Arvaa ammattini! ;)
Tällä palstalla erilaiset ammatit sekä yhteiskuntaluokat ovat usein kovasti keskustelun alla. Eri ammattien harjoittajiin yhdistetään erilaisia sterotypioita ja jopa älykkyysosamäärä määritellään ammatin perusteella.
Päätinkin tehdä tällaisen kuvauksen itsestäni, jossa kerron itsestäni kaikenlaista nippelitietoa, joiden perustella koulutukseni ja työni saa vapaasti arvata. Rohkeasti sitten vaan arvailemaan, hupia tämä vain on! ;)
-Lempiharrastukseni on lukeminen. Olen ala-asteikäisestä lukenut paljon ja rakastan erityisesti klassikoita. Luen myös tietokirjallisuutta ja varsinkin psykologia, filosofia ja uskonnonhistoria kiinnostavat. Olen aina ollut haka kielissä ja olen lukenut 16-vuotiaasta lähtien englanninkielisen romaanikirjallisuuden alkuperäiskielellä.
-Rakastan musiikkia, erityisesti jazzia. Pidän myös progressiivisesta hevistä, klassisesta rockista sekä trip hopista.
-Olen hyvin eläinrakas ja ollut mukana vapaaehtoisena löytöeläintoiminnassa.
-En pidä baareissa käymisestä, mutta juon säännöllisesti viikonloppuisin alkoholia. Juomavalintoihin kuuluvat yleensä alle kymmenen euron punaviinit, single malt viskit sekä Karhu-olut.
-En polta.
-Olen liikunnallinen ja kiinnostunut terveydestä. En ole koskaan ollut ylipainoinen.
-Pidän vanhoista mustavalkoelokuvista ja David Lynchistä.
-En pidä reality-ohjelmista, mutta katson mielelläni television laadukkaita amerikkalaisia riikossarjoja.
-Olen luonteeltani puhelias ja sosiaalinen, myös hirveän kiltti ja empaattinen
-Olen feministi.
-Haaveilen, että jossain vaiheessa minulla on aikaa ja ideoita kokonaisen fiktiivisen kirjan kirjoittamiseen.
-Käyn muutaman kerran vuodessa teatterissa. Pidän erityisesti komedioista sekä kokeellisista, moderneista näytelmistä.
Arvaa koulutukseni ja työni!
Kommentit (91)
Ap pitää itseään niin älykkäänä ja erilaisena. Tekstistäsi paistaa tämä.
Todellisuudessa olet vain pyrkyri ja jopa säälittävä.
Ei kukaan ole ärsyyntynyt, vaan keskustellut asiasta. Minä näen apssa sosiaalisesti menestyneen ihmisen. Hän on henkisesti vahva, kokenut jonkin verran vastoinkäymisiä elämässään. Ap on suhteellisen tyytyväinen elämäänsä, ja hänen voisikin sanoa elävänsä perheelleen.
Ap saattaa kokea alemmuutta itseään menestyneempien ihmisten joukossa - aplla on mahdollisesti ollut vaikeahko nuoruus tai hän on saanut lapsensa nuorena. Ap kompensoi tätä "murtamalla stereotypioita" ("myös lähihoitaja voi olla fiksu!").
Kuten sanottu, ap on henkisesti vahva. Hän jaksaa taistella toivottomankin tilanteen äärellä. Toisaalta ap:lla on vaikeuksia hyväksyä muiden ihmisten vastoinkäymisiä. Aplla on laajahko ystäväporukla, jolla on tapana tukea toisiaan vastoinkäymisissä. Apn ystäväporukalla on kuitenkin tapana sulkea kriisissä elävä ystävä pois. Esimerkiksi lapsettomuudesta kärsivät, avioeroa läpikäyvät ja päihde- ja/tai mt-ongelmista kärsivät suljetaan pois. Ap on normaalipainoinen.
En oleta että kaikki kirjoittamani on faktaa, mutta kerro ihmeessä ap jos jokin istui! :) tykkään tehdä tekstianalyyseja.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2014 klo 15:49"]
Ei kukaan ole ärsyyntynyt, vaan keskustellut asiasta. Minä näen apssa sosiaalisesti menestyneen ihmisen. Hän on henkisesti vahva, kokenut jonkin verran vastoinkäymisiä elämässään. Ap on suhteellisen tyytyväinen elämäänsä, ja hänen voisikin sanoa elävänsä perheelleen.
Ap saattaa kokea alemmuutta itseään menestyneempien ihmisten joukossa - aplla on mahdollisesti ollut vaikeahko nuoruus tai hän on saanut lapsensa nuorena. Ap kompensoi tätä "murtamalla stereotypioita" ("myös lähihoitaja voi olla fiksu!").
