Ilta-Sanomat kylvää opettajavihaa provoamalla muutaman väsyneen opettajan lahjapettymeksestä
Pari opettajaa päästää vuooden kestäneen piinan ja päähän potkimisen seurauksena tunyeet valloilleen kun saa Helsingin kaupungilta kiitokseksi kaksi suklaakonvehtia ja kaksi tuikkua. Samaan aikaan kun koronatartunnat leviävät kouluissa niin että jäljitys ei pysy perässä ja kauupunki ratkaisee asian lopettamalla koronajäljityksen kouluissa kokonaan. Luokalla voi olla koronatartunta mutta ei se mitään, kukaan ei altistu, kaikki jatkavat ihan normaalisti. Kummasta Ilta-Sanomat kirjoittaa? Niin, tartuntoja voi olla helsinkiläiskoulussa kymmeniä, kuten on useissa. Ei ole ylittänyt uutiskynnystä. Vain Kilterin koulu teki poikkeuksen. Sen sijaan häpäistään väsyneet opettajat provosoimalla opettajavihaa.
Kommentit (242)
Nii just, ei kiinnosta kun se on paska työ, mutta ”sinä et kyllä saa valittaa, kun kyllä minä tiedän paremmin millaista sinun työsi ja palkkauksesi on”.[/quote]
miksi ihmeessä oot hakeutunut paskaan työhön? Pointti on että kun puhutaan työnantajan joululahjoista, saako niitä vai ei, niin on vähän väsynyttä tuo ainainen laulu, että liian vähän palkkaa, ja vaikka onkin paljon vapaata niin kuule kun siitä 13-14 viikon vapaasta 4 on palkatonta. Jonain vuosina oon ottanut palkatonta, että saadaan yhteistä lomaa enemmän, niin on silloin munkin joka ikinen vapaapäivä 5 viikon vuosiloman päälle ollut palkaton. Meillä on tuttavapiirissä amk lehtoreita, joille on kesäopetustunteja tarjolla joka kesä, mutta ei motivaatiota ottaa kun palkka riittää ilmankin. Koululle mennään maanantaina elokuussa "valmistelemaan" kun koulu alkaa ke ja siinä se kesän aikainen työskentely on. Ja tämän tietää jokainen ainakin alakoulussa työskentelevä. Ongelmia on opettjankin työympäristössä, mutta rehellinen pitää olla!
Vierailija kirjoitti:
Nii just, ei kiinnosta kun se on paska työ, mutta ”sinä et kyllä saa valittaa, kun kyllä minä tiedän paremmin millaista sinun työsi ja palkkauksesi on”.
miksi ihmeessä oot hakeutunut paskaan työhön? Pointti on että kun puhutaan työnantajan joululahjoista, saako niitä vai ei, niin on vähän väsynyttä tuo ainainen laulu, että liian vähän palkkaa, ja vaikka onkin paljon vapaata niin kuule kun siitä 13-14 viikon vapaasta 4 on palkatonta. Jonain vuosina oon ottanut palkatonta, että saadaan yhteistä lomaa enemmän, niin on silloin munkin joka ikinen vapaapäivä 5 viikon vuosiloman päälle ollut palkaton. Meillä on tuttavapiirissä amk lehtoreita, joille on kesäopetustunteja tarjolla joka kesä, mutta ei motivaatiota ottaa kun palkka riittää ilmankin. Koululle mennään maanantaina elokuussa "valmistelemaan" kun koulu alkaa ke ja siinä se kesän aikainen työskentely on. Ja tämän tietää jokainen ainakin alakoulussa työskentelevä. Ongelmia on opettjankin työympäristössä, mutta rehellinen pitää olla!
Itse asiassa en valittanut joululahjasta, koska se ei edes koske mua.
Olen vain niin lopun uupunut näihin ”kyllä munkin tuttu on opettaja ja se tienaa 5000 kuussa ja lopettaa työt joka päivä klo 12” -tarinoitsijoihin. Kiva, jos jollakin on niin, mutta 90% opettajista ei ole.
