Ällöttääkö teitä todella isänmaalliset miehet?
Sellaiset, joilla roikkuu vaikka leijonakoru kaulassa tai on Suomileijona tatuoituna johonkin. Tai jolla on kiitos-paita yllä. Itselläni tulee helposti vähän juntahtava fiilis sellaisista yli-isämaallisista.
Kommentit (126)
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:16"]
Olen ulkomailla asuva, koulutettu ja hyvin ansaitseva suomalainen.
Minun mielestä näissä morkatuissa kiitospaita ja leijonakorumiehissä ei ole mitään moitittavaa ja junttia. Se on heidän tapansa osoittaa olevansa isänmaallisia ja isänmaallisuus on aina hyvä asia. Mm. USAssa ym. maissa tällaisia miehiä arvostetaan kovasti. Kukaan muu ei Suomea puolusta loppuun asti kuin suomalainen.
Kannattaisi joskus jutella noiden jörriköiden kanssa niin mieli muuttuu.
Minua ei häiritse toisten erilainen tapa osoittaa isänmaallisuutta, mutta näköjään heikon itsetunnon omaavia suomalaisia häiritsee.
[/quote]
Mä tutustuin ihmisiin jotka pukeutuvat Kiitos-huppariin. Juteltiin pitkät pätkät heidän kanssaan, heidän kauttaan myös ostinkin ensimmäisen hupparini. Se on ollut alusta asti lempparihupparini ja nyt jouduin ostamaan toisen kun tuo ensimmäinen otti ja hajosi niin ettei meinaa enää päällä pysyä. :D
Mutta siis joo, on ihan turha kategorioida ihmisiä vaatteiden tai korujen perusteella. Kenestäkään ei vaatteet tai korut tee junttia. Käytös sitä sitten tekeekin. Ei ne vaatteet.
En ole koskaan ymmärtänyt tuota suomalaisten häveliäisyyttä ja syytä hävetä isänmaataan. Tää maa on käyny kovat taistot siitä, että nykypäivänä saadaan tallata vapaassa maassa. Osa osaa siitä olla kiitollisia osa taas näemmä pitää sitä junttina ja rasistina.
En sano, etteikö sota jättänyt miehiin ja naisiin jälkiään. Jätti ja todella pahat jäljet jättikin, mutta ilman heidän jokaisen panostaan me tod näk puhuttaisiin venäjää tällä hetkellä. Se ei olisi hienoa, on hienompaa asua itsenäisessä valtiossa jossa asiat kohtalaisen hyvin, kuin olla toisen maan alaisuudessa ja kärsiä siinä sivussa.
Olen ylpeä suomalainen ja kannan ylpeydellä Kiitos-hupparia päälläni. Pappani ei turhan takia sodissa haavoja ottanut, vaan teki kaikkensa että tämä maa olisi itsenäinen ja vapaa!
Ne suomileijonamiehet ovat nykyään ihan rasistisen suomimiehen stereotypia, sillä suurin osa heistä on niitä rasisteja ja juntteja, joilla on kalju tukka ja halvan näköinen emäntä (ja he tosiaan kutsuvat naistaan emännäksi). Kuinkakohan moni korkeasti koulutettu vetäisi kiitos-paidan päällensä? Kun puhutaan yltiö-isänmaallisista miehistä, niin aina tulee mieleen tietynlainen ihminen, joka ei välttämättä ole sitä parhainta ainesta. Tässä on esimerkkejä, millaisena nämä paatoksellisen isänmaalliset ovat meidän normaalisti isänmaallisten mielissä:
http://sverigesradio.se/diverse/appdata/isidor/images/news_images/3468/2047739_520_292.jpg
http://www.stuntman.fi/putiikki/images/tuotteet/suomi/99963.jpg
http://duudsonit.com/wp-content/uploads/2014/04/Aksu_before.jpg
http://static.ylilauta.org/files/j1/orig/1393330570293944/valkoroska.jpg
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:36"]

JUMALAUTA AMEN TÄLLE JA TUHANNET APLOODIT.
Moni näistä orvoista puhuisi mieluummin venäjää ilmeisesti, kuin suomen kieltä. Mieluummin venäjää haluavat kouluunkin tuoda, kuin sen pakkoruotsin. Miettikääs oikeasti vähän järkeä sinne pääkoppiinne saatana! btw Karjala takas. Jääkaapissa on viimeinen tölkki korkkaamatta.
T: 11cm mies
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:40"]