Kuten sanottu, ap on henkisesti vahva. Hän jaksaa taistella toivottomankin tilanteen äärellä. Toisaalta ap:lla on vaikeuksia hyväksyä muiden ihmisten vastoinkäymisiä. Aplla on laajahko ystäväporukla, jolla on tapana tukea toisiaan vastoinkäymisissä. Apn ystäväporukalla on kuitenkin tapana sulkea kriisissä elävä ystävä pois. Esimerkiksi lapsettomuudesta kärsivät, avioeroa läpikäyvät ja päihde- ja/tai mt-ongelmista kärsivät suljetaan pois. Ap on normaalipainoinen.
En oleta että kaikki kirjoittamani on faktaa, mutta kerro ihmeessä ap jos jokin istui! :) tykkään tehdä tekstianalyyseja.
[/quote]
Alku meni nappiin, olen sosiaalinen ja eläm perheelleni. En kuitenkaan ole kateellinen enkä alemmuudentuntoinen ihminen. En pidä korkeaa koulutusta tai suurta palkkaa menestyksen merkkeinä, joten en ole kateellinen akateemisille ihmisille. Minulla on elämässäni muita menestyksen mittareita. Olen selvinnyt eräistä vaikeista asioista, jotka ovat minulle menestystä.
En myöskään koskaan mieti, että lähihoitajana rikon stereotypioita jne. Tämä vain oli tällainen hetken palstavisailu ja huomenna jo unohdan koko jutun. Huvittavaa on, että en oikeasti juuri koskaan edes ajattele asioita, joita tässä ketjussa käsitellään.
Totta on, että lapsuuteni ja nuoruuteni on ollut vaikea. Sen ansiosta oin arvostamaan muita asioita kuin koulutusta ja niin sanottua perinteistä elämässä menestymistä. Olen kokenut niin suuria asioita, että näen ihmiset ihmisinä, en jaksa välittää yhteiskunnan maskeista, kuten mikä tohtorinarvo tai ammattitutkinto kenelläkin on, vaan haluan kohdata ihmiset ihmisinä. Tämän koen ammatissanikin tärkeänä. Arvostan koulutusta, mutta isojen kysymysten äärellä noilla asioilla ei ole merkitystä. Kaikki, jotka ova joutuneet vähänkin elämän koskettamaksi, ymmärtänevät.
Kaikki lapset ovat tärkeitä, yhteiskuntaluokasta tai vanhempien ammatista riippumatta. Tämä on minulle tärkeä arvo.
Lukeminen on minulle tärkeä ja rakas harrastus ollut aina. En lue kiusatakseni akateemisia, rikkoakseni stereotypioita tai yrittääkseni vaikuttaa hienopierulta. En myöskään kuuntele jazzia sen kulturellisuuden vuoksi, vaan siksi että aidosti pidän siitä.
Teidän olevani älykäs enkä viitsi teeskennellä etten olisi, vain siksi että jollekin saattaisi tulla paha mieli. Mielestäni minun ei tarvitse vääristellä tai vähätellä itseäni ja ajatuksia vain siksi, että joku loukkaantuu, koska en vastaa kuvaa siitä aivottomasta perusduunarista, johon kuvaan minut lähihoitajana pitäisi väkisin sulkea. Jos olen sen vuoksi jonkun mielestä ärsyttävä uniikki lumihiutale, joka kuvittelee itsestään liikoja, niin sittenpähän olen.
Ajattelen paljon, itken paljon, koska olen ylitunteellinen ja yliempaattinen ihminen. En ikinä kirjoittaisi näitä juttuja omalla nimellä, koska kammoan analysoitavana ja keskipisteenä olemista yli kaiken! Näin anonyymina asia ei haittaa, varsinkin kun analyysia tekevät täysin tuntemattomat ihmiset, joiden analyysit voi aina jättää omaan arvoonsa.
Työ jota teen, on sellaista, jota tehdään omalla persoonalla, ei älykkyydellä. Älykkyydestä on minulle ollut elämässäni haittaa, tuskin koskaan hyötyä, ehkä siksi en älykkyyttä hirveän pitkälle arvostakaan. Arvostan muissakin ihmisissä enemmän muita piirteitä kuin älyllisyyttä ja korkeaa koulutusta ja ukokultaisia asioita,vaikka ystäväpiirissäni useimmat ovatkin korkeasti koulutettuja.
Huvitun, kun joku analysoi minun haluavan esittävän akateemista, koska harrastan lukemista. Vähän sama kuin jos kertoisin intohimonani olevani mootoripyöräilyn ja Harleyn rassailun, joku tietysti väittäsi minun yrittävän esittää valheellisesti moottoripyöräjengiläistä! Ikään kuin tietyt harrastukset ja mielenkiinnon kohtee olisivat vain tietyn tyyppisille ihmisille varattuja ja ihmiset loukkaantuvat, jos niistä muunlaisetkin ihmiset piittaavat.