Mitä tulee tähän vuosilomakeskusteluun ja määräaikaisuuksiin niin lue tämä ketju läpi, saat varmasti paljon uutta infoa.
On mullakin puoliso ja kavereita, mutta en mä huutele netissä ja esitä tietäväni heidän työoloistaan paremmin kuin alalla itse olevat.
Vierailija kirjoitti:
Minun pojalla on aivan mahtava opettaja joka on tehnyt aivan loistavaa työtä pojan käytösongelmien korjaamiseksi.
Siksi tuli ihan paha olo kun näin tämän IS:n jutun ja erityisesti sen suosituimmat kommentit.
Samat mietteet näin äitinä. Miksi Suomessa arvostetaan opettajia näin vähän?
[
Itse asiassa en valittanut joululahjasta, koska se ei edes koske mua.
Olen vain niin lopun uupunut näihin ”kyllä munkin tuttu on opettaja ja se tienaa 5000 kuussa ja lopettaa työt joka päivä klo 12” -tarinoitsijoihin. Kiva, jos jollakin on niin, mutta 90% opettajista ei ole.
Mitä tulee tähän vuosilomakeskusteluun ja määräaikaisuuksiin niin lue tämä ketju läpi, saat varmasti paljon uutta infoa.
On mullakin puoliso ja kavereita, mutta en mä huutele netissä ja esitä tietäväni heidän työoloistaan paremmin kuin alalla itse olevat.[/quote] Umm.. jos ei keskustelua halua jostain asiasta niin ei kannata kirjoittaa siitä keskustelupalstalle.. Eihän näihin harmistuksiin palkoista ja palkattomista viikoista kun ei olla töissä eikä vuosilomalla, tai vaatimattomiin joululahjoihin voi sitten sanoa muuta kuin että "voi että, onpa ikävää, oletettavasti viette asiaanne eteenpäin virallisia reittejä". Kun ei kerran kukaan muu saa kommentoida kuin opettajat ja niistäkin ne, jotka kokevat asioidensa olevan huonosti. Ettehän sitten myöskään vertaa itseänne muiden ammattialojen oletettuihin parempiin olosuhteisiin ja etuihin kiitos.
Vierailija kirjoitti:
[
Itse asiassa en valittanut joululahjasta, koska se ei edes koske mua.
Olen vain niin lopun uupunut näihin ”kyllä munkin tuttu on opettaja ja se tienaa 5000 kuussa ja lopettaa työt joka päivä klo 12” -tarinoitsijoihin. Kiva, jos jollakin on niin, mutta 90% opettajista ei ole.
Mitä tulee tähän vuosilomakeskusteluun ja määräaikaisuuksiin niin lue tämä ketju läpi, saat varmasti paljon uutta infoa.
On mullakin puoliso ja kavereita, mutta en mä huutele netissä ja esitä tietäväni heidän työoloistaan paremmin kuin alalla itse olevat.
Umm.. jos ei keskustelua halua jostain asiasta niin ei kannata kirjoittaa siitä keskustelupalstalle.. Eihän näihin harmistuksiin palkoista ja palkattomista viikoista kun ei olla töissä eikä vuosilomalla, tai vaatimattomiin joululahjoihin voi sitten sanoa muuta kuin että "voi että, onpa ikävää, oletettavasti viette asiaanne eteenpäin virallisia reittejä". Kun ei kerran kukaan muu saa kommentoida kuin opettajat ja niistäkin ne, jotka kokevat asioidensa olevan huonosti. Ettehän sitten myöskään vertaa itseänne muiden ammattialojen oletettuihin parempiin olosuhteisiin ja etuihin kiitos.
En ole tehnyt mitään edellä mainitsemistasi asioista. Olen ainoastaan oikonut sinun kommenteissasi olleita vääriä käsityksiä tai asiavirheitä.
Vierailija kirjoitti:
Ällöttävä ketju.
