Ilta-Sanomat kylvää opettajavihaa provoamalla muutaman väsyneen opettajan lahjapettymeksestä
Pari opettajaa päästää vuooden kestäneen piinan ja päähän potkimisen seurauksena tunyeet valloilleen kun saa Helsingin kaupungilta kiitokseksi kaksi suklaakonvehtia ja kaksi tuikkua. Samaan aikaan kun koronatartunnat leviävät kouluissa niin että jäljitys ei pysy perässä ja kauupunki ratkaisee asian lopettamalla koronajäljityksen kouluissa kokonaan. Luokalla voi olla koronatartunta mutta ei se mitään, kukaan ei altistu, kaikki jatkavat ihan normaalisti. Kummasta Ilta-Sanomat kirjoittaa? Niin, tartuntoja voi olla helsinkiläiskoulussa kymmeniä, kuten on useissa. Ei ole ylittänyt uutiskynnystä. Vain Kilterin koulu teki poikkeuksen. Sen sijaan häpäistään väsyneet opettajat provosoimalla opettajavihaa.
Kommentit (242)
Vierailija kirjoitti:
Yläkoulun ope kirjoitti:
Näistä keskusteluista tulee kyllä todella kurja olo. Kiitos niille, jotka ovat kirjoittaneet ystävällisiä sanoja.
Opettajat eivät tosiaan saa tavallisesti mitään muistamista koulun puolesta, kukaan ei valita siksi, että olisi jotenkin tottunut parempaan. Luokanopettajat ja -valvojat saavat muistamisia toki joiltakin oppilailtaan, muut eivät.
En usko kenenkään pahoittaneen mieltään siitä, että lahja olisi ollut liian halpa. Siihen olisi vain toivottu käytettävän hieman enemmän ajatusta, tuikut ja kaksi konvehtia tuntuivat tosiaan alentavalta eleeltä. Tee on muuten makuyhdistelmältään mansikka ja jouluiset mausteet, melkoinen makuelämys. Mukana ei ollut korttia, kuten lehden haastattelema henkilö antoi ymmärtää, vaan tulostetulla paperilippusella tuikun turvallisen käytön ohjeet.
Henkilökohtaisesti olisin toivonut vaikkapa mukavaa korttia opehuoneen pöydälle ja siihen yhteistä konvehtirasiaa. Se olisi itselleni ainakin ollut lämpimämpi muistaminen.
Niin ja siitä loma-asiasta, joka aina nousee esiin. Opettajilla ei ole kuukausien mittaista kesälomaa vaan kyseessä on kesäkeskeytys. Sen aikana saa palkkaa, sillä opettajien palkka jaetaan 12 kuukaudelle, vaikka koko aikana ei työskennellä täysimittaisesti. Joskus aiemmin palkkaa sai työssäolokuukausilta ja vuosilomakuukaudelta, mutta muuten kesäkeskeytysaika oltiin palkatta. Tästä tuli ongelmia, sillä kaikki eivät osanneet säästää itse ja sen vuoksi tämä ryhdyttiin tekemään opettajien puolesta.
Toki tämän kesäajan palkan saavat vain viranhaltijat. Heidän lisäkseen opettajista 30-60 prosenttia kouluissa työskentelee määräaikaisina viransijaisina. He eivät saa kaikilta kesäkuukausilta palkkaa, vaikka olisivat olleet koko lukuvuoden töissä ja näin ollen sen palkan jo ansainneet. OAJ ottaa tähän usein kantaa, mutta tilanne ei vaikuta muuttuvan. Monelle opettajalle kesä on siis palkaton, kunnes uusi määräaikaisuus syksyllä alkaa.
Muutenkaan opettajan työ ei lopu kuin seinään aina kun oppilaat poistuvat luokasta. Työstä suuri osa tehdään opetustuntien ulkopuolella. Se sisältää tuntien suunnittelun, kokeiden tekemisen ja korjaamisen, Wilma-merkinnät ja viestinnän kotiin (joka on meille virkavelvollisuus, ei tapa kiusata huoltajia), kaiken oppilashuollon, opettajakokoukset, oppimateriaalitilaukset, oppiainebudjetit jne. Kesä- ja joululomilla tehdään lukukausisuunnitelmat.
Olisi hienoa tehdä joskus opettajana vaikka videopäiväkirja normaalista työviikosta, sillä tätä vihaa työn oletetun helppouden takia saa kohdata paljon.
