Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Itse näen niin, että jos toinen ei tajua edes sitä, että en ole omasta ajastani tilivelvollinen näille ns ystävyyksiä hakeville, niin eihän siinä oikein mitään ole minkä päälle rakentaa yhtään mitään. Miten tuollainen muiden ajankäyttöä vahtiva ihminen näkee oikein nämä arjen tilanteet, että tule tänne vartin päästä istumaan kun meillä on nyt ruoka valmis?
Minusta ihan hirveetä, että joku alkaa vaatimaan aikaansa tuolla perusteella "eihän tässä kauaa mene" ja kun siinä just menee. Asiat ei etene vaatimalla ja iholle tulemalla. Jos on halua, niin aikaa järjestyy sellaiselle joka tuo energiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tylsyys tai liika negatiivisuus. En ole ihmisille terapeutti tai viihdyttäjä jos en saa mitään vastapainoksi. Useimmat ihmiset eivät edes kiinnosta minua kovin paljon. 99% on pitemmän päälle tylsiä. Tämän luulisi jopa huomaavan. Useammin miehet kuin naiset kuvittelevat minun olevan sosiaalinen ja empaattinen vain, koska olen nainen.
Tämä oli hyvin kirjoitettu. Harvalla ihmisellä on oikeasti niin kiinnostavaa sanottavaa, että varttia tai puolta tuntia pidemmät keskustelut ovat kiinnostavia. Ei ne arjen sattumukset oikein jaksa innostaa, ajalle on parempaakin tekemistä kuin miettiä toisen perhekuvioita (jos jotain erityistä ei ole tapahtunut) tai jotain autonvaihtodilemmaa tai kertomusta siitä miten pitää viedä toinen traileri katsastukseen ja toista ei. Ja harva on tosiaan niin taitava, että osaa nähdä arjen jutuissa jotain erityistä tai kertoo ne hyvin hauskasti. Pikakelaus olisi hyvä pidemmissä illanistujaisissa, voisi skipata tylsät kohdat ja sen lässyttämisen.
Siksi kavereidenkin kanssa riittää usein näkeminen muutaman kerran vuodessa, ystävien kanssa pystyy kanssa puhumaan hetken kunnolla ja rauhassa, ja sitten pitää taas taukoa riittävän pitkä aika että saa kerättyä voimia ja uusia asioita.
Muun ajan voi keskittyä omiin juttuihin.
Minulla syyt:
Tuttavaperhe kopioi kotimme remontin ja sisustuksen täysin, järkytyimme koko perhe.
Meillä on samanikäiset lapset, meillä pärjäävä ja heillä itkuinen, en voi/ saa sanoa mitään hyvää omasta lapsestani hänelle, mikä on aivan epänormaalia.
Meillä on tytär ja heillä vain poikia, eivät voi olla onnellisia tytöstä. En saa puhua mitään tyttöjen vaatteista, tyttöjen jutuista, äiti-tytär-asioita, koska he eivät pysty tätä kuuntelemaan.
Ei muista yhtään mitään mitä hänelle kerron. Vaikka että sanon että olen ulkomailla ajalla 1-7.1, niin kysyy kymmenen kertaa samaa asiaa (osoittaa, ettei kiinnosta toisen asiat yhtään).
Puhuu lakkaamatta vain itsestään.
Olen avoinmielinen ja tykkään yleensä tutustua kaikenlaisiin ihmisiin, mutta jos jokin heistä vaikuttaa heti alussa epämiellyttävältä, en ole kiinnostunut ystävystymään. Näitä ovat mm.
- Äänekäs itsestä ja omista asioista puhuminen, ja puhuu vielä koko ajan toisten päälle
- Negatiivisuus
- Toisten arvostelu tai pahan puhuminen
- Koppavuus
Tällaisiinkin ihmisiin olen kyllä elämäni varrella tutustunut ja jopa ystävystynyt ja todennut myöhemmin, että ensivaikutelma kertoo paljon. Joistakin se kertoo ilmeisesti kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Itse tapaan ystäviäni mielellään muualla kuin kenenkään kotona. Ravintola ja kahvila ovat siitä hyviä paikkoja, että koko ajan voi käyttää jutteluun eikä kukaan tule häiritsemään. Ystävät ovat minun ystäviäni, ei minun miehen eikä lapsien. Perheen yhteisillä ruokahetkillä käydään läpi kunkin päivän kuulumiset ja puhutaan hyvinkin henkilökohtaisista asioista, siihen ei kuulu ulkopuoliset.
