaamista tässä ketjussa ja minkä vuoksi? Ilmeisesti kilpailun, koska puhutaan hyvin mustavalkoisesti epäonnistumisesta ja alisuorittamisesta?

Siis mikä teitä ylipäätään ajaa suorittamaan tai tarkemmin kilpailemaan? Pelko ennenaikaisesta poistumisesta? Pitkä elämäkö se kaiken tarkoitus tässä piilee?