Hauskoja lemmikkitarinoita tänne! Mikä on hauskinta, mitä lemmikkisi on tehnyt?

Mulla oli kotona kamera seuraamassa koirani touhuja ollessani päivän töissä. Siis koira meni päivisin keittiöön,avasi hampaillaan keittiön laatikoita,ei ottanut niistä mitään,katseli vain onko tullut mitään uutta laatikoihin.Jos jossakin laatikossa oli joki uusi esine,tökkäsi hän esinettä nenällään ja mietti hetken. Kaikki laatikot sulki nenällään kiinni,ettei mitään olisi kukaan huomannut ilman kameraa. Samainen koira jätti koiran muroja aina kuvioihin kupista maahan tietyn kappalemäärän,siirteli niitä nenällään hyvin tarkkoihin kuvioihin.Pohdittiin perheen kanssa tätä meidän neroa,olipa älykäs koira. Tätä tapahtui vain,kun koira oli yksin.Meidän kesken oli normaali,iloinen hännänheiluttaja. Oyin murokuvioista kuvia ja verrattiin tähtikarttoihinkin,oli meillä kyllä hauskaa ratkoa koiran amtamia vihjeitä.Ehkä hän oli ns.toiselta planeetalta ja meidän älykkyys ei yltänyt hänen tasolleen. Hienot muistot jätti ja kiitos kun sain jakaa ne tänne 💖

Kaverin lapsuusmuisto Pispalasta ajalta, jolloin koirat saivat vielä kuljeskella vapaana.

Perheessä oli sekä koira että kissa ja koira piti kissoja kavereinaan. Kun joku Pispalan koirista ahdisteli kissaa, perheen koira syöksyi rökittämään kissaa jahtaavan koiran ja kissa pääsi turvaan.

Mun koira on noin kuuskiloinen, haukkumiseen jalostettu (haukkumista siis hankala kitkeä pois) vahtikoira. Sillä on jonkilainen napoleonkompleksi ja isommille koirille yrittää aina rähistä ja isotella. Kuintekin oikeasti on niin mamo, että jos kotona vaikka pyykkikoriin huonosti asetellut farkut tippuu siitä lattialle niin änkee mamman syliin kauhuissaan.

Meille ostettiin uusi matto ja kissamme halusi alusta saakka omia sen itselleen. Jos kissa näki huoneen toisesta päästä, että seisoin maton päällä, niin se tuli kylki edellä laukaten karvat pystyssä häätämään mua siitä matolta.

Vierailija kirjoitti:

Mun koira on noin kuuskiloinen, haukkumiseen jalostettu (haukkumista siis hankala kitkeä pois) vahtikoira. Sillä on jonkilainen napoleonkompleksi ja isommille koirille yrittää aina rähistä ja isotella. Kuintekin oikeasti on niin mamo, että jos kotona vaikka pyykkikoriin huonosti asetellut farkut tippuu siitä lattialle niin änkee mamman syliin kauhuissaan.

Vähän ohis, mutta oikeasti toi "napoleonkompleksi" ainakin kertomastasi saamasta kokonaiskuvasta kertoo enemmän epävarmuudesta. 

Mun seniori-ikäinen islanninhevonen on kyllä ehtymätön viihdykkeen lähde, etenkin näin talven kynnyksellä kun ilmat kylmenee ja mummo kerää ylimääräistä virtaa. Viimeksi säi sätkyn naapurin pikkupojan neonvärisestä piposta :D Mummeli on myös äärimmäisen ahne ja rakastaa kaikkea ruokaa, joten uudenvuodenyö on sille vuoden paras hetki kun saa syödä rauhassa koko pihattolaumalle jaetut extraheinät ilman että kukaan häiritsee. Kaverit säntäilee paniikissa ympäriinsä kun raketit paukkuu ja mummeli vaan syö tyytyväisenä :)

Pikku koirallani oli nuoruudessani tapana " hymyillä " eli irvistää kaikilla hampaillaan äidilleni. Samalla se heilutti iloisesti häntäänsä ja örisi  lempeälle jutustelulle.  Johtui siitä, että äitini hampaat  näkyivät hyvin hänen hymyillessään ja koira koitti hymyillä takaisin.  

Vierailija kirjoitti:

Sain opiskeluaikoina naarasrotan eräältä ihmiseltä, joka ei pystynyt enää pitämään sitä. Havaitsin että se, Lilja nimeltään, alkoi nopeasti pyöristyä. Ihmettelin kun en juuri syöttänyt sille makupaloja ja häkin ovi oli aina auki kun olin kotona, eli liikuntaa sai runsaasti. Kerran kouluun lähtiessäni otin lipaston laatikosta housut ja rullasin ne auki (onneksi sängyn päällä!) ja lahkeen mutkasta sängylle vieri 12 rotanpoikasta. Ne olivat vielä karvattomia ja silmät kiinni. Lilja oli siis käynyt niitä imettämässä huomaamattani lipaston takana olleesta aukosta. Olin siinä aamutokkurassa silmät ristissä melkoisen hämmentynyt :D No, happy ending. Naaraat pidin itse ja urokset saivat kaikki hyvät kodit.