Huvittaa, että ihmiset loukaantuvat siitä, etten lähihoitajana sovi siihen palstan wt-käsitykseen ketjussa röökiä polttavasta, kouvolatukkaisesta, sivistymättömästä ja ylipainoisesti matalakoulutetusta hölmöstä. Ihmisten halua aliarvioida ja stereotypioida on joskus todella pöyristyttävää. Jos edes yksikin heräsi ajattelemaan ennakkoluulojaan, niin tämänkään kirjoittaminen ei ollut turhaa :)
Hyvää päivänjatkoa kaikille, ihan kaikille!
[quote author="Vierailija" time="09.05.2014 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="09.05.2014 klo 14:32"][quote author="Vierailija" time="09.05.2014 klo 14:27"]
Kyllä tiedän mitä stereotypia tarkoittaa. Sulla ei taida olla käsitystä peruspsykologiasta.
[/quote]
Älkääpäs lapse riidelkö, vaan keskitytään itse aiheeseen. Itselleni on aivan OK, jos jonkun mielestä todellakin olen stereotyyppinen lähihoitaja. Haluaisin vain tarkemmin kuulla perusteluja. Ei tarvitse jaaritella romaania, kuten itselläni on tapana, mutta tuollaiset lyhyet toteamukset ovat niin vähän kertovia.
-ap
[/quote]
Yrität luoda epärealistista mielikuvaa itsestäsi. Kerrot vain positiivisia, mielestäsi sivistyneisyydestä kertovia asioita. Tapasi esittää asia kertoo kuitenkin matalasta koulutustasosta.
Pidät ulkoisia tekijöitä tärkeinä, ajattelutapasi ei ole akateeminen. Tiedot oikeasti merkittävistä asioista puuttuvat kokonaan. Oletat olevasi "erilainen", etkä ymmärrä jokaisen yksilön erilaisuutta. Vaikka harrastuksesi ovat erilaisia, olet arvomaailmaltasi ja ajattelutavaltasi aloitusviestin perusteella matalasti koulutettu. Pudät itseäsi "uniikkina lumihiutaleena", jota toki oletkin, mutta kuten lumihiutaleissakin, vain läheltä katsottuna. Yksittäiset asiat ja harrastukset eivät tee sinusta akateemista, ei edes sen oloista.
Ja kyllä, tämä kaikki on peruspsykologiaa.
[/quote]
Täsmälleen näin. AP kuvaili juuri "lähihoitajamaisen" ihmisen, joka kuvittelee olevansa ainutlaatuinen, vaikka onkin kirjaimellisesti oman itsensä muotokuva lähärinä. Vain ikä yllätti, ajattelu on lapsekasta ja kypsymätöntä, ei lasten parissa työskentelevälle kenties ominaisella tavalla tuoretta ja elämäniloista. Mitä lasten parissa työskentely nyt ikinä aiheuttaisikaan...
Kun hän jatkaa itsensä kuvailemista monisanaisesti, mielikuva vain vahvistuu. Itsensä ihailevan tutiskelun ympärille kietoutunut ihminen. Edelleen veikkaisin 20-21 -vuotiaaksi, jopa lukioikäiseksi.
Täti-ihminen 43v
Edellisten lisäksi ap on alentuva ja besserwisser.
Voisi olla se meidän modemme, joka vetää herneet nenään ja jakaa lyhyitä banneja.
Syleillään koko maailmaa, koska aurinko paistaa ihan kaikille, kaikille!
Elämässä Eksyneiden auringonlaskupostikortti ihan kaikille, kaikille, jotka ovat rakastettavia persoonia ja sydämeltään niin kauniita! Ja jotka ovat satuttaneet itsensä ihan erityisellä tavalla, niin pahoin ettei kukaan muu ole kokenut sellaista! Kaikille, joiden tuskakin on enemmän lumihiutale kuin muiden!
Herkkyydellä, syleillään!
Miksi naiset aina niin inhottavasti alkavat nokkimaan ja pilkkaamaan yhtä? Miksei naisilla voi olla samaa sisäruusylpeyttä kuin miehillä on hyvävelikerhot?
Tsemppiä ap, ketju on taas kerran täynnä takuuvarmoja av-vastauksia katkerilta naisihmisiltä. Karua.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2014 klo 13:25"]Lähihoitaja tai siivooja.
Sääli, koska ois susta parempaankin ollut.
