Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
Juuri nyt elämäntilanteeni (pikkulapsiarki+epäsäännöllinen työ+muutto muutama vuosi sitten paikkakunnalle jossa ei vanhoja ystäviä lähellä) on blokannut uusiin ystäviin tutustumisen ja vanhojen suhteiden ylläpidon.
Tämän lisäksi vaadin paljon omaa aikaa. Olen "stereotypialtani" keskivertoa nörtimpi (intohimona videopelit ja sarjakuvat) mutta myös käytännön näpertelystä ja liikunnasta kiinnostunut. Nörttiklikeille olen aivan liian tavallinen ja tuulipuku-salkkari-ihmisille outo. Jos olisin mies niin uskoisin löytäväni paremmin kavereita, vai onko täällä palstalla mammoja joiden mielestä olisi mukavaa viettää lauantai vaikka leikkipuistoillen, laittaen ruokaa, shoppaillen, lenkkeillen ja illalla lasten nukkuessa vetää Civilization V- maratoni jutellen samalla kaikkea hömppää viinilasin kera?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkien kanssa ei nyt vaan yksinkertaisesti synkkaa ja se on ihan ok. Kiinnostuksen kohteet ei kohtaa, huumori ei kohtaa, elämänarvot on erilaiset.
Olin aviossa 27 vuotta. Kaksi nyt aikuista lasta. Mies löysi toisen ja halusi erota.
Mies ehdotti heti eron jälkeen minulle ystävyyttä kanssaan. En pystynyt, koska piti kaikin tavoin päästä eroon häneen kohdistuvista tunteista ja surusta perheen hajoamisesta.
Noin 7 vuotta erosta törmäsin ex- mieheen ja vaimoonsa elokuvateatterissa. Siis heihin, jotka olivat aloittaneet yhteydenpidon avioliittomme aikana. Nainen ehdotti, että olisimme ystäviä ja " kaikki yhtä joukkoa", koska aikaa on jo kulunut ja varmaan tulee yhteisiä perhejuhlia. " Lasten tähden".
Sopersin yllättyneenä, etten hanki ystäviä yleensä tällä tavoin. Etten oikein halua.
Kotona syytin tietenkin itseäni. Olisi kai pitänyt olla ystävä . " Lasten tähden" Perhejuhlien tähden. Mutta kun en pystynyt.
Ex-mieheen minulla on asialliset puhevälit. Lähetellään viestejä ja kuvia. Lapsista lähinnä. Hänen vaimonsa kanssa juttelen jonkin verran. Perhejuhlissa. Ystäviksi en heitä kutsuisi.
Minä en halua uusia ystäviä. Minulla on kolme luottoystävää. En pidä paskanjauhajista.
Mulla syy on yleensä se että en halua ja tarvitse enempää ystäviä. Mulla on harrastus, joka on tosi sosiaalinen ja siellä tapaan älyttömästi ihmisiä. Tuttujen ja puolituttujen verkosto on tosi laaja. Samoin töissä on paljon sosiaalista kontaktia. Mulla on perhe ja ystävät. En sen lisäksi halua uusia ystäviä, ellei joku ihminen satu vaikuttamaan aivan todella loisto huippu tyypiltä ja poikkeuksellisen mahtavalta. Eli ne kriteerit ystävyydelle on tosi tiukat ja ihan se oma aika on tosi tärkeetä. On vain niin että en halua tuhlata aikaa siihen että hengailen jonkun ihan ok tyypin kanssa ja hiljalleen kuukausien mittaan tunnustelen että josko se ystävyys siitä syvenisi ja muuttuisi paremmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä noita ystäviä edes saa? Esimerkiksi yläasteella jouduin kaveriporukkani kanssa kiusatuksi ja vihatuksi...en oikeastaan mistään järkevästä syystä. Tunnen vieläkin nämä ala- ja yläasteella tapaamani henkilöt, tietyt lähinnä, en kaikkia. Mutta nämä kiusatut/huono-onniset ainakin. Sen jälkeen olen ystävystynyt jonkun