Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
En tiedä olenko liian herkkä tai loukkaantujatyyppi, mutta en vain kestä mitään outoja kommentteja tai kysymyksi, jotka tulevat liian lähelle tai jättävät onton olon. Sellaisia ovat hyvin henkilökohtaiset asiat, jotka ihminen nostaa halutessaan yleensä vain itse keskusteluun, ei se toinen osapuoli. Tai sitten ikävinä koen ihmisten kommentit ja kysymykset, joiden motiivi jää mietityttämään jotenkin. Nuo liian henkilökohtaiset kysymykset ovat sellaisia, joita en itse kehtaisi koskaan ottaa puheeksi, esim. lapseni asioita tai perheeni taloutta tai omaisuutta koskevia tungettelevia aiheita. Tai perheeni suunnitelmia, jotka ovat vielä kesken, eli joihin liittyy hyvin vaikeita päätöksiä ja joista ei vielä siinä hetkessä halua puhua ulkopuolisten kanssa. Niihin voi liittyä myös muita osapuolia, joiden henkilökohtaisista asioista on myös kysymys ja luulisi kaikkien tajuavan, että sellaisia ei ole kohteliasta kysellä. En vain jaksa sitä ikävää tunnetta aina tapaamisten jälkeen ja asioiden vatvomista, että miksi utelee ja on niin tungetteleva ja ärsyttävä. Sitten jotkut kommentit on sellaisia, että mietin, onko niiden tarkoitus jotenkin vähätellä. Ehkä olen liian herkkä, mutta mieluummin olen yksin, kun lähden mitenkään kauheasti itseäni muuttamaan, jotta kestän sen, että joku ottaa puheeksi asiat, joista en halua keskustella tai joitain itse ole ottanut puheeksi tai ovat muuten vain sellaisia, että niitä jää miettimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummini opetti minulle vuosikymmeniä sitten seuraavan totuuden ihan kansan kielellä: Ihminen, joka puhuu sinulle paskaa muista ihmisistä, puhuu aivan varmasti myös sinusta paskaa muille. Varo tällaisia ihmisiä! Puhu asioista, älä mustamaalaa ihmisiä. Tästä syystä en ole koskaan voinut ystävystyä juoruilevien ihmisten kanssa.
Täysin erilainen huumorintaju.
Kuvitteli että kaverit elävät häntä varten (lainaavat rahaa, kyyditsevät pitkiä matkoja keskellä yötä, tuovat kukkia ja karkkia kun on kipeänä jne), itse ei tehnyt kavereiden eteen yhtään mitään.
Fanaattinen ideologia (vegaani, vela tms)
Ei jaksa ystävystyä, kun se on himmee duuni.
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkaveri avautui minulle ongelmistaan työajalla pitkän kaavan mukaan. Esimies oli käymässä jossain muualla. Työt seisoivat. Oli minusta hirveän nolo tilanne meille molemmille. Hänestä minun olisi tämän jälkeen pitänyt viettää hänen kanssaan myös vapaa-aikaa, koska hän oli kertonut minulle luottamuksellisia asioita itsestään. En pidä ihmisistä, jotka käyttävät työaikaa henkilökohtaisten asioidensa hoitoon. Etenkään en halua kuunnella työkavereiden terveysongelmia enkä muitakaan yksityisasioita työajalla enkä muutenkaan. Työkaveri suuttui aivan kamalasti, kun en kertonut omia asioitani hänelle vaan pidin omalta osalta keskustelun aina työasioissa ja hänen avautumisiinsa vastasin aina vain jotakin ympäripyöreää ("ahaa", "jaahas", "ihanko totta").
En pysty ystävystymään ihmisen kanssa, joka puhuu koko ajan lapsistaan tai työstään. Pitää olla yhteisiä aiheita, joista jutella. En mä pysty kiinnostumaan siitä, miten jonkun lapsi on hyvä koulussa tai ei ole. Nyökyttelen aikani, enkä varmasti järjestä uutta tapaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulla ole ollut mitään muuta syytä koskaan kieltäytyä ystävystymisestä, kuin se että vaistoan tai suoraan tiedän että olen vain väline johonkin muuhun. Esim. yrittää kauttani päästä tekemisiin jonkun läheiseni kanssa, eli suoraan sanoen esittää haluavansa tutustua, mutta motiivi onkin muualla. Tähän ryhmään kuuluu eniten miehiä jotka olisivat mielellän esittäneet ystävystymistä päästäkseen joko pöksyihin, tai seurustelusuhteeseen kanssani.