Minulla ystävyyteen tarvitaan molemmin puolinen kemia. Sitä on ollut vain muutaman ihmisen kohdalla ja niistä on seurannut elinikäinen ystävyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Itse näen niin, että jos toinen ei tajua edes sitä, että en ole omasta ajastani tilivelvollinen näille ns ystävyyksiä hakeville, niin eihän siinä oikein mitään ole minkä päälle rakentaa yhtään mitään. Miten tuollainen muiden ajankäyttöä vahtiva ihminen näkee oikein nämä arjen tilanteet, että tule tänne vartin päästä istumaan kun meillä on nyt ruoka valmis?
Minusta ihan hirveetä, että joku alkaa vaatimaan aikaansa tuolla perusteella "eihän tässä kauaa mene" ja kun siinä just menee. Asiat ei etene vaatimalla ja iholle tulemalla. Jos on halua, niin aikaa järjestyy sellaiselle joka tuo energiaa.
Näin vähän arvelinkin, että nuo selitykset ajanpuutteesta ovat vain selityksiä sellaisille joiden kanssa ei muista syistä halua viettää aikaansa.
Vierailija kirjoitti:
Olen avoinmielinen ja tykkään yleensä tutustua kaikenlaisiin ihmisiin, mutta jos jokin heistä vaikuttaa heti alussa epämiellyttävältä, en ole kiinnostunut ystävystymään. Näitä ovat mm.
- Äänekäs itsestä ja omista asioista puhuminen, ja puhuu vielä koko ajan toisten päälle
- Negatiivisuus
- Toisten arvostelu tai pahan puhuminen
- Koppavuus
Tällaisiinkin ihmisiin olen kyllä elämäni varrella tutustunut ja jopa ystävystynyt ja todennut myöhemmin, että ensivaikutelma kertoo paljon. Joistakin se kertoo ilmeisesti kaiken.
Mitä hittoa joku tätäkin alapeukutti? Näin se nyt vaan on. Ja jos joku ei minun syitäni hyväksy, niin se on hänen ongelmansa eikä minun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma mielenkiinto lässähtää siihen jos toinen ei osa tai halua muusta kuin työstä. Ja pahinta on että on mahdollisesti kiinnostunut myymäämään jotain oman firmansa palvelua eli yrittäen udella ystävyyden varjolla miten minun tai puölisoni työpaikoilla siitä tai tästä mietitään versus heidän firmansa ratkaisu just siihen pulmaan.
Narsisti. Joka käytti kaiken ajan sairaushistoriaansa, milloin homeongelma, milloin selkä, milloin työpaikkakiusattu, kaikki exät narskuja tietty jne. Loputon minäminä ihminen joka näki toki muut narskuina. Selkäänpuukottaja persoona. Ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikaisemmin syitä on olleet:
-liika intensiivisyys ystävyyttä haluavalta: joka päivä olisi pitänyt olla yhteydessä, pitemmän päälle en jaksanut
-liika lokkeilu, koko ajan halusi apua tässä ja tuossa asiassa, koin yksipuoliseksi auttamissuhteeksi kyseisen lyhytaikaisen ystävyyden
Nykyään:
-alan olla sen verran erakko, etten vaan halua olla juuri kenenkään kanssa tekemisissä. 3 vanhaa ystävää on, kaikki asuvat onneksi minusta kaukana, eikä olla jatkuvasti tekemisissä.
Mulla tuttava halusi tehdä milloin mitäkin remonttia. Oikein tuppasi. Sitten odotti toki ilmaisia aterioita. Yms. Hyvin epämiellyttävä muiden elämää mestaroiva pers.
Vierailija kirjoitti:
Mummini opetti minulle vuosikymmeniä sitten seuraavan totuuden ihan kansan kielellä: Ihminen, joka puhuu sinulle paskaa muista ihmisistä, puhuu aivan varmasti myös sinusta paskaa muille. Varo tällaisia ihmisiä! Puhu asioista, älä mustamaalaa ihmisiä. Tästä syystä en ole koskaan voinut ystävystyä juoruilevien ihmisten kanssa.