verran lähinnä kavereiden kavereihin, siskon poikaystäviin jne. Jotkut kavereista ovat välillä hieman ikäviä ja vastuuttomia, mutta minkäs teet, kun niitä on niin vähän, ettei valitakaan oikein voi. AMK:ssa oli kavereita, joita tapailin välillä, mutta eipä heistäkään ole kuulunut enää varmaan lähemmäs 10 vuoteen mitään. Yhden ihan hyvän ystävän tapasin töissä ja se oli minulle ihan ihme! Hän on tosin lähiaikoina ollut melko "kaksiteräinen miekka" ystävänä, mutta hyvän historian vuoksi en ihan luovuttaakaan haluaisi. Itselleni ystävissä tärkeää olisi lojaalius, kunniallisuus ja oikea vastuun ottaminen itsestään ja tekemisistään. Nuo kaikki ovat todella harvinaisia piirteitä ihmisissä. Ihminen voi olla pitkäänkin kunnollinen, mutta saattaakin muuttua ikääntyessään huonompaan suuntaan. Tai jotenkin gonahtaa, joka sitten säteilee muihinkin ihmisiin. Käyn mm. yksin salilla ja prätkäilen yksin myös. En tiedä mistä ihmiset kavereita löytävät. Jotkut vain löytävät "olemalla omia itsejään". Toki tykkäisin hieman laajentaa omaani, mutta olen jotenkin kykenemätön sellaiseen, ehkä. Sanotaan nyt niin, että jos kaveriporukassa on selkeää jonkun tyypin alas painamista ja toisen jalustalle laittamista ja jonkun tekoja katsotaan aina läpi sormien ja jonkun tekoja syynätään tosi tarkkaan, ja muutenkin oletetaan, että kunnollisen tyypin pitäisi olla aina tyytyväinen joka asiaan ja ei saisi valittaa mistään mitään ja joku pa...kempi tyyppi saa aina tehdä mitä haluaa, niin se kyllä pidemmän päälle ärsyttää. Elikä jonkunlaista tasa-arvoa haen kavereissa itse ja liiallista kukkoilua ja per...eilyä en voi sietää.
Kiitos tärkeästä ja vertaistuellisesta ketjusta! Merkitsi mulle todella paljon kuulla näkemyksiä, kokemuksia ja ns. järjen ääntä. Otin useita näyttökuvia palatakseni teidän pointteihin rajojen asettamista ja jämäkkyyttä harjoitellessani.
Keskustelun läpilukeminen voimaannutti, ja sinetöi päätökseni lopettaa eräs äärimmäisen kuormittavaksi muuttunut, hyvinvointiani vakavasti horjuttava ystävyyssuhde eilen.
Liian kiltiksi mukautujaksi ja itseni ohittajaksi kasvatettuna minulle oli lähes valaistumiseen verrattava oivallus, että yksin se riittää ihmisestä irtautumiseen, etten saa hänen seurastaan mitään, eikä ole mitään yhteistä. Puhumattakaan käytetyksi ja kontrolloiduksi tulemisen tunteesta, nujertavasta kuormittumisesta ja ahdistuksesta, joita jatkuva yhteydenpito ja tapaamiset minussa aiheuttivat. Mulla on oikeus (ja velvollisuus) valita seurani!
Liian pitkään selittelin asioita parhain päin ja ajattelin, ettei ole oikeaa syytä vetäytyä tämän ihmisen yhteydestä, koska hän ei ole sinällään tehnyt mitään pahaa/väärää. Ohitin itseni, ammensin toiselle hyvin rajallisista voimavaroistani. Hän ei epäröinyt olla koko ajan vailla, vaateliaisuus tuntui vain kiihtyvän. Aloin tuntea fyysistä pahoinvointia nähdessäni häneltä saapuneen viestin, tai joutuessani kieltäytymään monena päivänä peräkkäin tapaamisista, yhä uusista ehdotuksista. Ihmettelen miten kenenkään itsekunnioitus edes antaa periksi ilmeisen vastahakoisen ihmisen seuran vänkäämiseen, ilmeisimmin häntä ei vain kiinnostanut kuin oman seuranjanonsa tyydyttäminen.