Mitä väliä sillä on, kutsutaanko sitä opetuksetonta aikaa lomaksi vai kesäkeskeytykseksi, jos siltä ajalta saa palkan? Miten se eroaa yksityisen sektorin lomasta, muuten kuin pituudeltaan? Mikä on huonommin tuon kesäkeskeytyksen aikana kuin olisi kesälomalla?
No se, ettei siitä saa rahaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajat ovat herkillä kun kolmen viikon palkallinen talviloma nenän edessä eikä perinteinen Thaimaan matka tänä vuonna todeudu. Kiukkuavat nyt sarjatulella ympäriinsä. Voi kassaparat kun nämä diivat saapuvat kinkku ostoksille!
Kolmen viikon loma? Kokeilepa laskea uudellaan. Jos sinnikkäästi yrität, niin kyllä se onnistuu.
23.12.-6.1.
Kyllä se loma alkaa jo 19.12. viimeistään 21.12. vaikka jätettäis tuo viikonloppu pois laskuista. Ainoastaan reksi saattaa käydä koululla ens viikolla, muut opet on lomalla.
Helsingissä ja monissa muissakin kunnissa ensi viikon ma ja ti ovat vielä koulupäiviä. Voit tarkistaa tämän minkä tahansa helsinkiläisen peruskoulun tai Helsingin opetustoimen sivuilta.
Joskus olisi myös hyvä tarkistaa etukäteen ennen kuin tulee väittämään jotain, mikä on helppo todistaa vääräksi.
Ok, täällä vika koulupäivä on la 19.12. On sitten oltu järkevämpiä kuin siellä etelässä. Aloitettu vissiin pari päivää aiemmin elokuussa ja nyt saadaan nauttia hukan pidempään joululomasta.
Noihin pitkiin lomiin liittyen. Minulla on kavereina pari nuorempaa opettajaa ja heillä on ainakin lähinnä ollut vuoden mittaisia opetuspestejä, eli kesäloman koittaessa alkaa työttömyys. En tiedä kuinka yleistä tuo on, koska olen itse ihan eri alalla, mutta ei ainakaan kuulosta miltään unelmalta. Toki terveydenhuollon puolellakin taitavat pätkätyöt olla ihan arkea.
Vastakkainasettelusta ei kyllä ole mitään hyötyä, tärkeää työtä tekevät monet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä voin ottaa tuon lahjan, 4000 palkan ja 13 viikon loman vuodessa. 😁⚘🍎🍿🦑🎂🍮
Mäkin ottaisin mielelläni 4000 palkan ja palkalliset lomat. Mistä niitä saa?
T. Ope
Yläkoulusta ainakin. Ja väitätkö, että olet tuon 13 viikkoa vuosittain palkattomasti lomalla?
Älkää vastailko noille trolleille🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajat ovat herkillä kun kolmen viikon palkallinen talviloma nenän edessä eikä perinteinen Thaimaan matka tänä vuonna todeudu. Kiukkuavat nyt sarjatulella ympäriinsä. Voi kassaparat kun nämä diivat saapuvat kinkku ostoksille!
Kolmen viikon loma? Kokeilepa laskea uudellaan. Jos sinnikkäästi yrität, niin kyllä se onnistuu.
23.12.-6.1.
Kyllä se loma alkaa jo 19.12. viimeistään 21.12. vaikka jätettäis tuo viikonloppu pois laskuista. Ainoastaan reksi saattaa käydä koululla ens viikolla, muut opet on lomalla.
Helsingissä ja monissa muissakin kunnissa ensi viikon ma ja ti ovat vielä koulupäiviä. Voit tarkistaa tämän minkä tahansa helsinkiläisen peruskoulun tai Helsingin opetustoimen sivuilta.
Joskus olisi myös hyvä tarkistaa etukäteen ennen kuin tulee väittämään jotain, mikä on helppo todistaa vääräksi.
Ok, täällä vika koulupäivä on la 19.12. On sitten oltu järkevämpiä kuin siellä etelässä. Aloitettu vissiin pari päivää aiemmin elokuussa ja nyt saadaan nauttia hukan pidempään joululomasta.
Öyhöti öyhöti
Vierailija kirjoitti:
Kovin yksipuolista on nämä opettajien joululahjat.
Opettajat odottavat itselleen muiden antavan heille kalliita ja hyviä lahjoja, mutta itse eivät työssään anna ainuttakaan lahjaa.
Vai tietääkö joku, että opettajat olisivat antaneet joululahjoja oppilailla, koulunkäyntiavustajille, keittiön henkilökunnalle, siivoojalle tai esimiehelleen?