:D Tulipa mieleen oma rottamuisto tästä. Omistin 3 rottaveljestä, jotka oli vapaana mun soluhuoneessa, jonka ovi oli aina kiinni, etteivät karkaa ja kaiken lisäksi vielä lukossa siksi, ettei kukaan kämppis mene mun huoneeseen. Kerran tulin koulusta normaalia aikaisemmin enkä löytänyt veljeksiä mistään. Ne olivat muutaman päivän kadoksissa, kunnes kuulin keittiön lavuaarin alta rapinaa. Avasin roskiskaapin janäky oli melkoinen - veljekset katsovat roskapussista silmät lautasina! Sen verta vikkeliä olivat, että karkasivat takaisin jonnekin putkiston sekaan/rakenteisiin. Ite olin ihan hätää kärsimässä, että kohta on rottaongelma asuntolassa ja rakenteet syöty. Varmaan kolme viikkoa niitä metsästelin, mutta lopulta luojan kiitos sain loukutettua ne. En edelleenkään tiedä, mistä helvatista ne karkasi huoneestani, mutta jatkossa saivat viettää häkissä sen ajan, kun olin poissa kämpästä.

Lapsuudessani meillä oli koira joka kulki joskus pienellä kotikylällämme vapaana. Se toi reissuiltaan tuliaisiksi muun muassa pesuvadin, puolikkaan sian pään ja todennäköisesti auton alle jääneen kissan, joka oli jo hajoamisvaiheessa. Hautasimme tuon kissan metsään, mutta kuinka ollakaan, koiramme oli käynyt avaamassa haudan ja toi kissan uudestaan pihalle.

Vierailija kirjoitti:

Mun seniori-ikäinen islanninhevonen on kyllä ehtymätön viihdykkeen lähde, etenkin näin talven kynnyksellä kun ilmat kylmenee ja mummo kerää ylimääräistä virtaa. Viimeksi säi sätkyn naapurin pikkupojan neonvärisestä piposta :D Mummeli on myös äärimmäisen ahne ja rakastaa kaikkea ruokaa, joten uudenvuodenyö on sille vuoden paras hetki kun saa syödä rauhassa koko pihattolaumalle jaetut extraheinät ilman että kukaan häiritsee. Kaverit säntäilee paniikissa ympäriinsä kun raketit paukkuu ja mummeli vaan syö tyytyväisenä :)

Hevonen on ilmeisesti kuuro? Tällöin eivät raketit häntä häiritse; toisaalta pikkupojan pipo voi yhtäkkiä ilmaantuessaan säikäyttää, kun hevonen ei ole kuullut lapsen lähestymistä.

En nyt kaikkia oman kissani kommelluksia edes muista, mutta hauska on ainakin sen tapa mennä (tyhjään) kylpyammeeseen pesemään itseään. Liekö katsonut mallia että sinne kuuluu mennä?

Hieman läheltä liippaa myös tämä tarina: oli kaverin kissa hoidossa pari viikkoa, sellainen pulskea, ystävällinen ja Karvisen näköinen. Keittiössä olin hääräämässä jotain kun yhtäkkiä alkoi kuulua innostunutta mau'untaa joka ei loppunut millään ja lähdin katsomaan että mikäs on tilanne.

Löysin kissan makaamasta vessan lavuaarissa täysin onnessaan maukuilemassa. :D

Vierailija kirjoitti:

Meille ostettiin uusi matto ja kissamme halusi alusta saakka omia sen itselleen. Jos kissa näki huoneen toisesta päästä, että seisoin maton päällä, niin se tuli kylki edellä laukaten karvat pystyssä häätämään mua siitä matolta.

