Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
Eräs ihan mukavan oloinen henkilö, joka vaikutti kaipaavan seuraa, on kuitenkin jehovan todistaja eli hyvinkin pian olisi tyrkytys ja käännytys alkanut. Heidän on pakko toimia niin. Harmi, koska tämä ihminen etsii vielä paikkaansa lahkossa, koska on uusi siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin kaverustua vaikka kenen kanssa ja käydä ulkonakin, mutta en oikein koe oloani luontevaksi, jos toinen alkaa pian puhua ystävyydestämme ja jos tuntuu, että yhteydessä pitäisi olla jatkuvasti. Mulle tollaset kuuluu parisuhteisiin.
Ystävänäni pitämä henkilö alkoi haukkua mua säälittä, kun kerroin kuinka järkyttynyt olin Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Ei ole ystäväni enää enkä halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
Jos aluksi rajataan ylipäätänsä ystävllisiin ihmisiin, niin sitten syyt ovat:
- Ei ole oikeastaan mitään mielenkiintoista yhteistä tekemistä johtuen erilaisista kiinnostuksista
- Henkilö on liian ystävällinen tai etenee liian nopeasti, ja motiivit alkaa epäilyttämään
- Ystävyys henkilön kanssa voi aiheuttaa minulle ongelmia
Tutustuin erääseen samaa sukupuolta olevaan ihmiseen. Hän on todella mukava mutta minua häiritsi se, että heti ensitapaamisella hän avautui lapsuuden/nuoruuden vastoinkäymisistä,äitinsä kuolemasta kun oli lapsi ja kaikesta muustakin henkilökohtaisesta.
Myös hänen häiritsevä puhetyylinsä eli jaarittelee ja jaarittelee pääsemättä itse tarinan pointtiin ja se,etten saanut tilaisuutta puhua aiheesta kun oli jo vaihtanut puheenaihetta. Minun piti ihan keskeyttää jos halusin keskustella juuri siitä aiheesta ja siksi vaikutin varmaan itse tylyltä. Olisin halunnut kertoa myös omista kokemuksista mutta tuntui että en voinut kertoa juttua loppuun kun hän oli taas pölisemässä. Annan vielä mahdollisuuden koska hän on todella mukava,mutta luulen että pidemmän päälle kävisi aika raskaaksi. Olen hyvä kuuntelija mutta haluan että myös minua kuunnellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulin liian kateelliseksi hänelle. Tuntuu onnistuvan pelkällä tuurilla kaikissa niissä asioissa jotka mulle on olleet ja ovat edelleen hankalia. Tosi mukava tyyppi muuten, mutta en koe että pystyisin juttelemaan hänelle avoimesti joistakin asioista mikä jättää keskustelunaiheet aika vähiin koska itse taas en tietenkään halua kuunnella hänen juttujaan asioista jotka vaan ovat napsahtaneet hänelle kuin manulle illallinen mun näkökulmasta katsottuna.
Itselläni sama tilanne toisin päin on hiertänyt monia ihmissuhteita jo parinkymmenen vuoden ajan. Vaikka olenkin pienituloinen enkä elä luksuselämää, olen saavuttanut monia suuria unelmiani hyvällä tuurilla, kovalla työnteolla ja ehkä lahjakkuudellakin. Useammista ystävistä olen huomannut kateuden tai ovat suoraan sanoneetkin siitä. Kyllä se on vaikeuttanut ystävyyttä molemminpuolisesti. En halua kertoa elämäni uusista käänteistä, kun tietää, että kääntää veistä toisen kateus-haavassa, ja toinen taas ei halua kertoa arkisesta elämästään ja ongelmistaan, jotka tuntuvat hänestä tylsiltä ja pieniltä. Toisaalta olen itsekin ollut kateellinen vastaavista asioista toisille ystävilleni, joten ymmärrän tilanteen valitettavan hyvin. Kateus luo erillisyyden tunnetta, joskus myös katkeruutta, epäreiluuden kokemusta.
Eräs uusi tuttavuus oli nähnyt minut pikaisesti ehkä 2-3 kertaa. Emme olleet kertaakaan edes kunnolla jutelleet, niin hän kehui minua vuolaasti ja jopa laittoi miehelleni viestiä että "Sinulla on oikea kultakimpale käsissäsi, pidä siitä kiinni" Hän ei siis tuntenut minua ollenkaan. Tuollainen käytös saa hälytyskellot soimaan koska ei ole millään tavalla normaalia.