Jep. Just tällaisen olen heivannut ja ai että pa skaa suoltaa joka puolelle, koskaan en ole kuullut mitään hyvää kenestäkään sanovan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisäilmaongelmista valittava hypokondriotyyppi. Saikkua aina miloon mistäkin. Kaikki ihmiset teki väärin just hånelle. Jatkuva höpötys ja vttuilunkaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Itse näen niin, että jos toinen ei tajua edes sitä, että en ole omasta ajastani tilivelvollinen näille ns ystävyyksiä hakeville, niin eihän siinä oikein mitään ole minkä päälle rakentaa yhtään mitään. Miten tuollainen muiden ajankäyttöä vahtiva ihminen näkee oikein nämä arjen tilanteet, että tule tänne vartin päästä istumaan kun meillä on nyt ruoka valmis?
Minusta ihan hirveetä, että joku alkaa vaatimaan aikaansa tuolla perusteella "eihän tässä kauaa mene" ja kun siinä just menee. Asiat ei etene vaatimalla ja iholle tulemalla. Jos on halua, niin aikaa järjestyy sellaiselle joka tuo energiaa.
Näin vähän arvelinkin, että nuo selitykset ajanpuutteesta ovat vain selityksiä sellaisille joiden kanssa ei muista syistä halua viettää aikaansa.
Tavallaan vahvistat tuon sanomani juuri.
Tuleeko mieleesi, että olet vähän vaativa ihminen, joka haluaa päättää miten toiset saavat ajatella? Miksi kysyt jos sinulla on oikeat vastaukset? Sosiaalinen älykkyys ja kiinnostus toiseen ihmiseen ovat taitoja sinänsä, et sä voi alkaa sanelemaan toiselle miten heidän pitää olla. He toimivat itsenäisesti, eikä heillä ole velvoitetta olla kiinnostuneita käyttämään aikaasi sinuun. En mä ainakaan halua että mun tilaani tungetaan ja selitetään kuinka niin pitää tehdä ja ihan kätevää se on.
Ei ole minusta, en pidä tuollaisesta joka tapahtuu jotenkin ohjelmallisesti. Jos ei ole kemiaa, ei sitä voi oikein rakentaakaan. Anna tilaa niille kavereillesi, älä vaadi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajan puute ja sosiaalisten tilanteiden rasittavuus. Mulla on äärimmäisen tiivis ystäväporukka yläaste/lukioajoilta asti eli jo n. 15v ajan. Heidän kanssa kaikki on helppoa, vaivatonta, hauskaa, mukavaa. Ei tarvi selitellä turhia. Kaikki lukion jälkeiset eri opiskelupaikkojen jälkeiset "ystävyydet" on jääneet niille ajoille, en jaksa puhua niitänäitä ihmisten kanssa tai olla joku "hätävara" ystävä. Niitäkin on, jotka pyytää kahville/lenkille vain siksi koska heillä ei ole muitakaan ja itse koen olevani ns. 'helposti lähestyttävä' juttelija. Ei vain jaksa kuunnella kerran kaks vuodessa täysin samoja juttuja kuin edellisellä kerralla, koska mitään oikeaa juteltavaa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Itse näen niin, että jos toinen ei tajua edes sitä, että en ole omasta ajastani tilivelvollinen näille ns ystävyyksiä hakeville, niin eihän siinä oikein mitään ole minkä päälle rakentaa yhtään mitään. Miten tuollainen muiden ajankäyttöä vahtiva ihminen näkee oikein nämä arjen tilanteet, että tule tänne vartin päästä istumaan kun meillä on nyt ruoka valmis?
Minusta ihan hirveetä, että joku alkaa vaatimaan aikaansa tuolla perusteella "eihän tässä kauaa mene" ja kun siinä just menee. Asiat ei etene vaatimalla ja iholle tulemalla. Jos on halua, niin aikaa järjestyy sellaiselle joka tuo energiaa.
Näin vähän arvelinkin, että nuo selitykset ajanpuutteesta ovat vain selityksiä sellaisille joiden kanssa ei muista syistä halua viettää aikaansa.