Kiitos! :)
Olen saanut paljon sontaa niskaani vain sen takia, että kannan päälläni hupparia jossa on painatus. Ja painatuksessa suomenlippuja. En mä todellakaan häpeä suomalaisuuttani. Miksi häpeäisin?
Näitä huppareita näkee paljon myös motoristien päällä. He ovat perheellisiä miehiä suurin osa. Rakastavia isiä ja puolisoita. Heillä on työpaikat ja heillä on harrastus, joka luo heille myös mahdollisuuden tutustua toisiin samanlaisiin ihmisiin. He ovat mukavia kun olet heille mukava, he ovat ilkeitä kun olet heille ilkeä. Eli ihan tavallisia tallaajia jokainen heistä.
Sama skineissä. Toki heistä varmaan harva on perheellinen, mutta kunnollisia ihmisiä heistäkin löytyy. Heillä on vahvat mielipiteet, samoin kun täällä ihmisillä. Onko se väärin? Ei, ihan kuten ei teidänkään vahvoja "Kiitos-huppari ja leijonakoru on junttiuden ja rasismin merkki" mielipiteitänne. Jokainen niistä on sallittu tässä maassa. Olisiko silloin jos olisimme venäläisiä? Tuskin. Venäjällähän kun ei ole homojakaan.
Suosittelen lämpimästi ihmisiä käymään vaikkapa Raatteentiellä katsomassa millaisissa maisemissa suomalaiset sotivat. Ne maisemat on karut, mutta omalla tavallaan myös todella kauniit ja henkeä salpaavat (eikä pelkästään allergioiden takia). Niissä maastoissa käytiin verinen taistelu, josta on pystytetty muistomerkki sinne. Se hiljentää kun katselet niitä kivipaaseja siellä. Jokainen kivi merkitsee yhtä kaatunutta. Siellä kivien keskellä kun kävelet, kuuntelet ympäröivää hiljaisuutta tulee aika pieni olo.
Siellä käynti muutti mun ajatukset asioista täysin päälaelleen. En aiemmin ollut kiinnostunut sodista mitä tämä maa on sotinut. Nykyisin kiinnostaa enemmän ja innolla niistä luen ja katselen dokumentteja. On mielenkiintoista oppia historiastamme paljon.
Nyt kuitenkin tämä naikkonen kiittää ja kuittaa. Kai sitä pitäs koittaa unillekin mennä vaikka netti on täynnä mielenkiintoisia asioita. :)
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:54"][quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:40"]

Tai mitäpäs opiskelisitte historiaa?
Mikä ihme pelle tämä mies 11cm on? Munanko koko tuo on vai?
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:59"]

Aivojen ympärysmitta.

