Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
Entinen esihenkilö halusi kahvi/ruokaseuraa siirryttyään kilpailevaan yritykseen. Kävin pari kertaa lounaalla, mutta liika utelu entisen firman asioista pisti kieltäymään seuraavista kutsuista. Tosin hieman säälinkin häntä, kun oli muuten ihan perusmukava ja muualta paikkakunnalle muuttaneena ei ollut kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelläni oli salasuhde ystäväni kanssa, jonka olin tuntenut 19-vuotta. Sen jälkeen en ole pystynyt luottamaan, enkä rakentamaan ystävyys- tai seurustelusuhteita kenenkään uuden ihmisen kanssa.
Tutustuin mukavaan tyyppiin ja jonkin aikaa yritettiin olla kavereita ja ystävystyä.
Jos oltaisiin kuuluttu esim. samaan kaveripiiriin niin oltaisiin ihan hyvin tekemisissä, mutta kahdenkeskeisiä kavereita meistä ei tullut.
Miksi? Koska ihan rennoiksi tarkoitetut keskustelut tuntuivat menevän vertailuksi tai kilpailuksi. Vaikea selittää, sillä en usko, että kumpikaan halusi kilpailla, kommunikaatio ei vain toiminut.
Itse en ole halunnut ystävystyä ilkeiden piikittelijöiden kanssa ja tällaisia tuntuu olevan paljon.
Tulen hyvin juttuun lapsen luokkakaverin vanhemman kanssa. Mutta mun lapsi ei halua olla pahemmin tekemisissä tämän toisen lapsen kanssa.
Parempi varmaan välttää liikaa tutustumista, kun lapsen nihkeys tulisi joka tapauksessa jollain tapaa vaikeuttamaan kaveruutta. En tiedä, olisiko meistä syvemmiksi ystäviksi kuitenkaan. Jos kellään kokemista vastaavasta, niin neuvokaa toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se minkä olen oppinut tässä vuosien varrella erilaisista persoonista on se, jos ihminen mainostaa itseään herttaiseksi, ei todellisuudessa sitä ole. Kyllä sieltä kuoriutuu ihan toisenlainen persoona. Oman "herttaisuuden" mainostaminen aiheuttaa minussa vain epäluottamusta ihmistä kohtaan.
Oikeasti herttaisia ihmisiä on harvassa eivätkä he pidä itsestään numeroa. Yksi ystävistäni on tällainen herttainen tapaus. Hänen sydämensä on puhdasta kultaa. Ei koskaan puhu toisista selän takana (paitsi hyviä asioita), haluaa ympärillä oleville ihmisille vain pelkkää hyvää ym. ihania piirteitä. Hän on ihminen jonka seurassa on aina lämmin ja hyvä olo. Hän on todella pidetty ihminen ja olenkin kiitollinen, että hän pitää minua yhtenä ystävänään.
Hän oli ihastunut puolisooni ja halusi viettää enemmän aikaa yhdessä. Lähtökohdat meidän ystävyydelle olivat hieman heikot mielestäni, vaikka ihan kiva tyyppi muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten mukava ihminen (ollaan keski-ikäisiä naisia), mutta usein iski päälle vouhotus ja hössötys eri asioista, en jaksanut pitemmän päälle. Kotiini alkoi ilmestyä kuivakukkia yms.
Joidenkin kanssa ei vaan synkkaa. Ehkä semmoset ihmiset jotka ei tunnu huomioivan vastavuoroisesti. Myös vaikea löytää aikaa ja monesti se kaveruus vaan jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus en jaksa edes yrittää perheellisten kanssa koska heillä ei ikinä ole aikaa. Aikataulut ei vaan sovi ja pitää suunnitella niin paljon
Vierailija kirjoitti:
Aion olla tästä lähtien tarkempi koska kaikki ystävyyssuhteet ovat johtaneet jonkinlaiseen omistushaluun ja kontrollointiin heidän puoleltaan. Olen päätynyt katkaisemaan kaveruudet. En halua että minulta odotetaan mitään tai että minulla olisi velvollisuuksia kenenkään suuntaan. Hauskana alkaneista suhteista on tullut rasitteita.
Tämä! Olen juuri ottamassa pesäeroa sinänsä kivaan kaveriin. Mutta en jaksa niitä jatkuvia palvelusten tekemisiä, kuskaamisia ym. Sekä jatkuva rahan pyytäminen, en mielestäni ole elatusvelvollinen hänelle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Eräs (samaa sukupuolta) oleva henkilö vaikutti tosi mukavalta ja käytiin useinkin kahvilla kaupungilla. Kummankin elämäntilanne oli samankaltainen ja oli jotenkin mukava olla "oma itsensä" hänen seurassaan. Jossain vaiheessa sitten paukautti ihan puskista olevansa kiinnostunut minusta muuten kuin ystävänä. Olisin voinut jatkaa ystävyyttä, mikäli hän olisi ymmärtänyt ensimmäisestä "ei"-sanasta ystävyyssuhteemme laadun.