Hän myös sanoi että ystävyyssuhteissa kaikkein tärkeintä on rehellisyys. Sen jälkeen jäi useita kertoja kiinni valehtelusta. Erehdyin myös lainaamaan hänelle pienen summan rahaa. Aluksi kyselin sitä takaisin ja tuli kaikenmaailman hätävalheita miksi ei voinut maksaa. Kuulin myöhemmin että oli sen jälkeen ostanut mm.auton ja kaikkea muuta mutta sitä pientä velkaa ei voinut maksaa.
Kävipähän nopeasti selväksi millainen ihminen on kyseessä. Hän myös käyttäytyi sopimattomasti miestäni kohtaan. Oli siinä rajoilla että minua oltais petetty mutta mieheni en rehti ja uskollinen niin näin ei käynyt. Kaiken huippu se nainen itse soitti minulle ja kertoi mitä oli tapahtunut. Eli yritti tuhota meidän perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden tuttavan kanssa jutellaan aina kun sattumalta nähdään. En kuitenkaan halua jutella puhelimessa, koska en saa suun vuoroa, kun hän on niin puhelias. Hän kyllä tykkää puhua minun asioista ja tyrkyttää neuvoja, kun on kokeneempi eräässä asiassa, mikä meitä yhdistää, mutta ei tosiaan ehdi kuunnella minua. Toisaalta ei puhu juurikaan omista asioistakaan kuin vain pintapuolisesti, jos kysyn kuulumisia, vaan tyrkyttää minulle omia mielipiteitään minun asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Jos aluksi rajataan ylipäätänsä ystävllisiin ihmisiin, niin sitten syyt ovat:
- Ei ole oikeastaan mitään mielenkiintoista yhteistä tekemistä johtuen erilaisista kiinnostuksista
- Henkilö on liian ystävällinen tai etenee liian nopeasti, ja motiivit alkaa epäilyttämään
- Ystävyys henkilön kanssa voi aiheuttaa minulle ongelmia
Mä oon joutunut nyt tuollaiseen ansaan. Ahdistaa tosi paljon:( miten pääsisin siitä tyypistä eroon?:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaiset ihmiset jotka puhuvat vain ja ainoastaan itsestään ja taukoamatta,eivätkä koskaan kysy minusta mitään niin ovat niin raskaita ettei ystävyys vain onnistu.
Töissä on yksi tällainen ylisosiaalinen, yläfemmoja heittelevä Duracell-pupu, joka vaikuttaa siltä kuin hän olisi kofeiinihumalassa kellon ympäri. Hyvin ystävällinen tyyppi eikä puhu kenestäkään pahaa, joten ei varsinaisesti ole mitään ns. "oikeaa" syytä olla pitämättä hänestä. En vain jaksa lähteä siihen tsaukki-moikka-mitenmeneeeee-yläfemma-hölönpölö-touhuun, koska pian se luulee, että olen sen kanssa samalla aaltopituudella ja sitten se pörrää joka päivä ympärilläni kuin paarma. Tällaisiin energiavampyyreihin pyrin pitämään etäiset mutta asialliset välit. Asialliset hommat hoidetaan, mutta siinä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian tungetteleva käytös, liian usein hänen puoleltaan yhteydenpito, ystävyyden vakuuttelu ja minun ylistäminen. Hyvin ahdistunut olo tuli tästä henkilöstä. Ihan kuin hän olisi vain yhtäkkiä päättänyt, että meidän pitäisi olla ylimmät ystävät.
Liian nopea ja intensiivinen tutustuminen sekä henkilökohtaisten asioiden kysely/jakaminen ilman että tuntee kunnolla. Ikään kuin olisi yks kaks maailman luotettavin ystävä. Tulee kummallinen vähän ahdistavakin fiilis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halunnut ystävystyä sellaisen ihmisen kanssa joka oli jäänyt orvoksi lapsena. En jaksa kuunnella sitä katkeruutta ja valitusta aina juhlapäivien aikaan varsinkin, miten hänellä on rankkaa ja yhyybyhyy ja kaikilla muilla niin helppoa.
Meidän naapurissa asui isovanhempiensa luona orvoksi jäänyt lapsi. Kukaan ei halunnut olla sen kanssa koska niillä oli kotona niin outoa.
Miksi te kiusaatte jotain orpo(j)a täällä palstalla? Ennenkin huomannut. Sori ohis.
Energiasyöpöt, huomaatko että tulin huoneeseen / puheripuli ihmiset väsyttävät.
Itsensä nostattajat ärsyttävät tekopyhyydellään. Lauseet sisältävät usein sanan minä.