Olo on hemmetin vapautunut ja keventynyt nyt, kuin häkki olisi lähtenyt ympäriltä. Aika pöllämystynytkin olo, olin ahtaammalla kuin tajusinkaan. Paljon vihantunteita nousee myös, kun havainnoin tuota täyttä piittamattomuutta rajoistani ja energiani imemistä, pokkana edes yrittämättä teeskennellä vastavuoroisen paneutuvaa.
Kuten moni oli todennut, jatkossa olen erittäin valikoiva kenet lähelleni päästän. Ja muistan ettei ystävyys sido, jos hyvän alun jälkeen alkaakin ilmetä pahaa oloa tuottavia seikkoja. En ole kenellekään mitään velkaa. Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos henkilö on ollut vahvasti vasemmistolainen niin olen päättänyt että turhaan ystävystymme. Kommari kun ei vaihda mielipidettään vaikka kuinka löis faktat pöytään.
En halua olla jonkun varakaveri, eli roolissa mihin minua yritetään pakottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua olla jonkun varakaveri, eli roolissa mihin minua yritetään pakottaa.
Mitä tarkoitat varakaverina ololla, sitäkö että ns. paremman seuran puutteessa kelpaa? Vai että joku yrittää muokata sinusta itselleen kaveria omaehtoisesti?
Tällä hetkellä tuntuu ettei jatkossa kiinnosta ystävystyä kenenkään kanssa. Oli melko tuore ystävä. Hänellä tuli vaikeaa elämässä ja tietysti kuuntelin ja kommentoin kun purki asioita minulle. Oli kyllä silloin kiinnostunut myös minun kuulumisista. Meni aikaa ja hänellä alkoi mennä paremmin elämässä. Niin ainakin oletin. Meillä tuli riita joka saatiin kuitenkin selväksi. No puolestani kerroin hänelle minun elämän vaikeista asioista. Hänen kommentti oli että ei voi ymmärtää koska ei itse koe samalla tavalla. Oikeasti HÄH. Ensin tuen häntä kaikessa mahdollisessa ja kun itse tarvisin tsemppiä ja myötätuntoa niin ei. Ihmiset osaa olla paskoja toisilleen. Nyt harmittaa kun niinkin paljon käytin energiaa hänen murheidensa kuunteluun ja pohtimiseen.
No se hyvä että jatkossa osaan varoa tällaista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Itsekkyys, vastavuoroisuuden puute
- Tylsyys
- Eri aaltopituudet
- Kiireisyys, en jaksa odottaa vastaanottoaikaa jatkuvasti, tietysti jokainen on joskus kiireinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua olla jonkun varakaveri, eli roolissa mihin minua yritetään pakottaa.
Mitä tarkoitat varakaverina ololla, sitäkö että ns. paremman seuran puutteessa kelpaa? Vai että joku yrittää muokata sinusta itselleen kaveria omaehtoisesti?
Varakaveri, joka kutsutaan paikalle kun muut eivät pääse, mutta ei koskaan muulloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siperia on opettanut,että aistin jo kaukaa ihmisten energiat ja tarkoitusperät. En päästä todellakaan ihmisiä noin vain osaksi elämääni,muutamia luottoystäviä minulla on ja tietysti perhe ja se riittää.Oma tunne ja vointi jonkun henkilön läheisyydesssä kertoo paljon ja luotan siihen. On ymmärrettävää ja luvallista suojata itseään.Ei tarvii selitellä kellekään
Vierailija kirjoitti:
Aion olla tästä lähtien tarkempi koska kaikki ystävyyssuhteet ovat johtaneet jonkinlaiseen omistushaluun ja kontrollointiin heidän puoleltaan. Olen päätynyt katkaisemaan kaveruudet. En halua että minulta odotetaan mitään tai että minulla olisi velvollisuuksia kenenkään suuntaan. Hauskana alkaneista suhteista on tullut rasitteita.
