Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joistakin ihmisistä vain paistaa heti se asenne että eivät oikeasti halua ystävystyä vaan hakeutuvat seuraan vain ja ainoastaan saadakseen juorujen aiheita. Sen huomaa mm siitä että jos kertoo jotain asiaa kuuntelija takertuu johonkin täysin merkityksettömään sanaan ja jää sitä makustelemaan aivan kuin miettisi että miten siitä saisi mehukkaamman osan tarinaa ja kertojan maineen pilattua.
Kohdalle on sattunut näitä useasti tässä kylässä ja työpaikalla.
Voi jukra...! Ihan monttu auki luen...onko tuollaisia ihmisiä oikeasti olemassa?! Taidan olla liian naiivi, kun en edes tunnista kyseistä ihmistyyppiä.
Olen näihin törmännyt. Jos tekee mieli alkaa jutella syvällisempiä jonkun kanssa, niin heitän puhuessa jotain hassua knoppijuttua itsestäni ja katson kuinka nopeasti juttu tulee takaisin korviini. Siis sellaista knoppijuttua, joka on käytännössä joku hiukan nolo juttu. Ja valitettavan usein ne jutut palautuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Yksi tyyppi oli niin ujo ettei vielä kolmannellakaan tapaamisella saanut muuta suustaan ulos kuin "mmm" "joo" "emmä tiiä".
Ja minä olen itsekin ujo aluksi ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta joten oli tosi raskasta olla se joka koko ajan yritti keksiä kysyttävää ja puhuttavaa kun toinen ei tarttunut mihinkään vaan lähinnä hymähteli vastaukseksi. Minua ei edes haittaa hiljaisuus, eikä ujous vaan ymmärrän tosi hyvin että varsinkin ekalla tapaamisella saattaa jännittää. Mutta nautin itse kuitenkin keskustelusta ja edes jonkinlaisesta vastavuoroisuudesta. Siitä että ollaan vaikka sitten yhdessä kiusallisia ja ujoja ja heitetään siitä yhdessä vitsiä niin yleensä tilanne siitä rentoutuu pikkuhiljaa. Meillä ei tuntunut olevan mitään yhteistä mistä saada keskustelua aikaan ja kun neljännellä kerrallakin vielä tyyppi vaan tuijotteli hiljaa kengän kärkiään niin ilmoitin mahdollisimman lempeästi ettei meillä vaan taida synkata. Sain sellaiset haukut tästä viesteillä myöhemmin että olen ihan iloinen ettei tutustuttu sen paremmin, sen verran rajua tekstiä tuli vaikka yritin olla ystävällinen että tiedä sitten mikä tyyppi oli...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joistakin ihmisistä vain paistaa heti se asenne että eivät oikeasti halua ystävystyä vaan hakeutuvat seuraan vain ja ainoastaan saadakseen juorujen aiheita. Sen
Olen näihin törmännyt. Jos tekee mieli alkaa jutella syvällisempiä jonkun kanssa, niin heitän puhuessa jotain hassua knoppijuttua itsestäni ja katson kuinka nopeasti juttu tulee takaisin korviini. Siis sellaista knoppijuttua, joka on käytännössä joku hiukan nolo juttu. Ja valitettavan usein ne jutut palautuu.
Miksi? Mitä järkeä noissa knoppijutuissa on?
Minulla puhun itsestäni vain sellaisia asioita, jotka voivat rauhassa levitä ympäri kyliä. Henkilökohtaisista asioista puhun vain miehelleni tai parhaalle ystävälleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Itse näen niin, että jos toinen ei tajua edes sitä, että en ole omasta ajastani tilivelvollinen näille ns ystävyyksiä hakeville, niin eihän siinä oikein mitään ole minkä päälle rakentaa yhtään mitään. Miten tuollainen muiden ajankäyttöä vahtiva ihminen näkee oikein nämä arjen tilanteet, että tule tänne vartin päästä istumaan kun meillä on nyt ruoka valmis?