Ja vielä sellainen huomio, että tuo alkuperäinen kirjoittaja juurikin sanoi, ettei aio tinkiä unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta enää yhtään enempää. Ja hänhän sanoi, että hänellä on just ja just aikaa omille ystävilleen, ei vain enää mahdu lisää ihmisiä. Ja kymmenen läheistä ihmistä on tosi paljon.
Itse vahvistin tätä kuvaamalla sitä, että sitten sellainen vaatiminen vie energiaa ainakin itseltäni.
Et taida kauheasti kuunnella miten muut ajattelevat? Tai kunnioittaa heidän tapaansa olla ja elää tasapainoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ystävyyteen tarvitaan molemmin puolinen kemia. Sitä on ollut vain muutaman ihmisen kohdalla ja niistä on seurannut elinikäinen ystävyys.
Tämä!
-Energiasyöpöt ihmiset, jotka puhuvat päälle koko ajan ja tunkevat liian lähelle ja kyselevät lapsenomaisia kysymyksiä.
-Narsistiasia piirteitä omaavat.
-Masentelijat ovat todella itsekkäitä, tylsiä ja vievät energiaa. Niin nähty! En halua olla kenenkään ilmainen hoitotukihenkilö. Paljon ottavat-vähän antavat, jos mitään saat takaisin.
-Narkkarit ("ooksä olevinaa mua parempi") Narsistien ja narkkarien tyypillisin kysymys. Narkkarit ovat KAIKKI epäluotettavia ja itsekeskeisiä lapsen tasolle jääneitä uhriutujia.
-Asperger-ihmiset. Ovat hekin kuin lapsia käytöstavoiltaan. Aluksi ihan jopa kiinnostavia, mutta aika pian rasittavuus nostaa päätään. Ovat lähestulkoon kaikki "minä ensin"-lapsia. Seurustelin jopa yhden "minä-ensin"-inttäjän kanssa.
-Jeesukseen uskovat tai enkeli-energiahihhulit ovat myös kauhea turn off, koska en arvosta ihmistä, joka ei osaa kyseenalaistaa asioita ja ovat mielestäni liian yksinkertaisia puusilmiä. Töissä on yksi, ketä inhoan/pidän/inhoan.. ja hänen on pakko joka välissä kiittää Jeesusta, jopa sateesta tai hyvästä teestä. Haluaisi, että tyttäreni menisi hänen pitämään sunnuntain pyhäkouluun. Lupauduin jo hänen jouluaskartelukemuihinsa, kun ollaan tytön kanssa sellaisia jouluhössöttäjiä.
-Vähäjärkiset/juntit. "Haluaisin tehdä majan tissiesi väliin". "Imetäksä sun miestäs"..Voi ällötys..olen perheellinen äiti-ihminen.
Näitä kaikkia olen nähnyt työssäni ja tutustunut siskoni ja ystävieni kautta. Työkaveri sanoo usein heipat molemmille rinnoilleni erikseen ja sitten "mulle". Voi miten hauskaa eikä yhtään säälittävää..eipä.
Oma ystävän huomasin alkaneen v ttumaiseksi ja kateelliseksi kun pääsi seuraamaan taitojani.
Vierailija kirjoitti:
Joistakin ihmisistä vain paistaa heti se asenne että eivät oikeasti halua ystävystyä vaan hakeutuvat seuraan vain ja ainoastaan saadakseen juorujen aiheita. Sen huomaa mm siitä että jos kertoo jotain asiaa kuuntelija takertuu johonkin täysin merkityksettömään sanaan ja jää sitä makustelemaan aivan kuin miettisi että miten siitä saisi mehukkaamman osan tarinaa ja kertojan maineen pilattua.
Kohdalle on sattunut näitä useasti tässä kylässä ja työpaikalla.
Voi jukra...! Ihan monttu auki luen...onko tuollaisia ihmisiä oikeasti olemassa?! Taidan olla liian naiivi, kun en edes tunnista kyseistä ihmistyyppiä.
Mummusi "totuus" ei pidä paikkaansa. Hyvän ystävän kanssa voidaan puhua vapaasti (esimerkiksi yhteisitä ärsyttävistä työkavereista tai tuttavista), puhuminen helpottaa ja saa vertaistukea. Eikä sitä samaa tehdä muiden kanssa.