Samat sanat.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tärkeästä ja vertaistuellisesta ketjusta! Merkitsi mulle todella paljon kuulla näkemyksiä, kokemuksia ja ns. järjen ääntä. Otin useita näyttökuvia palatakseni teidän pointteihin rajojen asettamista ja jämäkkyyttä harjoitellessani.
Keskustelun läpilukeminen voimaannutti, ja sinetöi päätökseni lopettaa eräs äärimmäisen kuormittavaksi muuttunut, hyvinvointiani vakavasti horjuttava ystävyyssuhde eilen.Liian kiltiksi mukautujaksi ja itseni ohittajaksi kasvatettuna minulle oli lähes valaistumiseen verrattava oivallus, että yksin se riittää ihmisestä irtautumiseen, etten saa hänen seurastaan mitään, eikä ole mitään yhteistä. Puhumattakaan käytetyksi ja kontrolloiduksi tulemisen tunteesta, nujertavasta kuormittumisesta ja ahdistuksesta, joita jatkuva yhteydenpito ja tapaamiset minussa aiheuttivat. Mulla on oikeus (ja velvollisuus) valita seurani!
Liian pitkään selittelin asioita parhain päin ja ajattel
Hyvä Sinä👍
Tutustuttii (2 nuorta naishenkilöä) aikoinaan erään harrastusporukan kautta ja aluksi vihdyttiin ihan hyvin porukasa ja hän osasi olla hauskakin, naurettiin paljon, käytiin biihteelläkin. Myöhemmin hänestä kuoriutui oikein reippaasti muita ihmisiä omiin tarkoituksiinsa hyödyntävä ja hyväksikäyttävä persoona. Harvoin törmää tuollaiseen ihmiseen, hän oli niin näkyvän röyhkeä, että jäin monta kertaa ihan suu auki kuuntelemaan ja katsomaan. Hänestä alkoi kuoriutua myös agressiivisia piirteitä jos ei saanut tahtoaan läpi, alkoi raivota ja yritti määräillä minua muuttamaan jo muiden kanssa sopimiani suunnitelmia hänen edukseen ja hänen pillinsä mukaan. Ihan hullu akka.
Hänen pitkäaikainen ex miesystävänsä sanoi heidän erottuaan, että nytpähän hän saa käyttää omat rahansa kun xxxu ei enää kuppaa häneltä kaikkea eikä manipuloi häntä enää. Se akka vei tuhkatkin pesästä, kiteytti mies. Onneksi pääsi eroon siitä sairasta persoonasta.
Tästä syystä en enää pitänyt mitään yhteyttä häneen, aluksi varmaan lipsautin muutaman kerran jonkun valkoisen valheen etten ole kotona joten hän ei voi käyttää minua nyt tarkootusperiinsä, en vastannut puheluihin enkä viesteihin. Sitten luojan kiitos kuulin että on muuttanut kauemmas joten varmaan etsi jonkun muun jota voi hyödyntää.
Niin ja siis sillä oli ihan ihmeelliset näkemykset
Eiköhän tähän päde ne samat syyt kuin siihen, miksi jonkun kanssa ei halua treffeille tai seurustella. Ihminen ei tunnu oikealta, eikä kanssakäyminen ole riittävän toimivaa tai oikealla tavalla palkitsevaa tai kiinnostavaa. On paljon ihan kivoja ja ihan mukavia ihmisiä. Ja hyvä niin. Mutta se ei vielä riitä siihen, pääsevätkö he laajemmin osaksi omaa elämää.