Sen sijaan on ollut tilanteita joissa olen halunnut luopua ystävyydestä, kuten nyt esim. jatkuva rajojeni rikkominen, yhtäkkinen ilkeilemään alkaminen, kaverin kateus minua kohtaan.
Asun
Kerrostalossa
haluan olla rauhassa, heippa ja korkeintaan säästä puhuminen riittää.
En halua tehdä lähempää tuttavuutta, saatikka ystävyyttä muiden muorijen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Harrastuskaveri alkoi voimakkaan uskonnollisen julistuksen minua kohtaan.
Juoksin karkuun.
Vanha koulukaveri otti yhteyttä, huomasin, että aina oli jotain palveluksia vailla.
Osoittautui myös kaikkea älyllistä halveksivaksi, vaikka resursseja hänellä kai olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko liian herkkä tai loukkaantujatyyppi, mutta en vain kestä mitään outoja kommentteja tai kysymyksi, jotka tulevat liian lähelle tai jättävät onton olon. Sellaisia ovat hyvin henkilökohtaiset asiat, jotka ihminen nostaa halutessaan yleensä vain itse keskusteluun, ei se toinen osapuoli. Tai sitten ikävinä koen ihmisten kommentit ja kysymykset, joiden motiivi jää mietityttämään jotenkin. Nuo liian henkilökohtaiset kysymykset ovat sellaisia, joita en itse kehtaisi koskaan ottaa puheeksi, esim. lapseni asioita tai perheeni taloutta tai omaisuutta koskevia tungettelevia aiheita. Tai perheeni suunnitelmia, jotka ovat vielä kesken, eli joihin liittyy hyvin vaikeita päätöksiä ja joista ei vielä siinä hetkessä halua puhua ulkopuolisten kanssa. Niihin voi liittyä myös muita osapuolia, joiden henkilökohtaisista asioista on myös kysymys ja luulisi kaikkien tajuavan, että sellaisia ei ole kohteliasta kysellä. En vain jaksa sitä ikävää tunnetta aina tapaamisten jälkeen ja asioiden vatvomista, että miksi utelee ja on niin tungetteleva ja ärsyttävä. Sitten jotkut kommentit on sellaisia, että mietin, onko niiden tarkoitus jotenkin vähätellä. Ehkä olen liian herkkä, mutta mieluummin olen yksin, kun lähden mitenkään kauheasti itseäni muuttamaan, jotta kestän sen, että joku ottaa puheeksi asiat, joista en halua keskustella tai joitain itse ole ottanut puheeksi tai ovat muuten vain sellaisia, että niitä jää miettimään.
Tästä tuli mieleen että yliherkkä ihmistyyppi on sellainen jonka kanssa vain ei voi voittaa. Kaikki tulkitaan jonkun ihme filtterin läpi, eikä koskaan voi tietää mikä filtteri valitaan millekin päivälle. Että kaverin sen hetkisestä olotilasta(joka vedetään arvalla joka aamu, ja saattaa vaihdella päivän mittaan useinkin) käsin pitäisi kaikkien ympärilläolevien osata sanansa valita.
En vain tule yhtään toimeen, enkä halua olla tekemisissä, koska tällaiset yleensä levittävät sitten minusta sontaa ympäriinsä miten olen todella loukkaava ja ilkeä heitä kohtaan, eli mustamaalaavat, vaikka olen oikeasti todella mukava ihminen ja yleensä vielä pidän ihmisistä todella paljon, ja he minusta. Tämä yksi porukka vain on poikkeus.