[/quote] Siis mitä sinä päästit suustas!? Pöyristyttävää lukea tuommoista tekstiä. Vitun ääliö jos siivoojia ei olis ni paskassa se sinäki tallaisit tai jos lähihoitajia ei olis ni kuka sinunki perseen pesis vanhana tai jos loukkaannut että et pysth itestä huolehtimaan?! KUKA? Mikä olet itse ammatiltas? Et ainakaa mikään kovin korkeasti koulutettu ku kehtaat alentaa tärkeimpiä ammatteja mitä on! Mene ittees!
Voi hyvä tavaton miten höpsö tuo ap on.
Aloitetaan tästä ap:
- älykkäät ihmiset harvoin menestyvät sosiaalisesti
- älykkäät ihmiset hankkivat suhteessa vähemmän lapsia
- älykkäät ihmiset hankkivat lapsensa vanhempina
- älykkäät ihmiset ovat usein analyyttisia, kyseenalaistavis ja keskustelevia. Sinä taas pilkkaat ja yrität kääntää ja vääntää asiat mieleiseksi. Lopetat keskustelun yksipuoleisesti ja yrität alentaa toisen argumentin arvoa väittämällä tämän olevan "ärsyyntynyt"
- olisit tekstiesi perusteella fiksu, JOS olisit 16-vuotias
- suurin osa ketjuun vastanneista piti sinua matalasti koulutettuna. Mitä tämä kertoo? Minusta sen että stereotypioidesi rikkominen meni n. Viiteen ihmiseen läpi.
- ap on hyvin luokkatietoinen, joka kertoo myös ajattelun lapsekkuudesta. Hänellä on itsellään stereotypia lähihoitajasta, eikä hän suosty uskomaan että muiden ihmisten stereotypioihin saattaa kuulua muutakin ylipainoa, röökaamista ja kouvolatukkaa. Matala koulutustaso on usein automaattinen - ja ap teksteillään tuo juuri tuon matalasti koulutetun itsensä esille! Asian voi esittää niin monella tavalla.
Voisin minäkin
"Kirjoittaa sinfonioita ;)"
Tai
"Kirjoittaa sinfonioita."
"Lukea proosaa ;)"
Tai
"Lukea proosaa."
See?
[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 12:14"]
Aloitetaan tästä ap:
- älykkäät ihmiset harvoin menestyvät sosiaalisesti
- älykkäät ihmiset hankkivat suhteessa vähemmän lapsia
- älykkäät ihmiset hankkivat lapsensa vanhempina
- älykkäät ihmiset ovat usein analyyttisia, kyseenalaistavis ja keskustelevia. Sinä taas pilkkaat ja yrität kääntää ja vääntää asiat mieleiseksi. Lopetat keskustelun yksipuoleisesti ja yrität alentaa toisen argumentin arvoa väittämällä tämän olevan "ärsyyntynyt"
- olisit tekstiesi perusteella fiksu, JOS olisit 16-vuotias
- suurin osa ketjuun vastanneista piti sinua matalasti koulutettuna. Mitä tämä kertoo? Minusta sen että stereotypioidesi rikkominen meni n. Viiteen ihmiseen läpi.
- ap on hyvin luokkatietoinen, joka kertoo myös ajattelun lapsekkuudesta. Hänellä on itsellään stereotypia lähihoitajasta, eikä hän suosty uskomaan että muiden ihmisten stereotypioihin saattaa kuulua muutakin ylipainoa, röökaamista ja kouvolatukkaa. Matala koulutustaso on usein automaattinen - ja ap teksteillään tuo juuri tuon matalasti koulutetun itsensä esille! Asian voi esittää niin monella tavalla.
Voisin minäkin
"Kirjoittaa sinfonioita ;)"
Tai
"Kirjoittaa sinfonioita."
"Lukea proosaa ;)"
Tai
"Lukea proosaa."
See?
[/quote]
Hyvin kirjoitettu. Samoja asioita tuli minullekin päälimmäisenä mieleen.
Todettakoon vielä, että aloitustekstin luettuani arvelin ap:n olevan joko pieneläinhoitaja tai lähihoitaja. Iäksi arvioin n.21-24 vuotta (melkein nelikymppinen ihminen ei kirjoita noin naiivisti, vaikka yrittäisi olla kepeä).
Olet opiskellut kirjallisuutta ja ammatiltasi olet museon vahtimestari.
Sä olet melkein kuin mä. Toimistosihteeri.
Lähihoitaja. Tai joku muu melko vähän koulutettu. Et kyselisi muuten tuollaisilla kyseisen ammatin edustajalle muka yllättävillä vihjeillä.
Hyvä ap, tätä juuri käsitin. Sinulla ei ole käsitystä peruspsykologiasta. Jos on lusikalla annettu ei kauhalla voi vaatia.