Meidän kissa oli siisti. Kun siivosin, putsasin kissanhiekat ja osan kaadoin isoon ämpäriin pestäkseni pissalaatikon kunnolla. Unohdin siivousen lomassa laittaa laatikon paikalleen. Kylppäriin mennessä huomasin kuinka kissa oli hypännyt ämpäriin pissalle. Ehdin ottaa jopa kuvan kuinka hienosti kissa ämpärin reunalla käkötti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun seniori-ikäinen islanninhevonen on kyllä ehtymätön viihdykkeen lähde, etenkin näin talven kynnyksellä kun ilmat kylmenee ja mummo kerää ylimääräistä virtaa. Viimeksi säi sätkyn naapurin pikkupojan neonvärisestä piposta :D Mummeli on myös äärimmäisen ahne ja rakastaa kaikkea ruokaa, joten uudenvuodenyö on sille vuoden paras hetki kun saa syödä rauhassa koko pihattolaumalle jaetut extraheinät ilman että kukaan häiritsee. Kaverit säntäilee paniikissa ympäriinsä kun raketit paukkuu ja mummeli vaan syö tyytyväisenä :)

Hevonen on ilmeisesti kuuro? Tällöin eivät raketit häntä häiritse; toisaalta pikkupojan pipo voi yhtäkkiä ilmaantuessaan säikäyttää, kun hevonen ei ole kuullut lapsen lähestymistä.

Ei ole kuuro, ihan normaalisti kuulee. Kyllä se paria ekaa rakettia vähän säikähtää, mutta aika nopeasti muistaa että syöminen on kivempaa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun koira on noin kuuskiloinen, haukkumiseen jalostettu (haukkumista siis hankala kitkeä pois) vahtikoira. Sillä on jonkilainen napoleonkompleksi ja isommille koirille yrittää aina rähistä ja isotella. Kuintekin oikeasti on niin mamo, että jos kotona vaikka pyykkikoriin huonosti asetellut farkut tippuu siitä lattialle niin änkee mamman syliin kauhuissaan.

Vähän ohis, mutta oikeasti toi "napoleonkompleksi" ainakin kertomastasi saamasta kokonaiskuvasta kertoo enemmän epävarmuudesta. 

Eikä se oo muista koiranomistajista oikeasti yhtään hauskaa, kun joku raivoaa koko ajan :(

Vierailija kirjoitti:

Edesmennyt koira oli vain niin suloinen. Tuli tuuppimaan kättä ja katsoi tiukasti silmiin. Sitten ohjasi minut ulos auton oven viereen. Halusi ajelulle ja mehän lähdettiin. Pihassa kävi siilejä, söivät samasta ruokakiposta koira ja siili yhtäaikaa.

Mun koirani vietti aikoinaan lähes kaiken vapaa-aikansa autossa, vaikkei auto ollutkaan ajossa.

Tuli mukaan aina kun autolla jonnekin mentiin, ja jäi autoon istumaan pitkäksi aikaa kun muut jo menivät sisälle. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faijan kissa Mooses oli tolkuttoman ahne ja iso kolli, 13 kiloinen ja maha viisti maata, sen itseluottamus oli suunnaton ja tyhmäkään se ei ollut, osasi aukoa ovet, antaa tassua, istui saunassa löylyssä ja kävi sen jälkeen suihkussa.... Mökillä ei ikinä poistunut pihalta, ja lähtöhetken koittaessa pinkoi aina autoon suoraan omaan häkkiinsä. Se kävi myös kalalla isän kanssa, pelastusliivit päällä, istui tuhdolla ja tuijotti vettä samalla hartaudella kuin faija. 

Muutin opiskelukaupungista takaisin kotiin valmistuttuani, mukanani oli saksanpaimenkoirani Elli. Mooseksesta ja koirastani Ellistä tuli kaverit. Ne nukkui yhdessä ja leikki pallolla yhdessä. Paitsi ruuassa Mooses oli se, joka oli pomo.

Kerran istuimme siskoni kanssa hänen huoneessaan, kun aloimme ihmetellä että mitä Elli ramppaa meidän edessä. Lopulta Elli otti hihastani kiinni ja alkoi kiskoa minua keittiöön päin. Mooses oli tihutöissä. Se oli avannut keittiön yläkaapin oven,  tiputtanut sieltä Ellin herkkupurkin työtasolle, ja mätti herkkuja naamaansa minkä kerkesi. Ellille se murisi, eikä päästänyt koiraa sen omalle herkkupurkille.  Koira tuli sitten apua hakemaan.

Myös Ellin ruokakupin koemaistoi ensin Mooses, jonka jälkeen vasta  Elli pääsi syömään. 

8 kiloa ylipainoisen kissaraukan tekemisissä ei ole mitään hauskaa. Vihaan ihmisiä, jotka pahoinpitelevät lemmikkejään syöttämällä ne läskipalloiksi eivätkä ota mitään vastuuta.

Hmm, Mooses kuitenkin eli vallan terveenä ja heitti henkensä kissoille kypsässä 18 vuoden iässä ihan vanhuuttaan, ja eläinlääkärin se tarvitsi rokotusten aikaan ja kerran kun sillä oli maha sekaisin. Katti oli ragdollin kokoinen eikä ihan puhdasverinen, risteymä mm. norjalaista metsäkissaa, ja jotain. Ja mitä tulee liikuntakykyyn, niin hiirenpyytäjänä Mooses oli kylän paras. 