Yhden illan pilasi itseltään ja melkein minultakin tällainen tyyppi, kun hän saapui paikalle, niin olin katsonut häntä "väärin", enkä ollut yhtään hymyillyt hänelle kun hän saapui. Tätä hän itkeskeli useaan otteeseen illanviettopaikassa. Välillä jonku kävi pitämässä kädestä. Vihdoin noin. 5h "tapahtuneen" jälkeen hän avasi sanaisen arkkunsa, ja pyysi muilta taustatukea, niiltä joita oli käyttänyt itkeskelyolkapäänään. Selvisi sitten että juuri sillä hetkellä olin ollut terassilla ilman silmälasejani, enkä ollut tästä syystä nähnyt juuri mitään, joten en ollut osannut ottaa häntä oikein vastaan hänen saapuessaan.
Minusta on kiva tavata ihmisiä harrastuksissa isoissa porukoissa. En oikein välitä läheisistä ystävyyssuhteista. Puolison kanssa ollaan kumpikin sellaisia kotihiiiriä, jotka tykkäävät harrastaa. Ei me kutsuta kylään eikä haluta ketään muita kuin läheiset sukulaiset eli sisarukset ja omat lapset. Sisaruksistakaan vain minun veli on käynyt täällä missä nyt on asuttu muutama vuosi, kun välimatka on pitkä ja velikin tänne sattuneen työmatkan yhteydessä vain kahvilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari kertaa olen lopettanut yhteydenpidon johonkin ihmiseen. Molemmilla kerroilla ongelma oli se, että vastapuolella oli aspergerin syndrooma. Vaikea jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei edes vitsejä ymmärrä, kun ottaa syndrooman takia kaiken kirjaimellisesti. Toinen näistä tyypeistä myös puhui välillä aika sopimattomia vaivautumatta madaltamaan ääntään. Molemmat tyypit vielä jatkoivat sinnikkäästi yhteydenottoyrityksiään ties kuinka pitkään. Loppui vasta, kun sanoin suoraan etten halua olla enää tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Pari kertaa olen lopettanut yhteydenpidon johonkin ihmiseen. Molemmilla kerroilla ongelma oli se, että vastapuolella oli aspergerin syndrooma. Vaikea jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei edes vitsejä ymmärrä, kun ottaa syndrooman takia kaiken kirjaimellisesti. Toinen näistä tyypeistä myös puhui välillä aika sopimattomia vaivautumatta madaltamaan ääntään. Molemmat tyypit vielä jatkoivat sinnikkäästi yhteydenottoyrityksiään ties kuinka pitkään. Loppui vasta, kun sanoin suoraan etten halua olla enää tekemisissä.
Tämä on hauskaa, koska itse sain asperger"tyyppinen" "diagnoosin" tässä aikuisena :D
Jostain syystä muiden "vaikeudet" nähdäänkin yhtäkkiä MINUN vaikeuksinani, ja osaamattomuutenani.
Muutamia esimerkkejä:
"Autismin kirjon henkilöllä voi olla vaikeutta katsekontaktin muodostamisessa sekä erilainen tapa reagoida ilmeillä ja eleillä"
-Minulla ei ole VAIKEUTTA katsekontaktin muodostmaisessa, yksinkertaisesti ymmärrän ja prosessoin kuulemaani paremmin kun en kohdista katsettani suoraan puhuvaan ihmiseen, jolloin hänen mahdollinen liikehdintä ja ilmeet, iso syylä naamassa jne eivät vie keskittymistäni pois. Omasta näkökulmastani siis sellaiselal henkilöllä on se vaikeus katsokontkatin muodostamisessa että hän ei kykene olemaan jos ei saa sellaista katsekontaktia kuin HÄN haluaa.
"Autismin kirjon henkilöiden on vaikeampaa ymmärtää toisen ihmisen tunteita ja ilmaista omia tunteitaan"
Minulla on hyvin tarkka ymmärrys toisen ihmisen tunteista, mikäli hän kertoo ääneen tai kirjoittamalla mitä hän tuntee. Sen sijaan päätön itkeminen tai loukkaantuneen esittäminen miimikon tavoin ilman että hän kertoo miltä hänestä tuntuuon minulle "vaikeaa". En myöskään itse itke ja raivoa, vaan kerron suusanallisesti miltä minusta tuntuu. Tässä ongelma on jälleen kerran muilla ihmisillä, jotka eivät usko puhetta, jos sitä ei ryyditetä liioittelemalla elehdintää tai itkemällä.
