Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
En halunnut ystävystyä sellaisen ihmisen kanssa joka oli jäänyt orvoksi lapsena. En jaksa kuunnella sitä katkeruutta ja valitusta aina juhlapäivien aikaan varsinkin, miten hänellä on rankkaa ja yhyybyhyy ja kaikilla muilla niin helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No heti tuli mieleeni muutamakin puolituttu henkilö joiden kanssa en todellakaan haluaisi ystävystyä. Syyt mm: kovaäänisiä kailottajia ja räkättäjiä, jotka on ihan kokoajan äänessä, puhuu päälle, pitää päsmäröidä joka asiassa ja puuttua muidenkin asioihin. Sivistymättömiä ja käytöstavattomia moukkia joiden seurassa saisi hävetä, vaikka ovat keski-ikäisiä naisia.
En vaan halua olla tällaisten seurassa, viihdyn hillitymmässä, sivistyneesti käyttäytyvässä seurassa.
Vierailija kirjoitti:
En halunnut ystävystyä sellaisen ihmisen kanssa joka oli jäänyt orvoksi lapsena. En jaksa kuunnella sitä katkeruutta ja valitusta aina juhlapäivien aikaan varsinkin, miten hänellä on rankkaa ja yhyybyhyy ja kaikilla muilla niin helppoa.
Meidän naapurissa asui isovanhempiensa luona orvoksi jäänyt lapsi. Kukaan ei halunnut olla sen kanssa koska niillä oli kotona niin outoa.
Läheisen ystävän puoliso. Ihan mukava ja kiva ihminen mutta joku oleellinen kemia puuttuu. Vietämme siis aikaa yhdessä toisinaan ja meillä on mukavaa- olemme tosi hyviä kavereita mutta ystävyys jää jostain syystä puuttumaan.
Minun on aika vaikea ystävystyä. En osaa eritellä syitä. Olen lähtökohtaisesti epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Millaisilla motiiveilla joku on liikenteessä. Tämä juontaa juurensa lapsuuteen ja murrosikään. Lapsena minulla oli paras ystävä, jolla oli aina hyöty mielessä. Laittoi minut kysymään vanhemmilta, voidaanko saada jäätelörahaa. Minun piti painostuksen alla myös käydä pyytämässä naapurilta karkkia. Naapuri oli siis meidän perheen ystävä. Hävetti käydä ruinaamassa, mutta ystäväni painosti ja painosti. Sitä tapahtui monta kertaa. Sitten kun tultiin isommiksi, hän alkoi pyytää minulta lainaksi esim. vaatteita ja koruja. Muistan kun sain yhden hupparin 12-vuotislahjaksi, enkä ollut pitänyt sitä kuin ehkä yhden päivän, ystäväni halusi lainata sitä ihan yhden päivän vaan. Jouduin pyytämään sitä takaisin lukuisia kertoja ja aina oli vastaus, että se on pyykissä. Lopulta äiti kävi heidän ovella pyytämässä hupparin takaisin, se oli ihan likainen ja kuluneen näköinen. Ystäväni suuttui siitä, että olin kertonut äidille, että uusi huppari ollut lainassa viikkokausia. Sain mm. koulussa nimettömiä haukkumiskirjeitä, takki oli varastettu koulun naulakosta, selän takana pahan puhumista ja ilkeitä juoruja yms. Takin palautti hänen äitinsä meille ja väitti että oli mennyt koululla vahingossa sekaisin. Joskus paljon myöhemmin, ehkä kesälomalla, hän kävi pyytämässä ulos. En lähtenyt, enkä sen jälkeen ollut muutoinkaan missään tekemisissä.
Nuoruudessa samantyyppisiä kokemuksia. Painostetaan mukaan sellaiseen touhuun, mihin ei halua. Meikkejä varasti ainakin yksi kaveri. Sen jälkeen tajusin, että se oli halunnut ystäväksi vain sen takia, että pääsee varastelemaan. Itsellään ei ollut koskaan yhtään rahaa, päihdeperheessä eli, vanhemmat poissa työelämästä, ja minä luulen, että se taisi varastaa muualtakin kuin kavereilta, vaikkei mitään myöntänyt. Yhtäkkiä saattoi ilmestyä vaikka uudet hopeiset korvakorut, ja kun niiden perheen rahatilanteen tiesi, varmasti ei ollut lahjaksi saanut.