Ehkä sun oliski paremmin mennä sinne koulunpenkille ku tuo kirjottaminen on näemmä liian vaativa homma.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:03"]
Varmaan siksi niin monella huono kuva noista Suomileijonaäijistä, koska usein he juuri nimenomaan ovat niitä junttirasisteja. Varmaan poikkeuksiakin on. Itseäni ärsyttää suunnattomasti sellainen asenne, että ensin tekopyhinä ollaan olevinaan niin rehtiä äijää ja sanotaan, että "kyllä tänne saa tulla ulkomaalaiset, kunhan opettelevat kielen ja tekevät töitä eivätkä elä tuilla." Vaan kun oikeasti sellaisetkaan ulkomaalaiset eivät heille kelpaa. Sittenhän ne ovat tulleet tänne viemään suomalaiselta rehdiltä miehiltä työt ja varmaan naisetkin. Oikeasti moni tuollainen rasistijuntti esittää hyväksyvänsä ulkomaalaiset työtä tekevät kansalaiset, mutta tosiasiassa eivät kestä ihmisiä, jotka näkevät liian "erilaisina" kuin me suomalaiset.
[/quote]
Tummensin osoittaakseni kaksinaismoralismin. Suomalaisia saa yleistää. Tiettyjä isänmaallisuutta korostavia symboleja kantavia saa yleistää ja niputtaa...Täälläkin monet on kertonut mitä erilaisempia motiiveja pitää tuollaisia symboleja, mutta sehän ei kelpaa. Se nyt on junttia, koska USEIMMAT sitä ja tätä...
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:38"]
Ne suomileijonamiehet ovat nykyään ihan rasistisen suomimiehen stereotypia, sillä suurin osa heistä on niitä rasisteja ja juntteja, joilla on kalju tukka ja halvan näköinen emäntä (ja he tosiaan kutsuvat naistaan emännäksi). Kuinkakohan moni korkeasti koulutettu vetäisi kiitos-paidan päällensä? Kun puhutaan yltiö-isänmaallisista miehistä, niin aina tulee mieleen tietynlainen ihminen, joka ei välttämättä ole sitä parhainta ainesta. Tässä on esimerkkejä, millaisena nämä paatoksellisen isänmaalliset ovat meidän normaalisti isänmaallisten mielissä:
http://sverigesradio.se/diverse/appdata/isidor/images/news_images/3468/2047739_520_292.jpg
http://www.stuntman.fi/putiikki/images/tuotteet/suomi/99963.jpg
http://duudsonit.com/wp-content/uploads/2014/04/Aksu_before.jpg
http://static.ylilauta.org/files/j1/orig/1393330570293944/valkoroska.jpg
[/quote]
Nämähän ovat suht' tavallisia suomalaisia miehiä... ok, yhdessä kuvassa oli Hitlerin kuvakin.
Todennäköisesti käyvät töissä, maksavat veronsa ja joskus juovat oluttakin kuvista päätellen. Vai ulkonäkökö noissa jotenkin rassaa tai joku muu??
Vain suomalainen osaa hävetä ihan kaikkea.
t. ulkkis
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:16"]
Olen ulkomailla asuva, koulutettu ja hyvin ansaitseva suomalainen.
Minun mielestä näissä morkatuissa kiitospaita ja leijonakorumiehissä ei ole mitään moitittavaa ja junttia. Se on heidän tapansa osoittaa olevansa isänmaallisia ja isänmaallisuus on aina hyvä asia. Mm. USAssa ym. maissa tällaisia miehiä arvostetaan kovasti. Kukaan muu ei Suomea puolusta loppuun asti kuin suomalainen.
Kannattaisi joskus jutella noiden jörriköiden kanssa niin mieli muuttuu.
Minua ei häiritse toisten erilainen tapa osoittaa isänmaallisuutta, mutta näköjään heikon itsetunnon omaavia suomalaisia häiritsee.
[/quote]
Hyvin sanottu!
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:20"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:16"]Olen ulkomailla asuva, koulutettu ja hyvin ansaitseva suomalainen.

Hienoa, että perustelet asiasi koulutus- ja ansaitsemistasoon viitaten. Minulla samanlainen tausta, mutta en mainitse sitä erikseen argumenttieni yhteydessä. Ei näe sille perusteita, jos asiansa osaa selittää kerralla.
Jatka harjoittelua.
[/quote]
Mutta mainitsitpa nyt kuitenkin taustasi. MIKSI? Pakko se oli kuitenkin tuoda esiin...
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 21:14"]