Tuskin.Meillä kolme lasta 9-17v ja koskaan opettajat eivät ole muistaneet lasta joululahjalla, vaikka lapsilta opettajat odottavat joululahjaksi kalliita viinejä tai lahjakortteja kylpylään ja hoitoihin.
Toisin kuin päiväkodissa, opettajat ja hoitajat ovat kaikkia lapsiamme muistaneet jollakin joulupussilla tai pienellä lahjalla, mutta koulussa opettajat eivät koskaan.
Eikö lahjan antaminen perustu vastavuoroisuuteen?
No tuota kyllä meidän koulussa ainakin annetaan lahjat kaikille avustajille, siivoajille, avustajille, keittiön väelle ym.ym.
Oppilaille ei lahjaa anneta. Eivät oppilaat anna opettajillekaan. Päiväkotiryhmässä on käsittääkseni muutama lapsi per aikuinen. Ainakin joskus olen kuullut, että joku kuusi lasta voisi olla aikuista kohti. Aineenopettajalla on yläkoulussa joku 150-250 oppilasta.

Lisään vielä, että joulupussit toki jaetaan oppilaillekin. Ne vain eivät välttämättä ehkä tule kotiin saakka, vaan löytyvät ihan liian usein pitkin pihoilta ja roskiksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yläkoulun ope kirjoitti:
Näistä keskusteluista tulee kyllä todella kurja olo. Kiitos niille, jotka ovat kirjoittaneet ystävällisiä sanoja.
Opettajat eivät tosiaan saa tavallisesti mitään muistamista koulun puolesta, kukaan ei valita siksi, että olisi jotenkin tottunut parempaan. Luokanopettajat ja -valvojat saavat muistamisia toki joiltakin oppilailtaan, muut eivät.
En usko kenenkään pahoittaneen mieltään siitä, että lahja olisi ollut liian halpa. Siihen olisi vain toivottu käytettävän hieman enemmän ajatusta, tuikut ja kaksi konvehtia tuntuivat tosiaan alentavalta eleeltä. Tee on muuten makuyhdistelmältään mansikka ja jouluiset mausteet, melkoinen makuelämys. Mukana ei ollut korttia, kuten lehden haastattelema henkilö antoi ymmärtää, vaan tulostetulla paperilippusella tuikun turvallisen käytön ohjeet.
Henkilökohtaisesti olisin toivonut vaikkapa mukavaa korttia opehuoneen pöydälle ja siihen yhteistä konvehtirasiaa. Se olisi itselleni ainakin ollut lämpimämpi muistaminen.
Niin ja siitä loma-asiasta, joka aina nousee esiin. Opettajilla ei ole kuukausien mittaista kesälomaa vaan kyseessä on kesäkeskeytys. Sen aikana saa palkkaa, sillä opettajien palkka jaetaan 12 kuukaudelle, vaikka koko aikana ei työskennellä täysimittaisesti. Joskus aiemmin palkkaa sai työssäolokuukausilta ja vuosilomakuukaudelta, mutta muuten kesäkeskeytysaika oltiin palkatta. Tästä tuli ongelmia, sillä kaikki eivät osanneet säästää itse ja sen vuoksi tämä ryhdyttiin tekemään opettajien puolesta.
Toki tämän kesäajan palkan saavat vain viranhaltijat. Heidän lisäkseen opettajista 30-60 prosenttia kouluissa työskentelee määräaikaisina viransijaisina. He eivät saa kaikilta kesäkuukausilta palkkaa, vaikka olisivat olleet koko lukuvuoden töissä ja näin ollen sen palkan jo ansainneet. OAJ ottaa tähän usein kantaa, mutta tilanne ei vaikuta muuttuvan. Monelle opettajalle kesä on siis palkaton, kunnes uusi määräaikaisuus syksyllä alkaa.
Muutenkaan opettajan työ ei lopu kuin seinään aina kun oppilaat poistuvat luokasta. Työstä suuri osa tehdään opetustuntien ulkopuolella. Se sisältää tuntien suunnittelun, kokeiden tekemisen ja korjaamisen, Wilma-merkinnät ja viestinnän kotiin (joka on meille virkavelvollisuus, ei tapa kiusata huoltajia), kaiken oppilashuollon, opettajakokoukset, oppimateriaalitilaukset, oppiainebudjetit jne. Kesä- ja joululomilla tehdään lukukausisuunnitelmat.