" Autismin kirjon henkilö voi tulkita puhuttua ja kirjoitettua kieltä hyvin kirjaimellisesti, eikä välttämättä havaitse esimerkiksi sarkasmia."
Sitten on näitä risiriitaisuuksia ja yleistyksiä jotka ihan suoraan haittaavat, joten en koskaan kerro tästä "diagnoosistani". Oma sarkasmintajuni on huippuunsa hiottu, ja kulkee sellaisella tasolla että sitä ymmärtääkseen täytyy olla todellakin sarkasmintajuinen. En viljele sarkasmia kuin tarkoin silloin kun vastapuoli osoittaa samaa kykyä.
Tuo että puhuttua ymmärtää "liian" kirjaimellisesti koskee itselläni tilnteita joissa pitäisi voida luottaa että toinen puhuu totta, esim. jos toinen sanoo ettei halua jotain, niin uskon mitä hän sanoo, enkä ymmärrä että oikeasti hän haluaakin, kunhan vain valehtelee ettei halua. Hyvä esimerkki se että joku tuttu esittää kahvikutsun, mutta minun tulisi ymmärtää ettei hän oikeasti halua kanssani kahville, on vain hyvien tapojen mukaista valehdella. :D
toinen on se että en todellakaan ymmärrä epäselviä kirjoitettuja ohjeita. Jos kirjoitetaan ohje, tulee sen olla kirjoitettu hyvin, eli niin ettei tule epäselvyyksiä mitä pyydetään. Miksi kirjoittaa ohje epätarkaksi?
En jaksa ihmisiä, joilta lähtee kontrolli täysin kun ottavat alkoholia. Minä tykkään kyllä ryypätä ja juhlia, mutta en ala sekoilla mitään. On kauhean rasittavaa, jos jotakuta pitää vahtia ettei sattuisi mitään eikä uskalla päästää lähtemään yksin kotimatkalle yms. Joillakin käytös muuttuu hyvinkin omituiseksi jo pienenkin alkoholimäärän jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari kertaa olen lopettanut yhteydenpidon johonkin ihmiseen. Molemmilla kerroilla ongelma oli se, että vastapuolella oli aspergerin syndrooma. Vaikea jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei edes vitsejä ymmärrä, kun ottaa syndrooman takia kaiken kirjaimellisesti. Toinen näistä tyypeistä myös puhui välillä aika sopimattomia vaivautumatta madaltamaan ääntään. Molemmat tyypit vielä jatkoivat sinnikkäästi yhteydenottoyrityksiään ties kuinka pitkään. Loppui vasta, kun sanoin suoraan etten halua olla enää tekemisissä.
Tämä on hauskaa, koska itse sain asperger"tyyppinen" "diagnoosin" tässä aikuisena :D
Jostain syystä muiden "vaikeudet" nähdäänkin yhtäkkiä MINUN vaikeuksinani, ja osaamattomuutenani.
Muutamia esimerkkejä:
"Autismin kirjon henkilöllä voi olla vaikeutta katsekontaktin muodostamisessa sekä erilainen tapa reagoida ilmeillä ja eleillä"
-Minulla ei ole VAIKEUTTA katsekontaktin muodostmaisessa, yksinkertaisesti ymmärrän ja prosessoin kuulemaani paremmin kun en kohdista katsettani suoraan puhuvaan ihmiseen, jolloin hänen mahdollinen liikehdintä ja ilmeet, iso syylä naamassa jne eivät vie keskittymistäni pois. Omasta näkökulmastani siis sellaiselal henkilöllä on se vaikeus katsokontkatin muodostamisessa että hän ei kykene olemaan jos ei saa sellaista katsekontaktia kuin HÄN haluaa.
"Autismin kirjon henkilöiden on vaikeampaa ymmärtää toisen ihmisen tunteita ja ilmaista omia tunteitaan"
Minulla on hyvin tarkka ymmärrys toisen ihmisen tunteista, mikäli hän kertoo ääneen tai kirjoittamalla mitä hän tuntee. Sen sijaan päätön itkeminen tai loukkaantuneen esittäminen miimikon tavoin ilman että hän kertoo miltä hänestä tuntuuon minulle "vaikeaa". En myöskään itse itke ja raivoa, vaan kerron suusanallisesti miltä minusta tuntuu. Tässä ongelma on jälleen kerran muilla ihmisillä, jotka eivät usko puhetta, jos sitä ei ryyditetä liioittelemalla elehdintää tai itkemällä.