Opettajat eivät saa muistamisia työnantajaltaan ikinä. 20 vuotta opettajana ja mitään ei ole koskaan tullut paitsi kakkukahvit lihavampina vuosina ennen koronaa. Opettajat maksavat pikkujoulut, kahvit ja kuntosalinsa itse. Onhan se vähän kismittänyt, kun puoliso on tuonut joka vuosi erittäin saidaksi tunnetulta työnantajaltaan vähintään sen suklaarasian, lihavina vuosina viinipullon, mutta näillä mennään ja itse olen työni valinnut. Olen aina miettinyt, että miksi kunnat jakelevat monenmoista krääsää joulun alla yhteistyökumppaneilleen mutta eivät koskaan mitään työntekijöilleen. Toisaalta en ole krääsän ystävä, mutta tokihan mieltä lämmittäisi esim. joulukortti omalla nimelläni ja alla kiitosviesti kuluneesta vuodesta. Tai nykyaikana se voisi olla vaikka wilma-viesti.
Siksi luulen, että itse olisin ilahtunut siitä suklaakarkista, olen sillä tavalla vähän hömelö, että mikä tahansa heitetty luu saa hännän heilumaan. Mutta nyt korona-aikana opettajat ovat venyneet aivan valtavasti. Ei ole enää taukoja, työssä ollaan konkreettisesti ilman mitään suojia ja ketään ei kiinnosta, kupsahtaako ope tai pari. Ei ihme, että joku pahoittaa mielensä ihan kivaksi tarkoitetusta eleestä. Sitä en ymmärrä, miksi se on pitänyt uutisoida tai miksi täällä yleistetään muutaman ihmisen reaktio koskemaan koko alaa.
Tiedoksi av:n väelle: suurin osa Suomen opettajista ei saanut sitä suklaakonvehtia. Eikä siitä valittanut kuin alle prosentti Suomen opettajista. Ja kenties heillä oli syytä valittaa - sen verran tuota Helsingin menoa olen katsellut. Johtoporras kunnassa käy päivittäin kokoustamassa herkkupöytien äärellä kunnan laskuun (eikä kyse ole mistään ihan pienestä tarjottavasta) ja opet saavat kiitokseksi konvehdin.
KAKSI konvehtia, teetä ja kaksi kynttilää.
Opetelkaa lainaamaan. Kommentointia on hel**tin vaikea lukea kun klippaatte hakasulut rikki.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajua mikä tuossa oli noloa, saati vittuilua. Rahat on vähissä!!!! Ei nyt jaeta... jotain mitä ilmeisesti odottivat saavansa? Mitähän se mahtaa olla?
Ja eikös oppilaatkin tuo lahjakortteja ja herkkuja ja kukkia, lahjoja yhteensä n. 20-30 kpl? Turhasta vikisevät!
No oppilaiden ei tarvitse kyllä tuoda yhtään mitään. Työnantaja voi toki halutessaan muistaa, mutta aika vähän tuossa on ajatusta. Ehkä kunnollinen kortti, jossa olisi ajatuksella kiitetty kuluneesta vuodesta ja sen aikana tehdystä joustosta olisi kuitenkin ollut tyylikkäämpi ratkaisu kuin irtonaiset konvehdit ja tuikkukynttilät.
Aiemmin ei ole saatu mitään ja se on ollut ihan ok. Tämänkin muistamisen väärintulkitsemisen laitoksen johtaja käänsi jutussa rehtoreiden syyksi. Mikä oikeastaan kertoo aika paljon ko. puljun toiminnasta. Ja sen takia kai nämä muistamiset tulkitaan helposti muutoin kuin lämpimänä ajatuksena.
Ainoastaan tässä keskustelussa huvitti jonkun kommentoijan "koska osa opettajista ei osannut säästää palkattoman kesäajan varalle, alettiin tämä tehdä opettajien puolesta". En tiedä mitä sanoa. Ehkä vuosityöaikakin olisi kädenojennus opettajien suuntaan, olisi tarkasti rajattu työaika muiden suunnittelemana niin ei mene hommat vihkoon (pun intended).
Sitten tuosta lahjasta, muistamisessa ajatus tärkein, eikö voi ajatella että on yritetty muistaa vaikkei lopputulos niin miellyttäisi? Eihän nyt kaikesta ole järkevää loukkaantua ihan oman jaksamisenkin takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajat ovat herkillä kun kolmen viikon palkallinen talviloma nenän edessä eikä perinteinen Thaimaan matka tänä vuonna todeudu. Kiukkuavat nyt sarjatulella ympäriinsä. Voi kassaparat kun nämä diivat saapuvat kinkku ostoksille!