Minusta ihan hirveetä, että joku alkaa vaatimaan aikaansa tuolla perusteella "eihän tässä kauaa mene" ja kun siinä just menee. Asiat ei etene vaatimalla ja iholle tulemalla. Jos on halua, niin aikaa järjestyy sellaiselle joka tuo energiaa.
Näin vähän arvelinkin, että nuo selitykset ajanpuutteesta ovat vain selityksiä sellaisille joiden kanssa ei muista syistä halua viettää aikaansa.
Tavallaan vahvistat tuon sanomani juuri.
Tuleeko mieleesi, että olet vähän vaativa ihminen, joka haluaa päättää miten toiset saavat ajatella? Miksi kysyt jos sinulla on oikeat vastaukset? Sosiaalinen älykkyys ja kiinnostus toiseen ihmiseen ovat taitoja sinänsä, et sä voi alkaa sanelemaan toiselle miten heidän pitää olla. He toimivat itsenäisesti, eikä heillä ole velvoitetta olla kiinnostuneita käyttämään aikaasi sinuun. En mä ainakaan halua että mun tilaani tungetaan ja selitetään kuinka niin pitää tehdä ja ihan kätevää se on.
Ei ole minusta, en pidä tuollaisesta joka tapahtuu jotenkin ohjelmallisesti. Jos ei ole kemiaa, ei sitä voi oikein rakentaakaan. Anna tilaa niille kavereillesi, älä vaadi.
Itse alleviivaat oikeassa olemistani myös tällä viestillä. Nyt uusi syy taas, eli ei ole kemiaa ja tungetaan tilaasi.
Kysyin siksi koska arvelin aivan oikein ettei syy tiettyjen kaveriehdokkaiden tapaamaamattomuuteen ole ajan puute, vaan priorisointikysymys, ja miljoona muuta syytä miksi kaveruus juuri hänen kanssaan ei kiinnosta. Olisit vain laittanut tuon litanian suoraan, ei olisi tarvinnut laittaa sitä tekosyytä.
Kyllä mäkin olen käyttänyt tekosyynä sitä ettei minulla ole aikaa, kun ei vain oikeasti kiinnosta ;) Sen sijaan nimettömänä kysyttäesttä en koe tarpeelliseksi puhua muunneltua totuutta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mukava ihminen rupatella. Mielenterveystaustakaan ei huolettanut. Mutta sitten huomasin, että hän stalkkasi ajoittain.
Kuulostaa siltä että omakaan mielenterveys ei ihan kondiksessa. Vai että huomasit.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari kertaa olen lopettanut yhteydenpidon johonkin ihmiseen. Molemmilla kerroilla ongelma oli se, että vastapuolella oli aspergerin syndrooma. Vaikea jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei edes vitsejä ymmärrä, kun ottaa syndrooman takia kaiken kirjaimellisesti. Toinen näistä tyypeistä myös puhui välillä aika sopimattomia vaivautumatta madaltamaan ääntään. Molemmat tyypit vielä jatkoivat sinnikkäästi yhteydenottoyrityksiään ties kuinka pitkään. Loppui vasta, kun sanoin suoraan etten halua olla enää tekemisissä.
Tämä on hauskaa, koska itse sain asperger"tyyppinen" "diagnoosin" tässä aikuisena :D
Jostain syystä muiden "vaikeudet" nähdäänkin yhtäkkiä MINUN vaikeuksinani, ja osaamattomuutenani.
Muutamia esimerkkejä:
"Autismin kirjon henkilöllä voi olla vaikeutta katsekontaktin muodostamisessa sekä erilainen tapa reagoida ilmeillä ja eleillä"
-Minulla ei ole VAIKEUTTA katsekontaktin muodostmaisessa, yksinkertaisesti ymmärrän ja prosessoin kuulemaani paremmin kun en kohdista katsettani suoraan puhuvaan ihmiseen, jolloin hänen mahdollinen liikehdintä ja ilmeet, iso syylä naamassa jne eivät vie keskittymistäni pois. Omasta näkökulmastani siis sellaiselal henkilöllä on se vaikeus katsokontkatin muodostamisessa että hän ei kykene olemaan jos ei saa sellaista katsekontaktia kuin HÄN haluaa.