Että elä revi heti pelihousujasi. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän macho kissa ei pelännyt mitään. Oletti että isommat, autoista lähtien väistää häntä. Kerran se istui portilla ja tuli nainen jolla oli kaksi rotwaileria. Koirat hyökkäsi ja nainen lensi orapihlajaaitaan. Toinen koirista totteli naisen käskyjä toinen vain veti naista. Raivoisa koira oli n. metrin päässä ja kissa vain istui ja tuijotti sitä. Nainen sai pidettyä koiraa sen aikaa, että kävin hakemassa kissan pois, että pääsivät jatkamaan matkaa. Vaikea sanoa, mitä olisi käynyt, jos eläimet olisi päässyt kosketusetäisyyteen.

.

Minua aina suunnattomasti naurattaa tuo kissojen jäätävä itsevarmuus, vaikka vastassa olis kolme kertaa isompi purukalusto naaman edessä. Kyllästyneenä vaan vilkaisevat keuhkoavaa otusta ja jos ei älyä lopettaa saattavat kynsillä sivaltaa. Salainen ase jota jokainen koira oppii kerrasta välttelemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faijan kissa Mooses oli tolkuttoman ahne ja iso kolli, 13 kiloinen ja maha viisti maata, sen itseluottamus oli suunnaton ja tyhmäkään se ei ollut, osasi aukoa ovet, antaa tassua, istui saunassa löylyssä ja kävi sen jälkeen suihkussa.... Mökillä ei ikinä poistunut pihalta, ja lähtöhetken koittaessa pinkoi aina autoon suoraan omaan häkkiinsä. Se kävi myös kalalla isän kanssa, pelastusliivit päällä, istui tuhdolla ja tuijotti vettä samalla hartaudella kuin faija. 

Muutin opiskelukaupungista takaisin kotiin valmistuttuani, mukanani oli saksanpaimenkoirani Elli. Mooseksesta ja koirastani Ellistä tuli kaverit. Ne nukkui yhdessä ja leikki pallolla yhdessä. Paitsi ruuassa Mooses oli se, joka oli pomo.

Kerran istuimme siskoni kanssa hänen huoneessaan, kun aloimme ihmetellä että mitä Elli ramppaa meidän edessä. Lopulta Elli otti hihastani kiinni ja alkoi kiskoa minua keittiöön päin. Mooses oli tihutöissä. Se oli avannut keittiön yläkaapin oven,  tiputtanut sieltä Ellin herkkupurkin työtasolle, ja mätti herkkuja naamaansa minkä kerkesi. Ellille se murisi, eikä päästänyt koiraa sen omalle herkkupurkille.  Koira tuli sitten apua hakemaan.

Myös Ellin ruokakupin koemaistoi ensin Mooses, jonka jälkeen vasta  Elli pääsi syömään. 

8 kiloa ylipainoisen kissaraukan tekemisissä ei ole mitään hauskaa. Vihaan ihmisiä, jotka pahoinpitelevät lemmikkejään syöttämällä ne läskipalloiksi eivätkä ota mitään vastuuta.

Hmm, Mooses kuitenkin eli vallan terveenä ja heitti henkensä kissoille kypsässä 18 vuoden iässä ihan vanhuuttaan, ja eläinlääkärin se tarvitsi rokotusten aikaan ja kerran kun sillä oli maha sekaisin. Katti oli ragdollin kokoinen eikä ihan puhdasverinen, risteymä mm. norjalaista metsäkissaa, ja jotain. Ja mitä tulee liikuntakykyyn, niin hiirenpyytäjänä Mooses oli kylän paras. 

Että elä revi heti pelihousujasi. 

Minullakin oli iso kolli. Ei ollut mikään lihava, vaan luuta ja lihasta. Sekarotuinen Maine coonin ja jonkun kulkukollin vahinko. Hänkin kuoli kypsässä 18 vuoden iässä vanhuuteen. 11kg painoi silloin kun oli parhaimmassa elonsa kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Meille ostettiin uusi matto ja kissamme halusi alusta saakka omia sen itselleen. Jos kissa näki huoneen toisesta päästä, että seisoin maton päällä, niin se tuli kylki edellä laukaten karvat pystyssä häätämään mua siitä matolta.

Kissalla on tosiaan pelotellakseen tapana kulkea kylki edellä ja häntä mahdollisimman pörrössä. Isottelevat hauskasti. Seuraan palojon luonto-ohjelmia, taitaa olla kotikissan keino isotella.

Meidän kissa kuljettaa sukkia. Ensin kuuluu naukumista, sitten kissa ilmestyy jostain sukka suussa, tiputtaa sen lattialle ja taas naukuu.