[/quote] Siksi, että muiden isänmaallisuus on ilmeisesti ok aina, mutta ei ilmeisesti "persutyötönluuserien(stereotypiaa) tapa näyttää isänmaallisuutensa.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:23"][quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:20"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:16"]Olen ulkomailla asuva, koulutettu ja hyvin ansaitseva suomalainen.
Minun mielestä näissä morkatuissa kiitospaita ja leijonakorumiehissä ei ole mitään moitittavaa ja junttia. Se on heidän tapansa osoittaa olevansa isänmaallisia ja isänmaallisuus on aina hyvä asia. Mm. USAssa ym. maissa tällaisia miehiä arvostetaan kovasti. Kukaan muu ei Suomea puolusta loppuun asti kuin suomalainen.
Kannattaisi joskus jutella noiden jörriköiden kanssa niin mieli muuttuu.
Minua ei häiritse toisten erilainen tapa osoittaa isänmaallisuutta, mutta näköjään heikon itsetunnon omaavia suomalaisia häiritsee.
[/quote]
Hienoa, että perustelet asiasi koulutus- ja ansaitsemistasoon viitaten. Minulla samanlainen tausta, mutta en mainitse sitä erikseen argumenttieni yhteydessä. Ei näe sille perusteita, jos asiansa osaa selittää kerralla.
Jatka harjoittelua.
[/quote]
Perustelen näillä asioilla siksi, että vankka isänmaallisuus yhdistetään junttiuteen -> persuihin -> luuseri, työtön juoppo, rasisti jne.
Jatka stereotypioitasi.
[/quote]
Hauskoja nämä perustelusi, joissa itse yhdistät persut työttömiin ja juoppoihin. Että mitkä stereotypiat ja kenen toimesta.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 17:55"]
Sellaiset, joilla roikkuu vaikka leijonakoru kaulassa tai on Suomileijona tatuoituna johonkin. Tai jolla on kiitos-paita yllä. Itselläni tulee helposti vähän juntahtava fiilis sellaisista yli-isämaallisista.
[/quote]
Ihan kauheaa. Ahdistaa on oikea sana.
En häpeä isänmaallista miestäni, päin vastoin! Olen itsekin isänmaallinen, joten aatemaailma menee yksin. Kumpikin ollaan korkeasti koulutettuja ja hyvin pyyhkii.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 21:21"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:23"][quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:20"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:16"]Olen ulkomailla asuva, koulutettu ja hyvin ansaitseva suomalainen.
Minun mielestä näissä morkatuissa kiitospaita ja leijonakorumiehissä ei ole mitään moitittavaa ja junttia. Se on heidän tapansa osoittaa olevansa isänmaallisia ja isänmaallisuus on aina hyvä asia. Mm. USAssa ym. maissa tällaisia miehiä arvostetaan kovasti. Kukaan muu ei Suomea puolusta loppuun asti kuin suomalainen.
Kannattaisi joskus jutella noiden jörriköiden kanssa niin mieli muuttuu.
Minua ei häiritse toisten erilainen tapa osoittaa isänmaallisuutta, mutta näköjään heikon itsetunnon omaavia suomalaisia häiritsee.
[/quote]
Hienoa, että perustelet asiasi koulutus- ja ansaitsemistasoon viitaten. Minulla samanlainen tausta, mutta en mainitse sitä erikseen argumenttieni yhteydessä. Ei näe sille perusteita, jos asiansa osaa selittää kerralla.
Jatka harjoittelua.
[/quote]
Perustelen näillä asioilla siksi, että vankka isänmaallisuus yhdistetään junttiuteen -> persuihin -> luuseri, työtön juoppo, rasisti jne.
Jatka stereotypioitasi.
[/quote]
Hauskoja nämä perustelusi, joissa itse yhdistät persut työttömiin ja juoppoihin. Että mitkä stereotypiat ja kenen toimesta.
[/quote]
En ole tuo, jolle naurat, mutta ihanko tosissasi rehellisesti voit väittää ettet ole tuollaisiin stereotypioihin törmännyt aiemmin?
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 18:23"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 18:15"]
Amerikassa ja Pohjois-Koreassa isänmaallisia miehiä sentään vielä arvostetaan :(
[/quote]
Outoa kyllä, Amerikassa tähtilippu liehuu joka kulmassa ja torpassa, lippuvalaa vannotaan minkä ehditään, kaikissa kuviteltavissa olevissa kissanristiäisissä lauletaan isänmaalle... mutta Suomessa kaikki isänmaallisuus ja oman maan arvostaminen on junttia. Isänmaallisuushan ei muuten tarkoita leijonatatuointia perseessä, eikä etenkään muukalaisvihaa tai muiden maiden tai kulttuurien halveksuntaa.
[/quote]
Kamalaahan se on Amerikassakin.
Ikävää kun eräät pilasivat terveen isänmaallisuuden ja ilon omasta maasta.
Näyttäisi sille että peukutusten mukaan leijonakorujen ymmärtäjät ovat voitolla.
Sehän on luonnollista sillä meillä on sananvapaus tosin kuin Venäjällä. Siitä vaan kaikki dissaajat slaavikyykkyyn ja poltelkaa kotimaan lippuja.