Nuo kokemukset ystävyydestä on jättäneet niin isot haavat, että en päästä ihmisiä liian läheisiksi. Olen naimisissa, mutta onneksi puoliso on luotettava. Tylsähkö jutuiltaan ja vähän vakavamielinen mutta rehellistä ihmistyyppiä ja konstailematon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli samassa työpaikassa josta olin itse irtisanoutumassa. En pitänyt työnantajasta niin en halunnut sinne enää kytköksiä, vaikka tämä työkaveri oli mukana
Vierailija kirjoitti:
Minun on aika vaikea ystävystyä. En osaa eritellä syitä. Olen lähtökohtaisesti epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Millaisilla motiiveilla joku on liikenteessä. Tämä juontaa juurensa lapsuuteen ja murrosikään. Lapsena minulla oli paras ystävä, jolla oli aina hyöty mielessä. Laittoi minut kysymään vanhemmilta, voidaanko saada jäätelörahaa. Minun piti painostuksen alla myös käydä pyytämässä naapurilta karkkia. Naapuri oli siis meidän perheen ystävä. Hävetti käydä ruinaamassa, mutta ystäväni painosti ja painosti. Sitä tapahtui monta kertaa. Sitten kun tultiin isommiksi, hän alkoi pyytää minulta lainaksi esim. vaatteita ja koruja. Muistan kun sain yhden hupparin 12-vuotislahjaksi, enkä ollut pitänyt sitä kuin ehkä yhden päivän, ystäväni halusi lainata sitä ihan yhden päivän vaan. Jouduin pyytämään sitä takaisin lukuisia kertoja ja aina oli vastaus, että se on pyykissä. Lopulta äiti kävi heidän ovella pyytämässä hupparin takaisin,
Eihän kaikkeen tarvitse suostua tai lähteä mukaan vaikka toinen miten yrittäisi painostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halunnut ystävystyä sellaisen ihmisen kanssa joka oli jäänyt orvoksi lapsena. En jaksa kuunnella sitä katkeruutta ja valitusta aina juhlapäivien aikaan varsinkin, miten hänellä on rankkaa ja yhyybyhyy ja kaikilla muilla niin helppoa.
Meidän naapurissa asui isovanhempiensa luona orvoksi jäänyt lapsi. Kukaan ei halunnut olla sen kanssa koska niillä oli kotona niin outoa.
Jotkut orvoksi jääneet on tuollaisia, tai oikeastaan heidän huoltajat. Varsinkin jos on sosiaaliviranomaiset mukana sijoituskuvioissa niin huoltajat tahtoo erityisesti paapoa ja suojata lasta ja hankkia tälle erivapauksia. Se voi samanikäisten kaverien mielestä tuntua oudolta.
Huomasin että uusi tuttavuuteni on aika toksinen, jatkuva negatiivinen valittaja jolla kaikkia asiat aina huonosti. Ei kannattanut kysyä että mitä kuuluu kun sai ryöpyn asioista mitkä kaikki asiat on huonosti, sit soitteli päivittäin ainakin 3krt eikä mitään erityistä asiaa. Tekeydyin hulluksi että pääsisin eroon (sanoin että kuulen ääniä,näen varjoja ja jäin tuijottamaan yhteen kohtaan enkä reagoinut kun kysyi että haloo oonko kunnossa) mun piti tehdä tätä ainakin 7 kertaa ennenkuin "pelästyi" ja ei enää soitellut ja lopulta yhteydenpito onneksi katkesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävystyä, outo ilmiö? Joko synkkaa tai ei.
Vaikka kuinka olis duunikaverin kanssa kiva tehdä duunia, harvaa haluan enää duunipäivän jälkeen
nähdä, ja illan vietot on yleensä ihan tuskaa.
Mulla on enää yks ystävä hengissä, 47v tapaamisesta.
Vähiin käy ennen kuin loppuu.
M59
Jos on edes vähänkään viitteitä siitä, että on jotenkin kärkäs takiainen, niin ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä suurin syy on se, että olen aivan tajuttoman väsynyt, eikä ole vapaa-ajalla energiaa pitää yllä uusia ystävyyssuhteita.