"Autismin kirjon henkilöiden on vaikeampaa ymmärtää toisen ihmisen tunteita ja ilmaista omia tunteitaan"
Minulla on hyvin tarkka ymmärrys toisen ihmisen tunteista, mikäli hän kertoo ääneen tai kirjoittamalla mitä hän tuntee. Sen sijaan päätön itkeminen tai loukkaantuneen esittäminen miimikon tavoin ilman että hän kertoo miltä hänestä tuntuuon minulle "vaikeaa". En myöskään itse itke ja raivoa, vaan kerron suusanallisesti miltä minusta tuntuu. Tässä ongelma on jälleen kerran muilla ihmisillä, jotka eivät usko puhetta, jos sitä ei ryyditetä liioittelemalla elehdintää tai itkemällä.
" Autismin kirjon henkilö voi tulkita puhuttua ja kirjoitettua kieltä hyvin kirjaimellisesti, eikä välttämättä havaitse esimerkiksi sarkasmia."
Sitten on näitä risiriitaisuuksia ja yleistyksiä jotka ihan suoraan haittaavat, joten en koskaan kerro tästä "diagnoosistani". Oma sarkasmintajuni on huippuunsa hiottu, ja kulkee sellaisella tasolla että sitä ymmärtääkseen täytyy olla todellakin sarkasmintajuinen. En viljele sarkasmia kuin tarkoin silloin kun vastapuoli osoittaa samaa kykyä.
Tuo että puhuttua ymmärtää "liian" kirjaimellisesti koskee itselläni tilnteita joissa pitäisi voida luottaa että toinen puhuu totta, esim. jos toinen sanoo ettei halua jotain, niin uskon mitä hän sanoo, enkä ymmärrä että oikeasti hän haluaakin, kunhan vain valehtelee ettei halua. Hyvä esimerkki se että joku tuttu esittää kahvikutsun, mutta minun tulisi ymmärtää ettei hän oikeasti halua kanssani kahville, on vain hyvien tapojen mukaista valehdella. :D
toinen on se että en todellakaan ymmärrä epäselviä kirjoitettuja ohjeita. Jos kirjoitetaan ohje, tulee sen olla kirjoitettu hyvin, eli niin ettei tule epäselvyyksiä mitä pyydetään. Miksi kirjoittaa ohje epätarkaksi?
Itselläni sama tilanne eli sain autismin kirjon diagnoosin aikuisena. Olen oppinut ajan saatossa huomaamaan, milloin toinen ihminen pyrkii ikäänkuin asettumaan yläpuolelle, ettemme olekaan enää tasavertaisia keskustelijoita. Jokunen on jopa pyrkinyt käyttämään diagnoosia hyväkseen, joko nostaakseen itseään, tai laittamaan kaikki ristiriidat tai ongelmat sen alle. Joidenkin mielestä autismin kirjo dg tekee siitä toisesta ihmisestä jotenkin mystisesti virheettömän. Aluksihan en tätä tajunnut ollenkaan ja sinisilmäisenä luotin ihmisten hyväntahtoisuuteen. Valitettavasti osa näistä ikävistä piirteistä tuli ilmi ex-miehessäni - ihmisessä johon olisi pitänyt voida turvata.
Tästä syystä en koskaan kerro dg:sta kenellekään. Myös sairaalan paperit olen laittanut "salaiseksi" niiltä osin kuin pystyn.
Kaveri alkoi järsiä kynsiään lähes maanisesti, sylki lattialle niitä. Kynsinauhat vuosi verta ja sitäkin oli lattialla. Eipä tarvi enää tulla. Aikamies, ei mikään pikkupoika
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan sitä tullut " ystäväpakkeja" puolin ja toisin vuosien varrella.