Yltiöpositiiviset, joiden joka toinen lause alkaa sanoilla ,ihanaa, voi rakas ja mahtavaa tmv. vaikuttavat vaan tekopirteiltä ja epäaidoilta.
En jaksa ihmisiä jotka haluavat minulta liikaa huomiota. Olen ehkä itse enempi omissa oloissa viihtyvää sorttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halunnut ystävystyä sellaisen ihmisen kanssa joka oli jäänyt orvoksi lapsena. En jaksa kuunnella sitä katkeruutta ja valitusta aina juhlapäivien aikaan varsinkin, miten hänellä on rankkaa ja yhyybyhyy ja kaikilla muilla niin helppoa.
Meidän naapurissa asui isovanhempiensa luona orvoksi jäänyt lapsi. Kukaan ei halunnut olla sen kanssa koska niillä oli kotona niin outoa.
Miksi te kiusaatte jotain orpo(j)a täällä palstalla? Ennenkin huomannut. Sori ohis.
Tuossahan vaan todettiin että sillä oli outo koti.
Seuraavanlainen kolmekymppinen nainen löytyy lähipiiristä:
- Ei osoita minkäänlaista kiinnostusta muiden ajatuksia ja tunteita kohtaan, mutta puhuu kysymättäkin koko ajan omista mielenliikkeistään.
- Negatiivinen luonne, jota ärsyttää kaikki tällä planeetalla. Erityisesti ihmiset, jotka tekevät asiat eri tavalla kuin hän tai eivät vain muuten osaa lukea hänen ajatuksiaan.
- Räjähtävä tempperamentti, nollasta sataan sekunnissa ja aivan mitättömistä asioista. Ihmisille hän pitää jääkylmää, passiivis-aggressiivista mykkäkoulua ja hoitaa kommunikoinnin tavaroita ja ovia paiskomalla. Muiden tulisi tästä arvata, minkä virheen he ovat tällä kertaa tehneet.
- Vika on kaikissa muissa paitsi hänessä ja hänenkin virheensä johtuvat muiden tekemistä virheistä. Raivarimökötys on varma, jos hän mokaa.
Teen aivan kaikkeni, ettei minun tarvitsisi olla missään tekemisessä tämän ihmispyörremyrskyn kanssa.
Tupakointi, alkoholinkäyttö, huumeidenkäyttö, naisvihamielinen asenne, aggressiivisuus (ihmisiä tai eläimiä kohtaan), kusipäinen asenne liikenteessä, lyhytpinnaisuus, kontrollifriikkeily. Nämä ominaisuudet ovat minulle dealbreakereita, joten ystävystyminen katkeaa heti jos näitä ominaisuuksia alkaa tulla ilmi.
Ja kyllä, dumppasin uuden ystävän heti kun hän möläytti ensimmäisen naisvihamielisen kommentin muka-vitsinä. Mies jäi ihmettelemään, miksi hän ei olekaan tervetullut meidän kaveriporukkaan (johon kuuluu miehiä ja naisia).
Minä näen aina punaista kun joku laukoo naisvihamielisen kommentin. Kerran olimme ajelemassa mieheni pikkuveljen kanssa. Minulla (nainen) on ollut ajokortti 20 vuotta ja olen ajanut autoa koko ajan.
Edessämme ajoi auto todella hitaasti 80km/h alueella. Lähdin ohittamaan sitä. Se pikkuveli tokaisi että "Tais olla nainen ratissa" Minulla rupesi kiehumaan samantien mutta pidin mölyt mahassani. Kaiken huippu, tämä pikkuveli ei ole ikinä ajanut metriäkään autolla! Ei ole hommannut korttia. Kehtaakin vielä! Törkeyden huippu. Silti kyselee minulta aina kyytiä. Seuraavan kerran taidan sanoa että "Etkös sinä pelkääkään naisten kyydissä,hommaa luotettavampi kyyti mieheltä!"
Joi aivan liikaa, veti niin lärvit et ei päässyt aina eds alkuillasta baariin sisälle. Sössötti jotain typeriä juttuja, yritti naittaa minua (olin silloin sinkku) millon kenellekin vastaantulijalle, puhui kuurolle miehelle rallienglantia kun oli niin kännissä (ja typerä). Aina sai varoa hänen mielialavaihteluita ja miettiä onko suuttunut jostain kun yhtäkkiä lakkasi puhumasta kahden kesken ollessa, tuli vaan syvä hiljaisuus. Piikitteli minua eräästä asiasta muutamia kertoja ja kun tuli eräs häijy piirre esille, päätin että tämä on viimeinen kerta tämän henkilön seurassa.