Kolmen viikon loma? Kokeilepa laskea uudellaan. Jos sinnikkäästi yrität, niin kyllä se onnistuu.
23.12.-6.1.
Kyllä se loma alkaa jo 19.12. viimeistään 21.12. vaikka jätettäis tuo viikonloppu pois laskuista. Ainoastaan reksi saattaa käydä koululla ens viikolla, muut opet on lomalla.
Helsingissä alkaa 23.12 joten älkää selittäkö kun ette tiedä
Joo, mutta joululoma on kuitenkin yhtä pitkä eli Helsingissä koulut alkavat vasta loppiaisen jälkeen 7.1.2021, kun muualla koulut alkavat jo ennen loppiaista.
Pussissa olisi pitänyt olla mandariini ja piparkakku, niin ei olisi ituttanut niin paljon ope-poloisia.
Vierailija kirjoitti:
Kunnilla ei ole ylimääräistä rahaa kouluille.
Omalla lapsellani on 10 vuotta kierros olleita kirjoja, joissa oli vanhentuneita tietoja.
Jos tarvitsi uuden kumin, niin sai puolikkaan kumin.
Olisihan se hassua, jos opettajat saisivat suuret lahjat. Etäkoulu heille olisi pitänyt järjestää.
Näin myös meillä. Lapselle ollaan jouduttu ostamaan kyniä, kumia jne. peruskouluun.
Samoin pari kirjaa. kun ovat olleet repaileiset ja tehtävät valmiina, kun ne eivät pyyhekumilla saanut puhtaaksi, eikä koululla kuulema ole rahaa kirjoihin.
Kohta varmaan lapset ovat kirjoitta, kun koulun määrärahat käytetään mieluimmin opettajien joululahjoihin.
Samoin olen lahjoittanut käsityö-tunneille kankaita ja lankoja, kun vedotaan määrärahojen vähyyteen. Samoin Martta-liitto.
Jotenkin outoon valoon tulee opettajien lahjat, kun sitä rahaa niihin löytyy.
Opettajakunnassa on paljon työhönsä tyytymättömiä ja osa ihan syystä. Esim. määräaikaisten asema on hankala ja palkka varhaiskasvatuksessa huono.
Meitä tyytyväisiäkin kuitenkin on ja sen julkituominen on tässä ympäristössä usein vaikeaa. Itse en koe työtäni poikkeuksellisen raskaaksi. Työskentelen lukion opettajana ja päivät ovat pitkiä, mutta niin ne ovat muillakin aloilla. Vanhempien ja opiskelijoiden kanssa on helppo tulla toimeen. Kuukausipalkkani on noin 5300€, mikä on tästä hommasta mielestäni erittäin asiallinen korvaus (ja ihan normaali palkka kauan palvelleelle, joitakin ylitunteja tekevälle lukion lehtorille). Yhteistä suunnittelua ja kokoustelua on enemmän kuin 2000-l. alussa aloittaessani, mutta taas: niin se on muillakin aloilla.
Hyvää Joulua kaikille! Minä ostan suklaani itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajat ovat herkillä kun kolmen viikon palkallinen talviloma nenän edessä eikä perinteinen Thaimaan matka tänä vuonna todeudu. Kiukkuavat nyt sarjatulella ympäriinsä. Voi kassaparat kun nämä diivat saapuvat kinkku ostoksille!
Kolmen viikon loma? Kokeilepa laskea uudellaan. Jos sinnikkäästi yrität, niin kyllä se onnistuu.
23.12.-6.1.
Kyllä se loma alkaa jo 19.12. viimeistään 21.12. vaikka jätettäis tuo viikonloppu pois laskuista. Ainoastaan reksi saattaa käydä koululla ens viikolla, muut opet on lomalla.