Olisi hienoa tehdä joskus opettajana vaikka videopäiväkirja normaalista työviikosta, sillä tätä vihaa työn oletetun helppouden takia saa kohdata paljon.
Mitä väliä sillä on, kutsutaanko sitä opetuksetonta aikaa lomaksi vai kesäkeskeytykseksi, jos siltä ajalta saa palkan? Miten se eroaa yksityisen sektorin lomasta, muuten kuin pituudeltaan? Mikä on huonommin tuon kesäkeskeytyksen aikana kuin olisi kesälomalla?
No se, ettei siitä saa rahaa!
Onko opettajien vuodessa enemmän kuukausia kuin 12, kun palkka maksetaan 12 kuukaudelta, mutta kesäkeskeytys on palkatonta?
No se, ettei siitä saa rahaa![/quote] Teidän oman liittonne tilastoissa kunnallisen puolen opettajan keski kk-ansio on 3400 euroa. Vuosityöpalkka / 12. Eli noin suomalaisen mediaaniansio. Siihen sisältyy n 200h vuodessa vähemmän työtä kuin keskimääräinen vuosityöaika suomalaisella kokoaikaisella työntekijällä.
Useimmilla aloilla on työntekijöitä muita heikommassa asemassa, esim määräaikaisia ja osa-aikaisia. Jos verrataan määräaikaisen tai osa-aikaisen opettajan työsuhteen ehtoja kokoaikaiseen vakinaiseen henkilöön toisella alalla on se joko vähä-älyistä tai tarkoituksella harhaanjohtavaa.
Luulen, että opettajat ovat ihan tyytyväisiä palkkaansa, kuuluvat siihen 20 %:n toiseksi korkeimpaan tuloluokkaan. Keskituloisten vauraammasta päästä. Näin kertoi eräs yläluokan opettaja.
Joukosta löytyy ahneita, monet vihreän aatteen mädättämiä, ja aivopesevät lapsia samaan. Heille ei löydy empatiaa.
Joilulahjasta samaa mieltä, se oli alentuva ele opettajille, eivät he lapsia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yläkoulun ope kirjoitti:
Näistä keskusteluista tulee kyllä todella kurja olo. Kiitos niille, jotka ovat kirjoittaneet ystävällisiä sanoja.
Opettajat eivät tosiaan saa tavallisesti mitään muistamista koulun puolesta, kukaan ei valita siksi, että olisi jotenkin tottunut parempaan. Luokanopettajat ja -valvojat saavat muistamisia toki joiltakin oppilailtaan, muut eivät.
En usko kenenkään pahoittaneen mieltään siitä, että lahja olisi ollut liian halpa. Siihen olisi vain toivottu käytettävän hieman enemmän ajatusta, tuikut ja kaksi konvehtia tuntuivat tosiaan alentavalta eleeltä. Tee on muuten makuyhdistelmältään mansikka ja jouluiset mausteet, melkoinen makuelämys. Mukana ei ollut korttia, kuten lehden haastattelema henkilö antoi ymmärtää, vaan tulostetulla paperilippusella tuikun turvallisen käytön ohjeet.
Henkilökohtaisesti olisin toivonut vaikkapa mukavaa korttia opehuoneen pöydälle ja siihen yhteistä konvehtirasiaa. Se olisi itselleni ainakin ollut lämpimämpi muistaminen.
Niin ja siitä loma-asiasta, joka aina nousee esiin. Opettajilla ei ole kuukausien mittaista kesälomaa vaan kyseessä on kesäkeskeytys. Sen aikana saa palkkaa, sillä opettajien palkka jaetaan 12 kuukaudelle, vaikka koko aikana ei työskennellä täysimittaisesti. Joskus aiemmin palkkaa sai työssäolokuukausilta ja vuosilomakuukaudelta, mutta muuten kesäkeskeytysaika oltiin palkatta. Tästä tuli ongelmia, sillä kaikki eivät osanneet säästää itse ja sen vuoksi tämä ryhdyttiin tekemään opettajien puolesta.
Toki tämän kesäajan palkan saavat vain viranhaltijat. Heidän lisäkseen opettajista 30-60 prosenttia kouluissa työskentelee määräaikaisina viransijaisina. He eivät saa kaikilta kesäkuukausilta palkkaa, vaikka olisivat olleet koko lukuvuoden töissä ja näin ollen sen palkan jo ansainneet. OAJ ottaa tähän usein kantaa, mutta tilanne ei vaikuta muuttuvan. Monelle opettajalle kesä on siis palkaton, kunnes uusi määräaikaisuus syksyllä alkaa.