" Autismin kirjon henkilö voi tulkita puhuttua ja kirjoitettua kieltä hyvin kirjaimellisesti, eikä välttämättä havaitse esimerkiksi sarkasmia."
Sitten on näitä risiriitaisuuksia ja yleistyksiä jotka ihan suoraan haittaavat, joten en koskaan kerro tästä "diagnoosistani". Oma sarkasmintajuni on huippuunsa hiottu, ja kulkee sellaisella tasolla että sitä ymmärtääkseen täytyy olla todellakin sarkasmintajuinen. En viljele sarkasmia kuin tarkoin silloin kun vastapuoli osoittaa samaa kykyä.
Tuo että puhuttua ymmärtää "liian" kirjaimellisesti koskee itselläni tilnteita joissa pitäisi voida luottaa että toinen puhuu totta, esim. jos toinen sanoo ettei halua jotain, niin uskon mitä hän sanoo, enkä ymmärrä että oikeasti hän haluaakin, kunhan vain valehtelee ettei halua. Hyvä esimerkki se että joku tuttu esittää kahvikutsun, mutta minun tulisi ymmärtää ettei hän oikeasti halua kanssani kahville, on vain hyvien tapojen mukaista valehdella. :D
toinen on se että en todellakaan ymmärrä epäselviä kirjoitettuja ohjeita. Jos kirjoitetaan ohje, tulee sen olla kirjoitettu hyvin, eli niin ettei tule epäselvyyksiä mitä pyydetään. Miksi kirjoittaa ohje epätarkaksi?
Itselläni sama tilanne eli sain autismin kirjon diagnoosin aikuisena. Olen oppinut ajan saatossa huomaamaan, milloin toinen ihminen pyrkii ikäänkuin asettumaan yläpuolelle, ettemme olekaan enää tasavertaisia keskustelijoita. Jokunen on jopa pyrkinyt käyttämään diagnoosia hyväkseen, joko nostaakseen itseään, tai laittamaan kaikki ristiriidat tai ongelmat sen alle. Joidenkin mielestä autismin kirjo dg tekee siitä toisesta ihmisestä jotenkin mystisesti virheettömän. Aluksihan en tätä tajunnut ollenkaan ja sinisilmäisenä luotin ihmisten hyväntahtoisuuteen. Valitettavasti osa näistä ikävistä piirteistä tuli ilmi ex-miehessäni - ihmisessä johon olisi pitänyt voida turvata.
Hän oli minun ikäiseni liikuntavammainen nainen. Hän kyseli koko ajan elämästäni aina vain yksityiskohtaisimpia asioita, menneisyydestä, avioliitosta, työstä ym. Olisi halunnut jutella yleisemmällä tasolla, minusta tuntui kuin olisin ollut kuulustelussa. Kun pääsin kotiin hänen luotaan, hän vielä soitti kertoakseen että oli kiva kun kävin.
Lisäksi hän pyysi suuren joukon palveluksia. Sopiva määrä on ok ystävien kesken, mutta tunsin itseni avustajaksi. Lopetin yhteydenpidon kiireisiini vedoten enkä enää vastannut puhelimeen. Oli ikävästi tehty, mutta se varpaankynsien leikkaus oli viimeinen pisara.
Aikaisemmin syitä on olleet:
-liika intensiivisyys ystävyyttä haluavalta: joka päivä olisi pitänyt olla yhteydessä, pitemmän päälle en jaksanut
-liika lokkeilu, koko ajan halusi apua tässä ja tuossa asiassa, koin yksipuoliseksi auttamissuhteeksi kyseisen lyhytaikaisen ystävyyden
Nykyään:
-alan olla sen verran erakko, etten vaan halua olla juuri kenenkään kanssa tekemisissä. 3 vanhaa ystävää on, kaikki asuvat onneksi minusta kaukana, eikä olla jatkuvasti tekemisissä.
Paha aavistus ihmisen motiiveista, silminnähden havaittava epäaitous, räikeästi ristiriidassa olevat elämänarvot.