Viimeisin oli kuulustelija ja asioihini puuttuja. Tivasi työasioitani ja säälitteli minua vaikka asiani ovat ihan ok, elätän itseni vaikka pätkätöissä olenkin.Olo oli niin piinallinen hänen kanssaan, aina olin ikään kuin tilivelvollinen. Tämä tiukka täti olisi kovasti ollut vailla myös kestityksiä ja yökyläilyjä perheelleen.
Vähemmälle yritän jättää myös sievistelijän jolle kaiken pitää olla niin ihkua ja sovinnaista. Seuraa kaikkia muoteja ja on tekopyhä asioiden suhteen. Ympäripyöreys johtaa mitäänsanomattomuuteen. Ei sinänsä mikään epämiellyttävä ihminen,mutta ei samanhenkinen minun kanssani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Itse näen niin, että jos toinen ei tajua edes sitä, että en ole omasta ajastani tilivelvollinen näille ns ystävyyksiä hakeville, niin eihän siinä oikein mitään ole minkä päälle rakentaa yhtään mitään. Miten tuollainen muiden ajankäyttöä vahtiva ihminen näkee oikein nämä arjen tilanteet, että tule tänne vartin päästä istumaan kun meillä on nyt ruoka valmis?
Minusta ihan hirveetä, että joku alkaa vaatimaan aikaansa tuolla perusteella "eihän tässä kauaa mene" ja kun siinä just menee. Asiat ei etene vaatimalla ja iholle tulemalla. Jos on halua, niin aikaa järjestyy sellaiselle joka tuo energiaa.
Näin vähän arvelinkin, että nuo selitykset ajanpuutteesta ovat vain selityksiä sellaisille joiden kanssa ei muista syistä halua viettää aikaansa.
Tavallaan vahvistat tuon sanomani juuri.
Tuleeko mieleesi, että olet vähän vaativa ihminen, joka haluaa päättää miten toiset saavat ajatella? Miksi kysyt jos sinulla on oikeat vastaukset? Sosiaalinen älykkyys ja kiinnostus toiseen ihmiseen ovat taitoja sinänsä, et sä voi alkaa sanelemaan toiselle miten heidän pitää olla. He toimivat itsenäisesti, eikä heillä ole velvoitetta olla kiinnostuneita käyttämään aikaasi sinuun. En mä ainakaan halua että mun tilaani tungetaan ja selitetään kuinka niin pitää tehdä ja ihan kätevää se on.
Ei ole minusta, en pidä tuollaisesta joka tapahtuu jotenkin ohjelmallisesti. Jos ei ole kemiaa, ei sitä voi oikein rakentaakaan. Anna tilaa niille kavereillesi, älä vaadi.
Itse alleviivaat oikeassa olemistani myös tällä viestillä. Nyt uusi syy taas, eli ei ole kemiaa ja tungetaan tilaasi.
Kysyin siksi koska arvelin aivan oikein ettei syy tiettyjen kaveriehdokkaiden tapaamaamattomuuteen ole ajan puute, vaan priorisointikysymys, ja miljoona muuta syytä miksi kaveruus juuri hänen kanssaan ei kiinnosta. Olisit vain laittanut tuon litanian suoraan, ei olisi tarvinnut laittaa sitä tekosyytä.
Kyllä mäkin olen käyttänyt tekosyynä sitä ettei minulla ole aikaa, kun ei vain oikeasti kiinnosta ;) Sen sijaan nimettömänä kysyttäesttä en koe tarpeelliseksi puhua muunneltua totuutta.
Outo keskustelu. Eikö ne syyt ole aika ilmeisiä - seurasi ei kiinnosta, ja siihen on yksi tai useampi syy taustalla. Ajanpuute, kemian puute, kiinnostavuuden puute, kaikkea tällaista. Ei vaan tunnu vaivan arvoiselta.