Muutenkaan opettajan työ ei lopu kuin seinään aina kun oppilaat poistuvat luokasta. Työstä suuri osa tehdään opetustuntien ulkopuolella. Se sisältää tuntien suunnittelun, kokeiden tekemisen ja korjaamisen, Wilma-merkinnät ja viestinnän kotiin (joka on meille virkavelvollisuus, ei tapa kiusata huoltajia), kaiken oppilashuollon, opettajakokoukset, oppimateriaalitilaukset, oppiainebudjetit jne. Kesä- ja joululomilla tehdään lukukausisuunnitelmat.
Olisi hienoa tehdä joskus opettajana vaikka videopäiväkirja normaalista työviikosta, sillä tätä vihaa työn oletetun helppouden takia saa kohdata paljon.
Mitä väliä sillä on, kutsutaanko sitä opetuksetonta aikaa lomaksi vai kesäkeskeytykseksi, jos siltä ajalta saa palkan? Miten se eroaa yksityisen sektorin lomasta, muuten kuin pituudeltaan? Mikä on huonommin tuon kesäkeskeytyksen aikana kuin olisi kesälomalla?
No se, ettei siitä saa rahaa!
Onko opettajien vuodessa enemmän kuukausia kuin 12, kun palkka maksetaan 12 kuukaudelta, mutta kesäkeskeytys on palkatonta?
Onko sulla jotenkin vajaa määrä aivosoluja, kun et ymmärrä yksinkertaista selitystä siitä, että yhdeltä kuulta ei makseta palkkaa, vaan kaikkien niiden muiden kuukausien palkat lasketaan yhteen ja jaetaan 12:lla? Ennen tätä käytäntöä ei ollut vaan yhtenä kuukautena ei tosiaan kilahtanut tilille mitään.
Jos saisimme 12 kuulta palkan, nousisi kuukausipalkkamme melkoisesti.
Vierailija kirjoitti:
No se, ettei siitä saa rahaa!
Teidän oman liittonne tilastoissa kunnallisen puolen opettajan keski kk-ansio on 3400 euroa. Vuosityöpalkka / 12. Eli noin suomalaisen mediaaniansio. Siihen sisältyy n 200h vuodessa vähemmän työtä kuin keskimääräinen vuosityöaika suomalaisella kokoaikaisella työntekijällä.
Useimmilla aloilla on työntekijöitä muita heikommassa asemassa, esim määräaikaisia ja osa-aikaisia. Jos verrataan määräaikaisen tai osa-aikaisen opettajan työsuhteen ehtoja kokoaikaiseen vakinaiseen henkilöön toisella alalla on se joko vähä-älyistä tai tarkoituksella harhaanjohtavaa.
No etköhän jätä työsi ja hae ensi vuodeksi määräaikaista paikkaa opettajana. Etenkin pk-seudulta löytyy, vaikka et olisikaan pätevä. Tule sitten juttelemaan, kun tiedät asiasta jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajat ovat herkillä kun kolmen viikon palkallinen talviloma nenän edessä eikä perinteinen Thaimaan matka tänä vuonna todeudu. Kiukkuavat nyt sarjatulella ympäriinsä. Voi kassaparat kun nämä diivat saapuvat kinkku ostoksille!
Kolmen viikon loma? Kokeilepa laskea uudellaan. Jos sinnikkäästi yrität, niin kyllä se onnistuu.
23.12.-6.1.
Kyllä se loma alkaa jo 19.12. viimeistään 21.12. vaikka jätettäis tuo viikonloppu pois laskuista. Ainoastaan reksi saattaa käydä koululla ens viikolla, muut opet on lomalla.
Helsingissä alkaa 23.12 joten älkää selittäkö kun ette tiedä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se, ettei siitä saa rahaa!
Teidän oman liittonne tilastoissa kunnallisen puolen opettajan keski kk-ansio on 3400 euroa. Vuosityöpalkka / 12. Eli noin suomalaisen mediaaniansio. Siihen sisältyy n 200h vuodessa vähemmän työtä kuin keskimääräinen vuosityöaika suomalaisella kokoaikaisella työntekijällä.
Useimmilla aloilla on työntekijöitä muita heikommassa asemassa, esim määräaikaisia ja osa-aikaisia. Jos verrataan määräaikaisen tai osa-aikaisen opettajan työsuhteen ehtoja kokoaikaiseen vakinaiseen henkilöön toisella alalla on se joko vähä-älyistä tai tarkoituksella harhaanjohtavaa.