Minulla ujous, ja herkkyys estää heti alkuun, ajan kanssa
jos ihminen on kunnon ihminen, ystävystyy.
Taloudellisen hyödyn tavoittelijoita en jaksa enää yhtään. Rahanlainauspyynnöt ovat minulle erittäin huono aloitus ystävyydelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taloudellisen hyödyn tavoittelijoita en jaksa enää yhtään. Rahanlainauspyynnöt ovat minulle erittäin huono aloitus ystävyydelle.
Jep. Myös se että kierrellään ja kaarrellaan muttei kysytä suoraan saanko lainaa vaan toisen pitäisi vinkistä ymmärtää...
Kirjoitti kaikki viestit puhekielellä, ilman pisteitä, pilkkuja ja isoja kirjaimia. Ei vaan pystynyt...
Vierailija kirjoitti:
En halunnut ystävystyä sellaisen ihmisen kanssa joka oli jäänyt orvoksi lapsena. En jaksa kuunnella sitä katkeruutta ja valitusta aina juhlapäivien aikaan varsinkin, miten hänellä on rankkaa ja yhyybyhyy ja kaikilla muilla niin helppoa.
Vastoinkäymiset on aina subjektiivisia
Syy oli hänen (uuden tuttavan) mt ongelmat, jatkuvasti omista sairauksistaan ja muutenkin vain omista asioistaan puhuminen. Hän pyysi usein erään harrasteporukan juttuijin minua mukaan. Aikani häntä kuuntelin ja totesin että en hemmetti voi olla ihmisen kanssa joka puhuu joka ikiselle ihmiselle, joka voi sekunninkaan kuunnella, hänen sairaudestaan ja miten se vaikuttaa hänen arkeen jne jne. Se oli aivan loputonta. Tämä sairaus näytti vievän ja täyttävän hänen koko elämän sisällön, mutta teki mieli sanoa että entäpä jos et ihan kokoajan puhuisi siitä, niin vähenisikö ne oireet. Hän ruokki itse itsessään sitä sairautta kokoajan, kerjäsi myötätuntoa jne. Missä ikinä liikuttiinkaan, lounastettiin, oltiin kahvilassa, rantabaarissa drinksulla, hän vei ns koko tilan ja huomion itseensä, joka kerta. Hän vaati kaikkien keskittymistä häneen, hän rakasti puhua itsestään, vaikka ihan hauska ihminen muuten olikin.
Hänen kanssa tuli tunne aika nopeadti että meistä ei tule ystäviä.
Siksi koska tämä henkilö oli tyhmä kuin saapas, enkä kestä typeriä ja hidasälyisiä ihmisiä.
Oon luonteeltani tunnollinen ja luotettava. Huomasin jossain vaiheessa että ihmiset oli muhun vain yhteydessä, kun he tarvitsivat jotain (kaasoa häihin, apua eron käsittelyssä jne.) nykyään haistan kaukaa nämä tyypit, jotka eivät halua aitoa ystävyyttä vain vaan jonkun tukipilarin. Tämän vuoksi olen katkaissut ystävystymisyrityksiä. En tosin tiedä mitkä näistä katkaisuista on ollut huteja, eli olenko tulkinnot aikaisemman kokemuksen perusteella väärin..
Alue: Aihe vapaa
Muutamia kertoja on aikuisiällä tullut eteen hekilö joka selvästi tekee tuttavuutta, on ihanmukavakin, mut joku ihmeen takakireys tai erilaiset käytöstavat tms pieni juttu on heti joka tökkää, että en nyt just halua olla tämän kanssa tekemisissä. Ehkä ihan pelkkä kaveruuskin samaa sukupuolta olevan kanssa on kuitenkin jonkinlaista kemiaa. Toisten kanssa tulee heti juttuun kuin vanhan tutun kanssa ja kehinkieli, tavst, elämäntilanne, elämänkatsomukset ym menee vaan yksiin, enkä tarkoita sitä että toisen pitää olla kuin oma kopio. Minulla on hyvinkin erilaisia ystäviä kuin mitä itse olen, mut silti joku meitä yhdistää että ollaan a) tutustuttu ja b) jääty ystäviksi.