- Muutama mielenterveydellisistä ongelmista kärsivä tuttu on yksinkertaisesti liian raskasta seuraa.
- Osa kavereista/ ystävistä muuttui täysin lapsen saamisen jälkeen, enkä näin vela: na jaksa kuunnella ikuisia juttuja lapsista ja lapsiarjesta.
- Liian ripustautuvat/ aktiiviset ihmiset käy ahdistamaan heti.
En halua tulla hyväksikäytetyksi. Eikä koskaan tiedä kenelläkä on salaista persuhenkee tai muuta psykopatiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No
- puhuu vain itsestään, ei kysele minun kuulumisia.
- kun soitin x 3 vuodessa puhui samalla pojalleen puuta heinää, esim mitä tänään leikitte tyyliin.
- yöpaikan puute lentokentän lähellä motiivi kyläään tuloon, kun nyt olemme etellään menossa....
- tulee vkl mulle kylään perheineen ja buukannut omia menojaan kesken vierailun, esim yksityisopetustunnin judoon
- valittaa koko ajan j a haukkuu kaikkee
-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-ihminen on määräilevä ja/tai valittaa jatkuvasti kaikesta
-ihminen on ruma
-muutoin raskaalta vaikuttava
-vaikuttaa petolliselta ja yrittää vain hyötyä minustaSiis et halua olla ruman ihmisen ystävä vaikka muuten olisi kuinka ihana persoona? Huhhuh, kuulostat aika pinnalliselta. Ei kukaan voi ulkonäölleen mitään.
Anteeksi. En vain pysty siihen.
Ja entä jos on ruma ja omaa ikävän luonteen?
Vierailija kirjoitti:
Aion olla tästä lähtien tarkempi koska kaikki ystävyyssuhteet ovat johtaneet jonkinlaiseen omistushaluun ja kontrollointiin heidän puoleltaan. Olen päätynyt katkaisemaan kaveruudet. En halua että minulta odotetaan mitään tai että minulla olisi velvollisuuksia kenenkään suuntaan. Hauskana alkaneista suhteista on tullut rasitteita.
Tämä! Olen juuri ottamassa pesäeroa sinänsä kivaan kaveriin. Mutta en jaksa niitä jatkuvia palvelusten tekemisiä, kuskaamisia ym. Sekä jatkuva rahan pyytäminen, en mielestäni ole elatusvelvollinen hänelle
Olen erkaantumassa ystävästäni. Hän asuu toisella puolen Suomen, mutta käy vanhempiensa luona vapailla. Hän on kova lokkeilemaan, tulee onni-bussilla tai junalla lapsiensa kanssa ja olettaa, että vanhemmat/kaverit kyyditsevät paikan päällä. Julkisilla tuleminen on kuulemma halvempaa... Olen kuskaillut häntä ihan riittävästi vuosien saatossa, että ainoastaan pikku visiitit onnistuvat enää.
Oishan se kiva tutustua, mutta kun kaikilla tuntuu olevan vain joku sohvaurheilu, ryyppäminen tai muista henkilökohtainen valittaminen ja vttuilu mielessä.
Ja yleensä nämä "mukavatkin" ihmiset vaikka kuinka ensin esittävät niin hyvää ystävää ja kyselevät kaiken henk. kohtaisen sun elämästä ja sitten tekevät sulle yllämainitut for the lulz.
Sitten yks päivä huomaat kun ks. henkilö tulee "bestiksien" kanssa piirittämään sut ja ne kaikki alkaa sellaisella ilmiselvällä piilovttuilu/painostus-asenteella kyseenalaistamaan kaiken sun elämästä, harrastuksista ym. vaikka sä et edes ole puhunut tai kertonut niille mitään itsestäs (hyvä jos edes tiedät näiden ihmisten nimiä, kun ks. "mukava tyyppi" ei ole edes koskaan maininnut heistä), mutta ne tietää kaiken mitä tämä "mukava" tyyppi on juorunnut susta - ja sitten vielä ollaan mahdollisesti keksitty jotain lisädraamaa kun ei ollut tarpeeksi mielenkiintoista/naurunaiheista kerrottavaa susta. Ja sit ei ihan oikeasti edes kiinnosta mitä sä niille vastaat vaan heittävät jotain ihan yhtä lapsellisisia/tietämättömiä lisäkysymyksiä mitä kouluaikana koki.
Jokainen varmaan tunnistaa itsensä tästä tarinasta (uhrina, "kaverina" tai taustakiusaajana)
Hpks kirjoitti:
Olen erkaantumassa ystävästäni. Hän asuu toisella puolen Suomen, mutta käy vanhempiensa luona vapailla. Hän on kova lokkeilemaan, tulee onni-bussilla tai junalla lapsiensa kanssa ja olettaa, että vanhemmat/kaverit kyyditsevät paikan päällä. Julkisilla tuleminen on kuulemma halvempaa... Olen kuskaillut häntä ihan riittävästi vuosien saatossa, että ainoastaan pikku visiitit onnistuvat enää.