Helsingissä alkaa 23.12 joten älkää selittäkö kun ette tiedä
Joo, mutta joululoma on kuitenkin yhtä pitkä eli Helsingissä koulut alkavat vasta loppiaisen jälkeen 7.1.2021, kun muualla koulut alkavat jo ennen loppiaista.
Siitä ei silti tule kolmea viikkoa, Einstein.
Ensi vuonna varmaan pitäisi maanviljelijöiden lahjoittaa koulun keittiöön vuoden perunat ja hirviporukan lihat, eiköhän näillä säästetyillä rahoilla pitäisi saada opettajille hyvät lahjat, eikä tarvitse tyytyä muutamaan suklaakarkkiin.
Vierailija kirjoitti:
Opettajakunnassa on paljon työhönsä tyytymättömiä ja osa ihan syystä. Esim. määräaikaisten asema on hankala ja palkka varhaiskasvatuksessa huono.
Meitä tyytyväisiäkin kuitenkin on ja sen julkituominen on tässä ympäristössä usein vaikeaa. Itse en koe työtäni poikkeuksellisen raskaaksi. Työskentelen lukion opettajana ja päivät ovat pitkiä, mutta niin ne ovat muillakin aloilla. Vanhempien ja opiskelijoiden kanssa on helppo tulla toimeen. Kuukausipalkkani on noin 5300€, mikä on tästä hommasta mielestäni erittäin asiallinen korvaus (ja ihan normaali palkka kauan palvelleelle, joitakin ylitunteja tekevälle lukion lehtorille). Yhteistä suunnittelua ja kokoustelua on enemmän kuin 2000-l. alussa aloittaessani, mutta taas: niin se on muillakin aloilla.
Hyvää Joulua kaikille! Minä ostan suklaani itse.
Hyvä kirjoitus. Suurin osa opettajista ja vanhemmista on tolkun ihmisiä ja se pieni porukka pilaa kaikkien maineen.
Ja pitääkö kaikki mielipaha purkaa somessa ja julkisesti?
Ja ihan samalla tavalla muissakin ammateissa saadaan mitättömiä ja huonoja lahjoja, mutta fiksu ihminen ei tee niistä numeroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajat on kyllä kaikkein pikkumaisin ja kitisevin ammattiryhmä ikinä.
Hoitajien kanssa tasoissa.
Ei, hoitoalalla on ihan aihetta valitukseen. Opettajat kitisee huonoista joulumuistamisista.
Hoitoalan kitinä on siinä mielessä kummallista, ettei hoitajalla ole vastuuta tehdyistä hoitopäätöksistä, vaan sen kantaa aina lääkäri. Hoitajan tarvitsee vain tehdä määrätyt toimenpiteet. Vastuuta ei ole. Suorittavaa työtä.
Opettajat taas ovat yksin täydessä virkavastuussa kerrallaan jopa 30 lapsesta, joista useilla moninaisia ongelmia. He suunnittelevat opetuksensa itse. Opettajan työ on vastuullinen asiantuntija-ammatti, jota ei voi mitenkään verrata hoitajan ammattiin.
Se, että opettajien työpanos noteerataan kahdella hikisellä tuikulla ja parilla konvehtilla on pohjanoteeraus, naurettavaa. Toivottavasti idean keksijä tajuaa millaisen viestin on tullut antaneeksi kentälle.
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo nolo! Myötähäpeä idean synnyttäjälle, tuossa on ollut kyllä alla sadistinen alistamisen pohjavire. Ei saatana kuinka inhottavia ihmiset osaavatkaan olla.
Ei ole mennyt alkuunkaan perille opettajien oppi siitä, että tärkeintä on muistaminen, ei lahjan arvo.
Ei tosin niille opettajille itselleenkään, vai onko opetuksen sisältö ja arvot nykyään täysin radikaalisti muuttuneet?
No jo on! Olen ollut muutamassa eri työpaikassa ja yleensä lahja on ollut joko viinipullo (tai viinapullo, parempi), halpa lahjakortti, suklaarasia tai joululaulu CD-levy. Nämä oli isoja ja erittäin hyvin menestyviä firmoja. Jos opettajat joskus siirtyvät liiketalouden puolelle niin tulevat kyllä pettymään.