No etköhän jätä työsi ja hae ensi vuodeksi määräaikaista paikkaa opettajana. Etenkin pk-seudulta löytyy, vaikka et olisikaan pätevä. Tule sitten juttelemaan, kun tiedät asiasta jotain. No minä asun (erityis)opettajan kanssa, jotta.. Enkä tule, koska ei opettajan työ kiinnosta. Mutta avokki sekä useat ystävämme ovat kertoneet hakeutuneensa opettajan tehtäviin vapaa-ajan vuoksi. Mahdollistaa tiettyjö harrastuksia sen tarkemmin erittelemättä. Palkasta ei ainakaan omalla naamallaan ole yksikään naukunut.
Vierailija kirjoitti:
Eikö lahjan antaminen perustu vastavuoroisuuteen?
Ei tosiaan perustu. Kamala ajatus, että jos saa lahjan on pakko antaa jokin lahja takaisin.
Kunnilla ei ole ylimääräistä rahaa kouluille.
Omalla lapsellani on 10 vuotta kierros olleita kirjoja, joissa oli vanhentuneita tietoja.
Jos tarvitsi uuden kumin, niin sai puolikkaan kumin.
Olisihan se hassua, jos opettajat saisivat suuret lahjat. Etäkoulu heille olisi pitänyt järjestää.
Vierailija kirjoitti:
IS ja persut aloittaneet kuntavaalikampanjan ja haalivat äänestäjikseen Hgin opettajat.
Olisihan tää pitänyt arvata!
Vihreää teetä... selvä case!
Ei ole vaikea rasti edes, koska Helsinki ei ole kuullut opettajien kommentteja, huomioita, ei edes vakavia huolia koskien koulujen tartuntojen tilannetta. Kouluissahan on ollut tartuntoja paljon, joissain reilusti yli kymmenen. Vastaus on ollut vaikeneminen ja nopea marssitus että kouluissa lapset eivät levitä vaikka kaikki havaitsevat itse kuinka tartunnat lähtevät leviämään siinä omassa koulussa. Vasemmistopoliitikot eli Opetusministeri ja helsinkiläiset vasemmistoliittolaiset ovat osallistuneet tähän aggressiivisesti ja pormestari samoin kuin vastaava apulaispormesteri ovat taas Kokoomuksesta. Joten Perussuomalaisten todella helppo iskeä opettajien suureen määrään - ja olisi suuri voitto Persuille, joiden on vaikea saada naisäänestäjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se, ettei siitä saa rahaa!
Teidän oman liittonne tilastoissa kunnallisen puolen opettajan keski kk-ansio on 3400 euroa. Vuosityöpalkka / 12. Eli noin suomalaisen mediaaniansio. Siihen sisältyy n 200h vuodessa vähemmän työtä kuin keskimääräinen vuosityöaika suomalaisella kokoaikaisella työntekijällä.
Useimmilla aloilla on työntekijöitä muita heikommassa asemassa, esim määräaikaisia ja osa-aikaisia. Jos verrataan määräaikaisen tai osa-aikaisen opettajan työsuhteen ehtoja kokoaikaiseen vakinaiseen henkilöön toisella alalla on se joko vähä-älyistä tai tarkoituksella harhaanjohtavaa.
No etköhän jätä työsi ja hae ensi vuodeksi määräaikaista paikkaa opettajana. Etenkin pk-seudulta löytyy, vaikka et olisikaan pätevä. Tule sitten juttelemaan, kun tiedät asiasta jotain.
No minä asun (erityis)opettajan kanssa, jotta.. Enkä tule, koska ei opettajan työ kiinnosta. Mutta avokki sekä useat ystävämme ovat kertoneet hakeutuneensa opettajan tehtäviin vapaa-ajan vuoksi. Mahdollistaa tiettyjö harrastuksia sen tarkemmin erittelemättä. Palkasta ei ainakaan omalla naamallaan ole yksikään naukunut.
Nii just, ei kiinnosta kun se on paska työ, mutta ”sinä et kyllä saa valittaa, kun kyllä minä tiedän paremmin millaista sinun työsi ja palkkauksesi on”.
P.S. Pussin ja sen sisällön keksijä on persu :D
Hauskaa joulua Helsingin ja kokkarit. Tämä on niiiiim helppoa!
Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa...
Viime kesänä tapahtui tämä, kuten kolmena aikaisempana vuonnakin. En mene enää saman työnantajan palvelukseen. Menettivät osaavan ihmisen.