Asuin Hgissä ja hän tuli vkonlopuksi vierailulle, yleensä jo to ja lähti ma eli pari päivää ekstraa. Tätä oli muutaman kerran. Yleensä käytiin risteilyllä, joka oli minustakin kivaa. Hänen luona Tampereella ei voinut käydä, kuulemma niin ahdasta, joka varmaan piti paikkansa.
Jonkun kanssa jätin ystävystymisen kesken koska hänen kaikki iltansa sujuivat elokuvia katsellen ja juttunsa aiheuttivat tylsistymisen tunteen. Hän ystävystyi sitten muiden kanssa.
Todennäköisesti kynnykseni ystävystyä nousi lukioaikana, kun ystäväkseni liimautui henkilö, joka soitti minulla hälytyskelloja mutta josta ei vain päässyt eroon. Muut jopa kertoivat ettei minuun pysty tutustumaan, koska tämä henkilö oli koko ajan vieressä. Ystävyys oli yhtä helvettìä ja pelkäsin muiden suhteiden olevan yhtä hankalia. Ystävä mm. lopetti opiskelun samassa oppilaitoksessa ilman että tiesin hänen edes harkinneensa sellaista, ja olen myöhemmin tajunnut hänen jättäneen sen yllätykseksi minulle tarkoituksella, koska olihan se järkytys jäädä äkisti yksin kesken kaiken kun muilla oppilaitoksessa oli jo vakiintuneet kaverit. Olin vasta toipumassa itsemurhayrityksestäni. Tämä "ystävä" myös sanoi isäsuhteeni olevan "insestinen" noin viikko isäni odottamattoman kuoleman jälkeen koska surin kuolemaa. Vuosia myöhemmin olin unohtanut koko asian mutta hän kerskui kuinka olin lähtenyt itkien pois paikalta. Hänen käytöksensä oli niin sairasta, että sen pyyhki nopeasti mielestä ja muut eivät edes huomanneet mitään erikoista.
Vasta keski-ikäisenä kun ystävän käytös muuttui avoimemmin oudoksi, ymmärsin vähitellen hänen olevan todellakin persoonallisuushäiriöinen. Hän oli jopa nuorena kertonut lääkärin tehneen hänelle sairaalassa diagnoosin persoonallisuushäiriöstä mutta väitti sen johtuneen väärinkäsityksestä. Ja koska kaikki ympärillä aina selittelivät hänen käytöstään vain "persoonallisuutena" ja uskoivat hänen juttujaan, tuudittauduin muiden mukana kuvitelmaan että hän olisi normaali. Ajan myötä hänen herättämänsä "varoitusvalo" mielessäni lakkasi toimimasta tai oikeastaan toimi tasaisesti kaikkien kohdalla.
Minussa on se vika että yritän ajatella muista parasta ja kannustaa heitä, joten tuo "ystävä" hyödynsi sitä vaikka samaan aikaan hän oli erittäin negatiivinen ja haukkui mm. opiskelemaani alaa ja kaikkea mahdollista. Kaikki tapahtui tottakai epäsuorasti ja passiivisaggressiivisesti kunnes hän vanhemmiten muuttui avoimen väkivaltaiseksi ja jopa kerskui porttikielloillaan. Onneksi hän jätti lopulta vuokransa maksamatta ja päätyi asumaan kauas pikkukaupunkiin.
Vielä yksi pieni esimerkki siitä millaista tuo "ystävyys" oli. Tämä on typerä juttu mutta samalla tyypillistä käytöstä häneltä. Ystävä alkoi kaupungilla valittaa itkua tihrustaen, että hänen täytyy päästä wchen. Erehdyin sanomaan matkalla että minäkin voisin käydä samalla wcssä. Menimme kahvilaan ja siellä hän yllättäen sanoi wc-jonossa, että minä voin mennä ensin kun ei hänellä olekaan niin kova hätä. Menin wc-koppiin ja kuulin sinne, kuinka ystävä alkoi selittämään jonossa seuraavana olleelle täysin tuntemattomalle naiselle, että oli pakko tulla sinne koska "oli niin kova kusihätä että koski". Ihmettelin tietysti mitä helvettìä nyt taas. Tullessani ulos ystävä ilmoitti ettei hänen tarvitsekaan käydä wcssä ja voimme lähteä. Eli koko shown tarkoitus oli esittää täysin tuntemattomalle naiselle, että minä olisin ollut se jolla oli niin "kova kusihätä että koskee" vaikka menimme sinne ystävän teeskennellyn hädän takia. Kaikki tapaamiset olivat koko ajan vastaavaa peliä ja ystävä yritti esittää minut huonossa valossa muille, mm. aloitti riidan tiskiaineesta hetkeä ennen kuin paikalle saapui muita mistä minulla ei tietenkään ollut mitään tietoa etukäteen. Hän myös tottakai aina mitätöi kaikkea mitä sanoin eikä koskaan myöntänyt minun olleen oikeassa. Ja samaan aikaan olin muka paras (naispuolinen) ystävä.