Mutta ne syyt on jokaisella omansa, eikä tavallaan muuta tilannetta mitenkään vaikka ne kuinka sydänverellään oikeaksi vakuuttaisi. Miksi se on niin oleellista tietää?
Eihän ole olemassa yhtä tiettyä syytä, joka sulkee pois kaikki muut, tai ihminen ei välttämättä edes mieti asiaa niin tietoisesti. Ei vaan kiinnosta, ja ei oikeastaan halua edes käyttää aikaansa asian analysointiin niin kauheasti. Voisin itse sanoa kysyttäessä asiaa minkä tahansa noista syistä, ja ne olisivat yhtä oikeita.
Huomaatko, sulla on itselläsi ajatus siitä miten se menee, etkä halua kuulla edes nimettömässä nettikeskustelussa mitään mikä ei siihen ajatukseen sovi? Aika tavalla vähättelet ja aliarvioit jonkun muun kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävyys vaatii syttyäkseen molemminpuolista vetovoimaa ja kiinnostusta. Sitä kemiaa, mikä täällä on mainittukin. Kaveruus on ystävyyttä pinnallisempaa ja sen kynnys on matalampi.
Jos "se jokin" puuttuu, ystävyys ei syty, eikä syvene. 764
Kerran tutustuin naiseen, jonka kanssa meillä tuntui olevan paljon yhteistä ja synkkasi hyvin, mutta minun oli pakko alkaa vältellä häntä hänen tuttaviensa takia. Hän oli kaveri sellaisten ihmisten kanssa, jotka pienen mutkan kautta liittyivät menneisyyteni traumaattisiin juttuihin.
Jos hengasin hänen seurassaan kaupungilla ja nuo (minun näkökulmastani erittäin ikävät ja vältettävät) ihmiset kulkivat ohi, hän varmasti aina viittoi heidät luoksemme juttelemaan pitkäksi toviksi. Se oli aivan kamalaa.
En keksinyt mitään keinoa selittää tätä asiaa naiselle ilman, että joutuisin kertomaan omista traumoistani ja siitä, miten monien käänteiden kautta ko. ihmiset liittyivät niihin, vaikkeivat olleetkaan traumoihin syypäitä. Siksi oli helpointa vain alkaa vältellä häntä. Kokonaisuudessaan tosi harmillinen juttu, mutta halusin kertoa esimerkin siitä, että joskus syy ei ole lainkaan siinä hylättävässä/välteltävässä osapuolessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- puhuu lähinnä 20 vuotta vanhoja juttuja, vaikka ei ole edes 35
- kommentoi "vitsillisesti" kaikkea uutta mitä havaitsee kodissani (herrasmiehen sopimus tuntematon käsite - kaikkea ei ole pakko kommentoida)
- kurkkii vaistomaisesti olan yli jos yritän vaikkapa avata tämän palstan (huono etiketti)
- ei ymmärrä sanattomia viestejä (esim. vierailu on ohi kun olen lähdössä kauppaan/siivoan)
- pistää aina paremmaksi/huonommaksi ja ei koskaan halua kohdata samalla tasolla
- ei tarjoa uusia puheenaiheita ja ei ota mistään koppia, vaikka meillä olisi samat harrastukset (en jaksa olla yksin viihdemestarina)
- harrastaa maagista ajattelua, mikä oikeasti ei ole sen kivempaa kuin kuunnella negatiivisuutta (lapsen ajatustason ratkaisuja ongelmiin - "opiskelen raksa-alan ja korjaan itse, ettei tarvitse maksaa vesivahinkoa")
On niin vähän vapaa-aikaa, että sen vähäisen ajan haluaa jakaa sitten oikeasti kiinnostavassa ja laatuseurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On niin vähän vapaa-aikaa, että sen vähäisen ajan haluaa jakaa sitten oikeasti kiinnostavassa ja laatuseurassa.
Kuulostaa narsistiselta ajattelulta.
Eräs tuttuni joutui näin aikuisiällä eronsa jälkeen huonoon seuraan
Pyörii jonkun ihme tyypin kanssa, joka kuulemma osaa vakoilla älylaitteita ja ei uskaltanut älylaitteen lähellä puhua tietyistä asioista.
En vaan uskaltanut kutsua kotiini enää eikä tee mieli tavata muutenkaan. Oli tuo totta tai ei, niin silti huolestuttavaa puhetta.
Sen huomaa aika helposti, jos mies on kiinnostunut mutta yrittää päästä lähempiin tekemisiin olemalla "kaveri". Tohon en enää lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niin vähän vapaa-aikaa, että sen vähäisen ajan haluaa jakaa sitten oikeasti kiinnostavassa ja laatuseurassa.
Kuulostaa narsistiselta ajattelulta.
Narsistista olisi haluta väkisin seuraa itselleen, vaikka muita ei haluttaisi ollenkaan. Kuka saa päättää kenen kanssa esimerkiksi sinun pitää kaveerata ja viettää aikaa, ne muut vai sinä?
Minusta tuo kuulostaa vain ihan normaalilta olemiselta, ihmiset voivat valita seuransa kuten haluavat. Tietenkin. Ihmissuhteet ovat vastavuoroisia, joihin jokainen osallistuu kykyjensä ja kiinnostuksensa mukaisesti. Siten että itsellä on tasapaino. Hyvä kemia on harvinaista.
Olen vain kerran kieltäytynyt ystävyydestä, kyseessä oli henkilö joka jatkuvasti jauhoi p*skaa muista. En tee aloitetta ystävystymiseen, eikä kukaan tee aloitetta ystävystymiseen minulle. Olen siis yksin.
Itsenikin on vaikea tutustua ihmisiin, joten aivan varmasti onglmia on minussakin. Jos suljen suoraan ilkeät ja inhottavat ihmiset pois, niin näitä syitä on tullut vastaan:
- joudun itse jatkuvasti kannattelemaan keskustelua, toinen ei sano mitään oma-aloitteisesti
- ei vaan ajatuksenjuoksu kohtaa yhtään. Kumpikaan ei ymmärrä mistä toinen puhuu ja huumorintaju ei sovi yhteen
- niin huono itsetunto, että se alkaa jo ärsyttää. Pyytää jokaista tekemäänsä ja sanomaaksa asiaa anteeksi ja haukkuu ja mitätöi itseään jatkuvasti
- hyperaktiivinen ja päällekävä tyyli, olen itse hitaampaa ja hiljisempaa sorttia ja jään jalkoihin jos toinen on koko ajan äänessä ja menossa, ei saa suunvuoroa
- minua käytetään terapeuttina, kuuntelen vain toisen murheita mutta siinäpä se suhde sitten onkin
- yhteydenpito on hankalaa. Ei vastata viesteihin, tai vastataan kahden viikon päästä ja sitten olisikin aikaa nähdä heti. Liian sekavaa ja jotenkin epäluotettavaa.
- aikataulujen sopiminen mahdotonta, tähän vaikuttaa myös erilaiset elämäntilanteet ja rytmit joille ei voi mitään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niin vähän vapaa-aikaa, että sen vähäisen ajan haluaa jakaa sitten oikeasti kiinnostavassa ja laatuseurassa.
Kuulostaa narsistiselta ajattelulta.
Terve narsistinen piirre ihmisessä, joka ei kerro vielä narsistisesta luonnehäiriöstä, johon kommentillasi todennäköisesti viittaat.
Harva meistä viettää aikaansa ihmisten kanssa, jossa voi henkisesti tai fyysisesti pahoin, eikö? Ei ainakaan tarkoituksella.
Alue: Aihe vapaa
Ihan mukava ihminen rupatella. Mielenterveystaustakaan ei huolettanut. Mutta sitten huomasin, että hän stalkkasi ajoittain.